Kulttuurituntemuksen koulutus suomalaisessa rotaatiokoulutuksessa

Syy tutkimuksen aiheeseen on tutkijan oma mielenkiinto kulttuuria kohtaan, sekä omat havainto maailman muuttuvasta asenteesta kulttuurintuntemusta ja ylipäätään kulttuuria kohtaan. Myös rauhanturvaaminen on kokenut muutoksen. Aiemmin Suomi osallistui aktiivisesti rauhanturvaamiseen, mutta 90-luvulta lähtien Suomi on yhä useammin osallistunut sotilaalliseen kriisinhallintaan. Tämän lisäksi Suomessa on tapahtunut kehitystä toimialueen kulttuurin huomioimiseksi, joten on ajankohtaista tarkastella miten kulttuurintuntemuksen koulutus toteutuu kriisinhallinnan koulutuksessa. Kulttuurin kouluttamisen tarkasteluun käytetään Edgar Scheinin organisaatioille kehittämään kulttuurinmallia. Päätutkimusongelma on Miten kulttuurituntemusta koulutetaan? Lisäksi tarkastellaan tapoja joilla koulutus järjestetään ja tuodaan pedagogista näkökulmaa koulutusten arviointiin. Keskeisimpinä tuloksina ovat havainnot rotaatioiden saaman yhteisen koulutuksen vähyydestä kulttuurintuntemuksen osalta. Lisäksi tavat, joilla kulttuurintuntemusta koulutetaan, vaativat kehittämistä. Perusteluna tarpeelle parantaa rauhanturvaajien kulttuuriosaamista ovat Yhdysvaltojen toimet globaalina sotilastoimijana parantaa joukkojensa kykyä toimia kaikkialla maailmassa, sekä David Kilcullenin kirja Counterinsurgency.

Panssarihälytys : hyökkäysvaunukokeiluosaston ajokokeet Karjalan kannaksella

Panssariaseen synty ensimmäisessä maailmansodassa oli tuonut uuden operatiivisesti merkittävän toimijan taistelukentille. Suomessa kehitys otettiin huomioon perustamalla omat panssarivaunujoukot vuonna 1919. Seuraavan vuosikymmenen alussa Karjalan kannaksella tutkittiin panssarivaunujen käyttömahdollisuuksia ja päädyttiin siihen, että vaunuja voitaisiin käyttää siellä rajoitetusti ainoastaan muutamilla alueilla. Tästä johtuen Suomeen jäi vallalle yleinen ajatus siitä, ettei panssarivaunuja voida käyttää maan peitteisessä ja pinnanmuodostukseltaan epätasaisessa maastossa. Tultaessa 1930-luvulle Suomessa herättiin Neuvostoliitossa tapahtuneeseen kehitykseen panssariaseen osalta. Mahdollisessa sodassa olisi enemmän kuin todennäköistä, että Neuvostoliitto hyökkäisi panssaroiduilla joukoilla myös Suomelle ominaisessa peitteisessä maastossa. Panssarivaunujen mahdollisen käytön testaamiseksi käynnistettiin laajat ajokokeilut Karjalan kannaksella. Kokeilut suoritettiin maaliskuussa ja elo-syyskuussa 1934. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää panssarivaunuilla tehtyjen ajokokeiden aloittamiseen johtaneet syyt, miten kokeet toteutettiin sekä niiden vaikutukset panssariaselajiin ja panssarintorjuntaan, erityisesti toimintatapoihin ja välineistöön. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdekritiikkiin perustuvaa sisällönanalyysiä. Tutkimus etenee kronologisessa järjestyksessä, muodostaen näin havaittavan kehityskaaren, ja nostaen syyt ja seurannaisvaikutukset esille. Lähdeaineisto perustuu tärkeimmiltä osiltaan kansallisarkistossa säilytettävään julkaisemattomaan alkuperäismateriaaliin, joka jakautuu virallisiin asiakirjoihin ja epävirallisiin eri henkilöiden muistioihin ja muistiinpanoihin. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty yleisesikuntaupseerikurssien diplomitöitä sekä sotilasammattilehdissä julkaistuja aikalaiskirjoituksia. Lehtiartikkelit antavat kuvan kyseisen ajan taktisesta ajattelusta ja sotateknisestä kehityksestä. Vuonna 1934 suoritetut ajokokeet, todistivat oikeiksi uhkakuvat panssarivaunujen käyttömahdollisuuksista Suomen maaperällä ja torjuntavälineiden, -henkilöstön ja koulutuksen välttämättömyyden. Kokeiluiden tulokset poistivat lopullisesti 1920-luvulta periytyneen olettamuksen, ettei maastomme mahdollista panssarivaunujen käyttöä. Reilussa kymmenessä vuodessa tapahtunut panssarivaunujen tekninen kehitys oli muuttanut maaston luoman estearvon paljon luultua pienemmäksi. Ajokokeita seurannut koulutus- ja kokeilutoiminta paransi suomalaisten joukkojen ymmärrystä ja osaamista panssarivaunuista ja niiden torjunnasta. Karjalan kannaksella aloitettiin linnoitustyöt ja maastoa muokattiin siellä panssarintorjuntaan soveltuvaksi. Myös kalustohankinnat käynnistyivät sekä panssarintorjunta-aseistuksen osalta, että uusien panssarivaunujen osalta. Kokeilut edesauttoivat suomalaisen panssarintorjuntajärjestelmän syntymistä, joka ei kuitenkaan ehtinyt muodostua teoriasta käytäntöön ennen talvisodan alkua.

Pori Sinfoniettan kehitys yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi kaupunginorkesteriksi

Tutkielmassa tarkastellaan Porin kaupunginorkesterin, nykyisen Pori Sinfoniettan kehitystä yhdistyspohjaisesta amatööriorkesterista kunnalliseksi ammattiorkesteriksi. Arkistoaineisto muodostaa historiantutkimukseen kuuluvan tutkimuksen primäärilähdeaineiston. Tutkimuksellinen ote syntyy ennen kaikkea orkesterin kehitysvaiheiden kontekstoimisesta suomalaisen orkesterilaitoksen ja hyvinvointivaltion historiaan, sekä porilaiseen kulttuuripolitiikkaan. Porin ammattiorkesterihistoria alkaa jo 1800-luvulta Porin Soitannollisen Seuran perustamisesta. Yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksesta sen toiminta loppui kokonaan 1910-luvulla. Orkesteritoiminta alkoi uudelleen 1920-1930-luvulla mutta tällä kertaa amatööripohjalla. Kaupungissa toimivan kahden eri orkesteriyhdistyksen toimintaa pyrittiin yhdistämään, mutta poliittiset erimielisyydet olivat esteenä. Porin kaupungin palkatessa kaupunginkapellimestarin orkesterin johtajaksi vuonna 1938, yhdistysten yhteistoiminta pääsi viimein alkamaan. Orkesterin yhteistoiminnasta alettiin nopeasti käyttää nimitystä Porin kaupunginorkesteri. 1950-1960-luvut olivat orkesteritoiminnan vakiintumisen aikaa. Orkesteria ei enää uhannut jatkuva pelko toiminnan loppumisesta. Vuonna 1955 orkesteri kunnallistettiin ja se sai ensimmäisen ammattilaisvakanssinsa. 1960-luvun lopulta alkaen orkesterin ammattivakanssit alkoivat lisääntyä. Orkesterista tuli ensin runko-orkesteri, jonka ammattilaiset saattoivat aluksi esiintyä pieninä yhtyeinä, sitten kamariorkesterina. 1970-luvun lopulla kaikki soittajat olivat päätoimisia ammattisoittajia. Ammattiorkesterin myötä orkesteri sai paljon uusia toimintamuotoja, kuten alueorkesteritoiminta, lastenkonsertit, ooppera jne. Orkesterilla oli kuitenkin yhä monia haasteita. Orkesterin toimintakulttuuri ei ollut ammattimaisella tasolla, mikä johti moniin orkesterin sisäisiin ja orkesterihallinnon välisiin ristiriitoihin. Monista yrityksistä huolimatta kaupunkiin ei tahdottu saada konserttitaloa ja kapellimestarin valinta jakoi kaupunkia. Kaupungin henkiset ja musiikilliset resurssit eivät ole aina olleet optimaaliset orkesterin tasapainoiselle kehitykselle. 1990-luvulta alkaen Pori Sinfonietta on yhä enemmän alkanut muistuttaa kansainvälisesti vertailukelpoista orkesteria. Orkesterin kapellimestarit hankitaan kutsumenettelyllä, sillä on oma konserttisali, konserttipäivä, omia levytyksiä ja sen toiminta edellytykset ovat toimistohenkilökunnan ja jousiston kasvun myötä parantuneet. Asiasanat: Porin musiikkielämä, kaupunginorkesteri, yhdistyshistoria, kulttuurihistoria, orkesterihistoria, sinfoniaorkesteri

Venäjän arktisen alueen sotilaallinen kehitys

Venäjä on ilmoittanut arktisen suunnan kehittämisen yhdeksi tärkeimmistä tavoitteista vuoteen 2020 mennessä. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää Venäjän sotilaallisen läsnäolon kehittymistä arktisella alueella. Aihetta avataan tutkimuskysymysten avulla, joita ovat: 1. Mitä Venäjä sotilaallisella voimallaan turvaa arktisella alueella? 2. Minkä Venäjä kokee uhkaavan arktista aluettaan? 3. Kuinka Venäjä kehittää sotilaallista voimaansa arktisella alueella? Tutkimukseni taustalla oleva ilmiö on globaalin turvallisuusympäristön muutos ja sen aiheuttamat muutokset uhkakuviin. Ilmaston lämpenemisen ja teknologian kehittymisen myötä kiinnostus alueen luonnonvaroihin ja koillisväylään on kasvanut. Venäjän asevoimien kehittymistä tutkin kerätyn artikkelimateriaalin pohjalta tehtävällä aineistoanalyysillä sekä induktiivisella päättelyllä. Arktista aluetta ja sen uhkakuvia käsittelin aiempien tutkimusten ja työpapereiden pohjalta. Tutkimukseni perusteella Venäjän arktisen alueen tärkein suojattava asia ovat koillisväylä ja alueen luonnonvarat, jotka se näkee elintärkeinä taloudelleen. Venäjä ei koe välitöntä uhkaa arktiselle alueelle. Asevoimien kasvavalla läsnäololla Venäjä kuitenkin osoittaa kykynsä valvoa ja hallita alueitaan, sekä rajoittaa muiden valtioiden toimintaa strategisesti merkittävällä alueella. Venäjä kehittää alueen joukkoja liikkuviksi ja itsenäiseen toimintaan kykeneviksi olosuhteet huomioiden. Alueella käytettävien joukkojen johtaminen keskitetään yhden strategisen johtoportaan alaisuuteen.

Ammatillinen koulutus työntekijäkansalaisuuden rakentajana

Kirjallisuusarvostelu