Integraatiota ja ekososiaalista sivistystä, Oppimiskokonaisuuden tuottamisen prosessi

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 eli POPS 2014 astuu voimaan vaiheittain vuodesta 2016 alkaen ja se tuo mukanaan muutoksia perusopetukseen. Suurimpia uudistuksia ovat opetuksen eheyttäminen eli integroivan opetuksen sisällyttäminen kaikille yläkoulun luokka-asteille, ekososiaalisen sivistyksen lisääminen opetukseen ja työtapojen monipuolistuminen. Opetussuunnitelmien uudistuminen luo tarpeen uudenlaisille oppimateriaaleille, jotka toteuttavat POPS 2014 tavoitteita. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ekososiaalista sivistystä toteuttavan, integroivan oppimiskokonaisuuden tuottamisen prosessia. Ensin tarkastellaan saastuttamiseen liittyvän, oppiaineita integroivan kurssityön laadintaa aineenopettajaopiskelijoista koostuvassa monitieteisessä pienryhmässä. Sen aikana kerättiin osallistuva havainnointiaineisto ja strukturoitu haastatteluaineisto (2 kpl). Tämän jälkeen tarkastellaan kurssityönä toteutetun oppimiskokonaisuuden pilotointia. Pilotointi toteutettiin Piispanlähteen yhtenäiskoulussa ja siihen osallistui neljä opettajaa ja 76 oppilasta neljältä eri 7. luokalta. Pilotoinnin aikana havainnoitiin oppimiskokonaisuuden käyttöä, lisäksi pilotointiin osallistuneet opettajat haastateltiin (puolistrukturoitu yhteishaastattelu) ja oppilaille teetettiin sähköinen kysely (51 kpl). Kvalitatiivinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja kvantitatiivisesta aineistosta laskettiin tilastollisia tunnuslukuja. Tulosten perusteella monitieteinen pienryhmätyöskentely on toimiva menetelmä tuottaa monitieteistä, oppiaineita integroivaa oppimateriaalia. Opettajien mukaan oppimiskokonaisuus oli onnistunut ja se toteuttaa erityisen hyvin POPS 2014 asettamia tavoitteita opetuksen integraation, ekososiaalisen sivistyksen ja monipuolisten työtapojen osalta. Sekä pienryhmäläiset että opettajat kokivat oppineensa uutta niin oppiaineista kuin yhteistyöstä. Pilotointiin osallistuneet oppilaat pitivät oppimiskokonaisuudesta, erityisesti sen toiminnallisista työtavoista. Saastuttaminen -kurssityö muokattiin pilotoinnin pohjalta valmiiksi Huolehdi ympäristöstäsi -oppimiskokonaisuudeksi, joka on julkaistu PEDA.net. -sivustolla kaikkien vapaaseen käyttöön. Tulosten mukaan tämä oppimiskokonaisuus toteuttaa POPS 2014 asettamia tavoitteita oppiaineiden integroinnin, ekososiaalisen sivistyksen ja monipuolisten työtapojen osalta.

Se on aina vähän ryhmän mukaan. Hämeen linnan opastetut kierrokset kulttuuriperintöprosessina

Tutkimuksessa tarkastellaan Hämeen linnan opastettujen kierrosten sisältöä ja sen muutoksia, soveltaen Anna Sivulan esittämää kulttuuriperintöprosessiteoriaa. Teorian mukaan kulttuuriperintöyhteisön monumentalisoivan, omaksuvan ja historioivan identiteettityön kohtauspisteessä on kulttuuriperintöprosessi. Tutkimuskysymys on: miten kulttuuriperintöprosessin identiteettityö on näkynyt ja näkyy Hämeen linnan opastettujen kierrosten muotoutumisessa ja muutoksessa? Oppaiden kierrokset tulkitaan syntyneiksi identiteettityön tuloksena. Opas myös esittää linnan kävijöille kutsun tekemään identiteettityötä kierroksillaan ja siten uusintaa osallisuutensa jatkuvasti. Tutkimusaineisto koostuu yhdentoista linnassa työskennelleen oppaan haastattelusta, yhdeksän opastetun kierroksen havainnoinnista ja 56 tutkimusaiheeseen liittyvästä linnan lehtileikearkiston lehtijutusta. Haastattelut ja havainnoinnit on litteroitu ja tematisoitu aiheittain. Haastatteluaineiston analyysissa esiin tulleet kertomukset liitettiin tutkimuskirjallisuudessa esiintyviin käsityksiin kulttuuriperinnön luonteesta ja muuttu-misesta. Havainnointi¬aineistoa ja haastateltujen oppaiden näkemyksiä opastuksista ja niiden välittämästä tiedosta vertailtiin lehtijutuissa esiintyviin käsityksiin. Opastetut kierrokset rakentuvat joka kerta osallistujien mukaan. Oppaat muokkaavat kierrosta paitsi verbaalisen palautteen, myös tulkitsemiensa eleiden, ilmeiden ja asentojen perusteella, käynnistäen kulttuuriperintöprosessiin kuuluvan neuvottelun. Kulttuuriperintöprosessin jatkuva läpikäyminen kehittää opasta työssään. Opaskoulutus on kulttuuriperintöprosessin kannalta tärkeä. Koulutuksessa syntyy osalli-suuden kokemusta, joka johtaa kulttuuriperintöyhteisön jäseneksi, kun jaettua historiaa liitetään menneen jälkeen ja kun oppaat rakentavat itsestään historiatietoista Hämeen linnan toimijaa. Linnaa tutkineiden luennoitsijoiden käyttäminen opaskoulutuksessa tukee oppaiden käsitystä roolistaan jaetun historian asiantuntijoina. Kierrosten pääasiallisena sisältönä on historiatieto linnasta. Erityisenä murroskohtana sisällössä näkyy linnaa koskevan tutkimuksen muuttuminen rakennushistoriapainotteisesta sosiaalihistoriapainotteiseksi. Käsitykset historiatiedosta ja kuulijoiden odotuksista voivat olla ristiriidassa, näin erityisesti kummitustarinoiden kohdalla. Suurin osa haastatelluista on pyrkinyt välttämään fiktiivisiä tarinoita keskittymällä faktatiedon kertomiseen. Lehtiartikkeleiden perusteella kummitusjuttujen vähemmälle jättämisen voi tulkita periytyvän restaurointiajalta, jolloin linnan tutkijat eivät ole kertoneet fiktiivisiä tarinoita, joten sel¬laisia ei ole oppaiden tutkijoilta saamaan jaettuun historiaan kuulunut. Osa oppaista pitää kuitenkin fiktiivisiä tarinoita opastetun kierroksen sisältöön kuuluvina ja myös osa kävijöistä ja linnasta kirjoittaneista toimittajista olettaa fiktion kuuluvan linnan tarjoamaan jaettuun historiaan.

Mielenterveys- ja päihdepotilaiden palveluketjujen ongelmien havainnointi ja analysointi – Case: Turun kaupungin hyvinvointitoimialan Palvelumuotoilulla Parempia Palveluita Riskiryhmille (PPPR) - projekti

Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat yhä suuremman kansanterveydellisen huomion kohteena. Näihin ongelmiin liittyvät suorat ja epäsuorat kustannukset ovat kansantaloudellisesti huomattavia. Mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään hajanaisessa palvelu¬järjestelmässä, mikä vaikeuttaa palveluihin pääsyä ja toisaalta edesauttaa putoamista pois hoidon piiristä. Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -projektin (PPPR) tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita vastaamaan paremmin palveluiden suur¬kuluttajien, erityisesti päihde- ja mielenterveysasiakkaiden tarpeita. Projektin yhtenä tavoitteena on luoda uusia palvelumalleja, jotka tarjoavat asiakkailla matalan kynnyksen palveluita moniammatillisena yhteistyönä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida ja analysoida mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluketjujen ongelmia ja selvittää, millä mekanismeilla projektissa luodut uudet palvelumallit voivat parantaa palveluketjujen kustannustehokkuutta ja -vaikuttavuutta. Tutkimuskysymykset ovat rajattu koskemaan vain PPPR-projektin kohderyhmän asiakkaita ja heidän palveluketjujaan. Tutkimuksen tulosten pohjalta voidaan kuitenkin tehdä joitain yleistyksiä myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden palveluketjujen ongelmista ja niiden syistä. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena ja aineistona käytettiin PPPR-projektissa luotuja oikeisiin asiakastapauksiin pohjautuvia esimerkkitapauksia. Aineisto analysoitiin tutkimuksessa esitellyn teoreettisen viitekehyksen avulla. Suurimpia havaittuja palveluketjun ongelmia olivat mm. henkilöstön kapea näkökulma, kannusteiden puute, standardoitujen menettelytapojen puute, yksikköjen välisen johtajuuden puute, asiakkaiden huono sitoutuminen hoitoon, asiakkaiden liian suuri vastuu oman hoitonsa etenemisestä sekä hoidon vaikuttavuuden ennustamattomuus ja palveluketjun suorituskyvyn mittaamisen moniselitteisyys. Tutkimuksen tulosten perusteella PPPR-projektin uudet palvelumallit korjaavat melko hyvin kohderyhmän asiakkaiden palveluketjuissa havaittuja ongelmia. Palvelumalleilla ei vaikuteta kaikkiin havaittuihin ongelmiin, mutta sillä on potentiaalia parantaa palveluketjujen kustannus¬tehokkuutta ja -vaikuttavuutta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. PPPR-projektin ongelmat liittyvät siihen, että se ei käytännössä vaikuta, eikä voikaan vaikuttaa ongelmien taustalla oleviin tekijöihin. Lisäksi se vaatii erityisen poikkihallinnollisen toimintatavan, jonka ylläpitäminen muuten funktionaalisesti organisoidussa palvelujärjestelmässä vaatii erityistä huomiota. Nämä ongelmat voivat aiheuttaa sen, että muutoksesta tulee lyhytkestoista. PPPR -projektissa luodut uudet palvelu¬mallit voidaan myös tulkita yritykseksi taivuttaa funktionaalinen palvelujärjestelmä suorittamaan sellaisia asioita, joita se ei luonnostaa tee hyvin.

Mielenterveys- ja päihdepotilaiden palveluketjujen ongelmien havainnointi ja analysointi – Case: Turun kaupungin hyvinvointitoimialan Palvelumuotoilulla Parempia Palveluita Riskiryhmille (PPPR) - projekti

Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat yhä suuremman kansanterveydellisen huomion kohteena. Näihin ongelmiin liittyvät suorat ja epäsuorat kustannukset ovat kansantaloudellisesti huomattavia. Mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään hajanaisessa palvelu¬järjestelmässä, mikä vaikeuttaa palveluihin pääsyä ja toisaalta edesauttaa putoamista pois hoidon piiristä. Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -projektin (PPPR) tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita vastaamaan paremmin palveluiden suur¬kuluttajien, erityisesti päihde- ja mielenterveysasiakkaiden tarpeita. Projektin yhtenä tavoitteena on luoda uusia palvelumalleja, jotka tarjoavat asiakkailla matalan kynnyksen palveluita moniammatillisena yhteistyönä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida ja analysoida mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluketjujen ongelmia ja selvittää, millä mekanismeilla projektissa luodut uudet palvelumallit voivat parantaa palveluketjujen kustannustehokkuutta ja -vaikuttavuutta. Tutkimuskysymykset ovat rajattu koskemaan vain PPPR-projektin kohderyhmän asiakkaita ja heidän palveluketjujaan. Tutkimuksen tulosten pohjalta voidaan kuitenkin tehdä joitain yleistyksiä myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden palveluketjujen ongelmista ja niiden syistä. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena ja aineistona käytettiin PPPR-projektissa luotuja oikeisiin asiakastapauksiin pohjautuvia esimerkkitapauksia. Aineisto analysoitiin tutkimuksessa esitellyn teoreettisen viitekehyksen avulla. Suurimpia havaittuja palveluketjun ongelmia olivat mm. henkilöstön kapea näkökulma, kannusteiden puute, standardoitujen menettelytapojen puute, yksikköjen välisen johtajuuden puute, asiakkaiden huono sitoutuminen hoitoon, asiakkaiden liian suuri vastuu oman hoitonsa etenemisestä sekä hoidon vaikuttavuuden ennustamattomuus ja palveluketjun suorituskyvyn mittaamisen moniselitteisyys. Tutkimuksen tulosten perusteella PPPR-projektin uudet palvelumallit korjaavat melko hyvin kohderyhmän asiakkaiden palveluketjuissa havaittuja ongelmia. Palvelumalleilla ei vaikuteta kaikkiin havaittuihin ongelmiin, mutta sillä on potentiaalia parantaa palveluketjujen kustannus¬tehokkuutta ja -vaikuttavuutta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. PPPR-projektin ongelmat liittyvät siihen, että se ei käytännössä vaikuta, eikä voikaan vaikuttaa ongelmien taustalla oleviin tekijöihin. Lisäksi se vaatii erityisen poikkihallinnollisen toimintatavan, jonka ylläpitäminen muuten funktionaalisesti organisoidussa palvelujärjestelmässä vaatii erityistä huomiota. Nämä ongelmat voivat aiheuttaa sen, että muutoksesta tulee lyhytkestoista. PPPR -projektissa luodut uudet palvelu¬mallit voidaan myös tulkita yritykseksi taivuttaa funktionaalinen palvelujärjestelmä suorittamaan sellaisia asioita, joita se ei luonnostaa tee hyvin.

Henkilötietojen siirrot Euroopan unionista kolmansiin maihin erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen tuomion C-362/14 Maximillian Schrems v Data Protection Commissioner valossa

Tutkielman tarkoituksena on selvittää lukijalle, mistä syistä ja miten Euroopan unionin tietosuojainstrumentit – nykyinen tietosuojadirektiivi ja tuleva tietosuoja-asetus – asettavat rajoituksia EU:n kansalaisten henkilötietojen siirroille kolmansiin maihin kaupallisia tarkoituksia varten. Erityisen tarkastelun kohteena on henkilötietojen siirrot EU:n alueelta Yhdysvaltoihin mahdollistanut Safe Harbor-järjestelmä, jonka Euroopan unionin tuomioistuin katsoi pätemättömäksi asiassa C-362/14 Maximillian Schrems v Data Protection Commissioner. Tutkimusaiheen eli henkilötietojen rajat ylittävien siirtojen ollessa kansainvälisen oikeuden ja tietosuojaoikeuden leikkauspisteessä on tutkimuksessa käytetty molempien oikeudenalojen asiantuntijoiden tutkimuksia lähteenä. Kansainvälisen oikeuden peruslähteenä on käytetty Brownlien teosta Principles of Public International Law (6. painos), jota vasten on peilattu tutkimusaihetta tarkemmin käsittelevää kirjallisuutta. Erityisesti on syytä nostaa esille Bygraven tietosuojaoikeutta kansainvälisessä kontekstissa käsittelevä Data Privacy Law: An International Perspective sekä Kunerin nimenomaisesti henkilötietojen kansainvälisiä siirtoja käsittelevä Transborder Data Flows and Data Privacy Law. Uusien teknologioiden myötä nopeasti kehittyvästä tutkimusilmiöstä ja oikeudenalasta johtuen tutkimuksessa on käytetty lähdemateriaaleina runsaasti aihepiiriä käsitteleviä artikkeleita arvostetuista julkaisuista, sekä EU:n tietosuojaviranomaisten ja YK:n raportteja virallislähteinä. Keskeiset tutkimustulokset osoittavat EU:n ja sen jäsenvaltioiden intressit henkilötietojen siirroissa sekä EU:n asettamien henkilötietojen siirtosääntelyiden vaikutukset kolmansiin maihin. Globaalin konsensuksen saavuttamisen koskien henkilötietojen kansainvälisiä siirtosääntelyitä arvioitiin olevan ainakin lähitulevaisuudessa epätodennäköistä. Nykyisten alueellisten sääntelyratkaisujen osalta todettiin Euroopan neuvoston yleissopimuksen No. 108 eniten osoittavan potentiaalia maailmanlaajuiselle implementoinnille. Lopuksi arvioitiin oikeudellisen pluralismin mallin puitteissa tarkoituksenmukaisia keinoja EU:n kansalaisten perusoikeuksina turvattujen yksityisyyden ja henkilötietojen suojan parantamiseksi. Tarkastelu osoittaa EU:n kansalaisten sekä näiden henkilötietoja käsittelevien ja siirtävien yritysten välillä olleen tiedollinen ja voimallinen epätasapaino, joka ilmenee yksilön tiedollisen itseautonomian ja suostumuksen merkityksen heikentymisenä, joskin EU:n vuonna 2018 voimaan astuva tietosuoja-asetus organisaatioiden vastuuta korostamalla pyrkii poistamaan tätä ongelmaa.

IPR-asioiden käsittelyn keskittäminen markkinaoikeuteen erityisesti tavaramerkkioikeuden näkökulmasta

Vuoden 2013 syyskuussa astui voimaan lakiuudistus, jonka myötä teollis- ja tekijänoikeudellisten riita- ja hakemus- sekä valitusasioiden käsittely keskitettiin markkinaoikeuteen ja Suomeen perustettiin IPR-tuomioistuin. Tutkielmassa tarkastellaan IPR-asioiden käsittelyn keskittämisen tavoitteita ja niiden toteuttamista erityisesti tavaramerkkioikeudellisesta näkökulmasta. Erityisen tarkastelun kohteena on uuden oikeudenkäynnistä markkina-oikeudessa annetun lain ensimmäisen luvun viides pykälä, jonka mukaisesti tuomioistuimella on toimivaltaa IPR-asian yhteydessä tutkia myös muita olennaisesti samasta perusteesta johtuvia riita-asioita. Tutkielman tarkoituksena on antaa selventävä kuva aiemman hajautetun käsittelyn tavaramerkkiasioissa aiheuttamista ongelmatilanteista, uudistuksen tavoitteista sekä ajantasainen kuva siitä, miten uuden keskitetyn käsittelytavan voidaan parivuotisen käytännön perusteella katsoa vastanneen näihin kysymyksiin. Luonteeltaan tutkielma on lainopillinen. Aihepiiriä ei sen tuoreuden ja edelleen jatkuvan murrostilan johdosta ole käsitelty alan kirjallisuudessa kovinkaan laajasti. Näin ollen tärkeimpänä lähteenä työlle toimii asiaa koskeva oikeuskäytäntö, haastattelut ja esitykset, muu empiirinen tieto sekä erilaiset lainvalmisteluasiakirjat. Tukevana tutkimusmetodina tutkielmassa hyödynnetään myös oikeushistoriaa, jonka avulla kehitystä nykymuotoiseen IPR-asioiden käsittelyn järjestämiseen voidaan taustoittaa ja paremmin ymmärtää. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että uusi IPR-asioiden keskitetty käsittelyjärjestys on osin vastannut tavoitteisiinsa, mutta toisaalta myös uusia ongelmakohtia on ilmennyt.

EU:n sisämarkkinoille sopimaton verotuki - valikoivuuden arviointi

Valtiontukisäännökset ovat olennainen osa EU-vero-oikeutta sekä EU-kilpailuoikeutta. Näiden arvioinnissa on vastakkain toimivat sisämarkkinat EU:ssa ja sisämarkkinoilla toimivien yritysten tarve saada taloudellista tukea. Valtiontukisäännösten soveltaminen välittömän verotuksen muodossa annettuihin verotukiin on erityisen hankalaa, koska välitöntä verotusta ei unionintasolla ole harmonisoitu. Tässä tutkielmassa tutkitaan välittömän verotuksen muodossa annettujen valtiontukien soveltuvuutta EU:n sisämarkkinoille ja erityisesti verotuen valikoivuuden arviointia. Kielletyn valtiontuen kriteereistä valikoivuuden tunnistaminen on erityisen hankalaa, koska tämä edellyttää jäsenvaltioiden verojärjestelmien perus- tai pääperiaatteiden tuntemusta. Valtiontukisäännösten soveltuvuutta verotukiin voidaan tästä syystä kyseenalaistaa. Voimassa olevan oikeustilan mukaan EU:n toimielimet arvioivat kansallista verotoimenpidettä ja sen myötä koko kansallista verojärjestelmää. Valtiontukisäännösten suhde muihin säännöksin mm. perusvapauksiin on myös ongelmallinen, osittain päällekkäisen soveltamisalan vuoksi. EU:n tasolla tahtotila vaikuttaisi olevan valtiontukisäännösten soveltaminen verotukiin myös jatkossa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole vaihtoehdoista tarkoituksenmukaisin. Tämä tahtotila yhdessä jäsenvaltioilla olevalla, ainakin muodollisella suvereniteetilla välittömän verotuksen saralla, on tulevaisuuden oikeustilaa ajatellen mahdoton yhtälö.

Luova kirjoittaminen. Neljäsluokkalaisten luovan kirjoittamisen taidot ja kirjoittajaminäpystyvyys

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia ovat neljännen luokan oppilaiden luovan kirjoittamisen taidot ja kuinka vahva luottamus oppilailla on omiin kykyihinsä tarinankirjoittajina. Lisäksi selvitettiin, onko kirjoittajaminäpystyvyydellä ja sukupuolella yhteyttä luovan kirjoittamisen taitoihin. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen ei-kokeellinen survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin marras–joulukuussa 2015 kahdessa satakuntalaisessa koulussa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 66 oppilasta neljältä eri luokalta. Kirjoitustaitoa arvioitiin oppilaiden kirjoittamien tarinoiden perusteella ja kirjoittajaminäpystyvyyttä suljetun kyselylomakkeen avulla. Tarinoiden pisteytystä varten muodostettiin viisi arvioinnin osa-aluetta: 1) kerronnan sujuvuus ja johdonmukaisuus, 2) henkilöiden ja ympäristön kuvailu, 3) kielen rikkaus, 4) omaperäisyys ja 5) tapahtumarikkaus. Tutkimustulosten mukaan neljäsluokkalaisten kirjoitustaidot olivat keskimäärin välttävät. Lähes kaksi kolmasosaa oppilaista kirjoitti kirjoitelman, joka arvioitiin heikoksi tai välttäväksi. Erinomaisen arvosanan kirjoitelmastaan sai hieman yli viidesosa oppilaista ja hyvän arvosanan hieman alle viidesosa. Tytöt onnistuivat kirjoitustehtävässä selvästi paremmin kuin pojat. Kirjoitelman arvioinnin osa-alueista parhaiten oppilaat hallitsivat kerronnan sujuvuuden ja johdonmukaisuuden sekä tapahtumarikkauden. Eniten vaikeuksia tuotti omaperäisen tarinan kirjoittaminen rikkaalla kielellä. Pojat suoriutuivat jokaisesta arvioinnin osa-alueesta tyttöjä huonommin. Tyttöjen ja poikien kirjoittajaminäpystyvyydet eivät juurikaan eronneet toisistaan. Useat oppilaat arvioivat omat kirjoittajantaitonsa paremmiksi kuin kirjoitelmasta saadut pisteet osoittivat. Tämä näkyi erityisesti heikosti kirjoitelmassaan suoriutuneiden oppilaiden kohdalla. Kirjoittajaminäpystyvyys oli yhteydessä kirjoitelmasta saatujen pisteiden kanssa, eli mitä vahvempi oppilaan kirjoittajaminäpystyvyys oli, sitä paremmin hän yleensä onnistui kirjoitustehtävässä. Tulosten perusteella oppilaiden luovan kirjoittamisen taitoihin pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Erityisen haasteen kirjoitustaitojen kehittämiselle muodostavat hyvin heikkotasoiset kirjoittajat sekä tyttöjen ja poikien kirjoitustaitojen väliset isot erot.

OPETTAJAN KEINOJA VIRITELLÄ PUHETTA ALAKOULUN RUOTSIN KIELEN TUNNEILLA - Herregud, oppilaathan puhuvat ruotsia!

Tässä tutkimuksessa on tarkoitus selvittää, millaisten opetusmenetelmien ja kysymysten avulla opettaja edistää suullisen kielitaidon oppimista alakoulun ruotsin kielen tunneilla. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, millaisia kysymyksiä opettaja käyttää eri opetusmenetelmien aikana. Kyseessä on tapaustutkimus ja aineiston menetelmänä on käytetty keskustelunanalyysiä. Tutkimusaineisto on kerätty keväällä 2015 yhdestä helsinkiläisestä alakoulusta neljänneltä ja kuudennelta luokalta. Keskustelunanalyyttisen litterointimallin pohjalta aineisto on jaoteltu kysymys-vastaus-sekvenssi -luokkiin. Erityisen tutkimuksen kohteena ovat olleet opettajan esittämät kysymykset kysymys-vastaus-vieruspareissa. Tutkimuksessa on lisäksi selvitetty suulliseen kielitaitoon käytetty aika oppitunneilla sekä huomioitu opettajan käyttämät puheen ylläpitämisen keinot, kuten rutiini- ja palauteilmaukset. Tutkimuksessa nousi esille seitsemän erilaista opetusmenetelmäkategoriaa, jotka ovat kysely, paridialogi, paridialogin esittely, lauseiden kääntäminen, usean sanan toistaminen opettajan perässä, luovan puheen tuottaminen ja luovan toiminnan kautta puhuminen. Opettaja käytti näiden opetusmenetelmien aikana erilaisia kysymyksiä, jotka olen luokitellut keskustelunanalyysin avulla seuraavasti: suorat kysymykset, järjestelevät kysymykset, toistavat kysymykset, tarkentavat kysymykset, varmistavat kysymykset, yksilöidysti kohdistetut kysymykset ja houkuttelevat kysymykset. Tutkimuksesta selvisi, että opettajan käyttämät opetusmenetelmät ovat monipuolisia ja tähtäävät suullisen kielitaidon vahvistamiseen ja puhumaan rohkaisemiseen. Myös yhteistoiminnallisuus näkyy opettajan valitsemissa opetusmenetelmissä, kuten paridialogissa sekä luovan toiminnan kautta puhumisessa. Noin kolmasosa oppitunneista käytettiin suullisiin harjoituksiin. Opettaja toimi roolimallina käyttämällä ruotsin kieltä läpi koko opetuksen. Oppilaat kokivat suullisen kielitaidon harjoitukset mieluisiksi. Kysymys-vastaus-sekvenssit paljastivat, että opettaja käyttää eniten suoria kysymyksiä ja tarkentavia kysymyksiä. Myös opettajan esittämät toistavat kysymykset olivat yleisiä.

Kunnan opetushallinnon ja vanhempien kokemuksia inkluusioon pyrkimisestä – ”Et tukitoimet pystyttäis tarjoomaa, ja jokainen pystyis käymää kouluu sillee ku se hänelle parhaiten sopii”

Tutkielma kuvaa erään länsisuomalaisen kunnan kouluinkluusion tilannetta. Tarkoituksena on selvittää, millaisiin opetusryhmiin kunnassa sijoitetaan erityisen tuen päätöksen saaneet oppilaat, ja miten näissä sijoituksissa pyritään noudattamaan inkluusion mukaista lähikouluperiaatetta. Tutkielmassa kartoitetaan myös sitä, miten näiden lasten vanhemmat kokevat osallisuutensa lapsensa erityisen tuen prosessissa ja miten nämä vanhemmat kokevat inkluusion. Tavoitteena on saada katsaus siitä, missä tilanteessa tutkimuskunnassa ollaan inkluusion toteutumisen suhteen, ja millä keinoin sitä pyritään toteuttamaan. Tavoitteena on myös antaa ääni vanhempien näkemyksille lastensa opetusryhmästä ja inkluusion mahdollisuuksista opetuksessa. Tutkielma on kvalitatiivinen monitapaustutkimus. Kohderyhmä on tutkimuskunta, sekä kunnassa asuvat vanhemmat, joiden lapsella on erityisen tuen päätös. Aineisto on kerätty puoliavoimella teemahaastattelulla. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla sitä tutkimuskysymyksien mukaan. Tuloksien mukaan kunnassa pyritään sijoittamaan erityisen tuen oppilaat lähikouluihinsa, jos se on lapsen edun mukaista. Pienryhmissä opiskelevia oppilaita integroidaan yleisopetukseen mahdollisuuksien mukaan. Erityisen tuen oppilaista suurin osa opiskelee pienryhmissä, jotka on jaoteltu kuntaan tuen tarpeen mukaan. Kolmiportainen tuki on vähentänyt kunnassa erityisen tuen päätöksiä ja lisännyt tuen antamista yleisopetuksessa. Kunnassa nähdään tilanne hyvänä, mutta tulevaisuudessa haasteita tuovat oppilaiden tuen tarpeen lisääntyminen ja sen moninaistuminen. Vanhemmat ovat huolestuneita siitä, että yleisopetus ei pysty vastaamaan lapsen tuen tarpeisiin, ja siitä syystä segregoiva pienryhmäopetus on toimiva ratkaisu. Vanhempien mukaan lapsi pärjäisi yleisopetuksessa, mikäli siellä on tarpeeksi tukea. Vanhemmat kokevat, että heidät otetaan pääosin hyvin huomioon erityisen tuen päätöksen prosessissa. Toisaalta kaikilla vanhemmilla ei ole välttämättä tarkkaa tietoa siitä, mitä erityinen tuki tarkoittaa.

Suomalaiset miestenvaatebrändit verkossa: suomalaisten vaatevalmistajien ja -valmistuttajien verkkokauppaliiketoimintamalleja

Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli huoli kaupan rakenteellisten muutosten vaikutuksista suomalaisiin vaatevalmistajiin ja -valmistuttajiin. Muutosten seurauksena suomalaisia brändejä katoaa markkinoilta jakelukanavien vähentymisen myötä, joten vaatevalmistajien ja -valmistuttajien olisi aktiivisesti reagoitava asiaan jo lähitulevaisuudessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata suomalaisten vaatevalmistajien ja -valmistuttajien verkkokauppaliiketoimintamalleja, verkkokaupan rooleja yritysten strategiassa sekä kuluttajien aktivoinnin ja sitouttamisen keinoja verkkokaupoissa. Tutkimuksen tutkimuskysymykset olivat: 1. Minkälaisia verkkokauppaliiketoimintamalleja yrityksillä on käytössä? 2. Millaisia rooleja verkkokaupoilla on yritysten strategiassa? ja 3. Miten verkkokaupan avulla voidaan aktivoida ja sitouttaa kuluttajia? Tutkimuksen tavoitteena oli löytää teorian ja empirian pohjalta vaatevalmistajille sopiva verkkokauppaliiketoiminnan malli, joka olisi vaihtoehto oman verkkokaupan perustamiselle. Tutkimus rajattiin koskemaan miesten vaatebrändejä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimuksen empiria kerättiin haastattelemalla kahdeksaa henkilöä viidestä suomalaisesta vaatevalmistusyrityksestä. Tuloksista ilmeni, että vaatevalmistajilla ja -valmistuttajilla on käytössä monenlaisia verkkokauppaliiketoimintamalleja samaan aikaan. Formaattina yrityksillä on valikoimilla erikoistuva formaatti ja siitä tämän formaatin alakategoria, kapeaan tuotealueeseen keskittyvä formaatti. Yritykset kokivat verkkokaupan olevan ensisijaiselta rooliltaan yksi yrityksen jakelukanavista, mutta samalla myös tärkeä markkinointiviestinnän ja brändin rakentamisen kanava. Yrityksen verkkokaupoissa olevat toiminnallisuudet eivät ole erityisen kuluttajia aktivoivia, mutta osalla yrityksistä vuorovaikutus kuluttajien kanssa tapahtuu yrityksen Facebook-sivustolla. Verkkokaupoissa kuluttajan sitoutumista pyritään vahvistamaan kertomalla selkeästi yrityksen arvoista. Yksi tärkeä arvo on suomalaisuus. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että yritysten kannattaisi kehittää verkkokauppojensa elämyksellisyyttä, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutteisuutta. Jos yrityksellä ei ole verkkokauppaa, kuluttajia voi aktivoida yrityksen verkkosivuilla tai Facebook-sivustolla. Vaihtoehto omalle verkkokaupalle on lähteä ulkopuolisen operoimaan elämykselliseen markkinapaikkaan, jossa useat yritykset myyvät tuotteitaan. Tällöin yritys saisi näkyvyyttä verkossa ja turvaisi jakelukanaviensa säilymisen haastavassa kaupan murroksessa. Samalla miesten vaatteiden tarjontaa saataisiin paremmin vastaamaan ennustettua miesten vaatteiden kysynnän kasvua.

Joskus jotain tulee mieleen sieltä nuoruuden laivoista - Kolmen merimiehen kokemukset ensimmäisestä merimatkastaan

Tutkielmassa tarkastellaan kolmen merimiehen kokemuksia ensimmäisestä merimatkastaan muistitietotutkimuksen ja mikrohistorian avulla. Tutkielman tarkoituksena on tuoda esille se, miten merimiehet ovat kokeneet ja muistaneet ensimmäisen purjehduksensa sekä selvittää sitä, miten merenkulku on kehittynyt 1860-luvulta 1960-luvulle ja miten se on vaikuttanut merenkulkijan arkeen. Carl Julius Panelius (1854-1932) aloitti kajuuttavahtina fregatti Osmolla vuonna 1867, ajankohtana, jolloin Suomi muuttui vähitellen tervaprovinssista merenkulkumaaksi. Matti Lappalainen (1917-2010) pestautui prentiisiksi nelimastoparkki Moshuluun vuonna 1937 ja seilasi viimeisten joukossa Kap Hornin ympäri purjelaivalla. Juhani Heinonen (1948-) teki ensireissunsa M/S Kannaksella jungmannina vuonna 1965, merenkulun jo modernisoituessa. Muistitietoa lähteenä käyttävän tutkimuksen päämääränä on tuoda esiin muistelijoiden omat näkemykset menneisyydestä. Mikrohistoriallinen tutkimustapa taas paneutuu tutkittavaan kohteeseen erityisen tarkasti, jolloin menneisyydestä on mahdollista löytää uusia piirteitä. Mikrohistoriallisen tutkimusotteen myötä muistitietoaineisto nähdään johtolankana menneisyydestä, jolloin tutkijan tulee esittää aineistolle oikeanlaisia kysymyksiä saadakseen menneisyyden jäljet puhumaan. Tutkielmassa on suullisen muistitiedon, haastattelujen, lisäksi käytetty myös kirjoitettuja lähteitä, muistelmia. Tarkoituksena on ollut nostaa merenkulkijan oma ääni esiin ja ymmärtää minkälaista merimiehen arki on laivassa ollut. Tutkielmasta käy ilmi, että vaikka merenkulku on muuttunut tarkasteltavalla ajanjaksolla paljon, ovat kokemukset merimiehenä olemisesta ja ensimmäisestä merimatkasta yllättävän samankaltaisia. Elämä merellä muodostui vahtivuorojen ympärille, johon satamakäynnit tarjosivat odotettua vaihtelua. Muistelijat kertovat hämmästyttävän vähän itse työstä laivalla. Merimiehille erityiset tapahtumat olivat merkityksellisiä, sillä ne poikkesivat laivan tavallisesta arjesta. Merimiesten muistelukerronnasta nousee esiin omakuva ja se millaisia merimiehiä he olivat tai halusivat olla. Yhteistä muistoille on se, että hyvä merimies oli reipas, ahkera eikä ikävöinyt kotiin. Hän teki raskasta työtä, mutta ei valittanut turhasta ja käyttäytyi satamissa sivistyneesti.

Ekaluokkalaisen vanhemmaksi. Vanhempien kokemuksia yhteistyöstä ensimmäisen luokan opettajan kanssa.

Tutkimuksessa selvitettiin vanhempien kokemuksia kodin ja koulun yhteistyöstä lapsen ensimmäisen lukukauden päättyessä. Tutkimusjoukkona oli 11 vanhempaa, jotka olivat osallistuneet vuotta aiemmin esiopetuskyselyyn osana suurempaa tutkimusjoukkoa (N=61). Vanhempien yhteistyökokemuksia tarkasteltiin monimenetelmäisesti. Yhteistyökokemuksia mitattiin ja verrattiin esikouluyhteistyön tuloksiin sekä selvitettiin, millä vanhemmat selittivät yhteistyökokemuksiaan. Taustana kokemuksille selvitettiin yhteistyöasenteita ja yhteistyölle annettuja merkityksiä. Lisäksi tarkasteltiin kohtaamisia vanhempainilloissa ja -varteissa yhteistyön kontekstina. Tutkimuksessa selvisi, että vanhemmat pitivät yhteistyötä tärkeänä ja suhtautuivat siihen myönteisesti. Käsitykset opettajan asenteesta yhteistyöhön olivat positiivisia. Kohtaamiset opettajan kanssa koettiin hyödyllisiksi, ja ne palvelivat yhteistyölle asetettuja tarpeita, kuten tiedonsaantia ja lapsen oppimisen tukemista. Vanhemmat olivat pääosin hyvin tyytyväisiä yhteistyöhön opettajan kanssa. Yhteistyökokemuksia selitettiin opettajaan, vanhempiin ja heidän väliseensä vuorovaikutukseen sekä lapseen ja luokkaympäristöön liittyvillä tekijöillä. Tutkimuksessa selvisi, että lapsen yksilöllinen huomioiminen on keskeinen yhteistyökokemuksiin vaikuttava tekijä. Lapsen haasteet voivat heijastua vanhemman kokemuksiin negatiivisesti, mikäli lapsen tuen ja eriyttämisen tarpeisiin ei vastata eikä vanhempi koe tulevansa kuulluksi. Lapsen tuen tarpeen laatu ja luokkaympäristö olivat keskeisiä tekijöitä lapsen tarpeiden toteutumiselle ja opettajan mahdollisuuksille huomioida yksilölliset tarpeet. Tutkimus osoitti, että näkemysten erotessa paljastuu suhteen asymmetria; yhteistyötä tehdään koulun ehdoilla. Käsitykset opettajan ja vanhemman rooleista eivät ole muuttuneet. Johtopäätöksenä tuloksista todetaan, että opetuksen eriyttäminen on tärkeää sekä lapsen että yhteistyön kannalta. Opetuksen resursseihin ja ryhmäkokoihin on syytä kiinnittää huomiota, jotta opettajilla on aidosti mahdollisuus vastata lasten yksilöllisiin tarpeisiin. Tämä on erityisen tärkeää alkuopetuksessa, jossa oppilas muodostaa käsitystä itsestään oppijana. Onnistuneella siirtymällä on keskeinen merkitys sekä lapsen tulevalle koulupolulle että kodin ja koulun yhteistyölle myös jatkossa.

Rintamasotilaiden lasten isäkokemukset. Sodan jälkeen syntyneiden porilaismiesten kertomuksia isistään.

Tässä tutkielmassa tarkastelen millaisia ovat rintamasotilaiden lasten isäkokemukset ja miksi ne muodostuivat sellaisiksi kuin ne ovat? Tutkielman ensisijaisena lähteenä toimivat neljän porilaisen miehen haastattelut, jotka tehtiin maaliskuun 2011 ja huhtikuun 2012 välisenä aikana. Haastattelut olivat luonteeltaan pitkiä teemahaastatteluja, joihin haasteltavat osallistuivat yksin ja kukin yhden kerran. Ajallisesti haastatteluissa keskityttiin 50- ja 60-lukuun. Haasteltavaksi valikoitui alkujaan sattumalta vain miehiä, mutta ei yrityksistä huolimatta yhtään naista. Tämän johdosta rajaus tehtiin tietoisesti miehiin. Lisäksi haasteltavat oli tietoisesti valittu sodan jälkeen syntyneistä ikäluokista. Haastatteluaineisto purettiin osiksi Jyrki Pöysän määrittelemää lähilukumetodia käyttäen. Lähiluvun jälkeen aineistosta esiin nousseita kertomuksia tulkittiin Victor W. Turnerin määrittelemän erityisen kokemuksen sekä Kirsti Salmi-Niklanderin määrittelemän rajatun kokemuksen käsitteitä hyväksi käyttäen. Näiden käsitteiden kautta hain haastattelukertomuksille yhteisiä nimittäjiä, jotka voidaan tulkita yhteisiksi kokemuksiksi ja laajentaa näin koskemaan suurempia joukkoja. Tutkimusaineisto kontekstualisoitiin tarkastelemalla aluksi 50- ja 60-lukujen yhteiskunnallista, poliittista sekä sosiaalista ilmapiiriä, jonka jälkeen tutkielman fokus siirtyy varsinaisen haastatteluaineiston tarkastelemiseen. Tutkielmassa osoitan, että yhteisiä nimittäviä tekijöitä haasteltavien lapsuudessa olivat isien runsas alkoholinkäyttö, etäinen käyttäytyminen suhteessa lapsiin sekä sodasta vaikeneminen. Sodasta miehet puhuivat lähinnä humalassa, saunassa ja kavereilleen, mutta eivät juuri koskaan omalle perheelle. Osalla isistä täyttyivät kaikki yllä mainitut nimittäjät, mutta yksi heistä pysyi raittiina lähes koko elämänsä. Tutkielma myös osoittaa, että mitä kauemmas sodan ajasta tultiin, sitä vähäisemmäksi kävi isien etäinen käytös ja myös vaikenemisen kulttuuri alkoi ajan myötä rakoilla. Osalla isistä alkoholi näytteli suurta osaa elämän loppuun asti, mutta osa vähensi sen käyttöä ikäännyttyään. Tutkielmassa korostuvat haasteltavien kertomukset siitä, että isien käytös ei ollut heille traumaattista, vaan se nähtiin ajan tapojen sanelemana tai henkilökohtaisena käytöksenä. Haasteltavat eivät osanneet kertoa miten sota oli heidän isiinsä vaikuttanut, vaikka kuitenkin allekirjoittivat sodalla olleen vaikutuksia. Erityisesti haasteltavien mieleen oli jäänyt leppoisa ja mukava isän kanssa vietetty aika, joka Turneria mukaillen näyttäytyy erityisen kokemuksen hetkinä. Näiden hetkien rooli traumojen puuttumisen selittäjänä on erittäin tärkeä ja vaatii tulevaisuudessa lähempää tarkastelua.

Saatana peilissä – 1990-luvun suomalainen saatananpalvontadiskurssi osana folklorea ja kollektiivista mielikuvamaailmaa

Tutkielman aihe on saatananpalvontadiskurssi 1990-luvun Suomessa, sen yhteydet folkloreen ja kollektiiviseen mielikuvamaailmaan (popular imagination), sekä sen rakentuminen ja leviäminen kansanomaisten asiantuntijoiden ja median avulla. Tutkielman ydinkysymykset ovat: mitä evankelikaaliseen aineistoon perustuva saatananpalvontadiskurssi sisältää, miten sitä on rakennettu ja levitetty ja miksi näin on tehty? Tutkimusaineistona ovat Pat Pullingin kirja Noidankehässä (1993), Marja-Liisa Huhdan Saatana kutsuu minua -videokasetti (1994), Riku Rinteen kirjat Syvyyden kuilusta (1994), Pimeys väistyy (1996), Varo Vihollinen! Jumalan pyörremyrsky on tulossa (1999), Keijo Ahorinnan kirja Saatananpalvonnan monet kasvot (1997), sekä lehtiartikkeleita 1990-luvulta. Tutkimuksessa käy ilmi, että evankelikaalisten toimijoiden luomia saatananpalvontatarinoita on levitetty, pidetty ajankohtaisena ja välitetty valtavirtamediaan itseoppineiden asiantuntijoiden toimesta. Kun valtavirtamedia on legitimoinut tarinat, ovat ne palautuneet evankelikaaliseen aineistoon todentuneina. Leviämistä ovat edesauttaneet evankelikaalisen aineiston ja median esittämien tarinoiden synnyttämät huhut, joiden johdosta saatananpalvontadiskurssi on alkanut elää kollektiivisessa mielikuvamaailmassa. Voidakseen levitä ja pysyä ajankohtaisina, tarinoiden tulee sisältää riittävän yksinkertaisia ja voimakkaita aineksia. Saatananpalvontadiskurssissa nämä vaatimukset toteutuvat erityisen selvästi. Saatananpalvoja on hahmona vahvasti kansanperinteen mukainen.