425 resultados para ihmisen suolistobakteeristo
Resumo:
Asentotaju kuvaa ihmisen kykyä määrittää oma asento maanpintaan nähden. Maanpinnalla asentotaju on helppo säilyttää, mutta kun ihminen on ilmassa kolmiulotteisessa ympäristössä, g-voimien alaisuudessa, pilvessä, sumussa, sateessa tai pimeydessä, on asentotajun hallinta huomattavasti vaikeampaa. Ilmassa ihmisen aistit saattavat antaa ohjaajalle virheellisiä harha-aistimuksia. Aistiharhoista johtuva asentotajun menettäminen (SD = spatial disorientation) on merkittävä riski ilmailussa. Se aiheuttaa maailmassa vuosittain lentoonnettomuuksia, joista 90 % on fataaleja. Tutkimus on laadullinen tutkimus ja tutkimusmetodina käytettiin dokumenttianalyysiä. Tutkimuksessa pyrittiin eri dokumenttien, kirjallisuuden, aikaisempien tutkimusten ja omien kokemusten pohjalta vastaamaan seuraaviin pää- ja alaongelmiin: Miten asentotajun säilyttämistä vaativissa olosuhteissa voidaan harjoitella? Millaisia tuloksia asentotajukoulutuksella on saavutettu? Miten ja millaisella koulutusohjelmalla Suomen ilmavoimien tulisi aloittaa asentotajukoulutus? Tutkimuksessa selvitettiin sotilaslentäjän toimintakyvyn ja ilmailufysiologian kautta asentotajun muodostumista, eri aistiharhoja ja niiden syntymekanismeja. Tutkimus antaa viitteitä siitä, että asentotajukoulutuksen avulla voidaan parantaa ohjaajan asentotajun hallintaa. Tutkimuksessa pyrittiin asentotajukoulutuksen vaatimusten pohdinnan kautta myös selvittämään, mikä on tehokkain tapa kouluttaa ohjaajien asentotajun hallintaa. Tutkimuksessa perehdyttiin tarkemmin Alankomaiden ja Iso-Britannian ilmavoimien antamaan asentotajukoulutukseen. Tutkimuksessa suunniteltiin em. maiden ilmavoimien asentotajukoulutuksesta saatujen havaintojen ja kokemusten pohjalta Suomen ilmavoimille muutamia asentotajukoulutusvaihtoehtoja.
Resumo:
Sisäoppilaitosmainen opiskelu korkeakoulumaailmassa on harvinaista. Maanpuolustuskorkeakoulu sotilaskoulutusta antavana korkeakouluna on erityisessä asemassa verrattuna muihin maamme korkeakouluihin. Oppimisympäristössä eroavia tekijöitä ovat sisäoppilaitosmaisuus, opintopakko ja upseerikoulutuksen mukana tulevat perinteet ja tavat. Korkeakoulumaiselle opiskelulle on yleisesti tyypillistä opintojen vapaus. Tutkimus selvittää miten kadetin oppimisympäristön kokeminen muuttuu sisäoppilaitosmaisessa ympäristössä ja mitä vaikutuksia sillä on. Opiskelijan oppimisympäristöä käsitellään tutkimuksessa elämismaailman avulla. Opiskelijoiden elämismaailmaan kuuluvat ensisijaisesti ne kaikki opiskelijan elämäntilanteeseen, yliopistoon ja opiskeltaviin asioihin liittyvät tekijät, joiden rajoissa ja säätelemänä heidän elämänsä tapahtuu ja saa merkityksensä. Elämismaailma käsittää kaiken sen mikä vaikuttaa ihmisen elämään. Teoriataustassa tehtiin ratkaisu lähestyä aihetta oppimismotivaation ja elämänkaaren sekä laitostumisteorioiden avulla. Tutkimuksen pääpaino on luoda käsitys kadettien elämismaailmasta, ja selvittää siinä mahdollisesti esiintyviä laitostavia piirteitä. Tutkimus on laadullinen teoriatutkimus, johon teetettiin lisäksi kysely vanhimmalle kadettikurssille. Kyselyn ja muiden opiskelijatutkimusten avulla pyrittiin löytämään eroavaisuuksia kadettien elämismaailmasta ja etsimään laitostavia elementtejä kadettien oppimisympäristössä. Kadettien elämismaailma erosi lievästi asumisen kokemisen ja oppimisen välillisyyden määrässä verrattuna siviilikorkeakouluopiskelijoihin. Kadetit olivat selkeästi ammatillisesti orientoituneita opiskelijoita, jotka kokivat opiskelun elämästä irrallisena kokonaisuutena. Tuloksissa kadetit kritisoivat omia mahdollisuuksiaan vaikuttaa opintosuunnitelmiin. Kadeteilla opiskelutoverit ja matkustaminen olivat elämismaailman elementeistä merkittävimmät arkielämää määrittävät tekijät. Tutkimus osoitti, että kadettien ja muiden korkeakouluopiskelijoiden elämismaailmat eivät eroa toisistaan merkittävästi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Sisäoppilaitosmaisen oppimisympäristön luomat erityispiirteet näkyvät lievänä passivoitumisena, mutta opiskelun kokemiseen ne eivät vaikuta merkittävästi.
Resumo:
Yrityksen johtoryhmän tavoitteena ja strategisen johtamisen lähtökohtana on yrityksen tärkeimpien tavoitteiden saavuttaminen. Johtoryhmät työskentelevät erilaisten sidosryhmien ristipaineessa pyrkien tavoitteiden saavuttamiseen. Keskeisessä osassa johtoryhmän työtä on tällöinkokonaisvaltainen riskienhallinta. Tällä tarkoitetaan kaikkien sellaisten riskien tunnistamista, joilla voi olla negatiivinen vaikutus yrityksen tavoitteiden saavuttamiseen. Tutkielman oletuksena oli, että yritysten yhteiskuntavastuun periaatteet voivat laajentaa johtoryhmän riskienhallinnan näkemystä ja siten auttaa johtoryhmää saavuttamaan yrityksen tavoitteet paremmin niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäyksellä. Vastuullisesti toimiva yritys havainnoi yritystä uhkaavia mahdollisia riskejä kaikkien sidosryhmien taholta ja mahdollisimman laajasti. Lisäksi tällainen kokonaisvaltainen riskienhallinta mahdollistaa uusien liiketoimintamahdollisuuksien laajemman tunnistamisen. Tutkielman tutkimusongelmana oli selvittää hyödynnetäänkö yhteiskuntavastuuta johtoryhmän riskienhallinnassa. Tutkimuskohteena olivat kolmen suomalaisen suuryrityksen johtoryhmien jäsenten käsitykset strategisesta johtamisesta, yritysten yhteiskuntavastuusta sekä riskienhallinnasta ja omasta työstään yrityksen ylimmässä johdossa. Kohdeyritykset olivat HOK-Elanto, Outokumpu ja Tapiola. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä kymmenen henkilöä. Tutkimuksessa ei tutkittu kyseisten yritysten tai niiden johtoryhmien toimintaa sinänsä, vaan yleisesti johtoryhmien jäsenten käsitystä omasta työstään ja siihen liittyvästä riskienhallinnasta. Tutkielman keskeiset käsitteet olivat strateginen johtaminen, yritysten yhteiskuntavastuu ja riskienhallinta. Tutkielman tutkimusstrategiana käytettiin kvalitatiivista eli laadullista tutkimusta. Tutkimustyyppinä käytettiin fenomenografiaa, joka tutkii sitä, miten ympäröivä maailma ilmenee ja rakentuu ihmisen tietoisuudessa ja samaa ilmiötä koskevat käsitykset vaihtelevat henkilöstä toiseen, koska heillä on erilainen viitetausta. Tutkimuksesta ilmeni, että yritysten yhteiskuntavastuu ja riskienhallinta olivat hyvin tuttuja asioita, mutta niiden yhdistäminen oli vierasta kaikille tutkimushenkilöille. Yhteiskuntavastuun periaatteiden hyödyntäminen riskienhallinnan näkökulman laajentajana koettiin realistiseksi. Aikaisemmassa kirjallisuudessa oli esimerkkejä yhteiskuntavastuun ja riskienhallinnan yhdistämisestä saavutettavista hyödyistä. Myös tutkimushenkilöt pystyivät heti esittämään esimerkkejä hyödyistä. Parhaiten yhteiskuntavastuun näkökulmien yhdistäminen riskienhallintaan toimii, jos ne yhdistetään yrityskulttuurin jokapäiväiseen strategiseen johtamiseen.
Resumo:
Lentäjän työn fyysisen luonteen ja tehtävien haasteellisuuden vuoksi on mielenkiintoista tutkia niitä keinoja, joilla lentämisen kuormittavuutta voidaan vähentää sekä ohjaajan toimintaa lennon aikana helpottaa. Tässä tutkielmassa selvitetään ihmiskehon rakenteita ja toimintaa, ohjaajan kuormittumista lennon aikana, sekä ravinnon ja nesteytyksen merkitystä ihmisen suorituskykyyn. Suomen ilmavoimilla on aiheesta liikunnan alan ohjeita ja julkaisuja, mutta varsinaista ravintoon ja nesteytykseen keskittyvää teosta ei ole tarjolla. Päätutkimusongelmana on: Mitä tiedetään ravinnon ja nesteytyksen merkityksestä Ilmavoimien ohjaajan toimintakyvyn ylläpidossa? Tutkielma vastaa kysymykseen mitä ja milloin kannattaa syödä ja juoda taistelulennolle valmistauduttaessa, sekä mistä ihmisen suorituskyvyn muutokset johtuvat. Aineistonkeruumenetelmänä on perinteinen kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto koostuu terveys- ja liikunta-alan kirjallisuudesta, kahdesta henkilökohtaisesta tiedonannosta sekä lentäjän kuormittumiseen ja ilmailuun yleisesti liittyvistä tutkimusraporteista. Lentäminen kuormittaa elimistöä normaaliaineenvaihduntaan nähden samalla tavalla kuin pitkäkestoinen urheilusuoritus. Lihakset väsyvät ja vaativat palautuakseen aikaa, rakennusaineita ja lepoa. Ruokaillessa kannattaa suosia energiapitoisia, vähärasvaisia tuotteita, kuten pastoja, riisiä ja perunaa, mutta muistaa myös valkuaisaineiden tarve ottamalla lautaselle säännöllisesti proteiinin lähteitä, kuten lihaa, kalaa ja maitotuotteita. Nestettä tulee tankata tasaisesti lentoviikon aikana hieman etupainotteisesti. Vettä, mehua, maitoa tai muita juomia tulisi juoda noin 2-3 lasillista jokaisella aterialla, jonka lisäksi 1-3 lasillista aterioiden välillä. Lentosuoritteiden jälkeen sopiva nestemäärä nautittavaksi on 0,5 litraa. Ilmavoimien toimintakulttuurissa lentopäivän kiire luo haasteen ihanteellisen ruokavalion noudattamiselle. Nesteytyksen jatkuva toteuttaminen jää nykyisellään jokaisen lentäjän omalle vastuulle lentoviikoilla. Puolustusvoimien ruokalat tarjoavat melko hyvin ravintoainesuositukset täyttävää ruokaa, joten riittää, kun varaa tarpeeksi aikaa ruokalassa asioimiseen, varsinkin aamupalalla ja lounaalla. Mikäli joudutaan turvautumaan välipaloihin, hedelmät ja täysjyväviljatuotteet ovat hyvä valinta.
Resumo:
Suomen valtakunnan rajalla tapahtuu rajanylityksiä yhä kasvavissa määrin, jolloin rajanylityspaineet sekä määrärahojen muutokset, aiheuttavat paineen rajatarkastuksien tehostamiselle. Rajanylittäjien lisääntyvän määrän takia rajatarkastustoimintaan liittyvät haasteet kasvavat, jolloin tarvitaan uusia käytäntöjä ja menetelmiä aiempien rajatarkastustoimintojen tueksi. Yksi näistä menetelmistä on ihmisen fyysisen toiminnan tarkkailu. Etenkin nonverbaalisen viestinnän kautta voidaan paljastaa asiakkaan mahdolliset, todelliset aikeet. Tutkin rajavartioaseman toimintatapakulttuuria tilanteessa, jossa ohjataan 3. maan kansalainen tarkempaan rajatarkastukseen ulkoisen käyttäytymisen perusteella. Tutkielmassani pohdin, onko rajatarkastuspaikalle mahdollista muodostaa toimintatapakulttuuria, jonka perusteella rajaa ylittävää matkustajaa voidaan epäillä laittomasta toiminnasta valehteluun liittyvän ulkoisen käyttäytymisen perusteella. Tutkimuksessa käytän kvalitatiivista eli laadullisen tutkimuksen menetelmää. Kvalitatiivisen tutkimuksen osalta olen päätynyt käyttämään aineistopohjaista sisältöanalyysiä. Aineistolle asetettuja vaatimuksia ovat ajankohtaisuus ja soveltuvuus aihealueeseen liittyen. Tutkimus jakautuu kuuteen päälukuun. Luvut 1 – 5, kuuluvat teoreettiseen osuuteen, jonka jälkeen luvussa kuusi, pohdin tutkimukseni tuloksia ja vastaan päätutkimuskysymykseen.
Resumo:
Maisemassa ilmenee kulttuuri- ja luontoperintömme monimuotoisuus. Suomen maisemien vanhinta kerrostumaa edustavat luonnonhistoriallisten ilmiöiden, jääkauden ja muinaisen Itämeren vaiheiden jäljet tuhansien vuosien takaa. Maisema on muodostanut edellytykset ihmisen toiminnalle. Suomelle ominaisia maisemia ovat esimerkiksi järvimaisemat, metsät ja maatalousmaisemat. Arvokkaita erityispiirteitä ovat esimerkiksi saaristomeri, tunturialueet ja maannousemarannikko. Maisemamme ominaisluonne ja erityispiirteet ovat meidän yhteistä omaisuuttamme, josta olemme vastuussa.
Resumo:
Fiber-reinforced composites (FRCs) are a new group of non-metallic biomaterials showing a growing popularity in many dental and medical applications. As an oral implant material, FRC is biocompatible in bone tissue environment. Soft tissue integration to FRC polymer material is unclear. This series of in vitro studies aimed at evaluating unidirectional E-glass FRC polymer in terms of mechanical, chemical, and biological properties in an attempt to develop a new non-metallic oral implant abutment alternative. Two different types of substrates were investigated: (a) Plain polymer (BisGMA 50%–TEGDMA 50%) and (b) Unidirectional FRC. The mechanical behavior of high fiber-density FRCs was assessed using a three-point bending test. Surface characterization was performed using scanning electron and spinning disk confocal microscopes. The surface wettability/energy was determined using sessile drop method. The blood response, including blood-clotting ability and platelet morphology was evaluated. Human gingival fibroblast cell responses - adhesion kinetics, adhesion strength, and proliferation activity - were studied in cell culture environment using routine test conditions. A novel tissue culture method was developed and used to evaluate porcine gingival tissue graft attachment and growth on the experimental composite implants. The analysis of the mechanical properties showed that there is a direct proportionality in the relationship between E-glass fiber volume fraction and toughness, modulus of elasticity, and load bearing capacity; however, flexural strength did not show significant improvement when high fiber-density FRC is used. FRCs showed moderate hydrophilic properties owing to the presence of exposed glass fibers on the polymer surface. Blood-clotting time was shorter on FRC substrates than on plain polymer. The FRC substrates also showed higher platelet activation state than plain polymer substrates. Fibroblast cell adhesion strength and proliferation rate were highly pronounced on FRCs. A tissue culture study revealed that gingival epithelium and connective tissue established an immediate close contact with both plain polymer and FRC implants. However, FRC seemed to guide epithelial migration outwards from the tissue/implant interface. Due to the anisotropic and hydrophilic nature of FRC, it can be concluded that this material enhances biological events related with soft tissue integration on oral implant surface.
Resumo:
Tutkielmani aiheina ovat romantiikka ja säätyläisyys suomalaisen taiteilijan Mathilda Rotkirchin (1813–1842) Euroopan matkalla vuosina 1840–1841. Keskityn siihen, miten romantiikka, säätyläisyys, sukupuoli ja Rotkirchin taiteilijatausta näkyvät hänen matkassaan ja toimissaan matkan aikana. Lähdeaineistonani on Rotkirchin matkan kulusta ja tapahtumista kirjoittama matkapäiväkirja. Mathilda kirjoitti matkapäiväkirjaansa säännöllisesti matkan aikana muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Useat merkinnät ovat lyhyitä mainintoja tai fragmentteja, jotka ovat vaatineet tarkkaa lähilukua. Matkapäiväkirja on tarjonnut ginzburglaisittain johtolankoja, joita seuraamalla matkan laajempi kontekstointi on ollut mahdollista. Mathilda Rotkirchin matkaa tarkastelen työssäni kolmen teeman kautta. Rotkirchin matkan varrella esiin nousevat taiteilijuus, romantiikka ja säätyläisyys. Luku kolme keskittyy Rotkirchin matkan motiivien ja kulun analysointiin. Taiteilijana hänen pääasiallinen motiivinsa matkustaa erilaisin kulkuneuvoin ympäri Eurooppaa oli halu nähdä tunnettujen mestareiden maalauksia ja veistoksia sekä kehittyä paremmaksi taiteilijaksi. Rotkirch matkusti yhdessä Sophie ja Carl Reuterskiöldin kanssa ja heidän ehdoillaan, mutta pyrki hyödyntämään mahdollisimman paljon matkan tarjoamia mahdollisuuksia oppimiseen. Luku neljä keskittyy romantiikan teemoihin, jotka kulkevat mukana koko Rotkirchin matkan ajan. Rotkirch noudatti matkallaan samoja romantiikan konventioita, joita hänen mannermaiset aikalaisensakin olivat toteuttaneet. Hän ihmettelee pittoreskejä linnoja ja raunioita Reininjokilaaksossa, kiipeää Sveitsin korkeille vuorille ihailemaan luontoa ja kokee ihmisen kädenjäljen kauneuden italialaisissa kirkoissa. Viimeisessä käsittelyluvussa pohdin säätyläisyyttä ja sen ilmenemistä Rotkirchin matkalla. Rotkirch oli aatelinen ja siten etuoikeutetussa asemassa moneen muuhun matkustajaan nähden. Säätyläistausta ohjasi hänen päivittäistä matkaohjelmaansa, joka täyttyi ooppera- ja teatteriesityksistä, promenadeista, taidenäyttelyistä ja illanvietoista. Rotkirch nautti seurapiirien välkkeestä Emsin kylpyläkaupungissa ja taiteen pääkaupungissa Pariisissa. Suomeen palasi taiteellisesti kehittynyt romantikko, jolle Eurooppa oli tarjonnut uusia ajatuksia ja virikkeitä tulevaisuutta varten.
Resumo:
Tämä raportti on tehty osana Kymenlaakson ammattikorkeakoulun hallinnoiman NELIn (North European Logistics Institute) esiselvitystä vaarallisten aineiden tunnistamisesta konttiliikenteessä. Tässä Turun yliopiston merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Kotkassa toimivan Merenkulun logistiikan tutkimus -yksikön tekemässä selvityk-sessä on tutkittu kansallista satamaliikenteen PortNet-järjestelmää hyödyntäen, mitä pakattuina kuljetettavia vaarallisia aineita ja kuinka suuria määriä Suomen satamissa käsitellään. PortNet-analyysin tulosten pohjalta tutkimuksessa on selvitetty Suomen satamissa eniten käsiteltyjen, pakattuina kuljetettavien vaarallisten aineiden vaaraominaisuuksia sekä ihmisten että ympäristön kannalta. Tutkimuksessa tehdyn PortNet-analyysin perusteella pakattuja vaarallisia aineita käsiteltiin 16:ssa Suomen satamassa vuonna 2012. Käsiteltyjen aineiden kokonaismäärä oli noin 820 000 tonnia, josta viennin osuus oli 53 % ja tuonnin 47 %. Eniten kuljetettuja IMDG-luokkia olivat luokan 3 palavat nesteet (31 %:n osuus), luokan 9 muut vaaralliset aineet ja esineet (25 %) sekä luokan 8 syövyttävät aineet (23 %). Muiden luokkien osuus oli alle 10 %. Suomen satamissa käsiteltiin vuonna 2012 yhteensä noin 1 020 eri-laista, pakattua vaarallista ainetta. Yli 10 000 tonnia käsiteltyjä aineita oli yhteensä 16, 1 000–10 000 tonnia käsiteltyjä aineita 84, 100–1 000 tonnia käsiteltyjä aineita 148 ja alle 100 tonnia käsiteltyjä aineita noin 770. Eniten käsiteltyjä aineita olivat pääasiassa erilaiset aineyhdisteet ja tarkemmin määrittelemättömät aineet, kuten ympäristölle vaarallinen aine n.o.s, maalit, polymeeripelletit, hartsiliuos, kohotetussa lämpötilassa oleva neste n.o.s. ja nikkelimetallihybridiakut. Näitä kaikkia käsiteltiin Suomen satamissa yli 20 000 tonnia vuonna 2012. Varsinaisista yksittäisistä vaarallisista aineista eniten käsiteltyjä olivat muurahaishappo, vetyperoksidin vesiliuos, natriumkloraatti, ammoniumnitraatti, fenoli ja kloorietikkahappoliuos. Näitä kaikkia käsiteltiin yli 10 000 tonnia vuonna 2012. PortNet-analyysin tulosten pohjalta valittiin kymmenen ainetta, joiden vaaraominaisuuksia sekä ihmisten että ympäristön kannalta tarkasteltiin tarkemmin. Tarkasteluun valittiin, tieteellistä harkintaa käyttäen, eniten kuljetettavia vaarallisia yksittäisiä kemikaaleja. Tarkasteluun valitut kemikaalit olivat muurahaishappo, vetyperoksidi, natrium-kloraatti, kloorietikkahappo, fenoli, akryyliamidiliuos, ksyleenit, akryylinitriili, tolueeni ja epikloorihydriini. Tutkituista kemikaaleista ympäristölle haitallisimpia ovat fenoli, kloorietikkahappo ja akryyliamidiliuos. Ihmisen kannalta kaikki 10 tutkittua kemikaalia muodostavat onnettomuustilanteessa riskin ihmisten terveydelle joko syövyttävyytensä, reaktiivisuutensa tai myrkyllisyytensä vuoksi. Osa kemikaaleista voi aiheuttaa ihmisille myös kroonisia haittoja, kuten kohonnutta syöpäriskiä tai muutoksia perimässä, joko suurina kerta-annoksina tai pieninä toistuvina pitoisuuksina. Suomen satamissa käsiteltävien pakattujen kemikaalien erilaisuus ja suuri lukumäärä tekevät niistä vaikeasti hallittavissa olevan riskitekijän. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että pakatuista kemikaaleista aiheutuu pienehköissä vuototilanteissa suurempi uhka ihmisen terveydelle kuin ympäristölle, kun taas irtolastikuljetuksissa tapahtuvien onnettomuuksien yhteydessä vuotaneen aineen määrä on yleensä suurempi ja näin ollen myös ympäristölle koituva uhka voi olla suuri.
Resumo:
Eutrophication caused by anthropogenic nutrient pollution has become one of the most severe threats to water bodies. Nutrients enter water bodies from atmospheric precipitation, industrial and domestic wastewaters and surface runoff from agricultural and forest areas. As point pollution has been significantly reduced in developed countries in recent decades, agricultural non-point sources have been increasingly identified as the largest source of nutrient loading in water bodies. In this study, Lake Säkylän Pyhäjärvi and its catchment are studied as an example of a long-term, voluntary-based, co-operative model of lake and catchment management. Lake Pyhäjärvi is located in the centre of an intensive agricultural area in southwestern Finland. More than 20 professional fishermen operate in the lake area, and the lake is used as a drinking water source and for various recreational activities. Lake Pyhäjärvi is a good example of a large and shallow lake that suffers from eutrophication and is subject to measures to improve this undesired state under changing conditions. Climate change is one of the most important challenges faced by Lake Pyhäjärvi and other water bodies. The results show that climatic variation affects the amounts of runoff and nutrient loading and their timing during the year. The findings from the study area concerning warm winters and their influences on nutrient loading are in accordance with the IPCC scenarios of future climate change. In addition to nutrient reduction measures, the restoration of food chains (biomanipulation) is a key method in water quality management. The food-web structure in Lake Pyhäjärvi has, however, become disturbed due to mild winters, short ice cover and low fish catch. Ice cover that enables winter seining is extremely important to the water quality and ecosystem of Lake Pyhäjärvi, as the vendace stock is one of the key factors affecting the food web and the state of the lake. New methods for the reduction of nutrient loading and the treatment of runoff waters from agriculture, such as sand filters, were tested in field conditions. The results confirm that the filter technique is an applicable method for nutrient reduction, but further development is needed. The ability of sand filters to absorb nutrients can be improved with nutrient binding compounds, such as lime. Long-term hydrological, chemical and biological research and monitoring data on Lake Pyhäjärvi and its catchment provide a basis for water protection measures and improve our understanding of the complicated physical, chemical and biological interactions between the terrestrial and aquatic realms. In addition to measurements carried out in field conditions, Lake Pyhäjärvi and its catchment were studied using various modelling methods. In the calibration and validation of models, long-term and wide-ranging time series data proved to be valuable. Collaboration between researchers, modellers and local water managers further improves the reliability and usefulness of models. Lake Pyhäjärvi and its catchment can also be regarded as a good research laboratory from the point of view of the Baltic Sea. The main problem in both of them is eutrophication caused by excess nutrients, and nutrient loading has to be reduced – especially from agriculture. Mitigation measures are also similar in both cases.
Resumo:
Användning av biomassa som energikälla för produktion av el och värme är ett sätt att minska beroendet av fossila bränslen och höja självförsörjningen av energi. Fossila bränslen är den främsta källan till koldioxid utsläpp förorsakad av människan. Biomassa, å andra sidan, betraktas som en koldioxidneutral energikälla. Svavlet och kvävet i biomassan bildar dock föroreningar såsom kväveoxider (NOX) och svaveldioxid (SO2), som bidrar till försurning av mark och sjöar. Svavlet i bränslet kan även både förorsaka och förhindra korrosion i en förbränningsanläggning, beroende på förbränningen och bränslet. Huvudsyftet med detta arbete var att få en bättre förståelse om hur utsläppen av NOX och SO2 bildas från bränslebundet kväve och svavel vid förbränning av olika biobränslen. Mätkampanjer i fullskaliga förbränningsanläggningar utfördes, där gassammansättningen mättes i eldstaden och rökgasen. Förståelsen om gaskemin i eldstaden är viktig, för att möjliggöra utvecklandet av renare och effektivare förbränningsanläggningar. Ett annat syfte med arbetet var att klargöra om sulfatering av askkomponenter vid förbränning av biobränslen med olika askegenskaper. Alkaliklorider som bildas vid biomassaförbränning kan orsaka korrosion av värmeöverföringsytor. Svavlet i bränslet visade sig ha en viktig roll i att sulfatera alkaliklorider till mindre korrosiva alkalisulfater. Närvaron av gasformig svavelsyra i rökgaskanalen av förbränningsanläggningar studerades även. Kondensering av svavelsyra leder till korrosion av rökgaskanalen och dess delar. Om svavelsyrakoncentrationen i rökgasen är känd, kan daggpunktstemperaturen beräknas och kondensering av svavelsyra förhindras. I arbetet utvecklades en mätmetod för att mäta låga koncentrationer av gasformig svavelsyra i rökgaser. Denna metod användes för att undersöka risken av lågtemperaturkorrosion orsakad av svavelsyra i förbränningsanläggningar. ------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Käyttämällä biomassaa energianlähteenä voidaan vähentää sähkön- ja lämmöntuotannon riippuvuutta fossiilisiin polttoaineisiin. Biomassan käytöllä voidaan myös lisätä energiantuotannon omavaraisuutta. Fossiiliset polttoaineet ovat pääasiallinen syy ihmisen aiheuttamiin hiilidioksidipäästöihin. Biomassa sen sijaan luetaan hiilidioksidineutraaleihin energianlähteisiin. Biopolttoaineiden käytössä tosin vapautuu typpi- ja rikkioksideja, jotka edesauttavat maaperän ja merien happamoitumista. Lisäksi biopolttoaineen rikki voi sekä vähentää että aiheuttaa laitteiden korroosiota energiantuotannossa riippuen biopolttoaineesta ja palamisesta. Tämän työn päätavoitteena oli selvittää mitä biopolttoaineeseen sitoutuneelle typelle ja rikille tapahtuu teollisissa polttolaitoksissa. Kyseisten oksidien muodostumista tutkittiin polttamalla eri biomassoja polttolaitoksissa. Tutkimukset toteutettiin mittauskampanjoilla useissa polttolaitoksissa. Kaasujen koostumusta mitattiin sekä tulipesässä, että savukaasuista. Kaasujen koostumus varsinkin tulipesässä on tärkeää, jotta tulevaisuudessa voidaan rakentaa puhtaampia ja tehokkaampia polttolaitoksia. Työn toisena tavoitteena oli selvittää biomassan polton yhteydessä tapahtuvaa tuhkan sulfatoitumista. Alkalikloridit, joita muodostuu biomassan poltossa, voivat aiheuttaa lämmönsiirtopintojen korroosiota. Rikki osoittautui tärkeäksi osaksi prosessia, jossa korroosiota aiheuttavat alkalikloridit sulfatoituivat vähemmän korrosoiviksi alkalisulfaateiksi. Myös kaasumaisen rikkihapon läsnäoloa savukaasuissa tutkittiin. On todettu, että kaasumuotoinen rikkihappo johtaa korroosioon savukaasukanavan kylmässä päässä ja sen eri osissa rikkihapon tiivistyessä lämpötilan laskiessa. Mikäli rikkihapon pitoisuus savukaasussa tiedetään, sen kastepiste voidaan laskea ja tiivistyminen estää. Tässä työssä kehitettiin mittausmenetelmä rikkihapon alhaisten pitoisuuksien mittaamiseen. Menetelmää hyödynnettiin polttolaitoksissa, joissa tutkittiin rikkihapon tiivistymisestä johtuvaa korroosiota.
Resumo:
Tutkielmassani tarkastellaan wieniläisissä 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen asiantuntijateksteissä rakentuvia prostituoidun kuvia lähdetekstien moninäkökulmaisen ristiinluvun kautta. Kirjoitusten taustalla oli keskustelu Wienissä vuonna 1873 käyttöön otetun prostituution viranomaissäätelyn tulevaisuudesta. Säännöllisiin lääkärintarkastuksiin sekä käytöksen ja asumisen valvontaan perustuneen järjestelmän tavoitteena oli moraalin ja sosiaalisten normien ylläpito sekä sukupuolitautien leviämisen ennaltaehkäisy. Tutkimukseni lähdeaineisto koostuu neljästä, muodoltaan hieman toisistaan poikkeavasta tekstistä, joiden kirjoittajat esiintyvät asemansa, koulutuksensa ja työnsä puolesta prostituutiokysymyksen asiantuntijoina. Heihin lukeutuu kaksi lääketieteen yliopistoprofessoria, lääkärin ammatinharjoittaja, notaarina työskennellyt oikeustieteen tohtori sekä poliisijohdon ylikomisario. Lähdeteksteistä kahdessa toivotaan säätelyn purkamista, kahdessa suunnitellaan sen kehittämistä paremmin tavoitteitaan vastaavaksi. Pro gradu -tutkielmassani niitä tarkastellaan osana 1800- ja 1900-luvuille tyypillistä, prostituoidun määrittelyyn, tuntomerkkien keräämiseen sekä kunniallisista naisista erottamiseen pyrkinyttä prostituutiotutkimuksen genreä. Sen piirissä harjoitetun tiedonkeruun tarkoituksena oli (kontrolli)toimenpiteiden mahdollistaminen ja perustelu. Käsitteelle prostituoitu annetut sisällöt ohjasivat argumentaatiota säätelyn puolesta tai sitä vastaan. Wieniläisissä asiantuntijateksteissä toistuvia prostituoidun kuvia ovat häiriön ja moraalisen pahennuksen aiheuttaja, vaarallisen sukupuolen ja luokan edustaja, välttämätön paha, rakenteiden uhri, sukupuolitautien ruumiillistuma, sairas ja tartuttava, ympäristön turmelema sekä synnynnäinen prostituoitu. Prostituoituja kuvatessaan kirjoittajat viittaavat sekä kotimaisiin että kansainvälisiin tutkimuksiin, tilastoihin ja ajattelijoihin. Näin he sekä toistavat varhaisempia määritelmiä että muuntavat niitä yhteensopiviksi uuden ajan, paikan, tiedon ja kokemuksen kanssa. Heidän kuvauksensa sisältävät sekä jatkuvuuden elementtejä että murtumia suhteessa aiempiin debatteihin ja niiden osapuolille tyypillisiin diskursseihin. Uusia huolenaiheita ja ratkaisuehdotuksia ympäri Eurooppaa käytyihin prostituutiokeskusteluihin toivat vuosisadan vaihteessa syfilistutkimus, kansanterveydellinen ja sosiaalihygieeninen ajattelu, kiinnostus perinnöllisyyden vaikutuksiin, keskustelut ihmisen seksuaalisuudesta, naisen asemasta ja sukupuolirooleista sekä sukupuolisuhteiden monimuotoistuminen suurkaupunkiympäristössä.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkielmani kohteena on vuonna 2009 toteutettu kuntaliitos, jossa Naantalin kaupunkiin liitettiin Rymättylän, Merimaskun ja Velkuan kunnat. Tarkastelen kuntaliitosta tavallisten kuntalaisten kokemusten kautta ja selvitän, miten uuden Naantalin saaristokaupungin asukkaat näkevät liitoksen osana omaa arkeaan ja elinympäristöään. Tutkimuskysymykseni ovat miten kuntalaisten kuntaliitoksiin liittämät kokemukset muodostuvat, miten ne ovat suhteessa henkilön omaan paikalliseen kontekstiin ja miten kuntaliitokseen suhtaudutaan eri puolilla tutkimusaluetta. Tutkielmani perustuu Naantalin kaupungin alueella talvella 2013 tekemiini 16 teemahaastatteluun. Tarkastelen tavallisten kuntalaisten kokemuksia paikallisesti eletyn arjen näkökulmasta. Kansatieteen näkökulmasta ihmisten välisen vuorovaikutusprosessin tuloksena syntyvää kulttuuria ymmärretään kollektiivisena tietoisuutena mm. yleisesti hyväksytyistä tavoista, tiedoista, arvoista, ja kokemuksista. Kuntalaisten kokemuksia tarkastelen hyödyntäen moniäänistä tutkimusotetta, jolla tarkoitetaan kansatieteellisen tutkimuksen tapaa nostaa esille yksilöiden kokemuksia ja kulttuurin monitahoisuutta. Tutkimusaineistoa olen analysoinut käyttäen kulttuurianalyysiä, jonka avulla voidaan ymmärtää kulttuurissa piileviä merkitysrakenteita tulkitsemalla aineistosta nousevia teemoja sekä symboleja. Tutkielmani keskeisenä tuloksena on, että kuntalaisten kokemukset ovat suhteessa heidän kokemukseensa paikallisuudesta. Ihmisen sosiaalisen toiminnan tuloksena syntyvä paikallisuus muodostuu eri paikkoihin liitettävien paikan identiteettiä ilmentävien tekijöiden, sekä ihmisen johonkin paikkaan liittämän henkilökohtaisen identifioitumisen kautta. Kuntalaisten kokemuksissa kuntaliitos näyttäytyy eri puolilla Naantalia eri tavoin ja kokemukset liittyvät vahvasti kuntalaisen omaan elämänympäristöön ja arkeen sidottuun paikalliseen kontekstiin. Kuntaliitos on monitahoinen kokonaisuus, joka kuntalaisen kokemana näyttää hankalasti hahmotettavalta, ja johon liittyy pelkoja, epäluuloja ja kysymyksiä. Liitos ei ole vain negatiivinen asia, vaan se voidaan nähdä myös positiivisia muutoksia aikaansaavana kulttuurisena prosessina. Kuntaliitoksen tarkastelu auttaakin ymmärtämään sitä, miten kuntalaisen kokemukset kuntaliitoksesta suhtautuvat laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tutkielma liittyy Koneen säätiön rahoittamaan Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen tutkimushankkeeseen Etnologinen tutkimus kuntarakenteen muutoksista kuntalaisten näkökulmasta.