20 resultados para Esr Spectroscopy
Resumo:
Käsillä olevassa vaikuttavuusarvioinnissa on arvioitu Satakunnan ELY-keskuksen toimeksiannosta 45 ESR-rahoitteisen projektin kokonaisuutta. Tavoitteena oli arvioida hankkeiden keskeisiä tuloksia ja vaikutuksia sekä tuottaa konkreettisia kehittämisehdotuksia tulevan ohjelmakauden 2014–2020 hanke- ja kehittämistyötä varten. Arviointi toteutettiin monitahoarviointina huhtikuun 2013 ja tammikuun 2014 välisenä aikana. Arvioinnissa sovellettiin monipuolisesti eri aineistoja sekä toteuttajia ja sidosryhmiä osallistavia arviointimenetelmiä. Erittäin monisisältöisten ESR-projektien vaikuttavuutta arvioitiin yksinkertaistetusti kahdesta painopisteestä. Ensinnäkin, onko toteutetuilla projekteilla saatu aikaan onnistuneita ja tavoiteltuja muutoksia kohdealueella ja -ryhmissä? Toiseksi, onko projekteilla toteutettu oikeita asioita yritysten ja henkilöasiakkaiden, tulosten hyödyntäjien, aluekehittäjien sekä rahoittajien kannalta? Arviointiin sisältyneillä 45 ESR-projektilla on ollut merkittävä lisäarvo Satakunnan alueelle ja kehittämiselle. Projekteilla on aikaansaatu positiivisia tuloksia haasteellisessa toimintaympäristössä. Satakunnassa projekteilla on mobilisoitu erittäin laaja joukko ihmisiä (yli 11 000) ja he ovat osallistuneet noin 150 000 koulutus- ja henkilötyöpäivään ohjelmakauden aikana. Monipuolisilla koulutuksilla on lisätty yritysten ja yksilöiden osaamista. Projekteilla on luotu uusia yhteistyötapoja osaamisen välittymiseen ja kokemusten jakamiseen. Projektit ovat mahdollistaneet vaikuttavamman yksilöllisen ohjauksen ja työllistämisen kuin mihin muutoin olisi ollut rahaa. Projektien selvitys- ja kartoitustöiden tulokset ovat selventäneet yritysten kehittämiseen, henkilöasiakkaiden ohjaukseen ja viranomaisyhteistyöhön liittyviä muutospaineita ja kehittämiskapeikkoja sekä tietotarpeita. Lisäksi projekteissa on kehitetty ja testattu moninaisia ja innovatiivisia työtapoja, menetelmiä, toimintamalleja ja -prosesseja kuntien, valtion ja kolmannen sektorin organisaatioiden sekä yrityksien käyttöön.
Resumo:
A linear prediction procedure is one of the approved numerical methods of signal processing. In the field of optical spectroscopy it is used mainly for extrapolation known parts of an optical signal in order to obtain a longer one or deduce missing signal samples. The first is needed particularly when narrowing spectral lines for the purpose of spectral information extraction. In the present paper the coherent anti-Stokes Raman scattering (CARS) spectra were under investigation. The spectra were significantly distorted by the presence of nonlinear nonresonant background. In addition, line shapes were far from Gaussian/Lorentz profiles. To overcome these disadvantages the maximum entropy method (MEM) for phase spectrum retrieval was used. The obtained broad MEM spectra were further underwent the linear prediction analysis in order to be narrowed.
Resumo:
This Master’s Thesis is dedicated to the investigation and testing conventional and nonconventional Kramers-Kronig relations on simulated and experimentally measured spectra. It is done for both linear and nonlinear optical spectral data. Big part of attention is paid to the new method of obtaining complex refractive index from a transmittance spectrum without direct information of the sample thickness. The latter method is coupled with terahertz tome-domain spectroscopy and Kramers-Kronig analysis applied for testing the validity of complex refractive index. In this research precision of data inversion is evaluated by root-mean square error. Testing of methods is made over different spectral range and implementation of this methods in future is considered.
Resumo:
Kuntoutussäätiön arviointi- ja koulutusyksikkö on toteuttanut Etelä-Savon ELY-keskuksen toimeksiannosta yhteistyössä Spangar Negotiationsin kanssa Etelä-Savon nuorten ESR-hankkeiden ulkoisen arvioinnin. Ulkoisen arvioinnin vastuuhenkilönä toimi Sari Pitkänen, jonka lisäksi arviointiin osallistuivat Henna Harju ja Timo Spangar. Hankkeiden tuloksia koostava ulkoinen arviointi toteutettiin keväällä 2014 rakennerahasto-ohjelmakauden 2007–2013 loppuvaiheessa. Arvioinnin kohteena oli 22 Etelä-Savossa rahoitettua nuorten ESR-hanketta, joita oli toteutettu toimintalinjoilla 1-4. Arvioinnin tehtävänä oli selvittää hankkeiden lyhytaikaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia, alueellisen yhteistyön kehittymistä sekä esittää kehittämiskohteita uutta rakennerahasto-ohjelmakautta (2014–2020) varten. Arviointiaineistona käytettiin kirjallista ja tilastollista aineistoa kuten hankkeiden väli-, loppu-, seuranta- ja arviointiraportteja, projektipäälliköille ja projektien osatoteuttajille sekä hankkeiden taustaorganisaatioiden ja ohjausryhmän jäsenille suunnattua kyselyä, hanketoiminnan kannalta. Ulkoisen arvioinnin kehittämisehdotusten mukaan käynnistyvälle ohjelmakaudelle olisi hyödyllistä rakentaa nuorten hankkeille tavoitteellinen yhteinen sateenvarjohanke. Sateenvarjohankkeen suunnittelussa on huomioitava, että maakuntastrategian ja nuorisotakuun ympärille rakentuva tuki- ja koordinointihanke edellyttää resursointia, tavoitteiden asettamista ja tulosten seurantaa. Tämän vuoksi tarvitaan keskeisten aluekehittäjien eli ELY-keskuksen ja maakuntaliiton panostusta toiminnan koordinoinnin, alueellisen yhteistyön kehittymisen ja arvioinnin varmistamiseksi. Yksittäisten hankkeiden tasolla käynnistyvällä ohjelmakaudella tulee panostaa enemmän hankkeiden toteuttajaorganisaatioiden sitoutumisen varmistamiseen sekä yhteistyön tiivistämiseen siten, että yhteistyön sijasta toiminta olisi entistä enemmän yhteiskehittämiseen perustuvaa. Yhteiskehittämisen myötä toiminta on vaikuttavampaa ja juurtumisen edellytykset ovat paremmat.
Resumo:
The structure and optical properties of thin films based on C60