287 resultados para Hämäläinen, Niilo


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä raportissa on selvitetty Kaakkois-Suomessa tapahtuneita työmarkkinoiden muutoksia nykyisen taantuman ajalta, siis lähinnä vuodesta 2008 lähtien ja verrattu niitä koko maan keskimääräiseen kehitykseen ja aiemmin tapahtuneeseen rakennemuutokseen. Raportissa on seurattu väestön työmarkkinoilla toimimista, eri toimialojen työllisten määrien muutoksia sekä työttömyyden määrän ja piirteiden kehitystä. Kaakkois-Suomen väestö vähenee. Taantuman aikana vuoden 2007 lopusta väestö on supistunut lähes 4400 henkeä. Työikäisen (15–64-vuotiaan) väestön määrä on pienentynyt vieläkin enemmän: lähes 12 000 henkeä eli keskimäärin 2000 henkeä vuosittain. Kaakkois-Suomi joutui jo ennen nykyistä taantumaa tiettyjen toimialojen muutosten piiriin. Muutokset olivat tuolloin mm. suomalaisen massa- ja paperiteollisuuden piirissä uudenlaisia, kun tuotantoa alettiin supistaa suuria tuotantoyksiköitä sulkemalla. Samalla mm. satamien vientitoiminta hiljeni. Tämä rakennemuutoksen käynnistyminen jo ennen nykyistä taantumaa heijastuu ehkä siinä, että Kaakkois-Suomen taantuman aikaiset työllisyysmuutokset ovat jo tapahtuneiden vaiheiden jälkeen jääneet hieman maan keskimäärää pienemmiksi. Eliminoimalla maan useita alueita koetteleva väestön vähennys ja laskemalla eri väestöryhmien osuuksia kunkin vuoden väestöstä, saadaan paremmin esiin rakenteelliset työllisyyden muutokset. Miestyöllisten osuus väestöstä on vähentynyt Kaakkois-Suomessa (2007–2012) vajaa viisi prosenttiyksikköä, jonkin verran enemmän kuin koko Suomessa keskimäärin. Työttömien miesten osuus miesväestöstä on noussut maan keskiarvoa enemmän eli miesten työmarkkinatilanne on taantumassa heikentynyt Kaakkois-Suomessa enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Naisväestön työmarkkina-aseman muutos eroaa miesten muutoksesta. Sekä naistyövoiman että -työllisten osuus väestöstä on kasvanut Kaakkois-Suomessa tuntuvasti jaksolla 2007–2012, ja selvästi enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Eli naiset ovat pärjänneet taantumassa vuoteen 2012 saakka kohtalaisen hyvin ja miehiä paremmin. Eräät myöhemmät kehityksen piirteet (mm. työttömyys) näyttävät naisten tilanteen kääntymistä huonompaan suuntaan. Työttömyysluvut seuraavat talouden suhdanteita yleensä ajallisesti jäljempänä. Talouden uusi laskuvaihe näkyy työttömyyden nopeana kasvuna vuosina 2013 ja 2014. Monien tuotannonalojen hiljentyneen kysynnän ohella työttömyyteen on alkanut vaikuttaa mm. julkisen sektorin lisääntynyt pyrkimys pienentää työvoimaansa. On ollut kaikkineen vähän toimialoja, joissa työllisten nettomäärä kasvaa ja entistä vähemmän toimialoja, jotka korvaavat eläkkeelle siirtyvät palkkaamalla vastaavan määrän uusia työntekijöitä. Tämä vaikeuttaa nuoren, ammattiin valmistuneen työvoiman sijoittumista työmarkkinoille. Raportin on laatinut Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen erikoistutkija, yht. lis. Niilo Melolinna virkatyönä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

It is common that people disagree on a question which athlete or team was the best in a particular sport competition. This thesis attempts to clarify these disputes by analysing the concept of betterness in the context of sport competitions. Betterness can be interpersonal, intrapersonal or a combination of the two. I focus on interpersonal betterness, that is, on superiority. For example, interpersonal betterness may be contested in a football match between the national teams of Germany and Argentina. My aim is to provide a philosophical account of interpersonal betterness. The account has two functions: descriptive and normative. It describes the shapes and forms in which superiority is instantiated in sport competitions. It also provides a consistent and accurate way to discuss superiority. The thesis consists of two parts. In the first part, I introduce, elaborate and illustrate my account, which in turn consists of three elements: (1) relations of superiority, (2) standards for the relations of superiority and (3) types of competition. I also discuss my account’s relevance to issues of sport ethics through the example of gender equity and women’s ski jumping. I conclude that this account will not end the disputes over which team or athlete was better in a particular competition. Instead, it provides tools for a more consistent discussion of the disputed issues. The second part of the thesis includes five reprinted original articles. The account presented in the first part is based on these publications.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Uusiutuvan energian käyttöä Suomessa pyritään lisäämään niin, että sen osuus on 38 % energian kokonaiskulutuksesta vuonna 2020. Uusia investointeja kannustetaan tekemään erilaisten tukien avulla. Uusiutuvan energian käytön kasvu luo Suomeen työllisyyttä. Bioenergia-alalla erityisesti metsähakkeen käyttö on kasvanut. Metsähaketta käytetään energialaitosten lisäksi mm. pientalojen lämmittämiseen. Tätä varten perustetaan useamman kiinteistön lämmitykseen tarkoitettuja lämpöyrityksiä. Metsähakkeen käyttö työllistää eniten sen hankinta- ja kuljetusvaiheissa. Tuulivoiman kapasiteetiksi pyritään saavuttamaan 2500 MW vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkellä asennettu kapasiteetti on noin 500 MW. Tuulivoimalan rakentaminen työllistää monia henkilöitä niin suunnittelun, valmistuksen kuin asennuksenkin puolelta. Aurinkopaneeleita on Suomessa asennettu noin 10 MW sähköntuotantoon. Lisäksi auringon lämpöenergiaa hyödynnetään aurinkokeräimillä. Vaikka Suomessa auringon säteilyenergian on todettu olevan riittävän suuri aurinkosähkön tuottamiseen, on aurinkovoiman hyödyntäminen vasta alkutekijöissä Suomessa. Aurinkoenergia työllistää suunnittelun, valmistuksen ja asennuksen työntekijöitä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Keskeisenä aiheena on Kaukasuksen geopoliittinen merkitys Kaspianmeren ja Keski-Aasian kaasun viennissä Länsi-Eurooppaan. Aihealue yhdistää suurvaltojen energiastrategisten intressien ja turvallisuuspolitiikan väliseen suhteeseen. Tutkimuksen pääongelmina ovat Venäjän valtiollisen kaasuyhtiön Gazpromin merkitys suurvalta-aseman uudelleen savuttamisessa ja Kaukasuksen kaasuinfrastruktuurin kontrolloimisen merkitys Venäjälle. Tutkielman keskeisimpiä lähteitä ovat energiaturvallisuutta käsittelevät tutkimukset, sekä Venäläiset kansainvälisenpolitiikan julkaisut. Aineistoa on analysoitu teoriasidonnaisen sisältöanalyysin menetelmillä. Tutkielman keskeisenä teoriana on klassinen poliittinen realismi. Analyysin perusteella havaittiin energiataloudellisten ja turvallisuuspoliittisten intressien keskinäisriippuvuus ja se, että Venäjän hahmottaa kansainvälisen politiikan valtakeskeisenä. Tämä korostaa turvallisuuskoneiston ja energiasektorin yhteistoiminnan merkitystä ulkopolitiikassa. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan Gazpromin olevan Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen toimija, jonka taloudelliset tavoitteet palvelevat Venäjän kansallisia intressejä. Tutkielman aiheessa yhdistyvien energiatalouden ja turvallisuuspolitiikan rajapintojen ymmärtäminen vaatii perehtymistä kumpaankin osa-alueeseen. Aiheen monitahoisuus asettaa haasteensa syvällisen analyysin tekemiseksi annetun sivumäärän puitteissa. Tämän vuoksi jatkotutkimuksen mahdollisuudet aihe-alueesta ovat erittäin kattavat. Asiakirjan muotoiluohjeet ovat peräisin Ohje Maanpuolustuskorkeakouluissa laadittavista opinnäytetöistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lastenkirurgisen hoitoprosessin muutosta lasten ja nuorten sekä vanhempien ja henkilökunnan näkökulmista. Tutkimuksessa tarkasteltiin lastenkirurgisen hoitoprosessin laatua hoitopolun muuttuessa perinteisestä toiminnasta Leiko (Leikkaukseen kotoa) -mallin mukaiseksi. Tutkimus oli osa Helsingin Lastenklinikan anestesia- ja leikkaustoiminnan valmisteluosaston kehittämisprojektia, jossa tarkoituksena oli kuvata leikkaus- ja anestesiaprosessin uutta toimintatapaa, eri näkökulmista. Tavoitteena on tuottaa tietoa, jota hyödynnetään leikkaukseen valmisteluyksikön toiminnan kehittämisessä ja suunnittelussa Uudessa Lastensairaalassa 2017. Tutkimus on määrällinen kuvaileva tapaustutkimus. Aineistot kerättiin kyselylomakkeilla syys-marraskuussa 2014. Mittareina käytettiin Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa (Pelander © 2008), Hyvä Hoito (Leino-Kilpi © 1995) ja KUNTO Muutoksen seurantakysely (Työterveyslaitos ©) -mittareita. Näkökulmina olivat 7–11-vuotiaiden lasten (n=17), 12–17-vuotiaiden nuorten (n=19) ja vanhempien (n=96) sekä henkilökunnan (n=37) kokemukset hoidon laadusta ja muutoksesta. Vanhempien, lasten ja nuorten aineistot kerättiin paperikyselyllä. Henkilökunnan kysely toteutettiin sähköisesti Webropol-ohjelmiston kautta kyselynä. Tutkimusaineistot analysoitiin tilastollisin menetelmin (SPSS 22.0). Aineistojen kuvailussa käytettiin frekvenssejä, prosenttijakaumia, keskiarvoja ja keskihajontaa. Mittarien avointen kysymysten vastaukset analysoitiin luokittelemalla. Lapset, nuoret ja vanhemmat kokivat hoidon laadun yksikössä hyvänä tai erittäin hyvänä. Tyytyväisimpiä oltiin hoitajiin ja kohteluun yksikössä. Ohjaukseen, mahdollisuuksiin osallistua hoitoon ja nykyisten tilojen ahtauden aiheuttamiin ongelmiin oltiin tyytymättömimpiä. Sekä lapset että nuoret kokivat vanhempien läsnäolon tärkeäksi. 7–11-vuotiaat lapset antoivat leikkaukseen valmisteluyksikölle (asteikolla 4–10) arvosanaksi 8 (kh 1,8). Nuorista ja vanhemmista noin puolet valitsisi mieluummin leikkaukseen valmisteluyksikön tulotapana. Kolmasosa ei osannut sanoa kantaansa. Leikkaukseen valmisteluyksikkö koettiin vuodeosastoa parempana, koska siellä oli paremmin aikaa valmistautua ja edeltävän yön sai viettää kotona. Henkilökunta koki muutoksen pääosin hyvänä ja erityisesti tunnistettiin vaikutukset vuodeosaston toiminnan rauhoittumisena. Muutoksen toteutuksen ja siitä tiedottamisen koettiin toteutuneen heikoimmin. Henkilökunta esitti kehittämisehdotuksia liittyen nykyisiin ahtaisiin tilojen ja toiminnan organisointiin. Lapset, nuoret ja vanhemmat olivat tyytyväisiä saamansa hoitoon leikkaukseen valmisteluyksikössä. Vanhempien ja lasten ja nuorten arvioissa hoidon laadun suhteen oli kuitenkin eroja. Muutoksessa henkilökunnan huomiointi voimavarana on tärkeää, jotta turvataan laadukas hoitotyö.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia tammikuu- ja kuunvaihdeanomalian esiintymistä Suomen osakemarkkinoilla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The role of intangible assets and the amount of business combinations have increased significantly during the last decades which has caused the need to reform and harmonise the accounting treatment for acquired intangible assets. The aim of this study is to find out how the new accounting standard for business combinations, IFRS 3, has affected the accounting treatment for identifiable intangible assets and goodwill in the examined media companies between 2005 and 2014. The most significant reforms introduced by IFRS 3 have been goodwill impairment test and the fair value accounting for acquired intangibles. This study is conducted by using a descriptive analysis and the empirical data consists of financial statement information of listed Finnish and international media companies. The main objectives of IFRS 3 have been to reduce the amount of acquisition cost allocated to goodwill and allow companies to recognise new intangible assets separately from goodwill. The results of this study show that the amount of the acquisition cost allocated to goodwill has decreased during the examined period and due to the fair value accounting, business acquisitions have made new intangible assets visible that otherwise would have not met the recognition criteria under IAS 38. The application of IFRS has revealed a big amount of invisible assets in the balance sheets but at the same time this has reduced the comparability between companies.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tekijänoikeudet / teema.