390 resultados para Räsänen, Marjo
Resumo:
Pääteillä esiintyvien häiriöiden, kuten onnettomuuksien, tietöiden, tapahtumien ja poikkeuksellisten ruuhkatilanteiden varalle tarvitaan varareittejä, joille liikenne voidaan häiriön sattuessa ohjata joko kokonaan tai osittain. Varareitit ja niiden opastus tulee olla ennalta suunniteltuja, jolloin niiden käyttöönotto sujuu häiriötilanteessa mahdollisimman vaivattomasti eri viranomaisten yhteistyönä. Häiriötilanteiden hallinnassa paitsi suunnitellut varareitit ja niiden liikenteen ohjaus, myös tiivis yhteistyö eri viranomaisten välillä on oleellista tilanteen sujuvan hoitamisen kannalta. Tässä raportissa on esitetty valtatiellä 18 välillä Ähtäri–Jyväskylä liikenteen häiriötilanteissa käytettävät varareitit, häiriöpaikalla tapahtuvan liikenteenohjauksen periaatekuva sekä varareittien liikenteenohjaussuunnitelmat. Suunnittelualueella on, kuten pääsääntöisesti koko Suomen tieverkolla, varsin vähän lyhyitä ja aina kaikelle liikenteelle soveltuvia varareittejä. Tämän vuoksi suunnitelmassa määritettiin varsinkin raskaan liikenteen tarpeita ajatellen myös pidempiä varareittejä. Pidemmille varareiteille liikennettä ohjattaessa korostuu tiedotuksen ja liikenteenohjauskaluston tärkeys. Varareitin aktivoinnissa ja liikenteenohjauksen järjestämisessä korostuu yhteistyö liikenneviraston tieliikennekeskuksen kanssa. ELY-keskus vastaa kustannuksista, urakoitsijan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti, jotka syntyvät urakoitsijan toiminnasta häiriöhallintatilanteen purkamisessa. Tämä työ on saanut rahoitusta NECL II –hankkeesta, joka saa puolestaan EU-rahoitusta Itämeren maiden ohjelmasta. Lisäksi työ on saanut rahoitusta Keski-Suomen ELY-keskukselta.
Resumo:
Toden tarinat on kulttuurihistorian oppiaineen 40-vuotisjuhlakirja. Merkkipäivää juhlistaaksemme kirjoitimme, valokuvasimme ja maalasimme tarinoita, jotka johdattavat lukijan 1500-luvun kesäisiltä rantakallioilta majakoiden, varastojen ja kalastajamökkien salaperäisille oville. Yhteistä kirjan tarinoille on kaunokirjallisten vapauksien ottaminen, useissa faktan ja fiktion sekoittaminen. Kirja haluaa myös katsoa, kertoa ja ymmärtää toisin sitä todellisuutta, jossa menneisyyden ihmiset elivät omaa nykyhetkeään. Pohdiskelemme tutkijana olemista, hetkiä, jolloin tutkija kohtaa menneisyyden vieraan maailman ja löytää itsestään luovuuden.
Resumo:
FM Marjo Mäenpään Turun yliopiston Humanistisen tiedekunnan Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen digitaalisen kulttuurin oppialalle valmistunut väitöskirja Co-created Mobile Narratives tarkastetaan Porin yliopistokeskuksessa 27. huhtikuuta 2013. Marjo Mäenpää tutkii, kuinka ihmiset tarinallistavat elämänsä, kuvittavat ja jakavat kokemuksiaan toisten ihmisten kanssa mobiilin median avulla. Elämänjulkaisemisesta on tullut ihmisten arkista toimintaa. Mäenpää lähestyy jaettuja kännykkävideotarinoita kolmesta eri näkökulmasta. Hän tutkii tarinoiden rakennetta, julkaisemista ja julkaisevia yhteisöjä narratologian, yhteisöjen toiminnan ja mediantutkimuksen valossa. Teoreetikot aina Aristoteleesta klassisen narratologian tutkijoihin ovat esittäneet erilaisia tarinallisuuden kaavoja ja rakenteita, joita on havaittavissa myös yhteisössä tuotetuista videotarinoista. Myöhemmän alan tutkimustradition, mm. kognitiivisen narratologian mukaan ihmiset hahmottavat tarinallisia kokonaisuuksia pienemmistäkin fragmenteista ja vihjeistä. Elämän tarinaa, käännekohtia ja elämyksiä kerrotaan usein – esimerkiksi Facebookissa – yksittäisillä, sattumanvaraisilla kuvilla. Yhteisöllinen tuotanto edellyttää luottamusta. Yhteisö jakaa tarinoita, jotka voivat olla hyvinkin fragmentaarisia, mutta saavat merkityksensä yhteisestä kokemusmaailmasta ja kulttuurista. Julkaiseminen on sattumanvaraista, luovaa toimintaa, jonka lopputulos voi olla ennalta arvaamaton. Kuitenkin julkaiseminen edellyttää jonkinlaista aktiivista toimijaa tai tuottajaa. Rakenteen julkaisemiselle voi antaa tuottaja, moderaattori tai hyvin rakennettu teknologinen julkaisualusta. Monitieteisen väitöstutkimuksen aineisto on peräisin Turun yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Aalto- yliopiston Porin yksiköiden yhteisestä Mobile Social Media -tutkimushankkeesta. Vuosina 2008-2010 hankkeessa suunniteltiin MoViE (Mobile Video Experience) -sovellusta, jonka avulla ihmiset voivat julkaista omia lyhyitä videoitaan ja jakaa niitä toisten käyttäjien kanssa. MoViE-sovelluksen avulla käyttäjät voivat editoida omia ja toisten kuvaamia videoita sekä julkaista kuvallisia tarinoita yhteisöllisistä kokemuksista. MoViE-sovellusta kokeiltiin mm. Pori Jazz -konserteissa. Samasta konsertista taltioitui kännykkävideoille useita näkökulmia, ja testikäyttäjäryhmä koosti useita erilaisia videotarinoita yhteisestä konserttikokemuksestaan. Marjo Mäenpää (1959) työskentelee opetus- ja kulttuuriministeriössä kulttuuriasiainneuvoksena. Hän on toiminut mm. kustantajana, multimedian dramaturgian opettajana Teatterikorkeakoulussa, digitaalisen mediatuotannon professorina Aalto-yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulussa vuosina 2006-2012 sekä Taiteen edistämiskeskuksen väliaikaisena johtajana vuonna 2013.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Marjo Kuuselan esitys FinELibin aineistopäivässä 22.4.2013 Helsingissä.
Resumo:
Entisaikojen avoimet ranta-alueet ovat nykyisin harvinainen näky. Laiduntavat eläimet eivät enää pidä rantakasvillisuutta matalana, eikä kasvillisuutta niitetä karjan talvirehuksi. Tiheät rantaruovikot ovat vallanneet entiset laidunalueet ja yhä kauemmas pakenevaa rantaviivaa vastaan taistellaan ruoppauksin. Vapaa-ajanasutusalueita luonnehtivatkin paikoin viivasuoraan kaivetut veneväylät ja niiden väliset ruovikkoa ja koivua kasvavat läjitysmassasaarekkeet. Monet aikaisemmin hyvinkin tavalliset avoimien rantaniittyjen linnut ovat kadonneet, sillä korkeissa ruovikoissa pärjäävät enää vain muutamat ruovikkojen lintulajit. Suomalainen rantaluonto ja -maisema tarvitsevat laajamittaisia hoitotoimenpiteitä, jotta kehityssuunta voidaan kääntää. Vesistöihin tulevaa ravinnevalumaa tulee estää ja ravinteiden poiskeruuta – kuten rantaruovikoiden korjuuta – puolestaan edistää. Umpeutuneita ranta-alueita olisi hyvä kunnostaa joko niittämällä tai laiduntamalla takaisin rantaniityiksi. Ranta-alueiden ruoppauksessa tulee olla yhteiset pelisäännöt, jotta rantamaisema pysyy kaikille avoimena ja kauniina. Tässä julkaisussa käsitellään monipuolisesti ranta-alueiden hoitoa sekä annetaan käytännön vinkkejä sopivan hoitomenetelmän valintaan. Suomalaisista rantamaisemista kannattaa pitää huolta – yhdessä.
Resumo:
Tämän päivän työelämä on hektistä ja muutoksia tapahtuu koko ajan. Työntekijöiltä vaaditaan yhä monipuolisempia kykyjä ja valmiuksia jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Pystyäkseen vastaamaan vaatimuksiin ja innostuakseen työstään työntekijä tarvitsee hyvän työmotivaation. Tämän tutkimuksen pääongelma on ”Mistä työntekijöiden työmotivaatio koostuu ja miten sitä voidaan edistää ikäjohtamisen ja alaistaitojen avulla case-organisaatiossa?” Ongelmaan pyritään löytämään vastaus selvittämällä mitä ikäjohtaminen on, miten se esiintyy kohdeorganisaatiossa ja miten alaistaitoja käyttämällä voidaan vaikuttaa esimies-alaissuhteeseen ja sen myötä ikäjohtamiseen. Lisäksi työssä esitetään tekijöitä, jotka vaikuttavat työntekijöiden päätökseen siirtyä eläkkeelle. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa aineistonkeruumenetelmänä käytettiin Porterin & Milesin työmotivaatioteoriaan pohjautuvaa teemahaastattelua. Teoria auttaa hahmottamaan työmotivaatioon liittyviä tekijöitä ja ymmärtämään niiden vaikutuksia kokonaisuuteen. Erillisenä aihealueena motivaatioteorian ulkopuolelta käsiteltiin haastateltavien eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavia tekijöitä. Haastatteluja tehtiin kymmenen, viisi vanhainkodin ja viisi kotihoidon työntekijöille. Haastattelujen mukaan ikääntyneiden vanhuspalvelutyöntekijöiden työmotivaatio oli hyvällä tasolla. He olivat hyvin sitoutuneita työhönsä ja työ oli heille tärkeä elämänsisältö. Eniten työntekijöitä motivoi asiakkaat ja heiltä saatu palaute, työpaikan ilmapiiri sekä työn vaihtelevuus. Näistä asiakkaiden kanssa työskentely mainittiin tärkeimpänä tekijänä, jonka takia haastateltavat jaksoivat työtä tehdä. Parannettavaa löydettiin esimiehen ja alaisten välisestä vuorovaikutuksesta sekä tiedonkulusta. Organisaatiossa käytettiin joitakin ikäjohtamisen työkaluja, kuten ikäohjelmaa, mutta haastateltavien mielestä ikätietoisuutta voisi hyödyntää vielä paremmin esimerkiksi työntekijöiden kouluttamisessa. Alaistaitojen käyttö oli ikääntyneillä työntekijöillä monipuolista, mutta esimies-alaissuhteen kehittämiseen ja vuorovaikutukseen toivottiin kiinnitettävän enemmän huomiota. Työntekijät olivat kuitenkin kokonaisuudessaan tyytyväisiä tai hyvin tyytyväisiä työhönsä, vaikka toimintakyvyn säilyminen huolestutti lähes kaikkia työntekijöitä. Toimintakyky olikin tärkein eläkepäätökseen vaikuttava tekijä vapaa-ajan aktiviteettien lisäksi. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että on tärkeää pyrkiä tukemaan henkilöstön työmotivaatiota vahvistamalla siihen myönteisesti vaikuttavia tekijöitä ja vähentämällä kielteisesti vaikuttavia tekijöitä. Tulosten perusteella vaikuttaisi siltä, että työmotivaatioon positiivisesti vaikuttamalla voidaan mahdollistaa työntekijöiden tuloksellinen toiminta ja mielenkiinnon säilyminen työtä kohtaan. Näillä tekijöillä puolestaan näyttäisi olevan positiivinen vaikutus työntekijän päätökseen jatkaa työssään normaalia eläkeikää pidempään.