Integration und Vermittlung landeskundlicher Inhalte im Fremdsprachenunterricht

Tämän väitöskirjatyön aiheena on maantuntemuksellisten sisältöjen integrointi ja välittäminen vieraan kielen opetuksessa. Maantuntemuksellisilla sisällöillä tarkoitetaan vieraan kielen opetuksessa ei-kielellisiä sisältöjä, jotka ylittävät pelkän kielitiedon, kieliopin ja sanaston, välittämisen rajat. Tutkimuskirjallisuudessa näitä ei-kielellisiä sisältöjä nimitetään monin eri tavoin, esimerkiksi maantuntemukseksi (Landeskunde), sosiokulttuurisiksi tiedoiksi ja taidoiksi (soziokulturelles Wissen) tai yksinkertaisesti kulttuuriksi (Kultur). Väitöskirjatyö jakautuu teoreettiseen kehykseen (luvut 1–4), julkaistujen artikkeleiden tutkimusmetodien ja tuloksien käsittelyyn (luvut 5–6) sekä julkaistuihin artikkeleihin. Teoreettisen kehyksen ensisijaisia tutkimuskysymyksiä ovat, miten maantuntemuksellisten sisältöjen välittäminen konkretisoituu eri näkökulmista (opettajat, oppijat, oppimateriaalit) tarkasteltuna, miten kulttuurienvälinen maantuntemus ilmentyy vieraan kielen opetuksessa ja mitkä sisällöt ovat merkittäviä vieraan kielen opetuksessa. Metodisina lähestymistapoina tutkimuksessa on käytetty oppikirja-analyysiä, opetuksen tarkkailua sekä kyselytutkimuksia. Liitteenä oleville julkaistuille artikkeleille on yhteistä se, että jokainen niistä käsittelee jotakin erityistä maantuntemuksellisiin sisältöihin liittyvää aihetta empiriisestä näkökulmasta erityisesti saksan kielen opetuksen kannalta. Artikkelien tutkimusongelmia ovat kulttuuristen ja kielellisten sisältöjen yhdistäminen, kulttuurienvälisen viestinnän konkretisoituminen, kielellisen ja kulttuurisen variaation huomioiminen, stereotyyppien asema sekä sukupuolierojen merkitys vieraan kielen opetuksessa. Väitöskirjatyön teoreettisessa kehyksessä luodaan aluksi historiallinen katsaus maantuntemuksen asemaan vieraan kielen opetuksessa ja selvitetään tarkemmin erityisesti vieraan kielen didaktiikan uusimpien traditioiden, kuten konstruktivismin ja sosiokulttuurisen teorian, yhteyttä maantuntemuksen oppimiseen. Tässä yhteydessä käsitellään myös kulttuurienvälisen oppimisen traditiota ja maantuntemusta sen sovellusalueena. Tämän lisäksi selvitetään konkreettisia vieraan kielen opetuksessa ilmeneviä maantuntemukseen liittyviä didaktis-metodisia kysymyksiä, erityisesti opettajan roolia ja sitä, miten kulttuurienvälisen tradition mukainen maantuntemuksen välittäminen konkretisoituu yhtäältä yksittäisinä tehtävinä ja harjoituksina sekä toisaalta elektronisten viestimien välityksellä. Teoreettisen kehyksen ytimen muodostaa maantuntemuksellisten aiheiden valintaan ja merkittävyyteen liittyvä tutkimuskirjallisuuden pohjalta tehtävä pohdinta. Vieraan kielen opetuksessa kieliopilliset sisällöt opetetaan pääosin vakiintuneessa järjestyksessä, mutta maantuntemuksellisten sisältöjen opettamisessa ja oppimisessa ei ole säännönmukaisuuksia. Yhteenvetona esitetään teesejä, joiden tarkoituksena on antaa ehdotuksia, suosituksia ja didaktisia neuvoja maantuntemuksen opetukseen ja oppimiseen. Väitöskirjatyössä paneudutaan vaikeuksiin määritellä maantuntemuksen oppimisen kannalta merkittävät aiheet erityisesti saksan kielen opetusta silmällä pitäen. Arkipäivän kulttuurin käsittelyn tärkeyteen käytännön opetuksessa viittaavat oppikirjojen aihepiirit, opettajien ja opiskelijoiden käsitykset sekä Eurooppalaisen viitekehyksen suositukset. Tutkimuksessa selvitettiin tarkemmin myös aihepiirien valintaa kohderyhmän mukaan ja kartoitettiin oppijoiden käsityksiä maantuntemuksellisista sisällöistä ja heidän näihin kohdistuvia toiveitaan. Kyselytulosten mukaan aikuisten oppijoiden mieliin jäivät saksan kielen oppitunnilla erityisesti sellaiset kulttuuriin liittyvät asiat, jotka oppijat kokivat autenttisiksi tai jotka herättivät tunnilla keskustelua ja olivat kohdekulttuurissa erilaisia kuin omassa kulttuurissa. Tutkimuksessa selvitettiin myös kulttuurienvälisen oppimisen aspekteja vieraan kielen opetuksessa ja oppimateriaaleissa, erityisesti ”oman” ja ”vieraan” kulttuurin kokemisesta ja niiden vastakkainasettelusta. Näyttää siltä, että kulttuurienvälisen oppimisen mahdollisuudet tutkimissani saksan kielen oppikirjoissa rajoittuvat siihen, että oppijoille tarjotaan mahdollisuus eläytyä kohdekulttuurin arkeen oppikirjojen henkilöiden kautta ja että oppijoita kehotetaan kertomaan omasta kulttuuristaan. Tutkimuksessa pohditaan myös tarkemmin, voivatko sähköiset oppimateriaalit ja internet johtaa takaisin faktoihin keskittyvään maantuntemuksen oppimiseen. Virtuaaliset oppimisympäristöt, esimerkiksi oppikirjojen internetsivustot, antavat kaikesta huolimatta uusia mahdollisuuksia tutkivaan oppimiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi ”minitutkimustehtävät” ja sellaiset harjoitustyypit, jotka eivät oppikirjoissa ole mahdollisia, kuten virtuaaliset kaupunkikierrokset. Opettajien ja oppimateriaalien laatijoiden pitäisi suunnitella sellaisia tehtäviä ja harjoituksia, jotka antavat riittävästi mahdollisuuksia myös kulttuurienväliselle pohdinnalle. Oppijan oma ja kohdekulttuuri voidaan opetuksessa nostaa samanaikaisesti esille esimerkiksi käsittelemällä kielellisiä ja kulttuurisia variaatioita. Tutkimustulosten mukaan kulttuurienvälisen oppimisen traditionkin aikana maantuntemusta välitetään yhä perinteisellä tavalla faktatietoihin painottuen, eli käytännössä kieltenopetusta ohjaa vielä edelleenkin hyvin perinteinen käsitys kielestä ja kielitaidosta. Kielten opettajien koulutuksessa olisi huomioitava se, että opettajien tulisi olla kokonaisvaltaisia kulttuurin asiantuntijoita, eli myös historia, yhteiskunta, politiikka ja myös ”arkipäiväisen elämän” tuntemus ovat tärkeitä opettajan ammattitaidossa.

Ammattikorkeakoulun yhteiskuntavastuu sidosryhmävuorovaikutuksen näkökulmasta

Tutkielman tarkoituksena on tutkia sidosryhmävuorovaikutuksen roolia ammattikorkeakoulun yhteiskuntavastuutehtävän toteuttamisessa. Tavoitteena on selvittää, millaisista ulottuvuuksista ammattikorkeakoulun yhteiskuntavastuu sidosryhmien näkökulmasta muodostuu, miten ammattikorkeakoulut toteuttavat sidosryhmävuorovaikutusta sekä mitä arvoa vuorovaikutus tuottaa osapuolille. Tutkimusstrategiana on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineistonkeruumenetelmänä on teemahaastattelu ja tutkimusmetodina sisällönanalyysi. Tutkimusaineisto koostuu kolmen sidosryhmän ja kohdeorganisaation edustajien haastatteluista. Kohdeorganisaatio on Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Tutkimustulosten mukaan ammattikorkeakoulun yhteiskuntavastuu on pitkälle säädelty, laaja ja verkostomainen kokonaisuus, jossa sidosryhmät jakavat vastuuta. Lakisääteiset tehtävät muodostavat yhteiskuntavastuun rungon, jonka lisäksi ammattikorkeakoululla on samat vastuut kuin yrityksillä. Lakisääteisen ja valtionohjauksen perustason ylittäminen on mahdollista strategian, profiloitumisen ja laadunvarmistuksen avulla. Yhteiskuntavastuu ja siihen liittyvä vuorovaikutus integroituvat osaksi ammattikorkeakoulun toimintaa. Strategia suuntaa sidosryhmävuorovaikutukseen liittyvää ja käytössä olevien resurssien edellyttämää priorisointia. Vuorovaikutus on tutkielman perusteella strategista toimintaa, jonka moraaliset ja arvoa luovat ominaisuudet määräytyvät sekä valtionohjauksen että ammattikorkeakoulun vapaaehtoisesti ottamien vastuiden kautta.

Kulttuuriympäristö koulutuksessa ja kasvatuksessa. Satakunnan ympäristökoulun loppuraportti

Satakunnan ympäristökouluhanke ja sitä edeltänyt selvi¬tyshanke ovat vakiinnuttaneet verkostomallin satakuntalaisessa ympäristökasvatuksessa. Niiden ansiosta kulttuuriperintö maiseman osana on tullut alueella kiinteäksi osaksi ympäristökasvatuksen sisältöä, mikä kaikkialla Suomessa ei vielä tänä päivänä ole itsestäänselvyys. Hankkeessa tuotetut opetuspaketit ovat lisänneet tietoisuutta maakunnan kulttuuriympäristöistä tekemällä niitä tutuiksi kouluissa. Samalla ne ovat tehostaneet opettajien valmiuksia toteuttaa opetussuunnitelmien ympäristökasvatustavoitteita uusien menetelmien avulla. Käsillä oleva julkaisu on ympäristökouluhankkeen loppujulkaisu. Sen kirjoittajat ovat ympäristökasvatusverkostoon kuuluvia eri alojen erikoisasiantuntijoita. Marja-Leena Rönkön ja Marjo Heino-Fihlmanin osuus käsittelee taide- ja ympäristökasvatusta Leineperin ruukin kulttuuriperintökohteen yhteydessä. Outi Kokkosen ja Kirsi Urmsonin artikkeli kertoo Rauman vanhan seminaaripuutarhan uudesta tulemisesta opetuskäyttöön, nyt koululaisten puutarhaopetuksen muodossa. Juha Riihelä ja Laura Puolamäki kirjoittavat ympäristökouluhankkeen kanssa yhteistyössä toimineesta PaikkaOppi – paikkatiedon opetushankkeesta ja paikkatiedosta kulttuuriympäristökasvatuksessa. Anna Paloheimo puolestaan käsittelee perinteisempää ympäristökasvatuksen muotoa, kasvillisuuskartoitusta, Selkämeren tulevan kansallispuiston maisemissa. Kari Uotilan aiheena on maiseman historian ja arkeologian esittely kannettavan tietokoneen ja GPS-paikannuksen avulla. Toisessa osuudessaan Laura Puolamäki summaa hankkeen tuomia kokemuksia ja kulttuuriympäristökasvatuksen jatkonäkymiä. Lopuksi Riitta Korhonen esittelee hankkeen luokan- ja lastentarhanopettajille toteuttamaa täydennyskoulutusta. Osuudet kertovat monipuolisesta ja ennakkoluulottomasta toiminnasta, jolla kulttuuriympäristökasvatusta on kehitetty alueen monipuolisen osaamisen ja rikkaiden kulttuuriympäristöjen pohjalta. Kulttuuriympäristökasvatus on osoittautunut tärkeäksi maisemantutkimuksen tuottaman tutkimustiedon sovelluskentäksi ja tieteidenväliseksi yhteistyöalueeksi. Se tarjoaa erikoistumismahdollisuuksia sekä maisemantutkimukselle että opettajankoulutukselle. Nyt tehty pohjatyö mahdollistaa kulttuuriympäristökasvatuksen jatkokehittämisen yhteistyössä toteutettavana, valtakunnallisesti omintakeisena opetuskokonaisuutena. Toivotaan sen vakiintuvan osaksi Turun yliopiston ja Satakunnan koulujen arkista toimintaa.

Suo-Suomen kasvot

Kirjallisuusarvostelu

Ruhtinas-johtajan aikakausi

Kirjallisuusarvostelu

Suomen taideteollisuuden tarina tiiviisti ja tuoreesti

Kirjallisuusarvostelu

Kirja-arvostelut

Kirjallisuusarvostelu

Joukossa tyhmyys tiivistyy - vai viisaus?

Kirjallisuusarvostelu