1000 resultados para tiedon laatu
Resumo:
Osa 1: Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa ne tutkimukset, jotka käsittelevät terveyden edistämisen tausta-ajattelua lastenneuvolan terveydenhoitajan työssä. Kirjastojen tietokannasta etsittiin keskeiset tutkimukset ja ne analysoitiin sisällön analyysin periaatteiden mukaisesti. Tuloksista nostettiin esille keskeiset kehittämishaasteet terveydenhoitajan lastenneuvolatyöhön, joita voidaan hyödyntää terveydenhoitajan työtä ja terveydenhoitajakoulutusta kehitettäessä. Tavoittena oli myös tuottaa tutkimuksista luettelo, jota voidaan käyttää hyödyksi käytännön työssä tai tämän aiheen opiskelussa. Terveyden edistämisen tausta-ajattelua koskevia tutkimuksia valikoitui kirjallisuuskatsaukseen 12 kappaletta. Tutkimukset kohdistuivat näkökulmien mukaan kahteen luokkaan, koulutuksen (4) ja lastenneuvolan terveydenhoitajan ja/tai asiakkaan (8) näkökulmasta tehtyihin tutkimuksiin. Tutkimusten mukaisesti koulutuksen ja terveydenhoitajien ja/tai asiakkaiden näkökulmasta tehdyissä tutkimuksissa keskeisiksi kehittämishaasteiksi lastenneuvolan terveyden edistämistyössä nousivat arvoperustan kirkastaminen, käsitteiden ja sisältöjen täsmentäminen, tavoitteiden selkiyttäminen, teorioiden ja käytännön yhdistäminen ja terveydenhoitajan taitojen kasvattaminen. Tässä tärkeää on erityisesti moniammatillisen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen sekä asiakaslähtöinen ja voimavarakeskeinen työote. Lisäksi terveydenhoitajan terveyden edistämisen työn kehittäminen on keskeinen haaste yhteistyön, yhteisöllisyyden ja henkilöstön mitoituksen alueilla sekä vuorovaikutuksen lisäämisessä eri toimijoiden kanssa ja välillä. Esiin nousi myös työmenetelmien kehittäminen näyttöön perustuvaksi, hiljaisen tiedon näkyväksi tekeminen sekä ennaltaehkäisevän työn ja sen arvon esiin nostaminen ja asiakaspalautteen hyödyntäminen käytännön työssä. Terveyden edistämisen haasteet ovat nykypäivänä hyvin suuret ja resurssien käyttöön joudutaan kiinnittämään huomiota ja sen järkeistämiseksi käymään myös laaja-alaista arvokeskustelua. Lastenneuvoloissa on tärkeää kehittää toimintaa paremmin kohderyhmän tarpeita tukevaksi. Tulevaisuudessa terveydenhoitajan työn sisällön kehittämiseksi voisi tutkia auttaisiko yhtenäinen terveyden edistämisen arvoperusta vähentämään kuiluja eriosaisten perheiden, tarpeiden ja tarjonnan, asiakkaiden ja terveydenhoitajien ja terveyden edistämisen eri toimijoiden väliltä eli mikä loisi yhteisöllisen yhteishengen terveyden edistämiseen tukemaan sen tavoitteita. Osa 2 : Tämä opinnäytetyön toinen osa koostuu terveyden edistämisen teoriaosuudesta ja posterista. Posterin pohjana on keväällä 2007 valmistunut opinnäytetyöni - Terveyden edistämisen tausta-ajattelu terveydenhoitajan työssä lastenneuvolassa - kirjallisuuskatsaus, joka kuvaa terveyden edistämisen tausta-ajattelua ja sen merkitystä terveydenhoitajan työssä lastenneuvolassa. Posterin tarkoituksena on kuvata terveydenhoitajan haasteita terveyden edistämisessä. Suunnittelin ja toteutin posterin ensimmäisen opinnäytetyöni kehittämishaasteiden pohjalta. Posterille annoin nimeksi Terveydenhoitajan haasteet terveyden edistämisessä. Posterini tiivistää ja esittelee keskeiset lastenneuvolan terveyden edistämisen kehittämishaasteet eli arvoperustan kirkastamisen, käsitteiden ja sisältöjen täsmentämisen, tavoitteiden selkiyttämisen, teorioiden ja käytännön yhdistämisen, terveydenhoitajan taitojen kasvattamisen sekä terveydenhoitajan työn kehittämisen. Posteri on tarkoitus esitellä Terveydenhoitotyön kehittämispäivässä toukokuussa 2007. Toivon posterini herättävän huomiota niin että se tiiviissä muodossa terveyden edistämisen haasteita esittäessään aktivoi selkeyttämään terveyden edistämistä ja mahdollisesti käynnistäisi arvokeskustelua lastenneuvolassa.
Resumo:
Prepreg-materiaalit ovat olleet käytössä veneiden ja lentokoneiden valmistuksessa vuosia. Vasta muutamia vuosia sitten prepreg-materiaalia alettiin soveltaa apuvälinealaan. Koska prepreg-ortoosien valmistaminen on vain yksi alaluokka ortoosien valmistamisessa, opetusmateriaalia opiskelijoille ei ole paljon tarjolla. Tulevaisuudessa prepreg-materiaalien käyttö ortoosien valmistuksessa tulee pysymään samana tai sen käyttö tulee jopa kasvamaan. Siksi tietoutta prepreg-aineiden käytöstä ja koko valmistusprosessin kulusta oli tärkeää saada apuvälinetekniikan opiskelijoille. Päämääräni oli tehdä keräämistäni tiedoista prepreg-materiaalien käyttöopas. Ennen oppaan valmistamista, keräsin materiaalia oppaaseen erilaisista lähteistä. Haastattelin prepreg- ortoosien asiantuntijaa, luin prepreg-materiaalien valmistajien komposiittitietoja ja muita prepreg- tuotteista olevia teknisiä tietoja. Materiaalin halusin koota helppoon ja kompaktiin tilaan, joten ideana oli tuottaa CD-ROM, jolta tieto olisi helposti poimittavissa. Jotta CD-ROM täyttäisi vaatimustasoni, opiskelin myös oppaan suunnitteluun liittyvää kirjallisuutta. Prepreg-materiaalien käyttöoppaasta tuli loppujen lopuksi 33 sivua pitkä. Opas koostuu 7 pääotsikosta aina materiaaleista prepreg-ortoosin valmistusprosessiin. Pääotsikoiden alla on monia alaotsikoita, jotka kertovat ominaisuuksia ja teknisiä tietoja prepreg-materiaaleista. Opas valmistettiin PowerPoint- ohjelmalla, mikä teki siitä helppokäyttöisen. Jokaiseen osioon pääsee hyperlinkkien kautta painamalla haluamaansa otsikkoa sisällysluettelossa. Moniin kappaleisiin on lisätty kuvia, jotka tuovat lisää informaatiota tekstiin. Oppaan ulkoasu ja värimaailma on myös suunniteltu aiheen mukaan. Oppaasta tulevat hyötymään monet opiskelijat ja jopa työssä olevat, jotka haluavat tietoja prepreg- materiaaleista. Tiedon kokoaminen yhteen helpottaa tiedon hakemista ja säästää paljon aikaa. CD-ROM-opas säilyy myös paremmin kuin paperinen.
Resumo:
Työmme tavoitteena oli kuvata toiminnallisen oikeudenmukaisuuden ajattelutapaa suomentamalla aiheesta tehdyn teorian käsitteet ja haastattelemalla kenialaisia toimintaterapeutteja. Haastattelujen tarkoituksena oli ilmentää toiminnallisen oikeudenmukaisuuden ajattelutavan ilmenemistä haastateltavien työssä. Valitsimme haastatateltavat Keniasta, jossa toiminnallinen oikeudenmukaisuus näkyi oletuksiemme mukaan eri tavoin kuin Suomessa. Toiminnallisen oikeudenmukaisuuden ajattelutapa on moniulotteinen ja sen kuvaaminen vaati vastaamista perustavanlaatuisiin kysymyksiin siitä, mitä toiminnallinen oikeudenmukaisuus tarkoittaa ja miten se ilmenee toimintaterapeutin työssä toiminnallisen oikeudenmukaisuuden viitekehyksestä käsin kuvattuna. Haastattelujen ja toiminnallisen oikeudenmukaisuuden viitekehyksen peilaamisella kuvasimme toimintaterapeuttien työssä näkyväksi tulevia tekijöitä, jotka vaikuttavat toiminnallisen oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden ilmenemiseen. Jaottelimme teemahaastatteluista nousseita lauseita teemoittelulla teoriasta nostettuihin kategorioihin, joita oli neljä. Kategoriat ilmentävät toiminnallisen oikeudenmukaisuuden osallistuvaa viitekehystä. Neljä kategoriaa olivat toimintaterapeutin resurssit tehdä työtään, asiakkaan mahdollisuudet osallistua toimintoihin, työtä ohjaavat periaatteet ja työtä ohjaavat tavoitteet. Nämä neljä kategoriaa ovat esimerkkeinä toiminnallisen oikeudenmukaisuuden ilmenemisestä kolmen kenialaisen toimintaterapeutin työssä. Vastaukseen mitä toiminnallinen oikeudenmukaisuus tarkoittaa koostimme yhteen aineiston ja teorian. Lisäsimme työn muuhun aineistoon omia kokemuksia kaukomailla toteutuneista harjoittelujaksoista. Kokemuksellisen ja teoreettisen tiedon yhdistämisellä pääsimme lähemmäs toiminnallisen oikeudenmukaisuuden käsitettä ja sen monia ilmenemismuotoja. Esitimme johtopäätöksissä, että toimintaterapeuttien käytännön työhön sovellettavaksi rakennettu toiminnallisen oikeudenmukaisuuden osallistava viitekehys ilmenee toimintaterapeutin työssä nonlineaarisesti toisiinsa linkittyvien vaiheiden kautta. Toiminnallinen oikeudenmukaisuus osoittautui työmme teoriakatsauksen ja aineiston pohjalta saatujen tulosten kautta työvälineeksi, jonka siirrettävyys käytäntöön vaatii omien toimintatapojen ja työmuotojen tietoista tarkastelua.
Resumo:
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa ammattitanssijoiden, tanssinopiskelijoiden sekä fysioterapeuttien kokemuksia ja käsityksiä tanssiperäisistä vammojen riskitekijöistä. Lisäksi tavoitteena oli kerätä tietoa tanssiperäisten vammojen ennaltaehkäisystä ja terveyskäyttäytymiseen myönteisesti vaikuttavista toimista ammattiryhmien omista näkökulmista. Aineiston kerääminen toteutettiin sähköpostitse ja postitse puolistrukturoidulla kyselylomakkeella, joka laadittiin kyseistä opinnäytetyötä varten. Kyselyt lähetettiin Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta valmistuneille ammattitanssijoille, tanssitaiteen laitoksen tanssitaiteen kandidaatti-opinto-ohjelman toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoille sekä tanssijoiden parissa työskenteleville fysioterapeuteille. Kyselyyn vastasi kymmenen ammattitanssijaa, seitsemän tanssinopiskelijaa ja viisi fysioterapeuttia. Vastauksissa esiintyneet ilmaisut ryhmiteltiin ja kvantifioitiin soveltaen laadullisen sisällön analyysin menetelmiä. Kaikissa ammattiryhmissä mainittiin merkittäviksi riskitekijöiksi muun muassa riittämätön lämmittely, väsymys ja puutteellinen tanssitekniikka. Muun muassa huolellinen lämmittely, kehon kuuntelu ja tiedon lisääminen mainittiin ennaltaehkäisyn keinoina. Kokemukset loukkaantumisista sekä anatomian ja kinesiologian luennot ovat vaikuttaneet ammattitanssijoiden ja tanssinopiskelijoiden terveyskäyttäytymiseen. Ammattitanssijoiden vastauksista välittyi työelämän näkökulma, tanssinopiskelijoilla opiskelun vaikutus ja fysioterapeuteilla kehon anatomian ja fysiologian tuntemus. Tämä kartoitus voi toimia keskustelun herättäjänä ja uusien tutkimusten innoittajana. Tanssiperäisten vammojen ennaltaehkäisyä edistäviä tutkimuksia ja näyttöön perustuvia käytännön toimia tarvitaan tanssijoiden terveyden edistämiseksi sekä paikallisella että kansallisella tasolla.
Resumo:
Opinnäytetyöni tarkoituksena on kannustaa tyypin 2 diabeetikoita terveellisiin elämäntapoihin ja liikkumiseen. Elämäntapaohjauksessa tavoitteinani on antaa osallistujille tietoutta tyypin 2 diabeteksesta ja liikunnan vaikutuksista diabetekseen sekä ohjata ryhmäliikuntaa diabeetikoille. Opinnäytetyöni aiheen sain Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadiassa vapaavalintaisena opintojaksona olleesta “Diabeetikoiden omahoidon ohjausryhmästä”, joka liittyy osana valtakunnalliseen Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmaan. Tiedon iikunnallisesta elämäntapainterventiosta osallistujat saivat Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys ry:n kautta, jonka kanssa opinnäytetyöni yhteistyössä toteutettiin. Toiminnallinen opinnäytetyöni toteutettiin liikunnallisena interventiona Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadian tiloissa kevään 2006 ja syksyn 2006 aikana. Elämäntapaohjauksen teemat liittyivät metaboliseen oireyhtymään, diabeetikoiden liikuntaan sekä painonhall intaan ja ravitsemukseen. Liikunnalliseen osuuteen liittyi kunto- ja vesivoimistelua sekä kuntosalilla käyntiä yhteensä kuusi kertaa. Puolen vuoden kuluttua intervention aloittamisesta oli seurantakäynti, jolloin arvioitiin elämäntapamuutosten pysyvyyttä. Elämäntapamuutosten pysyvyyttä ja osallistujien valmiutta muuttaa elämäntapojaan arvioitiin ns. muutosvaihemallijanan avulla. Osallistujat täyttivät muutosvaihemallijanan puolen vuoden aikana kolme kertaa. Intervention aikana osallistujien valmiudessa muuttaa elämäntapojaan tapahtui kehitystä eteenpäin jo ensimmäisen kuuden viikon aikana. Osallistujien valmiudessa muuttaa elämäntapojaan tapahtui kehitystä eteenpäin myös puolen vuoden aikana. Eniten interventiolla oli vaikutusta ruokailutottumusten ja liikuntatapojen muuttamisessa sekä hyötyliikunnan lisäämisessä. Koska elämäntapaohjauksen tarve on suuri, vastaaviin elämäntapainterventioihin tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Ohjausta tulisi antaa myös niille h enkilöille, jotka eivät vielä ole sairastuneet, mutta jotka kuuluvat riskiryhmään
Resumo:
Valtakunnallisen Voimaa Vanhuuteen -iäkkäiden terveysliikuntaohjelman (2004-2009) tavoitteena on edistää toimintakyvyltään heikentyvien ikäihmisten itsenäistä kotona selviytymistä tarjoamalla heille heidän jalkojensa lihasvoimaa ja tasapainoa parantavaa liikuntaa. Ohjelman koordinoinnista vastaa Ikäinstituutti. VoiTas Rampata Rapuissa -toimintakokeilu on yksi VoiTas -pilottihankkeen projekteista. Se toteutettiin Nurmijärven kunnan fysioterapian ja liikuntatoimen yhteistyönä syksyllä 2005 ja keväällä 2006. Tavoitteena oli saada yhden kerrostalon asukkaat motivoitua voimaharjoitteluun ja saada heidät käyttämään ahkerammin oman kotitalonsa portaita. Opinnäytetyöni tehtävänä on hankkia tietoa siitä, onko toimintakokeilu parantanut osallistujien toimintakykyä heidän itsensä mielestä. Haastatteluiden tuloksia olen käsitellyt ICF:n toimintakykyluokitusta mukaillen. Osallistujat kokivat, että heidän vireytensä ja itseluottamuksensa olivat lisääntyneet toimintakokeilun aikana. Osalla lihasvoiman lisääntyminen ja kipujen lievittyminen olivat motivoineet jatkamaan harjoitteita koko toimintakokeilun ajan. Yhdellä osallistujista unen laatu parani ja toimintakokeilu osaltaan auttoi häntä painonhallinnassa. Toimintakokeilu tuotti kaikille osallistujilleen hyvää mieltä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Suoritustason kasvu arkielämässä näkyi eniten omaishoitajina toimivilla osallistujilla. He kokivat lihasvoiman kasvun myötä jaksavansa paremmin huolehtia puolisostaan ja arkipäivän asioista. Osa osallistujista koki itsensä hyväkuntoisiksi eivätkä he huomanneet toimintakokeilun tuoneen muutosta arkipäivässä toimimiseen, vaikka testitulokset osoittivat suorituskyvyn parantuneen. Osalla parantuneen suorituskyvyn muuttumista paremmaksi suoritustasoksi estivät perussairaudet ja kivut. Joidenkin osallistujien toimintatavat muuttuivat ainakin hetkellisesti, koska osa jatkoi kotiharjoitteiden tekemistä myös toimintakokeilun jälkeen. Neljä osallistujista siirtyi kuntosaliryhmään ja kaksi heistä aikoi jatkaa kuntosalilla vielä syksyllä. Suoritustasoa voitaisiin osallistujien mielestä parantaa yhteiskunnan tukitoimilla, kuten lähellä kotia olevilla ryhmillä ja yhteiskuljetuksilla ryhmiin. Jatkossa toivottiin toimintakokeilun tyyppisiä ryhmiä sekä kuntosali- ja vesiliikuntaryhmiä. Toimintakokeilu oli osallistujien mielestä sopiva monen ikäisille ihmisille. Harjoitteita oli helppo muunnella jokaisen kuntotasoa vastaavaksi. Ryhmähenki oli hyvä ja ohjaajista pidettiin. Lihasvoiman kasvaessa ja itsetunnon parantuessa kokivat ryhmäläiset jatkoryhmään siirtymisen helpommaksi.
Resumo:
Tämä insinöörityö tehtiin Helsingin kaupungin Helsinki kaikille -projektille. Työn tavoitteena oli selvittää esteettömyyden nykytilanne tilapäisissä liikennejärjestelyissä. Nykytilannetta käsiteltiin sekä teorian että käytännön kannalta. Työssä määritettiin keinoja, joilla esteettömyys huomioitaisiin luonnollisena osana tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Lisäksi luotiin ohjeistus, jonka avulla esteettömät liikennejärjestelyt on mahdollista toteuttaa. Työn alkuosassa tarkastellaan nykytilannetta. Nykyisistä ohjeista käsitellään lainsäädäntö, käytössä olevat suojalaitteet sekä työmaan suojausta koskevat ohjeet. Työn keskiosassa esitellään liikkumis- ja toimimisesteisyyden eri muotoja. Työn loppuosassa käsitellään tilapäisissä liikennejärjestelyissä esteettömyyden kannalta huomioitavat asiat ja ohjeistetaan käytännön esimerkein niiden toteuttamista. Loppuosassa käsitellään myös liikennejärjestelyistä tiedottamista ja esitellään työn yhteydessä tehdyn työmaan koekartoituksen tuloksia. Lopputulokseksi saatiin, että tiedon ja ohjeistuksen puutteen takia nykyiset työmaista aiheutuvat tilapäiset liikennejärjestelyt eivät toteuta esteettömyyden vaatimuksia. Koulutuksen ja tiedon lisäämisellä voidaan parantaa tilannetta. Sanktiojärjestelmän käyttöönotto olisi tehokas tapa saada työmaille asianmukaiset suojalaitteet. Työ toteutettiin tutustumalla laajaan lähdeaineistoon koskien tilapäisiä liikennejärjestelyjä ja esteettömyyttä. Kirjallista aineistoa täydennettiin haastattelujen avulla. Nykytilanteeseen tutustuttiin käytännössä valokuvaamalla työmaita ja järjestämällä työmaan koekartoitus. Koekartoituksessa käytiin läpi kaksi työmaata esteettömyys- ja työmaiden asiantuntijoiden kanssa. Työtä tullaan käyttämään apuna koulutusmateriaalin tekemisessä koskien tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Koulutusmateriaalia käytetään katutarkastajien ja urakoitsijoiden koulutukseen. Työssä laadittu ohjeisto tullaan liittämään jo olemassa oleviin ohjeisiin.
Resumo:
Opinnäytetyössä selvitettiin Palmian catering-palveluissa työskentelevien maahanmuuttajien taustoja ja heidän vaikutuksiaan työpaikkojensa toimintaan. Tavoitteena oli saada tietoa maahanmuuttajien koulutuksen kehittämiseksi. Saadun tiedon toivottiin auttavan niin Palmiaa kuin muitakin yrityksiä henkilöstövalinnoissaan. Kyselytutkimus osoitettiin Palmian catering-palveluiden esimiehille sähköpostitse. Maahanmuuttajien vaikutukset työpaikoilla perustuivat heidän näkemyksiinsä. Palmiaa kysyttiin yhteistyöhön, koska se toimi pääosin Helsingissä, missä asuu lähes puolet maamme maahanmuuttajista. Palmia oli myös riittävän suuri yritys tarpeellisen vastausmäärän saamiseksi. Vastausten analysoinnissa merkittävimmiksi tekijöiksi muodostuivat kielitaito ja koulutus, joiden osuutta peilattiin työsuhteen pituuteen, maahanmuuttajan motivaatioon, työpaikan ilmapiiriin ym. työhön vaikuttaviin tekijöihin. Maahanmuuttajien vaikutukset työpaikoilla olivat suurimmaksi osaksi myönteisiä ja he olivat pidettyjä työntekijöitä. Tutkimuksen maahanmuuttajista lähes 80 prosenttia työskenteli ruokapalvelutyöntekijöinä. Suurimpana yksittäisenä ongelmana tuli esille heikko suomen kielen osaaminen. Maahanmuuttajat, joilla oli huono kielitaito ja joilla ei ollut aikaisempaa alan koulutusta tai työkokemusta, työllistyivät kuitenkin parhaiten pysyviin työsuhteisiin. Koulutettujen ja kielitaitoisten maahanmuuttajien huomattiin vaikuttavan kaikkein myönteisimmin työpaikoilla. Tutkimus osoitti, että yritysten kannattaisi palkata kielitaitoisia ja koulutettuja maahanmuuttajia ennakkoluulottomasti, sillä heidän vaikutuksensa työpaikoilla olivat hyvin myönteisiä. Maahanmuuttajien kielitaidon kehittämiseen ja koulutukseen olisi panostettava uudella tavalla. Tutkimuksen mukaan ruokapalvelutyöntekijöiksi voidaan palkata heikosti suomea osaavia ihmisiä vailla aikaisempaa alan kokemusta. Heille olisi hyödyllistä opiskella kieltä rinnakkain työn kanssa, koska silloin heidän kommunikointi- ja yhteistyötaidot sekä edellytykset kouluttautua paranisivat. Olisi ilmeistä, että maahanmuuttajan usko parempaan huomiseen vaikuttaisi myönteisesti työpaikoilla. Kielenopiskelun ja työnteon yhdistäminen kannustavalla tavalla vaatisi uusia koulutuksellisia päätöksiä asian mahdollistamiseksi. Tehtävä voitaisiin antaa tutkimuksen valmistumisen kanssa samaan aikaan järjestäytyvän Suomen hallituksen uudelle opetusministerille työryhmineen.
Resumo:
Summary: Productivity, work quality and operation costs of excavators in site preparation on peatlands
Resumo:
Elektroninen aineisto
Resumo:
Summary
Vanhuspotilaiden kaltoinkohtelun yleisyys hoitolaitoksissa omaisten ja hoitohenkilökunnan arvioimana
Resumo:
Artikkeli perustuu Kuopion yliopiston hoitotieteen laitoksella tehtyyn pro gradu -työhön