Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukkojen käsiaseiden lisävarusteiden kehitys ja nykytila

Vaikka aseiden mekaanisissa ominaisuuksissa on eroja, muodostuvat nykyisin suuremmat erot aseyksilöiden välille niihin asennettujen lisävarusteiden kautta eli olemassa olevaa asetta voidaan siis merkittävästi parantaa kiinnittämällä siihen jälkikäteen lisävarusteita. Tämä tutkimus selvittää millaisia lisävarusteita Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukot käyttävät ja miten heidän käyttämänsä lisävarusteet ovat kehittyneet aikojen saatossa. Tämän tutkimuksen päätutkimuskysymys on: ” Millaisia aseiden lisälaitteita Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukoilla on käytössään tällä hetkellä ja miten sen käsiaseisiin kiinnitetyt lisälaitteet ovat kehittyneet määrällisesti ja laadullisesti vuodesta 1991 vuoteen 2013?”. Alatutkimuskysymyksinä ovat: ”Millainen on venäläinen sisäisen turvallisuuden erikoisjoukko?” ja ”Millainen käsiasekalusto sillä on tällä hetkellä ja miten se on muuttunut vuosien 1991 ja 2013 välillä?” Tutkimusmenetelmänä on käytetty kirjallisuusselvitystä sekä kuva-analyysiä. Kuva-analyysi pohjautuu tutkimuksen tekijän keräämään 391 kuvan laajuiseen aineistoon. Tutkimuksen perusteella lisävarusteiden määrä Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukkojen käsiaseissa kasvaa 2000 – luvun lopulla ja 2010 – luvun alussa räjähdysmäisesti ja nykyisin lisävarusteet ovat hyvin laajassa käytössä. Lähdeaineiston perusteella useimmat lisävarusteet ovat länsimaisia ja kiinnittyvät erillisiin lisävarustekiskoihin.

Saksan liittotasavallan laivastovoimien käyttöperiaatteiden kehitys vuosina 1956–1990

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa oli voitettu ja miehitetty. Jälleenrakennus alkoi, mutta samalla Saksa jakautui Itä- ja Länsi-Saksaan. Molemmat maat liittyivät kylmän sodan vastakkainasettelun takia muodostettuihin sotilasliittoumiin. Toteuttaakseen tehtävänsä Natossa Länsi-Saksa tarvitsi laivaston. Bundesmarine kehittyi Natossa toiminta-alueenaan Itämeri ja Pohjanmeri läpi kylmän sodan vuosikymmenien. Tutkimus alkaa toisen maailmansodan jälkeisistä vuosista jolloin, miehittäjien alaisuudessa toimi merellisiä organisaatioita miinanraivauksen ja merialueen valvonnan tehtävissä Länsi- Saksan alueella. Tutkimus päättyy vuoteen 1990, jolloin Länsi- ja Itä-Saksa sekä niiden laivastot, Bundesmarine ja Volksmarine, yhdistyivät. Päätutkimusongelmana on selvittää, mitkä olivat Saksan liittotasavallan laivastovoimien käyttöperiaatteet vuosina 1956–1990. Aihetta on tutkittu tarkastelemalla Natoa, Neuvostoliiton muodostamaa uhkaa, Bundesmarinen tehtäviä, toiminta-aluetta sekä kalustoa. Tutkimuksessa on käytetty laadullista tutkimusmenetelmää ja laajan tutkimusperiodin takia näkökulma on strateginen, jotta koko aikakausi on pystytty tutkimaan. Lähdeaineisto on kerätty sotilaslehtien aikalaislehdistöstä ja tiedot on varmennettu myöhempien opinnäytteiden ja kirjallisuusteoksien avulla. Pääosa lähdeaineistosta on englanninkielisiä ja länsimaiden tuottamia. Tuloksena voidaan sanoa, että Bundesmarine kehittyi perustamisensa jälkeen erittäin tehokkaaksi osaksi Natoa, joka oli korvaamaton pohjoisen selustan turvallisuudelle. Bundesmarine oli yhden jäsenmaan laivasto Natossa, joka hoiti osuuttaan jaetun vastuun mukaisesti huomioiden annettu tehtävä ja toiminta-alueen erityispiirteet. Yksittäinen uusi doktriini, uhkakuvan muutos, tekninen kehitys tai rajoituksen poisto toiminta-alueessa ja aserajoituksissa ei muuttanut koko käyttöperiaatetta, mutta vaikutti johonkin käyttöperiaatteen osa-alueeseen.

Spitfirestä Bloodhoundiin : Kuninkaallisten Ilmavoimien hävittäjäilmavoimien kehitys 1945–1958

Tässä tutkielmassa käsitellään Kuninkaallisten Ilmavoimien hävittäjäilmavoimien kehitystä vuosina 1945 - 1958. Ison-Britannian hävittäjäilmavoimat kehittyi suurin harppauksin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Kehitys käsitti teknisiä, strategisia ja organisaatiota kos-kevia muutoksia. Suurvaltojen ilmavoimien pelikenttä laajentui yhä suuremmaksi nopeuksien kasvaessa ja asejärjestelmien kehittyessä. Kuninkaallisten Ilmavoimien oli tärkeä pysyä mu-kana tässä kehityksessä niin strategisella, kuin teknisellä tasolla. Kylmän sodan edetessä RAF tasapainoili myös sen faktan kanssa, että puolustusmäärärahoja leikattiin toisen maailmanso-dan jälkeen. Demobilisaatio käynnistyi heti sodan loputtua ja tärkeimmät investoinnit kohdis-tettiin sodan runteleman Ison-Britannian talouden elvyttämiseen. Politiikassa ja sotilasjoh-dossa oltiin yleisesti sitä mieltä, että laajamittaiset sotatoimet eivät olleet todennäköisiä aina-kaan seuraavaan kymmenen vuoden aikana. Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty pääosin englanninkielisiä kirjallisuus- ja internet-lähteitä. Vertailussa on otettu huomioon teoksia mahdollisimman monelta eri aikakaudelta. Eri aikakausien lähteiden vertailu ja niiden avulla hävittäjäilmavoimien kehityksen selvittä-minen on tutkimuksen ydin. Tärkeimpänä aikalaislähteenä käytetään Ison-Britannian asevoi-mien vuosittaista julkaisusarjaa Brassey’s Annual: The Armed Forces Year-Book. Muut kir-jallisuusläheet jakautuvat tasaisesti eri vuosikymmenille vanhimpien ollessa 1950-luvulta ja uusimmat 2010-luvulta Tutkimuksessa on käytetty myös saatavilla olevia suomenkielisiä tut-kimuksia kuten Petteri Joukon väitöskirjaa Strike Hard, Strike Sure – Operation Musketeer: British Military Planning during the Suez Crisis, 1956. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan hävittäjäilmavoimien roolin kasvaneen osana sodan-käyntiä toisen maailmansodan jälkeen. Hävittäjätoiminnan kehityksen suuntaan on vaikutta-nut etenkin toisessa maailmansodassa ensimmäisen kerran käytetty ydinase. Hävittäjäilma-voimien tehtävät muuttuivat vuosien 1945–1958 aikana sen moton mukaisesta hyökkäyksestä ja puolustuksesta (Offence, Defence) lähemmäs valvontaa ja turvaamista. Taustalla tärkeim-pänä säilyi kuitenkin aina Ison-Britannian ilmatilan puolustaminen. Hävittäjäilmavoimat ei osallistunut laajamittaisesti operaatioihin edellä mainittuina vuosina. Tämä ei kuitenkaan tar-koittanut, että se olisi ollut toimettomana. Ison-Britannian ilmatilaa oli valvottava idästä nousseen uhan takia vuoden jokaisena päivänä 24 tuntia vuorokaudessa sääolosuhteista riip-pumatta.

Ohjelmoinnin jatkokurssin opetuksen kehitys

Tämän kandidaatintyön tavoitteena on löytää mahdollisimman kattava kokoelma harjoitustehtäviä ohjelmoinnin jatkokurssille. Tässä työssä tutkitaan ohjelmoinnin jatkokurssin kehitystarpeita. Työssä käydään läpi kurssilla aiemmin käytettyjä harjoitustehtäviä sekä käsiteltäviä aiheita. Näiden perusteella kartoitetaan aiemmissa harjoitustehtävissä mahdollisesti olleet puutteet ja pyritään tekemään uudet harjoitustehtävät siten, että ne kattavat mahdollisimman hyvin kurssin aiheet. Tehtävät pyritään suunnittelemaan siten, että aiempaa ohjelmointiosaamista pystytään käyttämään hyväksi mahdollisimman paljon. Tutkimus perustuu Lappeenrannan teknillisen yliopiston Käytännön ohjelmointi nimiseen kurssiin. Tämä on ohjelmoinnin jatkokurssi, jolla käytetään ohjelmointikielenä C-kieltä.

Amerika, sen löytö, valloitus ja kehitys

Tämä teos ja Käsikirja Pohjois-Amerikasta / Zilliacus ilmestyivät yhdessä 7 vihossa

Meesauunin kannatuksien suunnittelutyökalun kehitys

Meesauunia käytetään sellun tuotantoprosessissa kemiallisessa reaktiossa, jossa kalsiumkarbonaatti muutetaan kalsiumoksidiksi. Reaktio on osa sellutehtaan kemikaalikiertoa, missä sellun valmistamisessa käytettävät kemikaalit kierrätetään uusiokäyttöön. Tässä diplomityössä on kehitetty meesauunin kannatusten automatisoitu suunnittelutyökalu vanhan AutoLispillä kehitetyn ohjelman perusteella. Kehitetyn suunnittelutyökalun tärkeimmät osat ovat Excelissä tehdyt kuormituslaskenta ja mitoituslaskenta. Näillä ohjataan Autodeskin Inventoriin kehitettyä cad-mallia ja valmistuspiirustusta. Laskentaohjelmat ja cad-malli on kehitetty mahdollistamaan uusien uunikokojen helpon lisäämisen ohjelmaan. Diplomityössä on perehdytty kuormituslaskentaan standardien mukaisesti. Käytettyjä standardeja ovat esimerkiksi Eurokoodi ja Uniform Building Code. Epätavallisten tilanteiden kuormituslaskennassa käytettiin apuna FE-analyysilla kehitettyjä laskentamalleja. Näitä käytettiin uunin taipumisesta aiheutuvien voimien laskennassa ja lovetun kannatinpyörän aiheuttamien impulssivoimien suuruuden määrittämisessä. Lisäksi diplomityössä perehdyttiin suunnitteluautomaatin kehittämiseen Exceliä apuna käyttäen. Suunnittelutyökalun toimivuutta on verifioitu suunnittelemalla kehitetyllä suunnittelutyökalulla standardiuuneja ja verrattu tuloksia ja valmistuspiirustuksia vanhalla ohjelmalla tulostettuihin tuloksiin. Tulosten perusteella uutta suunnittelutyökalua voidaan käyttää meesauunin kannatuksien suunnitteluun.

Moottoroidun rannikkotykistön käyttöperiaatteiden kehitys jatkosodan päättymisestä vuoteen 1966

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millä tavalla moottoroitua rannikkotykistöä on kehitetty ja miten sen käyttöperiaatteet kehittyivät sotien jälkeen vuoteen 1966 mennessä. Tutkimuksen päätutkimusongelma on: Miten moottoroidun rannikkotykistön käyttöperiaatteet kehittyivät jatkosodan jälkeen? Tutkimuksessa perehdytään sotakokemuksiin ja niiden vaikutuksiin käyttöperiaatteiden kehittämisessä, sekä tarkastellaan sitä, mitkä tekijät vaikuttivat kehitystyöhön. Tutkimusaineistona ovat arkistolähteet, julkaistu kirjallisuus, ohjesäännöt, oppaat sekä lehtiartikkelit ja Internet-lähteet. Tämän lisäksi tutkimuk-sessa käytetään julkaisemattomia lähteitä, joita ovat opinnäytetyöt. Tutkimusmenetelmä-nä on laadullinen asiakirjatutkimus ja menetelmänä käytetään aineistolähteistä sisällön-analyysia. Tutkimustyö vahvisti käsitystäni siitä, että keskeisin tekijä moottoroidun rannikkotykis-tön käyttöperiaatteiden kehityksessä on ollut sotakokemukset ja niiden pohjalta tehty ohjesääntötyö. Moottoroitu rannikkotykistö on syntynyt käyttöperiaatteen pakottamana, koska tavalle, jolla tykistöä haluttiin rannikolla käyttää, ei ollut joukkoa. Moottoroidun rannikkotykistön kehittyminen sotien jälkeen on ollut enemmän kalustollinen kuin taktinen ongelma. Kehityksessä on huomioitava sotien jälkeinen aika taloudellisesti ja sotilaspoliittisesti, jolloin Suomi oli hankalassa välikädessä idän ja lännen välissä. Moottoroidun rannikkotykistön taktisen käyttämisen on mahdollistanut keskiön kehittämisen rannikkotykistölle, joka mahdollisti liikkuvuuden ja hajaryhmityksen. Moottoroidun rannikkotykistön kehittäminen oli organisaation ja kaluston suhteen kiivainta 1950-luvulla ja taktiikkaa kehitettiin sotakokemusten ja operatiivisen suunnittelun pohjalta aina 1940-luvulta alkaen teknillisen tietotaidon lisääntyessä.

Virtuaalinen taistelukenttä oppimisympäristönä : taistelun opetus upseerioppilaan näkökulmasta reserviupseerikoulun 1. komppaniassa

Simulaattorikoulutus ja pelien käyttö opetukseen sotavoimissa on lisääntynyt huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Teknologian ja kaupallisten pelien kehitys on synnyttä-nyt uudenlaisia oppimisympäristöjä myös puolustusvoimien käyttöön, koska niiden realismi ja graafinen ulkoasu on saatu tyydyttävälle tasolle. Viimeisen neljän vuoden aikana niiden käyttömahdollisuuksia on alettu kartoittaa ja muutamat tehdyt tutkimukset sekä pilotointi tukevat niiden hyötykäyttöä varusmieskoulutuksessa. Nykysukupolvi on tottunut pelaamaan kaupallisia sotapelejä, joten se toimii valmiiksi luonnollisena ja miellyttävänä ympäristönä heille. Tutkimuksen kohteena oli RUK:n 1. komppanian 18 upseerioppilasta. Päätutkimuskysymyk-senä selvitettiin, miten upseerioppilas oppii perusteita virtuaalisen oppimisympäristön avulla. Tämän tueksi esitettiin kaksi alakysymystä. Ensimmäinen alakysymys on, miten pelien avul-la voi oppia. Toisena haettiin vastauksia siihen, miten koulutus tulisi järjestää oppilaan näkökulmasta. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa käytettiin lomakekyselyä sekä havainnointia. Vaikka lomakekyselyllä ei päästä niin syvälliseen lopputulokseen kuin haastattelulla, oli se järkevämpi vaihtoehto koska tällä tavoin saatiin useamman henkilön näkökulma aiheeseen. Havainnointia käytettiin selkeyttämään oppilaiden näkemyksiä koulutuksesta ja tuomaan laatua tutkimukselle tekemällä tarkkoja muistiinpanoja tutkittavasta harjoituksesta. Tuloksena oppilaiden mielestä simulaattorikoulutuksen selkeitä vahvuuksia ovat sen mielek-kyys, toiminnallisuus ja toiminnanvapaus, realistisuus sekä palautejärjestelmä. Heidän vas-tauksista tuli esille, miten pelien toiminnanvapaus auttaa kokemuksien kautta oppimaan asi-oita mitä ei välttämättä tavallisessa harjoituksessa tulisi opittua. Oppilaat olivat erittäin moti-voituneita koulutukseen mikä lisää oppimista. Palautteenannon havainnollisuus myös lisäsi heidän mielestään selkeästi oppimista. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että koulutuksen ajankohtaan ja suunnitteluun tulee kiinnit-tää huomiota. Harjoitus on tärkeä rakentaa niiden periaatteiden mukaisesti, mitkä toimivat parhaiten simulaatiopeli-koulutuksessa. Ainakin upseerioppilaiden koulutuksessa pelien käyttö on selkeästi oppimista tukeva koulutusmuoto.