989 resultados para Liebkind, Karmela: Rasismi ja syrjintä Suomessa
Resumo:
Tutkimuksen tavoite on löytää kohdeyrityksen palkkahallinnon ulkoistamiseen pystyvät palveluntarjoajat. Kohdeyritykselle muodostetaan toteutuskelpoinen ulkoistamismalli ja tutkitaan tämän mallin kustannuksia. Saatavilla olevan kirjallisuuden avulla tuodaan esille ulkoistamisen mahdollisuudet sekä siihen liittyvät riskit. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tiedon keräämiseen on käytetty kirjallisuutta, haastatteluita ja keskusteluita. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluina. Tutkimuksen perusteella kohdeyritykselle on löydettävissä ulkoistamismalli, jolla osa toiminnoista voidaan ulkoistaa vaarantamatta sisäistä yhteistyötä muiden osastojen kanssa. Sopivia palveluntarjoajia löytyy kaksi kappaletta. Tämän tutkielman perusteella voidaan sanoa, että ulkoistaminen on tehokkaimmillaan strategian toteuttajana ja yrityksen johtamisen työvälineenä, ei niinkään kustannusten leikkaajana.
Resumo:
Kandidaatintyössä tarkastellaan Suomessa toimivien sähköverkkoyhtiöiden omistajuutta ja yleisesti käytössä olevia omistajuusstrategioita, sekä pohditaan onko omistajuudella vaikutusta yhtiössä valittuun omistajuusstrategiaan. Työssä kartoitetaan Suomessa toimivien sähkönjakeluyhtiöiden tietoja, sekä tarkastellaan yhtiöiden toimintaa sekä liiketoiminnalliselta kannalta, että asiakkaan näkökulmasta.
Resumo:
Artikkelissa tarkastellaan EUEREK-tutkimushankkeen pohjalta suomalaisen korkeakoulutuksen muutostrendejä ja niille annettuja merkityksiä yliopistojen yritysmäistymisen näkökulmasta.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena oli kuvata suomalaisen muistipotilaan hoito- ja palveluketju kuntien strategisten asiakirjojen kuvaamana. Lisäksi tarkoituksena on verrata muistipotilaan hoito- ja palveluketjun eroja suuralueittain. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää muistipotilaan hoito- ja palveluketjukäytänteitä suomalaisessa palvelujärjestelmässä. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat suomalaiset kunnat ja niiden ikääntymispoliittiset strategiat (N = 40). Strategioista tarkasteltiin muistipotilaiden hoidon ja palvelujen nykytilan kuvauksia (n =36). Aineisto kerättiin ositetun otannan perusteella mukaan arvottujen kuntien Internet-sivuilta. Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysilla. Aineisto myös kvantifioitiin analyysirungon mukaisesti. Tutkimuksen tulosten mukaan kunnissa muistipotilaille tarjotaan keskimäärin kolmea eri palvelua. Vain 9 % kunnista huomioi muistisairauksien ennaltaehkäisyn strategioissaan. Muistipotilaat diagnosoidaan pääosin muistipoliklinikoilla, joita on 24 %:ssa kunnista. Muistihoitajia oli 38 %:ssa kunnista ja heillä oli olennainen rooli muistipo-tilaiden seurannassa, tukemisessa ja tiedonantajana. Muistipotilaan kotona asumista tuki 59 % kunnista. Kotona asumista tuettiin kotiin toimitettavien palveluiden sekä päivähoidon ja -toiminnan avulla. Omaishoitajia tuettiin 29 %:ssa kunnista samantyyppisten palveluiden avulla sekä kolmannen sektorin tukemana. 88 % kunnista tarjosi muistipotilaille asumispalveluita tai pitkäaikaishoitoa. Pitkäaikaishoitoa tarjottiin enemmän laitosmaisessa ympäristössä kuin asumispalveluita tehostetun palveluasumisen piirissä. Pitkäaikaishoito oli tarkoitettu keskivaikeasti tai vaikeasti muisti-sairaille. 21 % kunnista huomioi muistipotilaiden kanssa työskentelevien ammatti-henkilöiden osaamisen ja sen kehittämisen. Yksityinen ja kolmas sektori toimi lähes kaikkien palveluiden täydentäjänä. Muistipotilaiden hoidon ja palveluiden huomioiminen strategiatasolla puuttui todennäköisimmin Itä- ja Pohjois-Suomesta. Parhaiten kuvauksia löytyi Etelä-Suomesta. Pohjois-Suomessa ei kuvattu ennaltaehkäisyä lainkaan. Itä-Suomesta puolestaan puuttuivat muistipotilaan omaisten tuki ja palvelut. Pitkäaikaishoidon laitosmuotoinen hoito puuttui Pohjois-Suomen strategioista kokonaan kun Länsi-Suomessa sitä puolestaan painotettiin palvelujen kuvauksessa. Suomen kuntien tulisi huomioida muistipotilaiden hoito ja palvelut nykyistä laajemmin ikääntymispoliittisissa strategioissaan koko Suomen alueella. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota muistisairauksien ennaltaehkäisyyn, omaishoitajien tukemiseen ja palveluihin sekä muistipotilaita kohtaavien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten koulutukseen. Näillä keinoilla kunnat voivat tarjota muistisairaille kuntalaisille pa-rasta mahdollista kokonaisvaltaista hoitoa ja palveluita.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on tehdä katsaus asuntosijoittamiseen sekä löytää asuntosijoittajalle tärkeää tietoa asuntojen hinta- ja vuokrakehitykseen vaikuttavista alueellisista tekijöistä. Asuntojen hintoihin vaikuttavia tekijöitä tutkitaan sekä kasvukaupungeissa että rakennemuutosalueilla. Asuntojen vuokrakehitykseen vaikuttavia selittäviä tekijöitä tutkitaan koko Suomen, pääkaupunkiseudun ja muun Suomen alueilla. Tutkimus toteutetaan käyttäen lineaarista regressioanalyysiä ja käytettävä aineisto koostuu muuttujien aikasarjoista vuosilta 1988–2010 sekä 1996–2009. Saatujen tulosten perusteella nettokansantulolla ja asuntokunnan käytet-tävissä olevalla rahatulolla on selkeä vaikutus asuntojen hintakehitykseen kasvukeskuksissa. Rakennemuutosalueilla työllisyyden ja teollisuuden vaikutukset ovat vahvoja. Asuntojen vuokriin vaikuttavista tekijöistä mm. asuinkerrostalokannalla, aloittaneiden yritysten määrällä ja asuntokunnan käytettävissä olevalla rahatulolla voidaan nähdä olevan selkeä vaikutus neliövuokran kehitykseen.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu