Toisen sukupolven maahanmuuttajatyttöjen kokemuksia koulupolulta

Tässä pro gradu – tutkimuksessa tarkastellaan yhdeksännen luokan toisen sukupolven maahanmuuttajatyttöjen koulupolkukokemuksia. Tavoitteena oli selvittää heidän kokemuksia koulupolun varrelta opinnoista ja kouluympäristön ihmissuhteista. Lisäksi haluttiin saada tietoa informanttien tulevaisuuden opintoihin liittyvistä suunnitelmista. Tutkimusaineisto oli pieni, harkinnanvarainen joukko, joka koostui kahdeksasta toisen sukupolven maahanmuuttajatytön teemahaastattelusta. Tutkimuskoulut valikoituivat Turun yliopiston tutkimushankkeen kautta ja koulujen henkilökunta valitsi haastateltavat oppilaat luomieni tutkimuskriteerien pohjalta. Aineiston analysoinnissa käytettiin fenomenologista tutkimusmenetelmää. Analyysin avulla muodostettiin ensin kahdeksan yksilöllistä kokemuskertomusta, joista rakentui lopulta kaksi teemaa. Teemojen avulla tuodaan esiin toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisten lasten koulupolkukokemuksia peruskoulusta. Tutkimustulosten perusteella toisen sukupolven maahanmuuttajataustaiset tytöt kokivat itsensä ulkomaalaisiksi, mutta elivät samalla vahvasti suomalaisen yhteiskunnan jäseninä. Haastateltavat kokivat pääosin viihtyvänsä peruskoulussa, vaikka suurimmalla osalla oli ollut jaksoja, jolloin kouluviihtyvyys oli ollut matala. Koulussa viihtymistä lisäsi hyviksi koetut koulukaverisuhteet. Toisaalta yksi informantti oli kokenut koulupolullaan rasistista koulukiusaamista. Haastateltavat olivat suorittaneet koulupolkunsa suomen kielellä, jonka osaaminen oli parempi kuin oman äidinkielen taito. He kokivat saaneensa opintoihin riittävästi tukea. Toisaalta puolet haastateltavista toi esiin, ettei heidän mielestään maahanmuuttajataustaisia oppilaita kohdella koulussa yhdenvertaisesti kantaväestön oppilaisiin verrattaessa. Kolme toikin esiin omakohtaisia tai luokkakavereihin kohdistuvaa syrjintää. Tulevaisuuden visioina oli jokaisella haastateltavalla peruskoulun jälkeiset jatko-opinnot. Koska maahanmuuttajataustaiset oppilaat ovat todennäköisesti lisääntyvä ilmiö peruskoulussa, pitäisi mielestäni opettajan koulutukseen lisätä monikulttuurisuusopintoja. Toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisten oppilaiden jatkokoulutuksista on toistaiseksi Suomessa vain niukalti tietoa. Aihe on kuitenkin yksilön ja yhteiskunnan kannalta merkittävä, joten sen suuntaista tutkimusta kaivattaisiin lisää.

”Kuin olisin itse ollut lintu”. Inhimillinen ja ei-inhimillinen Hannele Huovin Höyhenketjussa ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa

Tutkimukseni tavoitteena on tutkia inhimillisen ja ei-inhimillisen sekoittumista, kytköksiä ja samuutta Hannele Huovin Höyhenketjussa (2002) ja Siiri Enorannan Painajaisten lintukodossa (2012). Tarkastelen kohdeteosteni henkilöhahmojen inhimillisyyden ja ei-inhimillisyyden rakentumista. Toinen keskeinen tutkimuskysymykseni on, kuinka teoksissa esiintyvät henkilöhahmot ja ympäristöt materiaalisesti muodostuvat. Kumpikin tutkimani teos edustaa suomalaista nuortenfantasiaa. Teosten maailmat ovat runsaita ja niistä on löydettävissä hahmoja, jotka eivät selkeästi ole niin inhimillisiä kuin ei-inhimillisiäkään. Molemmissa teoksissani keskeisiä ovat luonto-kulttuuri-oppositiot, jotka selkeimmin näkyvät teosten pääpareissa: Höyhenketjussa matkaa tekevät lintu ja tyttö, Painajaisten lintukodossa poika ja robotti. Tutkimuksessani purankin näitä kulttuurisesti omaksuttuja oppositioita ja pyrin osoittamaan, että luonto ja kulttuuri ovat enemmänkin verkottuneet, päällekkäin menevät kategoriat kuin kaksi toisilleen vastakkaista maailmaa. Haluan tutkimuksessani irrottautua siitä perinteestä, jossa luonto tai ei-inhimillinen nähdään vertauskuvana ihmisen toiminnalle. Haluan ymmärtää luonnon nimenomaan luonnoksi; linnun linnuksi; koneen koneeksi. En myöskään keskity tarkastelemaan sitä, mitä teokset pyrkivät opettamaan luonnosta tai luonnonsuojelusta. Minua kiinnostavat luonto ja ei-inhimillinen sellaisenaan, ilman inhimillisyyden peiliä. Teoreettiset lähtökohtani ovat ekokriittisessä ja posthumanistisessa tutkimuksessa. Tärkeimmät käsitteeni ovat inhimillinen, ei-inhimillinen ja materiaalisuus. Inhimillinen ja ei-inhimillinen ovat vakiintunut vastinpari, jossa inhimillinen tarkoittaa ihmistä ja ei-inhimillinen kaikkea, joka määrittyy ihmisyyden ulkopuolella. Materiaalisuus tarkoittaa tutkimuksessani nimenomaan kohdeteosten maailmojen sisäistä materiaalisuutta, sitä kuinka teosten maailmat konkreettisesti rakentuvat. Hyödynnän materiaalisuuden uutta tulkintaa, jossa materia nähdään elävänä ja aktiivisena toimijana. Lopputuloksena avautuu maailmoja, joissa inhimillisen ja ei-inhimillisen sekä materiaalisen ja ei-materiaalisen rajat ovat ylitettävissä ja purettavissa.