Kuka luottaa ja mihin strategisessa kumppanuudessa? Case pankki ja kiinteistönvälitys

Tässä tutkielmassa tarkastellaan luottamuksen roolia kahden yrityksen välisessä yhteistyössä sekä sitä miten luottamus yhteistyössä rakentuu. Tavoitteena on selvittää mihin luottamus yhteistyössä kohdistuu ja mikä on henkilöityvän ja ei-henkilöityvän luottamuksen rooli. Tutkimuksen käytännöllinen tavoite on löytää keinoja, joilla yritysten johto voisi edesauttaa luottamuksen rakentumista. Lisäksi tarkastellaan sitä näyttääkö luottamuksella olevan vaikutusta yhteistyön toimivuuteen ja tuloksellisuuteen. Tämä laadullisen tutkimuksen teoreettinen osuus toteutettiin kirjallisuus-katsauksena. Empiirinen aineisto koostui haastatteluista, jotka toteutettiin molemmissa kohdeyrityksissä ja analysoitiin. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että luottamus on toimivan ja tu-loksellisen yhteistyön perusedellytys. Luottamus ilmenee sekä henkilöiden välisenä luottamuksena että ei-henkilöityvänä luottamuksena, jolloin se kohdistuu yritykseen, jonka kanssa yhteistyötä tehdään. Luottamus kohdistuu sekä toisen osapuolen kyvykkyyteen että hyväntahtoisuuteen. Tulosten perusteella ei pysty sanomaan onko henkilöityvällä luottamuksella tai ei-henkilöityvällä luottamuksella suurempi vaikutus yhteistyön toimivuuteen ja tuloksellisuuteen. Henkilöityvä luottamus ja ei-henkilöityvä luottamus eivät kuitenkaan kompensoi toisiaan. Tulosten perusteella näyttää siltä, että yhteistyö on tuloksellisinta kun osapuolet luottavat paitsi henkilöihin, joiden kanssa he yhteistyötä tekevät, myös kumppaniyrityksen brändiin, strategiaan sekä kaupalliseen kilpailukykyyn. Luottamusta rakentaa haastateltujen mukaan henkilösuhteiden lisäksi avoin ja selkeä tiedottaminen, ammattitaito, vuorovaikutus ja säännöllinen yhteydenpito, hyvät kokemukset ja saatu palaute, positiivinen asenne ja sitoutuminen, ongelmanratkaisukyky ja lupausten pitäminen. Yritysten johto voi rakentaa luottamusta mahdollistamalla ja vahvistamalla edellä mainittuja tekijöitä ja prosesseja.

Brand Identity and Image in B2B Factory Automation Context

The goal of this thesis is to study how a solution-oriented business-to-business company can utilize its brand as a strategic asset by using the concepts of brand identity and brand image. The study analyses the intended brand message (identity) contrasting it with the customer perceptions (image) to reveal points of parity and congruence. The study uses a case company as an example and discusses the benefits of brand management as well. Internally, brands can be studied by performing a set of interviews amongst top and middle management. The interviews need to consider the various elements of branding from associations to differentiation and value creation. Customers’ perceptions can be reliably studied via online survey designed to compare the intended brand message with customers’ experiences. From the perspective of industrial management the incentive for brand development lies in both monetary and managerial benefits. In literature the four essential benefits of B2B branding are risk dilution, efficiency of communications, strategic direction and price premiums. As a result, suggestive models for brand identity and image were devised and compared. The Case Company perceives itself as a technically oriented open-integrator, with a strong focus on reliability and customer service. Customers agree with the picture in general, but there are some points of parity as well: they are quite satisfied with the company and perceive it as reliable and providing the promised value. The problematic areas revolve around customer interaction and maintaining the leadership position. The results confirm previous findings in B2B branding theory, where the reliability and credibility of the supplier are in major role. The results also suggest a holistic, corporate approach on branding.

Pääseekö täällä vessaan? Yleisökäymälät vähittäiskaupan vetovoimatekijänä

Tutkielman tavoite on selvittää yleisten käymälöiden roolia vähittäiskaupan vetovoimatekijänä. Johtoajatus on, että yleisökäymälöiden suunnittelu pitää integroida osaksi markkinointimixiä ja kustannustekijäajattelusta on luovuttava. Tutkielmaa motivoivia havaintoja ovat aiemman tutkimuksen vähäisyys, kuluttajien ja kaupan kiinnostus aihetta kohtaan sekä käymälöiden kehittämisessä piilevä hyödyntämätön potentiaali. Tutkielma on monimenetelmätutkimus. Pääaineistoja on kaksi: selvitys Turun seutukunnan vähittäiskaupan käymälätarjonnasta sekä kyselytutkimus Turun seudulla asioivien kuluttajien asenteista. Selvityksessä sovelletaan sekä kvantitatiivista tiedonkeruuta että kvalitatiivisia auditointimenetelmiä. Kyselytutkimus on kvantitatiivinen, ja aineistoa analysoidaan suorien jakaumien, keskiarvotestien ja faktorianalyysin avulla. Kaikille havainnoille ja oletuksilla on lisäksi haettu kauppakeskusjohtajien kommenteista ja käsittelevistä sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleista. Tutkielman empiiriset aineistot saatetaan keskinäiseen vuoropuheluun. Kuluttajakyselyssä selvisi, että yleisökäymälä on asiakaskokemukseen ja kaupan vetovoimaan merkittävästi vaikuttava strateginen tekijä. Erilaisissa kulutusympäristöissä yleisökäymälöihin kuitenkin kohdistetaan erilaisia odotuksia, joten käymälästrategiat pitää aina sovittaa kontekstiin. Kuluttajakyselyssä saatu tieto yhdistettiin vähittäiskauppaselvityksen avulla Turun seutukunnan alueellisiin oloihin. Monia kehityskohteita tunnistettiin ja näin hahmotettiin kokonaiskuva yleisökäymälöiden kysynnän ja tarjonnan alueellisesta kohtaamisesta sekä siinä ilmenevistä puutteista. Huolimatta käymälästrategioiden kontekstisidonnaisuudesta voitiin laatia kolme yleispätevää ohjetta käymälöiden kehittämiseksi: 1) Yleisökäymälä pitää tarjota kaikissa kulutusympäristöissä, ja asiakkaat on tehtävä tietoisiksi palvelun saatavuudesta, 2) Yleisökäymälän sisäänpääsyä ei saa rajoittaa, ja 3) Yleisökäymälää ei tule vain ylläpitää, vaan sen avulla pitää luoda mieleenpainuva asiakaskokemus. Lisäksi kauppaa suositeltiin turvautumaan käymälöiden kehittämisessä nykyistä enemmän liikepaikkasuunnittelun asiantuntijoiden apuun.

Metsäsijoittaminen ja metsäsijoittajan riskienhallinta

Metsän käyttömuodot ovat muuttuneet paljon viimeisen sadan vuoden aikana. Sijoitusinstrumenttina metsällä on laaja ominaisuuksien kirjo ja kukin sijoittaja voi painottaa haluamaansa ominaisuutta. Metsä on vähäriskinen sijoituskohde ja se mm. tasapainottaa sijoitusportfoliossa muiden sijoitusten toisinaan voimakkaitakin arvonvaihteluita. Metsästä tulevien osinkojen eli hakkuutulojen ajankohta voidaan itse ajoittaa markkinatilanteen mukaan. Toisaalta sen likviditeetti on matala. Tutkielman aiheena oli metsäsijoittaminen ja metsäsijoittajan riskienhallinta. Tutkimus jakautui teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoriaosassa tutkittiin suoran metsäsijoittamisen ominaisuuksia ja kartoitettiin metsäsijoitusta uhkaavia riskejä sekä keinoja suojautua niiltä. Empiriaosassa analysoitiin metsäsijoittamisen tuottoa verrattuna S&P 500 -, OMX Helsinki - ja OMX Helsinki Paper & Forest Products -indekseihin, OP-Prime -viitekorkoon sekä UPM:n osakkeisiin vuosien 2000–2011 aikana. Aineisto oli julkisesti saatavilla olevaa numeerista tietoa indekseistä, viitekorosta, osakkeista ja näiden osingoista. Metsä on sijoituskohteena sopiva sellaisille sijoittajille, jotka eivät halua ottaa isoja riskejä. Metsä on turvallinen ja pysyvä sijoituskohde. Tarkastelujaksolla tukkipuun kantohintaindeksin vaihtelut säilyttivät arvonsa parhaiten. Tukkipuu- ja metsäkiinteistöindeksi tuottivat voittoa tarkastelujaksolla, kun muut sijoituskohteet jäivät tappiolle. Metsäsijoituksen vuotuinen tuotto oli 5,7–8,4 %. Metsäsijoittamisessa suurimpia riskejä ovat omaisuusvahingot ja näistä erityisesti luonnontuhot. Muita metsää uhkaavia riskejä ovat mm. markkinariski, strateginen riski ja avainhenkilöriski.

Strategiaymmärryksen tavoittelu balanced scorecardin kehittämisessä strategiseksi ohjausjärjestelmäksi: case Boliden Harjavalta

Strategisen ohjausjärjestelmän ajatus on ollut olemassa jo vuosikymmeniä. Sen merkitys yrityksille ei ole kuitenkaan ainakaan vähentynyt. Balanced scorecard on taas kehitetty vuonna 1992 alun perin suorituksen mittaukseen, joskin sen käyttötarkoituksen on nykyään esitetty olevan johdon strategisena järjestelmänä. On kuitenkin havaittu, että vain harva yritys saavuttaa BSC:n käytössä strategisesti ohjaavan tason. Viitekehysten väliin on myös kehitetty jaottelu, jolla BSC.stä on mahdollista luoda strateginen ohjausjärjestelmä ja tehdä siitä tätä kautta strategisesti ohjaava. Se ei kuitenkaan huomioi joitakin sekä BSC:lle että strategiselle ohjausjärjestelmälle oleellisiksi esitettyjä tekijöitä. Lisäksi tutkimuskirjallisuus tarkastelee tekijöiden tärkeyttä yksittäin, eikä niiden yhteisvaikutuksen merkitystä ole pyritty aiemmin selvittämään. Tämän tutkielman tavoitteena onkin selvittää, mikä merkitys missiolla ja visiolla, kriittisillä menestystekijöillä, kausaalisuhteilla sekä avaintavoitteiden ja strategian ymmärrettäväksi tekemisellä on strategiaymmärryksen saavuttamiselle, kun balanced scorecardista kehitetään strateginen ohjausjärjestelmä. Tutkielma toteutettiin toimintatutkimuksena. Tutkielman teoreettisessa osuudessa käsitellään balanced scorecardia, sen käyttöä ja kritiikkiä sekä sen käytön onnistumiseen liittyviä tekijöitä. Myös Simonsin viitekehyksen mukaista strategista ohjausjärjestelmää sekä sen kehittämiseen liittyviä Otleyn jaottelun mukaisia osa-alueita ja niiden riittävyyttä tarkastellaan. Teoreettinen osio pohjautuu aihepiirin aiempaan tutkimukseen. Tutkielman empiirisessä osiossa tutustutaan case-yritykseen ja kehitetään sille suunnitelma uudesta BSC:stä ja sen käyttötavoista, joilla se vastaa strategista ohjausjärjestelmää. Suunnitelma kehitetään täydennettyä jaottelua käyttäen. Aineisto on kerätty teemahaastattelujen, palavereiden sekä tietojärjestelmiin tutustumisen kautta. Tutkielmassa päädyttiin johtopäätökseen, että mission ja vision, kriittisten menestystekijöiden, kausaalisuhteiden, palkitsemistapojen ymmärrettäväksi tekeminen sekä avaintavoitteiden ja strategian viestintä ja koulutus johtavat parhaassa tapauksessa koko organisaation kattavaan strategiaymmärrykseen, jonka on nähty olevan toimivan BSC:n perusedellytys sekä välttämätöntä sille, että kaikki strategisen ohjausjärjestelmän kontrollimuodot toteutuvat. Lisäksi se, että yrityksen johtoryhmä joutuu pohtimaan yhdessä läpi kaikki edellä mainitut tekijät kehitysprosessin aikana, yksinkertaistaa heidän tapaansa keskustella strategiasta ja ikään kuin pakottaa pilkkomaan sen pienempiin ja konkreettisempiin osiin, joiden avulla strategiaa voidaan ymmärrettävämmin viedä organisaatiossa eteenpäin. Lisäksi se sitoo johtoryhmän käyttämään niin paljon aikaansa työkalun kehittämiseen, että todennäköisyys sen käytölle ja päivittämiselle kasvaa.

Turvallisuusalan viranomaisyhteistyön tiivistäminen

Tämä on strateginen perustutkimus joka on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimuksen aihe on nykymuotoisen turvallisuusalan viranomaisyhteistyön kyky täyttää sille asetetut tavoitteet sekä sekä turvallisuusalan viranomaisyhteistyön tiivistäminen. Tutkimuksen teoreettisena taustana on Bullin rationalismi. Tutkimusongelma on ”Onko Suomella tarvetta tiivistää turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä perustamalla viranomaistoimintaa yhdistävä taho?” Tutkimusmenetelmänä on pääosin kvalitatiivinen dokumenttitutkimus, jota täydennetään tilastojen ja asiantuntijahaastattelun avulla. Tutkimusmateriaali koostuu pääasiassa eri valtioiden ja ylikansallisten toimijoiden valtionhallinnon raporteista, selonteoista, mietinnöistä, strategioista ja asiantuntijaryhmien raporteista sekä tutkimuksista. Suomeen suuntautuvista ei-sotilaallisista uhista vakavimpia ovat toteutuessaan terrorismi, laiton maahantulo, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ihmiskaupan ja huumekaupan muodossa sekä erilaiset suuronnettomuudet. Tästä tutkimuksesta selviää, että suomalainen turvallisuusalan viranomaisyhteistyö pystyy mahdollisten uhkien tapahduttua minimoimaan vahingot tehokkaasti ja toipumaan niistä. Suurimmat haasteet ovat onnettomuuksien ennalta ehkäisyyn johtavan kulttuurin puute ja viranomaisyhteistyötilanteen pitkittyessä operatiivisen suunnittelun kyvyn heikkous. Tutkimuksen mukaan on tarpeellista tiivistää turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä perustamalla toimintaa koordinoivan tahon, joka jalkauttaa vahvasti yhteistyöhön ohjaavat keskushallinnon suunnitelmat ja strategiat käytäntöön. Tällainen taho voisi olla kansallinen turvallisuusviranomainen tai turvallisuusministeriö.

Arvon mekin ansaitsemme : teoreettinen analyysi asiakkaan kokemasta arvosta organisaatioiden välisissä operaatioissa

Asiakkaan kokemasta arvosta (AKA) on käyty hyvin vilkasta keskustelua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata AKA:n käsitettä organisaatioiden välisen liiketoiminnan yhteydessä. Tähän tavoitteeseen pyritään tutkimalla kirjallisten lähteiden perusteella, miten arvo muodostuu organisaatioiden välisten markkinoiden kontekstissa eri tutkijoiden mukaan ja mitkä tekijät vaikuttavat AKA:n muodostumiseen. Tutkimusongelma voidaan jakaa seuraaviin osaongelmiin: 1. Miten eri tutkijat määrittelevät asiakkaan kokeman arvon organisaatioiden välisillä markkinoilla? 2. Mitä olennaisia lähikäsitteitä kuuluu asiakkaan kokemaan arvoon? 3. Mitä yhteisiä tai erilaistavia arvoa tuottavia tekijöitä on eri mallien välillä? 4. Mikä on tutkimuksessa esille tuoduista malleista johdettavissa oleva määritelmä asiakkaan kokemasta arvosta organisaatioiden välisillä markkinoilla? AKA:n lähikäsitteet arvotähti, arvotarjoama ja asiakastyytyväisyys vaikuttavat AKA:n käsitteen muotoutumiseen. Arvotähti luo käsitteellisen pohjan tietoprosessiin ja arvonmuodostumiseen eri toimijoiden välillä. Arvotarjoama luo konkreettisen pohjan toiselle toimijalle tehdystä yhteistyöehdotuksesta. Asiakastyytyväisyyden ja asiakkaan kokeman arvon välinen rajanveto selkiyttää asiakkaan kokeman arvon käsitettä. Transaktiokaupan tai palveluliiketoiminnan valitseminen organisaation toimintaperiaatteeksi on organisaation tärkeä strateginen päätös, jolla on organisaation perusliiketoimintaan ratkaiseva vaikutus. Organisaatioiden välinen toiminta palveluliiketoiminta-ajattelutavassa rakentuu tiedon-vaihtamisen pohjalle, koska tavarat tai palvelu on välityskeino, jolla tieto ja taito välitetään asiakkaille arvonluomisprosessissa. Arvonluominen on tiedon vaihtamisprosessi, jossa osapuolet tuovat verkostojen välisissä toiminnoissa oman osansa prosessin kulloinkin vaihtuviin olosuhteisiin hyötyjen ja uhrausten perusteella. Asiakkaan kokeman arvon määrittely tässä pro gradu -työssä on seuraava: ”Asiakkaan kokema arvo on olosuhdesidonnainen kulutuskokemus, joka perustuu rahamääräisten koettujen hyötyjen ja koettujen uhrausten väliseen erotukseen”.

Puolustusvoimien prosessityö prosessijohtamisen näkökulmasta

Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, miten prosessijohtamista sovelletaan puolustusvoimien prosessityössä. Tutkimuksen osatavoitteina oli selvittää, mitä prosessijohtaminen on ja miksi sitä käytetään, miten puolustusvoimien prosessityö on ohjeistettu, toteutettu ja miksi sitä käytetään. Tutkimus on johtamisen alaan kuuluva ja sijoittuu asioiden johtamisen ja organisaatiorakenteen osa-alueisiin. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen kartoittava tutkimus. Tutkimuksessa käytettiin kuvailevaa ja analysoivaa aineistolähtöistä tutkimusotetta. Tiedonkeruumenetelminä käytettiin kirjallisuuslähteitä ja haastatteluja. Tutkimuksen perusteella prosessijohtaminen on asiakaslähtöinen johtamisoppi, jossa organisoidutaan ja toimintaa johdetaan koko organisaation läpi leikkaavien toimintoketjujen avulla. Prosessijohtamisella tavoitellaan entistä parempaa asiakkaan tarpeisiin vastaamista, tehokkuutta, parempaa tiedonkulkua, laatua ja pyritään vähentämään organisaation sisäistä valtakamppailua ja byrokratiaa. Puolustusvoimien prosessityö on ohjeistettu Puolustusvoimien prosessikäsikirjassa, joka on vuodelta 2003. Prosessien käyttöä sivutaan useissa asiakirjoissa, mutta kattavaa, päivitettyä ohjeistusta ei ole. Tutkimuksen perusteella suoranaista prosessijohtamista ei käytetä puolustusvoimissa. On myös tehty strateginen päätös, että varsinaiseen prosessijohtamiseen ei siirrytä. Toiminta on organisoitu, tehtävät ja resurssit jaetaan toiminnallisesti ja päätökset tehdään linjaorganisaatiossa. Kuitenkin puolustusvoimien prosessityö muistuttaa käytännössä täysin prosessijohtamista, sillä molempien tavoitteet ja keinot ovat samankaltaisia. Prosessityöllä tavoitellaan tehokkuutta, laatua ja yhteisiä toimintamalleja ja pyritään vähentämään organisaation sisäisiä toiminnallisia esteitä. Puolustusvoimien organisoitumismalli muistuttaa tulosyksikköorganisaatiomallia. Siinä pohjalla on toiminnallinen organisaatio, mutta myös prosessijohtamisen hyviä puolia pyritään hyödyntämään.

Prosessien tutkimisen haasteet ja mahdollisuudet

Tämän työn tarkoituksena on selvittää kuinka prosesseja on kirjallisuudessa viime vuosien aikana tutkittu. Tavoitteena on löytää yleisimpiä tutkimusmenetelmiä, sekä vertailla miten ne eroavat toisistaan sekä minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia niissä on. Prosessien merkitys yritysten liiketoiminnassa on kasvanut viime aikoina, jonka vuoksi mielenkiinto niiden tutkimiseen on noussut. Tämän tutkimuksen aikana havaittiin, että prosesseja on tutkittu käyttämällä erilaisia tutkimusmenetelmiä, kuten tapahtumiin ja kertomuksiin perustuvaa analysointimenetelmää. Menetelmän avulla saadaan selville muun muassa työntekijöiden näkemys tutkittavasta prosessista sekä havaitaan tapahtumien välisiä syy-seuraussuhteita. Tutkimuksessa havaittiin, että tutkimuksen haasteina ovat muun muassa tiedon kerääminen, kriittisten prosessin vaiheiden löytäminen sekä väärien oletusten tekeminen. Tutkimuksen tulosten avulla yritys voi kuitenkin parantaa ja tehostaa omaa toimintaansa. Tuloksia voidaan myös hyödyntää tulevaisuuden prosessitutkimuksissa.

Kohti kevyempää jalanjälkeä : erikoisjoukkojen roolin muutos osana Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa

Globaalisti heikentyvä taloustilanne ja siitä johtuvat budjettileikkaukset, vuosia kestäneet operaatiot ulkomailla sekä jatkuvasti muuttuva turvallisuustilanne erityisesti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa ovat muuttamassa Yhdysvaltojen lähestymistapaa sotilaallisessa kriisinhal-linnassa kohti kevyemmän jalanjäljen operaatioita (light footprint approach), joissa kooltaan entistä pienemmillä mutta monipuolisemmilla joukoilla pyritään yhtä tehokkaaseen vaikutuk-seen kuin aiemmin käytetyillä suuremmilla joukkokokoonpanoilla. Tämän tutkimuksen tar-koituksena on selvittää erikoisjoukkojen rooleja osana Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa sekä kevyen jalanjäljen operaatioita. Tutkimuksessa selvitetään kevyen jalanjäljen operaatioiden taustaa Yhdysvaltojen muuttuvan ulkopolitiikan työkaluina sekä erikoisjoukkojen käytön roolia sotilaallisen kriisinhallinnan viitekehyksessä. Tutkimuksessa on käytetty asiakirjojen, raporttien ja tutkimusten vertailevaa ja laadullista si-sällönanalyysiä, jonka avulla pyritään muodostamaan tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty kuvaus, sekä kytkee tulokset ilmiön laajempaan kontekstiin ja aihetta koskeviin muihin tutkimustu-loksiin. Aineistona tässä tutkimuksessa ovat primaarilähteenä Yhdysvaltain hallinnon viralli-set asiakirjat ja sekundaarilähteenä asiaa käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Yhdysvaltain stra-tegiaa käsitellään tutkimuksessa julkisten dokumenttien ja asiakirjojen pohjalta sekä tarkaste-lemalla tapaa, jolla strategia on tuotu julkisuuteen. Asevoimien käytöllä Yhdysvallat pyrkii laajentamaan vaikutuspiiriään erityisesti yhteistyön, koulutusohjelmien ja monikansallisten harjoitusten kautta. Yksi tärkeimmistä työkaluista yh-teistyön toteuttamiseksi ovat erikoisjoukot. Yleisesti asevoimien käytössä pyritään minimaa-liseen jalanjälkeen, ja erikoisjoukot nähdään operaatioiden ensisijaisena toteuttajana. Laadul-la pyritään korvaamaan aiemmin painotettua määrää. Erikoisjoukkojen varsinainen tehtäväkenttä tai perustehtävät eivät ole merkittävästi muuttu-neet, vaan niiden strateginen merkitys osana proaktiivista ulkopolitiikkaa on saanut enemmän painoarvoa. Aiempaa monitasoisempi ja verkottunut turvallisuusympäristö vaatii entistä in-novatiivisempia ja monipuolisempia vaihtoehtoja asevoimien käyttöön.

Saksan liittotasavallan laivastovoimien käyttöperiaatteiden kehitys vuosina 1956–1990

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa oli voitettu ja miehitetty. Jälleenrakennus alkoi, mutta samalla Saksa jakautui Itä- ja Länsi-Saksaan. Molemmat maat liittyivät kylmän sodan vastakkainasettelun takia muodostettuihin sotilasliittoumiin. Toteuttaakseen tehtävänsä Natossa Länsi-Saksa tarvitsi laivaston. Bundesmarine kehittyi Natossa toiminta-alueenaan Itämeri ja Pohjanmeri läpi kylmän sodan vuosikymmenien. Tutkimus alkaa toisen maailmansodan jälkeisistä vuosista jolloin, miehittäjien alaisuudessa toimi merellisiä organisaatioita miinanraivauksen ja merialueen valvonnan tehtävissä Länsi- Saksan alueella. Tutkimus päättyy vuoteen 1990, jolloin Länsi- ja Itä-Saksa sekä niiden laivastot, Bundesmarine ja Volksmarine, yhdistyivät. Päätutkimusongelmana on selvittää, mitkä olivat Saksan liittotasavallan laivastovoimien käyttöperiaatteet vuosina 1956–1990. Aihetta on tutkittu tarkastelemalla Natoa, Neuvostoliiton muodostamaa uhkaa, Bundesmarinen tehtäviä, toiminta-aluetta sekä kalustoa. Tutkimuksessa on käytetty laadullista tutkimusmenetelmää ja laajan tutkimusperiodin takia näkökulma on strateginen, jotta koko aikakausi on pystytty tutkimaan. Lähdeaineisto on kerätty sotilaslehtien aikalaislehdistöstä ja tiedot on varmennettu myöhempien opinnäytteiden ja kirjallisuusteoksien avulla. Pääosa lähdeaineistosta on englanninkielisiä ja länsimaiden tuottamia. Tuloksena voidaan sanoa, että Bundesmarine kehittyi perustamisensa jälkeen erittäin tehokkaaksi osaksi Natoa, joka oli korvaamaton pohjoisen selustan turvallisuudelle. Bundesmarine oli yhden jäsenmaan laivasto Natossa, joka hoiti osuuttaan jaetun vastuun mukaisesti huomioiden annettu tehtävä ja toiminta-alueen erityispiirteet. Yksittäinen uusi doktriini, uhkakuvan muutos, tekninen kehitys tai rajoituksen poisto toiminta-alueessa ja aserajoituksissa ei muuttanut koko käyttöperiaatetta, mutta vaikutti johonkin käyttöperiaatteen osa-alueeseen.

Raskaan jalkaväen taisteluajoneuvon valmistaminen Leopard 2A4 -taistelupanssarivaunusta

Kokemukset viimeaikaisista konflikteista ovat johtaneet siihen, että eri valtioiden asevoimat ovat kehittäneet aikaisempaa raskaampia taisteluajoneuvoja. Pääasiallinen valmistusmenetelmä on ollut käyttää jo olemassa olevia taistelupanssarivaunun runkoja uuden vaunun rakentamiseen. Resurssien rajallisuus, vaikutuskeskeisyyden korostuminen sotataidossa ja taistelukentän muutos asettaa nykyisille taisteluajoneuvoille vaatimuksia, joihin ne eivät täysin kykene vastaamaan. Ajoneuvoille asetettuihin vaatimuksiin voitaisiin etsiä vastausta myös Leopard 2A4 -alustaisella raskaalla jalkaväen taisteluajoneuvolla. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä etuja Leopard 2A4 -vaunujen hyödyntämisellä raskaan jalkaväen taisteluajoneuvon valmistukseen voitaisiin saavuttaa. Tavoitteeseen päästäkseen tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: mitä ovat raskaat jalkaväen taisteluajoneuvot? Mitä haasteita raskaiden jalkaväen taisteluajoneuvojen valmistus aiheuttaa? Miten raskaat jalkaväen taisteluajoneuvot soveltuvat 2000-luvun taistelukentän toimintaympäristöön? Tutkielman pääasiallinen tutkimusmenetelmä on kirjallisuusanalyysi. Näkökulma on pääosin tekninen. Tärkeimpinä lähteinä ovat toimineet Serbian yliopiston tutkijoiden tutkimus raskaista jalkaväen taisteluajoneuvoista, Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan laitoksen julkaisema Liikkuvuus 2030 -tutkimus, sekä Puolustusvoimien Teknillisen tutkimuslaitoksen Sotatekninen arvio ja ennuste 2025. Maailmalla näytetyt esimerkit osoittavat, että taistelupanssarivaunuista on mahdollista tuottaa toimiva raskas jalkaväen taisteluajoneuvo. Ajoneuvojen vahvuuksia ovat hyvä taistelutekninen ja taktinen liikkuvuus, ylivertainen suojaus ja yhdistettyjen alustaratkaisuiden tuomat logistiset säästöt. Heikkouksina ovat strateginen liikkuvuus ja uuden kaluston tutkimus- ja kehityskustannukset. Leopard 2A4 -rungolle rakennetulla ajoneuvolla olisi aikanaan mahdollista korvata vanhentuvaa BMP-2 rynnäkköpanssarivaunukalustoa.

Strategisen suorituskykymittariston implementoinnin haasteet – tapaustutkimus

Tutkimuksen aiheena on strateginen suorituskykymittaristo ja sen implementointi. Muuttuva liiketoimintaympäristö on tuonut mukanaan sen, että yritysten tulee jatkuvasti päivittää toimintastrategiaansa sekä niihin liittyviä suorituskykymittareita. Strategiset suorituskykymittaristot ovat johdon työväline konkretisoida organisaation toiminnan tavoitteet ja menestystekijät alaspäin erilaisiksi mittareiksi. Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa haasteita, joita suorituskykymittariston käyttöönottoon liittyy ja keinoja, joilla näihin voidaan varautua. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa tehtiin yrityshaastatteluja. Tutkimuksessa muodostettiin olemassa olevia teorioita mukaillen vaihemalli siitä, mitä osa-alueita strategisen suorituskykymittariston implementointiprojektiin liittyy. Tätä mallia käytettiin pohjana työn empiirisessä analyysissä. Empiirisessä analyysissä käyttöönoton onnistumisen edellytyksiksi havaittiin johdon aktiivinen rooli sekä riittävän viestinnän toteutus. Lisäksi onnistumiseen vaikuttavina tekijöinä korostuivat niin projektinhallinnalliset asiat, esimerkiksi aktiivinen projektipäällikkö, projektin organisointi ja toimintasuunnitelma jatkolle, kuin niiden henkilöiden rooli, jotka projektissa ovat mukana. Tutkimuksen lopputulokset myötäilevät aiempia tutkimuksia siinä, että viestinnällä ja kommunikaatiolla on hyvin merkittävä rooli mittariston käyttöönoton onnistumisessa.