Taistelua miekoilla

Miekkailua ja ahdistuneita huudahduksia. Lopussa toinen karjahtaa ja häviää.

Kuninkaan, keisarin ja isänmaan puolesta

Kirjallisuusarvostelu

Prikaatien käyttö kesän 1944 taisteluissa

Tutkimuksessa selvitetään viiden jalkaväkiprikaatin perustaminen jatkosodan aikana sekä niiden taistelut kesällä 1944. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva kirjallisuus- sekä arkistotutkimus. Sen tarkoituksena on selvittää miten prikaateja käytettiin kesällä 1944. Tutkimuksen näkökulma on yhtymän toiminnan tarkastelu. Pääpaino on asetettu jalkaväkijoukkojen toiminnalle. Jo talvisodassa perustettiin prikaateja, mutta niiden kokoonpanot olivat tehtäväkohtaisia ja niiden tärkein tehtävä oli suojata kenttäarmeijan ryhmittyminen pääasemaan. Talvisodan prikaati ei ollut sotatoimiyhtymä vaan lähinnä rykmenttiin rinnastettava nopea joukko. Talvisodan kokemusten perusteella alkoi keskustelu divisioonan korvaamisesta maavoimien perusyhtymänä. Divisioona koettiin liian raskaaksi etenkin Laatokan pohjoispuolella. Toisaalta kokemukset prikaateista olivat vähäisiä ja niiden kannatus komentajiston keskuudessa oli vain hajanaista. Tämä johtui osittain sen heikommasta tappionsietokyvystä Kannaksen taisteluja ajatellen. Jatkosodan aikana uudelleenjärjestelyissä syksyllä 1941 aloitettiin divisioonien muuttaminen prikaateiksi, mutta sodan pitkittyessä siitä luovuttiin. Jatkosodan kuluessa perustettiin jalkaväkiprikaateja divisioonien rinnalle itsenäisiksi yhtymiksi. Prikaatille ei sodan aikana tehty ohjesääntöä tai opasta ja niinpä prikaatien käyttö oli komentaja- ja tilanneriippuvaista. Prikaatin käyttömahdollisuuksia lisäsi nelijakoisuus ja rykmenttiportaan puuttuminen johtamisen nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi. Uudelleenjärjestelyissä divisioonat olivat supistuneet käsittämään vain kaksi jalkaväkirykmenttiä sekä erillisen pataljoonan. Prikaatien taistelut kesällä 1944 poikkesivat suuresti toisistaan. Tapparista Taipaleenjoelle taistellut 19. Prikaati kävi lähestulkoon asemasotaa, kun taas 21. Prikaati kävi erittäin raskaita korpitaisteluja viivyttäen 250 km ja osallistuen sen jälkeen vielä ryhmä Raappanan vastahyökkäykseen Ilomantsissa. Toisaalla 3. Prikaati joutui suoraan pataljoonittain Kannaksen painopisteen taisteluihin. Viipurin esikaupunkialueelle ryhmittyi 20. Prikaati, joka valmistautui osiltaan taistelemaan myös rakennetulla alueella. Laatokan pohjoispuolella ollut 15. Prikaati viivytti Syväriltä U-asemaan 5. Divisioonalle alistettuna ja joutui jopa maihinnousun torjuntaan. Prikaatien käyttö oli hyvin moninaista. Niitä vastaan hyökännyt vihollinen, erilaiset toimintamaastot sekä ajallisesti ja etäisyyksiltään toisistaan suuresti poikkeavat tehtävät tekevät prikaatien vertailemisen vaikeaksi. Joitain yhtäläisyyksiä tiettyjen prikaatien toiminnasta on löydettävissä, mutta mitään yhtenäistä käyttöperiaatetta tai ajatusta näin erilaisille taisteluvaiheille ei ole. Prikaatit olivat jalkaväkiyhtymiä, joiden oli pystyttävä suoriutumaan kaikista käsketyistä tehtävistään. Tavanomaisen rintamapuolustuksen ja viivytyksen lisäksi jouduttiin torjumaan maihinnousua, varautumaan taistelemaan rakennetulla alueella sekä korpialueella. Vaikka prikaatien kokoonpanoissa olikin eräitä puutteita, ne suoriutuivat niille annetuista tehtävistään pääosin hyvin ja uudenlainen yhtymä osoitti organisaationa sopivuutensa suomalaisiin olosuhteisiin.

Panssarintorjunnan simulointimenetelmien tarkastelu

Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla panssarintorjunnan simulointiin ja mallintamiseen käytettävän kahden erilaisen matemaattisen menetelmän soveltuvuutta ja käytettävyyttä. Näiden työkalujen vertailun kautta pyritään tekemään johtopäätöksiä niiden soveltuvuudesta operaatioanalyysiin ja löytämään kehittämistarpeita menetelmien parantamiseksi ja jatkotutkimusten pohjaksi. Epäsuoran tulen vaikutus huomioidaan taistelun kulussa. Tutkimuksessa käytettävä skenaario on kummassakin menetelmässä sama, ja taistelut käydään neljässä vaiheessa, joihin osallistuvat joukot ja aseet ovat kummassakin tapauksessa samat. Tutkimuksessa käytetään konstruktiivista simulaatiota ja determinististä matemaattista mallia. Simulaatioon on sisälle ohjelmoitu epäsuoran tulen vaikutusmalli, mutta deterministisen mallin kanssa käytetään erillistä epäsuoran tulen vaikutusmallia. Panssarivaunujen taistelu toisia panssarivaunuja ja panssarintorjunta-aseita vastaan perustuu kummassakin menetelmässä tuhoamistodennäköisyyksiin. Tutkimuksessa annetaan esimerkki tuhoamistodennäköisyyksien määrittämisestä ja lasketaan tutkimuksessa käytettävät tuhoamistodennäköisyydet pääosin julkisista lähteistä saatavilla oleviin arvoihin perustuen. Tulosta laskettaessa taistelut aloitetaan kyseistä taisteluvaihetta varten vakioidulla tavalla esimerkiksi rajoittamalla taistelut käytäväksi vain tietyillä tuhoamisetäisyyteen perustuvilla torjunta-alueilla. Simulaation ja matemaattisen mallin välisistä eroista johtuen tämä ei kaikissa vaiheissa täysin toteutunut. Keskeisimmät tulokset liittyvät havaintoihin menetelmien eroista panssarintorjunta-aseiden kulutuksessa ja epäsuoran tulen tehossa. Lisäksi tuloksena havaittiin, että menetelmien välillä ei tuhottujen vaunujen määrissä ole merkittäviä eroja. Matemaattisen menetelmän lopputulos on kuitenkin vahvasti riippuvainen tutkijan tekemistä valinnoista skenaariota rakentaessaan, eikä tämän tutkimuksen lopputulos ole kyseisen mallin kohdalta, joka mitä tästä samasta tilanteesta olisi voinut tulla. Kummankin menetelmän jatkokehittämiseksi löytyi tutkimuksen aikana tarpeita. Matemaattisen menetelmän kohdalla tarpeet painottuvat niin sanottujen kestokäyttöaseiden eli ladattavien asejärjestelmien välisten taisteluiden laskemisen parantamiseen. Simulaation osalta suurimmat kehitystarpeet ovat yksiköiden realistisemman toiminnan kehittämisessä siten, että niiden reagointi taistelukentän ärsykkeisiin olisi todenmukaisempaa.

Siilasvuon joukkojen huollon järjestelyt Suomussalmella 1939-1940

Joulukuun alussa vuonna 1939 alkoivat talvisodan ehkä tunnetuimmat taistelut Suomussalmella. Tällöin osa Oulussa olleista eversti Hjalmar Siilasvuon vajaasti varustetuista joukoista saivat käskyn siirtyä Suomussalmelle. Perustetun prikaatin komentajaksi lähti eversti Siilasvuo mukanaan vain pieni esikunta, koska joukoista jäi vielä suuri osa Ouluun. Suomussalmella Siilasvuo taisteli kahta puna-armeijan divisioonaa vastaan. Vihollisen divisioonat saatiin tuhottua miltei kokonaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Ryhmä Siilasvuon, joka joulukuussa kasvoi 9. Divisioonaksi, huolto järjestettiin Suomussalmen kaksoisoperaation aikana. Kysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: oliko huoltohenkilöstöä ja huoltovälineitä riittävästi, miten huollon toteuttaminen suunniteltiin ja johdettiin, mitkä olivat suurimpia huollollisia haasteita, minkälaisia huoltojoukkoja Siilasvuolla oli käytettävissään ja vastasivatko huoltojoukot oppaiden ja ohjeiden mukaisia kokoonpanoja. Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus ja menetelmänä on käytetty sisältöanalyysia. Keskeisimpinä lähteinä ovat Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen arkistot, joista mainittakoon Pohjois-Suomen Ryhmän, Ryhmä Siilasvuon ja 9. Divisioonan sekä näiden alajohtoportaiden materiaali. Työssä ei ole pyritty selittämään taistelutapahtumia, vaan on keskitytty siihen, miten huolto toteutettiin ja mitkä tekijät siihen vaikuttivat noin kuukauden kestäneiden taisteluiden aikana. Joulukuussa Siilasvuon pieneen esikuntaan kuului oleellisesti myös muutama huollon johtaja, joista vastuullisimman tehtävän sai huoltopäälliköksi valittu kapteeni Johannes Kalervo. Siilasvuo sai Suomussalmelle saavuttuaan käyttöönsä toiminta-alueella sodan alusta asti taistelleet joukot, mukaan luettuna huoltojoukot. Huoltopäällikön johdolla huoltojoukot perustivat huoltokeskuksen Hyrynsalmen alueelle, josta taisteluiden edetessä osa siirrettiin Suomussalmelle. Joulukuun lopussa Siilasvuo sai lisävahvistuksia ja uudeksi huoltopäälliköksi saapui kapteeni Yrjö Sairio. Tällöin huoltojoukot kasvoivat lukumäärältään ja suorituskyvyltään vastaamaan niitä tarpeita, joita noin 14 000 taistelijan yhtymä tarvitsee. Huollon toteuttaminen vaati toimijoita jokaiselle osa-alueelle, joista tärkeimmässä roolissa olivat ampumatarvike- ja lääkintähuolto. Yksittäiselle taistelijalle suureen osaan nousi myös henkilökohtainen huolto eli muonitus, vaatetus ja hygienia. Unohtaa ei sovi myöskään eläinlääkinnän tärkeyttä, koska hevosilla oli merkittävä osa huollon täydennysketjussa. Raatteen tien taisteluiden loputtua olivat huoltojoukot levittäytyneet noin 70 km:n laajuiselle alueelle tarjotakseen Siilasvuolle ja hänen joukoilleen voiton mahdollisuuden täyttämällä oman tehtävänsä.

Yhdysvaltojen meri-ilmavoimien käyttöperiaatteet Midwayn taistelussa 1942 ja Leytenlahden taistelussa 1944

Tämä tutkimus käsittelee Yhdysvaltojen meri-ilmavoimien käyttöperiaatteita ja niiden muuttumista toisessa maailmansodassa keskittyen Midwayn ja Leytenlahden taisteluihin, jotka käytiin vuosina 1942 ja 1944. Tutkimuksessa perehdytään Yhdysvaltojen meri-ilmavoimien käyttämään kalustoon, meri-ilmavoimien kokoonpanoihin ja meri-ilmavoimien johtamiseen. Tutkimuksessa perehdytään myös teknologisen ja Yhdysvaltojen taloudellisen kehityksen tuomiin muutoksiin, jotka muovasivat meri-ilmavoimien käyttöperiaatteita. Tarkastelu perustuu kahteen eri meritaisteluun, joista on selkeästi erotettavissa meri-ilmavoimissa kahden vuoden aikana tapahtunut kehitys ja sitä kautta käyttöperiaatteiden muutos. Tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan seuraavaan pääkysymykseen: Miten Yhdysvaltojen meri-ilmavoiminen käyttöperiaatteet muuttuivat Midwayn ja Leytenlahden taistelujen välillä? Pääkysymystä tukemaan on valittu kolme alatutkimuskysymystä, jotka ovat: Oliko kaluston kehittymisellä merkitystä käyttöperiaatteiden muuttumiseen?, Miten meri-ilmavoimien kokoonpanot muuttuivat kahta eri taistelua tarkastellen? ja miten meri-ilmavoimien johtosuhteet vaikuttivat käyttöperiaatteiden muuttumiseen? Tutkimuksen johdantoluvussa esitellään tutkimuksen tutkimuskysymykset, rajaus, tutkimuksen viitekehys, sekä meri-ilmavoimien kehitys aselajina ennen toista maailmansotaa. Toisessa pääluvussa esitellään Midwayn ja Leytenlahden taistelut meri-ilmavoimien näkökulmasta. Kolmas pääluku tässä tutkimuksessa käsittelee meri-ilmavoimien käytössä ollutta kalustoa. Kolmannessa pääluvussa esitellään myös teknologisen kehityksen vaikutus meri-ilmavoimienkäyttöperiaatteisiin. Neljäs pääluku käsittelee meri-ilmavoimien kokoonpanoja ja niissä tapahtunutta muutosta kahden tutkittavan meritaistelun välillä. Viides pääluku käsittelee meriilmavoimien johtamisjärjestelmiä ja meri-ilmavoimien johtosuhteita. Kuudennessa pääluvussa esitetään tutkimuksessa saavutetut tutkimustulokset, sekä tehdään johtopäätökset, joilla vastataan tutkimuksen alussa esitettyihin tutkimuskysymyksiin. Tämä tutkimus on laadullinen sotahistorian tutkimus, jossa lähdemateriaalina on käytetty julkaistua aikalaiskirjallisuutta, sekä aihealueeseen liittyviä artikkeleita. Lähdeaineistona ei ole käytetty haastatteluja, koska niiden saaminen tutkimukseen varatussa aikaraamissa oli mahdotonta. Riittävän asiantuntemuksen omaavan haastateltavan löytyminen todettiin myös haasteelliseksi, koska kotimaista asiantuntijaa aihealueeseen ei ole.

Epäsuora sodankäynti Itämeren alueen taisteluissa vuosina 1854-1855 : B.H. Liddell Hartin teorian sovellus Krimin sotaan

Tämä tutkimus on kokonaisuus, jossa käsitellään kahta sotahistorian alaan kuuluvaa aihetta, B.H. Liddell Hartin teoriaa epäsuoruudesta sodankäynnissä sekä Krimin sodan tapahtumia Itämerellä. Tavoitteenani on yhdistää ajankohtainen sotataidon tutkimus perinteiseen sotahistoriaan tavalla, joka hyödyttää molempia osa-alueita. Käytän historiallisia tapahtumia esimerkkinä kuvaamaan teoriaa käytännössä ja teoriaa selittämään sotatapahtumia uudella tavalla. Tutkimus on kaksiosainen: ensimmäisessä osassa esitellään Liddell Hartin teoria epäsuoruudesta sodankäynnissä ja toisessa osassa sitä sovelletaan analysoimalla Krimin sodan Itämeren alueen sotatoimia. Laivaston lähettäminen Itämerelle oli mielestäni ratkaisevin päätös, minkä liittoutuneet tekivät voittaakseen sodan. Laivaston toiminta osoittautui sodan kannalta monin tavoin merkittäväksi, sillä Krimin rintaman taistelut eivät tuoneet sotaan ratkaisua. Laivasto muodosti merkittävän maihinnousu-uhan rannikolla, sodan loppuvaiheessa uhka kohdistui Pietaria vastaan. Uhka sitoi Itämeren rannikolle suuria määriä venäläistä sotaväkeä, jota olisi muuten voitu käyttää Krimillä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Krimin sodan Itämeren alueen toiminta oli perustaltaan epäsuoraa suurstrategian tasolla ja osaltaan myös strategian tasolla. Epäsuora vaikutus ei välttämättä ollut suunniteltua tai edes tietoista, epäsuora vaikutus voi tapahtua myös vahingossa.

KASI-simulaattorit osana johtaja- ja kouluttajakoulutusta

Tämä tutkimus käsittelee KASI-simulaattorijärjestelmän käyttöä osana johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Maavoimien vuosien 2013–2017 toimintasuunnitelman mukaan puolustusvoimat on laajentamassa KASI-järjestelmää ja näin ollen myös lisäämässä sen käyttöä. Simulaattoreiden merkitys on ollut jatkuvasti kasvava myös kustannussyistä. Simulaattorijärjestelmää käyttämällä voidaan saada aikaan säästöjä pitkällä aikavälillä, joka lisää järjestelmän käyttötarvetta. Samaan aikaan simulaattorijärjestelmällä kyetään luomaan mahdollisimman todenmukainen sodanajan toimintaympäristö, jossa varusmiehiä koulutetaan heidän omiin erikoistehtäviinsä. Tutkimuksen pääkysymyksenä on miten KASI-simulaattoreita pitäisi hyödyntää jalkaväen johtaja- ja kouluttajakoulutuksessa. Kysymykseen pyritään vastaamaan tutustumalla johtaja- ja kouluttajakoulutusta käsitteleviin asiakirjoihin sekä KASI-järjestelmään. Asiakirjojen lisäksi lähteinä toimivat erinäiset oppaat, opinnäytetyöt ja muu kirjallisuus, joka käsittelee KASIjärjestelmää sekä johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Tutkimus on tyypiltään laadullinen ja tutkimusmetodina käytetään sisällönanalyysiä. Simulaattoriavusteinen harjoittelu perustuu kokemalla oppimiseen, jossa koulutettavat kehittävät itseään yrityksen ja erehdyksen kautta. Kun taistelut on käyty ja kouluttaja on koonnut järjestelmältä saamien tietojen perusteella palautteen, reflektoi koulutettava toimintaansa omien ja kouluttajan havaintojen perusteella. KASI-järjestelmä mahdollistaa laajat käyttömahdollisuudet sodanajan kaltaista toimintaympäristöä luodessa. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kannalta järjestelmä tarjoaa johtajille hyvän oppimisympäristön, jossa kyetään muodostamaan kokonaiskuva taistelukentästä. KASIjärjestelmä tarjoaa laajat tilastot kouluttajan tueksi palautetta varten. Tämän palautteen perusteella koulutettavat luovat sisäisiä malleja ja toimintatapoja. Näitä syntyneitä uusia malleja va3 rusmiesjohtajat kouluttavat alaisilleen kehittäen samalla itseään ja alaisiaan. Simulaattoreiden käyttöä ei tule kuitenkaan suosia liikaa. Simulaattorit nostavat varusmiesten motivaatiota, mutta ilmiö on lyhytaikainen, jos järjestelmää käytetään jatkuvasti. Liian aikainenkin käyttö koulutuksessa on haitallista, koska järjestelmä saattaa antaa koulutettaville väärän kuvan toiminnasta taistelukentällä. Varusmiesjohtajilla tulee olla riittävät perusteet taisteluiden johtamisesta ennen kuin he alkavat soveltamaan taitojaan simulaattoriavusteisessa harjoituksessa.

Asutuskeskustaistelukoulutus Suomen puolustusvoimissa 1945–1989

Suomen puolustusvoimissa annettu asutuskeskustaistelukoulutus vuoden 1945 jälkeen on harvemmin tutkittu aihe. Toinen maailmansota osoitti, että taistelut asutuskeskuksissa kuuluivat erottamattomasti nykyaikaiseen taistelukenttään. Neuvostoliiton asema Itämeren alueen ainoana sotilasmahtina ja Porkkalan tukikohdan vuokraus Neuvostoliitolle muodostivat sotilaallisen uhkan niin valta-kunnan pääkaupungille kuin koko Etelä-Suomelle. Suomen itärajan siirtyminen lännemmäksi toi lisäksi useita asutuskeskuksia rajan läheisyyteen. Tässä tutkimuksessa on selvitetty miten asutuskeskustaistelukoulutus on kehittynyt Suomen puolustusvoimissa vuosien 1945–1989 välisenä aikana. Taustan tutkimukselle muodostaa koulutuksen yleinen kehittyminen tutkittavana olevana ajanjaksona. Lähdeaineina tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston, Sörnäisten toimipisteen julkista lähdemateriaalia ja koulutuksen yleisestä kehittymisestä kirjoitettua kirjallisuutta. Tutkimuksessa selvisi, että sotien jälkeen annettu asutuskeskustaistelukoulutus on ollut hyvin vähäistä 1980-luvun puoleen väliin saakka. Vuonna 1979 Afganistanin miehitykseen liittynyt Kabulin valtaus osoitti miten suurvalta lamauttaa yhdellä erikoisoperaatiolla valtion päätöksentekokyvyn. Sen seurauksena syntyi tarve kouluttaa pääkaupunkiseudulla toimimaan kykeneviä joukkoja.

The few in the cities : Yhdysvaltain merijalkaväen maajoukkojen käyttöperiaatteet rakennetun alueen taisteluissa vuosina 1990-2004

Yhdysvallat on toisen maailmansodan jälkeen osallistunut rakennetun alueen taisteluihin yhä useammin, mitä lähemmäs nykypäivää saavumme. Persianlahden sodan aikana merijalkaväen rakennetun alueen taistelut rajoittuivat kahden lentokentän valtaamiseen maahyökkäyksen aikana. Sen jälkeen sen joukkoja on käytetty taistelutehtävissä aina Mogadishun esikaupunkialueilta Fallujahin hallintokortteleihin. Rakennetun alueen taistelun yleistyminen sodankäynnin muotona käynnisti merijalkaväessä toiminnan kehittämisen 1990-luvun puolivälistä alkaen. Tämä tutkimus keskittyy Yhdysvaltain asevoimiin kuuluvan merijalkaväen joukkojen käyttöperiaatteiden kehittymiseen rakennetun alueen taistelussa 1990–2004. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus jossa tutkimusmenetelmänä on lähde-aineistoon perustuva aineistoanalyysi. Lähdemateriaalia tarkastellaan tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen sekä tutkimuskysymysten kautta. Muodostettujen havaintojen kautta tehdään lopuksi merkitystulkinta tutkittavasta ilmiöstä. Tutkimuksen primäärilähteinä toimivat Yhdysvaltain asevoimien sekä merijalkaväen julkaisemat doktriinit, oppaat sekä ohjesäännöt. Sekundaarilähteinä käytetään merijalkaväen toimintaa rakennetun alueen taisteluissa käsitteleviä yleisteoksia, aikalaiskirjallisuutta, tais-telukertomuksia, lehtiartikkeleja, opinnäytetöitä sekä tutkimuksia. Sodan kuvan muuttuminen on vaikuttanut osin merijalkaväen joukkojen käyttöperiaatteisiin rakennetulla alueella taisteltaessa. Jalkaväkijoukot ovat edelleen säilyneet taisteluiden kan-nalta keskeisimpänä joukkomuotona, mutta niiden tehtäväkenttä on samalla myös monipuo-listunut. Merijalkaväen luoma tehtäväkohtainen taisteluosasto konsepti on osoittautunut tehokkaaksi organisaatioksi eri suorituskykyjen yhdistämiseksi rakennetulle alueelle suun-nattujen operaatioiden aikana. Vihollisen toiminnan kehittyessä lähemmäs asymmetristä toimintatapaa – selkeästi havaittavan valtiojohtoisten asevoimien sijasta – on aiheuttanut sen, ettei selkeää rajaa ole enää muodostettavissa taistelun eri vaiheiden välille. Merijalka-väen komentajana 1990-luvulla toimineen kenraali Krulakin käyttöönottama termi ”three block war” on osoittautunut onnistuneeksi kielikuvaksi siitä, millaisia vaatimuksia raken-nettu alue taistelukenttänä asettaa joukkojen käyttöperiaatteille tulevaisuudessa.

Postimerkit merisotataidon dokumentteina : Britannian ja Saksan laivastojen varustelu maailmansotien välisenä aikana

Merisodassa tapahtunut muutos – erityisesti konevoiman syrjäyttäessä purjeet ja raudan korvatessa puumateriaalin 1800-luvun loppupuolella – johti nykypäivänäkin merkittäviin merisodan teoreettisiin tarkasteluihin. Teorioihin pohjautuneet merisotataidon yleisperiaatteet saivat ensimmäisen maailmansodan aikana käytännön testauksensa. Voittajat ja häviäjät analysoivat taistelut sekä maailmalla vallinneen ripeän teknisen kehityksen, minkä seurauksena laivastojen varustelu kiihtyi uudestaan valtapolitiikan tueksi. Maailmansotien välisenä aikana pyrittiin kansainvälisin sopimuksin säätelemään suurten laivastojen, kuten Britannian, Ranskan, Italian, Japanin ja Yhdysvaltojen varustelukilpailua. Versaillesin rauhansopimus rajoitti samanaikaisesti Saksan merivoimien kokoa. Tässä työssä tutkitaan Britannian ja Saksan merivoimien varustelua ja merisotataidon kehittymistä maailmansotien välisenä aikana. Merisotataidon kehittymisen tarkastelu tapahtuu postimerkkien avulla. Postimerkki syntyi Englannissa vuonna 1840 ja sen käyttö yleistyi ympäri maailman lähes samanaikaisesti konevoimaa käyttäneiden laivojen kanssa. Postimerkkien kuva-aiheet olivat aluksi valtioiden päämiehiä, heraldiikkaa, maisemia tai abstrakteja aiheita. Vasta 1900-luvun alkupuolella kuva-aiheina saattoi olla lähes mitä vain, myös sotalaivojen kuvia. Postimerkkikokoelmastani erottuu tutkimusaiheeseen 335 merkkiä. Britannian ja Saksan kansallisarkistojen alkuperäislähteiden ja tutkimuskirjallisuuden dokumenttianalyysiin perustuvaa merisotataidon moninaista kehitystä verrataan tutkimuksessani postimerkkien kuva-aiheisiin ja niiden yksityiskohtiin 3 300 kertaa. Tällä menettelyllä pyrin selvittämään voiko postimerkkejä käyttää ja pitää merisotaidon kehityksen kattavina dokumentteina. Postimerkeissä satunnaisiksi jääneet virheet tai propaganda eivät vähennä merisotataidon kehityksen kuvaamisen dokumenttiarvoa. Postimerkkien sotalaivoihin liittyvät kuvat kattavat muutamaa laivaluokkaa lukuunottamatta molempien maiden kaikki taistelualuslajit- ja luokat. Postimerkeistä voidaan nähdä vanhat sotalaivat, niiden peruskorjaukset ja uudet luokat lentotukialuksista sukellusveneisiin. Alusten kuvat voidaan liittää Britannian kansainyhteisön muuttuneisiin strategisiin ja taktisiin tavoitteisiin niin Atlantilla kuin Kaukoidässä. Saksan merivoimien nousu Versaillesin rauhanehtojen rajoituksista ja lopulta pyrkimys Britannian kauppamerenkulun tuhoajaksi välittyy myös postimerkeistä. Yleinen sotatekninen kehitys, lentoneiden tulo merisotanäyttämölle ja aikanaan kansainvälisten tonnistorajoitusten poistuminen näkyvät postimerkeissä. Kokopostimerkin historian aikana vuoteen 2012 mennessä purjeettomien, nykyaikaisten sotalaivojen kuvia on julkaistu noin 3 350 postimerkillä, jotka on koottu Maailman suurin laivasto-osasto -postimerkkikokoelmaani noin 35 vuoden aikana