Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Ohjeita järjestykseen, suunnitelmia julkaisuun: Hallinnon ohjeistusten ja museokäytännön kohtaaminen Porin taidemuseon digitointiprojekteissa

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Suomen valtio- ja museohallinnon hankkeiden tuottamien ohjeistusten suhdetta museotason käytäntöön digitointiprojekteissa. Tutkimuksen käytännön tapauksena on Porin taidemuseon vuosien 2014-2016 digitointihankkeet, joissa hallinnon ohjeistuksia on käytetty apuna. Aineistona tutkimuksessa on käytetty Opetus- ja kulttuuriministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto-hankkeen ohjeistuksia, Museoviraston Museo2015-hankkeen ohjeistuksia ja Porin taidemuseon 2014-2016 vuosien digitointi- ja arkistohankkeissa tuotettuja loppuraportteja, luettelointimalleja ja projektipäiväkirjaa. Tutkimuksessa on käytetty hermenuttista sisällönanalyysia ja vertailua aineistojen analyysissä. Analyysissä on pyritty tarkastelemaan ohjeistuksia ja toisaalta museotason käytännössä tuotettuja luetteloinnin ratkaisumalleja. Pyrkimyksenä on ollut näitä aineistoja vertailemalla löytämään vastaus siihen, miten ohjeistukset ja käytäntö suhteutuvat toisiinsa ja digitointiin. Lopullisena tutkimustuloksena työssä on, että hallinnon ohjeistusten ja museotason käytännön suhteutuminen on näiden tasojen tarpeiden, tavoitteiden ja viitekehysten yhteensovittamista. Ohjeistukset ja käytäntö toimivat eri tasoilla, joilla on erilaiset tavoitteet. Näiden tavoitteiden yhteensovittaminen oli Porin taidemuseon 2014-2016 hankkeiden keskiössä.

Ohjaava opetustyyli – opetushenkilöstön käsityksiä ja kokemuksia

Tutkielman aiheena oli selvittää, millaisia käsityksiä opetushenkilöstöllä on ohjaavasta opetustyylistä: Mitä ohjaavalla opetuksella tavoitellaan, millaisia toimintatapoja opetus sisältää ja millaisia haasteita opetushenkilöstö arjessa kohtaa. Alun teoreettisessa osuudessa kuvataan kolmen ohjaavan opetustyylin mallia: Feuersteinin ohjattu oppimiskokemus (Mediated Learning Experience), ohjaava opetuskeskustelu eli scaffolding ja dynaaminen arviointi. Keskeistä näissä malleissa on, että oppija nähdään tiedon aktiivisena prosessoijana, oppiminen tapahtuu taitavamman ohjauksessa ja tavoitteena oppimisessa on oppijan ajattelutaitojen ja oppimisprosessien kehittyminen. Tutkielma on laadullinen, fenomenografinen, tutkimus. Tutkielman aineisto koostui kahdeksan henkilön haastattelusta Uudenmaan opetusyksiköistä. Heistä viisi oli työssä peruskoulun ala- tai yläluokilla ja kolme ammatillisessa peruskoulutuksessa. Haastateltavat olivat työssä sekä yleis- että erityisopetuksessa. Tulokset osoittivat, että haastateltavat pitivät tärkeänä oppijan aktiivista roolia oppimisessa, itseohjautuvuuden kehittymistä ja positiivista näkemystä itsestä oppijana. Oppijan omaa ajattelua korostettiin, ja sen nähtiin kehittyvän taitavamman henkilön ohjauksessa. Tuloksissa näkyi, että haastateltavien käsitys oli ohjaavan opetustyylin mukainen, mutta ajattelutaitojen tietoista ja käsitteidenkäytön täsmällistä ohjaamista esiintyi haastateltavien puheessa melko vähän. Ajattelutaidot ja ongelmanratkaisutaidot ovat esimerkiksi peruskoulun uuden opetussuunnitelman (2014) yleisiä tavoitteita. Tämän tutkielman perusteella ohjaavan opetustyylin mukaista toimintamallia ja ajattelutapaa voisi kouluttamalla tuoda enemmän opetushenkilöstön tietoisuuteen ja toimintaan. Kyse ei ole pelkästään ajattelutaitojen ohjaamisen opettelusta, vaan myös näkökulman ja opettajan roolin muutoksesta sisällön tarjoajasta oppimisen ohjaamiseen.

Työntekijöiltä saatavan palautteen yhteys työyhteisöllisyyteen.

Pro gradu -tutkielmassa kartoitettiin työyhteisöllisyyden ja työntekijöiden antaman palautteen välistä yhteyttä kunta-alalla. Teoriaosuudessa hahmoteltiin yhteisöllisyyttä sosiaalisen pääoman, luottamuksen ja ilmapiirin ulottuvuuksien kautta. Lisäksi sivuttiin johtajuuden tärkeyttä palautteen osalta sekä esiteltiin palautteen erilaisia merkityksiä työntekijän ja työyhteisön kannalta. Lopuksi keskityttiin palautteen mahdollisuuksiin työyhteisöllisyyden osalta. Tutkielmassa käytettiin kvantitatiivista poikkileikkausaineistoa, joka on sekundääriaineisto ja nimeltään Kuntapalvelujen tuloksellisuuden arviointi: Henkilöstökysely 2004. Koska tutkielmassa käytetty aineisto koskee kunta-alaa, sivuttiin tutkimusasetelmassa myös siihen liittyviä huomioita. Menetelminä käytettiin suoria jakaumia, ristiintaulukointeja, korrelaatioanalyysia ja lineaarista regressioanalyysia. Lineaarista regressioanalyysia varten muodostettiin faktorianalyysin avulla summamuuttuja yhteisöllisyys. Analyysi tehtiin SPSS-tilasto-ohjelmalla. Tuloksista ilmeni, että työntekijöiltä saadun riittävän palautteen tila ei ole kovin vahva. Palaute ilmeni vahvimmin teknisellä toimialalla ja heikoiten terveysalalla. Ilmapiiri ja yhteisöllisyys koettiin hieman erilaisina ilmiöinä keskenään. Yhteisöllisyyden tila ilmeni hieman heikompana kuin työilmapiiri. Yhteisöllisyyttä ja hyvää ilmapiiriä koettiin vahvimmin opetus- ja sosiaalialalla. Työntekijöiltä saadun palautteen, työilmapiirin ja yhteisöllisyyden eri osa-alueiden välillä havaittiin positiivista yhteisvaihtelua. Palautteen ja ilmapiirin sekä palautteen ja työyhteisöllisyyden erilaisten osa-alueiden yhteisvaihtelut eivät olleet yhtä voimakkaita kuin ilmapiirin ja yhteisöllisyyden välillä. Lineaarisen regressioanalyysin avulla selvitettiin kuitenkin, että palautteella oli melko voimakas ja positiivinen yhteys työyhteisöllisyyteen. Palaute vaikutti myös työilmapiiriin positiivisesti, mutta ei aivan yhtä voimakkaasti kuin työyhteisöllisyyteen. Palaute selitti yhteisöllisyyttä enemmän kuin toimiala, ikä, sukupuoli, työskentelyvuosien kesto tai esimiesasema. Tuloksista ilmeni, että palaute on yksi sellainen tekijä, joka voi edesauttaa yhteisöllisyyttä.

Tavoitteena kielitaidon monipuolistaminen Suomessa. Opettajien näkemyksiä mahdollisuuksista monipuolistaa oppilaiden kielivalintoja.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan rehtoreiden ja opettajien käyttämiä vapaavalintaisten kielten opiskelun edistämisen keinoja ja sitä, millaisiksi opettajat kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa kielten opiskeluun. Lisäksi tutkitaan opettajien näkemyksiä parhaista mahdollisista tavoista edistää oppilaiden kielivalintojen monipuolisuutta. Suomessa on koko itsenäisyyden ajan panostettu monipuoliseen kielitaitoon, ja vielä 1970-luvulla Suomi oli kieliohjelmapolitiikan saralla edelläkävijämaa. Vuosikymmenien saatossa vieraiden kielten monipuolinen osaaminen on heikentynyt ja nykyään oppilaat opiskelevat pääasiassa vain kahta pakollista kieltä. Lähes kaikki opiskelevat ensimmäisenä vieraana kielenä englantia ja kaikki toista kotimaista kieltä. Vaikka kaikki suomalaiset opiskelevat kahta kieltä äidinkielen lisäksi, ainoastaan 75 % suomalaisista kokee pystyvänsä kommunikoimaan jollain muulla kielellä kuin äidinkielellään. Viime vuosikymmeninä yksipuolistuvaan vieraiden kielten osaamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota ja on tehty erilaisia hankkeita kielitaidon monipuolistamiseksi, muun muassa KIMMOKE ja Kielitivoli. Hankkeiden tavoitteiden täyttyminen on ollut kuitenkin toivottua heikompaa. Tutkimusaineistona on 37 peruskoulun ja 34 lukion rehtorin sekä 20 kieltenopettajan kyselylomakeaineisto. Lisäksi haastateltiin neljää opettajaa. Tutkimuksessa selvisi, että pääasiassa käytetään kielten opetuksen käytännön toteutukseen liittyviä edistämisen keinoja. Peruskoulut ja lukiot eroavat toisistaan jonkin verran. Erilaisia monipuolistamisen keinoja on olemassa ja niitä käytetään moni tavoin, Opettajat kokivat kuitenkin, että heidän mahdollisuutensa vaikuttaa kielten opiskelun monipuolistamiseen ovat melko heikot. Toisaalta opettajan oma innostunut esimerkki, kielten markkinointi sekä mielekäs ja laadukas opetus koettiin parhaimmiksi tavoiksi edistää vieraiden kielten opiskelua. Näitä keinoja jokaisen opettajan on helppo toteuttaa omassa arjessaan. Kielten opiskelun monipuolistamisen suurimpina esteinä ja ongelmina nähtiin erityisesti resurssipula ja eri tahojen negatiiviset asenteet. Kielten opiskelun monipuolistaminen on tärkeää eikä siihen päästä pelkästään valinnaista kielten opiskelua lisäämällä. Monipuolinen kielitaito on sekä yksilön että yhteisön kannalta välttämätöntä, koska kielitaito on avain kommunikointiin.

”En mä aluks kuvitellukaan et siit tulee mitään, niin se on mun mielest niinko paras työ mitä oon tehny tähän asti” Yrittäjämäinen pedagogiikka käsityön opetuksessa: 7. luokkalaisten riskin ottaminen käsityöprosessin aikana.

Käsityöoppiaine sekä sille ominainen toiminnallinen ja vuorovaikutteinen oppimisympäristö tarjoavat erinomaiset puitteet yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiseen. Käsityöoppiaineen sekä yrittäjyyskasvatuksen tavoitteet, sisällöt ja toimintatavat ovat yhteneviä. Yrittäjyydessä sekä elämässä ylipäätään yksi olennainen ominaisuus on kyky ottaa riskejä. Käsitöiden tekeminen on luovaa toimintaa, johon riskin ottaminen liittyy olennaisesti. Tässä tutkielmassa tarkastellaan oppilaiden kokonaiseen käsityöprosessiin liittyviä riskinottotilanteita Ristimäen (2004) yrittäjyyteen liittyvien taloudellisen, psykologisen ja sosiaalisen riskin luokittelun näkökulmasta. Tutkielmassa luodaan omat määritelmät edellä mainituille riskeille käsityöprosessissa, koska aiempia määritelmiä ei ole saatavilla. Tutkielmassa selvitetään, millaisia riskinottotilanteita oppilaat kohtaavat käsityöprosessinsa eri vaiheissa, ja voidaanko riskinottotilanteista erottaa taloudelliset, psykologiset ja sosiaaliset riskit. Lisäksi tutkitaan eroaako oppilaiden riskin ottaminen ryhmässä, jossa käsityön opetus on järjestetty yrittäjämäistä pedagogiikkaa noudattaen verrattuna ryhmään, jonka opetuksessa yrittäjämäistä pedagogiikkaa ei ole huomioitu, ja mikäli eroja on, niin millaisia ne ovat. Tutkimusaineistona on kaksi eri aineistoa: ensimmäinen on Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön tutkimushankkeessa vuonna 2013 kerätty haastatteluaineisto 7. luokkalaisten oppilaiden tekstiilityön ja teknisen työn opetusjaksoilta. Toinen aineisto on kerätty keväällä 2016 7. luokkalaisten oppilaiden oppimispäiväkirjateksteinä tekstiilityön opetusjaksolta, jossa opetus toteutettiin yrittäjämäistä pedagogiikkaa noudattaen. Tutkimusaineistot analysoidaan käyttäen teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Edellä mainitut Ristimäen (2004) riskin luokittelut ohjaavat analyysia. Tulokset osoittavat, että oppilaat kohtaavat kaikissa käsityöprosessin vaiheissa riskinottotilanteita, joissa he joko ottavat riskejä tai välttävät niiden ottamista. Suunnitteluvaiheessa riskinottotilanteet liittyivät päätöksentekoon valmistettavasta tuotteesta sekä valmistustekniikasta. Valmistusvaiheessa riskinottotilanteina korostuivat työn aloittaminen sekä työvaiheissa eteneminen. Arviointivaiheessa riskinottotilanteet liittyivät sosiaalisen ympäristön reaktioihin omaa valmista tuotetta kohtaan. Osoittautui, että näistä riskinottotilanteista on mahdollista erottaa taloudellisia, psykologisia ja sosiaalisia riskejä. Tämän tutkielman tulosten perusteella yrittäjämäisellä pedagogiikalla ei ole merkittävästi yhteyttä siihen, miten oppilaat riskin ottamiseen suhtautuvat. Erot, joita oppilaiden riskin ottamisessa ilmeni, liittyivät opetuksen toteuttamisen menetelmää enemmän oppilaiden valmistamaan tuotteeseen ja sen valmistustekniikkaan.

”En mä aluks kuvitellukaan et siit tulee mitään, niin se on mun mielest niinko paras työ mitä oon tehny tähän asti” Yrittäjämäinen pedagogiikka käsityön opetuksessa: 7. luokkalaisten riskin ottaminen käsityöprosessin aikana.

Käsityöoppiaine sekä sille ominainen toiminnallinen ja vuorovaikutteinen oppimisympäristö tarjoavat erinomaiset puitteet yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiseen. Käsityöoppiaineen sekä yrittäjyyskasvatuksen tavoitteet, sisällöt ja toimintatavat ovat yhteneviä. Yrittäjyydessä sekä elämässä ylipäätään yksi olennainen ominaisuus on kyky ottaa riskejä. Käsitöiden tekeminen on luovaa toimintaa, johon riskin ottaminen liittyy olennaisesti. Tässä tutkielmassa tarkastellaan oppilaiden kokonaiseen käsityöprosessiin liittyviä riskinottotilanteita Ristimäen (2004) yrittäjyyteen liittyvien taloudellisen, psykologisen ja sosiaalisen riskin luokittelun näkökulmasta. Tutkielmassa luodaan omat määritelmät edellä mainituille riskeille käsityöprosessissa, koska aiempia määritelmiä ei ole saatavilla. Tutkielmassa selvitetään, millaisia riskinottotilanteita oppilaat kohtaavat käsityöprosessinsa eri vaiheissa, ja voidaanko riskinottotilanteista erottaa taloudelliset, psykologiset ja sosiaaliset riskit. Lisäksi tutkitaan eroaako oppilaiden riskin ottaminen ryhmässä, jossa käsityön opetus on järjestetty yrittäjämäistä pedagogiikkaa noudattaen verrattuna ryhmään, jonka opetuksessa yrittäjämäistä pedagogiikkaa ei ole huomioitu, ja mikäli eroja on, niin millaisia ne ovat. Tutkimusaineistona on kaksi eri aineistoa: ensimmäinen on Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön tutkimushankkeessa vuonna 2013 kerätty haastatteluaineisto 7. luokkalaisten oppilaiden tekstiilityön ja teknisen työn opetusjaksoilta. Toinen aineisto on kerätty keväällä 2016 7. luokkalaisten oppilaiden oppimispäiväkirjateksteinä tekstiilityön opetusjaksolta, jossa opetus toteutettiin yrittäjämäistä pedagogiikkaa noudattaen. Tutkimusaineistot analysoidaan käyttäen teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Edellä mainitut Ristimäen (2004) riskin luokittelut ohjaavat analyysia. Tulokset osoittavat, että oppilaat kohtaavat kaikissa käsityöprosessin vaiheissa riskinottotilanteita, joissa he joko ottavat riskejä tai välttävät niiden ottamista. Suunnitteluvaiheessa riskinottotilanteet liittyivät päätöksentekoon valmistettavasta tuotteesta sekä valmistustekniikasta. Valmistusvaiheessa riskinottotilanteina korostuivat työn aloittaminen sekä työvaiheissa eteneminen. Arviointivaiheessa riskinottotilanteet liittyivät sosiaalisen ympäristön reaktioihin omaa valmista tuotetta kohtaan. Osoittautui, että näistä riskinottotilanteista on mahdollista erottaa taloudellisia, psykologisia ja sosiaalisia riskejä. Tämän tutkielman tulosten perusteella yrittäjämäisellä pedagogiikalla ei ole merkittävästi yhteyttä siihen, miten oppilaat riskin ottamiseen suhtautuvat. Erot, joita oppilaiden riskin ottamisessa ilmeni, liittyivät opetuksen toteuttamisen menetelmää enemmän oppilaiden valmistamaan tuotteeseen ja sen valmistustekniikkaan.

Mobiililaboratorio -oppimiskokonaisuus: oppiaineiden integraation sekä tieto- ja viestintäteknologian näkökulmista

Suomessa otetaan vaiheittain syksystä 2016 lähtien käyttöön uusi valtakunnallinen perusopetuksen opetussuunnitelma, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 (POPS 2014), joka sisältää monia muutoksia opetuksen toteuttamiseen ja oppilaiden oppimiseen liittyen. Uudessa opetussuunnitelmassa pyritään kehittämään oppilaan osaamista entistä laaja-alaisemmaksi, jolla tarkoitetaan oppilaan tietojen, taitojen, arvojen ja asenteiden muodostamaa kokonaisuutta. Monialaiset oppimiskokonaisuudet, joissa integroidaan eri oppiaineille tyypillisiä sisältöjä jonkin ilmiön tai teeman tutkimiseen, on yksi tapa kehittää oppilaan laaja-alaista osaamista. Mobiililaboratorio on monialainen oppimiskokonaisuus, jossa korostuvat eri oppiaineiden välinen integraatio, tieto- ja viestintäteknologian käyttö sekä monipuoliset oppimisympäristöt ja työtavat. Tutkimuksessa keskitytään Mobiililaboratorion kahteen pilotointijaksoon, jotka toteutettiin toukokuussa 2015. Tapaustutkimuksessa tutkittiin oppiaineiden välisen integraation, tieto- ja viestintäteknologian käytön sekä toiminnallisten työtapojen onnistumista oppimiskokonaisuuden pilotoinneissa. Koulujen, opettajien sekä oppilaiden valmiuksia hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa osana tavallista koulutyötä pyriittiin selvittämään yleisellä tasolla, jonka lisäksi tutkittiin opettajien mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa itse oppiaineita integroivia oppimiskokonaisuuksia. Tutkielman aineisto kerättiin pilotointien yhteydessä haastattelemalla pilotointeihin osallistuneita opettajia ja oppilaita sekä havainnoimalla pilotointituntien kulkua. Aineistot analysoitiin sisällönanalyysilla tutkimuskysymyksistä johdettujen tutkimusteemojen avulla. Mobiililaboratorio -oppimiskokonaisuuden pilotointi osoitti, että monipuoliset työtavat ja oppimisympäristöt sekä tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävä työskentely motivoivat oppilaita. Opetuksen sitominen oppilaan oman lähiympäristön tutkimiseen eri oppiaineiden näkökulmasta onnistui hyvin. Sen sijaan opettajien ja koulujen valmiudet hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa opetuksessa olivat puutteellisia. Erityisesti opettajat tarvitsevat tukea tietotekniikan pedagogisesti tehokkaaseen hyödyntämiseen. Oppiaineiden välisen integraation kannalta ongelmallisia asioita ovat opetus- ja oppimateriaalien heikko saatavuus sekä nykyisen koulujärjestelmän rakenteet. Tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää Mobiililaboratorion kaltaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tuloksia on mahdollista käyttää hyväksi myös yleisemmin parannettaessa opettajien, oppilaiden ja koulujen valmiuksia ottaa tieto- ja viestintäteknologiaa sekä oppiaineita integroivaa opetusta vahvemmin osaksi tavallista kouluarkea.

”On tuhat tapaa lähestyä opittavaa asiaa ja tuhat tapaa oppia se” Eriyttäminen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 1985–2014 ja ensimmäisen luokan matematiikan opettajan oppaissa

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten eriyttäminen näkyy Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 1985–2014 sekä ensimmäisen luokan matematiikan opettajan oppaissa. Tutkitut matematiikan opettajan oppaat olivat Sanoma Pron Kymppi ja Matikka sekä Otavan Tuhattaituri. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden eriyttämiseen liittyvä aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla ja opettajan oppaiden aineisto teorialähtöisellä sisällönanalyysilla. Analyysiyksiköksi valittiin asiakokonaisuus. Tällaisia asiakokonaisuuksia nousi opetussuunnitelmien perusteista esiin 1563. Opetussuunnitelmien perusteiden aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla muodostettiin kolme pääluokkaa: 1) opetus, 2) roolit ja arvot sekä 3) tuki. Opettajan oppaiden teorialähtöinen sisällönanalyysi toteutettiin opetussuunnitelmien perusteista nousseiden pääluokkien avulla. Tutkimuksen avulla saatiin selville, että eriyttäminen nousi esiin monipuolisesti perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa, mutta opetussuunnitelmien perusteiden välillä oli vaihtelua. Kaikissa perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa voimakkaimmin esiin nousi oppilaan ominaisuuksien huomiointi. Myös myöhemmin julkaistujen erilaisten lisäyksien ja muutosten merkitys nähtiin suurena. Eriyttäminen nousi esiin suhteellisen monipuolisesti myös opettajan oppaissa. Opettajan oppaissa eriyttäminen painottui eritasoisiin tehtäviin ja toisinaan välineiden käyttöön. Arvioinnin monipuolisuus ja opetuksen eriyttämiseen liittyvä opettajan rooli jäivät tutkituissa opettajan oppaissa hyvin vähäisiksi, lähes olemattomiksi.

Luokanopettajakoulutusta kehittämässä. Noviisiopettajien kokemuksia luokanopettajakoulutuksesta.

Tutkielmassa selvitettiin kahdentoista noviisiopettajan kokemuksia heidän työuransa alkutaipaleelta ja siitä, millaiset valmiudet luokanopettajakoulutus on heidän mielestään työelämään antanut. Tämän tutkielman myötä pyrittiin selvittämään luokanopettajakoulutuksen puutteita, mutta toisaalta myös sen parhaat osa-alueet ja yritettiin löytää potentiaalisia kehitysideoita luokanopettajakoulutuksen kehittämiseksi tulevaisuudessa. Tutkimusaineistoa kerättiin Turun yliopiston luokanopettajakoulutuksen Turun yksiköstä (N=6) ja Itä-Suomen yliopistosta, Savonlinnan kampuksen luokanopettajakoulutuksesta (N=6) valmistuneilta noviisiopettajilta (yht. N=12). Aineisto kerättiin kaksitoista kysymystä sisältävän strukturoidun haastattelulomakkeen avulla sähköpostitse. Tutkielman mukaan noviisiopettajat olivat luokanopettajakoulutuksessa tyytyväisimpiä opetusharjoitteluihin ja sivuaineopintoihin. Tyytymättömyyttä herättivät luento-opetus, kasvatustieteen opinnot ja luokanopettajakoulutuksen heikko vastaavuus luokanopettajan ammattiin. Noviisiopettajat kehittäisivät luokanopettajakoulutusta esimerkiksi erityispedagogiikan, tieto- ja viestintäteknologian ja opetussuunnitelman sisältöjen kautta. Kahden eri luokanopettajakoulutusyksikön vastaajien kokemusten välillä ei juurikaan ilmennyt muita eroja kuin Turun Normaalikoululla opetusharjoitteluita tehneiden noviisiopettajien tyytymättömyys harjoittelun ohjauksen laatuun. Tulokset osoittavat, että kansainvälisesti arvostetun suomalaisen luokanopettajakoulutuksen on kehityttävä jatkuvasti. Vaikka luokanopettajakoulutus on arvostettu ja suosittu, se saa toistuvasti samansuuntaista kritiikkiä, ja moni jättää opettajan työn jo uran alkuvaiheessa. Luokanopettajakoulutuksen tulisi tehdä tehokkaammin yhteistyötä yli tieteen- ja ainerajojen sekä kunnallisesti, jotta koulutuksen vastaavuutta luokanopettajan ammattiin saataisiin kehitettyä. Tulokset osoittavat myös, että luokanopettajakoulutus on maantieteellisestä sijainnista, yliopistosta tai yksikön koosta riippumatta tasalaatuista, vaikka tämän tutkielman tutkimusjoukon koon perusteella ei voidakaan tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä.

USKONNONOPETUS UUDEN EDESSÄ? Evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen toteutuminen turkulaisissa alakouluissa

Monikulttuurisuuden kasvu ja maallistuminen ovat tuoneet haasteita uskonnonopetuksen järjestämiseen viime vuosikymmenten aikana. Uskonnonopetus järjestetään Suomessa erillisissä ryhmissä oppilaan uskonnollisen taustan mukaan. Oppilaiden jaottelu, opetuksen järjestämisen ylimääräiset kulut ja uskonnonopetuksen yksinäkökulmaisuus ovat aiheuttaneet kiivasta keskustelua mediassa. Katsomusaineiden opetussuunnitelmat, moninäkökulmainen opetus ja uskonnonvapauslaki eivät välttämättä toteudu sellaisenaan koulujen katsomusaineiden oppitunneilla. Hull (2002) on määritellyt uskonnonopetuksen pedagogiset lähestymistavat oppia uskonto, oppia uskontoa ja oppia uskonnosta. Perusopetuksen muiden uskontojen opetussuunnitelmien perusteissa (2006) määritellään kaikille uskontosidonnaisille ryhmille yhteiset tavoitteet. Kaikille uskontosidonnaisille ryhmille sopivan uskonnonopetuksen määritellään tässä tutkimuksessa olevan lähestymistavaltaan oppia uskontoa tai oppia uskonnosta sekä yhteisiä tavoitteita noudattavaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää havainnoimalla opettajien (N = 29) uskonnonopetuksen toteutumista turkulaisissa alakouluissa vuosiluokilla 4 ja 5. Oppitunneilla tehdyt havainnot luokiteltiin edellä mainittujen uskontopedagogisten lähestymistapojen ja opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti, ja luokitteluja vertailtiin taustatekijöiden mukaan muodostettujen opettajaryhmien välillä. Noin 89,6 prosenttia kaikista havainnoiduista minuuteista kuului pedagogiselta lähestymistavaltaan kaikille uskontosidonnaisille ryhmille sopivaan kategoriaan. Kaikki oppitunneilla havainnoitu uskontoon liittyvä toiminta voitiin sisällyttää opetussuunnitelmassa määriteltyihin eri uskontojen yhteisiin tavoitteisiin. Noin 67,5 prosenttia uskontoon liittyvästä opetuksesta keskittyi yksinomaan suomalaiseen evankelis-luterilaiseen uskontoon. Uskontosidonnaiseen ryhmään kuulumattomien opettajien opetuksessa havaittiin poikkeuksellisen paljon, noin 30,4 prosenttia, lähestymistapaa oppia uskonnosta. Uskonnonopetuksen järjestämisen haasteisiin on esitetty vastaukseksi muun muassa eri uskontosidonnaisten ryhmien uskonnonopetuksen yhdistämistä kokonaan tai osittain yhdeksi yhteiseksi katsomusaineeksi. Tämä tutkimus antaa tietoa evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen oppituntien sopivuudesta myös evankelis-luterilaiseen uskontosidonnaiseen ryhmään kuulumattomille. Tulokset tukivat uskonnonopetuksen yhdistämisen mahdollisuutta turkulaisissa alakouluissa.

Miten yhdeksäsluokkalaiset kirjoittavat kielestä? Kielitietoisuuden rakentuminen kirjoittamalla.

Tässä tutkielmassa selvitän, mitä kielitietoisuus käytännössä tarkoittaa ja miten sitä voidaan rakentaa kielen avulla. Aineistonani käytän kahdessa varsinaissuomalaisessa koulussa teettämiäni kirjoitelmia sekä opetusryhmissä seuraamillani tunneilla kirjoitettuja kenttämuistiinpanoja. Analysoin kirjoitelmia sisällönanalyyttisesti sekä dialogisen ja poststrukturalistisen analyysin avulla. Lähtökohtana tutkimukselleni ovat uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, jotka otetaan käyttöön porrastetusti elokuusta 2016 lähtien. Uudessa opetus-suunnitelmassa huomioidaan erityisesti kielitietoisuus, eli kouluista pyritään tekemään kielitietoisia yhteisöjä, joissa kielistä puhutaan avoimesti ja kielten merkitys tunnustetaan aiempaa laajemmin. Tutkimukseni teoriataustana käytän Lev Vygotskin sosiokulttuurista näkemystä kielestä ja tietoisuudesta ja Mihail Bahtinin dialogista kielikäsitystä. Vygotskin ja Bahtinin mukaan merkitykset rakentuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ihmisen tietoisuus ei ole yksi ja pysyvä kokonaisuus, vaan se on moniääninen ja jatkuvasti muuttuva. Moniäänisyydellä Bahtin tarkoittaa sitä, että tietoisuus muodostuu erilaisten äänten välisestä dialogista. Yksilön tietoisuuteen vaikuttavat siis tilannekohtaisten muuttujien lisäksi kaikki aiemmat vuorovaikutustilanteet. Tutkimusaineistoani analysoimalla selvitin, että oppilaiden kielitietoisuus on hyvin moniääninen, sillä siihen vaikuttavat niin koulu, media, koti kuin kaveritkin. Oppilaiden tietoisuuksissa kuuluu monia autoritaarisia ääniä, jotka vaikuttavat oppilaiden käsityksiin ja asettavat oppilaiden kielenkäytölle erilaisia rajoituksia. Oppilaiden kielitietoisuus on myös hyvin monikielinen, sillä oppilaat kuulevat ja käyttävät päivittäin monia kieliä sekä kavereiden ja perheen kesken että medioiden parissa. Tietoisuus ympäristön moni-kielisyydestä näytti kirjoitelmien perusteella rakentuvan kirjoittamisen edetessä. Dialogista ja poststrukturalistista analyysia on aiemmin sovellettu lähinnä toisen kielen oppimisen konteksteissa ja kieli-identiteetin tutkimuksessa. Ne sopivat kuitenkin hyvin myös nuorten kielitietoisuuden tutkimiseen laajemmassa kielenkäytön kontekstissa, ja rinnakkain sovellettuna analyysimetodit tukivat hyvin toisiaan. Tutkimuksellani pyrin tarjoamaan konkreettisia välineitä kielitietoisuuden edistämiseksi kouluissa. Kirjoitelmien tehtävänannon tyyppinen kirjoitustehtävä auttoi hyvin oppilaita erittelemään kielellistä ympäristöään ja omia käsityksiään kielistä. Jatkossa voisi tutkia, miten uusi opetussuunnitelma on vaikuttanut koulujen ilmapiiriin ja ovatko myöhemmät ikäluokat taitavampia erittelemään kielenkäyttöään ja kieliä koskevia käsityksiään.