58 resultados para partnership risks
Resumo:
Työn tavoitteena oli luoda Yhtyneet Sahat Oy:lle dokumentoitu sopimusvalmistusohjeisto. Laadittu ohjeisto toimii keskeisenä apuvälineenä toimeksiantajalle, kun yhtiön eri tuotantolaitokset luovat uusia tuotannollisia yhteistyösuhteita. Ohjeiston laatimista varten tutustuttiin aluksi yhtiön sisäisiin alihankintakäytäntöihin. Tämän jälkeen sopimusvalmistusjärjestelmien tarkastelu laajennettiin mekaanisen metsäteollisuuden malleihin sekä elektroniikka- että metalliteollisuuden toimintajärjestelmiin. Yhtyneet Sahat Oy:n yhteistyömallin toimivuutta testattiin koetuotteilla potentiaalisten sopimusvalmistajien kanssa. Työn viimeisenä osa-alueena oli Yhtyneet Sahat Oy:n henkilökunnan asenteiden selvittäminen sopimusvalmistusyhteistyön hyödyntämisestä. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, mm. että hyvä sopimusvalmistussuhde vaatii kirjallisen sopimuksen päähankkijan ja sopimusvalmistajan vastuista ja velvollisuuksista. Yhtenä päähankkijan tärkeänä tehtävänä on kannustaa sopimusvalmistajansa jatkuvaan kehitystyöhön. Jatkuvalla kehitystyöllä taataan yhteistyösuhteen pitkäaikainen kesto, jonka avulla yhteistyökumppanit voivat ylläpitää hintakilpailukykyään. Lisäksi yhteistyöyritysten välinen riskienhallinta korostuu valmistussuhteen syventyessä.
Resumo:
Lemcon Oy on Lemminkäinen konserniin kuuluva kansainvälinen projektirakentaja. Tässä työssä kuvataan Lemcon Oy:n ja mahdollisten partnereiden pidempiaikaisen yhteistyön hyötyjä, haittoja ja riskejä Lemcon Oy:n näkökulmasta. Tarkastelu rajataan sellaisiin yhteistyökumppaneihin, jotka ovat itsekin kilpailutilanteessa asiakkaisiin nähden ja jotka voisivat käyttää Lemcon Oy:tä alihankkijana tehdas- tai voimalaitosrakennusten rakennusteknisten töiden kokonaistoimituksissa.. Diplomityö on tehty pääosin kirjallisuustutkimuksena. Lisäksi työssä kuvataan kahden mahdollisen yhteistyökumppanin mielipiteitä ja käsityksiä mahdollisesta yhteistyöstä. Tätä varten on haastateltu yhteensä 6 henkilöä kahdesta yrityksestä. Kirjallisuustutkimuksen mukaan pidempiaikainen yhteistyö olisi molemmille osapuolille kannattavaa. Mahdolliset partnerit osoittivat varovaista kiinnostusta pidempiaikaista yhteistyötä kohtaan ja olivat valmiit jatkoneuvotteluihin.
Resumo:
Diplomityössä on tarkasteltu moottoritien rakentajan ja kunnossapitäjän ympäristöriskejä ja -vastuita moottoritien elinkaarihankkeessa. Työssä esitellään malli ympäristöriskien analysoimiseksi. Mallin avulla tuotetun tiedon pohjalta yrityksessä on mahdollista päättää ympäristöriskien hallintastrategiasta. Työssä on tutustuttu keskeiseen ympäristölainsäädäntöön ja sen yrityksen ympäristövastuulle asettamiin vaatimuksiin. Imagotekijöitä on käsitelty osana ympäristövastuuseen liittyvää yrityskohtaista päätöksentekoa. Hankekohtainen ympäristöriskien tunnistaminen ja arviointi on tehty E18 Muurla – Lohja moottoritiehankkeen tarjouslaskentavaiheessa. Tarjousvaiheessa tehty riskianalyysi palvelee päätöksentekoa yrityksessä valittaessa ympäristöriskien hallintastrategiaa. Analyysillä tuotetun tiedon avulla voidaan ohjata suunnittelua, tarjouksen hinnoittelua ja tarjouksen liitteeksi tuotettavan ympäristömateriaalin sisältöä. Tien rakentamisen ja kunnossapidon aikana materiaalia voidaan edelleen hyödyntää ympäristöasioiden hallinnassa.
Resumo:
Kansainvälinen ja kiristyvä kilpailu on muuttanut yritysten liiketoimintaympäristöä yhä monimutkaisemmaksi ja riskialttiimmaksi. Yritysten keskittyessä yhä syvemmin omaan ydinosaamiseensa on ulkoisten resurssien hallinnan merkitys korostunut. Työnjakoa syventämällä tavoitellaan parempaa joustavuutta, ajanhallintaa sekä kustannustehokkuutta. Myös hankintatoimen tehtävät ja vastuualueet muuttuvat ennakoivampaan ja riskialttiimpaan suuntaan. Modernin hankintatoimen on kyettävä tunnistamaan, analysoimaan ja hallitsemaan riskejä yhä pirstaloituneemmista lähteistä ja muodoista. Proaktiivinen hankintatoimi osallistuu yrityksen strategiseen suunnitteluun ja riskienhallintaan. Hankintariskit voidaan luokitella seuraaviin kymmeneen riskiluokkaan: keskeytymisriskit, saatavuusriskit, hintariskit, varasto- ja aikatauluriskit, teknologiariskit, luottamuksellisen tiedon vuotoriskit, laaturiskit, konfiguraatioriskit, opportunismiriskit sekä riippuvuusriskit. Tässä tutkimuksessa hankintariskienhallintaa tarkastellaan hankintastrategian valinnan näkökulmasta. Hankintastrategian yksi elementti on toimittajasuhteen ja toimittajien lukumäärän valinta. Tilanteesta riippuen yhteistyöstrategialla tai perinteisellä kilpailuttamisella voidaan tavoitella parempaa riskienhallintaa. Yhteistyöstrategioita ovat eri tasoiset kumppanuussuhteet ja liittoutumat, jolloin suhde toimittajaan on syvä ja luottamuksellinen hyödyttäen aidosti molempia osapuolia. Riskienhallinnan näkökulmasta yhteistyöstrategia soveltuu parhaiten tilanteissa, joissa toimittajista on pitkä kokemus sekä hankintanimikkeen tuottama arvo on merkittävä. Kilpailuttamisstrategia eli hankintojen toteuttaminen usealta toimittajalta vaatii ostavalta organisaatiolta tehokkaasti hyödynnettynä suurempia resursseja kuin yhteistyöstrategian käyttö. Kilpailuttaminen soveltuu usein parhaiten silloin, kun hankintanimikkeet ovat tavanomaisia ja vaihtoehtoisia hankintalähteitä on runsaasti. Lisäksi usean toimittajan käyttö suojaa materiaalivirran katkoksilta sekä lisää hankintamarkkinoiden tuntemusta. Empiirisessä tutkimusosassa tutkitaan, miten soveltuviksi riskienhallintamenetelmiksi erilaiset hankintastrategiat koetaan Suomen IVD-teollisuudessa. Lisäksi tunnistetaan Suomen IVD-teollisuudessa merkittävimmiksi koetut hankintariskiluokat sekä selvitetään millä organisaation tasolla hankintariskienhallinta pääasiassa suoritetaan. Lisäksi selvitetään, millä menetelmin hankintariskejä pääasiassa analysoidaan.
Resumo:
Tuotekehitys ja uusien tuotteiden lanseeraus on teollisen yrityksen menestyksekkään liiketoiminnan elinehtoja tämän päivän kilpailussa. Teollisuusyrityksen tuotteiden innovaatioaikakausia on ollut lukuisia, samoin kuin uuden tuotteen lanseerauksen lähtökohtia. Aikakausista, jolloin tuotteita kehitettiin yrityksen omista lähtökohdista, kuten valmistuksellisista eduista, on edetty tilanteeseen, jossa markkinoiden tarpeita tulee ottaa yhä enemmän huomioon. Kuitenkin, teollisuudessa esitellään tuotteita yhä puhtaasti tuotantolähtöisesti, ja tutkimuksen tavoitteena on selvittää taloudellisia riskejä, joita liittyy puhtaasti teknologiavetoiseen tuotteiden kehitystyöhön, valmistukseen ja lanseeraukseen. Normatiivisena tutkimuksena työ pyrkii asiakastarpeita ja teollisuusyrityksen loppuasiakkaiden näkökulmia huomioon ottaen osoittamaan markkinoinnin keinojen merkityksen tuotantolähtöisen tuotelanseerauksen taloudellisten riskien minimoimiseksi. Uuden teollisen tuotteen asiakastarpeita on selvitetty kyselymuotoisen markkinointitutkimuksen menetelmiä hyväksikäyttäen. Tuotteen tärkeimpien ominaisuuksien, kuten turvallisuuden, kestävyyden ja hinnan merkitystä voidaan hyödyntää ennen tuotteen kaupallista esittelyä potentiaalisten asiakassegmenttien kartoitukseen ja menestyksellisen lanseerauksen edesauttamiseksi.
Resumo:
Tämän pro gradu tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka pieni ohjelmistoalan yritys voi menestyksekkäästi kansainvälistyä markkinoinnin partnership suhteiden tukemana. Tutkimuksen lähtokohtana oli hankkia case yritys Viope Solutions Oy:n käytettäväksi konkreettisia työkaluja ensimmäisten maltillisesti etenevien kansainvälistymisoperaatioiden tueksi. Tutkielma jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Näistä jälkimmäisessä kerättiin kvalitatiivisen henkilökohtaisen haastattelututkimuksen avulla kuudelta ohjelmistoalan esimerkkiyritykseltä tietoa ja kokemuksia kansainvälistymisen sekä kansainvälisten partnership suhteiden menestyksekkääseen kehittämiseen. Esimerkkiyritysten kansainvälistymisessä havaittiin monenlaisia eri strategioita ja käytännön keinoja lähestyä kohdemarkkinoita. Kansainvälisten markkinoinnin partnership suhteiden menestystekijöitä havaittiin olevan osapuolten keskinäinen luottamus, yhteensopivat tuotevalikoimat, tehokas kommunikaatio sekä rahallinen ja täsmällinen sitoutuminen yhteistyöhön. Vastaavasti tärkeimmiksi mahdollisiksi ongelmiksi yhteistyölle todettiin kohdemarkkinoiden muuttuminen tai pettäminen, osapuolten suhteeseen sitoutumisen puute ja liialliset lupaukset seka ongelmat henkilökohtaisessa kanssakäymisessä. Saatua aineistoa ja aikaisempaa teoriakatsausta pyrittiin soveltamaan Viopen Ruotsin operaatioiden avuksi. Samoin Ruotsin markkinoita pyrittiin analysoimaan Internet pohjaisen aineiston avulla. Havaittiin, etta Viopella on melko hyvät mahdollisuudet onnistua Ruotsissa omien ja kumppanien komplementaarisia panostuksia hyödyntäen.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää ostomarkkinatutkimusta ja partnership-hankintasuhteen aloittamista. Tutkimuksessa tehtiin ostomarkkinatutkimuksen avulla esiselvitys Imatran Seudun Koivukeskus Oy:n potentiaalisista toimittajista. Tutkimuksessa selvitettiin myös potentiaalisia partnereita, joiden kanssa voitaisiin aloittaa tulevaisuudessa pitkäaikainen toimittajayhteistyö. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin partnershipin hyötyjä ostajalle. Tutkielma sisältää teoria- ja empiriaosuuden. Teoriaosassa käsitellään ostomarkkinatutkimusta ja ostosalkkuanalyysiin perustuvia hankintastrategioita pääpainon ollessa partnership-hankintastrategian kuvaamisessa. Empiirisessä osassa selvitetään ostomarkkinatutkimusta potentiaalisten toimittajien selvittämiseksi. Empiirisessä osassa esitetään myös kvalitatiivisen haastattelututkimuksen tulokset potentiaalisista partnereista. Empiirisen osan tutkimukset ovat esiselvityksiä aiheista, eikä tutkimusten tarkoituksena ollut valita toimittajia tai partnereita vielä tässä vaiheessa. Ostomarkkinatutkimuksen perusteella löydettiin 11 potentiaalista toimittajaa, jotka valittiin sopivan maantieteellisen etäisyyden perusteella. Potentiaalisia partnereita löydettiin neljä, ja nämä partnerit valittiin myös sopivan maantieteellisen sijainnin perusteella. Partnereiden valinnassa käytettiin lisäksi vaatimusta, että yrityksillä oli aiempaa kokemusta alalla. Partneruuden tärkeimpänä hyötynä voi pitää sitä, että pitkäaikaisella toimittajayhteistyöllä ostaja varmistaa koivupuun saannin tulevaisuudessa.
Resumo:
The purpose of this study was to increase the understanding of the role and nature of trust in asymmetric technology partnership formation. In the knowledge-based "learning race" knowledge is considered as a primary source for competitive advantage. In the emerging ICT sector the high pace of technological change, the convergence of technologies and industries as well as the increasing complexity and uncertainty have forced even the largest players to seek cooperation for complementary knowledge and capabilities. Small technology firms need the complementary resources and legitimacy of the large firms to grow and compete in the global market place. Most of the earlier research indicates, however, that partnerships with asymmetric size, managerial resources and cultures have failed. A basic assumption supported by earlier research was that trust is a critical factor in asymmetric technology partnership formation. Asymmetric technology partnership formation is a dynamic and multi-dimensional process, and consequently a holistic research approach was selected. Research issue was approached from different levels: the individual decision-maker, the firm and the relationship between the parties. Also the impact of the dynamic environment and technology content was analyzed. A multitheoretical approach and a qualitative research method with in-depth interviews in five large ICT companies and eight small ICT companies enabled a holistic and rich view of the research issue. Study contributes on the scarce understanding on the nature and evolution of trust in asymmetric technology partnership formation. It sheds also light on the specific nature of asymmetric technology partnerships. The partnerships were found to be tentative and the diverse strategic intent of small and large technology firms appeared as a major challenge. The role of the boundary spanner was highlighted as a possibility to match the incompatible organizational cultures. A shared vision was found to be a pre-condition for individual-based fast trust leading to intuitive decision-making and experimentation. The relationships were tentative and they were continuously re-evaluated through the key actors' sense making of the technology content, asymmetry and the dynamic environment. A multi-dimensional conceptualization for trust was created and propositions on the role and nature of trust for further research are given. The purpose of this study was to increase the understanding of the role and nature of trust in asymmetric technology partnership formation. In the knowledge-based "learning race" knowledge is considered as a primary source for competitive advantage. In the emerging ICT sector the high pace of technological change, the convergence of technologies and industries as well as the increasing complexity and uncertainty have forced even the largest players to seek cooperation for complementary knowledge and capabilities. Small technology firms need the complementary resources and legitimacy of the large firms to grow and compete in the global market place. Most of the earlier research indicates, however, that partnerships with asymmetric size, managerial resources and cultures have failed. A basic assumption supported by earlier research was that trust is a critical factor in asymmetric technology partnership formation. Asymmetric technology partnership formation is a dynamic and multi-dimensional process, and consequently a holistic research approach was selected. Research issue was approached from different levels: the individual decision-maker, the firm and the relationship between the parties. Also the impact of the dynamic environment and technology content was analyzed. A multitheoretical approach and a qualitative research method with in-depth interviews in five large ICT companies and eight small ICT companies enabled a holistic and rich view of the research issue. Study contributes on the scarce understanding on the nature and evolution of trust in asymmetric technology partnership formation. It sheds also light on the specific nature of asymmetric technology partnerships. The partnerships were found to be tentative and the diverse strategic intent of small and large technology firms appeared as a major challenge. The role of the boundary spanner was highlighted as a possibility to match the incompatible organizational cultures. A shared vision was found to be a pre-condition for individual-based fast trust leading to intuitive decision-making and experimentation. The relationships were tentative and they were continuously re-evaluated through the key actors' sense making of the technology content, asymmetry and the dynamic environment. A multi-dimensional conceptualization for trust was created and propositions on the role and nature of trust for further research are given.
Resumo:
Deregulation of the electricity sector liberated the electricity sale and production for competitive forces while in the network business, electricity transmission and distribution, natural monopoly positions were recognised. Deregulation was accompanied by efficiencyoriented thinking on the whole electricity supply industry. For electricity distribution this meant a transition from a public service towards profit-driven business guided by economic regulation. Regulation is the primary means to enforce societal and other goals in the regulated monopoly sector. The design of economic regulation is concerned with two main attributes; end-customer price and quality of electricity distribution services. Regulation limits the costs of the regulated company but also defines the desired quality of monopoly services. The characteristics of the regulatory framework and the incentives it provides are therefore decisive for the electricity distribution sector. Regulation is not a static factor; changes in the regulatory practices cause discontinuity points, which in turn generate risks. A variety of social and environmental concerns together with technological advancements have emphasised the relevance of quality regulation, which is expected to lead to the large-scale replacement of overhead lines with underground cables. The electricity network construction activity is therefore currently witnessing revolutionary changes in its competitive landscape. In a business characterised by high statutory involvement and a high level of sunk costs, recognising and understanding the regulatory risks becomes a key success factor. As a response, electricity distribution companies have turned into outsourcing to attain efficiency and quality goals. This doctoral thesis addresses the impacts of regulatory risks on electricity network construction, which is a commonly outsourced activity in the electricity distribution network sector. The chosen research approach is characterised as an action analytical research on account of the fact that regulatory risks are greatly dependent on the individual nature of the regulatory regime applied in the electricity distribution sector. The main contribution of this doctoral thesis is to develop a concept for recognising and managing the business risks stemming from economic regulation. The degree of outsourcing in the sector is expected to increase in years to come. The results of the research provide new knowledge to manage the regulatory risks when outsourcing services.
Resumo:
Purpose of this study is to analyze the effect of Russia's economic environment changes in the total return indexes of Finnish companies. The research data consisted of Finnish publicly listed companies, which have made physical investments to Russia, and operating in the area. The study used six different variables to model the Russian operating environment. The data consists of total return indexes of Finnish companies. From those we calculated the monthly mean interval between timeline of 1 January 2000 to 31 December 2009. Sample period is divided into two different parts. Variables impact on companies' total return indices is tested by regression analysis. By F-test we tested significance of model and squared coefficient correlation told us how much model explains from changes. Goodness of the β-coefficient is tested in the model by t-test. The research results shows that the Russian operating environment, or changes in which the active Finnish companies in total return indices. On partial sample periods results were not so significant.
Resumo:
This work investigates the Bullwhip Effect, which is one of the most important phenomena in contemporary supply chain management. The author uses most recent theoretical apparatus to analyze operational activities of a leading FMCG company British American Tobacco Eastern Europe. This paper investigates and describes the process in BAT supply chain management and considers the impact of the Bullwhip Effect together with the potential risks threatening company's operations. Emergence of the Bullwhip Effect leads to supply chain inefficiency. This paper contains methodological supply chain risk mitigation recommendations, description of a real case study and an analytical study of internal and external supply chain processes
Resumo:
Tämä kandidaatintutkielma paneutuu teknisen suunnittelun ulkoistamiseen partnership-suhtein. Kyseessä on aihe, joka on monille teollisuusyrityksille hyvin ajankohtainen ja tärkeä, sillä teknisen suunnittelun asema yrityksen arvoketjussa on usein merkittävä. Lisäksi talouden globalisoituessa ja teknologisen kehityksen edetessä nopeasti on teknisen suunnittelun tehtävistä suoriutuminen riittävällä tehokkuudella vaikeutunut. Ulkoistaminen onkin levinnyt myös tämän aiemmin hyvin salatun toiminnon alueelle. Partnership-suhde, joka läheisen kanssakäymisen turvin voi lisätä ulkoistamisesta saatavia hyötyjä, on nähty monessa yrityksessä keinoksi selviytyä nykytalouden haasteista teknisen suunnittelunsa saralla. Tutkielma etsii vastauksia siihen millaisia motiiveja, hyötyjä ja riskejä teknisen suunnittelun ulkoistamiseen liittyy tämän tietyn ulkoistamisrakenteen vaihtoehdon yhteyteen. Kirjallisuuskatsaukseen nojautuva analyysi esittää, että partnership-suhteisiin hakeutumiselle motiivina voi olla tämän suhdemuodon kanssakäymisen syvyyttä ja tehokkuutta lisäävä vaikutus. Tästä koituvan läheisen yhteistoiminnan seurauksena ulkoistava yritys ei pelkästään kykene suoriutumaan suunnittelutehtävistään eri tilanteissa, vaan myös parantamaan suunnittelutyön laatua. Toisaalta tilanteeseen liittyy lukuisia riskejä, joiden suunnittelutyötä hankaloittavat vaikutukset vain korostuvat partnership-suhteeseen tehdyn sitoutumisen vuoksi. Tutkielma luo siis yleiskäsityksen siitä, että partnership-suhde voi todella olla tehokas keino ulkoistamiseen teknisen suunnittelun kaltaisen tietointensiivisen toiminnon kohdalla, mutta helppo ja ongelmaton vaihtoehto se ei suinkaan ole.