”Annis kasvatti minusta kelpo yksilön” – Kulttuuritalo Annankatu 6 elämäkerrallisena paikkana

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kulttuuritalo Annankatu 6:tta elämäkerrallisena paikkana, joka on elävä ja muutokselle altis. Tutkimuksen keskeisin tavoite on tarkastella Annankatu 6:n käyttäjien elämäkerrallisten paikkasuhteiden ilmenemistä kertomuksissa. Primääritutkimusaineisto koostuu 11 yksilöhaastattelusta, jotka tehtiin keväällä 2013 sekä dokumenttielokuvasta Rajattoman ajan talo. Tutkimuksessa käsitellään elämäkerrallisia paikkasuhteita haastattelukertomusten kautta. Haastatteluaineiston luokittelun ja analysoinnin metodi perustuu Pertti Alasuutarin juonirakenneanalyysiin teoksessa Laadullinen tutkimus 2.0. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa toimii maantieteilijä Pauli Tapani Karjalaisen topobiografinen eli elämäkerrallinen paikan tulkinta teoksessa Paikka –eletty, kuviteltu, koettu. Keskeisin tutkimustulos on muutoksen merkitys elämäkerrallisissa paikkasuhteissa. Muutosten kautta käyttäjien elämä kietoutuu vahvemmin paikkaan. Paikkasuhteet ilmenevät kertomuksissa erilaisten teemojen kautta. Ihmisen ja paikan vuorovaikussuhde on tärkeä oivallus tutkimuksessa, sillä paikka ei ole ihmisestä erillinen. Tutkimustuloksena on tällöin myös paikan uudelleen määrittely. Tutkimus osoittaa käyttäjän olevan ensiarvoisen tärkeässä asemassa paikkoja tutkittaessa. Ilman käyttäjää paikka on vain fyysinen objekti. Käyttäjien kautta paikka herää eloon.

Talo, kartano, puutarha. Kauppahuoneen omistaja Marie Hackman ja hänen kulutusvalintansa varhaismodernissa Viipurissa

Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan kuluttamista elämäntavan ja identiteetin muovaajana yhden yksilön elämän kautta. Kuluttamista tutkitaan statuskuluttamisen (conspicious consumption), tilallisuuden ja sukupuolihistorian käsitteistöä hyväksi käyttäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty liikekirjeitä ja tilikirjoja, yksityistä kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja ja sanomalehtiä sekä aikalaismuistelmia. Naista lähdemateriaaleista on koottu sekä tilastollista aineistoa että kvalitatiivista, lähilukuun ja mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojautuvaa tutkimusta. Tutkimus alkaa vuodesta 1799 ja päättyy 1830-luvulle, jolloin seuraava sukupolvi otti vastuun liiketoimista ja lähdeaineistossa tapahtui muutoksia kuluttamisen kirjaamisen suhteen. Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat statuskuluttaminen ja identiteetti. Näitä käsitteitä lähestytään Thorstein Veblenin, Norbert Eliaksen ja Pierre Bourdieun tutkimuksia apuna käyttäen. Tutkimus käsittelee erottautumisen ja jäljittelyn tematiikkaa merkittävimpänä kuluttamisen motivaattoreina. Lisaksi tutkimus nostaa esille hyvän maun ja muodinmukaisuuden kulutusvalintojen taustalla. Statuskuluttaminen kytkeytyy sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kuluttamisen kohteet ovat esineitä ja asioita, joita pidetään esillä seurapiireissä. Kuluttaminen tapahtuu seuraelämän ehdoilla, sen mukavoittamiseksi, aseman osoittamiseksi seurapiireissä tai sosiaalisen paineen vuoksi. Tutkimus osoittaa kotitalouden merkityksen kuluttamisen paikkana ja kohteena. Tutkimus myös osoittaa naisten toimintakentän olleen kytköksissä kotitalouden asemaan yhteisössään sekä osoittaa, että sukupuolta pitää tarkastella suhteessa yksilön sosiaaliseen asemaan. Tutkimus osoittaa, että Marie Hackmanin kuluttaminen muuttui ikääntymisen myötä. Aseman osoittaminen oli merkittävämpää nuorena ja aseman ollessa vielä vakiintumattomampi.

Yksilön etiikan vaikutus ryhmäkiinteyteen

Nykyaikaisissa asutuskeskustaisteluissa siviilit joutuvat tahtomattaan osaksi taisteluita. Syynä voi olla esimerkiksi huono taktinen päätös tai väärään kohteeseen tehty isku. Taistelutilassa sotilaat joutuvat tällaisiin tilanteisiin lähes väistämättä. Johtaja voi joutua tekemään päätöksen, joka takaa tehtävän toteuttamisen tai oman ryhmän turvallisuuden. Päätös voi aiheuttaa myös siviiliuhreja. Kaikki ryhmän jäsenet eivät välttämättä voi hyväksyä johtajansa toimintatapaa. Toisaalta ryhmän miehistössäkin voi syntyä ristiriitoja. Oma moraalinen mielipide ja näkemys perustellaan etiikan avulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten yksilön etiikka voi vaikuttaa ryhmäkiinteyteen. Toisessa luvussa perehdytään ryhmäkiinteyden ja etiikan teorioihin. Aluksi määritellään ryhmä ja tutkitaan miten ryhmä muodostuu. Luvussa selitetään miten ryhmäkiinteyttä voidaan mitata. Mittaustavan kautta päästään tulokseen, jonka mukaan ryhmäkiinteys muodostuu ystävyyssuhteista ryhmän jäsenten välillä. Mitä enemmän ystävyyssuhteita ryhmän sisällä on, sitä kiinteämpi se on. Luvun loppupuolella tuodaan esille, että ystävyyssuhteet perustuvat samoille arvoille ja asenteille. Luvussa kolme avataan etiikan ja arvojen käsitteitä. Arvot ja asenteet muodostavat perustan jokaisen eettisille näkemyksille. Ne ovat myös ystävyyssuhteiden muodostumisen perustana. Deduktiivisen päättelyn keinoin arvot ja asenteet yhdistetään ystävyyssuhteisiin ja ystävyyssuhteet ryhmäkiinteyteen.

Strategiatietoisuus ja ilmentymät organisaation toiminnassa – Case Evli Pankki Oyj

Tutkielman tarkoituksena on tutkia strategiatietoisuutta eri organisaatiotasoilla ja sen ilmentymistä toiminnassa. Tutkielman tavoitteena on kartoittaa yksilön subjektiivista tietoisuutta strategiasta, sen muodostumista sekä miten tiedostaminen ilmenee päivittäisessä strategisessa toiminnassa. Tutkimusaihetta on innoittanut havainnot, että strategiaa ei aina laaja-alaisesti tiedosteta organisaatioiden operatiivisessa toiminnassa. Tutkielma asemoituu strategisen johtamisen tutkimuskenttään ja vastaa tutkimusaukkoon strategian jaetun ymmärryksen tasosta ylimmän johdon ulkopuolelta. Tutkimus on suoritettu kvalitatiivisena tapaustutkimuksena Evli Pankki Oyj:ssä, jonka empiirinen aineisto on kerätty teemahaastatteluin ja analysoitu Grounded Theory –menetelmällä. Teoreettisena ohjaavana viitekehyksenä on käytetty Strategy-as-Practice lähestymistapaa ja metodologisena taustaoletuksena sosiaalista konstruktionismia. Tutkielman tulokset esittävät strategiatietoisuuden olevan suhteellisen korkealla tasolla. Merkittävimmät strategiatietoisuutta muodostavat käytännöt ovat diskursiiviset ja vuorovaikutuksen mahdollistavat käytännöt. Tietoisuus ilmenee käytännön toiminnassa asiakaskeskeisyyden, itseohjautuvuuden ja merkityksentunnun kautta organisaation toimintaa kohtaan.

Yksilön muutokseen suhtautuminen psykologisen omistajuuden näkökulmasta

Työntekijöiden kokema psykologinen omistajuus ja muutokseen suhtautuminen kietoutuvat yhteen tämän tutkimuksen tarkastelussa. Organisaatiot kohtaavat nykypäivänä jatkuvaa muutostarvetta ja työntekijöiden muutokseen suhtautumisella on merkittävä vaikutus muutoshankkeiden onnistuneessa läpiviennissä. Toisaalta työtä kohtaan koetut psykologisen omistajuuden tunteet nähdään merkittävänä työhön ja työn kokemiseen liittyvänä tunteena. Tutkimuksen tavoitteena onkin ymmärtää miten työntekijöiden kokema psykologinen omistajuus ilmenee työntekijöiden muutokseen suhtautumisessa. Tutkimuksen tarkastelu tapahtuu organisatorisessa kontekstissa, merkityksen luomisen viitekehyksessä. Tutkimus suoritettiin fenomenografisena tapaustutkimuksena liiketoiminnan tukipalveluita tarjoavassa asiantuntijaorganisaatiossa. Tutkimuksen lopputuloksen muodostavat neljä erilaista kuvauskategoriaa, jotka kuvaavat kohdeorganisaation työntekijöiden työtään kohtaan kokemia psykologisen omistajuuden tunteita ja sitä kuinka nämä tunteet näyttäytyvät heidän muutokseen suhtautumisessa. Psykologinen omistajuus ja muutokseen suhtautuminen ovat monitahoisia ilmiöitä, joissa yksilön kokemukseen vaikuttavat useat eri tekijät. Psykologista omistajuutta tunteva yksilö on lähtökohtaisesti valmiimpi kohtaamaan muutoksia psykologisen omistajuuden tunteiden ja muutosvalmiuden pohjautuessa monelta osin samoihin tekijöihin. Toisaalta voimakkaat psykologisen omistajuuden tunteet voivat olla yksilöä uuvuttavia, mikä saa muutokset näyttäytymään taakkana myönteisistä aikomuksista huolimatta.

Suorituksen arviointi henkilöstön silmin: yksilön suorituksen arvioinnista kokonaisvaltaiseen palvelukohtaamisen arviointiin - Case: Hätäkeskuslaitos

Suorituksen arvioinnin tulisi mitata todellisuudessa toimintaa koko organisaatiossa, koska niin monella tekijällä on vaikutuksensa siihen, miten suoritus onnistuu. Tässä tutkimuksessa suoritusta ja suorituksen arviointia tarkasteltiin henkilöstön näkökulmasta huomioiden siihen liittyvät monet ulottuvuudet, kuten julkisen sektorin toimintaympäristö, suoritusta tukeva organisaatio ja erilaiset odotukset suoritukselle. Suorituksen arviointia on tutkittu paljon ja monesta eri näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa suorituksen arviointia on tarkasteltu yksilön laajasta näkökulmasta huomioiden yksilön omat odotukset suoritukseen liittyville eri ulottuvuuksille. Tärkeitä ulottuvuuksia ovat organisaation tuki suoritukselle ja palvelukohtaamisen painottuminen suorituksen arvioinnissa tehokkuuden sijaan. Tutkimus oli toimeksianto Hätäkeskuslaitokselle. Tutkimuksen tavoitteena oli empiirisen tutkimuksen keinoin kartoittaa henkilöstön kokemuksia ja mielipiteitä suoritukseen ja sen arviointiin liittyvistä tekijöistä ja tehdä sen perusteella ehdotelmia, mihin suuntaan suorituksen arvioinnin prosessia voisi jatkossa kohdeorganisaatiossa kehittää. Tutkimusongelman pääkysymykseksi muotoutui: Mikä on Hätäkeskuslaitoksen henkilöstön näkökulma suorituksen arvioinnin prosessin eri tekijöistä ja ulottuvuuksista? Empiirinen aineisto kerättiin sekä kvantitatiivisesti surveylomaketutkimuksella että kvalitatiivisesti ryhmähaastattelun ja avoimien kysymysten avulla. Aineiston keruu suoritettiin kokonaisotantana (N=627). Kyselyyn vastasi 31,9 prosenttia (n=200) henkilöstöstä. Ryhmähaastatteluun osallistui neljä Hätäkeskuslaitoksen edustajaa. Kehittämiskohteita kohdeorganisaatiossa olivat suorituksen pisteytykseen liittyvät ongelmat, arviointilomakkeen yleisluontoisuus, prosessin hajanaisuus, arvioinnin perusteiden ja tavoitteiden irrallisuus sekä esimiesarvioinnin ”mielivaltaisuus” suorituksen ainoana arvioijana. Tutkimuksessa henkilöstön näkökulma painotti tehokkuuden näkökulman sijaan palvelun laatua ja asiakkaan näkökulmaa. Tutkimuksessa annetuissa prosessin kehittämisehdotuksissa pyrittiin sisäänpäin kääntynyt näkökulma kääntämään yksilön suorituksesta laajempaan avoimen systeemin näkökulmaan huomioiden sen mahdollisuudet organisaation sisäistä ja ulkoista vuorovaikutusta lisäävänä prosessina. Yksilön suorituksen näkökulmaksi muodostuivat molemminpuoliset odotukset organisaation, esimiehen, tiimin ja asiakkaiden kanssa. Näissä odotuksissa korostuvat luotettavuus, vakuuttavuus, empaattisuus, konkreettisuus ja palvelualttius. Näiden vuorovaikutusta tukevien perustarpeiden päälle rakennetaan ammattilaisuuden ja asiantuntijuuden odotukset.

Sotilaan sananvapaus Suomessa

Sananvapaus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Tuon vapauden mukaan jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään muun siihen puuttumatta. Sananvapaus, jota pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, kuuluu myös sotilaille. Uusien teknologioiden myötä ihmisille on tarjolla yhä moninaisempia mahdollisuuksia toteuttaa sananvapautta. Nykyisessä viestintäviidakossa seikkaileminen on luonut omat haasteensa myös sotilaille. Tutkielma on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla toteutettu kuvaus sotilaan sananvapaudesta Suomessa ja Puolustusvoimissa. Sananvapauden ja siihen läheisesti liittyvän yksityisyyden suojan lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu myös julkisen ja yksityisen rajanvetoa. Tutkimusaihetta lähestytään oikeustieteissä harjaantumattoman sotilaan näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että sotilaan ilmaisunvapaus on yhtä avoin oikeus, kuin se on tavallisella kansalaisellakin. Tästä huolimatta virkamiestä sitovat monenlaiset normit, joista osa koskettaa läheisesti sananvapautta ja yksityiselämää. Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille on asetettu asiallisuuden ja asianmukaisuuden sekä lojaliteettivelvoitteen ja virkavelvollisuuden muodossa. Sotilaan sananvapauden ongelmallisuus perustuu juuri velvollisuuksiin, jotka saavat sisältönsä ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tasoisista hallintonormiasiakirjoista. Sotilas vastaa itse kaikista kirjoittamistaan ja antamistaan lausunnoista, jonka vuoksi yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Kun tähän liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta Puolustusvoimia kohtaan, korostuu sotilaan harkintakyky sananvapauden ja lojaliteettivelvoitteen välillä. Julkinen keskustelu on taitolaji, jonka avuksi tutkimus esittää kymmenenkohtaisen ”sotilaan netiketin”, jossa käydään läpi tutkimuksen tärkeimmät huomiot oikeudellisten lähteiden ja viestinnän osalta.

Turvallisuuskäsityksen muutos euroatlanttisessa turvallisuusyhteistyössä vuosien 1987-2015 välillä ja sen vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

Tutkimuksen kohteena on Turvallisuuskäsityksen muutos euroatlanttisessa turvallisuusyhteisössä ja sen vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tutkimuksen ymmärtää turvallisuuskäsityksen rakentumiseen vaikuttavat tekijät ja miksi turvallisuuskäsitys on rakentunut tietyllä tavalla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehyksen perusta on maltillisen jälkipositivismiin perustuvassa sosiaalisessa konstruktivismissa. Teoreettista viitekehystä on täydennetty konstruktivismiin perustuvilla turvallisuusyhteisöteorialla ja turvallistamisteorialla. Historiallisella prosessinjäljittämismenetelmällä ajalliset tapahtumat kytkettiin laadullisessa sisällön analyysissä teoreettiseen viitekehykseen. Rakennetulla metodologisella asetelmalla tarkasteltiin vuosien 1987-2015 välillä tapahtunutta turvallisuuskäsityksen muutosta kolmessa tapauksessa, jotka olivat Suomi, EU ja Nato. Tutkimuksen tapausten turvallisuuskäsitysten rakentumista verrat-tiin johtopäätöksissä toisiinsa. Kylmän sodan aikana turvallisuuskäsitystä dominoi käsitys totaalisesta sodasta, jossa valtio aiheutti uhan toiselle valtiolle ja tähän uhkaan vastattiin sotilaallisen keinoin. 1990-luvulla käsitys jäsentyi toiseutena suhteessa valtiolliseen näkökulmaan ja humanitäärisistä interven-tioista ja inhimillisestä turvallisuuskäsityksestä rakennettiin uusionäkökulma turvallisuuteen jota nimitettiin laajaksi. 2000-luvulla turvallisuuskäsitystä leimaavaksi diskurssiksi muodostui terrorismin vastainen toiminta, sotilaallinen toiminta laajennettiin perinteisen euroatlanttisen alueen ulkopuolelle. Turvallisuuteen suhtauduttiin hallinnollisesti laajemmin kuin 1990 luvulla. Uutena toimintaympäristönä nousee esille informaation merkitys. 2010-luvulla turvallisuuskäsityksen vaikuttaa voimakas globaali keskinäisriippuvuus ja sotilaallisen sektoriin toiminta jäsennetään osittain suhteessa maantieteellisiin etäisyyksiin. Informaatioympäristö jäsentyy kybertoimintaympäristöksi. 2010-luvulla turvallisuusuhkien katsotaan kohdistuvan sekä yksilöön että valtiotoimijaan. Monipuolisuudessaan ja keskinäisriippuvuudessaan turvallisuuskäsitys on tasapainottunut. Naton turvallisuuskäsityksen materiaalisena peruselementtinä on kautta tarkastelujakson säilynyt alueellinen puolustus vaikkakin sen määritelmä on ajoittain muuttunut ja ydinaseet viimeisenä sotilaallisen voimankäytönkeinona. EU:n turvallisuuskäsityksessä pehmeiden mutta kokonaisvaltaisten keinojen käyttö on leimallista koko tarkastelujaksolle. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yleiseen asevelvollisuuteen perustuva alueellinen puolustus on eri painotuksineen turvallisuuskäsityksen materiaalinen peruselementti. Muiden turvallisuusulottuvuuksien painotukset ja vaikutukset poliittisissa päätöksissä ovat vaihdelleet tarkasteluajanjaksolla.

Sotilaan sananvapaus Suomessa

Sananvapaus on perusoikeus, joka kuuluu kaikille. Tuon vapauden mukaan jokaisella on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään muun siihen puuttumatta. Sananvapaus, jota pidetään yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista, kuuluu myös sotilaille. Uusien teknologioiden myötä ihmisille on tarjolla yhä moninaisempia mahdollisuuksia toteuttaa sananvapautta. Nykyisessä viestintäviidakossa seikkaileminen onluonut omat haasteensa myös sotilaille. Tutkielma on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla toteutettu kuvaus sotilaan sananvapaudesta Suomessa ja Puolustusvoimissa. Sananvapauden ja siihen läheisesti liittyvän yksityisyyden suojan lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu myös julkisen ja yksityisen rajanvetoa. Tutkimusaihetta lähestytään oikeustieteissä harjaantumattoman sotilaan näkökulmasta. Tutkimuksesta käy ilmi, että sotilaan ilmaisunvapaus on yhtä avoin oikeus, kuin se on tavallisella kansalaisellakin. Tästä huolimatta virkamiestä sitovat monenlaiset normit, joista osa koskettaa läheisesti sananvapautta ja yksityiselämää. Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille on asetettu asiallisuuden ja asianmukaisuuden sekä lojaliteettivelvoitteen ja virkavelvollisuuden muodossa. Sotilaan sananvapauden ongelmallisuus perustuu juuri velvollisuuksiin, jotka saavat sisältönsä ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tasoisista hallintonormiasiakirjoista. Sotilas vastaa itse kaikista kirjoittamistaan ja antamistaan lausunnoista, jonka vuoksi yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Kun tähän liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta Puolustusvoimia kohtaan, korostuu sotilaan harkintakyky sananvapauden ja lojaliteettivelvoitteen välillä. Julkinen keskustelu on taitolaji, jonka avuksi tutkimus esittää kymmenenkohtaisen ”sotilaan netiketin”, jossa käydään läpi tutkimuksen tärkeimmät huomiot oikeudellisten lähteiden ja viestinnän osalta.