Suomi 2014 – kulutus ja elämäntapa: Tutkimusseloste ja aineistojen 1999–2014 vertailua

Julkaisussa tarkastellaan syksyllä 2014 kerättyä Suomi 2014 – kulutus ja elämäntapa -postikyselyaineistoa. Kyselylomake lähetettiin kaikkiaan 3000 suomenkieliselle 18–74-vuotiaalle Suomessa asuvalle. Otantamenetelmänä käytettiin yksinkertaista satun-naisotantaa. Aineistossa olevien tapausten lukumäärä on 1 354 ja aineiston lopullinen vastausprosentti 46. Aineiston keruusta ja tallennuksesta vastasi Turun yliopiston taloussosiologian oppiaine. Aineiston keruun kustannuksiin osallistuivat lisäksi Turun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston sosiologian oppiaineet. Julkaisussa esitellään aluksi aineiston keräämisprosessi sekä arvioidaan aineiston katoa ja sen vaikutusta aineiston edustavuuteen. Sen jälkeen esitellään Suomi 2014 -kyselyssä käytettyjä uusia kysymystyyppejä. Julkaisun lopussa tarkastellaan sitä, miten suomalaisten kulutukseen ja elämäntapaan viittaavat asenteet, arvomaailma ja poliittinen suuntautuminen ovat muuttuneet vuosina 1999–2014.

Tuottavuuden kehittämisen esteet - Suomi eilen ja tänään

Tutkimusraportti tarkastelee tuottavuuden kehittämisen esteiden nykytilaa ja niiden muutosta lähes kahdenkymmenen vuoden aikana suomalaisissa pk-yrityksissä. Tutkimushanke on jatkumo vuonna 1997 toteutetulle tutkimukselle, jossa tutkittiin teemaa ensin päijäthämäläisissä pkt-yrityksissä ja sen jälkeen vastaavissa pirkanmaalaisissa pkt-yrityksissä. Tämä tutkimus toistaa aiemman tutkimuksen ja vertaa miten tuottavuuden kehittämisen esteet ovat muuttuneet ajan myötä. Merkittävin tuottavuuden kehittämisen este yritysten mielestä on edelleen sosiaaliturva- yms palkan sivukulujen suuruus. Tämän ohella kyselytutkimuksen tuloksista voidaan havaita kolme tuottavuusesteiden painopistealueen siirtymää verrattuna vuoden 1997 tilanteeseen: 1) Sisäisistä tuottavuusesteistä ulkoisiin – Merkittävämpien tuottavuusesteiden osalta painopiste on siirtynyt sisäisistä tuottavuusesteistä ulkoisiin. 2) Resurssien puutteesta osaamisen puutteeseen – Vuonna 1997 useimmat merkittävimmistä tuottavuusesteistä liittyivät yritysten resurssien niukkuuteen, kun taas vuonna 2014 nousi esiin osaamisen puute. 3) Henkilöstön osaamisen puutteesta johdon osaamisen puutteeseen – Vuonna 2014 esimiesten osaamisen ja koulutuksen puutteet nousivat koko tutkimuksen merkittävimmäksi sisäiseksi tuottavuusesteeksi selkeästi ohi aiemmin haasteena olleen työntekijöiden osaamisen puutteiden. Raportissa esitellään myös havaittujen muutoslinjojen perusteella suosituksia tilanteen parantamiseksi. Yhteiskunnan tulee tarjota paremmat edellytykset, puitteet ja mahdolli¬suudet tuottavuuden kasvulle sekä kannustaa yrittäjyyteen ja toiminnan kehittämiseen mm. purkamalla sääntelyä ja alentamalla kustannustasoa. Tämän lisäksi yritysten tulee tehdä käytännön tuottavuudenkehitystyötä työ¬paikoilla sekä panostaa henkilöstön osaamiseen ja kehittymiseen. Tämä tarkoittaa jatkuvaa uusien ideoiden ja innovaatioiden etsintää, uudenlaisia toimintatapoja ja prosesseja sekä uusia työmenetelmiä ja kannustavaa johtamista tuettuna tuottavuuden kehittämistä edistävällä palkitsemisella

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Funktionaalisuus ja formaalisuus suomi toisena kielenä -opetuksessa. Opettajien ja opiskelijoiden haastattelukyselyn ja opiskelijoiden testitehtävän analyysi

Pro gradu -tutkielmani käsittelee funktionaalisuutta ja formaalisuutta suomi toisena kielenä -opetuksessa. Tutkimus on kvalitatiivis-kvantitatiivinen analyysi, ja se koostuu kolmesta eri osasta: S2-opettajien haastattelun tuloksista, S2-oppijoiden haastattelun tuloksista ja S2-oppijoiden tekemän oppimistuloksia mittaavan testitehtävän tuloksista. S2-opettajien haastattelu kartoittaa sitä, missä määrin vastaajat käyttävät suomi toisena kielenä -opetuksessa formaalisen ja funktionaalisen kielenopetuksen menetelmiä sekä sitä, missä määrin nämä menetelmät vastaavat opettajien edustamaa opetusnäkemystä. Tutkimukseen osallistui 30 S2-opettajaa eri puolilta Suomea ja ulkomailta. S2-oppijoiden haastattelussa analysoin sitä, toivovatko vastaajat saavansa ennemmin formaalista vai funktionaalista S2-opetusta ja miten heidän aiemmat kokemuksensa S2-opetuksesta suhteutuvat näiden lähestymistapojen periaatteisiin. Lisäksi opiskelijoiden tuli arvioida omaa rooliaan oppijoina funktionaalisuuden ja formaalisuuden näkökulmasta. S2-oppijoiden testitehtävän analyysissä puolestaan vertailen opiskelijoiden oppimistuloksia prolatiivin reseptiivisessä ja produktiivisessa hallinnassa sen jälkeen, kun he ovat tutustuneet joko formaaliseen tai funktionaaliseen itseopiskelumateriaaliin. Haastatteluun ja testitehtävän tekoon osallistui 22 S2-oppijaa. Kaikki aineisto on kerätty keväällä 2010. Haastattelukyselyn tuloksista käy ilmi, että vastaajien näkemykset S2-opetuksen lähestymistapojen toimivuudesta ovat monipuolisesti sekä funktionaalisen että formaalisen suuntauksen mukaisia. Opettajien haastatteluvastauksissa painottuu opetuksen funktionaalisuus hieman enemmän kuin formaalisuus, ja suurin osa (60 %) opettajista vastasi myös eksplisiittisesti olevansa ennemmin funktionaalisen kuin formaalisen opetusnäkemyksen edustaja. Opiskelijoiden kohdalla haastattelukyselyn tulokset osoittavat, että he arvostavat opetuksessa yhtä lailla sekä funktionaalisia että formaalisia menetelmiä ja sisältöjä, kenties jopa formaalista lähestymistapaa suosien. Funktionaalisen ja formaalisen testitehtävän tulokset osoittavat, että formaalisen itseopiskelumateriaalin saanut ryhmä selvisi aukko- ja lauseselitystehtävästä huomattavasti paremmin. Tämä voi kertoa formaalisen lähestymistavan eduista rakenneasioita opetettaessa. Toisaalta funktionaalisen materiaalin saanut ryhmä osoitti kuitenkin prolatiivin hyvää reseptiivistä hallintaa itseopiskelumateriaalin yhteydessä olleissa alustavissa tehtävissä. Testissä ei myöskään tutkittu sitä, onko lähestymistapojen välillä eroa prolatiivin hallinnassa pitkällä aikavälillä.

”Eurooppa-neuvosto korostaa niitä mahdollisuuksia, joita lähestyvä Euroopan unionin laajentuminen tarjoaa Venäjälle.” Eurooppa-neuvoston päätöslauselmien, Helsingin Sanomien ja The New York Timesin suhtautuminen Venäjään vuosina 1999 – 2008

Tutkin pro gradussani Eurooppa-neuvoston huippukokouksista julkaistavien päätöslauselmien, sekä huippukokousten yhteydessä julkaistujen Helsingin Sanomien ja The New York Timesin suhtautumista Venäjään vuosina 1999–2008. Lisäksi analysoin näiden kahden länsilehden suhtautumista Eurooppa-neuvostoon ja Euroopan unioniin. Aikarajauksen molemmissa päissä ovat Euroopan unionin ja Venäjän välejä kiristäneet kriisit: vuonna 1999 toinen Tšetšenian sota ja vuonna 2008 Venäjän- Georgian sota. Lisäksi tarkasteluväliä rajaavat presidentti Putinin kaksi ensimmäistä virkakautta. Eurooppa-neuvoston huippukokousten jälkeen julkaistavissa puheenjohtajan päätelmissä linjataan unionin tulevaisuutta ja muovataan unionille yhteistä kantaa ulkopolitiikassa. Sanomalehdet käyttävät näitä päätöslauselmia uutisoidessaan huippukokouksen tuloksista sekä avartavat uutisoinnillaan päätöslauselmissa esiintyvien linjausten syitä ja seurauksia. Sisältöanalyyttisen tutkielmani metodina on diskurrssianalyysi, jonka avulla selvitän niitä tapoja, joilla päätöslauselmat ja sanomalehdet puhuvat Venäjästä. Tarkoituksenani ei ole niinkään selvittää prosesseja päätöslauselmien tai uutisoinnin muotoilun taustalla, vaan keskittyä kuvaamaan sitä, miten puhutaan, mistä puhutaan ja miksi puhutaan. Tutkimustulosten perusteella Eurooppa-neuvoston päätöslauselmat muodostavat monologin, jota EU käy Venäjän suuntaan. Ne pyrkivät ohjaamaan EU:n ja sen jäsenmaiden suhtautumista Venäjään, mutta etenkin jäsenmaiden välisten ristiriitojen vuoksi päätöslauselmien Venäjä-linjassa on suuria vaihteluita tarkasteluvälillä. Isoimpien Venäjään liittyvien kriisien yhteydessä maata kritisoidaan rajusti, mutta kritiikki toisaalta häviää päätöslauselmista. Sanomalehtien suhtautuminen Venäjään kiristyy tarkasteluvälillä. Helsingin Sanomien linja Venäjän suhteen on selvästi varovaisempi kuin The New York Timesin. Sanomalehdet kuvaavat tarkasti Eurooppa- neuvoston kokousten taustoja ja päätöslauselmien linjausten taustoja, esittäen vahvastikin omia tulkintojaan EU:n ja Venäjän välisistä suhteista.

Kieltoilmaisujen säilyminen konekäännöksessä – tutkimus ranska- suomi-käännösten laadusta Googlen kääntäjällä

Tutkimuksen aiheena on kieltoilmaisujen kääntyminen Google-kääntäjällä ranskasta suomeen. Tutkimuksessa käsitellään yksinkertaisen kiellon ne pas, kaksoiskiellon ni ni sekä kieltoilmaisujen ne plus, ne rien, ne jamais, ne aucun ja ne personne käännöksissä ilmeneviä virheitä. Hypoteesina oli, että kiellon jääminen pois näiden kieltoilmaisujen käännöksissä voi muuttaa sanoman merkityksen päinvastaiseksi. Tutkimusmenetelmänä oli satunnaisten ranskankielisten näytelauseiden kääntäminen Google-kääntäjällä suomeksi ja tulosten arviointi kieltoilmaisun käännöksen onnistumisen kannalta ja sen osalta, kääntyykö merkitys päinvastaiseksi, jos kielto jää pois. Tutkimuksessa todettiin kiellon jäävän pois 58/108 lauseesta. Lauseista, joista kielto oli jäänyt pois, 16:n voidaan arvioida muuttuneen merkitykseltään päinvastaiseksi. Epäselviä tapauksia oli runsaasti käännösten heikon laadun vuoksi, mikä vaikeutti arviointityötä. Monissa tapauksissa kielto kääntyi vain osittain. Jos käännettävät lauseet ovat monimutkaisia ja niissä on enemmän kuin yksi kielto, käännös onnistuu yleensä tavanomaista huonommin. Google-kääntäjä on ns. tilastollinen konekääntäjä, eli sen käännösten onnistumiseen vaikuttaa oleellisesti käytettävissä olevien yksi- ja monikielisten sanastojen ja kaksi- tai monikielisten käännösten määrä ja laatu. Konekääntäjien käytettävissä olevaa suomenkielistä sanasto- ja käännösmateriaalia pitäisikin saada lisätyksi. Konekääntäjien tulosten laadun parantamisella on oleellista vaikutusta tulevaisuuden käännöskustannusten kehittymisen ja ylipäätään lisääntyvien käännöstarpeiden tyydyttämisen kannalta.

Painovoimaa uhmaten – Sirkusakrobatian keskeinen termistö suomi-englanti

Pro gradu -tutkielmassa keskitytään sirkusakrobatian keskeiseen termistöön suomeksi ja englanniksi. Mahdollinen kohderyhmä on sirkusalan ammattilaiset, kuten ohjaajat ja taiteilijat, jotka toimivat kansainvälisessä tai monikielisessä ympäristössä. Tutkielman sanasto-osuus on kerätty sirkusalan eri lähteistä, kuten ammattilehdistä, harjoitteluoppaista, opinnäytetöistä sekä yksikielisistä sanastoista ja sanalistoista. Mikään lähde ei osoittautunut muita tärkeämmäksi, sillä akrobatia on hyvin fyysinen laji, minkä vuoksi käsitteistö opitaan käytännön harjoitusten ohessa, ei niinkään kirjoista lukemalla. Lisäksi tutkielmassa selostetaan terminologian teoriaa ja sen eri suuntauksia. Varsinaisen sanastotyön pohjana on käytetty soveltavan terminologian deskriptiivistä suuntausta; normatiivista sanastossa on ainoastaan ensimmäisen termin suositettavuus ja termitietueiden muoto. Sirkuksen historiasta esitellään pääpiirteet antiikin ajoista nykypäivään. Lisäksi selostetaan sirkusalalla 1960-luvulla alkanutta muutosta, jossa alan viihteellisyys kyseenalaistettiin ja sirkuksen nousu taidelajiksi alkoi. Saman muutoksen aikana ala jakautui perinteiseen sirkukseen ja nykysirkukseen. Tämä jako on esitetty myös tutkielmassa kootun sanaston käsitejärjestelmässä. Tutkielman sanasto-osuus on kaksikielinen ja siinä on käytetty monikielisen sanastotyön periaatteita. Käsitejärjestelmiä on yksi, joka on jaettu viiteen osaan sirkuksen yläkäsitteisiin, ilma-akrobatiaan, notkeusakrobatiaan, pariakrobatiaan ja tasapainoiluun. Termitietueita on yhteensä 52. Haasteita aiheuttivat englanninkielisten vastineiden löytäminen sekä sanastotyön alan rajaaminen niin, että sitä olisi mielekästä mahdollisuuksien mukaan jatkaa tulevaisuudessa.

Suomi YK:n turvallisuusneuvostossa : aitiopaikalla maailmanpolitiikassa

YK:n turvallisuusneuvosto on kiistatta maailman vaikutusvaltaisin turvallisuuspoliittinen organisaatio. Tähän organisaatioon mukaan pääseminen on pienelle maalle suuri kunnia. Turvallisuusneuvoston jäsenyys asettaa pienen maan ainutkertaiseen asemaan. Se saa osakseen sellaista kansainvälispoliittista huomiota, joka muuten olisi tavoittamattomissa. Tutkin tässä työssä Suomen omien etujen ajamisen logiikkaa sen turvallisuusneuvoston jäsenyyskausilla vuosina 1969–1970 sekä 1989–1990. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat englantilaisen koulukunnan kahden keskeisimmän henkilön, Martin Wightin ja Hedley Bullin, tulkinnat koulukunnan neljästä eri tutkimusorientaatiosta. Nämä orientaatiot ovat pluralistinen, realistinen, solidaristinen ja rationalistinen orientaatio. Nämä neljä tutkimusorientaatiota tulkitsevat sotaa, kansainvälistä oikeutta ja yksilön asemaa toisistaan poikkeavalla tavalla. Suomen kausia turvallisuusneuvostossa analysoidaan näiden kolmen poikkeaman pohjalta. Tutkimusaineistona on käytetty ulkoasiainministeriön asiakirjoja, turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, Suomen suurlähettiläiden muistelmia sekä muita ulkoasiainministeriön julkaisuja. Tutkimuksen keskeisin havainto on, että Suomen toiminta turvallisuusneuvostossa muuttui varsin vähän, vaikka ajallisesti välissä oli kaksikymmentä vuotta. Maailma oli kausien välillä muuttunut hyvin erilaiseksi ja Neuvostoliiton merkitys Suomen ulkopolitiikalle vähentynyt ensimmäisestä kaudesta. Keskeistä oli silti puolueettomuuden korostaminen ja omasta agendasta oltiin valmiita tinkimään, mikäli se hyödytti YK:n työtä ja toimintaa kokonaisuutena.