Jules Vernen romaanin Le Tour du monde en 80 jours neljä suomennosta uudelleenkääntämisen näkökulmasta

Tutkielmassa vertaillaan neljää Jules Vernen romaanin Le Tour de monde en 80 jours eriaikaista suomennosta uudelleenkääntämisen näkökulmasta. Suomennokset on julkaistu vuosina 1874, 1901, 1956 ja 2008. Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena oli selvittää, toteutuuko suomennoksissa uudelleenkääntämishypoteesi, jonka mukaan teoksen ensimmäinen käännös on aina eniten kohdetekstisuuntautunut, ja uudet käännökset puolestaan palaavat lähemmäs lähdetekstiä. Toisena tarkoituksena oli selvittää, onko tutkielmassa ensyklopedisiksi tekstijaksoiksi nimitetyt alkuteoksen kohdat käännetty eri tavalla kuin muut kohdat sen suhteen, miten lähellä käännökset ovat lähdetekstiä. Ensyklopedisissa tekstijaksoissa lukijalle annetaan tietoa erilaisista aiheista varsinaisen kerronnan ulkopuolella. Läheisyys lähdetekstiin määriteltiin niin, että käännös on sitä lähempänä lähdetekstiä, mitä vähemmän siitä on löydettävissä poikkeamia lähdetekstistä. Vertailussa keskityttiin ennen kaikkea siihen, miten lähdetekstin sisältö on mukana käännöksessä. Käännösten analysoimiseen sovellettiin hiukan muunneltuna Andrew Chestermanin pragmaattisten strategioiden luokittelua, joka on yksi Chestermanin laajemman käännösstrategioiden luokittelun alaluokka. Tutkimuksessa kävi ilmi, että käännöksistä ensimmäinen oli kaikkien kauimpana lähdetekstistä, kun taas järjestyksessä toinen käännös oli lähimpänä sitä. Kolmas ja neljäs käännös poikkesivat lähdetekstistä jonkin verran enemmän kuin toinen, mutta selvästi vähemmän kuin ensimmäinen. Näin ollen tulokset eivät kokonaisuudessaan tue uudelleenkääntämishypoteesia. Tutkimuksessa kävi ilmi myös se, että vuosien 1874 ja 1901 suomennoksissa ensyklopediset tekstijaksot oli käännetty jonkin verran tarkemmin lähdetekstin mukaisesti kuin muut tekstijaksot, kun taas vuosien 1956 ja 2008 suomennoksissa ensyklopedisten jaksojen käännökset poikkesivat lähdetekstistä huomattavasti useammin kuin muiden tekstijaksojen käännökset.

Carriage of herpes simplex virus and human papillomavirus in oral mucosa is rare in young women: a long-term prospective follow-up

Herpes simplex -virus 1 (HSV-1) ja ihmisen papilloomavirus (HPV) infektoivat suun epiteelisoluja. Useimmissa tapauksissa näiden virusten infektio on kliinisesti oireeton. Suun limakalvojen oireeton HPV-infektio on aikuisilla yleinen, ja valtaosa näistä infektioista ovat ohimeneviä ja vain pieni osa johtaa krooniseen HPV-infektioon. Krooninen HPV-infektio lisää riskiä epiteelisolujen transformoitumiseen kohti syöpäsolua. HPV infektio ei ole yksinään riittävä aiheuttamaan syöpäsolun, vaan siihen tarvitaan myös muita riskitekijöitä.. Muut infektiot, kuten esimerkiksi HSV-1-infektio saattaa olla yksi näistä riskitekijöistä. Tämän syventävän opinnäytetyön tutkimuksen tavoitteena oli selvittää HSV-1-infektion esiintymistä naisten suun limakalvonäytteissä kuuden vuoden seurannassa. Toinen tavoitteemme oli selvittää HSV-1 ja HPV -yhteisinfektion esiintymistä suun epiteelisoluissa, erityisesti naisilla joilla havaittiin suun krooninen HPV-infektio. Tämä tutkimus on osa kuusivuotista seurantatutkimusta (Finnish Family HPV -tutkimus), joka suunniteltiin selvittämään HPV-infektioiden dynamiikkaa ja riskitekijöitä 329 suomalaisperheessä. Suun limakalvoilta otettiin harjausnäyte ennen synnytystä ja kuusi kertaa synnytyksen jälkeen kuuden vuoden aikana. Näytteistä eristettyä DNA:ta oli saatavilla riittävästi HSV-1-analyysiä varten yhteensä 304 naiselta (keski-ikä 25.6 vuotta). Kaikkiaan tutkittavia näytteitä oli 1,873, joista HSV-1:n esiintyminen tutkittiin käyttäen kvantitatiivista PCR:ää. Lisäksi epävarmat PCR-tulokset varmistettiin PCR-tuotteen Southern Blot hybridisaatiolla. HSV-1 tuloksia verrattiin aikaisemmin saatuihin HPV-tuloksiin. Suun limakalvonäytteistä 2.2% oli HSV-1-positiivisia ja 19.6% oli HPV-positiivisia. Yhteensä 11.8%:lla äideistä suunäyte oli HSV-1-DNA -positiivinen ainakin kerran seurannan aikana. HSV-1 ja HPV -yhteisinfektio löydettiin vain neljältä äidiltä. Suurin osa äideistä, jotka olivat HSV-1-positiivisia ennen syntymää, pysyivät HSV-1-positiivisina myös synnytyksen jälkeen. Kolmella naisella todettiin persistentti HPV-16 infektio ja kahdella heistä oli samanaikainen HSV-1 infektio. Tuloksemme osoittaa, että HSV-1:n ja HPV:n esiintyminen yhtä aikaa nuorten naisten suun limakalvolla on harvinaista. On suositeltavaa, että yhteisinfektion omaavia äitejä seurataan myös tulevaisuudessa, sillä HSV-1-infektio saattaa olla yksi riskitekijä suun limakalvon malignissa muutoksessa kroonisen HPV-infektion yhteydessä.

Eläkkeellesiirtymishaluihin vaikuttavat tekijät yli 45-vuotiailla henkilöillä

Väestön ikääntyminen ja sen vaikutuksiin reagoiminen ovat jo vuosia olleet suurennuslasin alla, koska väestön ikääntymisen eteneminen aiheuttaa painetta Suomen julkisen talouden kestävyydelle. Haastavaan tilanteeseen yritetään vastata työllisyys- ja eläkepoliittisilla ratkaisuilla nostamalla työllisyysastetta ja pidentämällä työuria. Suomen hallituksen tekemät toimenpiteet, vuoden 2005 työeläkeuudistus sekä vuoden 2017 eläkeuudistus, sisältävät nämä tavoitteet ja niihin pyritään pääsemään esimerkiksi eläkeikää nostamalla. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat yli 45-vuotiaiden ihmisten eläkkeelle siirtymishaluihin ja vaikuttavatko ne aikaistavasti vai myöhentävästi. Tavoitteena on tarkastella laajasti erilaisten taustatekijöiden yhteyttä siihen, milloin henkilöt haluaisivat eläköityä. Tavoite on myös saada ymmärrystä siitä, mihin tekijöihin vaikuttamalla suomalaisten työuria saataisiin pidennettyä. Kvantitatiivisen tutkimukseni aineistona toimii European Social Survey 2010 -aineisto. Empiirisissä tarkasteluissa käytän menetelmänä varianssianalyysiä ryhmien keskiarvojen vertailuun. Taustamuuttujat koostuvat neljästä eri aihealueesta: demografisista, sosioekonomisista, terveyteen liittyvistä sekä työhön ja työoloihin liittyvistä tekijöistä. Tutkimukseni tulosten perusteella useat eri taustatekijät vaikuttavat yli 45-vuotiaiden ihmisten eläkeajatuksiin. Mikään yksittäinen asia ei ole ihmisten elämässä sellainen, joka yksin ratkaisisi päätöksen siirtyä eläkkeelle jonain tiettynä ajankohtana. Yksinkertaistettuna hyvä terveydentila, vanhempi ikä ja työviihtyvyys sekä mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön ovat niitä tekijöitä, jotka tulosteni mukaan ovat yhteydessä haluun jatkaa pidempään työelämässä. Monet toimet työurien pidentämiseksi tähtäävät työelämän kehittämiseen ja työssäviihtyvyyden parantamiseen. Työntekijöiden motivaatiota jatkaa pidempään tuleekin kohottaa näillä toimilla. Monet tutkimukseni merkitykselliset taustatekijät ovat myös sellaisia asioita, joihin panostamalla tai joiden ongelmiin puuttumalla työviihtyvyyttä ja työoloja olisi mahdollista parantaa. Näissä asioissa sekä päättäjien että työnantajien toimet ovat avainasemassa.

Lastenpsykiatrisen avohoidon tuloksellisuus – lapsen mielenterveyden ja elämänlaadun arviointi

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lastenpsykiatrisen avohoidon tuloksellisuutta tarkastelemalla lapsen mielenterveyshäiriössä tapahtunutta muutosta vanhemman arvioimana ja lapsen elämänlaadussa tapahtunutta muutosta lapsen itsensä arvioimana. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat lastenpsykiatriseen avohoitoon 1.8.2013–30.6.2014 tulleet lapset (n=86), joilta löytyivät tutkimuksen kannalta tarvittavat tiedot. Aineisto kerättiin lastenpsykiatrisen yksikön hoidonseuranta-taulukkoon tallennetuista tiedoista. Lapsen mielenterveyshäiriössä tapahtunutta muutosta vanhemman arvioimana mitattiin lapsen vahvuuksia ja heikkouksia mittaavalla Strengths and Difficulties Questionnaire (SDQ) -mittarilla. Lapsi arvioi itse omaa elämänlaatuaan 17D-mittarilla. Vanhemmat arvioivat lapsen mielenterveyshäiriötä hoidon alussa ja puolen vuoden kuluttua. Lapsi arvioi omaa elämänlaatuaan samoissa aikapisteissä. Tutkimuksessa tarkasteltiin mittareiden tuottamien kokonaispisteiden keskiarvoja kahdessa eri mittauspisteessä. Aineisto analysoitiin tilastollisesti SPSS-ohjelmalla. Lapsista hieman yli kaksi kolmasosaa oli poikia (67 %). Lasten ikä oli keskimäärin 10 vuotta. Lapsista hieman yli puolella (53 %) oli käyttäytymisen säätelyn häiriö ja vajaalla puolella (47 %) tunne-elämän häiriö. Puolen vuoden mittauspisteessä kokonaispisteiden keskiarvot olivat tulleet paremmiksi sekä lapsen vahvuuksien ja heikkouksien että elämänlaadun suhteen. Myös tarkasteltaessa tuloksia sukupuolen, ikä- ja häiriöluokan mukaan voitiin havaita keskiarvoissa kohentumista toisella mittauskerralla. Lasten mielenterveyshäiriöiden osalta eniten edistymistä tapahtui pojilla, tytöillä, nuoremmalla ikäluokalla ja käyttäytymisen säätelyn häiriöitä olevilla lapsilla. Elämänlaadun osalta muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Tulokset ovat suuntaa-antavia, mutta tuovat näyttöä hoidon tuloksellisuudesta. Lapsen kokonaistilanteen kartoittamiseksi ja hoidon suunnittelua varten on tärkeää kerätä tietoa lapsesta eri tiedonantajilta. Tiedon kerääminen mittareiden avulla on tärkeä osa lapsen kokonaishoitoprosessia. Saadun tiedon hyödyntämiseen lapsen hoitoprosessissa tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Jatkossa olisi myös mielenkiintoista tutkia lasten ja vanhempien omia käsityksiä hoidon vaikuttavuudesta sekä elämänlaadun eri osa-alueiden pistemäärien muutoksia hoidon aikana.

Pissakoulu lasten toiminnallisen kastelun hoidossa: Intervention vaikuttavuuden arviointi kastelun määrän ja lasten kokemuksien avulla

Kastelu on merkittävästi lapsen arkielämää haittaava kiusallinen oire. Koulun aloittavista perusterveistä lapsista 10 – 25 % kastelee viikoittain joko päivällä ja/tai yöllä. Keskeistä kastelevan lapsen hoidossa on kastelua vähentävien ja virtsarakon hallintaa lisäävien tapa-asioiden ohjaus ja uusien toimintamallien vakiinnuttaminen lapsen arkeen. International Children’s Continence Societyn (ICCS) suositusten mukaan arjen tapa-asioiden ohjaukseen perustuvan uroterapian tulisi olla kastelevan lapsen ensisijainen hoitomuoto. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida pissakoulu-intervention vaikuttavuutta kastelun hoidossa sekä kuvata lasten kokemuksia pissakoulusta. Tutkimusasetelmassa käytettiin toisiaan täydentävinä sekä kvantatiivisia että kvalitatiivisia aineistonkeruumenetelmiä. Kuusikymmentäyhdeksän hoitoresistentiksi kastelijaksi luokiteltua 6-12-vuotiasta lasta osallistui polikliiniseen pissakouluun 4-6 lapsen ryhmissä kahtena erillisenä päivänä kahden kuukauden välein. Otoskooksi määriteltiin voima-analyysin perusteella 52. Ohjauksen sisältö perustui ICCS:n suosituksiin ja toteutuksessa painotettiin lapsilähtöisyyttä sekä yhdessä tekemistä ja keskustelua. Kvantitatiivisen osan aineistonkeruumenetelmänä käytettiin viikon WC-päiväkirjaa. Kastelun määrän muutoksia mitattiin ennen ja jälkeen molempien pissakoulupäivien ja tulokset analysoitiin SPSS tilasto-ohjelmalla. Kvalitatiivinen aineisto kerättiin pissakoulun toisen päivän päätteeksi haastattelemalla viisi ensimmäistä pissakouluryhmää, jonka jälkeen aineiston todettiin saturoituneen. Ryhmäkeskustelut analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimukseen osallistuneista 69 lapsesta 58:lta saatiin tiedot kaikilta neljältä mittauskerralta. Lapset olivat iältään keskimäärin 8,3 vuotiaita, 34 oli tyttöä ja 24 poikaa. Verrattaessa ensimmäisen ja viimeisen mittauksen keskiarvojen välisiä eroja kuivat päivät (3,5 vrt. 5,3, p<0.001) ja kuivat yöt (2,4 vrt. 3,9, p<0.001) lisääntyivät tilastollisesti merkitsevästi. Päiväkastelun osalta 24/40 (60 %) ja yökastelun osalta 23/46 (50 %) lapsella kastelu väheni ≥50 %. Kuivaksi tuli 13/58 (22 %) lasta. Ryhmähaastatteluihin osallistui 19 lasta (12 tyttöä ja 7 poikaa, keski-ikä 8,9 vuotta). Lapset kokivat kastelun monella tapaa arkea haittaavaksi noloksi pulmaksi. Pissakoulu auttoi heitä tulemaan pissarakon pomoksi, jolloin pulmasta tuli hallittava tai siitä pääsi kokonaan eroon. Erityisen tärkeää lapsille oli tavata toisia kastelevia lapsia ja jakaa kokemuksia heidän kanssaan sekä oppia tekemällä lapsilähtöisin menetelmin. Pissakoulu on lapsilähtöinen ja vaikuttava hoitotyön interventio, joka arjen tapa-asioiden muutoksilla auttaa lapsia saavuttamaan paremman virtsarakon hallinnan ja vähentämään kastelua tarjoten myös arvokasta vertaistukea.

Promoting Healthy Lifestyles with Personalized, APOE Genotype Based Health Information: The Effects on Psychological-, Health Behavioral and Clinical Factors

There is an increasing demand for individualized, genotype-based health advice. The general population-based dietary recommendations do not always motivate people to change their life-style, and partly following this, cardiovascular diseases (CVD) are a major cause of death in worldwide. Using genotype-based nutrition and health information (e.g. nutrigenetics) in health education is a relatively new approach, although genetic variation is known to cause individual differences in response to dietary factors. Response to changes in dietary fat quality varies, for example, among different APOE genotypes. Research in this field is challenging, because several non-modifiable (genetic, age, sex) and modifiable (e.g. lifestyle, dietary, physical activity) factors together and with interaction affect the risk of life-style related diseases (e.g. CVD). The other challenge is the psychological factors (e.g. anxiety, threat, stress, motivation, attitude), which also have an effect on health behavior. The genotype-based information is always a very sensitive topic, because it can also cause some negative consequences and feelings (e.g. depression, increased anxiety). The aim of this series of studies was firstly to study how individual, genotype-based health information affects an individual’s health form three aspects, and secondly whether this could be one method in the future to prevent lifestyle-related diseases, such as CVD. The first study concentrated on the psychological effects; the focus of the second study was on health behavior effects, and the third study concentrated on clinical effects. In the fourth study of this series, the focus was on all these three aspects and their associations with each other. The genetic risk and health information was the APOE gene and its effects on CVD. To study the effect of APOE genotype-based health information in prevention of CVD, a total of 151 volunteers attended the baseline assessments (T0), of which 122 healthy adults (aged 20 – 67 y) passed the inclusion criteria and started the one-year intervention. The participants (n = 122) were randomized into a control group (n = 61) and an intervention group (n = 61). There were 21 participants in the intervention Ɛ4+ group (including APOE genotypes 3/4 and 4/4) and 40 participants in the intervention Ɛ4- group (including APOE genotypes 2/3 and 3/3). The control group included 61 participants (including APOE genotypes 3/4, 4/4, 2/3, 3/3 and 2/2). The baseline (T0) and follow-up assessments (T1, T2, T3) included detailed measurements of psychological (threat and anxiety experience, stage of change), and behavioral (dietary fat quality, consumption of vegetables, - high fat/sugar foods and –alcohol, physical activity and health and taste attitudes) and clinical factors (total-, LDL- HDL cholesterol, triglycerides, blood pressure, blood glucose (0h and 2h), body mass index, waist circumference and body fat percentage). During the intervention six different communication sessions (lectures on healthy lifestyle and nutrigenomics, health messages by mail, and personal discussion with the doctor) were arranged. The intervention groups (Ɛ4+ and Ɛ4-) received their APOE genotype information and health message at the beginning of the intervention. The control group received their APOE genotype information after the intervention. For the analyses in this dissertation, the results for 106/107 participants were analyzed. In the intervention, there were 16 participants in the high-risk (Ɛ4+) group and 35 in the low-risk (Ɛ4-) group. The control group had 55 participants in studies III-IV and 56 participants in studies I-II. The intervention had both short-term (≤ 6 months) and long-term (12 months) effects on health behavior and clinical factors. The short-term effects were found in dietary fat quality and waist circumference. Dietary fat quality improved more in the Ɛ4+ group than the Ɛ4- and the control groups as the personal, genotype-based health information and waist circumference lowered more in the Ɛ4+ group compared with the control group. Both these changes differed significantly between the Ɛ4+ and control groups (p<0.05). A long-term effect was found in triglyceride values (p<0.05), which lowered more in Ɛ4+ compared with the control group during the intervention. Short-term effects were also found in the threat experience, which increased mostly in the Ɛ4+ group after the genetic feedback (p<0.05), but it decreased after 12 months, although remaining at a higher level compared to the baseline (T0). In addition, Study IV found that changes in the psychological factors (anxiety and threat experience, motivation), health and taste attitudes, and health behaviors (dietary, alcohol consumption, and physical activity) did not directly explain the changes in triglyceride values and waist circumference. However, change caused by a threat experience may have affected the change in triglycerides through total- and HDL cholesterol. In conclusion, this dissertation study has given some indications that individual, genotypebased health information could be one potential option in the future to prevent lifestyle-related diseases in public health care. The results of this study imply that personal genetic information, based on APOE, may have positive effects on dietary fat quality and some cardiovascular risk markers (e.g., improvement in triglyceride values and waist circumference). This study also suggests that psychological factors (e.g. anxiety and threat experience) may not be an obstacle for healthy people to use genotype-based health information to promote healthy lifestyles. However, even in the case of very personal health information, in order to achieve a permanent health behavior change, it is important to include attitudes and other psychological factors (e.g. motivation), as well as intensive repetition and a longer intervention duration. This research will serve as a basis for future studies and its information can be used to develop targeted interventions, including health information based on genotyping that would aim at preventing lifestyle diseases. People’s interest in personalized health advices has increased, while also the costs of genetic screening have decreased. Therefore, generally speaking, it can be assumed that genetic screening as a part of the prevention of lifestyle-related diseases may become more common in the future. In consequence, more research is required about how to make genetic screening a practical tool in public health care, and how to efficiently achieve long-term changes.

Työntekijöiltä saatavan palautteen yhteys työyhteisöllisyyteen.

Pro gradu -tutkielmassa kartoitettiin työyhteisöllisyyden ja työntekijöiden antaman palautteen välistä yhteyttä kunta-alalla. Teoriaosuudessa hahmoteltiin yhteisöllisyyttä sosiaalisen pääoman, luottamuksen ja ilmapiirin ulottuvuuksien kautta. Lisäksi sivuttiin johtajuuden tärkeyttä palautteen osalta sekä esiteltiin palautteen erilaisia merkityksiä työntekijän ja työyhteisön kannalta. Lopuksi keskityttiin palautteen mahdollisuuksiin työyhteisöllisyyden osalta. Tutkielmassa käytettiin kvantitatiivista poikkileikkausaineistoa, joka on sekundääriaineisto ja nimeltään Kuntapalvelujen tuloksellisuuden arviointi: Henkilöstökysely 2004. Koska tutkielmassa käytetty aineisto koskee kunta-alaa, sivuttiin tutkimusasetelmassa myös siihen liittyviä huomioita. Menetelminä käytettiin suoria jakaumia, ristiintaulukointeja, korrelaatioanalyysia ja lineaarista regressioanalyysia. Lineaarista regressioanalyysia varten muodostettiin faktorianalyysin avulla summamuuttuja yhteisöllisyys. Analyysi tehtiin SPSS-tilasto-ohjelmalla. Tuloksista ilmeni, että työntekijöiltä saadun riittävän palautteen tila ei ole kovin vahva. Palaute ilmeni vahvimmin teknisellä toimialalla ja heikoiten terveysalalla. Ilmapiiri ja yhteisöllisyys koettiin hieman erilaisina ilmiöinä keskenään. Yhteisöllisyyden tila ilmeni hieman heikompana kuin työilmapiiri. Yhteisöllisyyttä ja hyvää ilmapiiriä koettiin vahvimmin opetus- ja sosiaalialalla. Työntekijöiltä saadun palautteen, työilmapiirin ja yhteisöllisyyden eri osa-alueiden välillä havaittiin positiivista yhteisvaihtelua. Palautteen ja ilmapiirin sekä palautteen ja työyhteisöllisyyden erilaisten osa-alueiden yhteisvaihtelut eivät olleet yhtä voimakkaita kuin ilmapiirin ja yhteisöllisyyden välillä. Lineaarisen regressioanalyysin avulla selvitettiin kuitenkin, että palautteella oli melko voimakas ja positiivinen yhteys työyhteisöllisyyteen. Palaute vaikutti myös työilmapiiriin positiivisesti, mutta ei aivan yhtä voimakkaasti kuin työyhteisöllisyyteen. Palaute selitti yhteisöllisyyttä enemmän kuin toimiala, ikä, sukupuoli, työskentelyvuosien kesto tai esimiesasema. Tuloksista ilmeni, että palaute on yksi sellainen tekijä, joka voi edesauttaa yhteisöllisyyttä.

Hyväntekeväisyyteen lahjoittavien käyttäytyminen ja siihen vaikuttavat tekijät. Tapaus: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry

Hyväntekeväisyysorganisaatiot tarvitsevat toimintansa rahoittamiseen lahjoittajia. Yksityishenkilöiden lahjoittamiskäyttäytymisen ymmärtäminen ja tunteminen on tärkeää, ja auttaa hyväntekeväisyysorganisaatioita markkinointitoimenpiteiden ja varainhankinnan suunnittelussa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata hyväntekeväisyyteen lahjoittavien lahjoittamiskäyttäytymistä sekä arvojen ja sosio-demografisten ominaisuuksien vaikutusta siihen. Tarkempi tutkimuskysymys on: miten lahjoittajan arvot ja sosio-demografiset ominaisuudet vaikuttavat lahjoittamiskäyttäytymiseen? Tutkimuskysymys sisältää kolme osa-ongelmaa: 1) Miten lahjoittamiskäyttäytymistä voidaan kuvata? 2) Miten lahjoittajan arvot vaikuttavat lahjoittamiskäyttäytymiseen? 3) Miten lahjoittajan sosio-demografiset ominaisuudet vaikuttavat lahjoittamiskäyttäytymiseen? Tutkimuksen tapausorganisaationa on Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu Sargeantin lahjoittajien käyttäytymisen mallista (1999) ja Schwartzin arvoteoriasta (1992) sekä aiemmasta tutkimuksesta lahjoittamiskäyttäytymisestä, arvoista ja sosio-demografisista ominaisuuksista. Teoriaosan lopuksi esitellään tutkimusmalli. Tutkimuksessa selitettävänä tekijänä on lahjoittamiskäyttäytyminen, joka määriteltiin neljän dimension mukaan: lahjoituskohde, lahjoitettu määrä, lahjoittamistiheys ja lahjoittamistapa. Selittävinä tekijöinä tarkastellaan Schwartzin arvoteorian mukaisia 56 yksittäistä arvoa, jotka tiivistyvät tässä tutkimuksessa yhdeksäksi arvoulottuvuudeksi: Itseohjautuvuus, virikkeisyys, mielihyvä, suoriutuminen, valta, turvallisuus, yhdenmukaisuus/perinteet, hyväntahtoisuus ja universalismi. Lisäksi selittävinä tekijöinä tarkastellaan sosio-demografisista ominaisuuksista sukupuolta, ikää, tuloja ja koulutusta. Tutkimuksen empiirinen osuus perustuu kvantitatiiviseen tutkimukseen. Aineisto kerättiin sähköisenä kyselytutkimuksena, joka oli esillä Kansanlähetyksen verkkosivuilla: suuressamukana.fi ja sekl.fi. Aineisto analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin, käyttäen muun muassa ristiintaulukointia, khiin neliö –testiä ja yksisuuntaista varianssianalyysiä. Tulosten mukaan lahjoittajan arvomaailmalla oli vaikutusta lahjoittamiskäyttäytymiseen. Lahjoittajien tärkeimpinä pitämät arvoulottuvuudet olivat hyväntahtoisuus, turvallisuus, universalismi ja yhdenmukaisuus/perinteet. Vähiten tärkeänä pidettiin valtaa ja mielihyvää. Eri kohteisiin lahjoittavien, eri määrän lahjoittavien ja eri tiheydellä lahjoittavien kesken oli eroja kahden tai kolmen arvoulottuvuuden suhteen. Sosio-demografisista tekijöistä sukupuolella ja koulutuksella ei ollut vaikutusta lahjoittamiskäyttäytymiseen, mutta iällä ja tuloilla oli

Oppimisen ja itsensä kehittämisen merkitys asiantuntijatyössä ikääntyneiden työntekijöiden näkökulmasta

Tutkimuksen aiheeksi muodostui työssä oppiminen ja ammatillisen osaamisen kehittäminen ikääntyneiden työntekijöiden näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää sitä miten ikääntyneet ja erityisesti lähellä eläkeikää olevat työntekijät kokevat uuden oppimisen ja ammatillisen osaamisen kehittämisen asiantuntijatyössä. Tämä työ on jatkoa kandidaatin tutkielmalleni, jossa on käsitelty samaa aihetta. Tutkimuksen kohderyhmäksi rajautui 60 vuotta täyttäneet asiantuntijatyötä tekevät henkilöt. Laadullisen tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelun keinoin. Aineisto koostuu kahdestatoista yksilöhaastattelusta. Haastattelut litteroitiin, jonka jälkeen ne analysoitiin teemoittelun avulla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ikääntyneille työntekijöille työ on merkittävä elämänsisältö ja osa identiteettiä. Haastateltavat kokivat iällä olevan vaikutusta siihen, miten opimme uusia asioita. Iän tuomia mahdollisia negatiivisia vaikutuksia oppimiseen ei kuitenkaan pidetty häiritsevinä, koska tilalle oli tullut uusia vahvuuksia, kuten kokemusta. Ikää ei koettu esteenä oppimiselle ja oppimiseen suhtauduttiin pääosin positiivisesti. Iällä tai lähestyvällä eläkkeelle jäämisellä ei tuntunut olevan vaikutusta ammatillisen osaamisen kehittämisen haluun. Osaamisen kehittämistä työelämässä haluttiin jatkaa eläkkeelle jäämisen asti. Yhtenä syynä tähän oli esimerkiksi se, että työtä ei olisi pystytty kunnolla hoitamaan, jos osaaminen olisi jäänyt jälkeen työelämässä vaadittavien tietojen ja taitojen kanssa. Osaamisen kehittäminen koettiin luonnollisena osana asiantuntijatyötä.

Postoperative Bowel Function and Related Factors in Enhanced Recovery Protocol with Patients Undergoing Hepatectomy

Patients’ bowel dysfunction is a major factor that weakens the results of surgical care as it can cause pain and weaken patients’ rehabilitation. Bowel dysfunction is a common postoperative problem, yet most incidents remain undocumented. The nursing profession has a significant role in enhancing the bowel function postoperatively. However, studies of postoperative bowel function after hepatectomy are scarce and somewhat incongruous. Enhanced recovery protocols are innovative models of care aiming for better outcomes of surgical care. Enhanced recovery protocols can improve gastrointestinal function after surgery, yet patients are also known to be satisfied with their care. The aim was to investigate if postoperative bowel function day varies between patients in terms of age, gender, ASA score, type of surgery, histology, patients’ experienced pain and experienced satisfaction three days after discharge and three months after operation in patients undergoing hepatectomy. The goal was to produce information for basis of scientific research, to give nurses in clinical setting more tools to work with hepatectomy patients undergoing enhanced recovery protocol and to produce information to nurse managers to use in process management of patients undergoing enhanced recovery protocol. The design of this study is descriptive. Data was collected retrospectively from hepatectomy patients (n = 134) undergoing enhanced recovery protocol within the first year of enhanced recovery protocol implementation. The data was based on registers and analyzed statistically. Mean age of patients was 62 years and mean day of discharge was 4. Main (n = 72) histology of the patients was colorectal liver metastases. Mean bowel function day was 3. Most of the patients were very satisfied or satisfied with the care three days after discharge (99%) and three months (90%) after operation. Most of the patients (72%) experienced moderate pain three days after discharge, but three months after operation 47% of the patients did not experience pain and 48% experienced moderate pain. There were no statistically significant differences in bowel function between different age groups, genders, ASA score groups or histologies. Neither were there statistically significant differences in postoperative bowel function in terms of experienced satisfaction or pain. There were statistically significant differences in postoperative bowel function between different types of surgery (p < 0.01). Nurses should take into consideration hepatectomy patients’ type of surgery and pay special attention in supporting major open hepatectomy patients’ postoperative bowel function. Nurses should educate patients undergoing major open hepatectomy about prolonged postoperative bowel function.

Maahanmuuttajataustaisten vankien kotoutumisprosessit

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia kotoutumisprosesseja maahanmuuttajataustaisilla vangeilla on ollut, millaiset asiat ovat olleet merkityksellisiä kotoutumisen onnistumisessa taikka epäonnistumisessa ja olisiko kotoutumista voitu edistää enemmän ja jos olisi miten? Tutkielman teoreettinen viitekehys käsittelee maahanmuuttajia, maahanmuuttoa, kotoutumista sekä rikollisuutta. Maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia käsitellään käsitteinä, suomalaisen maahanmuuton historian näkökulmasta ja tilastoina. Kotoutumista lähestytään erilaisten kotoutumisteorioiden ja kotouttamiseen vaikuttavien tekijöiden kautta sekä esittelemällä suomalaista kotoutumispolitiikkaa. Rikollisuutta lähestytään rikollisuuden käsitteen kautta, rikollisuuden riskitekijöiden sekä erilaisten rikosteorioiden avulla. Tutkielmassa on käytetty narratiivista tutkimusotetta. Aineisto on kerätty strukturoimattomalla narratiivisella aktiivihaastattelulla. Haastateltavia vankiloihin on lähestytty tiedotteen avulla, jolloin haastateltavat ovat vapaaehtoisesti saaneet ilmaista halukkuutensa haastatteluun osallistumiselle. Kaiken kaikkiaan tutkielman aineisto koostuu kuudesta eri haastattelusta. Aineisto on analysoitu juonirakenteiden avulla hahmottamalla millaisia erilaisia tekijöitä tai teemoja nousi esille ja miten ne vaikuttivat kertomusten kulkuun. Näiden avulla muodostui kolme tyyppitarinaa eli kolme erilaista kertomusta kotoutumisesta, jotka nimesin: ehkä kotoutunut Kalle, tuuliajolla oleva Teemu sekä parempaa haikaileva Pekka. Tulosten mukaan kaikkien maahanmuuttoprosessit ovat olleet erilaisia ja niihin ovat vaikuttaneet erilaiset tekijät. Yhtenevää kaikkein kotoutumisprosesseissa on se, että heistä jokainen on kokenut jossain vaiheessa ennakkoluuloja, rasismia ja syrjintää perustuen ainoastaan heidän ulkomaalaisuuteensa. Kotoutumisen onnistumisen kannalta merkityksellistä on ollut ikä Suomeen muuttaessa ja se, milloin on muuttanut. Suomen kielen taito on ollut tärkeä tekijä kotoutumisen onnistumisessa, ennakkoluulot ja mahdollisuuksien puute ovat merkityksellisiä tekijöitä kotoutumisen epäonnistumisessa. Muiden kuin lapsuudessa maahan muuttaneiden mielestä paremmin kotoutumista edistäisi se, että maahanmuuttajille olisi Suomessa tarjolla työtä tai muita mahdollisuuksia. Suomalainen kotoutumispolitiikka on myös hidasta ja tuki riittämätöntä. Erityisesti suomenkielen opiskelemiseen aikuiset tarvitsisivat enemmän tukea. Kotoutumisen edistämisen kannalta ratkaisevassa asemassa ovat myös suomalaiset. Heidän pitäisi aktiivisemmin ottaa ulkomaalaiset mukaan ja luoda heihin kontakteja sekä luopua erilaisista ennakkoluuloista.

Ikääntyneen voimavaraistumista tukeva potilasohjaus päivystysosastolla kotiutumisen yhteydessä

Lisääntyvä ikääntyneiden määrä asettaa vaatimuksia terveydenhuollon järjestämiselle niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Ikääntyneiden monialaiset ongelmat yhdessä perussairauksien kanssa muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden, joka voi johtaa avun hakemiseen päivystyksestä. Ikääntyneiden hoidossa esiintyvät erityispiirteet, hoidettavien kognitiivisen toimintakyvyn heikkeneminen, lyhentyneet hoitoajat ja hoidon painopisteen siirtyminen kotiin vaativat hoitohenkilökuntaa yhä enenevässä määrin kiinnittämään huomiota potilasohjaukseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata päivystysosastolta kotiutuvien ikääntyneiden ja sairaanhoitajien välisten ohjauskeskusteluiden rakennetta ja sisältöä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, mitä voimavaraistumista tukevia piirteitä ja tiedon osa-alueita esiintyy ohjauskeskusteluissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin ei-osallistuvalla havainnoinnilla videoimalla päivystysosastolta kotiutuvien ikääntyneiden ohjaustilanteita (n=22) syksyllä 2015. Osallistuneiden potilaiden keski-ikä oli 79 vuotta. Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysilla. Ohjauskeskustelun rakenteesta etsittiin voimavaraistumista tukevia piirteitä ja sisältöä analysoitiin kuuden voimavaraistumista tukevan tiedon osa-alueen pohjalta (biofysiologinen, toiminnallinen, kokemuksellinen, sosiaalinen, eettinen ja taloudellinen). Ohjauskeskustelujen alussa ei asetettu ohjauksen tavoitteita tai arvioitu ikääntyneiden aikaisemman tiedon tasoa. Ohjauskeskustelut etenivät pääosin hoitajien määrittäminä. Ikääntyneet kysyivät vähemmän kysymyksiä ja heidän yksisanaisten puheenvuorojensa määrä oli suurempi kuin hoitajilla. Ikääntyneiden osallistumista ohjauskeskusteluun ei myöskään tuettu. Kysymyksen esitettyään hoitajat antoivat ikääntyneille mahdollisuuden vastata, mutta eivät varmistaneet, olivatko nämä ymmärtäneet ohjauksen. Ohjauskeskusteluiden sisältöä tarkasteltaessa tietoa ikääntyneille välitettiin pääasiassa biofysiologisen tiedon osa-alueelta (tietoa hoidosta ja oireista). Toiseksi eniten tietoa välitettiin ikääntyneille toiminnallisen tiedon osa-alueelta (liikkuminen ja kotona selviytyminen) ja sosiaalisen tiedon osa-alueelta (omaisten osallistuminen hoitoon). Taloudellisen tiedon osa-alue jäi aineistossa pieneksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat tarvetta kiinnittää huomiota ohjauskeskusteluiden rakenteeseen ja sisältöön etenkin hoidettaessa ikääntyneitä, joilla on monitahoisia terveysongelmia. Tutkimuksesta saatavaa tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa ja toteuttaessa ikääntyneiden potilasohjausta päivystyksessä sekä suunniteltaessa sairaanhoitajien potilasohjauskoulutusta.

En tiennyt, että siihen voisi saada apua Koulukiusaamisesta selviytyminen kiusaamisen aikana ja myöhemmin elämässä

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia selviytymiskeinoja kiusatut ovat käyttäneet kiusaamisen aikana ja miten he ovat selvinneet kiusaamiskokemuksistaan myöhemmin elämässään. Tarkoituksena oli selvittää mitkä selviytymiskeinot auttavat tehokkaimmin kiusaamisen lopettamiseen ja mitkä selviytymiskeinot saattavat olla haitallisia kiusatun tulevaisuutta ajatellen. Analysoidessani selviytymistä myöhemmin elämässä, tarkastelin erilaisia vaiheita, joita kiusattu käy läpi selviytymispolullaan. Tutkimukseni toteutin keräämällä tarinoita kiusaamista kokeneilta henkilöiltä jakamalla kirjoituspyyntöäni Facebookissa. Tarinan jakamisen aloitin ensin henkilökohtaiselta Facebook sivultani ja kiusaamisaiheisista Facebook ryhmistä. Tarinoiden kautta tahdoin lähestyä koulukiusaamista selviytymisen näkökulmasta. Kirjoituspyyntöni tavoitti 25 kiusattua. Osallistujat kirjoittivat vapaan kirjoitelman kiusatuksi joutumisesta, sen aiheuttamista vaikutuksista ja siitä selviytymisestä. Kirjoituspyynnön perustiedoilla haluttiin kartoittaa vastaajien ikä ja sukupuoli. Tutkimustulosten mukaan kiusattujen eniten käyttämiä selviytymiskeinoja olivat kiusaamisesta kertominen ja sosiaalisen verkostoon tukeutuminen. Sosiaalista tukea selviytymiskeinona käyttäneet eivät välttämättä ole kertoneet kiusaamisesta, vaan ystävät tai muut läheiset toimivat kiusatun tukena emotionaalisesti läsnäolollaan. Kertomista selviytymiskeinona käytti 16 vastaajaa (64%). Tämä selviytymiskeino ei kuitenkaan johtanut kiusaamisen loppumiseen kuin kahden vastaajan kohdalla. Opettajat kyllä puuttuivat pääsääntöisesti kiusaamiseen, mutta käytetyt menetelmät eivät saaneet kiusaamista loppumaan. Tutkimukseen osallistuneista avun kiusaamisen loppumiseen sai vain kuusi vastaajaa. Ilman apua jäi siis 19 vastaajaa. Tämän on 74 % kaikista tutkimukseen osallistuneista. Kiusatun mahdollisuudet saada apua kiusaamistilanteeseen näyttävät tämän tutkimuksen valossa todella heikoilta. Kiusaamisesta selviytymistä myöhemmin aikuisiällä tehokkaimmin edisti kiusaamiskokemuksien läpikäyminen. Anteeksianto näytti olevan yksi merkittävimmistä tekijöistä kiusatun selviytymispolulla. Anteeksiantamisella kiusattu vapautti itsensä kiusaamistilanteesta ja katkeruuden tunteista. Anteeksi antaminen näyttäytyi näissä tarinoissa keinona, jonka avulla lopullinen ylitsepääseminen kiusaamisesta oli mahdollista.

Luokanopettajien ammatin vaihtamiseen liittyviä tekijöitä Suomessa

Opettajat vaihtavat ammattia. Syitä ammatinvaihtoon on tutkittu eri maissa, mutta Suomessa vain vähän. Aikaisemmat kansainväliset tutkimukset ammatin vaihtamiseen liittyvistä tekijöistä osoittavat, että erityisesti johtamiseen ja hallintoon liittyvät tekijät vaikuttavat ammatinvaihtoon. Suomen koulujärjestelmä on kuitenkin muihin maihin verrattuna erilainen muun muassa hallinnon osalta. Siksi on tärkeää tutkia muissa tutkimuksissa osoitettujen tekijöiden roolia suomalaisella aineistolla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät ovat yhteydessä luokanopettajan aikomukseen vaihtaa ammattia Suomessa. Lisäksi tutkitaan, miten luokanopettajaopiskelijoiden ja luokanopettajien näkemykset ammatin vaihtamiseen vaikuttavista tekijöistä eroavat toisistaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin neljän satakuntalaisen koulun luokanopettajilta ja Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön opiskelijoilta kyselylomakkeella. Aikaisempiin tutkimuksiin pohjautuva kyselylomake sisälsi 5 avointa vastausta ja 50 strukturoitua kysymystä. Opettajat vastasivat lisäksi 46 strukturoituun kysymykseen liittyen koulun tämänhetkiseen työviihtyvyyteen. Tutkimukseen osallistui 51 vastaajaa, joista 14 oli luokanopettajia ja 37 luokanopettajaopiskelijoita. Tutkimuksen mukaan joka neljäs opettaja on harkinnut ammatinvaihtoa silloin tällöin tai useammin. Tärkeimmät syyt ammatinvaihtoon ovat henkinen kuormittavuus ja palkkataso. Opettajien ammatinvaihto on suuri ongelma muissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa, ja sitä tulee ehkäistä myös Suomessa. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että opettajien henkistä kuormittavuutta pitäisi pienentää ja palkkatasoa parantaa suhteessa työn määrään. Opettajat ja opiskelijat näyttävät kaipaavan erityisesti työn kuormittavuuteen liittyviä ohjeita ja opintoja. Opiskelijoiden ja opettajien välillä oli myös eroja. Opettajat pitävät kiireettömyyttä, palkkaa ja työn sopivaa määrää tärkeämpänä kuin opiskelijat. Opiskelijat kokivat sen sijaan opettajia tärkeämmäksi oppilaiden osaamisen ja käyttäytymisen. Opettajat kokivat kiireen olevan myös todennäköisempi syy vaihtaa ammattia.

Opiskelijoiden kulutuskäyttäytyminen Päivittäistavarakaupan valintakriteerit ja kulutusasenteet

Päivittäistavarakauppa on kehittynyt Suomessa merkittävästi viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana. Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvata opiskelijoiden ostopaikan valintaa ja sitä ohjaavia tekijöitä erityisesti päivittäistavarakaupassa. Perimmäisenä tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa siitä, miten kaupan rakennemuutos, opiskelijoiden yksilölliset tekijät ja kulutusasenteet vaikuttavat opiskelijoiden kulutuskäyttäytymiseen ja päivittäistavarakaupan valintaan. Tämän tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu kuluttajan valintateoriasta, joka kattaa teoriat kuluttajankäyttäytymistä ohjaavista arvoista, kaupan rakenteen muutoksesta, yksilöllisistä tekijöistä, asenteista ja kaupan ominaisuuksista. Tutkimusote on kvantitatiivinen. Tutkielman tutkimusaineiston muodostaa KUMU2011-tutkimusraporttiin liittyvä kysely. Turun seudun kunnista on poimittu ositetulla satunnaisotannalla 7 246 asuntokuntaa, joille kyselylomakkeet on lähetetty huhtikuussa 2011. Kyselyyn vastanneiden opiskelijoiden lukumäärä on 161. Teorian pohjalta luotujen hypoteesien toteutumista tutkitaan sekundaariaineistolle tehtyjen tilastollisten analyysien avulla. Tulosten perusteella kaupan rakenteen muutos ja uudet kulutustavat eivät ole aiheuttaneet suurimmalle osalle opiskelijoista ongelmia. Vastaajien tulosten mukaan voidaan kuitenkin erottaa se pieni joukko opiskelijoita, joille kaupan rakenteen muutokseen liittyvät tekijät aiheuttavat hankaluuksia. Ikä, sukupuoli tai tulotaso ei tulosten mukaan vaikuttanut opiskelijoiden päivittäistavarakaupan valintakriteereihin. Sen sijaan päivittäistavarakaupan valintakriteereihin vaikutti opiskelijoiden kotitalouden koko ja käytössä olevien autojen määrä. Opiskelijat suhtautuivat hyvin eri tavoin kuluttamiseen ja se näkyi myös ostopaikan valintakriteerien arvostamisessa. Vanhojen tutkimustulosten mukaisesti naispuoliset opiskelijat suhtautuivat miehiä myönteisemmin ulkonäkö- ja hedonistispainotteiseen kulutukseen. Eri tavalla kuluttamiseen suhtautuvien opiskelijoiden vastauksista kuitenkin korostui yhtenevästi se, että ostopaikan valintaan vaikuttavat erityisesti kaupan tarjoamat kanta-asiakasedut ja ostosten keskittämisen mahdollisuus. Lisäksi opiskelijat odottavat kaupalta vastuullista toimintaa ja ympäristön huomiointia.