481 resultados para Soininen, Arvo M.
Resumo:
12 x 18 cm
Resumo:
12 x 19 cm
Resumo:
Seitajärven museotie, maantie 19905, sijaitsee Savukosken kunnassa Lapin maakunnan Itä-Lapin seutukunnassa. Seitajärventie on pistotie, joka erkanee eteläpäässään Sodankylän ja Savukosken yhdistävästä tiestä (maantie 967) ja johtaa viiden talon muodostamaan Seitajärven kylään. Seitajärven museotien pituus on 13,6 kilometriä. Museotieksi tie märiteltiin vuonna 2010. Seitajärventie edustaa Liikenneviraston museokohdekokoelmassa vuoden 1927 tielain vuoden 1946 uudistuksessa mainittua polkutietä. Lainuudistuksen taustalla oli toisen maailmansodan jälkeiset toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi, joiden osana oli myös maan asukkaiden liikenteellinen tasa-arvo. Tierekisteriotteen mukaan se otettiin vuonna 1951 valtion hoidettavaksi paikallistieksi. Samalla kerralla valtion hoitoon siirtyi noin 1 000 kilometriä polkuja, jotka muodostivat noin kolmas osan Lapin tiepiirin tiepituudesta. Seitajärven polkutie oli tie numero 50003. Käytännössä Tie- ja vesirakennushallituksen hoitoon siirtyi polkujen märittelem maakaistale ja polkua parannettiin aluksi polkupyörällä ja hevosajoneuvoilla ajettavaksi. Ensimmäisten polkuteiden joukossa Seitajärventie kunnostettiin autolla ajettavaksi vuonna 1961. Myöhemmin parannetut polkutiet muodostivat Lapin paikallistieverkon. Seitajärven polun linjaus on toiminut luontaisena kulkureittinä jo esihistoriallisella ajalla. Seitajärvi on saanut nimensä palvomuspaikasta, seitakivistä, joita kylässä on kaksi. Siellä on pitkäaikaisia kulttuurikerrostumia kivikaudelta alkaen. Niihin liittyy myös sotahistoria, kun partisaanit tuhosivat kylän ja surmasivat sen asukkaat 7.7.1944. Seitajärvellä on kolme partisaaniuhrien muistomerkkiä ja se on koko Lapin viime sodan partisaanituhojen muistopaikka. Seitajärventie noudattaa maastossa luontevaa ja helppokulkuista uraa. Se on säilyttänyt hyvin rakennusaikansa tuntomerkit. Tien kunto museointihetkellä on voitu tallentaa maastokatselmuksissa valokuvaamalla ja mittaamalla poikkeuksellisen hyvin Liikenneviraston museokohdekokoelmassa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Seitajärven museotie todisteena valtakunnallisen maantieverkon Lapin alueelle tyypillisestä alueellisesta erikoisuudesta, mikä liittyy koko valtakunnan tasa-arvoistumispyrkimyksiin. Maankäytön kehittäminen tai mikään muukaan ei uhkaa selvästi museotien säilymistä. Kuitenkin tien poikkeuksellisen hyvä säilyneisyys edellyttävät hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi tienpitäjän ja maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin kunnostustoimenpiteitä.
Resumo:
Inkoon kunnassa sijaitsevassa Ålkila träskissä esiintyy rehevöitymisen aiheuttamia haittoja. Vuonna 2011 jatkettiin Inkoon kunnan ja Uudenmaan ELY-keskuksen yhteistyöprojektina järvien kuntakohtaista kunnostusohjelmaa. Aiemmin ohjelmassa on tehty Linkullasjönille perustilan selvitys vuonna 2007, vuonna 2008 kuormitusselvitys ja yleisluontoinen kunnostussuunnitelma. Vuonna 2011 tehtiin Linkullasjönille hapetussuunnitelma ja uutena kohteena olevalle Ålkila träskille perustilan selvitys. Ålkila träsk on pieni, matala ja keskirehevä latvajärvi, jossa esiintyy umpeenkasvua ja hapettomuutta. Toisaalta veden pH-arvo on ollut alhainen, mikä kuvastaa enemmänkin karuutta. Järvessä ei ole ollut leväkukintoja. Kalasto koostuu ainoastaan ruutanoista, mikä on usein seurausta toistuvista happikadoista. Järveen pitäisi istuttaa petokaloja, mutta ennen toimenpidettä tulisi saada olosuhteet niille sopiviksi. Ålkila träskin veden laatua tulisi seurata tiiviimmin, tietoa tarvittaisiin niin lopputalven happitilanteesta kuin kesäaikaisesta rehevyydestä ja happamuudesta. Järveen tulevaa kuormitusta ei ole aiemmin arvioitu. Tässä työssä suositellaan laskennallisen kuormitusselvityksen tekemistä Ålkila träskille. Selvityksessä arvioidaan järveen tulevan ulkoisen kuormituksen märä sekä järven kyky kestää sitä. Lisäksi arvioidaan syntyykö järvessä mahdollisesti sisäistä kuormitusta. Ålkila träskissä on selvää kunnostustarvetta. Järvelle ehdotetaan tehtäväksi laskennallinen kuormitusselvitys ja siihen sekä perustilan selvitykseen pohjautuva kunnostussuunnitelma. Jotta kunnostussuunnitelman tekeminen olisi varmemmalla pohjalla, tulisi järvestä ottaa lopputalvella ainakin yksi ja kesällä mahdollisesti useampi vesinäyte ennen työn aloittamista tai ainakin sen aikana. Ålkila träskin laskuuoma yhtyy Skvatterbäckeniin, joka on Ingarskilajoen sivuhaara. Ingarskilajoessa esiintyy nykyään luontaisesti lisääntyvä taimenkanta. Kunnostussuunnitelmassa tulee ottaa kantaa kaikkien toimenpiteiden vaikutuksista alapuoliseen vesistöön.
Resumo:
Executive Summary Tuulivoimateollisuus on kasvanut erittäin voimakkaasti 2000-luvulla, ja viime vuonna asennettiin maailmanlaajuisesti ennätysmärä noin 42 GW uutta tuulivoimakapasiteettia. Kumulatiivinen asennettu kapasiteetti oli vuoden 2011 lopussa noin 241 GW, josta eniten Euroopassa, sitten Kaakkois-Aasiassa, etenkin Kiinassa ja kolmanneksi suurimpana markkina-alueena oli USA. Kiinassa oli eniten asennettua tuulivoimaa, 26 % maailman tuulivoimasta, toisena oli USA, sitten Saksa, Espanja ja Intia. Suurin osa asennetusta koko maailman kapasiteetista on maatuulivoimaa (onshore), merituulivoimaa (offshore) oli asennettu vajaat 4 GW. Teollisuus työllisti arviolta yli 560000 henkilöä maailmanlaajuisesti ja liiketoiminnan arvo oli noin 52 Mrd. euroa (73 Mrd. USD). Tuuliturbiineja oli maailmalla toiminnassa noin 200000 ja niiden keskikoko oli 1,2 MW. Turbiinien koko on tasaisesti kasvanut ja nykyisin suurimmat kaupalliset turbiinit ovat 6-7 MW kokoluokassa. Suomessa oli vuoden 2012 lopussa asennettuna 163 turbiinia yhteisteholtaan 288 MW, joten olemme huomattavasti jäljessä useimpia muita EU maita tuulivoiman hyödyntämisessä. Tuulivoimamarkkinoiden ennakoidaan kasvavan keskimärin noin 10 % vuosittain, jolloin vuonna 2020 maailmassa olisi asennettuna kapasiteettia noin 900 GW, josta offshore tuulivoimaa 75 GW. Tällöin tuulivoimalla tuotettaisiin noin 8 % sähköntuotannosta, kun arvio vuodelle 2012 on 2,26 %. Nopeinta kasvu olisi Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, merituulivoimaa sen sijaan asennettaisiin eniten Eurooppaan. Suomen ilmasto- ja energiastrategin mukainen tavoite on 2,5 GW tuulivoimaa vuonna 2020. Moderni turbiini koostuu seuraavista pääkomponenteista: tornista, kolmilapaisesta roottorista, vaihteistosta, generaattorista, ja elektroniikasta. Turbiinien hinta vaihtelee projektista ja käytetystä tekniikasta johtuen, mutta tämn hetkisenä keskiarvona voidaan käyttää noin 1 MEUR / MW hintaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kiinassa hinta on vähintään yhden kolmasosan halvempi. Turbiinihintojen ennakoidaan halventuvan jo lähivuosien kuluessa jopa 30 % johtuen muun muassa suuruuden ekonomiasta ja kiristyvästä kilpailusta. Kun mukaan lasketaan kaikki kulut, kuten suunnittelu, luvat, turbiinin perustukset ja kaapeloinnit, tulee asennetulle turbiinille keskihinnaksi noin 1,5 MEUR. Merituulivoima voi olla kaksi kertaa kalliimpi investointi. Generaattoreina käytetään tyypillisesti nopeita tai keskinopeita induktio- (DFIG) tai kestomagneettigeneraattoreita (PMSG) ja yleisesti kolmivaihteisia vaihteistoja. Hidasnopeuksisen (PMSG) suoravetogeneraattorin (DD) käyttö on kuitenkin yleistymssä, sillä tällöin vältetään vika-alttiin vaihteiston käyttö. Korkea toimintaluotettavuus on erityisen tärkeä merituulivoimaloissa. Suurimmat 15 turbiinivalmistajaa toimittivat viime vuonna lähes 90 % maailman tuulivoimaloista. Suurin toimija on tanskalainen Vestas, jonka liikevaihto vuonna 2011 oli noin 6 Mrd euroa ja henkilöstöä yli 22000. Suurimpien valmistajien joukossa oli 7 kiinalaista toimijaa, jotka ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina. Useimmat turbiinivalmistajat valmistavat joitakin strategisia komponentteja itse tai ostavat ne omaan konserniin kuuluvalta tytäryhtiöltä ja ostavat muut komponentit ja materiaalit sopimusvalmistajilta. Yhtiöiden valmistusstrategiat kuitenkin vaihtelevat ”tehdään kaikki itse” strategiasta pelkkään avainkomponenttien kokoonpanoon ja turbiinin kokonaistoimitukseen. Tyypillisesti turbiinivalmistajia palvelee vakiintunut joukko kansainväliseen toimintaan kyvykkäitä komponenttitoimittajia varatoimittajineen. Kaiken kaikkiaan sekä turbiini- että komponenttivalmistajien kesken on tapahtunut viime vuosikymmenen kuluessa konsolidoitumista. Valmistus on myös globalisoitunut eli avainkomponentit ja etenkin isot komponentit valmistetaan lähellä asiakasta. Toisaalta kiristynyt hintakilpailu on johtanut siihen, että yritykset ovat siirtäneet tuotantoa Kiinaan, joka nykyisin onkin suurin komponenttien valmistusmaa. Alan keskittyminen ja globalisoituminen tullee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Suomessa on eri sektoreilta tuulivoiman huippuosaamista, mutta kokonaisvaltaista tuulivoimaklusteria meillä ei ole. Sellaisen rakentaminen tai rakentuminen vie aikaa ja edellyttäisi selkeän veturiyrityksen olemassaoloa. Tuuliturbiinien kokonaistoimituksista yleensä vastaava turbiinivalmistaja olisi luonteva veturiyritys, mutta kotimaiset valmistajat (Winwind ja Mervento) ovat kansainvälisesti pieniä, ja niiden markkina-asema on haastava. Lisäksi Winwind on ajautunut vakavaan taloudelliseen kriisiin (velkojat hakevat yhtiöltä saataviaan käräjäoikeudessa tammikuussa 2013). Kotimaisille turbiinivalmistajille, kuten muillekin tuulivoima-alan toimijoille olisi ensisijaista, että kotimaiset investoinnit käynnistyisivät täysipainoisesti. Täm tarkoittaisi paitsi liiketoimintamahdollisuuksia, niin kumuloituvaa osaamista ja ennen kaikkea referenssejä kansainvälistä kilpailua silmlläpitäen. Suomalaisten turbiinivalmistajien kilpailukykyisin businessalue löytynee erityisosaamisesta, kuten esimerkiksi arktisesta tuulivoimasektorista. Mahdollisesti liittoutumalla tai jonkin johtavan turbiinivalmistajan tytäryrityksenä suomalainen niche markkinoille erikoistunut turbiinivalmistus voisi menestyä tulevaisuuden kovenevassa kilpailussa. Kilpailu päämarkkinoilla johtavien turbiinivalmistajien kanssa tuskin tuo menestystä, sillä näiden resurssit ja referenssit ovat ylivertaiset ja osaaminenkin osin suomalaisia edellä. Suomalaista huippuosaamista edustavat muun muassa ABB, The Switch, Vacon, Vaisala, Prysmian sekä Moventas. Yhtiöiden markkina-alue on globaali ja etenkin ABB:n ja Prysmianin resurssit mittavat. Yhtiöillä on edellytykset menestyä jatkossakin kansainvälisesti tuulivoimaliiketoiminnan komponenttien ja systeemien toimittajina. Moventaksen haasteena on yrityksen taloudellinen tilanne ja kilpailukyky markkinoilla (koko henkilöstö lomautetaan märäajaksi keväällä 2013). Muun muassa paperikonevalmistuksen ja meriteollisuuden johdolla Suomeen on syntynyt vahva konepajaosaaminen ja alihankintaverkosto. Esimerkiksi Holming, Componenta, Häkkinen Group ja Metso Foundries palvelevat jo tuulivoimateollisuutta. Osa yhtiöistä toimii kansainvälisesti ja niillä on mahdollisuus jatkossakin palvella tuulivoimateollisuutta, etenkin Suomessa ja lähialueilla. Komponenttitoimittajien ja alihankkijoiden kansainvälistymisen haasteina ovat muun muassa Suomen syrjäinen sijainti Euroopan päämarkkinoilta ja päämiesten jo osin vakiintuneet toimittajaverkostot. Tuulivoiman suunnittelu ja konsultointi sekä käyttö ja kunnossapito tarjoavat suomalaisille yhtiöille liiketoimintamahdollisuuksia Suomessa ja lähialueilla. Merkittävää uutta potentiaalia edustaa telakkateollisuus, ennen muuta STX Finland. STX konsernissa osataan erikoislaivojen tekeminen, konserni omistaa jo turbiinivalmistajan ja konsernin strategiana on tulla merkittäväksi tuulivoimatoimijaksi. Offshore perustukset ja tornit voisivat luontevasti olla omaa tuotantoa oman turbiinivalmistuksen, tuulipuistojen käytön ja kunnossapidon sekä erikoislaivojen ohella. STX Finlandilla olisi potentiaalia toimia suomalaisen tuulivoimateollisuuden veturiyrityksenä. Yhtiön rahoitustilanne ja kilpailukyky ovat kuitenkin tällä hetkellä haastavat. Rautaruukilla on potentiaalia toimittaa muun muassa ristikkorakenteisia torneja ja Parmalla hybriditorneja tuulivoimateollisuudelle. Suomalaisen tuulivoimaosaamisen ja työllisyyden kannalta keskeistä on, että Suomen ilmasto- ja energiastrategian mukaiset tuulivoimainvestoinnit saataisiin viipymttä käyntiin ja investointiympäristö säilyisi suotuisana ja ennustettavana. Tuulivoiman syöttötariffi tukee tuulivoiman taloudellista kannattavuutta lähitulevaisuudessa, mutta tuulivoimarakentamisen rajoituksia ja esteitä tulee myös merkittävästi purkaa tai lieventää.”Työpaikkoja syntyy niihin maihin joissa tuulivoimaa rakennetaan”. Tuulivoima työllistää paitsi suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa, niin erityisesti laitosten 20-30 vuoden käyttö- ja kunnossapitoaikana. Teknologiateollisuuden (2012) positiivisen kasvuskenaarion mukaan tuulivoimateollisuus voisi työllistää jopa 25-30000 henkilöä vuonna 2020 nykyisten noin 2000 sijasta ja alan liikevaihto voisi olla jopa 12-14 Mrd. euroa. Tällainen kasvuskenaario sisältää kyllä merkittäviä epävarmuustekijöitä ja Tarastin (2012) selvitys arvioikin kasvun ja työllisyyden kehittyvän kasvuskenaariossakin maltillisemmin. Todennäköisimmät menestysmahdollisuudet ovat alalla jo merkittävässä asemassa olevilla resursseiltaan vahvoilla ja kansainvälisillä yrityksillä. Monialayritykset kestävät pelkästään tuulivoima-alaan keskittyneitä yrityksiä paremmin alalle tyypilliset liiketoiminnan vaihtelut. Erikoistuminen ja uudet radikaalit innovaatiot voivat kuitenkin tuoda tuulivoimaliiketoimintaan täysin uusia toimijoita tai muuttaa nykyisten yritysten kilpailuasetelmia. Kaupallisesti menestyviä uusia keksintöjä harvoin kuitenkaan syntyy ilman panostuksia. Ensiarvoisen tärkeää olisi märitellä kansallinen tahtotila, millä resurssein ja mihin tuulivoimateollisuuden sektoreihin halutaan panostaa, ja kohdentaa resurssit siten, että alan yrityksillä, tutkimuslaitoksilla ja muilla toimijoilla olisi parhaat edellytykset kehittää kilpailukykyisiä tuotteita, palveluita ja systeemeitä. Potentiaalisten uusien teknologioiden ja suomalaisten toimijoiden syvällisempi tarkastelu voisikin olla mielenkiintoisen jatkotutkimuksen aihe.
Resumo:
The purpose of this study was to gather information on hearing impairment and related factors among elderly people. The HHIE-S questionnaire (Hearing Handicap Inventory for Elderly-Screening) and a single hearing question (”Do you feel you have a hearing loss”) were compared to audiometric hearing thresholds (N=164). HHIE-S was reliable for detecting moderate or worse hearing impairment. The single question was equally sensitive and more specific in identifying mild hearing impairment. The prevalence of hearing impairment was evaluated in four age cohorts (70, 75, 80 and 85 years, N=4067) in Turku, Finland. The HHIE-S cut-off score >8 as an indicator of at least mild hearing impairment yielded prevalence values of 37.7% - 54.1%, and a score >18 (moderate or more severe hearing impairment) was 21.1% - 38.9%. The single question test was positive in 25.5% - 46.2%. Hearing aid compliance and problems experienced by hearing aid users were recorded as informed by the participants in a mailed interview (N=249/4067). The hearing aids were used daily by 55.4%, and never by 10.7%. Use sank with advancing age. The disturbance caused by tinnitus among 583 subjects was compared to their level of alexithymia (TAS-20) and depressiveness (BDI). Depressiveness was weakly associated with annoying tinnitus, but not alexithymia. The prevalence of hearing impairment can be measured by enquiry. Hearing aid compliance should be improved by technical means and better counseling. The factors affecting the distress experienced by tinnitus patients need further study.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Turun kaupungin Kakolanmen vankila-alueen tulevaisuutta ja jatkokäyttöä. Kakolanmellä sijatsee kolme vankilaa – keskusvankila eli Kakola, lääninvankila ja vankimielisairaala – sekä työntekijöiden asumuksia. Vankilan vanhimmat rakennukset ovat vuodelta 1853. Vankila oli toiminnassa aina vuoteen 2007 asti, jolloin Kakolanmki tyhjeni ja vangit siirrettiin uuteen paikkaan. Koko vankilamki on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja museoviraston suojelema. Rakennusten ja Kakolanmen uudesta käytöstä on puhuttu paljon. Kakolanmelle on kaavoitettu uudisrakennuksia asuinkäyttöön, ja myös vankilarakennuksille on pohdittu uutta käyttöä. Varmoja suunnitelmia vanhojen rakennusten uusiokäytöstä ei ole tehty vielä, eikä uudisrakentamista aloitettu syksyllä 2012. Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia, mitä käyttöä vanhoihin rakennuksiin voisi tulla ja millaiseksi Kakolanmen alueen toivottaisiin kehittyvän. Tutkimuksen metodina käytän tulevaisuudentutkimuksen Delfoi-paneelia, jossa vastaajat kertovat mielipiteensä Kakolanmen tulevaisuudesta. Vastauksista nousi esiin erilaisia teemoja, joita käsittelen työssäni. Delfoi-vastaajat kokivat Kakolanmen tärkeänä osana Turun kaupunkikuvaa ja turkulaista identiteettiä. Kakolanmen toivottiin pysyvän kaupunkilaisille avoimena tilana, jotta ihmiset voisivat hyödyntää alueella sijaitsevaa puistoa sekä tutustua vankilarakennuksiin. Vastaajat toivat esiin, että alueen monipuolinen käyttö on tärkeää ja alueelle pitäisi saada niin kulttuuritoimintaa kuin kaupallista käyttöä. Matkailukäytössä toivottiin Kakolanmen pitkän historian hyödyntämistä. Uhkakuvana nähtiin “Turun tauti” – vanhojen rakennusten purkaminen uusien, rumina pidettyjen rakennusten tieltä – ja suunnittelijoiden pelättiin tuhoavan alueen nykyisen ilmeen. Pelkona oli myös, että Kakolanmkeä hyödynnetään liikaa vain kaupallisuuden ehdoilla, samalla unohtaen kulttuuri ja alueen historia. Kakolanmki linkittyy osaksi kaupunkisuunnittelua. Historiallisille tiloille on usein keksitty uutta käyttöä vanhan käyttötarkoituksen poistuttua; alueen arvo on noussut ja tiloihin on saneetattu kulttuuritiloja tai asuntoja. Kakolanmen kohdalla on käyty keskustelua siitä, kenellä on oikeus suunnitella ja hyödyntää kaupunkitilaa sekä tuoda mielipiteensä esiin.
Resumo:
The goal of this study is to create a new inventory valuation process for The Switch Drive Systems and to improve its inventory management practices. In the matter of inventories the main problems in the case company are that it doesn’t have consistent valuation methods throughout the company and that information received in ERP system isn’t trustful. The research is qualitative case study. The empirical data is gathered through observing and unstructured interviews. The research shows that material flow process and the inventory valuation must be divided and handled separately but they should interact with each other. The result is a new inventory valuation process which takes many factors of material process under the consideration in order to receive reliable value for inventories.
Resumo:
The intent of this research was to develop a model that describes the extent to which customer behavioral intentions are influenced by service quality, customer satisfaction and customer perceived value in the business-to-business service context. Research on customer behavioral intentions is quite fragmented and no generalized model has been presented. Thus, there was need for empirical testing. This study builds on the services marketing theory and assesses the relationships between the identified constructs. The data for the empirical analysis was collected via a quantitative online survey and a total of 226 usable responses were obtained for further analysis. The model was tested in an employment agency service setting. The measures used in this survey were first assessed by using confirmatory factor analysis (CFA) after which the hypothesized relationships were further verified using structural equation modeling (SEM) in LISREL 8.80. The analysis identified that customer satisfaction played a pivotal role in the model as it was the only direct antecedent of customer behavioral intentions, however, customer perceived value showed a strong indirect impact on buying intentions via customer satisfaction. In contrast to what was hypothesized, service quality and customer perceived value did not have a direct positive effect on behavioral intentions. Also, a contradicting finding with current literature was that sacrifice was argued to have a direct but positive impact on customer perceived value. Based on the findings in this study, managers should carefully think of their service strategies that lead to their customers’ favorable behavioral intentions.
Resumo:
Worry is one of the central factors in primary health care patients’ experience with their current complaint. Worry is associated with, e.g., patients’ expectations and the outcomes of doctor’s consultations. The aim of this study was to explore primary health care patients’ complaint-related worry and its changes, as well as contributing factors. Furthermore, the reasons behind patients’ pre-consultation worry and possible relief were examined. The study was conducted in a public primary health care centre in Forssa in Southern Finland. Patients, aged 18–39 years, with a current complaint were interviewed before and after a doctor’s consultation. The patients’ characteristics, perceptions of their complaint and their expectations and experiences concerning the consultation were obtained through interviews. In addition, two questionnaires were administered to measure general tendency to illness worry (IWS) and psychiatric symptoms (SCL-90). The patients’ ratings of the intensity of worry and the severity of their complaint were measured with a visual analogue scale (VAS 0–100). Changes in worry were measured by comparing pre- and post-consultation VAS ratings and asking the patients to compare their worry after the consultation with the worry they felt before it. In connection with these ratings the patients also gave reasons for their experiences in their own words. The patients’ doctors assessed the medical severity of the complaints and whether they had found a medical explanation for the complaints. Many patients were very worried before the consultation (65 % scored over 50 points on the VAS). Worry and severity ratings were associated with the duration and course of the complaint, with a general tendency to illness worry and hostility. On average, the patients were less worried after the consultation than before it. Persistent worry was associated with the patients’ uncertainty about their complaint, their perceiving it as severe, expectations for examinations and reporting symptoms of anxiety. Patients were most often worried about the nature of their complaint (e.g. duration or intensity), not knowing what was wrong, the possible harmful effects of the complaint on body functions, the complaint’s prognosis, e.g. will it get better, and their ability to function. Patients were relieved by getting an explanation or treatment or by having a positive view of the complaint’s prognosis. Patients who reported uncertainty (lack of an explanation, worry about the nature of the complaint) or worry about the complaint’s possible bodily harmfulness were relieved by getting an explanation, often accompanied with getting treatment. On the other hand, worries about the ability to function tended to persist. Doctors should bring up patients’ worries for discussion in order to be able to respond to them appropriately. Because it tends to persist, worry about the ability to function should be addressed. Uncertain patients with concerns about their complaint’s bodily harmfulness or psychological consequences need special attention from their doctor.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Yrityksissä tarvitaan jatkuvaa kehitystä niin tuotetarjonnan kuin innovaatiomenetelmien osalta. Nykyajan sähköinen verkostoituminen ja sosiaalinen teknologisoituminen tarjoavat sekä yrityksille että kuluttajille lukuisia mahdollisuuksia ja haasteita. Yritysten on mahdollista yhä enenevissä märin huomioida kuluttajien mielipiteet ja joukottaa heidät osaksi uuden tuotteen kehityksen ideointivaihetta. Yhteistuottamisen etuina ovat muun muassa paremmat ja innovatiivisemmat ideat ja tuotteet, uuden tuotteen kehityksen tehokkuus sekä kustannussäästöt. Tutkielmassa tavoitteena on kuvailla uuden tuotteen kehityksen ideointivaihetta osallistettaessa käyttäjät joukkoistamisen prosessiin. Joukkoistaminen märitellään verkossa tapahtuvaksi joukon kanssa jaetuksi ongelmanratkaisuksi, jossa lähtökohtana ovat yrityksen lanseeraamat tehtävät joukkoistamisen alustalle. Uuden tuotteen kehittämisen ideointivaihe on tuotekehitysprosessin ensimmäinen ja tärkein osa-alue. Jo ideointivaiheessa on ensiarvoista huomioida kuluttajan kokema tuotteen käytöstä koituva arvo. Tutkimuksen osa-ongelmat ovat 1) mitä on uuden tuotteen kehittämisen ideointivaihe, 2) mitä on käyttäjien osallistaminen sekä 3) mitä on joukkoistaminen. Tutkimuskysymyksiin vastataan tarkastelemalla ideointivaihetta luovuuden ja kuluttajien osallistamisen näkökannasta sekä selvitetään joukkoistamista innovaatiomenetelmnä. Osana tutkielmaa luodaan joukkoistamisen mahdollistavan alustan puitteet. Tutkielman toimeksiantajana toimii Saarioinen Oy, jolle luovuuden lähteeksi valittu joukkoistamisen menetelm tarjoaa uutta ajattelua sekä organisaation sisä- että ulkopuolella. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu uuden tuotteen ideointivaiheesta, käyttäjien osallistamisesta ja joukkoistamisesta. Lisäksi tutustutaan joukkoistamisen mahdollistavan alustan olennaisiin tekijöihin. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka tiedonkeruumenetelmnä käytettiin teemahaastattelua. Haastatteluihin kutsuttiin kuusi toimeksiantajayrityksen työntekijää, jotka toimivat yrityksessä ideoinnin, konseptikehityksen ja markkinoinnin asiantuntijoina. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että käyttäjien osallistaminen sekä heille tarjottava käyttökokemus luovat perustan uuden tuotteen kehittämisen ideointivaiheessa onnistumiselle. Joukkoistaminen sekä toiminnan mahdollistava alusta tarjoavat yhteistuottamiselle ympäristön ja työkalut.
Sovereign Credit Rating Announcements and Equity Market Response: Evidence from the European Markets
Resumo:
This thesis examines the equity market reactions on credit rating announcements. The study covers 12 European countries during the period of 2000-2012. By using an event study methodology and daily collected stock market returns, the impact of the sovereign credit rating announcements to national stock indices is examined. The thesis finds evidence for the rating downgrades having a statistically significant negative effect on the stock markets. This finding is in line with earlier literature (see Brooks, 2004). The paper also discusses whether the changes in the sovereign credit ratings are contagious, anticipated by the market, and persistent. There is some evidence found for the contagion effects in case of downgrades, but not for upgrades. Markets seem to anticipate rating upgrades, but not downgrades. In addition, market´s reaction towards rating announcements seems not to be persistent.