Karte des Herzogthums Mecklenburg mit seinen verschiedenen Provinzen, als, des eigentlichen Herzogthums Mecklenburg, der Fürstenthümer Wenden, Schwerin, Ratzeburg, der Grafschaft Schwerin und der Herrschaften Rostock und Stargard, wie auch der Herrschaft Wismar, des Schwedischen Pommern und der Insel Rügen, nebst einem Theile der angrenzenden Preussischen, Hannöversichen, Hollsteinischen und Lübeckischen Länder

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

De arte picem destillandi in Ostrobotnia

Invokaatio: Deo Duce.

Framåt med stöd av det förflutna : religiöst historiebruk hos Anders Svedberg

Att det förflutna spelar en avgörande roll vid såväl individers som kollektivs identitetsformering är snarast ett axiom inom historiefacket. Därför är det ingen överraskning att det förflutna brukas av grupper och deras ledare i syfte att befästa och vidmakthålla den egna identiteten. Forskningen kring detta – den så kallade historiebruksforskningen – har under de senaste decennierna upplevt ett starkt uppsving inom flera discipliner i Norden, framför allt inom historia och historiedidaktik. Historiebruksforskningen har ändå försummat att i någon högre grad ta i beaktande religiösa och teologiska aspekter, liksom också de teologiska ämnena har varit dåliga på att visa intresse för historiebruksfrågor. Avhandlingen kan därför ses som ett svar på denna ömsesidiga försummelse, och som ett bidrag till det aktuella och framväxande forskningsfältet kring historiebruk och kulturellt minne. Med utgångspunkt i den österbottniske mångsysslaren Anders Svedberg (1832–1889) undersöks mer konkret begreppet ”religiöst historiebruk”. Anders Svedberg växte upp, levde och verkade i det av väckelsen starkt präglade Munsala i svenska Österbotten. Han var en man av folket som kände till dess seder, bruk och historia. Därför kunde han ösa ur dess historia när han skrev sina tidningsartiklar och när han i lantdagen talade för allmogens demokratisering. Genom anspelningar på och hänvisningar till det förflutna refererade han ofta till kyrkohistoriska händelser i sin argumentation. Men vilka händelser använde han sig av? Varför hänvisade han till just de händelserna? Hur gjorde han det och i vilket syfte? Utifrån dessa konkreta frågor ger undersökningen förslag på vad som allmänt kan tänkas karakterisera ett religiöst historiebruk. Resultaten ger vid handen att ett religiöst historiebruk – särskilt när det bygger på en religiös minnesgemenskaps kulturella texter – har en förmåga att fungera legitimerande, mobiliserande och inkluderande/exkluderande. --------------------------------------------------------------------- Menneisyydellä on merkittävä osa sekä yksilön että yhteisön identiteetin muotoutumisessa. Tämä väittämä on yleisesti tunnustettu. Siksi ei ole yllättävää että eri yhteisöt ja niiden johtajat hyödyntävät menneisyyttä vahvistaakseen ja suojellakseen omaa identiteettiään. Niin kutsuttu historian käytön tutkimus on viime vuosikymmenillä vahvistanut asemaansa monilla tieteenaloilla pohjoismaissa, erityisesti historiatieteessä ja historian didaktiikassa. Historian käytön tutkimus ei kuitenkaan oleellisesti ole huomioinut uskonnollisia tai teologisia näkökulmia. Myöskään teologiset oppiaineet eivät ole osoittaneet suurempaa kiinnostusta historian käyttöä kohtaan. Väitöstutkimus vastaa siten näihin molempiin laiminlyönteihin ja se voidaan nähdä kirkkohistoriallisena panoksena historian käytön ja kulttuurisen muistin ajankohtaiseen ja kasvavaan tutkimusalaan. Tutkimus ottaa lähtökohdakseen pohjoismaalaisen monitaiturin Anders Svedbergin (1832–1889) ja tarkastelee hänen kautta käsitettä ”uskonnollinen historiankäyttö”. Anders Svedberg varttui, eli ja toimi Munsalassa aikaan jolloin herännäisyydellä ja muilla herätysliikkeillä oli vahva jalansija alueella. Svedberg tunsi pohjoismaalaisen maalaisväestön tavat ja tottumukset sekä alueen historian. Tämän takia hän osasi hyödyntää kyseistä historiaa kirjoittaessaan lehtiartikkeleita maalaisväestölle ja ajaessaan heidän etujaan säätyvaltiopäivillä. Kirjoituksissaan ja puheissaan hän viittasi usein historiallisiin ja kirkkohistoriallisiin tapahtumiin. Mutta mihin tapahtumiin hän viittasi? Miksi hän viittasi juuri näihin tapahtumiin, miten hän sen teki ja millä tavalla? Näiden konkreettisten kysymysten avulla tutkimus pyrkii tarkastelemaan miltä uskonnollinen historiankäyttö yleisellä tasolla voi näyttää. Tutkimustulos osoittaa että uskonnollisella historiankäytöllä – varsinkin perustuessaan uskonnollisen muistiyhteisön kulttuuriseen tekstiin – on kyky legitimoida, mobilisoida sekä sisällyttää ja sulkea pois ihmisiä.

Kolmi- vai nelijako? Jalkaväkikenraali Kustaa Anders Tapolan näkemykset jalkaväen kokoonpanoihin

Sotien jälkeen Puolustusvoimat uusi organisaatiorakennettaan ja siirtyi prikaatipohjaiseen kenttäarmeijaan. Prikaatin kokoonpanoksi laadittiin useita erilaisia esityksiä. Eräs keskeinen kysymys oli tulisiko jalkaväen kokoonpano muodostaa kolmi- vai nelijakoiseksi. Kolmijakoisuus oli sotien jälkeen yleinen maailmalla omaksuttu ratkaisu joukkojen kokoonpanon osalta. Suomessa sitä ei otettu käyttöön jalkaväentarkastajana palvelleen Kustaa Anders Tapolan vaikutuksesta. Tutkimuksessa on selvitetty miten Tapola perusteli näkemyksiään, mistä hän oli saanut vaikutteet näkemyksiinsä ja miten hän onnistui vaikuttamaan jalkaväkiprikaatin lopulliseen kokoonpanoon jalkaväen osalta. Tutkimusmenetelmänä on arkisto- ja kirjallisuustutkimukseen perustuva sisältöanalyysi.

Framåt med stöd av det förflutna : religiöst historiebruk hos Anders Svedberg

Att det förflutna spelar en avgörande roll vid såväl individers som kollektivs identitetsformering är snarast ett axiom inom historiefacket. Därför är det ingen överraskning att det förflutna brukas av grupper och deras ledare i syfte att befästa och vidmakthålla den egna identiteten. Forskningen kring detta – den så kallade historiebruksforskningen – har under de senaste decennierna upplevt ett starkt uppsving inom flera discipliner i Norden, framför allt inom historia och historiedidaktik. Historiebruksforskningen har ändå försummat att i någon högre grad ta i beaktande religiösa och teologiska aspekter, liksom också de teologiska ämnena har varit dåliga på att visa intresse för historiebruksfrågor. Avhandlingen kan därför ses som ett svar på denna ömsesidiga försummelse, och som ett bidrag till det aktuella och framväxande forskningsfältet kring historiebruk och kulturellt minne. Med utgångspunkt i den österbottniske mångsysslaren Anders Svedberg (1832–1889) undersöks mer konkret begreppet ”religiöst historiebruk”. Anders Svedberg växte upp, levde och verkade i det av väckelsen starkt präglade Munsala i svenska Österbotten. Han var en man av folket som kände till dess seder, bruk och historia. Därför kunde han ösa ur dess historia när han skrev sina tidningsartiklar och när han i lantdagen talade för allmogens demokratisering. Genom anspelningar på och hänvisningar till det förflutna refererade han ofta till kyrkohistoriska händelser i sin argumentation. Men vilka händelser använde han sig av? Varför hänvisade han till just de händelserna? Hur gjorde han det och i vilket syfte? Utifrån dessa konkreta frågor ger undersökningen förslag på vad som allmänt kan tänkas karakterisera ett religiöst historiebruk. Resultaten ger vid handen att ett religiöst historiebruk – särskilt när det bygger på en religiös minnesgemenskaps kulturella texter – har en förmåga att fungera legitimerande, mobiliserande och inkluderande/exkluderande. --------------------------------------------------------------------- Menneisyydellä on merkittävä osa sekä yksilön että yhteisön identiteetin muotoutumisessa. Tämä väittämä on yleisesti tunnustettu. Siksi ei ole yllättävää että eri yhteisöt ja niiden johtajat hyödyntävät menneisyyttä vahvistaakseen ja suojellakseen omaa identiteettiään. Niin kutsuttu historian käytön tutkimus on viime vuosikymmenillä vahvistanut asemaansa monilla tieteenaloilla pohjoismaissa, erityisesti historiatieteessä ja historian didaktiikassa. Historian käytön tutkimus ei kuitenkaan oleellisesti ole huomioinut uskonnollisia tai teologisia näkökulmia. Myöskään teologiset oppiaineet eivät ole osoittaneet suurempaa kiinnostusta historian käyttöä kohtaan. Väitöstutkimus vastaa siten näihin molempiin laiminlyönteihin ja se voidaan nähdä kirkkohistoriallisena panoksena historian käytön ja kulttuurisen muistin ajankohtaiseen ja kasvavaan tutkimusalaan. Tutkimus ottaa lähtökohdakseen pohjoismaalaisen monitaiturin Anders Svedbergin (1832–1889) ja tarkastelee hänen kautta käsitettä ”uskonnollinen historiankäyttö”. Anders Svedberg varttui, eli ja toimi Munsalassa aikaan jolloin herännäisyydellä ja muilla herätysliikkeillä oli vahva jalansija alueella. Svedberg tunsi pohjoismaalaisen maalaisväestön tavat ja tottumukset sekä alueen historian. Tämän takia hän osasi hyödyntää kyseistä historiaa kirjoittaessaan lehtiartikkeleita maalaisväestölle ja ajaessaan heidän etujaan säätyvaltiopäivillä. Kirjoituksissaan ja puheissaan hän viittasi usein historiallisiin ja kirkkohistoriallisiin tapahtumiin. Mutta mihin tapahtumiin hän viittasi? Miksi hän viittasi juuri näihin tapahtumiin, miten hän sen teki ja millä tavalla? Näiden konkreettisten kysymysten avulla tutkimus pyrkii tarkastelemaan miltä uskonnollinen historiankäyttö yleisellä tasolla voi näyttää. Tutkimustulos osoittaa että uskonnollisella historiankäytöllä – varsinkin perustuessaan uskonnollisen muistiyhteisön kulttuuriseen tekstiin – on kyky legitimoida, mobilisoida sekä sisällyttää ja sulkea pois ihmisiä.

Förteckning på aflidne boktryckaren Anders Gadelii och dess sterbhus' förlagsböcker, som till betydligen nedsatte priser försäljas [ ]

Kirjanpainaja A. Gadeliuksen (Tukholma) kirjojen huutokauppa.

Förteckning öfver framlidne professorn och riddaren doktor Anders Boxströms efterlemnade boksamling

Imprimatur: G. F. Aminoff.

Fremdsprachenunterricht in der Natur. Analyse einer Umfrage bei finnischen DeutschlehrerInnen

Diese Pro-Gradu-Arbeit behandelt das Thema Fremdsprachenunterricht in der Natur. Es wird untersucht, ob der Fremdsprachenunterricht in der Natur nützlich ist, und welche Vor- und Nachteile er hat. Dazu wird erklärt, wie die Fremdsprachen in der Natur unterrichtet werden können und welche Aspekte der Sprache in dieser Umgebung beigebracht werden. Zum Schluss werden auch neue Ideen für den Fremdsprachenunterricht gegeben. Das Material dieser Arbeit besteht aus einer Umfrage, die elektronisch durchgeführt wurde. Folglich ist die Methode dieser Arbeit die Analyse dieser Umfrage, die größtenteils aus offenen Fragen aufgebaut wurde. Diese Umfrage wurde zu den DeutschlehrerInnen in Finnland gesendet. Es wurde beispielsweise gefragt, ob die DeutschlehrerInnen fremde Sprachen in der Natur gelehrt haben, und wie sie den Schülern diese in der Natur beigebracht haben. Die meisten TeilnehmerInnen der Umfrage hatten schon Fremdsprachenunterricht in der Natur probiert. Auch von den TeilnehmerInnen, die diese Pädagogik noch nicht probiert hatten, waren die meisten an den Unterricht in der Natur interessiert. Viele Antworten, die die TeilnehmerInnen der Umfrage gegeben haben, sind übereinstimmend mit der Sekundärliteratur gewesen. Viele TeilnehmerInnen haben zum Beispiel berichtet, dass sie es nützlich finden, in der Natur zu unterrichten, und dass sie bemerkt haben, dass die SchülerInnen mehr Motivation haben, wenn sie draußen statt des Klassenraums lernen dürfen. Viele LehrerInnen haben gesagt, dass sie mehr Ideen für den Fremdsprachenunterricht in der Natur brauchen würden. In der Natur können eigentlich alle Aspekte der Sprache unterrichtet werden, aber es gibt noch nicht sehr viele Beispiele dafür, wie die Aufgaben sein könnten. Die Zusammenarbeit mit den anderen LehrerInnen ist bedeutend, weil es allein schwierig sein kann, die ganze Klasse zu kontrollieren und neue Ideen für den Unterricht zu finden. In der Natur können zum Beispiel Picknicks oder unterschiedliche Spiele organisiert werden.

Fremdsprachenunterricht in der Natur. Analyse einer Umfrage bei finnischen DeutschlehrerInnen

Diese Pro-Gradu-Arbeit behandelt das Thema Fremdsprachenunterricht in der Natur. Es wird untersucht, ob der Fremdsprachenunterricht in der Natur nützlich ist, und welche Vor- und Nachteile er hat. Dazu wird erklärt, wie die Fremdsprachen in der Natur unterrichtet werden können und welche Aspekte der Sprache in dieser Umgebung beigebracht werden. Zum Schluss werden auch neue Ideen für den Fremdsprachenunterricht gegeben. Das Material dieser Arbeit besteht aus einer Umfrage, die elektronisch durchgeführt wurde. Folglich ist die Methode dieser Arbeit die Analyse dieser Umfrage, die größtenteils aus offenen Fragen aufgebaut wurde. Diese Umfrage wurde zu den DeutschlehrerInnen in Finnland gesendet. Es wurde beispielsweise gefragt, ob die DeutschlehrerInnen fremde Sprachen in der Natur gelehrt haben, und wie sie den Schülern diese in der Natur beigebracht haben. Die meisten TeilnehmerInnen der Umfrage hatten schon Fremdsprachenunterricht in der Natur probiert. Auch von den TeilnehmerInnen, die diese Pädagogik noch nicht probiert hatten, waren die meisten an den Unterricht in der Natur interessiert. Viele Antworten, die die TeilnehmerInnen der Umfrage gegeben haben, sind übereinstimmend mit der Sekundärliteratur gewesen. Viele TeilnehmerInnen haben zum Beispiel berichtet, dass sie es nützlich finden, in der Natur zu unterrichten, und dass sie bemerkt haben, dass die SchülerInnen mehr Motivation haben, wenn sie draußen statt des Klassenraums lernen dürfen. Viele LehrerInnen haben gesagt, dass sie mehr Ideen für den Fremdsprachenunterricht in der Natur brauchen würden. In der Natur können eigentlich alle Aspekte der Sprache unterrichtet werden, aber es gibt noch nicht sehr viele Beispiele dafür, wie die Aufgaben sein könnten. Die Zusammenarbeit mit den anderen LehrerInnen ist bedeutend, weil es allein schwierig sein kann, die ganze Klasse zu kontrollieren und neue Ideen für den Unterricht zu finden. In der Natur können zum Beispiel Picknicks oder unterschiedliche Spiele organisiert werden.