Työtä ja restaurointiosaamista Joensuun maaseudulle

Työtä ja restaurointiosaamista Joensuun maaseudulle -hanke oli kolmannen sektorin ja julkisen hallinnon tiiviinä yhteistyönä toteuttama hanke, jossa korjattiin restaurointiperiaatteiden mukaisesti maisemallisesti ja/tai kulttuurihistoriallisesti merkittäviä vanhoja perinteisiä puurakennuksia Joensuun kaupungin maaseutualueilla Enossa, Kiihtelysvaarassa, Pyhäselässä ja Tuupovaarassa. Projektissa työllistettiin pitkäaikaistyöttömiä ja opetettiin heille pääasiassa työssäoppimismenetelmällä restaurointiperiaatteiden mukaista korjausrakentamista. Koulutukseen sisältyi myös teoreettista opetusta, jonka tavoitteena oli opettaa rakennettuun kulttuuriympäristöön liittyviä arvoja ja niiden kunnioittamista sekä valmentaa työllistettyjä restaurointikisällin ammattitutkinnon näyttökokeen suorittamiseen. Yhtenä hankkeen tavoitteena oli lisätä yleistä kulttuuriympäristön arvostusta ja levittää tietoa vanhasta rakennuskulttuurista, restauroinnista ja rakennusperinnön hoidosta suurelle yleisölle. Työssä oppimisen, koulutuksen ja siihen liittyvien ammattitutkintojen avulla on voitu siirtää jo lähes unohduksiin jääneitä hirsirakennusten korjausmenetelmiä uudelle sukupolvelle ja näin saatu tämä tietotaito juurrutettua alueelle. Hankkeessa on suoritettu kuusi restaurointikisällin ammattitutkintoa ja yksi osatutkinto sekä lisäksi yksi restaurointimestarin erikoisammattitutkinto. Projektissa on kunnostettu restaurointiperiaatteiden mukaisesti 32 rakennusta. Joukossa on asuinrakennuksia, kouluja, aittoja, latoja ja riihiä sekä maitolaituri, sauna, seurojentalo, rukoushuone ja tuulimylly. Näyttelyn ja aktiivisen tiedottamisen avulla on suurelle yleisölle voitu esitellä projektin toimintaa ja samalla vaikuttaa kulttuuriympäristölle ja rakennusperinnön hoidolle myönteisen yleisen ilmapiirin kehittymiseen. Kesäkuun 1. päivänä 2012 projekti palkittiin Lissabonissa Euroopan unionin kulttuuriperintöpalkinnolla, Europa Nostra palkinnolla.

Kalojen elintila kaventunut Uudellamaalla : Rannikkovesien tila huolestuttava

Uudenmaan rannikkoalueet ovat voimakkaasti rehevöityneet. Saaristossa alusveden happipitoisuudet kääntyivät yleisesti jyrkkään laskuun 2000-luvulla ja tänä päivänä saariston pohjien pinta-alasta ja myös vesitilavuudesta huomattava osa on loppukesällä pohjaeläimille, kaloille ja eläinplanktonille elinkelvotonta happivajeen takia. Tapahtuneet muutokset ovat parantaneet useiden särkikalojen lisääntymisolosuhteita sisälahdilla samalla kun monien muiden kalalajien elinolosuhteet ulompana saaristossa ovat heikentyneet. Hapettomuudesta johtuva sisäinen ravinnekuormitus lienee tärkeä syy sille, että Uudenmaan saaristoalueiden vesien tilassa ei ole havaittavissa kohenemisen merkkejä. Käytännössä kotimaisen ravinnekuormituksen vähentämistoimenpiteet ovat olleet liian tehottomia.

Pohjois-Itämeren vedenalainen luonto : Huomioon otettavaa merenläheisten alueiden suunnittelussa

Saaristojen ja rannikkoalueiden vedenalainen luonto pohjoisella Itämerellä on monimuotoista ja tuottavaa. Lajien elinympäristöjen erilaisuutta säätelee mm. pohjan laatu, avoimuus ja valonsaanti. Vedenalaislajiston tuntemus on hyvin tärkeää kestävässä rannikko- ja merialueiden suunnittelussa. Tämä raportti kuvailee tärkeimpien pohjoisen Itämeren rannikkovesien vedenalaiselinympäristöjen jaottelun sekä miten näiden ympäristöjen luontoarvoa voidaan luokitella kyseisen ympäristön ekologisten toimintojen perusteella. Myös elinympäristöjen säilymistä uhkaavat ihmisen aiheuttamat laajat ja pienemmät uhat esitellään raportissa. Kuvaillut elinympäristöt edustavat sekä pehmeän että kovan pohjan vedenalaisluontoa. Kovan pohjan elinympäristöt muodostavat erillisiä vyöhykkeitä mentäessä meren pinnasta pohjaan: rihmalevävyöhyke, monivuotisten, suurien ruskolevien vyöhyke (Fucus vesiculosus, F. radicans), punalevävyöhyke ja sinisimpukkavyöhyke (Mytilus edulis/trossulus). Kuvaillut pehmeän pohjan elinympäristöt rakentuvat meriajokkaan (Zostera marina),muiden vedessä elävien putkilokasvien tai näkinpartaislevien ympärille. Suuressa osassa sekä matalista että syvistä pehmeistä pohjista ei ole ollenkaan kasvillisuutta ja silloin eliöyhteiskunnan muodostaa hienoaineksen päällä ja sisällä elävät selkärangattomat eläimet. Elinympäristöt on luokiteltu ja arvotettu kaksiportaisen mallin mukaan. Ensin elinympäristö on nimetty peittävyyden perusteella vallitsevan lajin tai lajiryhmän mukaan. Tämän jälkeen jokaisella elinympäristölle annettiin arvo sen ekologisen tärkeyden perusteella. Luontoarvot on luokiteltu asteikoilla 1-5. NANNUT-hanke (The Nature and Nurture in the Northern Baltic Sea) on tehnyt vedenalaiskartoituksia eri puolilla Suomen rannikkoa ja saaristossa vuosina 2010 – 2011. Tavoitteena on ollut kehittää yksinkertaisia ja kustannustehokkaita menetelmiä sekä vedenalaisluonnon kartoittamiseen että sen arvottamiseen. Pääasiallinen tutkimus alue sijaitsi Raaseporin kunnan alueella Etelä-Suomessa.

Närpiönjoen tarkkailu: Tulokset vuosilta 2008-2010

Närpiönjoen järjestelyhanke sai vesioikeuden luvan vuonna 1976 ja luvan mukaisia vesistötöitä tehtiin 1970-luvun keskivaiheilta vuoteen 1995 saakka. Närpiönjoen järjestelyn ja Västerfjärdenin käytön tavoitteena on ollut Oy Metsä-Botnia Ab:n raakaveden saannin turvaaminen ja tulvien ehkäiseminen. Närpiönjoen ja tekojärvien vedenlaatua sekä tekojärvien kalojen elohopeapitoisuuksia on tarkkailtu vuosille 2000–2010 laaditun tarkkailuohjelman mukaan. Tässä viimeisessä Närpiönjoen tarkkailuraportissa esitetään vuosina 2008–2010 kerätty aineisto. Närpiönjoen vesi oli toistuvasti hyvin hapanta. Pahimmillaan vesi oli kaikilla Närpiönjoen näytteenottopaikoilla niin hapanta, että esimerkiksi särjen (pH 5,7) tai ahvenen (5,5) lisääntymisessä voi esiintyä häiriöitä. Närpiönjoen alaosaa kohti vedenlaadun ongelmat kasvoivat, kun happamilta sulfaattimailta tuleva kuormitus kumuloitui. Muokatusta maaperästä huuhtoutui sulfaatti-ioneja ja useiden metallien ioneja. Närpiönjoen vesi oli hyvin tummaa jo vesistön yläosalla. Ravinnepitoisuudet kasvoivat voimakkaasti alavirtaan päin, mikä selittyi suurelta osin maankäytöllä. Kivi- ja Levalammella oli vaikeita pohjan läheisiä happiongelmia kevättalvisin 2008–2010. Pohjan hapettomuus sai aikaan raudan ja fosforin vapautumisen sedimentistä. Myös Säläisjärven pohjalla happipitoisuus oli pienempi kuin pinnalla kevättalvisin. Säläisjärven pohjalla happipitoisuus oli lähellä hauen, ahvenen ja kuhan viihtymisen rajaa 5-6 mg/l. Västerfjärdenin ravinnepitoisuudet olivat huomattavasti suurempia kuin Säläisjärvessä tai Kivi- ja Levalammessa ja hieman suurempia kuin Närpiönjoessa. Vuonna 2009 osalla Säläisjärven hauista elohopeapitoisuus ylitti 1 mg/kg, joka on hauella elohopeapitoisuuden enimmäisraja elintarvikkeena käytettävässä osassa. Hauet, joiden elohopeapitoisuus ylitti 1 mg/kg, olivat massaltaan yli 1,5 kg. Kivi- ja Levalammelta pyydetyn suurimman näytehauen (2,4 kg) elohopeapitoisuus oli 1 mg/kg. Kivi- ja Levalammen ahvenista osalla elohopeapitoisuus ylitti 0,5 mg/kg, joka on ahvenella elohopeapitoisuuden enimmäisraja elintarvikkeena käytettävässä osassa.

Kontroll av Närpes å: Resultat under åren 2008-2010

Regleringsprojektet för Närpes å fick vattendomstolens tillstånd år 1976, och vattendragsarbeten utfördes enligt tillståndet från mitten av 1970-talet fram till år 1995. Målet med regleringen av Närpes å och användningen av Västerfjärden har varit att trygga Oy Metsä-Botnia Ab:s tillgång på råvatten och att förhindra översvämningar. Vattenkvaliteten i Närpes å och i de konstgjorda sjöarna och kvicksilverhalten i fiskarna i de konstgjorda sjöarna har kontrollerats enligt en frivillig kontrollplan för åren 2000–2010. I denna sista kontrollrapport för Närpes å presenteras det material som samlats in under åren 2008–2010. Vattnet i Närpes å var upprepade gånger mycket surt. När det var som värst var vattnet vid alla provtagningspunkter så pass surt att det kan förekomma störningar i t.ex. mörtens (pH 5,7) eller abborrens (5,5) förökning. Mot nedre loppet av Närpes å ökade problemen med vattenkvaliteten, eftersom belastningen från de sura sulfatjordarna kumulerade. Från den bearbetade jordmånen sköljdes sulfatjoner och flera olika metalljoner. Vattnet i Närpes å var mycket mörkt redan i den övre delen av vattendraget. Närsaltshalterna ökade kraftigt ned-ströms, vilket till stor del kunde förklaras av markanvändningen. Kivi- och Levalampi hade svåra syreproblem i det bottennära vattnet under vårvintrarna 2008–2010. Syrebristen vid bottnen ledde till att järn och fosfor frigjordes från sedimentet. Också i Säläisjärvi var vattnets syrehalt lägre vid bottnen än vid ytan under vårvintrarna. Vid Säläisjärvis botten var syrehalten nära gränsen på 5-6 mg/l för vad gäddan, abborren och gösen trivs i. Närsaltshalterna i Västerfjärden var avsevärt högre än i Säläisjärvi eller Kivi- och Levalampi och en aning högre än i Närpes å. I en del av gäddorna i Säläisjärvi överskred kvicksilverhalten år 2009 1 mg/kg, vilket är maximigränsen för den del av gäddan som används som livsmedel. De gäddor som hade en kvicksilverhalt över 1 mg/kg vägde över 1,5 kg. Kvicksilverhalten i den största gäddan som fångades i Kivi- och Levalampi (2,4 kg) var 1 mg/kg. En del av de abborrar som fångades i Kivi- och Levalampi hade en kvicksilverhalt som överskred 0,5 mg/kg, vilket är maximigränsen för den del av abborren som används som livsmedel.

Pääjärven alueen geomorfologia ja deglasiaatiovaiheet Lopen Pernunnummella

Pääjärven alue on osa Kolmannen Salpausselän reunamuodostumaa ja Pernunnummen sandurdeltaa. Jäätikön reunassa muodostunut ympäristö kehittyi Skandinavian mannerjäätikön ja Yoldiameren kontaktissa. Jäätikön kuluttaman syvännealtaan muodostuminen vaikutti alueen geomorfologiaan, sillä jäätikön reuna saattoi pysyä syvännealtaassa pidempään paikoillaan ja syvänneallas keräsi sulavesiä, jotka purkautuivat jäkulhlaup-tulvina sandur-deltalle. Syvänneallas toimi myös jäätikön reunan perääntyessä proglasiaalijärvenä. Jäätikön reunan ympäristöön kehittyi erilaisia muodostumaryhmiä alueellisen topografian mukaisesti, ja jäätikön reunan rakenne muuttui deglasiaation aikana, sillä jää virtasi yhtenäisen jääseinän sijaan myös pienempien jääkielekkeiden kautta. Jääkielekkeet etenivät myös uudelleen sandurdeltapinnalle. Pinnanmuodot luokiteltiin Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineiston ja kenttätarkistusten avulla, ja Pääjärven alueen geomorfologialle laadittiin suhteellinen muodostumishistoria. Tämän lisäksi työssä arvioitiin laserkeilauksen soveltuvuutta geomorfologiseen tutkimukseen.

Heinäveden reitin maiseman- ja luonnonhoidon yleissuunnitelma

Maatalousympäristöihin liittyy paljon luonnon monimuotoisuus-, maisema- ja kulttuuriarvoja. Maiseman – ja luonnonhoidon yleissuunnitelma eli MALU-suunnitelma pyrkii edistämään maaseudun maisemanhoitoa ja maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta. Vuonna 2012 laadittiin suunnitelma Heinäveden reitin valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle. Suunnittelualue oli etelä-pohjoissuunnassa n. 50 km pitkä käsittäen suurempien selkien, mutta myös reitin kapeikkojen varrella olevia maatalousalueita. Heinäveden seutu asutettiin pysyvämmin kaskiviljelyn avulla 1700-luvulla ja saman vuosisadan lopulla alettiin hyödyntää koskivoimaa mm. sahojen ja järvimalmiruukkien tarpeisiin. Noin sata vuotta sitten valmistui reitin kanavointi, mikä vilkastutti seudun elämää. Pienet maatilat tarjosivat valtaosalle seudun väestöä elannon 1960-luvun alkuun, minkä jälkeen maatalouden rakennemuutos on ollut kunnassa suuri. Esimerkiksi lypsylehmien määrä on laskenut kymmenesosaan 1950-luvun lopun määrästä. Tilakoko on kuitenkin lähes viisinkertaistunut tuona aikana. Suunnitelman yhtenä tavoitteena oli nostaa esiin vesireitin varrella jäljellä olevia viljelymaisemia ja laatia näille kohteille niiden maisema- ja luontoarvot turvaavat hoitosuositukset. Suunnitteluun lähti mukaan 18 tilaa, joista vain neljä oli aktiivitiloja. Kymmenellä tilalla pellot oli vuokrattu ulkopuoliselle aktiiviviljelijälle. Tiloilta löytyi luonnon monimuotoisuuskohteita 46 kappaletta, pinta-alaltaan yhteensä 19,3 hehtaaria. Nämä olivat etupäässä pellon ja järven välisiä reunavyöhykkeitä sekä peltojen metsä/kivisaarekkeita. Laidunalueita oli 3,3 ha. Lisäksi löytyi puukujia ja kiviaidanteita seitsemällä kohteella pituudeltaan yhteensä 1450 metriä. Perinnebiotooppeja eli niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia oli 8 kohteella, yhteensä 14 ha. Suojavyöhykkeitä oli n. 1 ha:n alalla ja yksi vajaa 6 hehtaarin kosteikkoalue. Suunnitelmassa esitetään kohteille hoitosuositukset, kerrotaan hoitomenetelmistä ja tukimahdollisuuksista. Tukiperusteet voivat muuttua vuonna 2014 alkavalla ohjelmakaudella. MALU-suunnittelu on osa EU:n maaseuturahaston rahoittamaa hanketta Härkää sarvista – luonnon ja maiseman hoitoa laiduntamalla. Etelä-Savossa laaditaan hankkeen aikana kolme MALU-suunnitelmaa. Härkää sarvista –hanke toimii Etelä-Savon lisäksi Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Hankkeessa toimivat yhteistyössä alueelliset ELY-keskukset ja ProAgriat. Hankeaika on 1.6.2009-30.9.2012

Laiduntarinoita : Härkää sarvista -hankkeen loppujulkaisu

Maatalousmaiseman monimuotoisuus yllättää. Vaihtelevuuden huipulla ovat perinnebiotoopit eli luonnonniityt ja -laitumet. Jokaisella perinnebiotoopilla on omat ominaispiirteensä, ja niillä elää myös lukuisia harvinaisia lajeja. Nämä arvokkaat ympäristöt ovat kuitenkin harvinaistuneet: Niitä on metsitetty, raivattu pelloiksi ja jätetty hoidotta. Perinnebiotooppeja on jäljellä enää murto-osa siitä määrästä, mitä 1950-luvulla oli. Samalla niiden eliölajisto on uhanalaistunut. Jäljellä olevien perinnebiotooppien hoitajat tekevät arvokasta työtä. Hoitamalla perinnebiotooppeja vaalitaan myös perinteistä kansallismaisemaamme, johon avoimet ja harvapuustoiset laitumet ja niityt kuuluvat erottamattomasti. Samalla säilytetään niihin liittyviä monipuolisia kulttuurisia arvoja. Tässä Härkää sarvista -hankkeen loppujulkaisussa kerrotaan tarinoita hankkeemme hoitosuunnittelun kohteista. Hoitajien ja maanomistajien kertomukset valottavat näkökulmia maiseman- ja luonnonhoidon lähtökohtiin, käytänteisiin, palkitsevuuteen ja ennen kaikkea yhteistyön tärkeyteen.

Betesberättelser : Slutpublikation för Härkää sarvista -projektet

Mångfalden i naturen på landsbygden är överraskande stor. I vårdbiotoperna, eller på naturängarna och -betena, finns den största variationen. Alla vårdbiotoper har sina karaktärsdrag och i dem lever ett stort antal sällsynta arter. Dessa värdefulla miljöer har dock blivit allt mer sällsynta: De har beskogats, uppodlats till åker eller lämnats oskötta. Av vårdbiotoperna finns endast en bråkdel kvar, jämfört med den mängd eller areal som fanns på 1950-talet. Samtidigt hotar deras artbestånd att dö ut. De som sköter de kvarvarande biotoperna gör ett värdefullt arbete. Genom att sköta vårdbiotoperna värnar vi också om vårt traditionella nationallandskap till vilket oskiljaktigt hör öppna beten och ängar med glest trädbestånd. Samtidigt bevaras till dem hörande mångsidiga kulturella arv. I detta slutdokument för Härkää sarvista -projektet presenteras berättelser om de objekt som vi planerat inom projektet. Berättelserna belyser de synpunkter som markägarna och skötarna haft på utgångsläget, metoderna, arbetets belöning och framförallt samarbetets betydelse.

Maa- ja metsätalousalueiden monimuotoisuus ja kosteikot: Uskelanjoen alaosa

Uskelanjoen valuma-alueen alaosassa Salossa toteutettiin maatalousalueiden monivaikutteisten kosteikkojen yleissuunnitelma. Suunnitelma kuuluu Uskelanjoen yleissuunnittelukokonaisuuteen, josta Uskelanjoen yläosa julkaistiin vuonna 2011. Suunnitelmassa kartoitettiin Uskelanjoen alaosan maa- ja metsätalousympäristöä, tarkasteltiin luonnon monimuotoisuuskohteita sekä päivitettiin aiemmin tehtyä rantapeltojen suojavyöhykesuositusarviointia. Hankkeen tarkoituksena oli löytää ei-tuotannollisella investointituella ja maatalouden erityisympäristötuilla toteutettavaksi ja hoidettavaksi soveltuvia kosteikkoja sekä luonnon monimuotoisuuskohteita. Kosteikkokartoituksessa käytettiin maastotyön apuna Suomen ympäristökeskuksen kosteikkomallia. Luonnon monimuotoisuuskohteiden kartoituksessa alueen maiseman ja monimuotoisuuden tilaa tarkasteltiin yleispiirteisesti maastokäynneillä. Suunnitelmassa kartoitettiin lisäksi metsäalueiden mahdollisia kosteikkokohteita sekä sellaisia metsäkohteita, joita voidaan hoitaa tai suojella metsäluonnon monimuotoisuuden ylläpitoon suunnatun vapaaehtoisen METSO-ohjelman keinoin. Alueelta löytyi runsaasti luonnon monimuotoisuuskohteita, joiden perustamista ja hoitoa voidaan rahoittaa maatalouden omilla erityisympäristötukimuodoilla. Lisäksi alueelta löytyi useita kosteikkokohteita, joita voidaan toteuttaa kosteikkojen rakentamiseen tarkoitetulla maatalouden ei-tuotannollisella investointituella sekä ylläpitää monivaikutteisen kosteikon hoitotuella. Myös potentiaalisia METSO-kohteita löytyi suunnittelualueelta useita. Yleissuunnittelun päämääränä on suunnata vesiensuojelun ja monimuotoisuuden edistämiseen tarkoitettuja tukia oikeisiin kohteisiin sekä tarjota tarpeellista tietoa ja taustatukea, mikäli alueita suunnitellaan hoidettavan. Kohteiden mukanaolo suunnitelmassa ei velvoita maanomistajia mihinkään, mutta saattaa innostaa viljelijöitä ja metsänomistajia luontoarvojen ylläpitoon.

Vanhakosken Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Satakunnassa Huittisten kaupungissa sijaitseva Vanhakosken alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon alueella esiintyvien luontotyyppien perusteella eli ns. SCI-alueena. Vanhakosken Natura-alueen (FI0200049) pinta-ala on 101 ha. Siihen kuuluu noin 7,5 kilometrin pituinen osuus Loimijokea vesialueineen ja rantoineen. Alueeseen sisältyy Vanhakosken lehtoalue, joka kuuluu myös kansalliseen lehtojen suojeluohjelmaan sekä maakunnallisesti arvokas Pappilanniemen perinnemaisema. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) johtamaa ja EU:n LIFE -luontorahaston rahoittamaa Kokemäenjoki-LIFE -hanketta alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELYn ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin työryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen, käyttäjäryhmien kuten alueella kalastavien ja retkeilevien sekä maanomistajien edustajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on kymmenen vuotta. Suunnitelman mukaan alueen luontoarvojen kannalta alueen keskeisin ongelma on perinneympäristöjen ja osin myös lehtoalueen umpeenkasvu. Suunnitelma esittää hoitotoimenpiteinä paikoin laidunnusta ja raivauksia, mutta pääosin alue säilytetään luonnontilaisena. Alue sijaitsee aivan Huittisten kaupungin kupeessa, ja sillä on tärkeä merkitys paikallisena virkistyskäyttökohteena. Alueella on kaupungin ylläpitämä luontopolku, ja alueella harrastetaan myös kalastusta ja jousiammuntaa. Suunnitelman mukaan virkistyskäyttöä voidaan kehittää nykyisten käyttötapojen ja käyttäjämäärien puitteissa. Virkistyskäyttötarjonnassa keskitytään nykyisen polun ja sen rakenteiden ylläpitoon.

Voimaa kulttuuriympäristöstä : Varsinais-Suomen kulttuuriympäristöohjelma 2010 - 2015

Varsinais-Suomen kulttuuriympäristöohjelma 2010-2015 on päivitys vuonna 1994 laaditulle ohjelmalle, ja koostuu nykytilanteen kuvauksesta sekä tavoite- ja toimenpideosasta. Kulttuuriympäristön ja sen historian kuvailu on jätetty edellistä ohjelmaa suppeammaksi. Sen sijaan ohjelmaan on koottu kulttuuriympäristön parissa työskenteleviltä toimijoilta artikkeleita, joissa esitellään kulttuuriympäristöä koskevia ajankohtaisia kysymyksiä. Toimijakenttä on laaja, ja ohjelman keskeisenä tavoitteena on lisätä yhteistyötä ja vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä. Ohjelma on laadittu Varsinais-Suomen kulttuuriympäristötyöryhmässä, jossa ovat edustettuina kulttuuriympäristön parissa työskentelevät alueelliset organisaatiot. Tavoite- ja toimenpideosa on koottu ja päivitetty kulttuuriympäristötyöryhmässä tehdyn seurannan pohjalta.

Kirkkaasta sameaan : Meren kuormitus ja tila Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla

Tässä raportissa tarkastellaan Saaristomeren ja Ahvenmaan merialueen kuormitusta ja tilaa ja niissä viime vuosikymmeninä tapahtuneita muutoksia vuosiin 2008 ja 2009 saakka. Pääpaino on ravinnekuormituksessa ja veden laadussa, mutta mukana on taustatietoa ja muun muassa katsaus kalakannoista. Saaristomeren ja Ahvenanmaan merialueen tila on heikentynyt huomattavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Erityisesti fosforin ja a-klorofyllin määrät ovat kasvaneet ja näkösyvyys pienenentynyt. Viimeisen kymmenen vuoden aikana pintaveden fosforipitoisuuden kasvu on laantunut suurimmassa osassa aluetta, mutta pohjanläheisessä vesikerroksessa ja talvella fosforipitoisuus on jatkanut kasvuaan monin paikoin viime vuosiin asti. Myös a-klorofyllin määrä on lisääntynyt ulko- ja välisaaristossa 2000-luvullakin. Viime vuosina klorofyllipitoisuuden kasvu on kuitenkin laantunut tai pitoisuus laskenut varsinkin rannikonläheisissä vesissä. Merialueen suurin paikallinen ravinnekuormittaja on maatalous, mutta varsinkin typpeä tulee runsaasti myös ilmalaskeumana. Sisäinen kuormitus ja virtausten mukana Suomenlahdelta ja muualta Itämereltä tulevat ravinteet heikentävät niin ikään merialueen tilaa. Muita ravinnelähteitä ovat mm. haja-asutus, jätevedenpuhdistamot ja kalankasvatus. Ahvenanmaan merialueelle ravinteita tulee enemmän muualta kuin Ahvenanmaalta. Hajakuormituksessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä selviä vuodenaikaisia muutoksia. Vuosina 1990 – 2009 jokien mereen tuoma ravinne- ja kiintoainekuormitus on ollut talvisin ja syksyisin selvästi suurempaa kuin vuosina 1970 – 1989. Talviaikaisen kuormituksen lisääntyminen johtuu aiempaa lauhemmista talvista, ja antaa viitteitä ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista muutoksista. Vaikka Saaristomeren ja Ahvenanmaan merialueen tilassa on ollut viime aikoina nähtävissä myönteisiäkin merkkejä, on niiden tila edelleen huolestuttava. Ainoa keino merialueen tilan parantamiseksi on kuormituksen huomattava vähentäminen. Vähentäminen koskee niin paikallisia ravinnelähteitä, erityisesti maataloutta, kuin muualta Itämereltä virtausten mukana tulevia ravinteita ja ilmalaskeumaa.

Kestävä kehitys hanketoiminnassa Lounais-Suomessa 2009 - 2010

Kestävä kehitys on yksi EU:n rakennerahastotoimintaa ohjaavista yhteisistä horisontaalisista periaatteista, joka otetaan huomioon rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanossa. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisuus on myös yksi neljästä Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen EAKR -ohjelmien välttämättömistä valintakriteereistä, joiden siis tulee kaikkien rahoitettavien hankkeiden osalta toteutua. Lounais-Suomen alueen rahoittajatahot (Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset sekä Satakuntaliitto ja Varsinais-Suomen liitto) ovat päättäneet raportoida maakuntakohtaisesti kestävän kehityksen toteutumisesta. Kukin taho on raportoinut, minkä tyyppisiä kestävän kehityksen osa-alueita edistäviä hankkeita on rahoitettu vuosina 2009 –2010 EAKR- ja ESR –osarahoitteisissa ohjelmissa, maaseutuohjelmassa sekä merkittävällä kansallisella rahoituksella (maakunnan kehittämisrahoitus, energiatuki). Vastaavanlainen raportointi on tehty aiemmin koskien vuosia 2007-2008. Tavoitteena on saada kokonaisnäkemys siitä, miten hanketoiminnan avulla on edistetty EU:n vuonna 2006 tarkistaman kestävän kehityksen strategiaa ja siinä määriteltyjä kestävän kehityksen painopistealueita. Raportoinnin runko pohjautuu ympäristöministeriön Suomen ympäristökeskukselta tilaamaan selvitykseen Ympäristönäkökulma EU:n rakennerahasto-ohjelmien toteutuksessa, Kallio 2008. Raportti on hyödynnettävissä selvitettäessä rakennerahastotoimintaa maakunnan yhteistyöryhmille sekä ohjelmatason vuosiraporteissa. Raportti palvelee myös Lounais-Suomen ympäristöohjelman sekä maakuntien ilmasto- ja energiastrategioiden seurantaa.

Maa- ja metsätalousalueiden monimuotoisuus ja kosteikot: Luvia ja Eurajoki

Luvian ja Eurajoen kuntien alueella toteutettiin maa- ja metsätalousalueiden monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma 2009–2010. Hankkeessa etsittiin maatalousympäristöstä ja osin metsäalueilta erityisesti ei-tuotannollisella investointituella toteutettavaksi soveltuvia kosteikkoja ja ympäristötuen erityistuella hoidettavaksi soveltuvia luonnon monimuotoisuuskohteita. Samalla tarkasteltiin suojavyöhykkeiden tarvetta kaltevilla ja tulvahaitoista kärsivillä pelloilla. Alueelta löydettiin runsaasti luonnon monimuotoisuuskohteita sekä useita kosteikkokohteita, mutta maaston tasaisuus ja uomien reunoille ulottuva viljely rajoittaa monien kosteikkojen rakentamismahdollisuuksia. Useat kohteet ovat mukana erityisesti maisema- tai luonnon monimuotoisuussyistä, joten niiden toteuttaminen olisi ympäristön kannalta kuitenkin suotuisaa. Hankkeessa kartoitettiin erikseen myös metsäluonnon monimuotoisuuskohteita, joita maanomistaja voi halutessaan hoitaa tai suojella valtakunnallisen METSO-ohjelman keinoilla. Alueelta löytyi noin 40 selvää METSO-kohdetta.