”…siltikään hän ei ollut onnen mies”. Epäonnen käsite ja epäonnen kulttuuriset merkitykset 1200-1300-luvun Islannissa saagan Gísla saga Súrssonar valossa

Pro gradu -tutkielman aiheena on epäonnen käsite ja epäonnen merkitykset 1200-1300-lukujen islantilaisessa kulttuurissa. Päälähteenä on islantilainen vuosien 1200-1250 väliselle ajalle ajoitettu saaga Gísla saga Súrssonar. Saaga luetaan niin sanottuihin islantilaissaagoihin (islendingasögur). Saagan päähenkilön, Gísli Súrinpojan, elämän ja unien kautta hahmotetaan epäonnen kokemusta ja tunnetta sekä epäonnen suhdetta muihin tutkimusajankohdan keskeisiin käsitteisiin, kunniaan, häpeään ja kohtaloon. Tavoitteena on tätä kautta selvittää, mitä epäonni merkitsi 1200-1300-lukujen islantilaisessa kulttuurissa. Tutkimuksessa alkuperäislähdettä luetaan dialogissa muun aikalaiskirjallisuuden kanssa.Aikalaiskirjallisuus koostuu muista islantilaissaagoista, muinaissaagoista (fornaldarsögur) sekä Edda-runoudesta. Lähteitä tarkastellaan sukupuolinäkökulmasta lähteiden laadullisten ominaisuuksien vuoksi: epäonniset henkilöt ovat käytetyissä alkuperäislähteissä lähes poikkeuksetta miehiä. Epäonnen kokemuksen tulkinnassa keskiössä ovat Gísli Súrinpojan unet ja niiden pohjalta laadittu runous, joiden kautta tulkitaan epäonnen miehen ajattelua ja tunteita Epäonnen tunnemerkityksiä tarkasteltaessa tunteet määritellään nykykäsitteiden kautta. Epäonni liitettiin yksilön pysyvään luonteeseen ja hänen kohtaloonsa, mikä teki epäonnesta peruuttamattoman tilan. Sen seurauksena yksilö joutui yhteisössään marginalisoiduksi, sillä epäonni oli luonteeltaan myös infektoivaa: epäonninen aiheutti vahinkoa muille ihmisille. Yksilö saattoi muuttua epäonniseksi myös altistuttuaan noituudelle tai kirouksille, jolloin yliluonnollisten voimien läsnäolo teki vastaavalla tavalla epäonnesta peruuttamattoman taakan kantajalleen. Epäonnestaan huolimatta yksilö saattoi silti olla maineikas kunnian mies. Tutkimusajankohdan kulttuurissa vallitsivat kuitenkin kahden erilaisen kunnian kulttuurin arvot, myyttiseen todellisuuteen liitetyn herooisen kunnian ja yhteisön määrittelemään kunniaan liittyvät sosiaalisen hyödyn kunnian arvot. Gíslin tapaus osoittaa, että kunnian symboloimien uusien ja vanhojen arvojen ristiriita ja siihen liittyvä epätietoisuus oikeasta ja väärästä on keskeinen osa epäonnen kokemusta. Tämä konflikti liittyi yksilön sisäiseen tilaan, jonka abstraktia sisältöä voitiin kuvata Gíslin konkreettisesti ilmentyvien univaimojen ja niiden vuorottelevan hyvän ja pahan olemuksen kautta. Samalla univaimot kertoivat myös kahdesta erilaisesta kohtalosta, jotka kohtalonuskoisessa kulttuurissa olivat mahdottomuus enneunien peruuttamattoman ja väistämättömästi toteutuvan luonteen vuoksi. Kohtalon epävarmuudesta syntyvä avuttomuus, toivottomuus, ahdistus ja pelko olivat osa epäonnisen kokemusta. Epäonnisuuteen kuuluivat myös ristiriidat yksilölle tärkeiden sidosryhmien kuten sukulaisten kanssa. Teoillaan epäonninen oli rikkonut kulttuurissa vaikuttaneita kiitollisuuden ja vastavuoroisuuden periaatteita vastaan suhteessa näihin ryhmiin. Tähän rikkomiseen liittyvää epäonnisuuden tunnekokemusta voidaan kutsua syyllisyyden kaltaiseksi tunteeksi kulttuurissa, jossa sanaa tällä käsitteelle ei vielä ollut. Epäonnisena yksilö tiedosti rikkoneensa tabuja ja toimineensa normien vastaisesti. Epäonnisen syyllisyydentunne oli nimenomaan hyvittämätöntä syyllisyyttä; hyvitettynä syyllisyys ei johtanut epäonneen. Epäonni liittyi kuitenkin yksilön luonteeseen niin, että vain tietynlaisella luonteelta ja toimintataipumuksilla varustettu mies saattoi muuttua epäonniseksi. Syyllisyydentunteen lisäksi epäonni oli myös anteeksiannon, armon, hyväksynnän ja siunauksen puuttumista. Odotettu anteeksianto ja siunaus olivat kuitenkin sosiaalista, eivät jumalallista alkuperää. Epäonnisuus ei suoranaisesti liittynyt syntisyyteen, vaikka vastakohtana onnen miehet käyttäytyivätkin hyvän kristityn tavoin tehdessään pyhiinvaellusmatkoja Roomaan.

Järvien uposkasvien runsastuminen 2000-luvun alussa

English abstract

Georg Henrik von Wrightin kirjasto

Georg Henrik von Wrightin kirjasto sisältää pääasiassa 1900-luvulla painettua ulkomaista filosofista kirjallisuutta. Kokoelmaan kuuluu myös joitakin harvinaisuuksia, mm. Aristoteleen filosofisten teosten 1500-luvun laitos, Francis Baconin, Thomas Hobbesin, Antoine Arnauld'n ja René Descartes'in 1600-luvun editiot sekä Jacob Grimmin ja David Humen teosten 1700-luvun laitokset.

Nordenskiöldin kokoelma

Nordenskiöldin kokoelma on tutkija ja löytöretkeilija Adolf Erik Nordenskiöldin 1800-luvun lopulla kokoama historiallisten karttojen, maantieteellisen kirjallisuuden ja matkakertomusten harvinaiskirjakokoelma.Se sisältää n. 24 000 painettua karttaa ajalta ennen vuotta 1800 joko atlaksissa tai irtokarttoina. Myös 1800-luvulta on painettuja karttoja. Vanhimmat kartat ovat 1400-luvulta. Kokoelmassa on myös muutamia käsikirjoituksia. Nordenskiöldinkokoelma antaa kuvan länsimaisen maantieteellisen tietämyksen kasvusta antiikista 1800-luvulle. Kokoelman kartat kuvaavat kaikkia maanosia. Erityisesti kirjallisuutta ja karttoja on arktisilta alueilta. Kokoelmassa on lähes täydellinen sarja maantieteen ja kartografian klassikon Claudius Ptolemaeuksen painettuja Geographia-teoksia. Amerikan löytymisestä koskevia teoksia on myös runsaasti.

Kuinka dystopia toteutuu? 2000-luvun näkökulmia George Orwellin poliittiseen satiiriin Nineteen Eighty-Four

Tutkielmani aiheena on dystooppisen kirjallisuuden tunnetuin teos, George Orwellin Nineteen Eighty-Four (1949), ja erityisesti sen tarkoitusperien vastaavuus nykymaailman kanssa. Avoimen poliittisen kirjailijan tavoite läpi uran oli mobilisoida kansalaisia haastamaan heitä hallitsevia voimia. Viimeisessä ja uransa huipentumaksi jääneessä romaanissaan Orwell maalaa lohduttoman ääriesimerkin lähitulevaisuuteen sijoitetusta totalitaristisesta maailmasta, jossa ihmisyydellä ei ole enää sijaa. Teoksesta on muodostunut käytetyin esimerkki puhuttaessa negatiivisista tulevaisuudenvisioista. Työni jakautuu kahteen päälukuun, joista ensimmäisessä tutkin romaanin käsitystä siitä, kuinka kieltä manipuloimalla (Newspeak) voidaan vaikuttaa myös ajatteluun (Doublethink), todellisuuden kokemiseen ja historian muistamiseen, sekä romaanista nykykieleen jääneitä sanoja ja termejä. Toisessa pääluvussa pohdin kirjailijan varsinaista kritiikin kohdetta totalitarismia, kuinka se on romaaniin rakennettu, millaista sen valta on, ja millaiset ihmiset siihen suostuvat. Lopuksi tarkastelen, kuinka romaani aikanaan otettiin vastaan ja miten sitä yhä (hyväksi)käytetään. Pääpainotus tutkielmassani on pääteemojen kytkeminen niiden konkreettisiin ja mentaalisiin vaikutuksiin reaalimaailmassa. Orwell oli huolissaan erityisesti poliittisen kielen turmelevasta vaikutuksesta, joten pohdin, mitä ovat nykyajan uuskieli ja kaksoisajattelu sekä millaisia seurauksia kielen manipuloinnilla on. Usein utopioita ja dystopioita arvostetaan virheellisesti niiden toteutuneiden yksityiskohtien kautta, ja siksi yritän selvittää, miltä osin ja millaisena dystopia ylipäänsä voi mielekkäästi toteutua. Missä suhteessa Orwell oli ”oikeassa” tai ”väärässä” laajassa, ei-triviaalissa mielessä? Mitä hänen teoksensa tarjoaa 2000-luvun lukijalle? Perusteesini on, että tavallisen varoitukseksi tai profetiaksi tulkitsemisen sijaan romaani on satiiri, jollaisena kirjailija itsekin sitä piti. Samalla todistan, että läpitunkeva valvontayhteiskunta, joka on samalla romaanin tunnetuin puoli ja jota termi orwellian nykyään kuvaa, on itse asiassa vain illuusio. Uutta näkökulmaa romaanin tulkintaperinteeseen tuon näyttämällä, kuinka ääripessimistisenä pidettyyn tekstiin on huolellisesti piilotettu toiveikkuutta, jolla kirjailija on halunnut herätellä kansalaisia, jotka ovat piittaamattomia tai tietämättömiä heidän elämäänsä kontrolloivista voimista. Yritän tutkielmassani osoittaa, kuinka vaikea on kuvitella sellaista yhteiskuntaa, jossa Nineteen Eighty-Four ei olisi jollain tavalla ajankohtainen.