Lehtonen, Joel

Joel Lehtonen f. 27.11.1881 i Säminge d. 20.11.1934 i Helsingfors Under sin litterära bana avancerade Joel Lehtonen från en nyromantisk, nietzscheanskt färgad lidelse, mot en poetisk-realistisk folklivsskildring. Lehtonens tidiga litterära verk utspelar sig i finländsk forntid och skildrar upproriskheten hos stolta och avvikande individer som reflekterar över sitt ursprung. Lehtonens realistiska period når sin kulmen med den sk. Putkinotko-serien, som består av romanen Kerran kesällä (sv. En gång på sommaren) från 1917, novellsamlingen Kuolleet omenapuut (sv. De döda äppelträden) från 1918 samt endagsromanen Putkinotko, från 1919-1920, som kan ses som författarens mest centrala verk. I 1920- och 1930-talsproduktionen dyker satiriska och groteska drag upp. Lehtonens mest betydande diktsamling är Hyvästijättö lintukodolle (sv. Avsked till Lintukoto) som utgavs år 1934. http://www.blf.fi/artikel.php?id=4598 http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4598/

Leino, Kasimir

Kasimir Leino eg. Kasimir Agathon Lönnbohm f. 17.11.1866 i Paltamo d. 8.3.1919 i Helsingfors Kasimir Leino var en känd kulturpåverkare, verksam som författare, litteratur- och konstkritiker, forskare samt teaterdirektör. Leinos lyrik har ofta hamnat i skuggan av hans brors, Eino Leinos diktargärning. Kasimir Leinos arbete hade emellertid också ett betydelsefullt inflytande på broderns produktion. Han var en pionjär inom symbolismen och därtill aktiv som översättare av europeisk litteratur. Leino utgav fyra diktsamlingar som innehöll realistisk programdikt och centrallyrik, episka och historiska dikter, samt även satir. Leinos noveller och berättelser följer det realistiska programmets ideal. I skiftet mellan 1800- och 1900-talet övergick Leino till dramatiken och gav ut två omfattande dramer Jaakko Ilkka ja Klaus Flemming (sv. Jakob Ilkka och Klas Flemming) från 1901 samt Lehtolapsi från 1905. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3527/

L. B. Förteckning. N:o 1

Avattu nimeke saatu Kansalliskirjaston kansalliskokoelman kokoelmaluettelosta.

“Waikioita waiwoja watasta” - Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa

Tässä tutkielmassa käsittelen 1800-luvun koleraepidemioita Turussa sekä niistä käytyä keskustelua. Kolera levisi kansainvälisen pandemian myötä Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831 ja koleraepidemioita oli Turussa 1800-luvun aikana yhteensä yhdeksän. Lääketiede kävi samalla läpi suuria muutoksia, kun miasma-teoriasta alettiin siirtyä bakteriologiseen teoriaan. Käsittelen tämän lääketieteen paradigman muutoksen näkymistä koleraa koskevassa keskustelussa, sekä sitä, miten paradigmanmuutos vaikutti kolerapotilaiden hoitoon ja taudin ehkäisemiseen. Käsittelen myös lehtikeskustelussa näkyviä asenteita ja käsityksiä kolerasta sekä näiden muutoksia 1800-luvun kuluessa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sekä turkulaisten sanomalehtien että lääkäreiden ammatillisten kirjoitusten kautta. Aikalaislehtien kirjoitukset ovat olleet pääasiassa osa viranomaisten ja lääkäreiden keskustelua, joissa on pyritty ohjeistamaan ja valistamaan ihmisiä uhkaavasta epidemiasta. Lääkäreiden näkemyksiin olen perehtynyt lukemalla Finska Läkäresällskapet -seuran Notisblad för läkare och pharmaceuter -lehteä, sekä lääkäri Carl von Haartmanin teosta Tankar om Choleran ja Carl Qvistin lääketieteen väitöskirjaa Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående koleraepidemin i Finland. Erityisesti lääketieteen paradigman muutos osoittautui työni pohjalta monisyiseksi ja pitkäksi prosessiksi. Koleralle ominaiset leviämis- ja tartuntatavat olivat osin ristiriidassa 1800-luvun tartuntatautiteorian kanssa ja paradigman muutos edellytti bakteriologisen teorian kehittymistä. 1800-luvun lopulla bakteriologinen teoria oli laajentunut käsittämään monet erilaiset tartuntareitit ja bakteerien osuus myös koleraepidemioissa vakiintui lääketieteelliseen keskusteluun. Suurin osa kolerasta käydystä keskustelusta heijastuu joko miasma-teoriaa tai bakteriologista teoriaa vasten; koleran hoito ja viranomaisten toimenpiteet olivat myös osittain kytköksissä kulloinkin vallitsevaan paradigmaan. Viranomaistoimenpiteet muuttuivat vuosisadan kuluessa siinä missä lääketieteen teoriatkin. Karanteeneista ja hyvältä tuoksuvista suitsukkeista siirryttiin hygieniaan ja bakteerien ehkäisyyn. Viranomaiskeinoihin kuuluivat myös Turun kahden kolerahautausmaan, Itäharjun sekä Kakolanrinteen hautausmaiden perustaminen. Näiden hautausmaiden avulla pyrittiin sekä ehkäisemään taudin leviämistä että antamaan vainajille kristinuskon mukainen hautaus. Lehtikirjoitusten kautta tarkastelen myös koleran herättämiä pelkoja ja kokemuksia, jotka heijastuvat esimerkiksi lehdissä julkaistuissa rukouksissa, ja huhupuheissa, joissa epäiltiin että kulkutaudin sijaan kyse oli tahallisesta yrityksestä myrkyttää kansalaisia.

”Waikioita Waiwoja Watasta” Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa

Tässä tutkielmassa käsittelen 1800-luvun koleraepidemioita Turussa sekä niistä käytyä keskustelua. Kolera levisi kansainvälisen pandemian myötä Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831 ja koleraepidemioita oli Turussa 1800-luvun aikana yhteensä yhdeksän. Lääketiede kävi samalla läpi suuria muutoksia, kun miasma-teoriasta alettiin siirtyä bakteriologiseen teoriaan. Käsittelen tämän lääketieteen paradigman muutoksen näkymistä koleraa koskevassa keskustelussa, sekä sitä, miten paradigmanmuutos vaikutti kolerapotilaiden hoitoon ja taudin ehkäisemiseen. Käsittelen myös lehtikeskustelussa näkyviä asenteita ja käsityksiä kolerasta sekä näiden muutoksia 1800-luvun kuluessa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sekä turkulaisten sanomalehtien että lääkäreiden ammatillisten kirjoitusten kautta. Aikalaislehtien kirjoitukset ovat olleet pääasiassa osa viranomaisten ja lääkäreiden keskustelua, joissa on pyritty ohjeistamaan ja valistamaan ihmisiä uhkaavasta epidemiasta. Lääkäreiden näkemyksiin olen perehtynyt lukemalla Finska Läkäresällskapet -seuran Notisblad för läkare och pharmaceuter -lehteä, sekä lääkäri Carl von Haartmanin teosta Tankar om Choleran ja Carl Qvistin lääketieteen väitöskirjaa Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående koleraepidemin i Finland. Erityisesti lääketieteen paradigman muutos osoittautui työni pohjalta monisyiseksi ja pitkäksi prosessiksi. Koleralle ominaiset leviämis- ja tartuntatavat olivat osin ristiriidassa 1800-luvun tartuntatautiteorian kanssa ja paradigman muutos edellytti bakteriologisen teorian kehittymistä. 1800-luvun lopulla bakteriologinen teoria oli laajentunut käsittämään monet erilaiset tartuntareitit ja bakteerien osuus myös koleraepidemioissa vakiintui lääketieteelliseen keskusteluun. Suurin osa kolerasta käydystä keskustelusta heijastuu joko miasma-teoriaa tai bakteriologista teoriaa vasten; koleran hoito ja viranomaisten toimenpiteet olivat myös osittain kytköksissä kulloinkin vallitsevaan paradigmaan. Viranomaistoimenpiteet muuttuivat vuosisadan kuluessa siinä missä lääketieteen teoriatkin. Karanteeneista ja hyvältä tuoksuvista suitsukkeista siirryttiin hygieniaan ja bakteerien ehkäisyyn. Viranomaiskeinoihin kuuluivat myös Turun kahden kolerahautausmaan, Itäharjun sekä Kakolanrinteen hautausmaiden perustaminen. Näiden hautausmaiden avulla pyrittiin sekä ehkäisemään taudin leviämistä että antamaan vainajille kristinuskon mukainen hautaus. Lehtikirjoitusten kautta tarkastelen myös koleran herättämiä pelkoja ja kokemuksia, jotka heijastuvat esimerkiksi lehdissä julkaistuissa rukouksissa, ja huhupuheissa, joissa epäiltiin että kulkutaudin sijaan kyse oli tahallisesta yrityksestä myrkyttää kansalaisia.

Ordföranden i Finlands Gymnastikförbund 9.9.1960 Herr Erkki Palolampi Helsingfors

Kirje

Om folkmängden i Finland under seklet 1751-1850 = Sur la population de la Finlande pendant le siècle 1751-1850

Erip.: Historiallinen arkisto 2.