885 resultados para Talous ja filosofia
Resumo:
Tutkielman aiheena ovat lausumat identiteetistä, taloudesta ja yhteiskunnasta aikakauslehti Imagessa vuosina 1990–1993. Tutkielman alkuperäislähteinä on käytetty Imagen artikkeleita, joita tarkastellaan 1990-luvun alun Suomen yhteiskunnallisen murroksen kontekstia vasten. Tälle aikakaudelle keskeisiä tekijöitä olivat syvä lama, Neuvostoliiton romahdus sekä EU-jäsenyyshanke. Tutkielma käsittelee yhteiskunnallisen murroksen kuvaamista sekä lehden tekijöiden ihanteita ja argumentaatiota vertailevan diskurssianalyysin keinoin. Työssä lausumia käsitellään temaattisesti liittäen ne esimerkiksi sukupolvikapinan, globalisaation ja kilpailutalouden puheavaruuksiin. Vuonna 1985 perustettu Image haki 1990-luvun alkupuolella paikkaansa julkaisuna. Vapaaehtoisvoimin toimitetusta kulttuurialbumista alettiin muovata kaupallista aikakauslehteä, joka tähtäsi kunnianhimoiseen yhteiskunnalliseen journalismiin. Tekijät halusivat haastaa vakiintuneen suomalaisen identiteetin ja korostaa kaupunkilaisen kulutuskulttuurin ja luovan työn merkitystä syvän taloustaantuman keskellä. Tutkielmassa esitettyjen tulosten mukaan Imagen 1990-luvun alun retoriikassa keskeistä oli Suomen liberalisoiminen. Yksilöllisempää, moniäänisempää ja kriittisempää kansalaisuutta ajettiin voimakkaasti samalla, kun Suomi haluttiin sitoa länsieurooppalaiseen viitekehykseen. Johtajavaltaiseksi koettua suomalaisuutta, korporatiivista kulttuuria ja suurten ikäluokkien valta-asemaa kritisoitiin lehdessä runsaasti. Tilalle haluttiin tuoda kosmopoliittinen identiteetti, joka kiinnittyisi etenkin luovaan työhön ja kaupunkilaiseen kulutuskulttuuriin. Image kiinnittyy tarkasteluajankohtansa kontekstissa laajempiin yhteiskunnallisiin puheavaruuksiin, joissa vaaditaan markkinalähtöisempää ja vapaampaa Suomea. Tutkielman keskiöön nouseekin lehden yhteiskunnan ja identiteetin liberalisointia sekä suomalaisen identiteetin uudistamista vaativa retoriikka, jonka yhteydet 2010- luvun talousvetoiseen yhteiskunnalliseen puheeseen ovat selkeät. 1990-luvun alussa esitettyjen puheenvuorojen tarkastelu auttaa siis ymmärtämään myös myöhempää yhteiskunnallista keskustelua.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli saada näkemys kunnallisten talous- ja velkaneuvontatoimistojen antaman talousneuvonnan toimivuudesta ylivelkaantumisen estämisessä sekä mahdollisista kehitystarpeista. Tutkielmassa käsitellään talousneuvonnan perustana oleva lainsäädäntö, tasapainoisen talouden perusteita sekä velkaantumisen syitä. Varsinainen tutkimus tehtiin internetin kautta toteutetulla kunnallisille talous- ja velkaneuvojille suunnatulla kyselyllä. Kyselyllä selvitettiin muun muassa, kuinka paljon talousneuvontaa annetaan, minkälaista tuo annettu neuvonta on ja annetaanko neuvontaa yrittäjille. Lisäksi haluttiin saada selville talous- ja velkaneuvojien käyttämä talousneuvontaprosessi. Tutkimustuloksista ilmenee, että vaikka talous- ja velkaneuvonnasta annettu laki painottaa talousneuvontaa, talous- ja velkaneuvojien tyypilliset työtehtävät liittyvät yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Varsinaista talousneuvontaa annetaan kohtuullisen vähän. Suurin osa talous- ja velkaneuvojista oli sitä mieltä, että talousneuvonnalla voidaan kokonaan tai osittain estää ylivelkaantuminen. Yli puolet talous- ja velkaneuvojista ei antaisi talousneuvontaa yrittäjille, mutta pääsyy kieltäytymiselle oli kuitenkin resurssipula. Talousneuvonnan antamisen tueksi tulisi saada koulutusta, materiaalia sekä konkreettisia välineitä, kuten atk-ohjelmia. Velkaantuminen on pysyvä osa markkinataloutta ja yhteiskunnan tulee kantaa siitä vastuu. Tärkeintä olisi kuitenkin saada ihmiset motivoitumaan oman taloudellisen tilanteen hoitamiseen.
Resumo:
Sähkömies -taloushallinto-ohjelmisto on pienille sähköalan yrityksille suunnattu valmisohjelmisto. Se on tarkoitettu tehostamaan talous- ja materiaalihallinnon tehtäviä yrityksessä. Tämän työn tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa ostoreskontra –moduuli Sähkömies –taloushallinto-ohjelmistoon. Ostoreskontra -ominaisuuden lisääminen ohjelmistoon on saanut alkunsa useiden asiakkaiden palautteesta saada automatisoitua yrityksen ostoreskontra -toiminto. Samalla ohjelmistosta saadaan kilpailukykyisempi tuote sähköalalla. Työssä on ensiksi tutkittu ostoreskontran yleistä toimintamallia. Ohjelmiston kehitysprosessissa on sovellettu vesiputous –ohjelmistoprosessimallia. Ostoreskontra –moduulin vaatimukset on määritelty yhdessä avainasiakkaiden kanssa. Ohjelmiston toiminnallisuuden määrittelyssä on käytetty use case –menetelmää. Vaatimusmäärittelyyn ja toiminnalliseen määrittelyyn perustuen on suunniteltu tietokantataulut, käyttöliittymälomakkeet sekä tehty ohjelmamäärittelyt. Ohjelmiston toteutukseen on käytetty Visual Basic –sovelluskehitintä sekä Access 2000 –tietokanta-ohjelmistoa.Työn lopullista onnistumista on vielä aikaista arvioida, koska ohjelmiston ostoreskontra –moduulin sisältävää versiota ei ole vielä toimitettu asiakkaille. Lupaavaa palautetta on kuitenkin tullut projektissa tiiviisti mukana olleilta asiakkailta.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Maailmanlaajuinen finanssikriisi on vaikuttanut merkittävällä tavalla euroalueen toimintaan ja tuonut esiin ongelmia sen rakenteessa. Tutkielman tavoitteena oli tunnistaa eurokriisiin johtaneita tekijöitä ja euroalueen keskeisiä rakenteellisia ongelmia. Teoriakehys muodostui optimaalisen valuutta-alueen teoriasta, jota täydennettiin velkaantumiseen, pankkikriiseihin ja vaihtotaseiden epätasapainotiloihin liittyvällä teorialla. Tutkimuksessa hyödynnettiin laaja-alaisesti olemassa olevaa teoreettista ja empiiristä kirjallisuutta sekä eri tietokannoista saatavaa makrodataa. Tulokset kertovat rahoitusmarkkinoiden keskeisestä roolista epätasapainotilojen kehittymisessä sekä rahaunionin puutteellisista mukautumismekanismeista. Institutionaalisen rakenteen osalta euroalueen keskeisiä ongelmia ovat olleet tehokkaan pankkivalvonnan puute sekä viime hetken lainoittajan puuttuminen valtionvelkakirjamarkkinoilla.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Suomalaisia työeläkevakuutusyhtiöitä koskevassa laissa ei ole säädetty sijoittamista ohjaavista vastuullisuuskriteereistä, mutta yhtiöiden odotetaan siitä huolimatta sijoittavan vastuullisesti. Vastuuton sijoitustoiminta voi johtaa legitimiteetin menettämiseen ja uhata liiketoimintaa. Suomalaisten työeläkevakuutusyhtiöiden vastuullinen sijoittaminen hedgerahastoihin on tutkimusalue, jota ei ole aikaisemmin tutkittu. Tutkielman tavoitteena oli kuvata ja analysoida suomalaisten työeläkevakuutusyhtiöiden vastuulliselle sijoittamiselle rakentamaa merkitystä ja sen tulkintaa hedgerahastosijoittamisessa. Tutkielman tavoitteena oli myös analysoida hedgerahastojen vastuullisuuden edistämistä sekä siihen liittyviä haasteita ja niiden ratkaisumahdollisuuksia. Tutkielma toteutettiin toiminta-analyyttisena tutkimuksena, jossa aineiston keruutapana käytettiin teemahaastatteluja. Yhteensä haastateltiin viittä henkilöä neljästä eri työeläkevakuutusyhtiöstä. Tutkimuksen tuloksina havaittiin, että vastuullinen sijoittaminen tarkoittaa työeläkevakuutusyhtiöille lakien mukaan sijoittamista, ESG-asioiden eli ekologisten, yhteiskunnallisten ja hallintotapa-asioiden huomioimista sijoitusanalyysissa, vastuullista omistajuutta sekä UN PRI:n periaatteiden ja muiden kansainvälisten ohjeistojen noudattamista. Vastuullinen sijoittaminen on integroitu yhtiöissä kaikkeen sijoitustoimintaan. Hedgerahastosijoittamisessa vastuullisen sijoittamisen rooli korostuu riskienhallinnan työkaluna. Yhtiöt pyrkivät tunnistamaan mahdolliset kriittiset talous- ja maineriskit jo valintavaiheessa. Eniten huomiota kiinnitetään hedgerahastojen hallintotapa-asioihin, koska ne ovat riskienhallinnan kannalta kriittisiä. Hedgerahastojen ei tarvitse täyttää kaikkia yhtiöiden vastuullisuuskriteereitä ennen sijoituksen tekemistä. Yhtiöt pyrkivät edistämään hedgerahastojen vastuullisuutta omistuksen aikana vaikuttamisen keinoin. Hedgerahastojen vastuullisuuden edistäminen koettiin haasteelliseksi useista syistä. Ratkaisuiksi haasteisiin yhtiöt näkivät aktiivisen jatkuvan dialogin he dgerahastojen managereiden kanssa sekä yhteistyön muiden sijoittajien kanssa. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että työeläkevakuutusyhtiöiden vastuulliselle sijoittamiselle rakentama merkitys on samanlainen. Vastuullinen sijoittaminen on yhtiöille taloudellisen, oikeudellisen ja moraalisen vastuun kantamista. Yhtiöt huomioivat ESG-tekijät siltä osin, millainen vaikutus niillä on hedgerahastojen riskeihin ja tuottoihin. Taloudelliset asiat ovat loppukädessä niitä, jotka hallitsevat yhtiöiden vastuullista sijoittamista hedgerahastoihin. Tämä korostaa eläkkeiden turvaamista, joka on yhtiöiden pääasiallinen tehtävä.