592 resultados para Palola, Tuomas
Resumo:
Ilmavoimien ohjaajalle saattaa lennon aikana tulla ongelmia tai vikoja lentokoneeseen, jotka pakottavat lentäjän tekemään pakkolaskun tai poistumaan koneesta laskuvarjon tai heittoistuimen avulla. Kos ka poistumispaikkaa ei voi etukäteen valita, on mahdollista, että lentäjä joutuu kauaksi asutusalueelta. Suomen Ilmavoimissa koulutetaan ohjaajia juuri näitä tilanteita varten. Yksi osa tätä koulutusta on kesäpelastautumisharjoitus, jossa harjoitellaan selviytymistä normaalissa Suomen kesäisessä maastossa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin vuoden 2004 kesäpelastautumisharjoituksen koulutettavien (n=19) fyysisen kunnon sekä suunnist ustaidon merkitystä harjoituksesta selviämiseen. Lisäksi tutkittiin harjoituksen energiankulutusta. Koulutettavilla oli harjoituksen aikana mukanaan GPS- paikannin, joka antoi henkilön sijainnin lisäksi tietoa hänen sydämensä syketasosta. Vertailuaineistona käytettiin Cooper-, polkupyörä- sekä lihaskuntotest ien lisäksi suunnistuskilpailuntuloksia. Tuloksissa ilmeni, että kesäpelastautumisharjoituksessa koulutettavilla oli suunnistustaidosta enemmän hyötyä kuin hyvästä fyysisestä kunnosta. Harjoitus on luonteeltaan peruskestävyysharjoitusta vastaavaa (keskisyke 114 bpm), jonka vuoksi ylikuormitusta ei havaittu. Heikko suunnistustaito osoittautui todennäköisemmäksi fyysistä kuormitusta aiheuttavaksi tekijäksi. Energiavaje harjoituksen aikana oli suurimmillaan 9000 kcal, jo ka vastaa noin 2-3 kilon pudotusta henkilön painossa. Tällä ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä koulutettavien jaksamisen ja toimintakyvyn kannalta.
Resumo:
Tässä työssä tutkittiin FE-analyysin soveltamista S960 QC teräksisen I-profiilin kestävyyden määrittämisessä. Työn tavoitteena oli tarkastella nykyisten suunnitteluohjeiden soveltuvuutta ultralujille teräksille ja koota ohjemateriaali I-profiilin optimoimisesta sekä FE-analyysin hyö-dyntämisestä I-profiilin staattisen ja dynaamisen kestävyyden määrittämisessä. I-profiili mitoitettiin ja optimoitiin Eurokoodi 3:ssa esitettyjen PL3 mukaisten mitoitusohjeiden avulla. Rakenteelle suoritettiin Eurokoodi 3:n ja IIW:n mukaiset lommahdus-, kiepahdus- ja vä-symiskestävyystarkastelut. Väsymistarkastelussa sovellettiin nimellisen jännityksen, rakenteelli-sen jännityksen ja tehollisen lovijännityksen menetelmiä sekä murtumismekaniikkaa. Rakenteel-lisen jännityksen menetelmässä sovellettiin lisäksi lineaarista ja parabolista pintaa pitkin ekstra-polointia, paksuuden yli linearisointia sekä Dong:in menetelmää. Lommahdus-, kiepahdus- ja väsymistarkasteluissa hyödynnettiin analyyttistä laskentaa, FE-analyysiä sekä Frank2d sovellusta. Tarkastelujen perusteella voidaan todeta, että analyyttisillä menetelmillä saadaan numeerisia me-netelmiä varmemmalla puolella olevia tuloksia. Lommahdustarkastelussa ero tulosten välillä on suurimmillaan 8 % ja kiepahdustarkastelussa suurimmillaan 20 % mutta väsymistarkastelussa saadut tulokset eroavat keskenään huomattavasti. Väsymistarkastelussa tehollisen lovijännityksen menetelmällä sekä rakenteellisen jännityksen menetelmän Dong:in menetelmällä saadaan huo-mattavasti muita menetelmiä pidempiä kestoikiä, kun taas yksinkertaisemmilla menetelmillä saa-dut kestoiät ovat lyhyempiä. Rakenteen kestävyyden määrittäminen analyyttisillä menetelmillä on melko helppoa, mutta tu-lokset ovat monesti liian konservatiivisia. FE-analyysillä saadaan puolestaan hyvin tarkkoja tu-loksia mallin ollessa yksityiskohtainen. Mallintaminen on kuitenkin aikaa ja resursseja vievää ja vaatii käyttökokemusta. FE-analyysin mahdolliset hyödyt on aina arvioitava tapauskohtaisesti tarkasteltavan geometrian, kuormitusten ja reunaehtojen perusteella.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan Puolustusvoimien käyttämän NH90-kuljetushelikopterin soveltuvuutta Personnel Recovery -operaation CSAR-menetelmän kuljetusalustaksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin NH90-helikopteri vastaa Naton asettamiin vaatimuksiin taistelukentän etsintä- ja pelastustoimintaa suorittavalle kulje-tushelikopterille vertaamalla NH90-helikopterin laitteiden ja järjestelmien tuottamaa suorituskykyä Naton vaatimuksiin. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusstrategiana on käytetty tapaustutki-musta. Tutkielman lähdeaineiston rungon muodostavat kirjalliset lähteet, joita on tut-kittu käyttämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksen johtopäätökset on saatu vertailemalla eri alalukujen tuloksia keskenään. Lähdeaineistoista merkittävim-piä ovat Naton Personnel Recovery -toimintaa käsittelevät doktriinit sekä NH90-helikopteria ja sen ominaisuuksia käsittelevät valmistajan sekä Helikopteripataljoonan julkaisemat tekstit. Tärkeiden ominaisuuksien kohdalla tietoa on pyritty keräämään useammasta paikasta, ja näin parantamaan tutkielman luotettavuutta. Tutkimus osoittaa, että NH90-helikopteri soveltuu sodan ja kriisinaikaiseen etsintä- ja pelastustoimintaan hyvin. NH90-helikopterin suunnittelussa on pyritty ottamaan kat-tavasti huomioon nykyaikaisen sodankäynnin kuljetushelikoptereita vastaan asettamat uhkakuvat, jonka vuoksi se vastaa Naton asettamiin vaatimuksiin erinomaisesti. On kuitenkin huomioitava, että kyseessä on hyvin tuore helikopterityyppi, jonka todelli-nen käytännön testi karuissa olosuhteissa on vielä näkemättä. Tästä huolimatta voi-daan todeta, että NH90 on suunniteltu uhka-alueella toimivaksi monipuoliseksi ja muuntautumiskykyiseksi kuljetushelikopteriksi, jolla voidaan toteuttaa haastavia ope-raatioita vaikeissakin olosuhteissa. Vaikka tutkimus on hyvin teoreettinen, voidaan sen tuloksia pitää realistisina. Tutki-mus toimii hyvänä perustana etsintä- ja pelastustoimintaan liittyvissä asioissa, mutta aiheen laajuuden vuoksi jatkotutkimusta tarvitaan, jotta aiheeseen voidaan paneutua syvällisemmin, ja asiasta voidaan tehdä merkittäviä johtopäätöksiä.
Resumo:
Lignoselluloosasta koostuvasta biomassasta valmistetaan hydrolysoimalla sokereita, jotka jatkojalostetaan fermentoimalla bioetanoliksi. Bioetanolia käytetään fossiilisten polttoaineiden korvaajana esimerkiksi ajoneuvoissa. Bioetanolin valmistuksessa pyritään mahdollisimman hyvään saantoon, jotta sen valmistus olisi taloudellisesti kannattavaa. Hydrolyysin aikana syntyy sokerien lisäksi orgaanisia happoja, furaanin johdannaisia sekä fenolisia yhdisteitä. Yleisimpiä syntyviä yhdisteitä ovat muun muassa etikkahappo, furfuraali ja hydroksimetyylifurfuraali. Nämä yhdisteet haittaavat sokerien fermentointiprosessia ja pienentävät etanolin saantoa. Fermentointiprosessia haittaavien yhdisteiden poistoon hydrolysaattiliuoksesta voidaan käyttää esimerkiksi haihdutusta, membraanierotusta, adsorptiota, saostusta, sekä uuttoa. Tämän työn tarkoituksena oli tutkia leikkaussekoittimen soveltuvuutta biomassahydrolysaatin epäpuhtauksien erotukseen. Lisäksi kirjallisuusosassa on esitetty hydrolysointiprosessissa syntyviä haitta-aineita ja niiden erotusmenetelmiä.
Resumo:
Ilmestyy 2x vuodessa
Resumo:
Työssä käsiteltiin konedirektiivin velvoittavaa turvallisuussuunnittelua ja sen taustoja.
Resumo:
Työn teoriaosassa tutkittiin materiaalin hienontamista jauhatuksen näkökulmasta. Jauhatuksessa keskityttiin ultrahienojauhatukseen ja siinä käytettäviin myllyihin, jois-ta lähimmin tarkasteltiin helmimyllyä ja sen toimintaparametrien vaikutusta jauhau-tuvuuteen. Lisäksi teoriaosassa tutkittiin jauhatuksen energiankulutusta, joka on yksi jauhatuksen suurimmista ominaisuuksista. Työn kokeellisessa osassa tutkittiin kalkkikiven jauhautuvuutta ja jauhatuksen omi-naisenergiankulutusta käyttäen kolmea erilaista sekoitinelintä. Kokeissa myllynä käy-tettiin helmimyllyä ja jauhinkappaleina 2 mm:n lasihelmiä. Jauhautuvuutta tutkittiin analysoimalla tuotteiden partikkelikokojakaumat Beckman Coulter LS 13 320 partik-kelikokoanalysaattoria. Energiankulutukset määritettiin lietteen lämpötilan muutok-sen perusteella ensimmäisen viidentoista minuutin aikana. Työn tavoitteena oli selvittää, onko uusi lapamainen sekoitinelin tehokas jauhatta-vuuden kannalta mutta samalla myös energiatehokas. Tämän työn perusteella uusi lapamainen sekoitinelin on tehokas jauhautuvuuden kannalta suuremmilla pyörimis-nopeuksilla. Ominaisenergiankulutus on puolestaan samaa luokkaa suuremmilla pyö-rimisnopeuksilla verrattaessa eri sekoitinelimiä.
Resumo:
Pulseri on laite, joka tuottaa noin 10 MHz:n taajuudella olevan sähköisen pulssin, joka ohjataan kiteeseen. Kide lähettää korkeataajuuksisen ääniaallon ja toimii samalla vastaanottimena kaikuna heijastuneille ääniaalloille. Kide ja membraanikalvo ovat vedessä. Ääniaalto heijastuu takaisin suodatusmembraanikalvosta, jolla on tarkoitus erotella epäpuhtauksia. Membraanikalvo ja kide ovat millimetrin etäisyydellä toisistaan ja ääniaalloilla kestää noin 1,3 mikrosekuntia kulkea kiteestä membraanikalvon pinnalle ja siitä kaikuna takaisin kiteeseen. Saadaksemme luotettavia tuloksia ääniaallon kulkuajasta, kiteen tulee olla värähtelemättömässä tilassa silloin, kun kaikuna palaava pulssi saapuu takaisin. Työssä keskitytään kiteen vaimentamiseen mahdollisimman nopeasti lähetetyn pulssin jälkeen ja siihen liittyviin ongelmiin.
Resumo:
Työssä käydään läpi tukivektorikoneiden teoreettista pohjaa sekä tutkitaan eri parametrien vaikutusta spektridatan luokitteluun.
Resumo:
Vaahdotusprosessia käytetään yleisesti erottamaan arvokkaita mineraaleja malmeista. Toimiakseen tehokkaasti prosessi tarvitsee kokoojakemikaaleja, joiden tehtävänä on sitoa halutut mineraalit ilmakupliin. Jotta näiden kemikaalien käyttäytymistä prosessissa voitaisiin ymmärtää paremmin ja prosessin ohjausta tehostaa, pitää kokoojia pystyä analysoimaan prosessivesistä. Työn kirjallisuusosassa on koottu ja vertailtu erilaisia kirjallisuudesta löytyneitä analyysimenetelmiä kokoojakemikaaleille. Kokeellisessaosassa on kehitetty kaksi kapillaarielektroforeesimenetelmää näiden kemikaalien tutkimiseen. Menetelmien toteamisrajat tutkituille kemikaaleille olivat seuraavanlaiset: natrium diiosobutylditiofosfaattille (DTP) 2,7 mg/L puhtaassa vedessä ja 6,7 mg/L prosessivedessä; natrium diisobutyldithiofosfinaatille (DTPI) vastaavasti 4,5 mg/L ja 6,7 mg/L; etyyli ksantaatille 0,025 mg/L ja 0,16 mg/L; ja isobutyyli ksantaatille 0,41 mg/L ja 0,62 mg/L. Näitä menetelmiä voidaan tulevaisuudessa kehittää kokoojien hajoamistuotteiden analysointia varten sekä prosessien on-line mittauksiin.