Ruumis objektina ja subjektina. Naisurheilijoiden valokuvat Suomen Urheilulehdessä vuosina 1945–1969

Tutkimuksen kohteena ovat Suomen Urheilulehdessä vuosina 1945–1969 julkaistut naisurheilijakuvat kuvateksteineen. Tutkimuksen tarkoitus on luoda monipuolinen ja historialliseen todellisuuteen sidottu kuva naisurheilijoiden ja urheilumedian välisestä suhteesta. Naisurheilijaa ei tarkastella pelkästään katseen kohteena vaan myös itsenäisenä historiallisena toimijana. Keskeinen tavoite on verrata saatuja tuloksia aikaisempiin, yleensä naistutkimuksen näkökulmasta ja otannalla tehtyihin tutkimuksiin. Lehtiä ilmestyi tutkittavana ajankohtana 2041 kpl ja naisurheilijakuvia niissä 2281 kpl. Tutkin aineistoa sekä määrällisesti että sisältöanalyysin keinoin. Sitoakseni työn aikaisempaan tutkimukseen tuon toisessa luvussa esiin kuvatutkimuksen teoriaa, naisurheilun historiaa ja naistutkimuksen näkökulmia naisten näkymisestä urheilumediassa. Tutkimuksen kolmannessa luvussa pureudun aineistoon määrällisen analyysin keinoin. Aineiston kuvista 9 % oli otettu naisurheilijoista. Muut kuvat esittivät miehiä, lapsia, poliitikkoja ja stadioneita yms. Naisurheilijakuvien osuus kuvastossa oli pienempi kuin suurten urheilujärjestöjen (SVUL ja TUL) harrastajamääristä olisi voinut suoraan päätellä. 1960-luvulla naisurheilijakuvien osuus lehden kuvamateriaalista oli yli 10 %, mikä on kansainvälisestikin tarkasteltuna merkittävän suuri osuus. Kuvatuimpia lajeja olivat uinti, naisvoimistelu ja hiihto. Lajit, joiden katsottiin soveltuvan kaikille naisille, olivat selvästi eniten esillä lehden sivuilla, kun taas naisille sopimattomaksi katsotut lajit häivytettiin lähes täysin kuvastosta. Neljännessä luvussa tutkin aineistoa sisältöanalyysin keinoin ja tarkastelen naisia sekä kuvan objektina että subjektina. Eniten kuvissa haluttiin nähdä menestyneitä suomalaisia, jotka harrastivat naisille sopivaksi katsottua lajia. Nuoret, hymyilevät ja kauniina pidetyt naisurheilijat esiintyivät verrattain usein kuvissa. Naisurheilun tuli näyttää helpolta. Neidit, rouvat ja äidit saivat osakseen erilaista kohtelua kuvateksteissä. Naiset esiintyivät kuvissa aktiivisesti ja passiivisesti. Suomalaiset olivat kuvissa lähes aina passiivisia subjekteja. He esiintyivät kuvissa hillitysti. Aktiivisimpia kuvissa esiintyjiä ja soveliaisuuden rajojen rikkojia olivat ulkomaalaiset taitoluistelijat, tenniksen pelaajat ja alppihiihtäjät, jotka toivat urheilumaailmaan muotia, glamouria, paheita ja aistillisuutta. He hyödynsivät urheilumenestystään ja suosiotaan taloudellisesti ja nostaakseen yhteiskunnallista asemaansa. Vaikka tutkimus tuo esiin paljon numeerista faktaa naisurheilun alisteisesta asemasta urheilumediassa, suhtauduttiin Suomen Urheilulehdessä naisurheiluun silti myönteisesti. Miestoimittajat toivat esiin naisten suorituksista ja ominaisuuksista ajassaan positiivisena pidettyjä piirteitä.

Yli 50-vuotiaiden näkemyksiä keinoista edistää työssä jaksamista ja jatkamista : Case: Tampereen Seudun Osuuspankki

Suomalaisen väestön vanheneminen on synnyttänyt yhteiskunnallisen tarpeen hallita hoiva- ja sosiaalimenojen kasvua. Keskeisenä tavoitteena on työurien pidentäminen. Ikääntyvä ikärakenne ja työurien pidentämisen tarve haastaa myös organisaatiot miettimään ikäsidonnaisia käytäntöjä työssä jatkamiseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaankin, miten organisaatio voi toimia proaktiivisesti yli 50-vuotiaiden työssä jatkamisessa ja siten pitää ihmiset aktiivisina, tuottavina ja työstänsä innostuneina vanhuuseläkeikään asti. Tutkimuksessa vastataan kysymykseen miten organisaatio voi ikäjohtamisen ja osaamisen johtamisen avulla tukea yli 50-vuotiaiden työskentelyä. Tutkielman toimeksiantaja Tampereen Seudun Osuuspankki tavoittelee työurien pidentämistä ja harkitsee ikäohjelman toteuttamista. Tutkimus tehtiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa tutkimusmetodina käytettiin ryhmähaastatteluja hyödyntäen teemoja, jotka olivat ikäjohtaminen ja henkilöstöstrategia, osaaminen ja hiljainen tieto sekä yli 50-vuotiaiden huomioiminen organisaatiossa ja ikäohjelma. Tutkimusaineisto kerättiin 5 ryhmähaastattelussa, jotka koostuivat yhteensä 20 eri ammattiryhmää, toimintoja ja konttoreita edustaneita haastatelluista. Analyysi tehtiin aineistolähtöisesti. Tutkimuksessa havaittiin, että kohdeorganisaatio oli jo suhteellisen ikäystävällinen. 50–67-vuotiaat kokivat, että heidän kokemustaan arvostettiin ja että heidän ikäryhmänsä nähtiin työyhteisössä voimavarana muiden ikäryhmien tapaan. Ikäohjelman nähtiin pääsääntöisesti keinona tasata työn kuormitusta ja motivoida jatkamaan työssä hieman alle 60-vuotiaasta lähtien. Kirjallisuuden mukaan ikäohjelma olisi hyvä kuitenkin kohdistaa koko henkilöstölle, joskin painotus olisi ikääntyneissä työkyvyn edistämisen takia. Haastateltavien mukaan mahdollisessa ikäohjelmassa keskeisiä keinoja olisivat terveyden edistäminen, urakehitys ja työn sisällön muokkaaminen, työaikajoustot sekä tavoitteiden sopeuttaminen. Alle 60-vuotiaat kaipasivat keskimäärin enemmän urakehitystä kun taas yli 60-vuotiaat vaikuttivat hakevan enemmän stabiiliutta työuran loppuvaiheille. Tärkeimmäksi yksittäiseksi keinoksi nousi ikään sidotut palkalliset vapaat, joilla haastatellut voisivat tasata työn kuormituksen piikkejä. Työaikajoustojen puolesta puhuivat myös haastateltujen positiiviset kokemukset osa-aikaeläkkeestä työstressin vähentäjänä. Näyttäisi siltä, että ikäohjelmaan olisi hyvä sisällyttää ikääntyneille kohdennetut kehityskeskustelut, joissa käydään läpi työssä jaksamista ja työssä jatkamisen edellytyksiä. Hiljaista tietoa kohdeorganisaatiossa siirtyi haastateltujen mukaan määrällisesti ja laadullisesti jo tarpeeksi. Hyviä oppimisen ja hiljaisen tiedon jakamisen käytäntöjä voitaisiin ottaa käyttöön laajemmin.

Yli syntymän ja kuoleman rajojen : miten keskiajan ihmisen elämä muodostui?

Kirjallisuusarvostelu

Intertekstuaalisuuden ja ironian lajit ja ilmaisukeinot Mikko Lehtosen kolumneissa

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani intertekstuaalisuuden ja ironian lajeja ja ilmaisukeinoja Mikko Lehtosen Opettaja-lehteen ja Helsingin Sanomiin kirjoittamissa kolumneissa. Nämä saman kirjoittajan kahdelle eri foorumille kirjoittamat tekstit ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde niiden välillä selvästi havaittavan sävyeron vuoksi: Opettaja-lehden kolumneihin ei sisälly ironiaa. Sekä intertekstuaalisuutta että ironiaa tutkittaessa on kiistelty siitä, mitkä ilmaisukeinot kuuluvat niiden piiriin, mitkä taas eivät. Intertekstuaalisten suhteiden tarkastelun peruslähtökohtana tässä tutkielmassa on Norman Fairclough’n jaottelu avoimeen intertekstuaalisuuteen ja interdiskursiivisuuteen. Viittaan myös Vesa Heikkisen ja Ulla Tiililän näkemyksiin intertekstuaalisuudesta. Työni kannalta relevantteja ironianselityksiä ovat Toini Rahdun koherenssiselitys ja siihen sisältyvä komponenttimääritelmä sekä Dan Sperberin ja Deidre Wilsonin ironian kaikuteoria. Mikko Lehtosen yleisimmin käyttämiä avoimen intertekstuaalisuuden ilmaisukeinoja ovat intertekstien suora nimeäminen, niiden referointi ja kuvailuesitys. Jonkin verran esiintyy myös lainausmerkkien käyttöä sekä sekaesitystä, joka rikkoo kirjakieleen vakiintuneita suoran ja epäsuoran esityksen normeja. Näillä keinoilla Lehtonen viittaa muun muassa erilaisiin mediateksteihin sekä tieteen ja koulutuksen teksteihin. Avointen tekstiviittausten avulla voidaan osittain luokitella myös ne diskurssit, joihin Lehtosen Opettaja-lehden kolumnit kytkeytyvät. Diskurssien hahmottamiseen vaikuttavat myös sananvalinnat. Alustavan hypoteesini mukaisesti intertekstuaalisuus on osoittautunut myös yhdeksi ironian ilmaisukeinoksi Lehtosen Helsingin Sanomien kolumneissa. Intertekstuaalisuuden lisäksi Mikko Lehtosen HS:n kolumneissa käyttämiä ironian ilmaisukeinoja ovat falskit illokuutiot, kärkevät väitteet, vähättely ja liioittelu. Liioittelun ja kärkevien väitteiden havaitsemista edistävät sananvalinnat, jotka kolumnien kokonaiskontekstissasaavat ironisen sävyn.

Fiktiivisen kirjallisuuden maailmasta monikulttuuriseen Suomeen. Ennakointikertomus kirjallisuudenopetuksen ja monikulttuurisuuskasvatuksen välineenä

From the world of fiction literature into multi-cultural Finland. Anticipatory story as an educational tool in teaching of literature and multiculturalism The research clarifies the relationship between reading fiction literature and multicultural value education in basic education. The research focuses on the subject didactics of mother tongue and literature and on the literature teaching in particular. The objective is to develop a method that is easily transferable into a teaching context so as to intensify the educational discussion based on fiction literature. In essence, understanding fiction literature and the ethical and moral thinking resemble one another, because both of them aim at empathizing with the thinking of a person or with a situation foreign to oneself. For this reason fiction literature is ideally suited for the discussion on ethical and moral values within a subject entity in the basic education. The empirical unit of the research consists of two parts. The first part explains how youth novels published in the years 1993 – 2007 describe multiculturalism in Finnish society. Books on multiculturalism are still few in number within youth literature, and people with a foreign background are mainly minor or background characters in such literary works. Nevertheless, youth novels serve well as a starting point for an educational discussion about multicultural issues. More often than not characters in youth novels are stereotypes and even opposite to each other. The juxtaposing makes a young reader question the stereotypes associated with immigrants. Besides the stereotype, reference to a prototype or a model is possible. The second part tests the usefulness of an anticipatory story based on a fictive text for an educational discussion about multicultural issues. The empirical material was collected from the eighth-grade teaching groups in basic education as follows: one teaching group was an immigrant group, the second one a group of Finns with experience of immigrants while the third group of students had hardly any experience of immigrants. The anticipatory stories were written on the basis of extracts from youth novels with multicultural themes. The material collected for a total of 120 anticipatory stories was analysed by using meaning cue analysis. Using the meaning cue analysis, the anticipatory stories were divided into three groups: stories with predominantly positive meaning cues of interculturalism, ambivalent stories with both positive and negative meaning cues of interculturalism and the stories with predominantly negative meaning cues of interculturalism. The meaning cues produced by girls and boys differ from one another, in particular, by the negative meaning cues of interculturalism. For girls, the predominant meaning cue is fear whereas for boys, it is that of violence. It would also seem that the students, in particular, boys with little experience of immigrants produce more negative meaning cues of interculturalism than do immigrants or Finnish students with experience of immigrants. Further still, it seems that active reading of fiction literature affects the meaning cues of interculturalism in an ambivalent direction. In the way of youth novels this is understandable, because youth novels in general are made up of opposite characters and meaning cues. The less the student takes an interest in reading, the more he used meaning cues from outside the parent text for his anticipatory story. No doubt it would be possible to use fiction literature in the literature education to a much higher extent than it is being used today whereby the literature could be used in basic education for reviewing subject entities or study contents of other study subjects. By way of an anticipatory story and the meaning cue analysis, it is possible to intensify the educational discussions based on fiction literature. However, using fiction literature in the literature education requires consideration of the specific genre of fiction literature.

Suomalaisen tuulivoimateollisuuden asema, kilpailukyky ja tulevaisuuden näkymät kansainvälisillä markkinoilla

Executive Summary Tuulivoimateollisuus on kasvanut erittäin voimakkaasti 2000-luvulla, ja viime vuonna asennettiin maailmanlaajuisesti ennätysmäärä noin 42 GW uutta tuulivoimakapasiteettia. Kumulatiivinen asennettu kapasiteetti oli vuoden 2011 lopussa noin 241 GW, josta eniten Euroopassa, sitten Kaakkois-Aasiassa, etenkin Kiinassa ja kolmanneksi suurimpana markkina-alueena oli USA. Kiinassa oli eniten asennettua tuulivoimaa, 26 % maailman tuulivoimasta, toisena oli USA, sitten Saksa, Espanja ja Intia. Suurin osa asennetusta koko maailman kapasiteetista on maatuulivoimaa (onshore), merituulivoimaa (offshore) oli asennettu vajaat 4 GW. Teollisuus työllisti arviolta yli 560000 henkilöä maailmanlaajuisesti ja liiketoiminnan arvo oli noin 52 Mrd. euroa (73 Mrd. USD). Tuuliturbiineja oli maailmalla toiminnassa noin 200000 ja niiden keskikoko oli 1,2 MW. Turbiinien koko on tasaisesti kasvanut ja nykyisin suurimmat kaupalliset turbiinit ovat 6-7 MW kokoluokassa. Suomessa oli vuoden 2012 lopussa asennettuna 163 turbiinia yhteisteholtaan 288 MW, joten olemme huomattavasti jäljessä useimpia muita EU maita tuulivoiman hyödyntämisessä. Tuulivoimamarkkinoiden ennakoidaan kasvavan keskimäärin noin 10 % vuosittain, jolloin vuonna 2020 maailmassa olisi asennettuna kapasiteettia noin 900 GW, josta offshore tuulivoimaa 75 GW. Tällöin tuulivoimalla tuotettaisiin noin 8 % sähköntuotannosta, kun arvio vuodelle 2012 on 2,26 %. Nopeinta kasvu olisi Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, merituulivoimaa sen sijaan asennettaisiin eniten Eurooppaan. Suomen ilmasto- ja energiastrategin mukainen tavoite on 2,5 GW tuulivoimaa vuonna 2020. Moderni turbiini koostuu seuraavista pääkomponenteista: tornista, kolmilapaisesta roottorista, vaihteistosta, generaattorista, ja elektroniikasta. Turbiinien hinta vaihtelee projektista ja käytetystä tekniikasta johtuen, mutta tämän hetkisenä keskiarvona voidaan käyttää noin 1 MEUR / MW hintaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kiinassa hinta on vähintään yhden kolmasosan halvempi. Turbiinihintojen ennakoidaan halventuvan jo lähivuosien kuluessa jopa 30 % johtuen muun muassa suuruuden ekonomiasta ja kiristyvästä kilpailusta. Kun mukaan lasketaan kaikki kulut, kuten suunnittelu, luvat, turbiinin perustukset ja kaapeloinnit, tulee asennetulle turbiinille keskihinnaksi noin 1,5 MEUR. Merituulivoima voi olla kaksi kertaa kalliimpi investointi. Generaattoreina käytetään tyypillisesti nopeita tai keskinopeita induktio- (DFIG) tai kestomagneettigeneraattoreita (PMSG) ja yleisesti kolmivaihteisia vaihteistoja. Hidasnopeuksisen (PMSG) suoravetogeneraattorin (DD) käyttö on kuitenkin yleistymässä, sillä tällöin vältetään vika-alttiin vaihteiston käyttö. Korkea toimintaluotettavuus on erityisen tärkeä merituulivoimaloissa. Suurimmat 15 turbiinivalmistajaa toimittivat viime vuonna lähes 90 % maailman tuulivoimaloista. Suurin toimija on tanskalainen Vestas, jonka liikevaihto vuonna 2011 oli noin 6 Mrd euroa ja henkilöstöä yli 22000. Suurimpien valmistajien joukossa oli 7 kiinalaista toimijaa, jotka ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina. Useimmat turbiinivalmistajat valmistavat joitakin strategisia komponentteja itse tai ostavat ne omaan konserniin kuuluvalta tytäryhtiöltä ja ostavat muut komponentit ja materiaalit sopimusvalmistajilta. Yhtiöiden valmistusstrategiat kuitenkin vaihtelevat ”tehdään kaikki itse” strategiasta pelkkään avainkomponenttien kokoonpanoon ja turbiinin kokonaistoimitukseen. Tyypillisesti turbiinivalmistajia palvelee vakiintunut joukko kansainväliseen toimintaan kyvykkäitä komponenttitoimittajia varatoimittajineen. Kaiken kaikkiaan sekä turbiini- että komponenttivalmistajien kesken on tapahtunut viime vuosikymmenen kuluessa konsolidoitumista. Valmistus on myös globalisoitunut eli avainkomponentit ja etenkin isot komponentit valmistetaan lähellä asiakasta. Toisaalta kiristynyt hintakilpailu on johtanut siihen, että yritykset ovat siirtäneet tuotantoa Kiinaan, joka nykyisin onkin suurin komponenttien valmistusmaa. Alan keskittyminen ja globalisoituminen tullee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Suomessa on eri sektoreilta tuulivoiman huippuosaamista, mutta kokonaisvaltaista tuulivoimaklusteria meillä ei ole. Sellaisen rakentaminen tai rakentuminen vie aikaa ja edellyttäisi selkeän veturiyrityksen olemassaoloa. Tuuliturbiinien kokonaistoimituksista yleensä vastaava turbiinivalmistaja olisi luonteva veturiyritys, mutta kotimaiset valmistajat (Winwind ja Mervento) ovat kansainvälisesti pieniä, ja niiden markkina-asema on haastava. Lisäksi Winwind on ajautunut vakavaan taloudelliseen kriisiin (velkojat hakevat yhtiöltä saataviaan käräjäoikeudessa tammikuussa 2013). Kotimaisille turbiinivalmistajille, kuten muillekin tuulivoima-alan toimijoille olisi ensisijaista, että kotimaiset investoinnit käynnistyisivät täysipainoisesti. Tämä tarkoittaisi paitsi liiketoimintamahdollisuuksia, niin kumuloituvaa osaamista ja ennen kaikkea referenssejä kansainvälistä kilpailua silmälläpitäen. Suomalaisten turbiinivalmistajien kilpailukykyisin businessalue löytynee erityisosaamisesta, kuten esimerkiksi arktisesta tuulivoimasektorista. Mahdollisesti liittoutumalla tai jonkin johtavan turbiinivalmistajan tytäryrityksenä suomalainen niche markkinoille erikoistunut turbiinivalmistus voisi menestyä tulevaisuuden kovenevassa kilpailussa. Kilpailu päämarkkinoilla johtavien turbiinivalmistajien kanssa tuskin tuo menestystä, sillä näiden resurssit ja referenssit ovat ylivertaiset ja osaaminenkin osin suomalaisia edellä. Suomalaista huippuosaamista edustavat muun muassa ABB, The Switch, Vacon, Vaisala, Prysmian sekä Moventas. Yhtiöiden markkina-alue on globaali ja etenkin ABB:n ja Prysmianin resurssit mittavat. Yhtiöillä on edellytykset menestyä jatkossakin kansainvälisesti tuulivoimaliiketoiminnan komponenttien ja systeemien toimittajina. Moventaksen haasteena on yrityksen taloudellinen tilanne ja kilpailukyky markkinoilla (koko henkilöstö lomautetaan määräajaksi keväällä 2013). Muun muassa paperikonevalmistuksen ja meriteollisuuden johdolla Suomeen on syntynyt vahva konepajaosaaminen ja alihankintaverkosto. Esimerkiksi Holming, Componenta, Häkkinen Group ja Metso Foundries palvelevat jo tuulivoimateollisuutta. Osa yhtiöistä toimii kansainvälisesti ja niillä on mahdollisuus jatkossakin palvella tuulivoimateollisuutta, etenkin Suomessa ja lähialueilla. Komponenttitoimittajien ja alihankkijoiden kansainvälistymisen haasteina ovat muun muassa Suomen syrjäinen sijainti Euroopan päämarkkinoilta ja päämiesten jo osin vakiintuneet toimittajaverkostot. Tuulivoiman suunnittelu ja konsultointi sekä käyttö ja kunnossapito tarjoavat suomalaisille yhtiöille liiketoimintamahdollisuuksia Suomessa ja lähialueilla. Merkittävää uutta potentiaalia edustaa telakkateollisuus, ennen muuta STX Finland. STX konsernissa osataan erikoislaivojen tekeminen, konserni omistaa jo turbiinivalmistajan ja konsernin strategiana on tulla merkittäväksi tuulivoimatoimijaksi. Offshore perustukset ja tornit voisivat luontevasti olla omaa tuotantoa oman turbiinivalmistuksen, tuulipuistojen käytön ja kunnossapidon sekä erikoislaivojen ohella. STX Finlandilla olisi potentiaalia toimia suomalaisen tuulivoimateollisuuden veturiyrityksenä. Yhtiön rahoitustilanne ja kilpailukyky ovat kuitenkin tällä hetkellä haastavat. Rautaruukilla on potentiaalia toimittaa muun muassa ristikkorakenteisia torneja ja Parmalla hybriditorneja tuulivoimateollisuudelle. Suomalaisen tuulivoimaosaamisen ja työllisyyden kannalta keskeistä on, että Suomen ilmasto- ja energiastrategian mukaiset tuulivoimainvestoinnit saataisiin viipymättä käyntiin ja investointiympäristö säilyisi suotuisana ja ennustettavana. Tuulivoiman syöttötariffi tukee tuulivoiman taloudellista kannattavuutta lähitulevaisuudessa, mutta tuulivoimarakentamisen rajoituksia ja esteitä tulee myös merkittävästi purkaa tai lieventää.”Työpaikkoja syntyy niihin maihin joissa tuulivoimaa rakennetaan”. Tuulivoima työllistää paitsi suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa, niin erityisesti laitosten 20-30 vuoden käyttö- ja kunnossapitoaikana. Teknologiateollisuuden (2012) positiivisen kasvuskenaarion mukaan tuulivoimateollisuus voisi työllistää jopa 25-30000 henkilöä vuonna 2020 nykyisten noin 2000 sijasta ja alan liikevaihto voisi olla jopa 12-14 Mrd. euroa. Tällainen kasvuskenaario sisältää kyllä merkittäviä epävarmuustekijöitä ja Tarastin (2012) selvitys arvioikin kasvun ja työllisyyden kehittyvän kasvuskenaariossakin maltillisemmin. Todennäköisimmät menestysmahdollisuudet ovat alalla jo merkittävässä asemassa olevilla resursseiltaan vahvoilla ja kansainvälisillä yrityksillä. Monialayritykset kestävät pelkästään tuulivoima-alaan keskittyneitä yrityksiä paremmin alalle tyypilliset liiketoiminnan vaihtelut. Erikoistuminen ja uudet radikaalit innovaatiot voivat kuitenkin tuoda tuulivoimaliiketoimintaan täysin uusia toimijoita tai muuttaa nykyisten yritysten kilpailuasetelmia. Kaupallisesti menestyviä uusia keksintöjä harvoin kuitenkaan syntyy ilman panostuksia. Ensiarvoisen tärkeää olisi määritellä kansallinen tahtotila, millä resurssein ja mihin tuulivoimateollisuuden sektoreihin halutaan panostaa, ja kohdentaa resurssit siten, että alan yrityksillä, tutkimuslaitoksilla ja muilla toimijoilla olisi parhaat edellytykset kehittää kilpailukykyisiä tuotteita, palveluita ja systeemeitä. Potentiaalisten uusien teknologioiden ja suomalaisten toimijoiden syvällisempi tarkastelu voisikin olla mielenkiintoisen jatkotutkimuksen aihe.

Maanpuolustuskurssit : verkostoja yhteiskunnalle jo yli 50 vuotta

Maanpuolustuskurssiyhdistys päätti toteuttaa seurantatutkimuksen vuonna 2005 tehdylle vaikuttavuustutkimukselle. Tutkimuksen tavoitteena oli: 1. Selvittää kurssiyhdistyksen toimintamuotojen yhteyksiä yhdistys- ja kurssikiinteyteen. 2. Tarkastella kurssilaisten arvioita Maanpuolustuskurssien oppisisällöistä viivästetyllä palautteella. 3. Selvittää kurssien ja kurssiyhdistyksen tilaisuuksien sisältöjen vastaavuutta osallistujien odotuksiin. 4. Tutkia verkostojen roolia yhteiskunnallisessa toiminnassa. 5. Saada tutkittua seurantatietoa Maanpuolustuskurssien ja Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vaikuttavuudesta. Tutkimuksessa Maanpuolustuskurssien ja kurssiyhdistyksen toiminta asemoidaan osaksi suomalaisen yhteiskunnan verkostoja. Aineiston tulkinnan kautta pyritään löytämään kurssien ja yhdistyksen toiminnan muodostaman ryhmäytymisen suhdetta yhteiskunnan verkostoitumiseen. Toisaalta aineistosta pyritään tulkitsemaan henkilökohtaisten verkostotavoitteiden suhdetta yhteiskunnan hyväksi palveleviin verkostoitumistarpeisiin. Tutkimuksessa tehtiin kolme alustavaa oletusta: 1. Instituutio on keskeinen osa suomalaisen yhteiskunnan sosiaalista pääomaa. 2. Kurssien oppiminen tuottaa syväoppimista eli pysyviä muutoksia mielipiteisiin ja käyttäytymiseen. 3. Kurssin sisällöt elävät ajassa. Kysymysten laadinnassa hyödynnettiin soveltuvin osin edellisen tutkimuksen kysymyksiä tutkimustulosten vertailun mahdollistamiseksi. Vertailuaineistona hyödynnettiin myös kurssien palauteanalyyseja, tietoja kurssien kokoontumisista sekä kurssiyhdistysten tilaisuuksiin osallistumisaktiivisuutta. Kysely toteutettiin sähköpostilla lähetetyllä kyselyllä. Kysely lähetettiin kaikille vuoden 1990 jälkeen kurssin käyneille henkilöille, joiden sähköpostiosoite on Maanpuolustuskurssien tiedossa. Kysely kattoi siis maanpuolustuskurssit 181–205. Kyseiset kurssit käyneistä yhdistyksen jäseniä on kaikkiaan 3 386 henkeä. Heistä 3 034 henkilöllä on kurssirekisterissä sähköpostiosoite. Kysely lähetettiin siis 89 prosentille kurssin käyneistä, joten sitä voidaan pitää kattavana. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1 198 henkeä eli 39 prosenttia koko perusjoukosta. Vastausprosenttia voidaan pitää erittäin hyvänä. Vastaajien katoon ja sen painottumiseen on osaltaan voinut vaikuttaa yhteystietojen puutteellisuus; vanhimpien kurssikausien osalta tiedot ovat voineet muuttua ja jäädä päivittämättä. Tilastollisen aineiston tueksi tutkimuksessa saatiin myös yli 700 avointa vastausta.

Postmoderni subjekti Jaakko Yli-Juonikkaan romaanissa Neuromaani

Kirjailija Jaakko Yli-Juonikkaan (s.1976) on julkaissut uransa aikana useita romaaneja, joista kolmas romaani Neuromaani (2012) on selvästi laajin ja kompleksisin. Siinä on useita piirteitä, joiden perusteella se on luokiteltavissa juuri postmoderniksi romaaniksi. Neuromaani on poikkeuksellinen romaani suomenkielisessä kirjallisuudessa, koska Suomessa postmodernismi ei ole koskaan noussut sellaiseen asemaan kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Postmoderni kirjallisuus on leimallisesti juuri meidän aikamme kirjallisuutta. Se käsittelee niitä ongelmia, joita ihminen kohtaa yhä epäselvemmäksi muuttuneessa maailmassa. Maailma muuttuu koko ajan monimutkaisemmaksi, kun saatavilla oleva informaatio lisääntyy koko ajan. Sen seurauksena yhden ihmisen on yhä vaikeampi tulkita ja järjestellä tuota informaatiota koherenttiin muotoon. Tästä seurauksena postmodernin kirjallisuuden subjektit ovat heikentyneessä tai hajonneessa tilassa. Kirjallisuus ei enää kuvaa päähenkilöiden kautta eheää fiktiivistä maailmaa, vaan tilalla on maailmojen runsaus. Se näkyy postmodernin kirjallisuuden käyttämissä eri rekistereissä, runsaassa intertekstuaalisuudessa ja eri aineksen yhdistelyssä. Postmoderni kirjallisuus yhdistelee matalaa ja korkeaa kulttuuria, mutta lopputuloksena on usein romaaneja, joiden lukukokemusta voisi kuvailla vaikeaksi. Se johtuu siitä, ettei lukijakaan ole enää autonominen subjekti, joka kykenisi tulkitsemaan tekstimassan yhteneväiseksi kokonaisuudeksi. Tutkielma tarkastelee postmodernia subjektia Neuromaanissa. Postmodernin subjektin problematiikka esiintyy romaanissa pääasiassa kolmella eri tavalla. Sen henkilöhahmot ovat heikentyneitä subjekteja, joiden on vaikea tulkita omaa tilannettaan. Päähenkilöiden sekava tilanne heijastuu lukijaan, jonka lukukokemus on katkonainen ja vaikea. Romaanin tekijä ja kertoja on myös hajonneen subjektin tilassa, sillä yhtenäisen tekstin sijasta Neuromaani on tulvillaan eri lähteistä lainattua ainesta ja erilaisia tekstityyppejä, kerronnan seassa on jopa kaupallista ainesta. Se johtuu siitä, että kaikki kolme ovat samassa hajonneen subjektin tilassa.

Yli 65-vuotiaiden kerrostaloasukkaiden kokemuksia VoiTas Rampata Rapuissa -toimintakokeilusta

Valtakunnallisen Voimaa Vanhuuteen -iäkkäiden terveysliikuntaohjelman (2004-2009) tavoitteena on edistää toimintakyvyltään heikentyvien ikäihmisten itsenäistä kotona selviytymistä tarjoamalla heille heidän jalkojensa lihasvoimaa ja tasapainoa parantavaa liikuntaa. Ohjelman koordinoinnista vastaa Ikäinstituutti. VoiTas Rampata Rapuissa -toimintakokeilu on yksi VoiTas -pilottihankkeen projekteista. Se toteutettiin Nurmijärven kunnan fysioterapian ja liikuntatoimen yhteistyönä syksyllä 2005 ja keväällä 2006. Tavoitteena oli saada yhden kerrostalon asukkaat motivoitua voimaharjoitteluun ja saada heidät käyttämään ahkerammin oman kotitalonsa portaita. Opinnäytetyöni tehtävänä on hankkia tietoa siitä, onko toimintakokeilu parantanut osallistujien toimintakykyä heidän itsensä mielestä. Haastatteluiden tuloksia olen käsitellyt ICF:n toimintakykyluokitusta mukaillen. Osallistujat kokivat, että heidän vireytensä ja itseluottamuksensa olivat lisääntyneet toimintakokeilun aikana. Osalla lihasvoiman lisääntyminen ja kipujen lievittyminen olivat motivoineet jatkamaan harjoitteita koko toimintakokeilun ajan. Yhdellä osallistujista unen laatu parani ja toimintakokeilu osaltaan auttoi häntä painonhallinnassa. Toimintakokeilu tuotti kaikille osallistujilleen hyvää mieltä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Suoritustason kasvu arkielämässä näkyi eniten omaishoitajina toimivilla osallistujilla. He kokivat lihasvoiman kasvun myötä jaksavansa paremmin huolehtia puolisostaan ja arkipäivän asioista. Osa osallistujista koki itsensä hyväkuntoisiksi eivätkä he huomanneet toimintakokeilun tuoneen muutosta arkipäivässä toimimiseen, vaikka testitulokset osoittivat suorituskyvyn parantuneen. Osalla parantuneen suorituskyvyn muuttumista paremmaksi suoritustasoksi estivät perussairaudet ja kivut. Joidenkin osallistujien toimintatavat muuttuivat ainakin hetkellisesti, koska osa jatkoi kotiharjoitteiden tekemistä myös toimintakokeilun jälkeen. Neljä osallistujista siirtyi kuntosaliryhmään ja kaksi heistä aikoi jatkaa kuntosalilla vielä syksyllä. Suoritustasoa voitaisiin osallistujien mielestä parantaa yhteiskunnan tukitoimilla, kuten lähellä kotia olevilla ryhmillä ja yhteiskuljetuksilla ryhmiin. Jatkossa toivottiin toimintakokeilun tyyppisiä ryhmiä sekä kuntosali- ja vesiliikuntaryhmiä. Toimintakokeilu oli osallistujien mielestä sopiva monen ikäisille ihmisille. Harjoitteita oli helppo muunnella jokaisen kuntotasoa vastaavaksi. Ryhmähenki oli hyvä ja ohjaajista pidettiin. Lihasvoiman kasvaessa ja itsetunnon parantuessa kokivat ryhmäläiset jatkoryhmään siirtymisen helpommaksi.