Matkustus Suomessa. : Ensimmäinen jakso. ... : Selitykset Z. Topeliusʼen kirjoittamat.

Engraved illustrations are based on the original oil paintings of several Finnish artists: A. v. Becker, A. Edelfelt, R. W. Ekman, W. Holmberg, K. E. Jansson, O. Kleineh, J. Knutson, B. Lindholm, H. Munsterhjelm och B. Reinhold.

En resa i Finland. : Första serien. ... : Text af Z. Topelius.

Engraved illustrations are based on the original oil paintings of several Finnish artists: A. v. Becker, A. Edelfelt, R. W. Ekman, W. Holmberg, K. E. Jansson, O. Kleineh, J. Knutson, B. Lindholm, H. Munsterhjelm och B. Reinhold.

Matkahavaintoja puoli vuosisataa sitten : Z. Topelius. ; [suom. Wihtori Peltonen].

Translated into Finnish by Wihtori Peltonen.

Luonnon-kirja ala-alkeiskouluin tarpeeksi : Z. Topeliukselta.

Fourth revised edition.

Finland framstäldt i teckningar. : Texten af Z. Topelius. Plancherna från Adler & Dietz i Dresden.

Lithographs from: Johan Knutson, Magnus v. Wright, Lennart Forstén, Pehr Adolf Kruskopf, F. J. Westerling, Adolf Wilhelm Lindeström, and J. Boström, and two lithographs without the artistʼs name.

Intuboidun hengityslaitehoitoa saavan aikuisen tehohoitopotilaan suunhoidon kirjaaminen

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia potilastietojärjestelmien suunhoitosivut kaikilla suomalaisilla teho-osastoilla, joissa oli käytössä Clinisoft® -potilastietojärjestelmä ja, joilla hoidettiin intuboituja, hengityslaitehoitoa saavia aikuisia tehohoitopotilaita. Lisäksi tutkimuksessa analysoitiin yhden yliopistosairaalan teho-osaston hoitajien suunhoidon kirjauksia potilastietojärjestelmän vuorohuomioraporteista. Tutkimusosion 1 aineisto koostui aikuispotilaita hoitavien teho-osastojen (N=15) Clinisoft® -potilastietojärjestelmien suunhoitosivuista. Tutkimusosion 2 aineisto koostui yhden yliopistosairaalan teho-osaston intuboitujen, hengityslaitehoitoa saaneiden aikuisen tehohoitopotilaiden suunhoidon kirjauksista (n=97). Vuonna 2008–2009 hoidetuista intuboiduista, hengityslaitehoitoa saaneista tehohoitopotilaista (N=1180) valittiin satunnaisotannalla 100 potilasta, joiden suunhoitoon liittyvät potilasasiakirjat otettiin mukaan analyysiin. Aineistot analysoitiin sisällön erittelyllä. Suunhoitosivujen aihesisällöistä muodostettiin 14 sisältöluokkaa. Vuorohuomiokirjaukset oli kirjattu yleensä hengitys tai happeutuminen otsakkeiden alle, josta löytyi yhteensä 589 alkuperäislausumaa. Hoitajat kirjasivat ensin potilaan hengityslaitehoidosta ja happeutumisesta. Alkuperäislausumista tehohoitopotilaan suunhoitoon liittyviä lausumia oli 61 % (n=357). Vuorohuomiokirjauksista muodostettiin 11 sisältöluokkaa. Potilastietojärjestelmän suunhoitosivujen rakenne ei ohjannut VAP:a ehkäisevään suunhoitoon ja tehohoitopotilaan suunhoitoa kirjattiin usealle sivulle. Kaikkien tehohoito-osastojen suunhoitosivupohjissa oli kohdat suun kunnon arvioinnille ja suunhoidolle, mutta sivuilta ei aina selvinnyt tehohoito-osaston suunhoitoon käytättämiä välineitä. Sivuissa oli nähtävissä yksittäisiä VAP:n ehkäisyyn liittyviä interventioita. Vuorohuomioraportteihin kirjaaminen oli päällekkäistä suunhoitosivuun kirjattavien tietojen kanssa. Hoitajat kirjasivat tehohoitopotilaan hengityslaitehoidosta ja potilaan happeutumisesta. Suunhoidosta hoitajat kirjasivat eniten eritteiden määrää ja laatua ja vähiten suunhoidossa käytetyistä välineistä sekä suunhoitoon liittyvästä arvioinnista. Tehohoitopotilaan suuta hoidettiin keskimäärin 2.93 kertaa vuorokaudessa, eniten aamuvuoroissa. Suun kuntoa arvioitiin 1.12 kertaa vuorokaudessa. Pro gradu -tutkielma tuo uutta tietoa intuboidun, hengityslaitehoidossa olevan aikuisen tehohoitopotilaan näyttöön perustuvasta suunhoidosta, potilastietojärjestelmien suunhoitosivujen rakenteesta ja tehohoitopotilaan suunhoidon kirjaamisesta Suomessa. Tutkimustulosten ja kansainvälisten suositusten avulla kehitettiin Clinisoft® -potilastietojärjestelmän mallisivu tehohoitopotilaan suunhoidon tarpeen määrittämisen, suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin tueksi.

Yliopiston reunalla. Tutkimus suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumisesta

Avoin yliopisto on koulutusmuoto, johon kuka tahansa voi osallistua ja jossa voi suorittaa yliopistotasoisia opintoja. Avoimen yliopiston ideassa keskeistä on koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen tavoite. Tämän tutkimuksen tehtävänä on kuvata ja analysoida suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumista. Tutkimuksella etsitään vastauksia kolmeen kysymykseen: 1. Millaisten vaiheiden kautta avoin yliopisto on muotoutunut? Mitä avoimen yliopiston historiassa on tapahtunut ja millaista keskustelua näistä tapahtumista on käyty? 2. Millaisia diskursseja avointa yliopistoa koskeneessa keskustelussa voidaan tunnistaa ja miten eri toimijatahot ovat näihin puhetapoihin kiinnittyneet? 3. Millaisena koulutuksellisen tasa-arvon toteuttajana avoin yliopisto näyttäytyy tutkimusaineiston valossa? Tutkimuksen aineisto koostuu erilaisista julkisista teksteistä. Aineistossa on mukana useita erilaisia tekstityyppejä: komiteanmietintöjä ja työryhmäraportteja, korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmia, muita suunnitteluasiakirjoja, tutkimuksia, selvityksiä, puheenvuoroja ja esitelmiä sekä lehtikirjoituksia. Täydentävänä aineistona on lisäksi käytetty tilastoja. Tutkimusaineistoa on analysoitu diskurssianalyysillä. Keskeisenä lähtökohtana analyysissa on, että tekstien avulla tuotetaan avointa yliopistoa koskevia käsityksiä ja merkityksiä. Nämä merkitykset myös muuttuvat ajassa. Aineiston analyysin tuloksena avoimen yliopiston historiassa voidaan erottaa erilaisia vaiheita ja näiden vaiheiden välisiä taitekohtia. Ensimmäiseksi murrokseksi avoimen yliopiston historiassa voidaan paikantaa avoimen yliopiston synty, joka ajoittui 1970-luvun alkupuoliskolle. Avoin yliopisto sai vakiintuneet puitteensa vasta 1980-luvun puolivälissä, jolloin se organisoitiin osaksi yliopistojen täydennyskoulutusta. Tämä voidaan nähdä avoimen yliopiston historian toisena murroksena. Kolmas murros ajoittui 1990-luvulle, jolloin avoimen yliopiston resursointi muuttui ja nuoret tulivat sen näkyväksi opiskelijaryhmäksi. Tämä murros problematisoi avoimen yliopiston ja tutkintokoulutuksen suhteen aiemmasta poikkeavalla tavalla ja avoimen yliopiston tutkintoväylä nousi keskeiseksi keskusteluteemaksi. Tämä jännite purkautui tultaessa 2000-luvulle, ja tutkinnonuudistuksen yhteydessä avoimen yliopiston väylä sai paikkansa suhteessa kahden syklin tutkintoihin. Nyt elämme tutkinnonuudistuksen jälkeistä aikaa, jolloin avoimen yliopiston väylä vertautuu paljolti maisterikoulutuksiin. Kysymys aikuisten asemasta suhteessa tutkintokoulutukseen on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Esillä ovat etenkin kysymykset aiemmin opitun tunnustamisesta, aikuisten ohjauksesta sekä avoimen yliopiston suhteesta työ- ja elinkeinoelämään. Keskustelussa avoimesta yliopistosta on paikannettavissa erilaisia positioita, jotka määrittävät avoimen yliopiston merkitystä ja tehtävää. Näitä positioita voidaan nimittää diskursseiksi, jotka konstituoivat avoimen yliopiston paikkaa yliopistokoulutuksen kentällä. Aineistosta on paikannettu neljä eri diskurssia: (1) akateemisia arvoja painottava yliopistollinen diskurssi, (2) osallistumisen tasa-arvoa korostava sivistyksellisen demokratian diskurssi, (3) yksilöllisiä mahdollisuuksia ja innovatiivisuutta korostava joustavuuden diskurssi sekä (4) työelämää, taloudellisuutta ja statusta korostava tehokkuuden diskurssi. Nämä diskurssit käyvät aineiston teksteissä keskinäisiä neuvotteluja ja kantavat merkityksiä suhteessa toisiinsa. Diskurssien välisiä suhteita voidaan kuvata kahden eri dimension kautta. Yhtäältä vastakkaisiksi arvoiksi asettuvat akateeminen eksklusiivisuus ja koulutuksellinen tasa-arvo. Toisena ulottuvuutena on koulutuksen arvottaminen sivistyksen versus hyödyn näkökulmasta. Avoimen yliopiston tehtävä tasa-arvon edistäjänä on eri aikoina mielletty eri tavoin. Avoimen yliopiston historiassa sen merkitystä ja tehtävää on kehystetty erilaisin puhetavoin, ja eri diskurssipositioiden vuoropuhelun kautta myös avoimen yliopiston tasa-arvotehtävästä on eri aikoina keskusteltu eri tavoin. Avoimen yliopiston alkuvaiheessa sen tehtävänä näyttäytyi sivistyksellisen demokratian turvaajana toimiminen. Kun avoimen yliopiston kurssit käynnistyivät, määrittyi toiminta selkeästi aikuisten koulutukseksi. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten toiseksi mahdollisuudeksi hankkia koulutusta, jota vaille he olivat nuorempina jääneet. Avoimen yliopiston puitteiden lukkoonlyömisen jälkeen keskustelussa nousi vahvasti esiin toiminnan ja opetusmuotojen kehittäminen. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten monipuoliseksi ja joustavaksi koulutusmahdollisuudeksi. Tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen näyttäytyi innovatiivisena, dynaamisena ja eteenpäinpyrkivänä toimintana, jossa otettiin huomioon aikuisten erilaiset tarpeet. Relander-ohjelman myötä avoimen yliopiston julkilausuttu tehtävä nimenomaan aikuisten kouluttajana kuitenkin muuttui. Avoin yliopisto näyttäytyi nyt yksilöllisiä tarpeita palvelevana mahdollisuuksien talona, jossa oli sijaa kaikille. Tärkeäksi määrittyi myös opiskelun tavoitteiden ja motiivien moninaisuus. Tutkinnon suorittamisen avoimen yliopiston opintojen kautta tuli olla realistisesti mahdollista. Viimeisimmän murroksen jälkeen avoin yliopisto määrittyy yhä selvemmin työelämän sekä alueellisten tarpeiden kautta. Avoin yliopisto näyttäytyy joustavana ja erilaisia tarpeita palvelevana opiskelufoorumina. Avoin yliopisto palvelee paitsi yksilöiden, myös työelämän ja yritysten tarpeita sekä on osaltaan turvaamassa alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan avointa yliopistoa, sen historiaa ja siitä käytyä keskustelua erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. Yhtenä keskeisenä tuloksena on, että avoimen yliopiston paikka on ollut aina jollakin tavalla marginaalissa. Tätä ilmentää mm. yliopistollisuuden ja tasa-arvon välinen jännite, jonka ympärille avointa yliopistoa koskeva keskustelu paljolti on järjestynyt. Ylipäätään aikuisten asemaa yliopistossa määrittää tietty epämukavuus ja täyden legitimiteetin puute erityisesti suhteessa tutkintokoulutukseen. Aikuisten koulutuksesta puhutaan yliopiston yhtenä perustehtävänä ja retorisesti voidaan todeta tämän tehtävän tärkeys. Aikuinen opiskelija aiempine osaamisineen ja osaamistarpeineen positioituu kuitenkin yliopistokoulutuksen ja työelämän väliselle rajapinnalle. Aikuisen paikka määrittyykin yliopiston ytimeen nähden selvästi marginaaliin.

Kasvatus on kasvamaan saattamista. Kasvatusfilosofinen tutkimus J. A. Hollon sivistyskasvatusajattelusta

Tutkimukseni käsittelee J. A. Hollon (1885–1967) sivistyskasvatusajattelua. Hollo oli monitoiminen kulttuurivaikuttaja, joka toimi kriitikkona, kirjailijana, suomentajana ja kasvatustieteilijänä. Häntä voidaan pitää J. V. Snellmanin rinnalla yhtenä merkittävimpänä suomalaisena kasvatusajattelijana. Hänen kasvatusajattelustaan ei ole kuitenkaan aiemmin tehty väitöskirjatason tutkimusta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millainen on Hollon näkemys kasvatuksesta, kasvatuksen maailmasta ja kasvatuksen teoriasta? 2. Mikä on Hollon käsitys kasvattajan ja kasvatettavan merkityksestä kasvatustapahtumassa? 3. Mitä asioita sisältyy sivistyskasvatuksen eli kasvamaan saattamisen elementteihin? Tutkimukseni on kasvatusfilosofinen. Tutkimusmenetelmäni on systemaattinen analyysi ja lähestymistapani on hermeneuttinen. Tutkimukseni pääaineistona ovat Hollon kasvatusta koskevat kirjoitukset, joista tärkeimmät ovat Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I-II (1918, 1919), Kasvatuksen maailma (1927), Kasvatuksen teoria (1927) ja Itsekasvatus ja elämisen taito (1931). Hollon mukaan kasvatuksen maailma on suhteellisen itsenäinen elämänmuoto (Lebensform), jolla on oma ontologinen erityislaatunsa, so. sui generis. Kasvatusoppia ei pidä redusoida psykologiaan tai filosofiaan, koska sillä tavoin se menettää tieteellisen itsenäisyytensä. Hollon mielestä kasvatuksen teoria on teoria käytäntöä varten. Kasvatuksen teorian luomisessa tulee ottaa huomioon kasvatuksen maailman erityispiirteenä oleva kokonaisvaltainen näkökulma ja elämän palvelemisen päämäärä. Kasvattaminen on aina myös eettistä toimintaa. Kasvatuksen tavoitteena on hyvä elämä. Hollon mukaan kasvattajan tehtävä on luoda kasvatettavalleen eheä sivistyksellinen perusta. Tämä voi tapahtua vain laaja-alaisen sivistyskasvatuksen avulla, jonka runkona on antiikin humanistinen sivistysperinne. Sivistyskasvatukseen kuuluvat älyllinen, eettinen, uskonnollinen, esteettinen ja toiminnallinen kasvatus. Mielikuvituksen avulla kasvattaja voi yhdistää kasvatuksen osa-alueet eheäksi kokonaisuudeksi. Ilman mielikuvitusta erilaiset ilmiöt olisivat pirstaleisina, toisistaan erillisinä osina ihmisen mielessä. Opettajan persoona on merkittävä tekijä kasvatuksessa. Se tulee ottaa huomioon opettajankoulutuksen eli kasvattajan kasvattamisen valinnoissa. Opettaja-kasvattajan on tärkeää opiskella laajasti humanistisia opintoja, koska kasvatuksessa on kysymys ihmisestä. Ennen kaikkea kasvattajan eettistä ja esteettistä kykyä tulee harjoituttaa. Näin hän oppii käyttämään mielikuvitustaan kasvatustapahtumassa siten, että hän tulee kasvatuksellisesti näkeväksi kasvamaan saattajaksi, joka ymmärtää sen, mikä kussakin tilanteessa vaatii erityistä huomiota. Tutkimukseni osoittaa, että Hollon henkitieteellinen ja fenomenologis-hermeneuttinen kasvatusnäkemys ei ole vain vastaparadigma empiiriselle kasvatustieteelle, vaan myös nykyajan teknis-taloudelliselle eetokselle, joka yhtäältä uhkaa välineellistää kasvatuksen ja toisaalta väärällä tavoin tieteellistää kasvatuksen tutkimuksen. Tämän takia kasvatusoppi kysymyksineen uhkaa siirtyä kasvatuskeskustelussa syrjemmälle, jopa hävitä kokonaan. Kasvatuksen ja kasvatuksen tutkimuksen vaarana on niiden liiallinen sitouttaminen tuotantoelämän jatkeeksi, minkä seurauksena on ihmisyyden toteuttamisen vaikeutuminen. Tutkimuksen lopuksi esitän ideaalikoulunäkemykseni, joka perustuu osittain Hollon kasvatusnäkemykseen. Hollon näkemys on yhä ajankohtainen ja merkittävä kontribuutio kasvatusta, sen teoriaa ja käytäntöä koskevaan keskusteluun.

Sivistyksestä sivilisaatioon. Kulttuurikäsitys J. V. Snellmanin historiallisessa ajattelussa

From Bildung to Civilisation. Conception of Culture in J. V. Snellman’s Historical Thinking The research explores Johan Vilhelm Snellman’s (1806–1881) conception of culture in the context of his historical thinking. Snellman was a Finnish, Swedish-speaking journalist, teacher and thinker, who held a central position in the Finnish national discourse during the nineteenth century. He has been considered as one of the leading theorists of a Finnish nation, writing widely about the themes such as the advancement of the national education, Finnish language and culture. Snellman is already a widely studied person in Finnish intellectual history, often characterised as a follower of G. W. F. Hegel’s philosophical system. My own research introduces a new kind of approach on Snellman’s texts, emphasising the conceptual level of his thought. With this approach, my aim is to broaden the Finnish research tradition on conceptual history. I consider my study as a cultural history of concepts, belonging also to the field of intellectual history. My focus is on one hand on the close reading of Snellman’s texts and on the other hand on contextualising his texts to the European intellectual tradition of the time. A key concept of Snellman’s theoretical thinking is his concept of bildning, which can be considered as a Swedish counterpart of the German concept of Bildung. The Swedish word incorporated all the main elements of the German concept. It could mean education or the so-called high culture, but most fundamentally it was about the self-formation of the individual. This is also the context in which Snellman’s concept of bildning has often been interpreted. In the study, I use the concept of bildning as a starting point of my research but I broaden my focus on the cognate concepts such as culture (kultur), spirit (anda) and civilisation. The purpose of my study is thus to illustrate how Snellman used and modified these concepts and from these observations to draw a conclusion about the nature of his conception of culture. Snellman was an early Finnish philosopher of history but also interested in the practice of the writing of history. He did not write any historical presentations himself but followed the publications in the field of history and introduced European historical writing to the Finnish, Swedish-speaking reading audience in his newspapers. The primary source material consists of different types of Snellman’s texts, including philosophical writings, lecture material, newspaper articles and private letters. I’m reading Snellman’s texts in the context of other texts produced both by his Finnish predecessors and contemporaries and by Swedish, German and French writers. Snellman’s principal philosophical works, Versuch einer spekulativen Entwicklung der Idee der Persönlichkeit (1841) and Läran om staten (1842), were both written abroad. Both of the works were contributions to contemporary debates on the international level, especially in Germany and Sweden. During the 1840s and 1850s Snellman had two newspapers of his own, Saima and Litteraturblad, which were directed towards the Swedish-speaking educated class. Both of the newspapers were very popular and their circulations were among the largest of their day in Finland. The topics of his articles and reviews covered literature, poetry, philosophy and education as well as issues concerning the economic, industrial and technical development in Finland. In his newspapers Snellman not only brought forth his own ideas but also spread the knowledge of European events and ideas to his readers. He followed very carefully the cultural and political situation in Western Europe. He also followed European magazines and newspapers and was well acquainted with German, French and also English literature – and of course Swedish literature to with which he had the closest ties. In his newspapers Snellman wrote countless number of literary reviews and critics, introducing his readers to European literature. The study consists of three main chapters in which I explore my research question in three different, yet overlapping contexts. In the first of these chapters, I analyse Snellman’n theoretical thinking and his concepts of bildning, kultur, anda and civilisation in the context of earlier cultural discourse in Finland as well as the tradition of German idealistic philosophy and neo-humanism. With the Finnish cultural discourse I refer to the early cultural discussion in Finland, which emerged after the year 1809, when Finland became an autonomous entity of its own as a Grand Duchy of Russia. Scholars of the Academy of Turku opened a discussion on the themes such as the state of national consciousness, the need for national education and the development of the Finnish language as a national language of Finland. Many of these academics were also Snellman’s teachers in the early years of his academic career and Snellman clearly formulated his own ideas in the footsteps of these Finnish predecessors. In his theoretical thinking Snellman was a collectivist; according to him an individual should always be understood in connection with the society, its values and manners, as well as to the traditions of a culture where an individual belongs to. In his philosophy of the human spirit Snellman was in many ways a Hegelian but his notion of education or ‘bildning’ includes also elements that connect him with the wider tradition of German intellectual history, namely the neo-humanist tradition and, at least to some extent, to the terminology of J. G. Herder or J. G. Fichte, for example. In this chapter, I also explore Snellman’s theory of history. In his historical thinking Snellman was an idealist, believing in the historical development of the human spirit (Geist in German language). One can characterise his theory of history by stating that it is a mixture of a Hegelian triumph of the spirit and Herderian emphasis on humanity (Humanität) and the relative nature of ‘Bildung’. For Snellman, the process of ‘bildning’ or ‘Bildung’ is being realised in historical development through the actions of human beings. Snellman believed in the historical development of the human civilization. Still Snellman himself considered that he had abandoned Hegel’s idea about the process of world history. Snellman – rightly or wrongly – criticised Hegel of emphasising the universal end of history (the realisation of the freedom of spirit) at the expense of the historical plurality and the freedom of each historical era. Snellman accused Hegel of neglecting the value and independency of different historical cultures and periods by imposing the abstract norm, the fulfilment of the freedom of spirit, as the ultimate goal of history. The historicist in Snellman believed in the individuality of each historical period; each historical era or culture had values, traditions and modes of thought of its own. This historicist in Snellman could not accept the talk about one measure or the end of history. On the other hand Snellman was also a universalist. He believed that mankind had a common task and that task was the development of ‘Bildung’, freedom or humanity. The second main chapter consists of two parts. In the first part, I explore the Finnish nationalistic discourse from the cultural point of view by analysing the notions such as a nation, national spirit or national language and showing how Snellman formulated his own ideas in a dialogic situation, participating in the Finnish discourse but also reacting to international discussions on the themes of the nation and nationality. For Snellman nationality was to a great extent the collective knowledge and customs or practices of the nation. Snellman stated that nationality is to be considered as a form of ‘bildning’. This could be seen not simply as affection for the fatherland but also for the mental identity of the nation, its ways of thinking, its practices, national language, customs and laws, the history of the nation. The simplest definition of nationality that Snellman gives is that nationality is the social life of the people. In the second part of the chapter I exam Snellman’s historical thinking and his understanding about historical development, interaction between different nations and cultures in the course of history, as well as the question of historical change; how do cultures or civilisations develop and who are the creators of culture? Snellman did not believe in one dominating culture but understood the course of history as a dialogue between different cultures. On the other hand, his views are very Eurocentric – here he follows the ideas of Hegel or for example the French historian François Guizot – for Snellman Europe represented the virtue of pluralism; in Europe one could see the diversity of cultures which, on the other hand, were fundamentally based on a common Christian tradition. In the third main chapter, my focus is on the writing of history, more precisely on Snellman’s ideas on the nature of history as a science and on the proper way of writing historical presentations. Snellman wrote critics on the works of history and introduced his readers to the writing of history especially in France, Sweden and German-speaking area – in some extend also in Britain. Snellman’s collectivistic view becomes evident also in his reviews on historical writing. For Snellman history was not about the actions of the states and their heads, nor about the records of ruling families and battles fought. He repeatedly stressed that history is a discipline that seeks to provide a total view of a phenomenon. A historian should not only collect information on historical events, since this information touches only the surface of a certain epoch or civilisation; he has to understand an epoch as totality. This required an understanding about the major contours in history, connections between civilisations and an awareness of significant turning points in historical development. In addition, it required a holistic understanding about a certain culture or historical era, including also the so-called inner life of a specific nation, a common people and their ways of life. Snellman wrote explicitly about ‘cultural history’ in his texts, referring to this kind of broad understanding of a society. In historical writing Snellman found this kind of broader view from the works of the French historians such as François Guizot and Jules Michelet. In all of these chapters, I elaborate the conceptual dimension of Snellman’s historical thinking. In my study I argue that Snellman not only adopted the German concepts of Bildung or Kultur in his own thinking but also developed the Swedish concepts in a way that include personal and innovative aspects. Snellman’s concept of bildning is not only a translation from ‘Bildung’ but he uses the Swedish concept in a versatile way that includes both the moral aspect of human development and social dimension of a human life. Along with ‘bildning’ Snellman used also the terms ‘kultur’ and ‘civilisation’ when referring to the totality of a certain nation or historical era, including both the so-called high culture (arts, science, religion) and the modes of thought as well as ways of life of the people as a whole. Unlike many of his Finnish contemporaries, Snellman did not use civilisation as a negative concept, lacking the moral essence of German term ‘Bildung’ or ‘Kultur’. Instead, for Snellman civilisation was a neutral term and here he comes close to the French tradition of using the term. In the study I argue that Snellman’s conception of culture in fact includes a synthesis of the German tradition of ‘Bildung’ and the French tradition of ‘civilisation’.

The Global War on Terrorism in the Horn of Africa

Ever since Siad Barre’s regime was toppled in the beginning of the 1990’s Somalia has been without an effective central government. As a result Somalia has remained in an anarchic condition of state collapse for nearly two decades. This anarchy has often been put forward as a potential breeding ground for terrorism. As a response to this threat the United States has undertaken several policies, initiatives, and operations in the Horn of Africa generally and in Somalia specifically. In this descriptive study a twofold analysis has been undertaken. First, conditions in present day Somalia as well as Somali history have been analyzed to evaluate the potential Somalia holds as a terrorist base of operations or a recruiting- or staging area. Second, US strategies and actions have been analyzed to evaluate the adequacy of the US response to the threat Somalia poses in terms of terrorism. Material for the analyses have been derived from anthropological, political, and security studies dealing with Somalia. This material has been augmented by a wide range of news coverage, western and non-western. Certain different US policy documents from different levels have been chosen to represent US strategies for the Global War on Terrorism. Because Somali social institutions, such as the clan system, hold great weight in Somali society, Somalia is a difficult area of operations for terrorist networks. In addition the changing nature of Somali alliances and the tangled webs of conflict that characterize present day Somalia aggravate the difficulties that foreign terrorist networks would encounter in Somalia, would they choose to try to utilize it in any great extent. The US has taken potential terrorism threats in Africa and specifically Somalia very seriously. US actions in Somalia have mainly focused on apprehending or neutralizing terror suspects. Such policies, coupled with backing the Ethiopian invasion of Somalia may have actually turned out increasing Somalia’s terror potential.

Making the impact on research and society : a case study: crowdsourcing solutions developed for the linguistic research and citizen science

Can crowdsourcing solutions serve many masters? Can they be beneficial for both, for the layman or native speakers of minority languages on the one hand and serious linguistic research on the other? How did an infrastructure that was designed to support linguistics turn out to be a solution for raising awareness of native languages? Since 2012 the National Library of Finland has been developing the Digitisation Project for Kindred Languages, in which the key objective is to support a culture of openness and interaction in linguistic research, but also to promote crowdsourcing as a tool for participation of the language community in research. In the course of the project, over 1,200 monographs and nearly 111,000 pages of newspapers in Finno-Ugric languages will be digitised and made available in the Fenno-Ugrica digital collection. This material was published in the Soviet Union in the 1920s and 1930s, and users have had only sporadic access to the material. The publication of open-access and searchable materials from this period is a goldmine for researchers. Historians, social scientists and laymen with an interest in specific local publications can now find text materials pertinent to their studies. The linguistically-oriented population can also find writings to delight them: (1) lexical items specific to a given publication, and (2) orthographically-documented specifics of phonetics. In addition to the open access collection, we developed an open source code OCR editor that enables the editing of machine-encoded text for the benefit of linguistic research. This tool was necessary since these rare and peripheral prints often include already archaic characters, which are neglected by modern OCR software developers but belong to the historical context of kindred languages, and are thus an essential part of the linguistic heritage. When modelling the OCR editor, it was essential to consider both the needs of researchers and the capabilities of lay citizens, and to have them participate in the planning and execution of the project from the very beginning. By implementing the feedback iteratively from both groups, it was possible to transform the requested changes as tools for research that not only supported the work of linguistics but also encouraged the citizen scientists to face the challenge and work with the crowdsourcing tools for the benefit of research. This presentation will not only deal with the technical aspects, developments and achievements of the infrastructure but will highlight the way in which user groups, researchers and lay citizens were engaged in a process as an active and communicative group of users and how their contributions were made to mutual benefit.

Sähköisen taloushallinnon kehityksen vaikutukset tilintarkastukseen ammattilehtikirjoittelussa vuosina 2003-2013

Tutkielman tavoitteena on tutkia, miten sähköisen taloushallinnon kehitys on vaikuttanut tilintarkastukseen ja miten se näkyy ammattilehtien kirjoittelussa vuosina 2003-2013. Alatavoitteina tutkitaan, mitä sähköisen taloushallinnon kehityksen tuomia hyötyjä ja haasteita on havaittu tarkastellussa suomalaisessa sekä kansainvälisessä ammattilehtikirjoittelussa tilintarkastuksen näkökulmasta. Kyseessä on laadullinen tutkimus ja tutkimusmetodologiana käytetään sisällönanalyysia. Tietokoneavusteisten tilintarkastuksen tekniikoiden kehityksen seurauksena tekniikoita voidaan kehittää kohti jatkuvaa tilintarkastusta. Kannettavien tietokoneiden ja pilvipalveluiden seurauksena tilintarkastuksesta on tullut enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta. XBRL:n avulla tietojen vertailtavuus, luotettavuus ja tarkkuus ovat parantuneet. Haasteina voidaan nähdä tilintarkastajien IT-taitojen kehittämisen tarve sekä asiakkaan ja tilintarkastusyhteisön tietojärjestelmien yhteensopivuus. Hyvätkin ohjelmistot voivat altistaa väärinkäytöksille, jolloin tarvitaan uusia innovatiivisia tekniikoita väärinkäytösten havaitsemiseen. Tutkielman empiirisen osion luotettavuus perustuu ammattilehtien artikkeleiden kirjoittajien näkökulmiin. Tilintarkastusalan kehittyminen tulevaisuudessa on kiinni kehittyvän tekniikan lisäksi asenteista.

Rikottujen ikkunoiden nollatoleranssi. Tutkimus New Yorkin rikoksentorjunnan uuskonservatiivi-mallista Suomessa

Väitöskirja on kriminologista kontrollin ja rikoksentorjunnan tutkimusta sekä poliisitutkimusta. Kohteena on ympäri maailmaa levinnyt nollatoleranssiksi kutsuttu järjestyspoliisistrategia. Strategiaa kokeiltiin vuosituhannen vaihteessa vuoden kestäneessä järjestyksenvalvonnan hankkeessa Tampereella. Vaikka kyseessä oli kokeilu, niin tutkimuksessa osoitetaan toimintatavan olleen ja olevan pitkälti kiinteä osa perinteistä suomalaisen järjestyspoliisin toimintaperiaatetta. Artikkeliväitöskirja sisältää viisi vuosina 1998–2005 julkaistua kirjoitusta. Kokoavan yhteenvetoartikkelin tutkimusongelmat ovat seuraavat: Millaisia ovat Yhdysvaltojen ja Suomen järjestyspoliisitoiminnan nollatoleranssien mekanismien, kontekstien ja vaikutusten keskeiset erot ja yhtäläisyydet? Millainen on Tampereen nollatoleranssikokeilu ja New Yorkin rikottujen ikkunoiden nollatoleranssi rikoksentorjunnan arvioinnin ja moraalisäätelyn esimerkkeinä? Tampereen kokeilun prosessi- ja vaikuttavuusarviointitutkimus koostaa tutkimuksen empiirisen aineiston. Hankkeen alku- ja loppumittauksena toimi lomakekysely tamperelaisille (2 x n2000). Lisäksi analyysissä käytettiin kansalaiskyselyn uhrikyselyä, poliisin rikos- ja päivystyskeskustilastoja, Tilastokeskuksen tilastoja, hankkeen suoritelomakkeita sekä rangaistusvaatimus- ja rikesakkolomakkeita sekä kouluterveystutkimuksia. Tampereen poliiseille tehtiin lomakekysely ja teemahaastatteluja. Sosiaali-, nuoriso- ja vapaaehtoistyöntekijöitä sekä yli viisikymmentä tamperelaista nuorta sekä kymmenkunta tamperelaista aikuista haastateltiin. Yhdysvaltojen osalta nojaudutaan verrattain suureen määrään julkaistua korkeatasoista ja ajankohtaista kriminologista tutkimusta. New Yorkiin ja Yhdysvaltoihin sovelletussa hallintavalta- ja moraalisäätelyanalyysissa rikotut ikkunat -teoria osoittautuu uuskonservatiiviseksi moraaliprojektiksi, joka opastaa kaupunkeja hankkimaan itselleen oikeuden tiukkaan järjestyksenvalvontaan. Aiemmin sen oli estänyt kansalaisoikeusmyönteinen lakien tulkinta. New Yorkissa ja Tampereella syntyi useita kielteisiä sivu- ja vastavaikutuksia, kuten ongelmien siirtymistä (displacement). Tämä on yksi keskeinen tulos tilannetorjunnan ja kontrollin tehostamisen ja kohdistamisen hankkeissa. Tulokset haastavat arvioimaan kriittisesti, ovatko kaikki lapsiin ja nuoriin kohdistuvat varhaisen puuttumisen hankkeet seuraustensa perusteella oikeutettuja.

Understanding organizational wrongdoing

The topic is white collar crime in its organizational form. The research question is why otherwise law-abiding people engage in wrongful behavior within legitimate organizations and what kinds of dynamics are involved in wrongful organizational processes. This is a theoretical inquiry the method of which is to bring together relevant literature on organizational behavior regardless of the branch of science. In addition to criminological and sociolegal writings, I mostly refer to works of social psychology and organization theory. At first, I discuss the terminological multiplicity related to organizational white collar crime. In conclusion from a critical analysis of the dominant terms and definitions, I argue for the concept of organizational wrongdoing. The approach of organizational wrongdoing captures unethical, illegal and criminal organizational behavior. Thus, it is not retricted by legislative categories but ethical reasoning. The approach aims at grasping a behavioral entity, and state law crimes do not constitute an ontology of behavior. In order to understand organizational wrongdoing, the dominant criminological theories applied to white collar crime are discussed. To a surprisingly large extent, they lack a sophisticated organizational perspective and do not offer viable frameworks for building a plausible theory of organizational white collar crime. In order to fill the gap, I incorporate the social psychological dynamics of organizational behavior and present several findings on collective behavior that criminological theorization must come to terms with. ------ This publication has been first presented and accepted as a master's thesis at the Faculty of Law, University of Turku. It has been published on the series: Criminal Law and Judicial Procedure, Series B: 15, in print format. The publication was digitized in 2015 and published online.