Sodan mieli ja vapauden logiikka

Kirjallisuusarvostelu

Ruumiita faktan ja fiktion rajalla

Kirjallisuusarvostelu

Parodia kirjallisuudentutkimuksesta. Mika Waltarin Neljä päivänlaskua metafiktiivisenä romaanina

Tutkielman tarkoituksena on tutkia Mika Waltarin romaanin Neljä päivänlaskua (1949) lajityypin hahmottumista kertojahahmojen luotettavuuden kautta. Neljä päivänlaskua on aikaisemmissa tutkimuksissa tulkittu Waltarin omaelämäkerrallisena päiväkirjaromaanina ja tätä tulkintaa tukevat romaanin lukuisat paratekstit ja Neljän päivänlaskun Waltarin elämään viittaava kertomus. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, että romaani pitää sisällään aineksia paljon monipuolisempaan tarkasteluun. Motiivina on haastaa suomalainen kirjallisuushistoria ja aiemmat Waltari-tutkimukset osoittamalla, että Neljä päivänlaskua on jo aikakaudelleen poikkeuksellinen suomalainen romaani ja se on maamme ensimmäisiä postmodernistisia ja metafiktiivisiä romaaneja. Neljässä päivänlaskussa on kaksi erilaista kertojahahmoa, joista jälkimmäinen erottuu siten, että hänen kerrontatapansa on lähes pelkästään loppuviitteiden merkitsemistä. Ensimmäinen kertojahahmo kertoo fantastisia aineksia sisältävän kertomuksen kokemistaan kummallisuuksista ja kirjoittamisesta. Jälkimmäinen kertoja kommentoi tätä kerrontaa korostetun epäpätevästi ja epätieteellisesti. Yhdessä kertojahahmot tuottavat varsin metafiktiivisen romaanikokonaisuuden. Kun Neljää päivänlaskua pidetään yleisesti Sinuhe egyptiläisen työpäiväkirjana, niin tutkielmani osoittaa, että näiden romaanien välillä on vahva yhteys, mutta se ei perustu niiden tekijä Waltariin. Romaanien todellisuudet limittyvät toisiinsa, ne käyvät dialogia keskenään ja toistavat samantapaista kertomusta, joissa fakta ja fiktio sekoittuvat erottamattomasti. Neljän päivänlaskun ja Sinuhe egyptiläisen yhteyttä voi luonnehtia postmodernistiseksi. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat metafiktio ja postmodernismi. Tutkielmassa keskeisiä teoreetikkoja ovat Mika Hallila, Sari Salin ja Dorrit Cohn, sekä väittelykumppaneita ovat lukuisat Waltari-tutkijat, kuten Markku Envall ja Panu Rajala. Lajityypin ja kertojahahmojen luotettavuuden analysointi tuo tutkielmaan monia elementtejä, jotka tukevat teoreettista viitekehystä. Kun romaanin lajityyppi hahmottuu postmodernismin kautta, tutkimuskysymykseen vastaaminen yllättää: sillä ei ole väliä, pitääkö Neljän päivänlaskun kertojia luotettavina. Matka tähän toteamukseen osoittautui tärkeäksi, ei määränpää.

Kiertävä huuma : japanilainen visuaalisuus, teknologia ja seksuaalisuus länsimaisessa (mieli)kuvituksessa

Teemanumero 3/2010: Jotain lainattua : ulkomaiset vaikutteet ja lokalisaatio suomalaisessa mediakulttuurissa.

Politiikan tuntu, mieli ja merkitys : poliittisen elämän rajat ja mahdollisuudet turvapaikatta jääneiden kokemuksissa

Teksti perustuu 29.6.2012 Tampereen yliopistossa järjestetyn väitöstilaisuuden lectio praecursoria -esitelmään.

Kulttuurin merkitys spekulatiivisen fiktion kääntämisessä

Tutkielma käsittelee kulttuurin merkitystä spekulatiivisessa fiktiossa eli sitä, miten genre vaikuttaa tekstin kulttuurisidonnaisten kohtien kääntämiseen. Spekulatiivinen fiktio käsitetään usein lähes irralliseksi siitä kulttuurista, jossa se on syntynyt. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuitenkin osoittaa, ettei näin ole. Spekulatiivinen fiktio ei ole siis erillinen syntykulttuuristaan, vaan vaikutussuhde on itse asiassa molemminpuolinen: kulttuuri ottaa paitsi vaikutteita, mutta myös sanastoa spekulatiivisesta fiktiosta. Koska spekulatiivinen fiktio on erityisesti Suomessa terminä uudehko, sen määritteleminen on olennainen osa tutkimusta. Spekulatiivisen fiktion yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia aiempiin genreihin, kuten tieteiskirjallisuuteen ja fantasiakirjallisuuteen, käsitellään tutkimuksen alkuosassa. Spekulatiivisen fiktion määrittelyn yhteydessä referoidaan Heather Urbanskin ’painajaismalleja’, joihin spekulatiivisen fiktion teokset voidaan lajitella sen mukaan, millaisia syntykulttuurinsa pelkoja ja kauhuskenaarioita ne kuvastavat. Jälkimmäinen osa keskittyy kulttuurin merkitykseen spekulatiivisessa fiktiossa ja siihen, miten mahdolliset viittaukset teoksen lähdekulttuurin vaikuttavat käännösten tulkintaan. Tutkimuksen kaunokirjallisina lähdeteksteinä toimivat kolme Johanna Sinisalon suomenkielistä novellia ja niiden englanninkieliset käännökset, sekä Hannu Rajaniemen englanninkielinen romaani The Quantum Thief ja sen suomennos. Molemmat kirjailijat ovat suomenkielisiä, mutta Sinisalo kirjoittaa omalla äidinkielellään suomeksi kun taas Rajaniemi kirjoittaa englanniksi. Tästä syystä kohdeyleisön ja -kulttuurin erot tulevat esille heidän teoksiaan verrattaessa. Tämän tutkimuksen perusteella on selvää, että myös spekulatiivisen fiktion kaltaisessa, reaalimaailmasta irrallisessa genressä alkuperäisteoksen lähdekulttuurilla on merkitystä. Jos käännöstä tehtäessä ei oteta huomioon kulttuurisidonnaisia tekijöitä kuten alluusioita ja reaalioita, käännöksen lukija menettää ainakin osan teoksen taustalla olevista merkityksistä ja saattaa jopa hämmentyä epäselvistä viittauksista. Spekulatiivisen fiktion tutkimus on Suomessa vasta alkutekijöissään ja erityisesti suomalaisten kirjoittajien teokset jäävät helposti ulkomaisten, tunnetumpien kirjailijoiden varjoon. Myös spekulatiivisen fiktion ja kulttuurin välinen yhteys ansaitsisi tarkempaa perehtymistä laajemmalla aineistolla.