Suomi tiellä sivistyskieleksi. Suomenkielisen maantieteen sanaston kehittyminen ja kehittäminen 1800-luvulla

Tutkimukseni käsittelee suomen kielen sanaston kehitystä 1800-luvulla eli aikana, jolloin suomen kielestä kehittyi monialainen sivistyskieli. Esimerkkiaineistona on yhden erikoisalan, maantieteen sanasto. Suomen kirjakieli syntyi 1500-luvulla, mutta aluksi kirjoitettua kieltä tarvittiin pääasiassa uskonnollisissa yhteyksissä. 1800-luvun aikana kielen käyttöalat monipuolistuivat ja uutta sanastoa tarvittiin monien erikoisalojen tarpeisiin. Ryhdyttiin tietoisesti kääntämään tietokirjallisuutta ja kirjoittamaan eri aiheista. Tutkimukseni selvittää maantieteen sanaston kehittymistä sadassa vuodessa erityisesti maantieteen oppikirjoissa. Tutkimus kuvaa sanaston kehitystä teoreettisesti uudenlaisista lähtökohdista tarkastelemalla leksikaalista variaatiota. Variaatiota on kuvattu tarkasti sekä yksittäisten käsitteiden nimitysten kehityksenä että ilmiönä yleisesti. Tutkimus hyödyntää myös kognitiivista lähestymistapaa, etenkin sosiokognitiivisen terminologian teoriaa. Aineiston analyysin pohjalta syntyy kuva sanaston kehityksestä ja vakiintumisesta. Tutkimus kuvaa myös tapoja, joilla uusia käsitteitä nimettiin. Se pohtii eri nimeämistapojen suhdetta sekä kirjoittajien ja aikalaisten roolia sanaston vakiintumisessa. 1800-luvun maantieteen sanastossa on runsaasti variaatiota; vain harvojen käsitteiden nimitykset ovat vakiintuneita tai vakiintuvat nopeasti. Tämän variaation kuvaaminen leksikaalisena variaationa osoittautui tutkimuksessa hyväksi metodiksi. Koska kirjakieli oli vakiintumatonta, nimityksissä esiintyy paljon kontekstuaalista variaatiota esimerkiksi sanojen kirjoitusasuissa. Kirjoittajat myös pohtivat havainnollista tapaa nimetä käsitteitä, ja tästä aiheutuu onomasiologista variaatiota. Semasiologinen variaatio taas kertoo käsitejärjestelmän vakiintumattomuudesta. Aineiston sanaston lähtökohdat ovat vanhan kirjasuomessa, mutta tältä pohjalta luodaan valtava määrä uutta sanastoa tai otetaan aiemmin kirjakielessä käytettyjä nimityksiä uuteen merkitykseen. Tärkeä rooli on sekä nimitysten muodostamisella kotoisista aineksista että kääntämisellä, jossa malli saadaan toisesta kielestä mutta nimitysten ainekset ovat omaperäisiä.

Geografisk Charta öfver Hattula socken belägen i Tavastehus län - [Yleisnäkymä - Overview]

[S.l.] [1800-1820?]

Bild des Verfassers

Muotokuvassa Monrepos'n kartanon omistaja, runoilija Ludwig Heinrich von Nicolay (1737-1820).

Suomalainen kielioppi - [Nimiösivu]

Turku : G.E. Eurén 1852, J.W. Lillja & Co.

Dikter [2] andra häftet

Helsingfors : J. C. Frenckell & Son 1833

Antiphonarium, ns. Katariina-käsikirjoitus, käsikirjoitusfragmentti - [1]

Katkelma Pyhän Henrikin varhaisaamun rukoushetkestä (matutinum), mm. legendaresitaatioiden kera laulettavia responsoriosävelmiä.

Valokuvauksenharrastaja oppikirja valokuvauksessa - [Kansi]

Helsinki : Wickström & K. 1890, Weilin & Göös

Graniittitorni Aulangon vuorella

Kuvalla myös ruots. nimeke. - Graniittinen näkötorni Aulangon vuorella valmistui 1907 arkkitehtina Waldemar Aspelin.

Graduale Aboense, käsikirjoitusfragmentti - [1]

Loppuosa Pyhän Sebastianuksen messusta sekä Pyhän Henrikin talvimessu, molemmat osin tekstialukkeina. Pyhän Agneksen messun introitus.

Liber specialis diocesis Aboensis, käsikirjoitusfragmentti - [1]

Loppuosa Pyhän Henrikin talvimessuun kuuluvasta sekvenssistä Cetus noster, sekvenssi Ecce magnus presbiter hänen kesä- ja jokapäiväismessustaan sekä tractuksen Beatus vir alku hänen talvimessustaan