Sosiaalipedagoginen osaaminen lastensuojelun jälkihuollon asumisohjaajan työssä

Opinnäytetyömme on osa Helsingin kaupungin Sosiaaliviraston Tehtävärakenteen ja työmallien kehittäminen sosiaalialan työssä (Tehty) -hanketta. Hankkeen tavoitteena oli selventää eri ammattiryhmien tehtävänkuvia sekä eri toimijoiden välistä työnjakoa sosiaalialalla. Opinnäytetyömme tarkoituksena on selvittää, mitkä sosiaalipedagogiikan osa-alueet painottuvat Helsingissä työskentelevien lastensuojelun jälkihuollon asumisohjaajien työssä. Selvitämme myös sosiaaliohjaajan tasoisen koulutuksen antamia valmiuksia työlle. Työmme on kvalitatiivinen. Aineiston keräsimme haastattelemalla viittä asumisohjaajaa. Menetelmänä käytimme teemahaastattelua. Haastattelut analysoimme sisällönanalyysimenetelmää käyttäen. Tulokset osoittivat vuorovaikutuksen ja luottamussuhteen rakentumisen olevan asiakaslähtöisen työn onnistumisen kannalta oleellisimpia tekijöitä. Tärkeimpinä työmenetelminä identiteetin vahvistamisessa, syrjäytymisen ehkäisemisessä ja itsenäistymisen tukemisessa nähtiin asiakkaan ohjaus, neuvonta ja motivointi. Lähiverkostoa pidettiin tärkeänä yhteistyökumppanina ja yhteistyötä tulisi myös tulevaisuudessa lisätä. Sosiaaliohjaajan tasoista koulutusta pidettiin soveltuvana asumisohjaajan työhön. Tuloksissa painottui kuitenkin lisä- ja täydennyskoulutuksen tärkeys. Aikaisempaa työkokemusta sekä työelämäharjoitteluja pidettiin välttämättöminä työn vaativuuden takia. Asumisohjaajien työssä on nähtävissä monia sosiaalipedagogiikan osa-alueita, joiden kautta nuorta tuetaan itsenäistymisessä sekä yhteiskuntaan integroitumisessa. Sosiaaliohjaajan tasoinen koulutus on antanut hyvät perusvalmiudet työntekijöille. Tietoja, taitoja ja menetelmiä tulisi kuitenkin päivittää ja kehittää jatkuvasti, jotta pystytään paremmin vastaamaan jatkuvasti kehittyvän yhteiskunnan tuomiin uusiin haasteisiin. Työn kehittämisen kannalta nähtiin oleelliseksi jatkossa selvittää jälkihuollosta poistuneiden nuorten elämäntilannetta ja heidän mielipidettään jälkihuollon hyödyllisyydestä.

Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian opiskelijoiden hyvinvointitutkimus 2007

Opinnäytetyön tarkoitus oli antaa ajankohtaista tietoa Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadian opiskelijoiden hyvinvoinnista. Tutkimuksella kerättiin tietoa opiskelijoiden terveydentilasta, terveyskäyttäytymisestä, toimeentulosta, opiskeluympäristöstä, sekä opiskeluterveydenhuoltopalveluista. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksella Stadian E-lomakkeen avulla. Tutkimus lähetettiin otokseen kuuluneille ammattikorkekoulu Stadian opiskelijoille (N=401) ryhmäsähköpostina. Tutkimuksen vastausprosentti oli 30,2 (N=121). Tutkimus toteutettiin keväällä 2007 ja tulokset analysoitiin syksyllä 2007 SPSS for Windows tilastollisella tietojenkäsittelyohjelmalla. Aineiston analysoinnissa käytettiin frekvenssejä, sekä ristiintaulukointia. Ammattikorkeakoulu Stadian opiskelijat voivat kohtalaisen hyvin: oman terveytensä hyväksi tai melko hyväksi arvioi vastaajista yli 70 %. Kuitenkin verrattuna muihin opiskelijahyvinvointitutkimuksiin ovat tulokset heikompia. Väsymystä ilmeni vastaajilla erittäin runsaasti verrattuna käyttämiimme tutkimuksiin: yli puolet vastanneista kärsi siitä vähintään viikottain. Muina terveyttä heikentävinä oireina ilmeni eniten niska- ja hartiakipuja, jännittyneisyyttä/hermostuneisuutta, päänsärkyä, vatsavaivoja, selän alaosankipuja, sekä ahdistuneisuutta, jotka olivat myös lisääntyneet verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin. Stadian opiskelijoiden sosiaaliset suhteet olivat melko hyvässä kunnossa. Opiskelijoiden ruokailutottumukset olivat parantuneet hieman vuonna 2005 Stadiassa toteutetusta tutkimuksesta. Vastaajista noin 60 % ajatteli ruoan terveellisyyttä usein sitä hankkiessaan. Suurin osa vastaajista oli alkoholin kohtuu käyttäjiä. Alkoholista kokonaan kieltäytyvien määrä oli lisääntynyt, toisaalta myös säännöllisesti alkoholia kerran viikossa käyttävien määrä oli noussut. Suurin osa vastaajista oli normaalipainoisia. Yli 60 % vastaajista työskenteli opintojensa ohessa. Vastaajista kolmasosalle toimeentulo oli niukkaa ja epävarmaa. Stadiaan oltiin opiskeluympäristönä suhteellisen tyytyväisiä. Opiskeluterveydenhuoltopalveluja käytettiin vähäisesti. Palveluista oltiin tietoisia eri koulutusaloilla epätasaisesti ja myös niiden hyödyntämisessä oli eroavaisuuksia. Opiskelijoista yli puolet olisi valmiita maksamaan opiskeluterveydenhuoltopalveluista, jos se parantaisi niiden laatua. Jatkossa tulisi Stadian opiskelijoiden hyvinvointia seurata edelleen tasaisin väliajoin. Tutkimus kannattaa toteuttaa Stadian E-lomakkeen avulla sähköisesti ja huolehtia sen tehokkaasta markkinoinnista. Opiskeluterveydenhuoltopalveluista tulisi suorittaa erillinen lisätutkimus palveluiden parantamiseksi ja niiden käytön lisäämiseksi. Saatuja tutkimustuloksia tulisi hyödyntää parannettaessa opiskelijoiden hyvinvointia kehittämällä Stadian tarjoamia palveluita ja toimintatapoja.

Tyypin 1 diabetesta sairastava lapsi ja nuori perheessä:

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää sairaanhoitajien keinot tukea ja vahvistaa diabetesta sairastavan lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä hoitoon sitoutumista ja voimavaroja ohjauksessa. Työssä selvitettiin lisäksi lasten ja nuorten insuliinihoidon perusteet sekä hoidon käytännön toteutus. Työ on osa "Perheen voimavaroja vahvistava ohjaus"-opinnäytetyöprojektia, jossa uusitaan HUS:in Jorvin sairaalan lastenosasto L1:n diabetes-perehdytysmateriaali uusia työntekijöitä ja opiskelijoita varten. Opinnäytetyö on kirjallisuuskatsaus, jossa sovellettiin systemoidun kirjallisuuskatsauksen periaatteita. Tehtävänä oli kerätä näyttöön perustuva tietopaketti tyypin 1 diabeteksen insuliinihoidosta sekä diabeetikkolapsen, nuoren ja perheen voimavaroja vahvistavasta ohjauksesta ja hoitoonsitoutumisesta. Aineisto koostuu sekä kotimaisista että ulkomaisista tutkimuksista, alan kirjallisuudesta ja artikkeleista. Materiaali opinnäytetyöhön kerättiin useista kirjastoista sekä internetin viitetietokannoista, kirjastotietokannoista ja yksittäisistä sivustoista. Tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen ja nuoren ja hänen perheensä voimavarojen vahvistamisen edellytyksenä on hoitosuhteen luottamuksellisuus, hyväksyminen yhteistyökumppaniksi ja avoimuus, joihin kuuluu vanhempien ja diabeetikon täysvaltainen osallistuminen, yhteisesti sovitut tavoitteet ja kuulluksi tulemisen kokemus. Diabeetikon omahoidon onnistuneeseen toteuttamiseen tarvitaan hyvän motivaatio, hoitoon sitoutumista ja voimavaroja hoitaa itseään. Hoitoon sitoutumista tukevassa ohjauksessa lähtökohtana ovat yksilöllisyys sekä lapsen ja nuoren kohtaaminen tavallisena lapsena/nuorena eikä vain diabeetikkona. Ohjauksessa on huomioitava diabeetikon mielipiteet, hoitovaihtoehtojen valintamahdollisuudet ja annettava hänen saavuttaa osaamisen, onnistumisen ja elämänhallinnan kokemuksia. Diabeteksen hyvä hoito ylläpitää terveyttä ja elämänlaatua. Tyypin 1 diabetes on hyvin yksilöllinen sairaus ja yksi sen hoidon kulmakivistä on insuliinin pistäminen. Hoidon onnistuminen edellyttää, että diabeetikko tai hänen perheenjäsenensä saa perusteellisen ohjauksen, jonka avulla toteuttaa insuliinihoitoa. Tavoitteena on joustava hoito, jossa diabeetikko ja hänen perheensä hallitsevat diabetesta eikä diabetes heitä.

Kätilön ammatillinen osaaminen naistentautien hoitotyössä

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa valmistuvassa olevien kätilöopiskelijoiden ammatillista osaamista naistentautien hoitotyössä. Lisäksi työssä kartoitettiin kuinka vetovoimaiseksi kätilöopiskelijat kokevat naistentautien hoitotyön alan. Opinnäytetyö on osa Näyttöön perustuva kätilötyö -hanketta. Hanke toteutetaan yhteistyössä HUS Naistensairaalan kanssa, ja sen tavoitteena on tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa toiminnan kehittämiseksi. Opinnäytetyön aineisto kerättiin keväällä 2007 strukturoidun kyselylomakkeen avulla. Lomake sisälsi myös muutaman avoimen kysymyksen. Otos (N = 30) koostui Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian kahdesta lähellä valmistumista olevasta kätilöopiskelijaryhmästä. Kyselylomake sisälsi neljä eri osaamisen osa-aluetta, jotka olivat eettinen osaaminen, opetus- ja ohjausosaaminen, yhteistyöosaaminen sekä kliininen osaaminen. Lisäksi kyselylomake sisälsi kysymyksiä liittyen naistentautien hoitotyön koulutukseen, harjoitteluun sekä vetovoimaisuuteen. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin SPSS-ohjelman avulla ja kvalitatiivinen aineisto käsiteltiin sisällön analyysin avulla. Tuloksista kävi ilmi, että kätilöopiskelijoiden osaaminen naistentautien hoitotyön osalta on hyvää mut-ta ei erinomaista. Osaaminen oli parhainta eettisen osaamisen osa-alueella (ka 1,59) ja yhteistyötaitojen osa-alueella (ka 1,59). Selvästi heikointa osaaminen oli opetus- ja ohjausosaamisen osa-alueella (ka 1,87). Kliininen osaaminen oli puolestaan kolmanneksi parasta (ka 1,77). Erot eri osaamisen osa-alueiden välillä olivat kuitenkin pieniä. Opiskelijat kokivat hallitsevansa parhaiten alkuraskauden ongelmista kärsivän potilaan hoitotyön ja gynekologisen leikkauspotilaan hoitotyön. Heikoiten hallittiin gynekologisen syöpäpotilaan hoitotyö, seksuaalisuuden ongelmista sekä lapsettomuudesta kärsivän potilaan hoitotyö. Hieman yli puolet kätilöopiskelijoista koki naistentautien hoitotyön vetovoimaiseksi alaksi. Noin 87 % opiskelijoista oli valmiita menemään töihin naistentautien hoitotyön alueelle. Opiskelijoiden mielestä koulutus vastasi melko hyvin työelämän vaatimuksiin. Kätilöopiskelijat toivoivat opetuksen tuntimäärän lisäämistä ja sisällön laajentamista naistentautien hoitotyön osalta. Harjoittelujen toivottiin olevan hieman pidempiä ja mahdollisesti kaksiosaisia. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää kätilökoulutuksen kehittämiseen sekä naistentautien hoito-työn osastojen toiminnan kehittämiseen. Osastot voivat tulosten avulla kehittää uusien työntekijöiden perehdytystä sekä opiskelijan ohjausta. Työ antaa myös näyttöön perustuvaa tietoa naistentautien hoitotyön alan vetovoimaisuudesta.

Alkoholinkäyttö ja tupakointi raskauden aikana - haaste hoitohenkilökunnalle

Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, kuinka tärkeänä Pietarin synnytyslaitos nro 9:n hoitohenkilökunta pitää potilasohjauksen eri osa-alueita raskaus-, synnytys- ja lapsivuodeaikana, sekä kuinka hoito toteutuu lapsivuodeosastolla. Suoritettu kysely oli samalla myös hankkeen loppukartoitus. Työ on osa moniammatillista yhteistyöhanketta (2003 -2007) Suomen ja Venäjän välillä. Teoreettisen viitekehyksen avulla tuodaan esille raskaudenaikaisen alkoholinkäytön ja tupakoinnin riskejä lääketieteellisestä näkökulmasta sekä selvitetään keinoja ohjata alkoholia käyttäviä tai tupakoivia raskaana olevia naisia ja perheitä. Tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella 1.11-8.11.2006 Pietarin synnytyslaitos nro 9:n hoitohenkilökunnalta (n = 99). Vastanneet olivat kätilöitä tai sairaanhoitajia. Tulosten analysointi tehtiin SPSS for Windows 15 -ohjelmalla. Yleisesti ottaen vastaajat pitivät merkityksellisenä ohjata ja tukea äitejä sairaalassa sekä keskustella raskauteen, synnytykseen ja kotiutumiseen liittyvistä asioista. Vastanneiden mukaan äitejä kannustettiin omatoimisuuteen ja he saivat osallistua hoidon suunnitteluun. Ilmapiiri koettiin leppoisaksi ja mukavaksi sekä kannustavaksi ja tukevaksi, mutta myös synnyttäjää ja perhettä holhoavaksi. Kyselyssä kartoitetut potilasohjauksen kehittämisehdotukset kohdistuivat lähinnä henkilö- ja materiaaliresurssien lisäämiseen. Henkilökunnasta 77 % oli saanut WHO:n imetysohjaajakoulutuksen. Muista osa-alueista poiketen lähes 23 % vastanneista ei pitänyt lainkaan tärkeänä keskustella alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista raskaus- ja lapsivuodeaikana. Vastaava luku vuoden 2004 alkukartoituksessa oli 40 %. Tulosten mukaan imetysohjaajakoulutuksen saannilla, koulutuksen pituudella tai iällä ei ollut merkitystä sen suhteen, pitikö tärkeänä keskustella alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista äitien kanssa. Sen sijaan ne vastanneet, jotka eivät kokeneet tärkeäksi keskustella alkoholinkäytöstä, eivät kokeneet sen tärkeämmäksi myöskään tupakoinnista keskustelemista. Opinnäytetyö antaa tietoa Pietarin synnytyslaitos nro 9:n hoidon nykytilanteesta. Se tarjoaa valmiuksia alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista ohjaamiseen sekä äitien raittiudessa ja savuttomuudessa pysymisen tukemiseen. Näin voidaan parantaa sekä syntyvien lasten että äitien itsensä terveyttä. Jatkossa olisi tärkeää selvittää miksi hoitotyöntekijät eivät osaa tai koe tarpeelliseksi keskustella alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista äitien kanssa. Myös raskaana olevien naisten alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista kaivattaisiin lisäselvitystä ilmiön ymmärtämiseksi ja selittämiseksi, sekä tehokkaiden interventiokeinojen löytämiseksi.

Matka vapaampaan ilmaisuun : kohti itsensä kohtaamista

Kokemukseni teatterityöstä heijastavat tarvetta vapaampaan ilmaisuun. Voiko teatteria tehdä kysyen ”miltä sinusta tuntuu”? Kokemukseni näyttelijän- ja ohjaajantyöstä pohjautuvat pääasiassa kylmän ulkoiseen, fyysiseen ja tekniseen tekemiseen. Minua on jo kauan kiinnostanut luonnollisuus ja inhimillisyys näyttämöllä. Tämä opinnäytetyö on pysähdys, hiljainen hetki sen kysymyksen äärellä, voiko teatteria tehdä kuunnellen ja kunnioittaen omia tuntemuksia ja tunteita. Tämä työ pohjautuu omiin kokemuksiini, joita arvioin rehellisesti ja suorasti. Kokemukseni pohjautuvat hahmometodityöpajaan, joka antoi työkaluja käsitellä vapaampaa ilmaisua teatterityössä. Opinnäytteessäni erittelen hahmometodin kautta erilaisia työtapoja kohti vapaampaa ilmaisua omiin kokemuksiini pohjaten. Näiden kautta avaan omaa ohjaustani Eeva-Liisa Mannerin Poltetusta oranssista. Ohjausta purkaessani arvioin hahmometodin käytettävyyttä ja sovellettavuutta käytännössä. Käsittelen ohjauskokemukseni prosessina, joka pyrki luonnollisuuteen. Työn lopussa hahmometodin ja oman ohjaukseni tarkastelun kautta astun askeleen lähemmäksi itseäni teatterintekijänä ja arvioin rehellisesti katsojasuhdettani ja yhteisöllisyyttä teatterityössä. Pohdinnassa päädyn teatterintekijänä suuntaan, joka antaa mahdollisuuden olla rehellinen ja avoin omille tunteille, vastustukselle, luottamukselle ja inhimillisyydelle.

Mitä näyttelijä haluaa? : ohjaajan- ja näyttelijäntyön tarkastelua Legioonateatterin produktiossa Isä

Tutkielman aiheena on esittävän taiteen opintoihini liittynyt ohjaajantyön projekti tamperelaisessa Legioonateatterissa. Projekti oli esikoisohjaukseni ja tärkeänä päämääränä siinä oli pyrkiä löytämään sellainen työskentelytapa, jossa näyttelijöillä olisi mahdollisimman hyvä olla ja jossa näyttelijöiden ja ohjaajan välinen dialogi olisi mahdollisimman avointa ja sujuvaa. Yritän tutkielmassani löytää vastauksia siihen, millainen ohjaus on näyttelijän kannalta toimivaa ja tarpeellista. Käsittelen tätä kysymystä esikoisohjaukseni valossa; yritän pohtia, miten omassa ohjauksessani onnistuin löytämään sellaisia ohjaamisen tapoja ja keinoja, jotka auttoivat näyttelijöitä ja loivat heille turvalliset ja mielekkäät työskentelypuitteet. Tarkastelen ohjaajan ja näyttelijöiden välistä dialogia ja ohjeiden antamista näyttelijöille. Minua kiinnostaa erityisesti se, millaiset ohjaajan ohjeet toimivat hyvin ja millaiset ohjeet puolestaan hankaloittavat näyttelijäntyötä. Tutkielman alussa valotan hieman omaa teatterikäsitystäni ja pohdin teatteri-ilmaisunohjaajan ammattia yleisesti. Pohdin myös sitä, miten teatteri-ilmaisunohjaaja eroaa perinteisestä teatteriohjaajasta. Tutkielman tarkoitus on siis tehdä havaintoja ohjaajan- ja näyttelijäntyöstä ja ohjaajan ja näyttelijän välisestä vuorovaikutuksesta, sekä pohtia millaista ohjausta näyttelijät haluavat. Aineistona toimii mm. projektipäiväkirjani ja projektissa mukana olleilta näyttelijöiltä keräämäni palaute.

Vanhempien kokemuksia varhaisen vuorovaikutuksen tukemisesta Torpparinmäen perhetalossa

Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää Torpparinmäen perhetalon vanhempien kokemuksia saamastaan varhaisen vuorovaikutuksen tuesta perhetalossa. Työn lähtökohtana oli perhetalon varhaisen vuorovaikutuksen toimintaperiaate. Perhetalon työntekijät pystyvät työn avulla arvioimaan varhaisen vuorovaikutuksen tukemisen onnistumista. Varhaiseen vuorovaikutukseen liittyy läheisesti kiintymyssuhdeteoria, joka on osa työn teoreettista perustaa. Perhetalon toimintaan liittyen työ käsittelee myös perhettä, riittävän hyvää vanhemmuutta ja ennaltaehkäisevää sosiaalityötä. Opinnäytetyössä selvitetään, millaisiin varhaisen vuorovaikutuksen tilanteisiin vanhemmat kokevat saavansa tukea perhetalossa. Lisäksi selvitetään, miten perheet kokevat perhetalon toiminnan tukevan heitä varhaisessa vuorovaikutuksessa ja millaista tukea vanhemmat haluaisivat saada varhaiseen vuorovaikutukseen perhetalossa. Työ on laadullinen, ja sen näkökulma on fenomenologinen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kyselyä. Vanhemmat vastasivat kyselyyn pääosin perhetalossa. Lisäksi kysely lähetettiin kuudelle vanhemmalle. Kyselystä saatu aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Kyselyyn vastasi 25 perhetalon asiakasta. Aineistosta kävi ilmi, että vanhemmat ovat saaneet tukea erilaisiin varhaisen vuorovaikutuksen tilanteisiin. Tukea he saivat perhetalossa työskennelleiltä ja vierailleilta ammattihenkilöiltä ja muilta asiakkailta. Tukimuotoja olivat asiakkaiden kokemusten mukaan erilaiset keskustelut, yhdessäolo ja yhteiset hetket lasten kanssa. Asiakkaat kokivat saaneensa tukea eniten perhetalon avoimesta toiminnasta. Vanhemmat kaipasivat lisätukea omaan jaksamiseen ja perheen yhdessäolon mahdollistamiseen. Lisäksi aineistosta nousi esiin, että perhetalo tukee vanhempien kiintymistä lapsiinsa ja lasten kiinnittymistä vanhempiinsa. Perhetalo ja sen toiminta on vastaajille merkityksellinen sekä yleisesti että varhaisen vuorovaikutuksen kannalta. Vanhemmille vertaistuki on tärkeä elementti perhetalossa. Vertaisten tapaaminen ja heidän tarjoamansa tuki auttavat vanhempia jaksamaan ja toimimaan lastensa kanssa paremmassa vuorovaikutuksessa. Kotiäitiys tuli esiin vastauksissa selkeästi. Näyttää siltä, että perhetalo on kotiäideille tärkeä juuri siksi, että he saavat sieltä vertaistensa tukea. Varhainen vuorovaikutus vaatii onnistuakseen vanhemmilta voimavaroja. Jaksamisen tukeminen ylläpitää ja lisää voimavaroja. Siksi vanhempien jaksamisen tukemista tulisi perhetalossa huomioda enemmän.

Zyoptix-LASIK : sarveiskalvon taittovirhekirurgian aiheuttamat komplikaatiot myopian korjaamisessa

Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia sarveiskalvon taittovirhekirurgian aiheuttamia komplikaatioita ja niiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä myopian korjaamisessa. Tarkastelun kohteena olivat myös leikkaustuloksen pysyvyys, regressio ja ylikorjaukset kuukauden, kuuden kuukauden ja vuoden kuluttua Zyoptix®LASIK-leikkauksesta. Tutkimus oli laadultaan kvantitatiivinen ja se toteutettiin yhteistyössä Eiran sairaalan kanssa. Sain käyttööni Eiran sairaalan potilaskortiston, josta siirsin tarvittavat tiedot Datagraph-ohjelmaan. Tutkimusjoukko muodostui 322 myooppisesta silmästä, jotka silmäkirurgi Harri Koskela leikkasi Eiran sairaalassa tammi-kesäkuussa vuonna 2005 Zyoptix®LASIK-leikkausmenetelmällä. Tutkimustulosten mukaan komplikaatioita esiintyi vain 1,2 %:lla koko tutkimusjoukosta. Myopian määrällä ei tutkimuksen mukaan ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta komplikaatioiden ilmenemiseen eikä leikkaustuloksen pysyvyyteen. Esiintyneitä komplikaatioita olivat debris, läpän dislokaatio, haze ja epiteelin kasvu. Eniten komplikaatioita esiintyi erittäin suuriasteisessa myopiassa, jolloin myös sarveiskalvon paksuus ja sarveiskalvolle tehtävän läpän paksuus olivat pienempiä verrattuna vähäisempään myopian määrään. Ablaatiosyvyys korreloi negatiivisesti taittovirheen määrän kanssa, jolloin myopian määrän kasvaessa ablaatiosyvyys kasvoi tilastollisesti erittäin merkitsevästi. Leikkaustulos oli pysyvä kuukauden ja kuuden kuukauden kuluttua Zyoptix®LASIK-leikkauksesta riippumatta myopian määrästä. Vuoden kuluttua leikkauksesta suurilla myoopeilla tapahtui lievää regressiota. Tulevaisuudessa taittovirhekirurgia on tärkeä taittovirheen korjausmuoto silmälasien ja piilolinssien ohella. Opinnäytetyö tukee ammattiosaamistani toimiessani näönhuollon asiantuntijana. Tutkimuksen suuren otoskoon vuoksi opinnäytetyön tulosta voi pitää luotettavana.

"Äiti oot mun mielessä" : omahoitajuuden tavoitteiden toteutuminen päiväkodissa vanhempien näkökulmasta

Tutkimme opinnäytetyössämme vanhempien mielipiteitä omahoitajuuden tavoitteiden toteutumisesta Espoon Pisan päiväkodissa. Idean opinnäytetyöhön saimme Pisan päiväkodin johtajalta. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää miten hyvin Espoon kaupungin asettamat omahoitajuuden tavoitteet toteutuvat vanhempien näkökulmasta sekä alle 3-vuotiaiden lasten ryhmissä että vanhempien lasten, eli yli 3-vuotiaiden, ryhmissä. Näiden tulosten avulla selvitämme tulisiko omahoitajuusperiaate ottaa käytäntöön myös vanhempien lasten ryhmissä, joissa se ei vielä ole käytössä. Opinnäytetyömme tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeiden avulla. Olemme luoneet lomakkeen kysymykset perustaen ne kiintymyssuhdeteoriaan ja kasvatuskumppanuuteen, jotka ovat myös Espoon päivähoidon omahoitajuuskäytännön perustana. Haimme vanhemmilta vastauksia muun muassa kysymyksiin tutustumisajan merkityksestä, tiedonkulusta päivähoidon ja kodin välillä sekä lapsen kasvatus-suunnitelmaan vaikuttamisen mahdollisuudesta. Kyselylomakkeiden tuloksista selvisi, että vanhemmat ovat pääosin tyytyväisiä alle 3-vuotiaiden lasten omahoitajuuskäytännön toimivuuteen päiväkodissa. Tulosten mukaan myös yli 3-vuotiaiden ryhmissä omahoitajuuden tavoitteet osittain toteutuvat, mutta tarpeet niille ovat erilaiset. Päiväkodin 3-5-vuotiaat sekä esikouluikäiset lapset eivät vanhempien mielestä tarvitse yhtä paljon omahoitajaa kuin pienemmät lapset. Vanhemmat kokevat, että yli 3-vuotiaat lapset ovat tarpeeksi vanhoja osatakseen itsenäisesti tehdä asioita ja kertoa kotona hoitopäivästään. Tulosten mukaan omahoitajuuden periaatteiden toteutumista tarvittaisiin eniten uuteen ryhmään siirryttäessä sekä 3-5-vuotiaiden ryhmän pienimpien, varhaisemmassa kehitysvaiheessa olevien lasten hoidossa. Opinnäytetyömme tulosten perusteella voidaan todeta, että vanhempien näkökulmasta sekä kiintymyssuhdeteorian että kasvatuskumppanuuden periaatteet toteutuvat melko hyvin Pisan päiväkodin lapsiryhmissä. Alle 3-vuotiailla, joilla turvallisen kiintymyssuhteen muodostuminen on erityisen tärkeää, käytössä oleva omahoitajuuskäytäntö toimii lähes tavoitteiden mukaisesti. Yli 3-vuotiaiden lasten ryhmissä vanhemmat eivät koe Espoon päivähoidon asettamaa omahoitajuuskäytäntöä tarpeelliseksi.

The Child Occupational Self Assessment (COSA, version 2.1) : lasten toimintamahdollisuuksien itsearviointi COSA:n esittely ja suomentamisprosessi

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on aloittaa lapsille ja nuorille suunnatun The Child Occupational Self Assessment (COSA, version 2.1) itsearviointimenetelmän suomenkielisen version käännöstyö. COSA on asiakaslähtöinen itsearviointi, jolla kartoitetaan lasten ja nuorten kokemusta toiminnallisesta pätevyydestään ja jokapäiväisten toimintojen tärkeydestä heille. COSA pohjaa Inhimillisen toiminnan malliin ja sen toteutus seuraa asiakaslähtöistä teoriaa. COSA:n avulla voidaan asettaa toimintaterapialle tavoitteet ja tarkastella niiden toteutumista. Työssämme suomennamme arviointimenetelmän nimen muotoon; Lasten toimintamahdollisuuksien itsearviointi COSA. Arviointimenetelmän käännöstyö tehdään Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian toimintaterapian koulutusohjelmalle. Opinnäytetyössä esittelemme ensin arviointia ja tavoitteiden asettamista lasten toimintaterapiassa sekä itsearvioinnin käyttämistä arviointimenetelmänä. Esittelemme COSA itsearviointimenetelmän sekä sen taustalla vaikuttavat Inhimillisen toiminnan mallin sisällön ja asiakaslähtöisyyden. Kartoitamme myös The Child Occupational Self Assessment (COSA, version 2.1 )itsearviointimenetelmän kehittymistä, sitä edeltäneitä arviointimenetelmiä ja COSA:sta aiemmin tehtyjä tutkimuksia. Opinnäytetyössä suomennamme COSA:n arviointilomakkeen. Arviointilomakkeessa on 25 lasten ja nuorten toiminnallista pätevyyttä ja jokapäiväisten toimintojen tärkeyttä kartoittava väittämää. Suomentamisprosessissa selvitämme COSA:n arviointilomakkeen väittämien suomennosten ymmärrettävyyden onnistumista kahdeksan käyttökokeiluun ja haastatteluun osallistuvan lapsen avulla. Saimme arviointilomakkeen suomentamisprosessiin apua neljältä lasten kanssa työskentelevältä toimintaterapeutilta sekä koulutusohjelmamme koulutuspäälliköltä. Käyttökokeiluiden sekä toimintaterapeuttien palautteiden avulla viimeistelimme suomennetun arviointilomakkeen väittämät. Opinnäytetyön lopuksi pohdimme arviointilomakkeen suomentamisprosessin vaiheita sekä mahdollisia jatkotutkimusehdotuksia. Luovutimme Lasten toimintamahdollisuuksien itsearviointi COSA:n arviointilomakkeen koulutusohjelmamme käyttöön ja mahdollisten jatkotutkimusten kohteeksi.

Lainattu todellisuus : tekijän huomioita ajankohtaisteatterista

Opinnäytetyöni käsittelee ajankohtaisteatteria. Tarkoituksenani on koettaa määritellä mitä käsite ajankohtaisteatteri tarkoittaa ja löytää niitä erityispiirteitä mitkä mahdollisesti erottavat ajankohtaisteatteriksi luettavat esitykset muusta teatteritaiteesta. Päätutkimuskohteeni on kirjoittamani ja ohjaamani näytelmä Markus - Elo Kuva. Työni alussa puran auki seikkaperäisesti koko Markus - Elo Kuvan syntyprosessin. Selvitän mistä todellisista tapahtumasta näytelmän idea sai alkunsa ja miten kirjoittamisprosessi eteni. Kerron myös miten ja millaisella aikataululla näytelmä saatettiin näyttämölle ja minkälaisen vastaanoton se sai. Esiteltyäni päätutkimuskohteeni tarkastelen ylipäätään teatterin suhdetta aikaan ja ympäröivään todellisuuteen, ja koetan määrittää niitä ulkoisia tunnusmerkkejä ja erityispiirteitä mitkä erottavat ajankohtaisteatteriksi laskettavat esitykset muusta teatteritaiteesta. Ulkoisten tunnuspiirteitten jälkeen siirryn pohtimaan ajankohtaisteatterin tekijän motiiveja, ja esitän teoriani ajankohtaisteatterin dialektisestä luonteesta. Selvennän teoriaani purkamalla Markus - Elo Kuvan useassa kerroksessa näkyvää dialektista rakennetta. Tarkastelen myös ajankohtaisteatteriksi laskettavien esitysten teosrajaa, mikä on nähdäkseni poikkeuksellinen verrattuna muuhun teatteritaiteeseen.

Teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattitaito : mitä se on?

Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) on suhteellisen uusi ja tuntematon ammattinimike. Harvat tietävät, mitä teatteri-ilmaisun ohjaaja tekee ja mitä hänen erityisosaamisensa on. Avaan teatteri-ilmaisun ohjaajan työtä soveltavan draaman ohjaajana. Lähestyn aihetta sekä osallistujan että ohjaajan näkökulmista. Soveltava teatteri pitää sisällään erilaisia muotoja ja työtapoja. Osallistava teatteri, jossa yleisöä nimensä mukaisesti osallistetaan, on yksi soveltavan teatterin muodoista. Soveltavasta teatterista puhuttaessa usein käytetään lyhyesti sanaa draama. Draaman tarkoituksena on kysyä, etsiä ja tutkia. Pyrkimyksenä on oppia kollektiivisesti ja pyrkiä dialogiseen teeman pohtimiseen. Draamallisessa työskentelyssä toimitaan kokonaisvaltaisesti emotionaalisella sekä rationaalisella tasolla. Fiktiiviset tapahtumat ja henkilöt rohkaisevat mm. projisointiin, eli osallistujan omien tunteiden ja ajatusten sijoittamista draamaan. Nähdyn ja koetun sanallinen purkaminen saattaa auttaa osallistujia tulemaan tietoiseksi alitajuisista ja esitietoisista prosesseistaan. Näin draama voi kertoa osallistujalle jotakin oleellista hänen arvoistaan ja ajatuksistaan. Parhaimmillaan draama voimaannuttaa, opettaa uutta ja edistää luovuutta. Draaman aihe ja tavoitteet ovat aina yleisiä, eikä tarkoitus ole keskittyä kenenkään henkilökohtaiseen prosessiin. Draamallinen työskentely ei ole terapiaa, vaikka sen vaikutus saattaakin olla terapeuttinen. Draaman ohjaaminen on monipuolista osaamista vaativaa työtä. Ohjaaja tarvitsee ymmärrystä usealta kentältä, soveltavan draaman periaatteiden hallinnan lisäksi. Hänen on esimerkiksi hyvä ymmärtää ryhmädynaamisia ilmiöitä, omata pedagogisia valmiuksia sekä taiteellista lahjakkuutta. Teatteri-ilmaisun ohjaajan ammattitaitoa on liikkua siellä, missä yhden alan rajat loppuvat ja toisen alkavat. Hänet voidaan nähdä ikään kuin siltana eri alojen välillä. Yhteiskuntaamme luonnehditaan materialisoituvaksi ja tuottavuutta kunnioittavaksi. Draama kuitenkin vastaa ihmisen ikuiseen tarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi. Fiktiivisen maailman lumous ei ole vielä kadonnut, eikä tuskin koskaan katoakaan. Teatteri-ilmaisun ohjaaja vie ihmisen iäti tärkeiden asioiden äärelle. Siksi uskon, etteivät työt tule häneltä loppumaan.

Kehä III:n varrelta : 20 vuotta vantaalaista ammattiteatteria

Vantaan ensimmäinen, ja edelleen ainoa ammattimainen puheteatteri Teatteri Kehä III perustettiin vuonna 1986. Teatteri Kehä III on ensimmäisiä ns. vapaita teatteriryhmiä, jotka halusivat itse päättää mitä esitetään, missä ja kenelle. Tärkeää oli, että jokainen teatterissa toimiva voi taiteellisesti sitoutua lopputulokseen. Pienen teatterin pyörittäminen on vaatinut sinnikkyyttä, kekseliäisyyttä, ja uskoa teatterin tarpeellisuuteen. Pienuudestaan huolimatta Teatteri Kehä III ei ole pelännyt ottaa suuria taiteellisia ja taloudellisia riskejä. Oman tilan kunnostaminen vuonna 1995 tyhjillään olleeseen Tikkurilan Silkkitehtaaseen ilman yhteiskunnallista tukea oli rohkea, ja ihailua herättävä kulttuuriteko. Teatteri Kehä III on kantaesittänyt suuren joukon eurooppalaisia näytelmiä, ja ollut usein aikaansa edellä mitä esitysten teemoihin tulee. Yhtenä motiivina kokeellisillekin tuotannoille on ollut apurahojen saanti; uudet tekstit ja ideat kun ovat saaneet helpommin tukea. Pienten teattereiden suurin ongelma on ainainen rahanpuute. Tämän historiikin kokoamista varten olen käynyt läpi Teatteri Kehä III:n arkistoja: lukenut kokousten pöytäkirjoja ja toimintasuunnitelmia, sekä tutkinut teatterin vuosikirjoja ja esitysten käsiohjelmia. Olen myös haastatellut vuosien varrella Teatteri Kehä III:ssa toimineita ihmisiä. Teatteri Kehä III:n tuottamien esitysten määrä suuri ja hyvin monipuolinen, siksi keskityn käsittelemään teatterin elinkaarta sen ohjelmiston kautta. Teatteri Kehä III juhli 20-vuotista taivaltaan marraskuussa 2006, ja vaihtoi samalla nimensä Teatteri Vantaaksi.

Vanhemmuuden roolikartan osa-alueiden toteutuminen päiväkoti Kotikalliossa

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää toteutuvatko vanhemmuuden roolikartan osa-alueet päiväkoti Kotikallion toiminnassa vanhempien näkemyksen mukaan. Vanhemmuuden roolikartassa roolit on jaettu viiteen eri osa-alueeseen: elämän opettaja, ihmissuhdeosaaja, rajojen asettaja, huoltaja ja rakkauden antaja. Teoreettisen taustan opinnäytetyölle luovat vanhemmuuden roolikartta, päivähoitoa koskeva lainsäädäntö sekä varhaiskasvatukseen liittyvät aikaisemmat tutkimukset. Opinnäytetyö on luonteeltaan kvantitatiivinen. Kohderyhmän muodostivat päiväkoti Kotikallion lasten vanhemmat. Jaoimme yhteensä 91 lomaketta, yhden jokaiselle lapselle, ja saimme takaisin 58. Vastusprosentti oli 64 %. Tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella. Lomake muodostui 23 väitteestä, jotka oli muodostettu vanhemmuuden roolikartan pohjalta. Jokaisesta vanhemmuuden roolikartan viidestä osa-alueesta oli esitetty 4-5- väittämää. Vastausvaihtoehtona käytettiin 5-portaista Likertin asteikkoa. Lisäksi lomakkeessa oli tilaa avoimille kommenteille. Aineisto käsiteltiin SPSS 15.0 for Windows - ohjelmalla. Opinnäytetyön tulosten mukaan vanhemmuuden roolikartan osa-alueet toteutuvat päiväkoti Kotikalliossa vanhempien näkemyksen mukaan. Tämä ilmenee siitä, että jokaisen osa-alueen vastausten yhteenlaskettu keskiarvo on suurempi kuin neljä. Avoimista kommenteista käy ilmi vanhempien tyytyväisyys päiväkodin toimintaan. Moni vanhempi kuitenkin kokee, ettei tiedä tarpeeksi päiväkodin arjesta voidakseen vastata väittämiin totuudenmukaisesti. Saamamme tulokset roolikartan osa-alueiden toteutumisesta päiväkoti Kotikalliossa ovat erittäin positiivisia. Jatkotutkimusehdotuksena on, että sama kysely suoritetaan jossakin muussa Helsingin kaupungin päiväkodissa. Näin saadaan selville ovatko vanhemmat yleisesti tyytyväisiä päivähoidon tasoon vai onko päiväkoti Kotikallio onnistunut työssään erityisen hyvin.