608 resultados para Lappalainen, Pertti: Verkolla valtaa. Internet ja poliittisen kansalaistoiminnan näkymät


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Käsillä oleva raportti on vuonna 2008 toteutetun 6.- ja 9.-luokkalaisten varsinaissuomalaisten lasten ja nuorten valtaa, vaikutusvaltaa, hyvinvointia ja osallisuutta laajasti selvittäneen tutkimushankkeen loppuraportti. Hanketta on rahoittanut Länsi-Suomen lääninhallitus ja sen on toteuttanut kokonaisuudessaan Turun yliopiston alaisuudessa toimiva Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus. Hankkeen vastuuhenkilönä toimi tutkimuskoordinaattori Leena Haanpää ja käytännön toteutuksesta hänen lisäkseen vastasivat tutkija Mervi Tiensuu-Tsiopoulos, amanuenssi Camilla Ehrs sekä tutkimusjohtaja Hanna Lagström.Tutkimusaineiston tilastollisesta käsittelystä vastasi statistikko Anne Kaljonen. Tutkimustietoa lasten ja nuorten elämästä tarvitaan niin päätöksenteon, lasten ja nuorten kanssa työtään tekevien toiminnan tueksi kuin lasten ja nuorten oman äänen esiin saamiseksi. On tärkeää saada tietoa siitä, miten nuoret kokevat siirtymävaiheet esimerkiksi alakoulusta yläkouluun tai yläkoulusta toisen asteen koulutukseen. Mitä muutoksia nuoressa ja hänen suhteissaan vanhempiin, ikätovereihin ja yhteiskuntaan tapahtuu nuoren edetessä koulutaipaleella? Onko muutos samanlaista tytöillä ja pojilla tai suomen- ja ruotsinkielisillä? Panostukset lasten ja nuorten elämään tässä hetkessä kantavat hedelmää tulevaisuuden aikuisten hyvinvoinnille. Perusta elämälle luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa, sillä elämäntavat, koulutuspäätökset ja sitä kautta aikuisuuden elämänura rakennetaan nuorena. Tämä Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen raportti nostaa esille lasten ja nuorten oma äänen monilta elämänalueilta. Toistaiseksi suomalaisten nuorten aikuisten elämää laajasti kartoittavaa tutkimusta on tehty vielä vähän. Siksi Nuoret luupin alla -tutkimushanketta on tarkoitus jatkaa laajentamalla sitä toisen asteen oppilaitoksissa toteutettavaksi, sillä aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten äänen kuuleminen on myös tarpeen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Text in Swedish, Finnish, French, German, Russian and English languages.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Digital reproduction, The National Library of Finland, Centre for Preservation and Digitisation, Mikkeli

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tarkoituksena oli kuvata suomalaisen muistipotilaan hoito- ja palveluketju kuntien strategisten asiakirjojen kuvaamana. Lisäksi tarkoituksena on verrata muistipotilaan hoito- ja palveluketjun eroja suuralueittain. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää muistipotilaan hoito- ja palveluketjukäytänteitä suomalaisessa palvelujärjestelmässä. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat suomalaiset kunnat ja niiden ikääntymispoliittiset strategiat (N = 40). Strategioista tarkasteltiin muistipotilaiden hoidon ja palvelujen nykytilan kuvauksia (n =36). Aineisto kerättiin ositetun otannan perusteella mukaan arvottujen kuntien Internet-sivuilta. Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysilla. Aineisto myös kvantifioitiin analyysirungon mukaisesti. Tutkimuksen tulosten mukaan kunnissa muistipotilaille tarjotaan keskimäärin kolmea eri palvelua. Vain 9 % kunnista huomioi muistisairauksien ennaltaehkäisyn strategioissaan. Muistipotilaat diagnosoidaan pääosin muistipoliklinikoilla, joita on 24 %:ssa kunnista. Muistihoitajia oli 38 %:ssa kunnista ja heillä oli olennainen rooli muistipo-tilaiden seurannassa, tukemisessa ja tiedonantajana. Muistipotilaan kotona asumista tuki 59 % kunnista. Kotona asumista tuettiin kotiin toimitettavien palveluiden sekä päivähoidon ja -toiminnan avulla. Omaishoitajia tuettiin 29 %:ssa kunnista samantyyppisten palveluiden avulla sekä kolmannen sektorin tukemana. 88 % kunnista tarjosi muistipotilaille asumispalveluita tai pitkäaikaishoitoa. Pitkäaikaishoitoa tarjottiin enemmän laitosmaisessa ympäristössä kuin asumispalveluita tehostetun palveluasumisen piirissä. Pitkäaikaishoito oli tarkoitettu keskivaikeasti tai vaikeasti muisti-sairaille. 21 % kunnista huomioi muistipotilaiden kanssa työskentelevien ammatti-henkilöiden osaamisen ja sen kehittämisen. Yksityinen ja kolmas sektori toimi lähes kaikkien palveluiden täydentäjänä. Muistipotilaiden hoidon ja palveluiden huomioiminen strategiatasolla puuttui todennäköisimmin Itä- ja Pohjois-Suomesta. Parhaiten kuvauksia löytyi Etelä-Suomesta. Pohjois-Suomessa ei kuvattu ennaltaehkäisyä lainkaan. Itä-Suomesta puolestaan puuttuivat muistipotilaan omaisten tuki ja palvelut. Pitkäaikaishoidon laitosmuotoinen hoito puuttui Pohjois-Suomen strategioista kokonaan kun Länsi-Suomessa sitä puolestaan painotettiin palvelujen kuvauksessa. Suomen kuntien tulisi huomioida muistipotilaiden hoito ja palvelut nykyistä laajemmin ikääntymispoliittisissa strategioissaan koko Suomen alueella. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota muistisairauksien ennaltaehkäisyyn, omaishoitajien tukemiseen ja palveluihin sekä muistipotilaita kohtaavien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten koulutukseen. Näillä keinoilla kunnat voivat tarjota muistisairaille kuntalaisille pa-rasta mahdollista kokonaisvaltaista hoitoa ja palveluita.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Elokuva-arvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Vastine / Pertti Haapala ; Vastaus / Heikki Hiilamo.