Videokamera koulutyössä : miten kamera voisi olla kuin kynä?

Tässä opinnäytetyössä tutkin miten videokameraa voi käyttää oppimisen välineenä perusopetuksessa. Tutkielmani perustuu ajatukseen kamerasta audiovisuaalisen kulttuurin kynänä, monipuolisena kirjoittamisen, kuvittamisen ja itsensä ilmaisemisen välineenä, jonka käyttö on yksinkertaista ja tasa-arvoista. Lähestyn kysymystä sekä kasvatuksen, mediakasvatuksen että elokuvateorian näkökulmista ja etsin niiden yhtymäkohtia. Tavoitteena on hahmotella työkaluja ja kehyksiä, joista olisi opettajille hyötyä käytännön koulutyössä, ja jotka auttaisivat entistä paremmin integroimaan mediakasvatuksen näkökulmia opetukseen. Kasvatuksen teoriassa käsittelen konstruktivistista oppimiskäsitystä, jonka mukaan oppiminen on aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, jossa oppilas itse rakentaa oman tietonsa. Tästä näkökulmasta tärkeitä ovat monipuoliset ja motivoivat oppimisympäristöt sekä oppilaan luontaista uteliaisuutta ruokkivat työtavat. Korostan myös yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmiä, jotka mahdollistavat työskentelyn pienryhmissä siten, että oppilaat pääsevät osallistumaan aktiivisesti ja tasapuolisesti. Videokameran luonnetta työvälineenä käsittelen elokuvateorian näkökulmasta. Nostan esille näkemyksiä, joiden mukaan kamera on erityisesti todellisuuden hahmottamisen väline, jonka katse poikkeaa ihmisen katseesta. Esittelen myös Alexandre Astrucin ajatuksen kamerakynästä, jolla on oma ilmaisuvoimainen kielensä. Liitän nämä ajatukset konstruktivismin kontekstiin: kamera voi olla todellisuuden tutkimisen ja tiedon rakentamisen väline. Teorian ja käytännön kokeilujen pohjalta määrittelen koulutyössä toteutettavalle videokuvaamiselle kolme toiminnallista tavoitetta: tiedon jakamisen, havainnoinnin ja käsittelyn sekä itseilmaisun. Tämän kolmijaon perusteella opetusta on mahdollista suunnitella ja arvioida. Koko tutkimuksen taustalla on huoli audiovisuaalisen mediakulttuurin keskeisten kansalaistaitojen toteutumisesta. Koska tämän päivän media on kiinteä osa yhteiskuntaa, sen päätöksentekoa ja julkista tilaa, on jokaisella kansalaisella oltava siihen vapaa pääsy. Tämä edellyttää taitoja pukea ajatuksiaan mediaviestien muotoon. Jos videokamera on audiovisuaalisen kulttuurin kynä, on sen käyttö kirjoitustaitoon verrattava kansalaistaito.

Partituurista oopperaksi : laulajan työvälineet

Partituurista oopperaksi on tutkielma laulajan työprosessista ja sen hallinnan keinoista. Tämä kirjallinen opinnäytetyö perustuu muistiinpanoihin ja kokemuksiin Dorabellan roolin työstämisestä W. A. Mozartin oopperassa Cosı̀ fan tutte. Lisäksi työ perustuu kirjallisuuslähteisiin ja erityisesti aikaisemman opinnäytetyöni tuloksiin Näyttelijäntyö esittävän säveltaiteen palveluksessa (Mäkelä 2005). Laulajan työ voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan, jotka ovat taustatyö, näyttämötyö ja esiintyminen. Ne voidaan edelleen jakaa erilaisiin elementteihin, kuten musiikin ja roolin analyysi, ohjaaja, kapellimestari, yleisö jne. Työn tarkoituksena oli selvittää, mitä laulaja tarvitsee kokonaisvaltaisen esityksen rakentamiseksi ja millaisin välinein hän voi pureutua erilaisten elementtien hallintaan. Toisin sanoen tarkoituksena oli koota jonkinlainen työkalusarja laulajan työprosessia varten, jota voi tarpeen mukaan täydentää ja karsia. Laulajan työn oppiminen perustuu hyvän vokaalitekniikan työstämiseen. Silti laulajan työ ei ole pelkästään vokaalitekniikkaa, vaan se on monimuotoinen työprosessi, jolle laulutekniikka muodostaa työskentelyn perustan. Prosessiin kuuluvat elementit vaikuttavat tähän perustaan. Keskeinen tutkimusongelma oli analysoida keinoja eli välineitä, joiden avulla elementtejä voidaan hallita laulajan työssä. Tämä opinnäytetyö tarjoaa esimerkkejä ja vihjeitä mm. musiikin, tarinan taustan ja roolin analysoimiseksi sekä yleisön impulssien hyödyntämiseksi. Työtä voi käyttää joko laulajan työprosessin kuvauksena, esimerkkinä eräästä laulajan työhön soveltuvasta työkalusarjasta tai sieltä voi poimia yksittäisiä välineitä tarpeen mukaan. Parhaimmillaan työ voi tarjota hyödyllistä informaatiota mm. laulajille, laulunopiskelijoille ja laulunopettajille työprosessin kokonaisvaltaisuudesta.

Epstein-Barr-virus -IgG-avidity : menetelmän pystytys ja evaluointi

Epstein-Barr-virus (EBV) on hyvin yleinen ihmispatogeeni. Primaarin EBV-infektion erottaminen viruksen reaktivaatiosta sekä oireiltaan samankaltaisista taudeista on tärkeää. EBV-IgG-aviditeettitutkimusta käytetään infektioajankohdan määrittämiseen. Työ tehtiin Helsingin yliopiston virustutkimusryhmässä. Työn tarkoitus oli tutkia, soveltuuko Diasorinin IgG-VCA tuotepaketti aviditeettitutkimukseen sekä selvittää antaako EPR-menetelmä vai index-menetelmä luotettavammat tulokset. Määritin Diasorinin aviditeettimenetelmällä yhteensä 101 seeruminäytettä. Näytteistä 35 oli vanhan immuniteetin näytettä ja loput akuutin infektion näytteitä. Referenssimenetelmänä toimi HUSLABin Dade Behringin menetelmä. Suurimmalle osalle näytteistä oli aviditeettitulos määritettynä myös referenssimenetelmällä. Aviditeettimenetelmän periaate on ELISA-menetelmän muunnos, jossa osaa vasta-aineproteiineista denaturoidaan urealiuoksella. Näin saadaan selville, onko vasta-aine tiukasti vai löyhästi kiinnittynyt antigeeniinsa. Matala aviditeetti viittaa akuuttiin infektioon ja taas korkea aviditeetti vanhaan immuniteettiin. Tulosten perusteella Diasorinin IgG-VCA tuotepakkaus soveltuu melko hyvin aviditeettitutkimukseen. Verratessani saatuja tuloksia referenssimenetelmän tuloksiin oli menetelmien välinen korrelaatio hyvä. Diasorinin 4-pisteen EPR-menetelmän sensitiivisyys ja spesifisyys olivat laskutavasta riippuen kummatkin noin 90 mikä on kohtalaisen hyvä. Verrattaessa eri tulostenlaskentatapoja keskenään antoi 4-pisteen EPR-menetelmä luotettavimmat tulokset. Index-menetelmän heikkous oli huono sensitiivisyys, joka jäi vain 77 in. Saatujen tuloksien perusteella voidaan todeta, että Diasorinin tuotepakkaus soveltuu aviditeettitutkimukseen. Aviditeettitutkimuksesta on usein hyötyä lisätutkimuksena tavallisten EBV-vasta-ainetutkimusten rinnalla. Todennäköisesti suuremmalla otoskoolla olisi menetelmän sensitiivisyys ja spesifisyys olleet vielä paremmat.

Noin yksivuotiaan lapsen kehitys : havainnointivideo lasten toimintaterapian opetukseen

Lasten toimintaterapia perustuu lapsen normaalin kehityksen ymmärtämiseen ja arvostamiseen. Pystyäkseen pätevästi arvioimaan lapsia toimintaterapeutin täytyy olla tietoinen niistä tämänhetkisistä käsityksistä ja teorioista, jotka koskevat lapsen kehitystä. Tällainen taustatieto auttaa suunnittelemaan lapsen toimintaterapian sisältöä. Opinnäytetyöni tavoitteena oli tehdä havainnointivideo noin yksivuotiaan lapsen kehityksestä lasten toimintaterapian opetuksessa käytettäväksi. Video on rajattu koskemaan noin yksivuotiaan lapsen kehitystä. Työni tarkoituksena on auttaa toimintaterapian opiskelijoita lapsen kehityksen oppimisessa. Opinnäytetyöni muoto on toiminnallinen opinnäytetyö. Se sisältää tuotoksen eli havainnointivideon ja opinnäytetyöraportin. Opinnäytetyöprosessini sisälsi erilaisia vaiheita. Ensin perehdyin niihin lapsen kehitykseen liittyviin teorioihin, joita lasten toimintaterapian opetuksessa käytetään. Näitä teorioita ovat Moseyn kehityksellinen viitekehys ja sensorisen integraation teoria kehityksestä ja ne toimivat työni viitekehyksinä. Jäsensin lapsen kehityksen osa-alueita toimintakokonaisuuksien ja taitojen avulla. Seuraavaksi ryhdyin lapsen kehitykseen liittyvien teorioiden pohjalta suunnittelemaan, kuvaamaan ja editoimaan videota. Raportissani kuvaan kaikki opinnäytetyöprosessini vaiheet ja perustelen vaiheiden järjestyksen ja sisällön, sekä arvioin omaa opinnäytetyöprosessiani. Havainnointivideossa näkyy niitä kehityksen tasoja ja vaiheita, jossa noin yksivuotias lapsi työssä käyttämieni viitekehysten mukaan on. Uskon, että havainnointivideoni voi toimia hyvin ainakin opiskelijoiden virittäytymisessä lapsen kehityksen ja sen eri osa-alueiden opiskeluun. Avainsanat oppiminen, lapsen kehitys, havainnointivideo

Opettajien tiimityöskentely kamarimusiikkiyhtyeen opetuksessa : Vantaan Peltolan koulun yhteismusisointiprojekti syksyllä 2005

Tutkin opinnäytetyössäni syksyllä 2005 järjestettyä Vantaan Peltolan koulun yhteismusisointiprojektia opettamisen näkökulmasta. Musiikkiluokkien oppilaista muodostettiin pieniä kamarimusiikkiryhmiä, joita jokaista ohjasi vähintään kaksi opettajaa, poikkeuksena puhaltajien ryhmä. Vastaavanlaista yhdessä opettamista on aiemmin kokeiltu opetusharjoitteluryhmässäni, ja Peltolan koulun projektin myötä kiinnostuin tutkimaan opettajien tiimityöskentelyä tarkemmin. Olen valinnut projektista kolme ryhmää, joiden toimintaa, tavoitteita ja toimintatavan vaikutusta musiikin oppimiseen olen tutkinut. Yritän työssäni selvittää, miten yhdessä opettaminen onnistui ja miten se vaikutti ryhmän oppimiseen. Tutkimusaineistona on videomateriaali, joka saatiin kuvaamalla kaikki opetuskerrat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Oppilaille ja opettajille tehtiin projektin jälkeen kyselyt. Yhdessä opettaminen toteutui eri ryhmissä eri tavoin. Joissain ryhmissä opettajat ohjasivat tuntia vuorotellen, ja joissain ryhmissä opettajien keskinäinen työskentely oli nivoutunut tiiviimmin yhteen. Ratkaisevaa ryhmän työskentelyn kannalta oli kuitenkin se, minkälaista sekä opettajien keskinäinen ja koko ryhmän välinen yhteistyö ja vuorovaikutus oli. Työtä tehdessäni esille nousi muutamia kehitysehdotuksia. Videointia voitaisiin käyttää tiiviimmin opetuksen tukena siten, että kunkin ryhmän opettajat katsoisivat videon aina ennen seuraavaa opetuskertaa. Opettajat voisivat myös yhdessä ryhmänsä kanssa kehittää ja suunnitella opetustaan videolta tehtyjen havaintojen perusteella. Jotta oppilaat innostuisivat musisoimaan, opettajat voisivat itse olla osana yhtyettä ja soittaa mukana konsertissakin. Näin oppilaat väkisinkin tempautuisivat musisointiin vahvemmin mukaan ja saisivat siihen hyvän kosketuksen.

Kaksi varhaista suomalaista väitöskirjaa DDR:n kirkoista

Aulikki Mäkinen