Haastattelututkimus kolmen luokanopettajan toteuttamasta tehostetun tuen eriyttämisestä

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten muutamat tehostettua tukea antavat opettajat eriyttävät tehostetun tuen oppilaitaan. Tutkimuksessa kartoitettiin sitä, mitä Perusopetuksen opetussuunnitelman muutoksissa ja täydennyksissä (2010) mainittuja tehostetun tuen muotoja haastatelluilla oli käytössään, mitä opettajat ymmärsivät eriyttämisellä sekä sitä, miten opettajat käytännössä eriyttivät tehostetun tuen oppilaitaan. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Haastatteluteemat perustuivat Sousan ja Tomlinsonin (2011) eriyttämisen malliin. Tutkimuksessa haastateltiin kolmea luokanopettajaa, joiden luokissa oli yhteensä seitsemän erilaista tehostetun tuen oppilasta. Viidellä oppilaalla oli pääasiassa kielellisiä vaikeuksia ja kahdella ongelmat liittyivät käyttäytymiseen. Tuloksista havaitaan, että oppilaiden saama tuki vaihteli siinä, missä vaikeuksien ja tarpeiden kuvauksetkin. Suurin osa tehostetun tuen oppilaista sai osa-aikaista erityisopetusta ja tukiopetusta ainakin kerran viikossa. Haastateltavat määrittelivät yhtenevästi eriyttämisen olevan oppilaan yksilöllistä huomiointia, jossa opetuksen suunnittelu lähtee liikkeelle oppilaan oppimisvalmiuksista. He pitivät tärkeänä turvallista luokkailmapiiriä ja tehostetun tuen oppilaan luokkaan sulautumista. Tehostetun tuen oppilaille annettiin osittain erilaisia tehtäviä ja vähemmän etenkin soveltavia tehtäviä. Kaikki tehostetun tuen oppilaat työskentelivät ajoittain muualla kuin omalla paikallaan ja eriyttämistä toteutettiin erilaisten ryhmittelyjen avulla. Haastateltavat kertoivat käyttäneensä oppimisen tuen apuvälineinä muun muassa aakkoskirjaimia, helmitauluja, kynää ja paperia, kuvakortteja, tietokonetta, äänikirjoja, kynätukea ja näppylätyynyjä. Kaikki haastateltavat kertoivat arvioivansa tehostetun tuen oppilaitaan jatkuvasti työskentelyn aikana sekä ennen opiskelua ja opiskelun jälkeen. Haastatellut kertoivat tarvittaessa muutelleensa kokeiden tekokäytänteitä tehostetun tuen oppilasta tukevammaksi. Lisäksi ensimmäisen luokan opettajat olivat kokeneet oppilasta motivoivien kannustimien käytön hyödyllisiksi

Tämä oli hyvä saapumiserä : tapaustutkimus sotilaskoulutuksen tavoitteista, tuloksellisuuskäsitteistä sekä arvioinnista yhdessä Kaartin Jääkärirykmentin perusyksikössä

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia perusyksikön antamaa sotilaskoulutusta tuloksellisuuden ja arvioinnin näkökulmasta. Tuloksellisuuden yläkäsite jakautuu tässä työssä kolmeen alakäsitteeseen; vaikuttavuuteen, tehokkuuteen ja taloudellisuuteen. Tutkimuksen ta-voitteena oli selvittää, miten perusyksikön antama sotilaskoulutus jäsentyy tuloksellisuuden mallin avulla tarkasteltuna, ja voisiko kyseinen malli antaa lisäarvoa koulutuksen kehittämi-seen ja perusyksikön tekemän tuloksen arvioimiseen. Tutkimus on ensimmäinen, joka tarkastelee perusyksikön antamaa sotilaskoulutusta tuloksellisuuden näkökulmasta. Tutkimus jakautuu kolmeen tutkimustehtävään, joissa asiaa tarkastellaan perusyksikön näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat sotilaskoulutuksen tavoitteet, koulutus tuloksellisuuden mallin kautta ja kotiutuneen varusmiehen arviointi. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus ja tutkimuskohteena oli yksi Kaartin Jääkärirykmentin perusyksiköistä. Työn tieteenfilosofinen tausta tulee pragmatismista ja tutkimuksen etenemisen logiikkaa kuvaa hermeneuttinen kehä. Empiirisen aineiston tiedonantajina toimi seitsemän tutkimuskohteessa työskentelevää henkilöä. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaisesti teemoittelulla, ja aineiston tulkinnassa yhdistettiin fakta- ja näytenäkökulmaa. Tutkimustulosten mukaan vaikuttavuudessa suuren painoarvon saavat affektiivisen oppimisen ulottuvuuteen liitetyt tavoitteet ja formaalit tavoitteet. Tehokkuutta kuvaa syväoppimiseen johtava opetus. Taloudellisuudessa keskeisimpänä tuloksena on se, että koulutukselle asetettujen tavoitteiden ja resurssien suhde ei elä. Arviointi nähdään perusyksikön tasalla kehittämisen työkaluna, mutta siirryttäessä organisaatiossa ylöspäin, perusyksikössä koetaan, että arvioinnin funktio muuttuu kehittämisen työkalusta tilivelvollisuuden osoittamiseksi. Tämän tutkimuksen keskeisimmiksi johtopäätöksiksi voidaan nostaa sotilaskoulutuksen päämäärän näyttäytyminen teorian ja empirian suhteen samalta, päämäärän ollessa toimintakykyinen yksilö ja suorituskykyinen joukko. Erot vaikuttavuuden osalta syntyvät organisaatiotasojen eri painotuksista arvottaa sotilaskoulutukselle asetettuja tavoitteita. Tehokkuudessa arviointi ei kohdistu koulutukseen itseensä, vaan sitä arvioidaan koulutuksen lopputuloksen kautta. Koulutuksen tuloksellisuuden arviointimallin käyttö tuo tämän tutkimuksen valossa lisäarvoa koulutuksen kehittämiseen.