590 resultados para Saarinen, Tuija
Resumo:
Kirja-arvio
Resumo:
Tutkimukseni aiheena on Tuija Lehtisen tyttökirjasarja Mirkka, ja siinä esiintyvä poikatyttöhahmo Masa. Tarkastelen miten käsitys sukupuolesta Mirkka-sarjassa konstruoidaan ja millaisten käytänteiden kautta tämä sukupuolen ”tuottaminen” tapahtuu. Oman tulkintani mukaan Masa on poikatyttöytensä takia keskeinen hahmo jäljitettäessä niitä mekanismeja, joiden avulla kirjasarjan esittämä kuva sukupuolesta ja seksuaalisuudesta rakentuu. Poikatyttöhahmoja on esiintynyt niin nuorten kuin aikuistenkin kirjallisuudessa jo 1800-luvulta lähtien. Poikatytön hahmoon voidaan liittää naiselle sopimaton ja maskuliininen käytös, pojan vaatteiden käyttäminen, poikana esiintyminen, androgyynisyys ja se voidaan nähdä myös osana trans- tai lesboidentiteettiä. Kysyn tässä tutkimuksessa mitä tämä pojaksi ”tekeytyminen” esimerkiksi Masan hahmon kohdalla tarkoittaa, ja mitä merkityksiä feminiinisyys ja maskuliinisuus saavat poikatytön hahmossa. Mitkä tekijät mahdollistavat sen, että voidaan ylipäänsä puhua sellaisesta hahmosta kuin poikatyttö, ja millä tavalla hahmo toimii nuortenkirjallisuudessa sekä binaarisen sukupuolikäsityksen osoittajana että myös sen purkajana. Käsittelen edellä mainittuja tutkimuskysymyksiä neljän pääteeman kautta: 1) Miten Masan poikatyttöys rakentuu suhteessa Mirkka-sarjan tyttö- ja poikarepresentaatioihin. 2) Mirkkasarjan heteronormatiivinen parisuhdeihanne tyttökirjan kontekstissa 3) Poikatyttöhahmon sukupuolitettu toimijuus 4) Millä tavoin Masan hahmoa ja poikatyttöä olisi mahdollista lukea queer-lapsen kuvauksena. Mirkka-sarjassa keskeisimmät sukupuolikategorioita tuottavat ja ylläpitävät diskurssit ovat heteronormatiivinen käsitys sukupuolesta sekä heteroseksuaalinen parisuhdeihanne. Olen työni kuluessa päätynyt siihen, että Masan poikatyttöys on tilanteesta riippuva strategia sukupuoleensa kohdistuvia odotuksia ja velvoitteita vastaan. Se suhteutuu yhtäältä tyttökirjan ja poikatytön hahmon traditioon ja toisaalta sukupuoli- ja queer-tutkimuksen kontekstiin. Teoreettisena viitekehyksenäni on feminististen ja queer-teorioiden ne lähestymistavat, joissa sukupuoli ymmärretään butlerilaisittain performatiivisten toistojen kautta tuotettuna sosiaalisena ja kulttuurisena konstruktiona. Lisäksi paikannan itseni nuortenkirjallisuuden tutkimuksen kontekstiin ja erityisesti tyttökirjallisuuden genren traditioon.
Resumo:
Vastine Tuija Parvikon artikkeliin / Naistutkimus 2/1998.
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata alle 1 500 gramman painoisena syntyneiden keskoslasten motorista kehitystä kolmen, kuuden ja kahdentoista kuukauden korjatussa iässä, sekä tuoda esille mahdollisia motorisen kehityksen yhteisiä piirteitä Alberta Infant Motor Scale (AIMS) -testistöllä arvioituna. Työ toteutettiin yhteistyössä Lasten ja nuorten sairauksien toimialan fysioterapian yksikön kanssa, jossa keskoslasten motorisen kehityksen arviointi AIMS-testistöllä oli toteutettu vuosina 2005 - 2006. Idea opinnäytetyöhön syntyi yhteisten keskusteluiden pohjalta fysioterapeuttien kanssa. Opinnäytetyön tavoitteena oli analysoida ja koota yhteenveto Lasten ja nuorten sairauksien toimialalle heidän tutkimastaan aineistosta. Työ oli luonteeltaan kuvaileva kvantitatiivinen tutkimus valmiiksi saadun aineiston pohjalta. Aineisto koostui yhteensä 109 keskoslapsen AIMS-testistön arviointilomakkeista. Keskoslapsista 54 oli kolmen kuukauden, 42 kuuden kuukauden ja 13 kahdentoista kuukauden korjatussa iässä. Tulokset analysoitiin käyttämällä SPSS 13.0 Windows Release-tilasto-ohjelmaa ja tulokset esitettiin taulukoiden ja kuvioiden avulla. Tiedonkeruumenetelminä käytimme kirjallisuuden lisäksi uusimpia tutkimusartikkeleita sekä asiantuntijahaastattelua. Kolmen kuukauden ikäisistä keskoslapsista 51 sijoittui AIMS-testistön motorista kehitystä kuvaaville käyrille. Kolme lasta jäi käyrien alapuolelle. Kuuden kuukauden ikäisten keskoslasten kokonaispistemäärissä oli enemmän hajontaa. 15 lasta jäi AIMS-testistön motorista kehitystä kuvaavien käyrien alapuolelle. Kahdentoista kuukauden ikäisistä lapsista yhdeksän sijoittui motorista kehitystä kuvaaville käyrille ja neljä lasta jäi käyrien alapuolelle. Yhteisenä piirteenä kaikilta kolmen kuukauden ikäisiltä ja 14 kuuden kuukauden ikäiseltä lapselta puuttui taito tukeutua yläraajoihin istuma-asennossa (Sitting With Propped Arms). Tutkimustulosten perusteella kolmen kuukauden ikäisten keskoslasten motorinen kehitys oli valtaosalla (51/54) ikätasoista. Kuuden ja kahdentoista kuukauden ikäisten keskoslasten motorisessa kehityksessä yksilölliset erot olivat suurempia. Tutkimusjoukkomme keskoslapsista motorinen kehitys oli ikätasoa heikompaa 22 keskoslapsella. Lasten ja nuorten sairauksien toimiala saa käyttöönsä työmme tulokset, joita voidaan hyödyntää keskoslasten motorisen kehityksen seurannassa sekä fysioterapian kehittämisessä. Työmme lisää AIMS-testistön tunnettavuutta ja siitä on myös laajemmin hyötyä lasten parissa työskenteleville fysioterapeuteille.
Resumo:
Aila Lauha