Catechesis, taicka summa sijtä pyhäst Raamatust. Joca sisälläns pitä ne cuusi pääkappaletta sijtä christillisest opist. Nuorudelle ja nijlle yxikertaisille suurex hyödytyxex, kysymyxis käsitetty. D. Martinvs Lvthervxelda

Arkit: A-F8.

Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden vaikutus työnantajan ja työnantajan edustajan vastuuseen työturvallisuusrikoksesta

Työturvallisuuden vaarantumiseen myötävaikuttaa usein käytännössä työntekijöiden huolimattomuus tai tietoinen ohjeiden vastainen menettely. Tämän OTM-tutkielman aiheena on työntekijän menettelyn merkitys työturvallisuusrikoksesta syytettyjen työnantajien ja esimiesten tuottamuksen arvioinnissa. Tutkielmassa kysytään, millä edellytyksin työntekijän myötävaikutusta työturvallisuutta vaarantavan olosuhteen syntyyn voidaan pitää työturvallisuuslain 8 §:n 2 momentin tarkoittamana epätavallisena ja ennalta-arvaamattomana olosuhteena tai poikkeuksellisena tapahtumana, johon työnantajan ja esimiehen ei edellytetä varautuvan. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan työturvallisuuslain 8.2 §:n käytännön merkitystä tuottamuksen arvioinnissa tilanteissa, joissa työntekijä on myötävaikuttanut työolojen vaarantumiseen. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan ensinnäkin lainopillisen metodin avulla. Kirjallisuuslähteistä keskeisin on Vilja Hahdon teos Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu. Lisäksi tutkimuskysymyksiä lähestytään empiirisesti Itä-Suomen, Kouvolan, Rovaniemen, Turun ja Vaasan hovioikeuksien vuosina 2011–2013 antamia ratkaisuja ja korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä KKO 2014:75 tarkastelemalla. Työntekijän menettelyä pidetään oikeuskäytännössä vain harvoin ennakoimattomana. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että tuomioistuimeen päätyvät lähinnä tapaukset, joissa työturvallisuusmääräysten laiminlyöminen on ilmeistä. Lisäksi ennakoitavuuden soveltamisala on kaventunut oikeuskäytännössä, koska joidenkin työnantajavelvoitteiden täyttymiselle on asetettu korkeat edellytykset. KKO 2014:75 kuitenkin osoittaa, että työntekijän menettelyä voidaan pitää ennakoimattomana myös koneturvallisuudessa, jossa työnantajan on yleensä edellytetty torjuvan vaaran aiheutumisen mahdollisuuden rakenteellisin tai teknisin toimenpitein. Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden arvioiminen on työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön arvioinnissa tosin useimmiten tarpeetonta, koska yleensä teon huolimattomuus voidaan ratkaista täsmällisempien työturvallisuusmääräysten ja työturvallisuuslain muiden avointen harkintakriteerien tulkinnalla. Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden arvioimisen sijaan työturvallisuusrikoksesta syytetyn huolimattomuuden arvioinnissa olisi olennaisempaa kiinnittää huomiota siihen, miten työntekijän ominaisuudet vaikuttavat esimerkiksi opastus- ja valvontavelvollisuuden sisältöön.

Sotaa vai taistelua terrorismia vastaan? Yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin liiton terrorismin vastaisen toiminnan diskurssien analyysi

1990-luvun alussa Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota päättyi. Länsimaissa alkoi prosessi, jossa käsitykset uhkamalleista ja -kuvista uudistuivat. Uhkamallit, joissa painopiste oli suurten massa-armeijoiden hyökkäykset ja niiden torjunta, alkoivat vaikuttaa vanhentuneilta. Perinteisen sodan uhan rinnalle nousi uusia, globaaleja uhkia, kuten ympäristökatastrofit, joukkotuhoaseiden leviäminen sekä terrorismi. Syyskuun 11. päivä 2001 terroristi-iskut lisäsivät länsimaiden panostusta terrorismin vastaiseen toimintaan merkittävästi. Yhdysvallat julistivat sodan terrorismia vastaan muiden länsimaiden ja yhteisöjen kuten EU:n ja Naton tuella. Merkittävää on, että Yhdysvaltojen sodanjulistus terrorismia vastaan on aiheuttanut historiallisessa kontekstissa ristiriitoja transatlanttisessa turvallisuusympäristössä. Erityisesti EU on suurimpien jäsenvaltioiden, kuten Ranskan ja Saksan, johdolla vastustanut Yhdysvaltojen toimenpiteitä, kuten Irakin sotaa. EU on nähnyt Yhdysvaltojen toimet kansainvälisten lakien ja erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden vastaisina. Tätä näkemystä on osiltaan tukenut Nato, joka ei ole osallistunut hyökkäyksellisiin operaatioihin, vaan on muodostanut toimintamallin, jossa kriisinhallinnan ja terrorismin vastaisen toiminnan periaatteet sekoittuvat. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Natossa vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa terrorismin vastaisessa toiminnassa. Diskurssien määrittämisen kautta on mahdollista arvioida, millä tavoin Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton terrorismin vastainen politiikka on vaikuttanut transatlanttiseen turvallisuusajatteluun ja -käytäntöihin ja samalla Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton välisiin suhteisiin. Samalla syntyy käsitys siitä, miten toimijat ovat rakentaneet käsityksensä terrorismista uhkana, vaarana tai riskinä ja miten toimijoiden terrorismin vastaisen toiminnan päädiskurssit ovat rakentaneet toimijoiden identiteettejä turvallisuustoimijoina. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä yksityisiä ja yhteisiä tulkintoja alueelliseen ja kansainväliseen turvallisuusympäristöön vaikuttavista uhista ja pyrkimyksistä vaikuttaa kansainvälisen ja erityisesti transatlanttisen turvallisuusympäristön sääntöihin. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun lähtökohdista sekä toimijoiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Aineistona tutkimuksessa käytetään Yhdysvaltojen, EU:n ja Naton turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Yhdysvaltojen turvallisuusajattelussa painottuu näkemys Yhdysvaltojen erinomaisuudesta ja hegemonisesta asemasta globaalissa turvallisuusympäristössä. Tähän liittyy oleellisesti rakennettu identiteetti maailman johtavana valtiona sekä sotilaallisesti että taloudellisesti. Yhdysvaltojen ”sota terrorismia vastaan”- diskurssi pohjautuu näkemykselle, jonka mukaan Yhdysvallat kykenee ja voi käyttää sotilaallista voimaa omien intressiensä ja kansalaistensa suojaamiseksi maailmanlaajuisesti. Yhdysvallat on luokitellut terrorismin sodankäynniksi Yhdysvaltoja vastaan jolloin Yhdysvallat on legitimoinut ennaltaehkäisevän voimankäytön keinoksi torjua terrorismia minkä tahansa itsenäisen valtion alueella. Terrorismiin on läheisesti sidottu käsitteet joukkotuhoaseiden leviäminen ja käyttö sekä roistovaltioiden muodostama uhka. Näiden kautta Yhdysvallat ovat rakentaneet itselleen identiteetin yleismaailmallisten arvojen, kuten demokratian, vapauden ja oikeuden puolustajana. EU:n ajattelussa painottuu näkemys, jonka mukaan EU on ylikansallinen toimija, joka koordinoi ja mahdollistaa jäsenvaltioiden tehokkaan kokonaistoiminnan. EU ei ole hyväksynyt Yhdysvaltojen näkemystä terrorismista vaan on rakentanut käsitteen, jonka mukaan terrorismi on rikollisuutta. Tämä heijastaa EU:n rakentamaa identiteettiä sekä institutionaalista rakennetta, jonka mukaan sen päätehtävä eurooppalaisessa turvallisuusympäristössä on vapauden, oikeuden ja turvallisuuden mahdollistaminen. Oman ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssinsa kautta EU on pyrkinyt vahvistamaan omaa identiteettiään sekä alueellisena että kansainvälisenä toimijana. Terrorismin turvallisuudelle muodostaman uhan kautta EU on siis hakenut oikeutuksen omalle kasvaneelle roolilleen turvallisuustoimijana. Naton turvallisuusajattelussa painottuvat jäsenvaltioiden näkemyksistä nousevat elementit. Jäsenvaltioiden keskinäiset suhteet sekä poliittiset ja taloudelliset intressit ovat olleet ratkaisevassa roolissa Naton rakentaessa ”taistelu terrorismia vastaan”- diskurssiaan. Naton uhkakuvatulkintoihin terrorismista ovat vaikuttaneet sen suhde Euroopan unioniin. Nato on ollut ratkaisevassa roolissa transatlanttisten suhteiden säilyvyyden kannalta terrorismin vastaisen toiminnan aikakautena. Merkittävää on, että terrorismin muodostaman uhan kautta Nato on kyennyt rakentamaan itselleen identiteetin kriisinhallintajärjestelmänä, joka on voinut ottaa vastuuta YK:lta. Terrorismi ja sen vastainen toiminta on mahdollistanut Naton olemassaolon ja jatkuvuuden kylmän sodan jälkeisessä globaalissa turvallisuusympäristössä.

Sääntöjenvastainen valtiontuki ja valtiontuen väärinkäyttö vahingonkorvausperusteina

Valtiontukisääntelyn noudattamisen valvonnan painopisteen siirtäminen komission harjoittamasta valvonnasta kansallisissa tuomioistuimissa kansallisen oikeusjärjestyksen tarjoamin oikeuskeinoin tapahtuvaan valvontaan on ollut komission tavoitteena vuoden 2005 valtiontuen toimintasuunnitelman julkaisemisesta lähtien. Kansallisella tasolla tapahtuvan valvonnan merkityksen korostuminen tarkoittaa samalla yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon eri muotojen merkityksen kasvua. Euroopan unionin tuomioistuin on lukuisissa ratkaisuissaan vahvistanut vahingonkorvauksen olevan yksi käytettävissä oleva valtiontukisääntöjen yksityisoikeudellisen täytäntöönpanon muoto. Muihin käytettävissä oleviin oikeuskeinoihin verrattuna vahingonkorvauksen etuna on katsottu olevan suoran rahallisen korvauksen saaminen valtiontukisääntelyn rikkomisen aiheuttamasta haitasta. Valtiontukisääntelyn kansallista täytäntöönpanoa koskevissa tutkimuksissa on havaittu valtiontukisääntelyn rikkomisen perusteella nostettujen yksityisoikeudellisten kanteiden määrän kasvaneen huomattavasti. Näistä kanteista kuitenkin vain harvat ovat koskeneet vahingonkorvauksen vaatimista. Lisäksi yhdessäkään vahingonkorvausta koskeneessa asiassa korvausta ei kuitenkaan ole myönnetty. Tutkielmassa tarkastellaan Suomen voimassa olevan oikeuden asettamia edellytyksiä sääntöjenvastaisen valtiontuen ja valtiontuen väärinkäytön vaikutuspiiriin kuuluvien tuensaajan kilpailijoiden oikeudelle saada vahingonkorvausta. Vahingonkorvauksen edellytysten tarkastelun lisäksi tutkielmassa tuodaan esiin merkittävimmät haasteet vahingonkorvauskanteiden menestymiselle. Tällaisia ovat erityisesti syy-yhteyden ja vahingon määrän osoittamista koskevat edellytykset. Tutkielmassa esitetään vahingonkorvaussääntelyn tulkintaan liittyviä ehdotuksia havaittujen ongelmien lieventämiseksi. Valtiontukisääntelyn ja kilpailuoikeuden läheisen yhteyden vuoksi vahingonkorvauksen edellytysten tulkinnassa sekä havaittujen ongelmien lieventämiseksi esitettyjen ehdotusten osalta kilpailuoikeuden ja kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen yhteydessä kehitetyillä tulkinnoilla ja arviointitavoilla on suuri merkitys.

Geologian popularisointi internet-ympäristössä: ”Vekaran virtuaalinen geologiapolku” ja ”Rakennegeologiaa”

Tämä Pro gradu -tutkielma on keskittynyt geopopularisoidun sisällön tuottamiseen internet-ympäristöön. Suomenkielisen geologisen tiedon yleistajuistaminen on nähty edelleen kehitettävänä ja tarpeellisena työnä. Tietotekniikka luo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia myös geologisen tiedon välittämiseksi suurelle yleisölle esimerkiksi animaatioiden, videoiden ja 360° pallopanoraamakuvien avulla. Geologiassa popularisoimisen erityisenä haasteena on esittää esimerkiksi kallioperässä esiintyviä kolmiulotteisia rakenteita. Pro gradu -tutkielman yhteydessä tehtiin suurelle yleisölle suunnattu yleistajuistettu geologinen aineisto luomalla ”Vekaran virtuaalinen geologiapolku”. Työ julkaistiin marraskuussa 2015 Metsähallituksen selkameri.fi -sivustolla välilehdellä ”Opastetut kierrokset”. Virtuaalinen geologiapolku toteutettiin käyttämällä 360° pallopanoraamakuvia. Lisäksi tuotettiin ”Rakennegeologiaa” sisältökokonaisuus geologia.fi -internetportaaliin tukemaan virtuaalista geologiapolkua ja täydentämään geologia.fi -sivuston muuta geologista sisältöä. ”Rakennegeologiaa” -sisältö julkaistiin geologia.fi -sivustolla osiossa ”Perusgeologiaa” tammikuussa 2016. Tutkielmassa tarkastellaan geologisen popularisoidun tiedon esittämistä internet-ympäristössä sekä tieteen yleistajuistamisen yleisten periaatteiden mukaan että pedagogisesta näkökulmasta. Tutkielmassa esitellään lisäksi muutamia aiempia geopopularisointihankkeita. Kummatkin internet-sivustoille laaditut sisällöt on esitetty tutkielmassa kokonaisuudessaan. Aineistona käytettiin kenttähavaintoja, tieteen yleistajuistamiseen keskittyvää kirjallisuutta sekä geologian oppiainetta pedagogisesta näkökulmasta lähestyviä artikkeleita, geologian perusteoksia ja internet-sivustoja. Sisältöjen piirrokset ovat tutkielman kirjoittajan laatimia. Valokuvat ovat joko omia tai Turun yliopiston geologian opetuksessa käytettyjä. Metsähallituksen työntekijä Anssi Riihiaho on ottanut virtuaalisen luontopolun pohjana olevat pallopanoraamakuvat. Tutkielman lopussa arvioidaan tuotettujen sisältöjen onnistumista sekä annetaan suosituksia vastaaviin tuleviin hankkeisiin. Työn voidaan katsoa olevan jatkoa Ari Brozinskin vuonna 2008 valmistuneelle pro gradu -tutkielmalle: Geologisen tiedon esittäminen Internet-ympäristössä, esimerkkitapaus geologia.fi.

Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden vaikutus työnantajan ja työnantajan edustajan vastuuseen työturvallisuusrikoksesta

Työturvallisuuden vaarantumiseen myötävaikuttaa usein käytännössä työntekijöiden huolimattomuus tai tietoinen ohjeiden vastainen menettely. Tämän OTM-tutkielman aiheena on työntekijän menettelyn merkitys työturvallisuusrikoksesta syytettyjen työnantajien ja esimiesten tuottamuksen arvioinnissa. Tutkielmassa kysytään, millä edellytyksin työntekijän myötävaikutusta työturvallisuutta vaarantavan olosuhteen syntyyn voidaan pitää työturvallisuuslain 8 §:n 2 momentin tarkoittamana epätavallisena ja ennalta-arvaamattomana olosuhteena tai poikkeuksellisena tapahtumana, johon työnantajan ja esimiehen ei edellytetä varautuvan. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan työturvallisuuslain 8.2 §:n käytännön merkitystä tuottamuksen arvioinnissa tilanteissa, joissa työntekijä on myötävaikuttanut työolojen vaarantumiseen. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan ensinnäkin lainopillisen metodin avulla. Kirjallisuuslähteistä keskeisin on Vilja Hahdon teos Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu. Lisäksi tutkimuskysymyksiä lähestytään empiirisesti Itä-Suomen, Kouvolan, Rovaniemen, Turun ja Vaasan hovioikeuksien vuosina 2011–2013 antamia ratkaisuja ja korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä KKO 2014:75 tarkastelemalla. Työntekijän menettelyä pidetään oikeuskäytännössä vain harvoin ennakoimattomana. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että tuomioistuimeen päätyvät lähinnä tapaukset, joissa työturvallisuusmääräysten laiminlyöminen on ilmeistä. Lisäksi ennakoitavuuden soveltamisala on kaventunut oikeuskäytännössä, koska joidenkin työnantajavelvoitteiden täyttymiselle on asetettu korkeat edellytykset. KKO 2014:75 kuitenkin osoittaa, että työntekijän menettelyä voidaan pitää ennakoimattomana myös koneturvallisuudessa, jossa työnantajan on yleensä edellytetty torjuvan vaaran aiheutumisen mahdollisuuden rakenteellisin tai teknisin toimenpitein. Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden arvioiminen on työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön arvioinnissa tosin useimmiten tarpeetonta, koska yleensä teon huolimattomuus voidaan ratkaista täsmällisempien työturvallisuusmääräysten ja työturvallisuuslain muiden avointen harkintakriteerien tulkinnalla. Työntekijän menettelyn ennakoitavuuden arvioimisen sijaan työturvallisuusrikoksesta syytetyn huolimattomuuden arvioinnissa olisi olennaisempaa kiinnittää huomiota siihen, miten työntekijän ominaisuudet vaikuttavat esimerkiksi opastus- ja valvontavelvollisuuden sisältöön.

Esimiehen ja työnantajan kohtaama työpaikkakiusaaminen alaistensa taholta – Milloin kiusaaminen oikeuttaa työsuhteen päättämiseen?

Työpaikkakiusaamista on viime vuosikymmeninä tutkittu hyvinkin paljon oikeustieteellisissä tutkimuksissa, kuitenkaan asetelmaa, jossa alainen kiusaa esimiestään, ei ole juurikaan huomioitu näissä tutkimuksissa. Esimiehet ja työnantajat kohtaavat työpaikkakiusaamista työyhteisössä samalla tavoin kuin sen muutkin jäsenet. Tämä tutkielma on oikeustieteellinen työ, jossa pyritään määrittämään, milloin työsopimuslain 7:2 § (Työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet) ja 8:1 § (Purkamisperuste) tulevat sovellettavaksi esimieheen kohdistuvassa työpaikkakiusaamisessa. Tutkielmassa syvennytään myös työntekijän sananvapauden ja lojaliteettivelvollisuuden väliseen ristiriitaan kiusaamistapauksissa. Tutkielma on lainopillinen eli oikeusdokmaattinen työ, jossa lähteinä käytetään voimassa olevaa lainsäädäntöä, lainvalmistelumateriaalia ja oikeuskirjallisuutta. Tutkielma rakentuu pääasiassa tuomioistuinten ratkaisujen ympärille ja heidän ratkaisukäytäntöönsä. Tässä tutkielmassa on tutustuttu 43 hovioikeuden ratkaisuun, 13 työtuomioistuimen ratkaisuun, yhteen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun, sekä kuuteen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun. Tuomioistuinten ratkaisujen avulla pyritään vastaamaan kysymykseen, milloin esimies tai työnantaja on oikeutettu päättämään kiusaajansa työsuhteen. Tutkielmassa esiin nousee selkeä asetelma, jossa esimies ja työnantaja erotellaan muusta työntekijäkunnasta, kun kyse on työpaikkakiusaamisesta. Työsuhteen päättämiskynnys on hyvin korkealla ja edellyttää yleensä työntekijän varoittamista ennen sen ylittymistä. Lähtökohtaisesti päättämiskynnyksen ylityttyä kiusaajan työsopimus voidaan irtisanoa, jolloin esimies joutuu työskentelemään kiusaajansa kanssa vielä irtisanomisajan. Purkamiskynnys ylittyy lähinnä silloin, kun kiusaaja käyttää fyysistä väkivaltaa tai uhkaa sillä. Työpaikkakiusaamisen osalta vaaditaan esimieheltä todella korkeaa sietokykyä.

Vuorovaikutteinen suunnittelu ja osallistumisoikeuksien toteutuminen kaavoituksessa

Tutkielma tarkastelee vuorovaikutteista kaavoitusmenettelyä ja perustuslain turvaamien osallistumisoikeuksien toteutumista kaavoituksessa. Tutkielmassa selvittämään myös, millaisia ongelmia vuorovaikutteisessa suunnittelussa ja osallistumisessa ilmenee sekä mitkä tekijät vaikuttavat kaavoituksessa esiintyviin konflikteihin ja millä tavoin niitä voidaan hallita. Kaavoitusprosessin varhaisessa vaiheessa tapahtuvalla osallistumisella ja vuorovaikutuksella yritetään tehdä suunnittelusta, päätöksenteosta ja päätösten sisällöstä paremmin ymmärrettäviä niille, joita päätökset koskevat. Samalla pyritään saamaan kaavan valmisteluun mukaan asukkaiden paikallinen tieto. Laajalla osallistumisella ja vuorovaikutuksella tavoitellaan myös kaavoituspäätöksistä tehtävien valitusten vähentämistä. Perustuslain mukaan ihmisillä on oikeus saada olla osallisena ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. MRL:n vuorovaikutusta ja osallistumista koskevat säännökset konkretisoivat perustuslain 20 §:ää, jonka mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. MRL:lla on tärkeä merkitys ympäristöperusoikeuden mukaisen julkisen vallan turvaamisvelvollisuuden toteutumisen kannalta. MRL:n tavoitteet, kaavojen sisältövaatimukset sekä rakentamisen sääntely vaikuttavat siihen täyttääkö laki terveellistä ympäristöä koskevan perustuslain toimeksiannon

Sähköinen tunnistaminen ja toisen tunnistusvälineen käyttäminen Kiinteistökaupan verkkopalvelussa

Marraskuun 2013 alusta voimaan tullut maakaaren uudistus mahdollisti kiinteistöjen sähköisen vaihdannan sekä sähköisen asioinnin lainhuuto- ja kiinnitysasioissa. Sähköinen kaupankäynti- ja kiinnitysjärjestelmä toteutettiin Maanmittauslaitoksen kehittämällä Kiinteistökaupan verkkopalvelulla (KVP). Olennainen osa järjestelmän luotettavuudesta perustuu käyttäjien sähköiseen tunnistamiseen. Tämä pro gradu -tutkielma on yleisesitys seurauksista, jotka aiheutuvat toiselle kuuluvan sähköisen tunnistusvälineen käyttämisestä Kiinteistökaupan verkkopalvelussa. Näitä seurauksia tarkastellaan kiinteistön saannon, kiinnityksen ja panttauksen pysyvyyden sekä vahingonkorvaus- ja rikosoikeudellisen vastuun kannalta. Työn lähestymistapa on lainopillinen eli aihetta käsitellään voimassaolevan lain kannalta. Kiinteistön saantoa ja panttausta käsitellään sekä inter partes -suhteen että etenevän sivullissuhteen osalta. Sähköinen kiinnityshakemus toisen tunnisteilla käydään läpi inter partes -suhteen yhteydessä. Rikosoikeudellisessa jaksossa arvioidaan erityisesti toisen tunnisteiden luvatonta käyttöä eri rikossäädösten tunnusmerkistöjen kannalta. Käsiteltäviksi tulevat rikossäädökset ovat tietomurto, identiteettivarkaus, luvaton käyttö, datavahingonteko, väärennys, petos sekä väärän henkilötiedon antaminen ja rekisterimerkintärikos. Vahingonkorvausvastuuta koskevassa jaksossa tarkastellaan toisen tunnistusvälineen käytöstä tunnistustapahtuman eri osapuolille aiheutuvaa vastuuta. Tunnistustapahtuman osapuolina käsitellään valtio, toisen tunnisteiden käyttäjä, tunnisteiden oikea haltija sekä tunnistuspalvelun tuottaja. Tarkastelu on rajattu edelleen luonnollisten henkilöiden käyttämiin tunnistusvälineisiin, eli verkkopankkitunnuksiin sekä mobiili- ja kansalaisvarmenteisiin. Esityksen mukaan toisen tunnisteiden luvatonta käyttöä voidaan inter partes- ja etenevän sivullissuhteen osalta arvioida väärennystä koskevien yleisten oikeusperiaatteiden, oikeustoimilain pätemättömyysperusteiden sekä maakaaren saanto- ja nautintasuojaa koskevien sääntöjen mukaan. Hankalin tulkintatilanne liittyy tunnisteiden oikean haltijan antamaan valtuutukseen tunnisteiden käyttöön kaupan päättämiseksi. Työssä esitetään näiden tilanteiden muodostavan valtuutusta koskevan muotovirheen, joka korjaantuu lainhuutopäätöksellä. Rikosoikeudellisen vastuun kannalta toisen tunnistusvälineen luvaton käyttö KVP:ssä on kattavasti kriminalisoitu ja käyttö täyttää jonkin yllä mainitun rikossäädöksen tunnusmerkistön heti järjestelmään kirjautumisesta alkaen aina oikeustoimista päättämiseen ja viranomaisasiointiin asti. Vahingonkorvauksen osalta eri osapuolille syntyvä vastuu perustuu pääsääntöisesti maakaaren, vahingonkorvauslain ja lain vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista sääntelyyn. Vastuu voi perustua myös tunnistuspalvelua ja -välineitä koskeviin sopimuksiin.

Euroopan unionin ulkoisten merirajojen ekstraterritoriaalinen valvonta ihmisoikeus- ja pakolaissääntelyn valossa

Kun henkilö saapuu valtion ulkorajalle tai alueelle, hänet on pyynnöstä päästettävä turvapaikkamenettelyyn, eikä häntä välttämättä voida enää palauttaa lähtömaahansa, koska kansainvälisen oikeuden ehdoton non refoulement –periaate eli palautuskiellon periaate estää valtioita palauttamasta ihmisiä sellaisiin maihin, joissa he ovat vaarassa joutua vainon, kidutuksen tai muun vakavan vaaran kohteeksi. Viime vuosina Euroopan unionin maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan keskeisenä tavoitteena on ollut estää paperittomien maahanmuuttajien ja potentiaalisten turvapaikanhakijoiden pääseminen unionin rajojen sisäpuolelle ja välttyä näin maahanmuutosta syntyviltä velvollisuuksilta. Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ekstraterritoriaalisten meriulkorajavalvontatoimien suhdetta unionin ja sen jäsenvaltioiden velvollisuuksiin turvata potentiaalisten turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien toteutuminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin otti vuonna 2012 kantaa Välimerellä toteutettaviin maahanmuuttajien palauttamisiin ratkaisussaan Hirsi Jamaa ym. v. Italia, jossa se katsoi Italian syyllistyneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan, 13 artiklan sekä sopimuksen neljännen lisäpöytäkirjan 4 artiklan loukkauksiin, kun Italia oli palauttanut aavalla merellä Välimerellä kiinniottamansa henkilöt Libyaan, tarjoamatta heille mahdollisuutta vastustaa palauttamistaan tai hakea kansainvälistä suojelua. Hirsi Jamaa ym. v. Italia -ratkaisun velvoittamana EU:ssa säädettiin uudet, rajaturvallisuusvirasto Frontexin koordinoiman operatiivisen yhteistyön puitteissa suoritettavaa ulkoisten merirajojen valvontaa koskevat säännöt vuonna 2014. Säännöt harmonisoivat unionin jäsenvaltioiden etsintä- ja meripelastusta sekä ulkoisten merirajojen valvontaa koskevia toimia, mutta jättävät silti toivomisen varaa: niillä luodaan EU:n varsinaisen turvapaikkasääntelyn rinnalle rinnakkainen meriturvapaikkamenettely, jossa aavalla merellä tai kolmansien valtioiden alueella tavattuja turvapaikanhakijoita voidaan kohdella olennaisilta osin eri tavalla kuin unioniin tai sen ulkorajoille päässeitä turvapaikanhakijoita.

Kuolemaan johtaneiden työturvallisuusrikosten rankaiseminen Suomessa ja Isossa-Britanniassa

Tutkielma keskittyy työssä tapahtuneiden kuolemantapausten normistoon ja oikeuskäytäntöön sekä Suomessa että Isossa-Britanniassa. Tutkimus on oikeusvertaileva, ja siinä on myös käytetty empiiristä tutkimusmetodia. Erityisesti mielenkiinto kohdistuu oikeushenkilöiden rankaisemiseen. Suomessa työturvallisuusrikoksesta on voitu tuomita oikeushenkilölle yhteisösakko vuodesta 2005 lähtien, ja Isossa-Britanniassa tuli vuonna 2008 voimaan laki, jonka pohjalta oikeushenkilöä voidaan rangaista henkilön kuoleman aiheuttamisesta rikoksen tekijänä. Oikeudellisen deskription kautta käydään läpi kummankin maan normistot, joiden pohjalta työkuolemaa oikeuskäytännössä on mahdollista arvioida. Suomen normeista mukana ovat työturvallisuusrikos, kuolemantuottamus ja yhteisösakko. Ison-Britannian normeista käsitellään Health and Safety at Work etc. act 1974, gross negligence manslaughter ja Corporate Manslaughter and Corporate Homicide Act 2007, eli “yhteisötappo”. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu vertailtavista valtioista kootuista oikeustapauksista. Ison-Britannian tapauksista mukana ovat kaikki yhteisötapon nojalla tuomitut tapaukset lain voimaantulosta aina tämän tutkielman kirjoittamiseen asti (6.4.2008−31.8.2015). Suomen tapauksista mukana ovat kaikki tätä tutkimusta kirjoitettaessa lainvoimaiset käräjä- ja hovioikeuden tuomiot aikaväliltä 2010−2014, joissa henkilö on kuollut työssä sattuneessa äkillisessä tapahtumassa ja oikeushenkilölle on tämän seurauksena tuomittu rangaistuksena yhteisösakkoa. Jotta rangaistusten tasosta saisi paremman kuvan, tuomitut sakkosummat on suhteutettu prosentuaalisesti oikeushenkilön taloudellisiin lukuihin. Maiden normistojen ja vertailun pohjalta tutkimuksessa arvioidaan rangaistusten tasoa valtioissa, ja pohditaan voisiko oikeusjärjestelmillä olla jotain opittavaa toisiltaan työkuolemantapausten rankaisemisessa. Tutkielma osoittaa, että oikeushenkilöjen rankaiseminen työkuolemissa on molemmissa valtioissa ollut jokseenkin ongelmallista. Rangaistusten tasot ovat jääneet alle odotetun, eikä myöskään oikeushenkilöiden edustajien vastuun voida katsoa täysin aina toteutuneen.