Yhteisen tiedon tuottamisen prosessi : teoriatiedon ja opettajien kokemustiedon kohtaaminen kehittämispuheessa

Tutkimuksessa tarkastellaan teoriatiedon ja kokemustiedon kohtaamista sekä yhteisen tiedon tuottamisen prosessia L.S. Vygotskyn lähikehityksen vyöhykkeen teorian kautta.

Tuttu ja tuntematon Palmgren : pianolyriikan hurmaa : Selim Palmgrenin pianoteoksia Sibelius-Akatemian opiskelijoiden ja opettajien tulkitsemina

Konserteissa esiintyvät pianistit: Sanni Antikainen, Jarmo Eerikäinen, Laura Iacovache-Pana, Elisa Järvi, Tiina Karakorpi, Annikka Konttori-Gustafsson, Matilda Kärkkäinen, Juhani Lagerspetz, Maria Männikkö, Eduardo Palomares, Anna Ramstedt, Ilmo Ranta, Johan von Schantz, Erik T. Tawaststjerna, Hui-Ying Tawaststjerna, Emma Teronen, Stefanie Tuurna, Anu Vehviläinen.

Suomalaisen sotataidon yleiset periaatteet ja niiden ilmeneminen pataljoonan ohjesäännöissä 1960-luvun lopulta nykyhetkeen sekä vertailu komppaniatasoon

Sotataidossa ilmenee yleisiä taktisia periaatteita, jotka ovat yleispäteviä ja kohtalaisen pysyviä. Tutkimalla pataljoonatason ohjesäännöissä esiintyviä yleisiä taktisia periaatteita on pyritty muodostamaan yleiskuvan keskeisimpien yleisten periaatteiden määritelmistä, niiden sisällöstä ja yleisten taktisten periaatteiden liittymisestä toisiinsa. Tarkastelujakso ylettyy 1960-luvun lopulta nykyhetkeen. Tutkimukseen on haettu täydentävät näkökulmat käsittelemällä komppaniatasoa sekä aikakausi- ja vuosijulkaisuja. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen, jossa yleisten taktisten periaatteiden määritelmiä on käsitelty sisällön analyysillä. Tutkimusongelmana on: ” Miten suomalaisen sotataidon, keskeisimmät yleiset taktiset periaatteet on määritelty jalkaväen pataljoonatason ohjesäännöissä 1960-luvun lopulta nykyhetkeen, ja miten sotataidollinen ajattelu on kehittynyt ajanjakson aikana eri organisaatiotasoilla?” Keskeisenä lähdeaineistona on jalkaväen pataljoonatason ohjesäännöt, joita on käsitelty vertailevalla kirjallisuustutkimuksella. Näin ollen aihepiiriä on tutkittu ohjesääntöjen näkökulmasta. Tutkimuksessa ilmeni että ohjesääntöjen yleisten taktisten periaatteiden käsittely on yleisesti ottaen pysynyt samansuuntaisena tarkastelujakson aikana. Aloitteen merkityksen korostuminen on kuitenkin aiheuttanut muutoksia yleisten taktisten periaatteiden käsittelyyn tarkastelujakson jälkimmäisen puoliskon aikana. Ohjesääntöjen tarkastelun pohjalta keskeisimmiksi yleisiksi taktisiksi periaatteiksi määräytyvät: aktiivisuus ja oma-aloitteisuus, olosuhteiden hyväksikäyttö, yksinkertaisuus, päämäärän ja tehtävän selkeys, yllätys sekä voimien vaikutuksen keskittäminen. Aloitetta edistävinä yleisinä taktisina periaatteina korostuu varsinkin: aktiivisuus ja oma-aloitteisuus, päämäärän ja tehtävän selkeys sekä yllätys. Joustavuus lienee yleinen taktinen periaate, joka jatkossa tulee korostumaan entistä enemmän, suomalaisessa sotataidossa.

Suomalaisen yhtymän ylimenokyky jatkosodassa ja kehittäminen sodan jälkeisellä vuosikymmenellä

Ylimenokaluston uusimiselle ilmeni tarve lähes välittömästi sotien jälkeen, sillä ne eivät enää täyttäneet sodanajan teknisiä ja taktisia vaatimuksia. Sodan palvellut ylimenokalusto oli rappeutunut ja kulunut loppuun. Valtakunnan raja oli siirtynyt, puolustuksen syvyys vähentynyt ja mahdollisen operaatioalueen vesistöjen määrä oli moninkertaistunut. Arvioitiin, ettei vihollisen hyökkäystä kyettäisi pysäyttämään valtakunnan rajalla, vaan taisteluita tultaisiin käymään syvyydessä. Operatiivisen ja taktisen liikkumatilan laajentamiseksi katsottiin puolustajalle välttämättömäksi hankkia merkittävä vesistöjen ylittämiskyky. Tutkimustehtävänä on tarkastella millainen oli suomalaisen yhtymän ylimenokyky jatkosodassa ja miten ylimenokykyä lähdettiin muuttuneiden vaatimusten ja olosuhteiden vuoksi kehittämään sotien jälkeisenä vuosikymmenenä. Tutkimustehtävän avulla selvitetään miten suomalaiset yhtymätason ylimenohyökkäykset toteutettiin jatkosodassa, miten olosuhteet ja uhkakuvat vaikuttivat ylimenokyvyn kehittämiseen ja ylimenokalustolle asetettuihin laatu- ja määrävaatimuksiin sekä miten ylimenokykyä lähdettiin kehittämään sotien jälkeen. Tutkimus on asiakirjatutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisältöanalyysi. Pääaineistona ovat suomalaiset arkistoasiakirjat, sodanjälkeiset Sotakorkeakoulun diplomityöt ja ohjesääntökirjallisuus. Tärkeimmät asiakirjat ovat Vesistöjen ylimenokalustotoimikunnan ja Pääesikunnan pioneeriosaston asiakirjat. Ohjesääntökirjallisuudesta hyödyllisimpänä ovat kenttäohjesäännöt, pioneeriohjesäännöt ja käsikirjat. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin kirjallisuuslähteitä. Jatkosodassa suomalaisten yhtymien kyky ylimenohyökkäyksiin oli niin johdon kuin joukkojen tottumattomuuden sekä ylimenokaluston vähäisyyden takia varsin rajallinen. Suomelle asetettiin Pariisin rauhansopimuksen nojalla rajoituksia, jotka vaikuttivat rajoittavasti puolustuksen suunnitteluun. Suomen asema oli kahden sotilasliittouman välissä hankala. Tästä johtuen arvioitiin, että mahdollinen tuleva sota saattaisi alkaa yllättäen missä osassa maata tahansa. Lisäksi vihollinen tulisi olemaan merkittävästi ylivoimainen. Puolustussuunnittelussa tulikin ottaa huomioon suomalaiset erityisolosuhteet, erityisesti vesistöjen osalta. Ainoa keino vastata vihollisen ylivoimaan oli luoda taktiikka, jolla olosuhteita hyväksikäyttäen voitaisiin tasata voimasuhteita. Suomessa alettiin kehittää vesistötaistelutaktiikkaa. Sillä nostettiin teoreettisia sotataidollisia valmiuksia, mutta ylimenokalustojen hankintamäärät jäivät vähäisiksi eikä yhtymien todellinen kyky vesistöillä operointiin parantunut.

Tavoitteena kielitaidon monipuolistaminen Suomessa. Opettajien näkemyksiä mahdollisuuksista monipuolistaa oppilaiden kielivalintoja

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan rehtoreiden ja opettajien käyttämiä vapaavalintaisten kielten opiskelun edistämisen keinoja ja sitä, millaisiksi opettajat kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa kielten opiskeluun. Lisäksi tutkitaan opettajien näkemyksiä parhaista mahdollisista tavoista edistää oppilaiden kielivalintojen monipuolisuutta. Suomessa on koko itsenäisyyden ajan panostettu monipuoliseen kielitaitoon, ja vielä 1970-luvulla Suomi oli kieliohjelmapolitiikan saralla edelläkävijämaa. Vuosikymmenien saatossa vieraiden kielten monipuolinen osaaminen on heikentynyt ja nykyään oppilaat opiskelevat pääasiassa vain kahta pakollista kieltä. Lähes kaikki opiskelevat ensimmäisenä vieraana kielenä englantia ja kaikki toista kotimaista kieltä. Vaikka kaikki suomalaiset opiskelevat kahta kieltä äidinkielen lisäksi, ainoastaan 75 % suomalaisista kokee pystyvänsä kommunikoimaan jollain muulla kielellä kuin äidinkielellään. Viime vuosikymmeninä yksipuolistuvaan vieraiden kielten osaamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota ja on tehty erilaisia hankkeita kielitaidon monipuolistamiseksi, muun muassa KIMMOKE ja Kielitivoli. Hankkeiden tavoitteiden täyttyminen on ollut kuitenkin toivottua heikompaa. Tutkimusaineistona on 37 peruskoulun ja 34 lukion rehtorin sekä 20 kieltenopettajan kyselylomakeaineisto. Lisäksi haastateltiin neljää opettajaa. Tutkimuksessa selvisi, että pääasiassa käytetään kielten opetuksen käytännön toteutukseen liittyviä edistämisen keinoja. Peruskoulut ja lukiot eroavat toisistaan jonkin verran. Erilaisia monipuolistamisen keinoja on olemassa ja niitä käytetään moni tavoin, Opettajat kokivat kuitenkin, että heidän mahdollisuutensa vaikuttaa kielten opiskelun monipuolistamiseen ovat melko heikot. Toisaalta opettajan oma innostunut esimerkki, kielten markkinointi sekä mielekäs ja laadukas opetus koettiin parhaimmiksi tavoiksi edistää vieraiden kielten opiskelua. Näitä keinoja jokaisen opettajan on helppo toteuttaa omassa arjessaan. Kielten opiskelun monipuolistamisen suurimpina esteinä ja ongelmina nähtiin erityisesti resurssipula ja eri tahojen negatiiviset asenteet. Kielten opiskelun monipuolistaminen on tärkeää eikä siihen päästä pelkästään valinnaista kielten opiskelua lisäämällä. Monipuolinen kielitaito on sekä yksilön että yhteisön kannalta välttämätöntä, koska kielitaito on avain kommunikointiin.

Tavoitteena kielitaidon monipuolistaminen Suomessa. Opettajien näkemyksiä mahdollisuuksista monipuolistaa oppilaiden kielivalintoja.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan rehtoreiden ja opettajien käyttämiä vapaavalintaisten kielten opiskelun edistämisen keinoja ja sitä, millaisiksi opettajat kokevat mahdollisuutensa vaikuttaa kielten opiskeluun. Lisäksi tutkitaan opettajien näkemyksiä parhaista mahdollisista tavoista edistää oppilaiden kielivalintojen monipuolisuutta. Suomessa on koko itsenäisyyden ajan panostettu monipuoliseen kielitaitoon, ja vielä 1970-luvulla Suomi oli kieliohjelmapolitiikan saralla edelläkävijämaa. Vuosikymmenien saatossa vieraiden kielten monipuolinen osaaminen on heikentynyt ja nykyään oppilaat opiskelevat pääasiassa vain kahta pakollista kieltä. Lähes kaikki opiskelevat ensimmäisenä vieraana kielenä englantia ja kaikki toista kotimaista kieltä. Vaikka kaikki suomalaiset opiskelevat kahta kieltä äidinkielen lisäksi, ainoastaan 75 % suomalaisista kokee pystyvänsä kommunikoimaan jollain muulla kielellä kuin äidinkielellään. Viime vuosikymmeninä yksipuolistuvaan vieraiden kielten osaamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota ja on tehty erilaisia hankkeita kielitaidon monipuolistamiseksi, muun muassa KIMMOKE ja Kielitivoli. Hankkeiden tavoitteiden täyttyminen on ollut kuitenkin toivottua heikompaa. Tutkimusaineistona on 37 peruskoulun ja 34 lukion rehtorin sekä 20 kieltenopettajan kyselylomakeaineisto. Lisäksi haastateltiin neljää opettajaa. Tutkimuksessa selvisi, että pääasiassa käytetään kielten opetuksen käytännön toteutukseen liittyviä edistämisen keinoja. Peruskoulut ja lukiot eroavat toisistaan jonkin verran. Erilaisia monipuolistamisen keinoja on olemassa ja niitä käytetään moni tavoin, Opettajat kokivat kuitenkin, että heidän mahdollisuutensa vaikuttaa kielten opiskelun monipuolistamiseen ovat melko heikot. Toisaalta opettajan oma innostunut esimerkki, kielten markkinointi sekä mielekäs ja laadukas opetus koettiin parhaimmiksi tavoiksi edistää vieraiden kielten opiskelua. Näitä keinoja jokaisen opettajan on helppo toteuttaa omassa arjessaan. Kielten opiskelun monipuolistamisen suurimpina esteinä ja ongelmina nähtiin erityisesti resurssipula ja eri tahojen negatiiviset asenteet. Kielten opiskelun monipuolistaminen on tärkeää eikä siihen päästä pelkästään valinnaista kielten opiskelua lisäämällä. Monipuolinen kielitaito on sekä yksilön että yhteisön kannalta välttämätöntä, koska kielitaito on avain kommunikointiin.

Psyykkinen työhyvinvointi turkulaisten opettajien kokemana

Opetushallituksen toteuttama laajasta raportista käy ilmi, että opetustyö koetaan henkisesti raskaana ja koettu stressi on yleisempää kuin muilla aloilla keskimäärin. Työssä viihtymistä heikentävät muun muassa fyysisen työympäristön puutteet, työtahti sekä työhön liittyvän stressin ja emotionaalisten paineiden kasvu. (Onnismaa 2010) Yhteiskunnassa vallitsevat nykyarvot tehokkuus, mittaus ja tuottavuus heijastuvat koulujen toimintaan väistämättä. Yhteiskunnalliset ilmiöt kuten oppilasaineksen muuttuminen muun muassa maahanmuuton ja kasvavien tuloerojen myötä kuormittavat nykypäivän opettajia uudella tavalla. Näiden ilmiöiden vaikutukset näkyvät kouluissa muun muassa käytöshäiriöinä, levottomuutena ja ahdistuneisuutena. (Syrjäläinen 2002) Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen on turkulaisten luokan- ja erityisopettajien kokema psyykkisen työhyvinvoinnin taso. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa opettajan työn stressitekijöitä, voimavaratekijöitä, työuupumuksen ja työn imun kokemista sekä keinoja stressin hallintaan ja sen vähentämiseksi. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin työhyvinvointiin liittyvät tekijät kuten työturvallisuus ja koulu työyhteisönä. Tutkimus suoritettiin monimetodisesti. Määrällisinä mittareina käytettiin Maslach Burnout Inventorya, Työn imu –mittaria, Coping strategies for white collar workers -mittaria ja opettajan työn stressitekijät- mittaria. MBI:n ja Työn imun tulokset yhdistämällä luotiin työhyvinvointiprofiileja. Määrällisten mittareiden lisäksi käytettiin avoimia kysymyksiä muun muassa opettajien asenteiden ja kehitysehdotusten selvittämiseksi. Tämän tutkimuksen mukaan turkulaiset luokan- ja erityisopettajat voivat työssään suhteellisen hyvin. Aineistosta 78 % kuuluvat työssään hyvinvoivien klustereihin. Vakavasti uupuneita opettajia oli 4 % aineistosta. Eniten opettajan työssä stressaavaksi koettiin muun muassa kiire, melu, tietotekniikka, puutteelliset resurssit ja työn lisääntyneet vaatimukset. Stressiä opettajat vähentäisivät esimerkiksi lisäämällä oppilaiden tukemiseen käytettäviä resursseja sekä luokkakokoja pienentämällä. Stressinhallintaan opettajat käyttivät eniten ongelmanratkaisutyyppisiä keinoja, kuten laitan asiat tärkeysjärjestykseen ja yritän rauhoittua ja selvittää ongelmat. Voimavaroina tutkimukseen osallistuneet opettajat kokivat työyhteisön, toimivan kodin ja koulun välisen yhteistyön sekä oppilaat. Erityisesti tilanteet, joissa opettaja näki oppilaan kehittyvän ja koki auttavansa lasta kohti parempaa tulevaisuutta, antoivat voimaa.