Keski-ikäisten naisten kokemuksia työttömyydestä ja ikäsyrjinnästä

Kirjallisuusarvostelu

Suomalaisten veneiden nimet ja nimenantoperusteet

Tämä tutkielma käsittelee suomalaisten vapaa-ajanveneiden nimiä. Aineistossa on purjeveneiden ja matkamoottoriveneiden nimiä sekä muiden moottoriveneiden, purjejollien ja erilaisten apuveneiden nimiä. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia nimiä veneille annetaan ja millaiset nimenantoperusteet ovat veneiden nimistössä vallitsevia. Myös nimien säilytysperusteita ja syitä nimien vaihtoon tarkastellaan. Tutkimuksessa selvitetään myös, missä määrin veneilijöiden perinteiset uskomukset nimen feminiinisyydestä ja nimen säilyttämisestä vaikuttavat nimikäytäntöön. Nimiä tutkitaan sekä yhdessä että venetyypeittäin erikseen. Tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeen avulla veneilijöiltä. Vastauksista on kerätty 361 nimeä, joista 309 on matkaveneiden nimiä ja 52 muiden veneiden nimiä. Eniten aineistossa on purjeveneiden ja matkamoottoriveneiden nimiä. Edelliseltä omistajalta periytyneitä nimiä on 95. Nimenantoperusteet ovat tiedossa 284 nimestä. Aineiston nimistä suurin osa (181 nimeä) on henkilönnimiä, erityisesti naisten nimiä (163 nimeä). Meriaiheisia tai merenkulkuun liittyviä nimiä on 104. Selvästi veneeseen liittyviä nimiä on 54. Muuhun ilmaukseen perustuvia nimiä on 78. Muut nimiryhmät ovat pienempiä. Ilman tietoa nimenantoperusteista hämäriksi jäisi 14 nimeä. Merkittävin nimenantoperuste on nimen liittyminen veneeseen itseensä (104 nimeä). Toiseksi yleisin nimenantoperuste on sukulaisten tai tuttavien mukaan nimeäminen (81 nimeä). Yleisimmät esikuvat nimelle ovat puoliso tai tyttäret. Myös useamman kerran saman omistajan veneille annetut kiertonimet ja muiden veneiden nimien vaikutus ovat merkittäviä nimenantoperusteita (68 nimeä). Nimenanto perustuu kulttuurimaailmaan (todellisiin tai fiktiivisiin henkilöihin tai hahmoihin, mytologiaan tai musiikkiin) 62 tapauksessa. Nimen sisällön merkitystä painotetaan 52 nimessä. Perinteiden mukaisesti feminiinisen nimen veneelleen on valinnut 42 veneilijää. Venekunnan jäseniin liittyviä nimiä aineistossa on 24. Lisäksi voidaan erottaa harvinaisempia nimenantoperusteita ja lisäperusteita sekä joitakin satunnaisia nimilähteitä. Nimiä ei ole aikaisemmin tutkittu venetyypeittäin, ja näkökulma antoi tärkeitä tutkimustuloksia. Naisten nimiä suositaan enimmäkseen matkaveneillä. Mytologisten henkilöiden nimiä ja taivaankappaleiden nimiä on pelkästään purjekulkuisilla veneillä. Vaikka perinteisinä veneiden niminä pidetään 3-tavuisia ja a-loppuisia naisten nimiä, on niitä naisten nimistä vain 23,3 %. 2-tavuisia ja a-loppuisia nimiä on 23,9 %. Tärkein perinteisyyden kriteeri on aineiston valossa naisen nimen a-loppuisuus (57,7 %). Eniten perinteitä tuntuvat kunnioittavan matkamoottoriveneilijät, jotka myös säilyttävät nimiä eniten. Suurempi aineisto ja selkeämmin ilmaistut nimenantoperusteet antaisivat vielä kattavamman kuvan suomalaisten veneiden nimistöstä.

Talouskriisin vaikutus suomalaisten metsäteollisuusyritysten kannattavuuteen ja vakavaraisuuteen

Tässä kandidaatintyössä tutkitaan, kuinka vuonna 2008 alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi on vaikuttanut suomalaisten metsäteollisuusyhtiöiden kannattavuuteen ja vakavaraisuuteen ja näiden valossa pohtia suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuudennäkymiä, mahdollisuuksia ja uhkia.

Mitä se työpaikkaohjaaja tekee? : henkilökunnan näkemyksiä ja kokemuksia työpaikkaohjaajista ja heidän toiminnastaan osana nuorten työntekijöiden osaamisen kehittämistä perusyksikössä

Vuonna 2007 perustetun uusimuotoisen aliupseeriston osaamisen kehittämisen painopiste on työelämässä tapahtuvassa oppimisessa. Sen tueksi on kehitetty työpaikkaohjaajajärjestelmää, jossa nimetty kokeneempi työntekijä pyrkii auttamaan uusia työntekijöitä ammatillisissa haasteissa sekä mentorin että tuutorin roolissa. Koska ohjaajajärjestelmä on ollut nyt käytössä 2–4 vuotta riippuen joukko-osastosta, on ajankohtaista selvittää, mitä työpaikkaohjaajalta perusyksiköissä odotetaan, miten odotukset näkyvät ja ilmenevät toiminnassa, millainen on hyvä ohjaaja sekä mitkä ovat ohjaamisen keskeisimmät haasteet ja ongelmat. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Tutkimus on monitapaustutkimus, ja tutkimuksen kohteeksi valittiin Karjalan Jääkäripataljoonan ja Kainuun Tykistörykmentin esikunnan henkilöstöä, perusyksiköiden päälliköitä ja varapäälliköitä (n=11). Tutkittavilla on kokemusta valmistumisen jälkeen puolustusvoimien palveluksessa 3–25 vuotta, pääasiassa perusyksiköiden eri tehtävistä. Tutkimuksen aineisto muodostui avoimista lomakehaastatteluista ja teemahaastatteluista. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Perusyksiköiden kokeneen henkilöstön puute heijastui hieman tutkimustuloksiin. Tutkimustulosten mukaan perusyksiköissä on tarve työpaikkaohjaajille, jotka voivat tehdä tehtävää lähes täysipäiväisesti tai toimia ohessa joukkueen kouluttajana. Ohjaaminen ja ohjaamisen suunnitelmallisuus työpaikkaohjaajien hyvästä asenteesta huolimatta ei toteudu tällä hetkellä täysimääräisesti. Syynä on se, että kaikissa perusyksiköissä ei ole enää kouluttajatehtävissä kokeneita opistoupseereita, jotka voisivat toimia oman toimensa ohella työpaikkaohjaajina. Opistoupseereita on yksiköissä pääasiassa vääpelin tehtävissä, mutta tutkittavat henkilöt eivät nähneet vääpelin tehtävää soveltuvaksi työpaikkaohjaajalle. Syynä olivat vääpelin suhteellisen mittavat hallinnolliset työtehtävät. Tutkimuksen mukaan ohjaaminen tapahtuu pääasiassa noudattaen vanhoja olemassa olevia käytänteitä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että nykyisillä henkilöstöresursseilla ohjaamisen suunnitelmallisuus ja tavoitteen asettelu ovat haastavia ja mahdottomia tehdä, koska jo yhden henkilön poistuminen perusyksikön vahvuudesta saattaa romuttaa koko suunnitellun jakson. Ohjaajatoiminnassa tärkeimmäksi anniksi tutkittavat näkivät hiljaisen tiedon ja kokemusten kautta opittujen käytänteiden siirtämisen, samassa työympäristössä, esimerkin avulla nuoremmille. Lisäksi tutkimuksessa todettiin tärkeäksi ohjaajatoiminnan avulla perehdyttää uudet työntekijät laaja-alaisesti sotilaan ammattiin ja tukea heidän henkilökohtaista kasvuaan niin kouluttajana kuin ihmisenäkin.

Suomenlinnan Rannikkorykmentin ryhmänjohtajien kokemuksia kouluttajakoulutuksesta ja sen vaikutuksesta heidän koulutustaitoihinsa

Sotilaskoulutuksen antaminen on puolustusvoimien tärkein rauhan ajan toiminto luoden perustan sodan ajan joukoille ja toimien puolustusvoimien näyteikkunana muun yhteiskunnan suuntaan. Eri koulutuskokonaisuuksista eräs tärkeimmistä on johtaja- ja kouluttajakoulutus, josta valtaosa toteutetaan aliupseerikoulutuksena. Konstruktivistinen oppimiskäsitys muodostaa tutkimuksen teoreettisen taustan. Tässä oppijalähtöisessä käsityksessä oppiminen perustuu aikaisempaan tietoon, oppijan aktiivisuuteen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Myös puolustusvoimissa oppimisen, opettamisen ja koulutuksen tulisi pohjautua tähän käsitykseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia ryhmänjohtajilla on kouluttajakoulutuksesta. Tutkimuksen pääkysymys oli, miten konstruktivistinen oppimiskäsitys ilmenee ryhmänjohtajien kouluttajakoulutuksessa? Pääkysymykseen haettiin vastausta kahden alakysymyksen kautta: 1) Millaisena ryhmänjohtajat kokevat aliupseerikurssin aikaisen kouluttajakoulutuksen? 2) Millaisena ryhmänjohtajat kokevat johtajakauden aikaisen kouluttajana harjaantumisen? Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen. Aineistokeruu toteutettiin teemahaastatteluilla Suomenlinnan Rannikkorykmentissä. Teemat muodostuivat aliupseerikurssin aikaisen kouluttajakoulutuksen ja johtajakauden aikaisen kouluttajana harjaantumisen ympärille. Haastatellut neljä miestä olivat iältään noin 20-vuotiaita ja kotoisin pääkaupunkiseudulta tai sen läheisyydestä. Saatu aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimuksen päätulokset esitetään teoreettisista käsitteistä muodostetuissa pääluokissa, jotka ovat seuraavat: ”Yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksen merkitys koulutustaidon kehittymiseen”, ”Oppijan merkitys koulutustaidon kehittymiseen” ja ”Tilannesidonnaisuuden merkitys koulutustaidon kehittymiseen”. Kutakin pääluokkaa käsitellään niihin sisältyvien alaluokkien kautta tutkittavien näkemysten ja äänen esiin saamiseksi. Konstruktivistinen oppimisnäkemys ilmenee ryhmänjohtajien kouluttajakoulutuksessa heidän oppijan rooliaan kuvaavien käsitysten kautta. Ryhmänjohtajat korostivat omaa vastuutaan oppimisessaan. Heidän mukaansa oppiminen on ensisijaisesti heistä itsestään lähtöisin, ja vastauksissa painotettiin myös itsereflektion merkitystä. Henkilökunta koettiin ennemmin oppimisen ohjaajana kuin valmiiden vastausten antajana. Oppimisympäristö ei ole kuitenkaan ollut oppimista ohjaava ja tukeva, sillä sosiaalinen vuorovaikutus erityisesti henkilökunnan ja ryhmänjohtajien välillä oli vähäistä. Palaute ei ole ollut laaja-alaista, yksilöllistä ja jatkuvaa. Oppimisen tilannesidonnaisuutta korostettiin, sillä haastateltavien mukaan kouluttajana oppiminen tapahtuu parhaiten todellisissa tilanteissa ja ympäristöissä itse tekemällä.

Suomalaisten kaatuneiden omaisten järjestöjen historiaa

Kirjallisuusarvostelu