329 resultados para pilaantunut maa
Resumo:
Merenkurkun saaristo on Suomen ensimmäinen Unescon luonnonperintökohde. Merenkurkun saariston kertomus alkaa noin kymmenentuhannen vuoden takaa. Perääntyvän mannerjäätikön sulaminen synnytti tämän ainutlaatuisen saariston, jossa jäämassojen aikoinaan alas painama maa kohoaa merestä ja uudistaa maisemaa jatkuvasti. Sekä ihmiset, eläimet että kasvit ovat oppineet sopeutumaan muuttuvaan elinympäristöönsä poikkeuksellisella tavalla. Merenkurkussa jääkausi on ohi, mutta sen jälkinäytös jatkuu edelleen.
Resumo:
Puutarhoista karanneet jättiputket, jättipalsami ja kurtturuusu ovat levinneet laajalti luontoon koko Suomessa. Nämä lajit ovat luonnon monimuotoisuutta ja elinympäristöjen viihtyisyyttä uhkaavia vieraslajeja. Jättiputket uhkaavat myös suoraan ihmisen terveyttä. Lounais-Suomessa aloitettiin näiden lajien järjestelmällinen kartoitus ja käytännön torjunta jo vuodesta 2008 alkaen. Aiemmista vieraslajihankkeista vuosina 2008-2010 on saatu merkittävästi tietoa jättiputkien, jättipalsamin ja kurtturuusun torjunnasta. Hankkeissa testattiin erilaisia torjuntamenetelmiä, kuten kasvien kitkentää, kaivamista juurineen, peittämistä pressuilla ja kemiallista käsittelyä. Hankkeissa seurattiin eri torjuntatapojen tehokkuutta ja laskettiin niiden kustannuksia. Myös torjuntatyön järjestämisen eri tapoja, kuten urakointi, torjuntatiimi ja talkoot, on seurattu ja niiden kustannuksia arvioitu. Tämä raportti esittää Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toiminta-alueella saatuja kokemuksia ja paikallisesti hyväksi havaittuja toimia jättiputkien, jättipalsamin ja kurtturuusun leviämisen estämisessä, myös vieraslajien torjunnasta aiheutuneita kustannuksia. Toivomme, että raportti antaa eväitä vieraskasvilajien torjunnan suunnitteluun muilla alueilla ja auttaa arvioimaan toimintaan liittyviä kustannuksia. Raportti on osa Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa ja useamman organisaation yhteistyönä toteuttamaa Havina-hanketta (Haitallisten vieraslajien hallinta ja tietoisuuden lisääminen).
Resumo:
Tutkimus käsittelee Jordanian asevoimien kehitystä 60- ja 70-luvulla. Tutkimuksella pyrin selvittämään mahdollisimman laajasti Jordanian asevoimien kehityslinjoja ja niihin vaikuttaneita tekijöitä. Tutkimus keskittyy asevoimien organisaation ja doktriinin kehittymiseen, asehankintoihin sekä politiikan ja taloudellisten resurssien vaikutukseen asevoimien kehityksessä. Organisaatiota pyritään tarkastelemaan yhtymätasolla, jolloin saadaan kokonaiskuva kehityksestä. Jotta tutkimus ei jäisi vain kehityksen pinnalliseksi tarkasteluksi, pyritään selvittämään kehityksen syyt ja seuraukset. Jordania itsenäistyi Iso-Britannian hallinnosta vuonna 1946. Jordanian on yleensä katsottu kuuluvan konservatiivisiin arabimaihin, koska se on perinteisesti pyrkinyt välttämään radikaaleja linjoja politiikassaan. Jordania ei ole taloudellisesti omavarainen valtio ja se on joutunut luottamaan ulkomaiden taloudelliseen tukeen. Jordania on yleensä saanut tukea länsimailta ja öljyllä rikastuneilta arabimailta. Jordanian asevoimien kehittämisen päämääränä on ollut Jordanian kuningaskunnan itsenäisyyden ja poliittisen toiminnanvapauden säilyttäminen. Lähi-idän arabivaltioiden itsenäistyttyä ja Israelin valtion synnyttyä Lähi-idässä on ollut jatkuva vastakkain asettelu arabimaiden ja Israelin välillä. Jordanian puolustusratkaisuja on rajoittanut se tosia-asia, että Jordanialta puuttui maa-alueen syvyys, koska taloudellisesti ja poliittisesti tärkeät alueet olivat heti Israelin rajan tuntumassa. Puolustettavan alueen syvyyden puuttuminen pa- kottaa asevoimien käyttöperiaatteen etupainoiseksi, koska kuluttavaa viivytystaistelua ei voida käydä syvällä alueella. Jordanian sotilasjohto on tiedostanut Israelin sotilaallisen ylivoiman ja operatiivinen suunnittelu on perustunut koko 1960- ja 1970-luvulla Israelin heikkouksien hyväksikäyttöön. Mahdollisten konfliktien on oletettu olevan lyhyitä YK:n puuttuessa tilanteeseen. Jordanian asevoimat eivät ole missään vaiheessa varautuneet pitkäkestoiseen sotaan Israelia vastaan. 1960- ja 1970-luvuilla asevoimien organisaation kehityksen suuntana on selvästi ollut joukkojen mekanisointi kalustohankintojen vaikeuden ja taloudellisten resurssien puitteissa. Joukkojen mekanisoinnin myötä ilmapuolustuksen tarve on entisestään lisääntynyt. Jordanian asevoimien kehittämisen merkittävin saavutus 1960-1980 on ollut ilmapuolustusjärjestelmän hankkiminen 1970-luvun loppupuolella.
Resumo:
Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään kadettien tämän hetkinen fyysisen kunnon taso ja tutkimaan, miten fyysinen kunto on muuttunut viimeisen yhdeksän vuoden aikana peräkkäisillä kadettikursseilla taistelukentän näkökulmasta. Sotilailta edellytetään vähintään 51,3 - 55 ml/kg/min hapenottokykyä ollakseen taistelukelpoisia. 12- minuutin juoksutestissä tämä edellyttää vähintään 2800 metrin tulosta. Lihaskuntotestissä vaaditaan vähintään hyvää tulosta. Tämän perusteella olen asettanut tutkimuksen tavoitteeksi selvittää, vieläkö kadettien nykyinen kunto vastaa taistelukelpoisuuden edellyttämää tasoa. Kadettien fyysistä kuntoa mitataan kestävyyden osalta 12- minuutin juoksutestillä ja lihaskuntoa viisiosaisella lihaskuntotestillä. Lisäksi kadetit juoksevat valojänistestin, joka mittaa kadettien maksimaalista hapenottokykyä. Tämä tutkimus täydentää jo tehtyjä tutkimuksia. Tutkittavana joukkona käytettiin maa- ja merivoimien kadetteja, jotka ovat aloittaneet opintonsa vuosina 1995 - 2004. Tutkimuksessa etsittiin vastausta seuraaviin tutkimuskysymyksiin: - Miten kadettien fyysinen kunto on muuttunut vuodesta 1995 vuoteen 2004? - Millä tasolla kadettien fyysinen kunto on tällä hetkellä taistelukentän näkökulmasta? - Mikä merkitys antropometrialla on fyysiseen kuntoon? - Millaisia eroja on havaittavissa eri puolustushaarojen sekä sukupuolten välillä? Tutkimus osoitti, että kadettien fyysinen kunto on laskenut asteittain vuodesta 2000 lähtien. Maksimaalinen hapenottokyky laski vuodesta 1995 vuoteen 2002 4,1 ml/kg/min eli 6,7%. Muutos oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p=0,000). Vuosina 1995 - 2000 kadetit saavuttivat 12- minuutin juoksutestissä keskimäärin 2972 metrin tuloksen, nuorimpien kadettien savuttama tulos oli enää 2817 metriä. Kestävyys laski viiden vuoden aikana lähes 5%. Merikadettien tulokset ovat kaikissa testeissä jääneet noin kaksi prosenttiyksikköä maavoimien kadettien tuloksista. Tulosten perusteella nykyisten kadettien fyysinen kunto jää alle taistelukelpoisuudelle määritetyn vaatimustason. Tulos on lähes samansuuntainen kaikilla kadeteilla puolustushaarasta tai sukupuolesta riippumatta.Tutkimuslähteinä on käytetty kirjallisuutta ja kadettien fyysisen kunnon testituloksia.
Resumo:
Rajavartiolaitoksen palveluksessa työskentelee yli 3000 henkilöä erilaisissa tehtävissä. Tässä joukossa 72 meriupseeria ei ole suuri määrä, mutta kyseessä on kuitenkin henkilöstöryhmä, joka työskentelee johtotehtävissä sekä merivartiostoissa, että koko rajavartiolaitoksessa. Viimeisen kymmenen (10) vuoden aikana tästä joukosta on irtisanoutunut yhteensä 19 henkilöä, ennen eläkeoikeuden saavuttamista tai eroamisikää. Kun samaan aikaan ainoastaan kolme (3) muiden upseeriryhmien (maa- ja ilmavoimien koulutuksen saanutta) edustajaa on päätynyt vastaavaan ratkaisuun, voidaan puhua poikkeuksellisesta ilmiöstä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa selkeä yhteenveto niistä syistä, jotka ovat johtaneet nähdynlaiseen kehitykseen. Tutkimusongelmaksi muodostui: miksi moni meriupseeri on irtisanoutunut rajavartiolaitoksesta vuoden 1996 jälkeen? Tutkimuksen tarkoituksena ei ollut muodostaa kehitysehdotusta siitä, miten irtisanoutumiset voitaisiin jatkossa välttää. Tutkimuksen teoreettisen taustan muodostivat meriupseerin ura rajavartiolaitoksen työntekijänä erityispiirteineen, työtyytyväisyys sekä upseerin uramotivaatio. Tutkimusta suunniteltaessa ei haluttu luoda mitään hypoteesia siitä, mikä on johtanut kyseiseen kehitykseen. Yhtenä syynä oli se, että tutkimuksen taustaa kartoitettaessa havaittiin, että aihetta – henkilöstön irtisanoutumisia – oli ylipäänsä tutkittu hyvin vähän, jos ollenkaan. Tutkimusotteena tässä tutkimuksessa oli kvalitatiivinen tutkimus, jota täydennettiin kvantitatiivisella osuudella. Tutkimusmetodiksi valittiin sisällönanalyysi. Tiedonkeruu suoritettiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla, joiden pohjalta laadittiin lopuksi vielä haastatteluja täydentävä kysely. Sisällönanalyysi suoritettiin teoriasidonnaisen analyysin avulla. Tutkimustuloksista ensimmäiset liittyivät irtisanoutuneiden erittäin suureen määrään rajavartiolaitokseen valmistuneiden upseerien joukosta: vuosien 1988 - 2000 aikana valmistuneista meriupseereista 47,5 % oli irtisanoutunut. Neljä (4) upseeria oli kuitenkin ehtinyt palata rajavartiolaitoksen palvelukseen, mikä laski edelleen muualla työskentelevien osuudeksi 37,5 %. Vastauksena varsinaiseen tutkimuskysymykseen ei saatu mitään yksiselitteistä, kaikkia yhdistävää tekijää. Lähimmäksi sellaista osuu uran kulminaatiopisteeksi laskettava siirtyminen kenttätyöstä toimistotehtäviin, mikä vaikuttaa useaan osa-alueeseen irtisanoutumisen syissä. Erityisen kiinteästi tähän liittyvät taloudelliset tekijät, eli kokonaisansion lasku, vaikka palkka mahdollisesti pysyisi samana tai hieman nousisi. Toinen kokonaisuus oli siirtovelvollisuuden, työpaikan sijainnin ja yksityiselämän muodostama yhtälö. Siirto toiselle paikkakunnalle, tai työpaikan epätoivottu sijainti, vaikuttaa väistämättä myös läheisiin, mitä kautta irtisanoutuminen saattaa nousta ajankohtaiseksi. Henkilöstöpolitiikka ja urakehitys sekä työn sisältö esittivät osalla irtisanoutuneista merkittävää tekijää: rajavartiolaitos ei mahdollistanut suuntautumista tietylle, henkilöitä itseään kiinnostavalle urapolulle. Syyt saattoivat olla myös pelkästään epäonnistuneessa henkilöstöpolitiikassa: esimerkiksi annettuja lupauksia tulevista työtehtävistä ei pidetty. Jokaisen tutkitun syyt irtisanoutumiseen olivat viime kädessä luonnollisesti yksilöllisiä, mutta kaikissa tapauksissa niissä kuitenkin esiintyi yhteisiä piirteitä. Painotukset eri syiden kohdalla vain vaihtelivat.
Resumo:
Varsinais-Suomen ELY-keskus on kerännyt joka toinen vuosi koottavaan raporttiin tietoja Varsinais-Suomen maataloudesta, kalataloudesta, maaseudusta sekä maaseutu- ja saaristoelinkeinoista. Raportissa on keskeisiä tietoja ELY-keskuksen maaseutupalvelut -yksikön ja kunnallisen maaseutuhallinnon sekä myös joittenkin yhteistyökumppanien toiminnasta vuodelta 2012. Osittain tietoja löytyy useammalta vuodelta. Tilastoilla pyritään antamaan kattava kokonaiskuva varsinaissuomalaiseen maatalouteen ja maaseudulle kohdistuvasta maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan rahoituksesta. Joidenkin maakunnallisten vertailutilastojen avulla on haluttu tuoda esiin Varsinais-Suomen valtakunnallinen merkitys keskeisenä elintarvikkeiden tuotantoalueena. Julkaisun tietolähteinä on käytetty hallinnon omista tietojärjestelmistä saatavia raportteja sekä muita hallinnonalan valtakunnallisia tilastojulkaisuja. Eri tietolähteistä saatavat luvut voivat poiketa toisistaan. Tilastoja voidaan tuottaa esimerkiksi haku-, myöntö- tai maksuajankohtien perusteella. Maatalouden yksikkökoot kasvavat ja tuotanto keskittyy. Monessa kunnassa saattaa olla joltakin tuotannonalalta vain yksittäisiä maatiloja. Tietosuojasyistä kuntakohtainen tilastovertailu ei tällöin sovi tarkastelulähtökohdaksi.
Resumo:
Verkottuneessa ja globaalissa maailmassa ei pelkkään kineettiseen vaikuttamiseen perustuva sodankäynti ole tuottanut enää toivottuja tuloksia ja siksi sekä valtiolliset että ei-valtiolliset toimijat ovatkin kääntäneet katseensa muihin keinoihin. Vaikuttaminen on siirtymässä maa-likeskeisyydestä mielikeskeisyyteen, jossa maaleina ovat kohteen arvot, asenteet, ajatukset ja lopulta identiteetti. Näihin vaikuttamalla halutaan muuttaa kohteen käyttäytymistä omalta kannalta suotuisaan suuntaan. Teknologiset vallankumoukset ovat lisänneet informaation määrää eksponentiaalisesti ja tä-hän globaaliin informaatioon on alati kasvavalla joukolla pääsy lähes milloin ja mistä tahan-sa. Jokainen informaatioon käsiksi pääsevä voi myös ryhtyä tuottamaan informaatiota mui-den saataville, ja tämä viestinnällinen mullistus on vaikuttanut radikaalisti myös länsimaiseen sotataitoon informaation noustessa yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi nykyajan ja tulevaisuuden konflikteissa. Tapahtumista, joista vielä sata vuotta sitten kuultiin vasta päiviä tai viikkoja niiden jälkeen, saadaan tänä päivänä nähdä reaaliaikaista kuvavirtaa mobiilipäätelaitteen vä-lityksellä. Tämä mullistus on pakottanut niin valtiolliset kuin ei-valtiollisetkin toimijat kiin-nittämään entistä enemmän huomiota taisteluun informaatiosta informaatioympäristössä sekä yleisön mielikuvista ja mielipiteistä. Fyysisestä kontaktista voittajana selvinnyt osapuoli voi jäädä häviäjän rooliin, mikäli taistelu informaatiorintamalla hävitään. Totuus on toisarvoista, mielikuvat ratkaisevat. Jotta taistelu mielikuvista, ajatuksista ja asenteista olisi mahdollisimman tehokasta, täytyy kunkin osapuo-len organisoida omat ponnistuksensa resurssien käytön optimoimiseksi karsien päällekkäi-syydet ja ristiriidat omista sanomistaan. Kaikkien eri tahojen täytyy siis sovittaa omat vies-tinsä palvelemaan ylemmän tahon tavoitteita päätyen aina politiikan määrittämään tavoittee- seen. Tätä kutsutaan strategiseksi kommunikaatioksi, jota voidaan pitää ajattelua ohjaavana mallina tai jopa eräänlaisena sotataidollisena paradigmana. Tässä työssä tutkittiin Israelin suorittamaa sotilaallista operaatiota Gazan kaistaleella vuosien 2008 – 2009 vaihteessa. Operaatiosta käytetään yleisesti länsimaissa nimeä Cast Lead. Ope-raation tarkoituksena oli iskeä Gazassa toimivaa, länsimaiden terroristijärjestöksi katsomaa Hamas-järjestöä vastaan ja lopettaa sen tekemät raketti- ja kranaatti-iskut Israeliin. Tutki-muksen tarkoituksena oli selvittää, miten strateginen kommunikaatio oli järjestetty ja toteu-tettu Israelissa operaatioon liittyen. Työ on jatkoa tutkijan esiupseerikurssilla 64 laatimalle työlle ”Psykologinen vaikuttaminen CAST LEAD -operaatiossa”. Lähdemateriaalin avulla muodostettiin strategisen kommunikaation viitekehys, jota käytettiin analyysirunkona teoriaohjaavalle sisällön analyysille. Tutkittavaa operaatiota käsittelevästä avoimista lähteistä kerättyä aineistoa analysoitiin strategisen kommunikaation viitekehyksen kautta keräten havaintoja viitekehyksen eri osa-alueiden esiintymisestä. Tällä tavalla kyettiin muodostamaan kuva Israelin strategisen kommunikaation organisoinnista, eri toimijoista se-kä niiden vastuista ja eri tavoista, joilla viestejä välitettiin millekin kohdeyleisölle. Samalla pyrittiin hahmottelemaan Israelin narratiivia tutkittavaan operaatioon. Työ jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa luvuissa yksi ja kaksi käsitellään tutki-muksen teoreettiset taustat, menetelmät ja metodit sekä määritellään keskeisimmät käsitteet. Luvussa kolme käsitellään strategisen kommunikaation osatekijät käsiteanalyysin kautta. Toisessa osassa luvuissa neljä ja viisi käsitellään operaation kulku ja tausta pääpiirteittäin se-kä jaotellaan strategisen kommunikaation viitekehyksen avulla tehdyt havainnot kuvaamaan strategisen kommunikaation toteutumista operaatiossa. Kolmannessa osassa luvussa kuusi käsitellään johtopäätökset sekä arvioidaan tutkimuksen toteutumista sekä jatkotutkimustarpeita. Strategisen kommunikaation viitekehys muodostettiin ulkomaisten ja suomalaisten lähdete-osten avulla. Strategisen kommunikaation käsiteanalyysissä käsiteltiin strategiaa, kommuni-kaatiota sekä näiden taustalla olevia teorioita eri lähteiden avulla ja siten pyrittiin muodosta-maan laaja-alainen kuva siitä, mitä strateginen kommunikaatio on ja miten se toimii. Tutki-muksen aineisto koottiin avoimista lähteistä internetin eri mediatalojen sivuilta ja sitä täy-dennettiin virallisten ja epävirallisten tahojen sivustojen tarjoamalla informaatiolla. Aineiston perusteella kyettiin muodostamaan kuva Israelin strategisen kommunikaation or- ganisoinnista vastuineen sekä hahmottelemaan viestejä, teemoja ja narratiivia. Strategisen kommunikaation vaikuttavuutta tässä operaatiossa on mahdotonta mitata aukottomasti, koska tapaustutkimukselle luonteenomaisesti käsiteltävänä oli ainutlaatuinen tosielämän tapahtuma ja siten suoraa vertailukohtaa ei ole. Verrokkina voidaan kuitenkin käyttää aiempia Israelin sotilaallisia toimia, joissa informaatioympäristöön ei oltu kiinnitetty yhtä paljon huomiota. Näin ollen voidaan vetää johtopäätöksiä operaation vaikuttavuudesta vertailemalla esimer-kiksi näiden ajallisesti läheisten operaatioiden aiheuttamia reaktioita maailmalla.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014–2020 on jatkotyö syksyllä 2012 valmistuneelle Pirkanmaan maaseudun kehittämisstrategialle 2014–2020. Maaseudun kehittämisstrategian pohjalta maaseutuohjelman painopisteiksi ovat nousseet maaseudun palvelut, yritys- ja elinkeinotoiminnan kehittäminen, asuminen ja yhteisöllisyys, biotalous ja uusiutuva energia ja osaaminen ja vuorovaikutus. Maaseudun kehittämissuunnitelman laadinnassa on hyödynnetty laajasti ohjelman kirjoitusvaiheessa valmisteluasteella olevia luonnoksia EU:n ohjelmakauteen 2014–2020 liittyen, mm. luonnos Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta ja laki maaseudun kehittämisen tukemisesta. Lisäksi EU:n rakennerahastokauden 2014–2020 suunnitelmia on tarkasteltu yhteensovittamisen näkökulmasta. Pirkanmaan Leader-ryhmät ovat jättäneet maaseutuohjelman paikallisten toimien toteuttamiseen liittyvät strategiansa maa- ja metsätalousministeriöön 14.6.2013 mennessä ja ovat osallistuneet Leader-ryhmähakuun 10.6.2014 mennessä.
Resumo:
Uskelanjoki virtaa Salon kaupungin läpi ja varsinkin jääpato tulvatilanteissa tulvavedenkorkeudet uhkaavat nousta maa-alueille. Tässä työssä tutkittiin valittujen tulvasuojelutoimenpiteiden vaikutuksia tulvavedenkorkeuksiin Uskelanjoessa sekä Salon kaupungin keskusta-alueella. Tavoitteena oli löytää Uskelanjoen tulvimisen ehkäisyyn kustannustehokas ratkaisu. Työssä mallinnettiin Uskelanjoen vedenkorkeuksia yksidimensionaalisesti käyttäen HEC-RAS -mallia. Mallinnus suoritettiin mitoitustulvalla tulvasuojelutoimenpiteille, jotka olivat jäidenpidätysrakennelmien rakentaminen, ruoppaus, pengerrys sekä näiden vaihtoehtojen yhdistelmät. Mallinnuksesta saatujen tulvavedenkorkeuksien avulla laadittiin tarkastellulta uomaosuudelta tulvavaarakartat sekä tulvavahinkoarviot. Näiden tietojen pohjalta voitiin vaihtoehtojen hyötyjä vertailla käyttämällä kustannus-hyötyanalyysia. Kustannus-hyötyanalyysin tuloksista havaittiin, että jäidenpidätysrakennelmat osoittautuivat parhaaksi tulvasuojeluvaihtoehdoksi Uskelanjoessa. Muutkin työssä tutkitut vaihtoehdot osoittautuivat kannattaviksi. Epävarmuuden kumuloituminen vedenkorkeuksien mallinnuksesta hyötyjen ja haittojen arviointiin luo oman epävarmuutensa tässä työssä laskettuihin arvoihin. Tätä epävarmuutta on tutkittu työssä käyttämällä herkkyysanalyysia. Herkkyysanalyysin tuloksia tarkastelemalla jäidenpidätysrakennelmien rakentaminen osoittautui kaikkein riskivapaimmaksi vaihtoehdoksi Uskelanjoen tulvasuojelussa.
Resumo:
Miehittämättömät lavetit nähdään tärkeänä ja nopeasti kehittyvänä taistelukentän elementtinä. Sotilaallisista lähtökohdista suunnitellut miehittämättömät lennokkijärjestelmät ovat arvokkaita, ja puolustusteknologian hinta on edelleen ollut kasvussa. Kaupallisen teknologian hinta sen sijaan on laskenut samalla kun suorituskyky on noussut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, minkälaisia kaupallisesti saatavilla olevia miehittämättömässä lennokkijärjestelmässä käytettäviä komponentteja on olemassa. Tutkimuskysymykset alakysymyksineen ovat: · Minkälaisia taktisen tiedustelulennokin rakentamisessa hyödynnettävissä olevia komponentteja markkinoilla on? o Minkälaisia ovat taktisen tiedustelulennokin rakentamiseen hyödynnettäväksi soveltuvat komponentit? · Mikä on kaupallisista komponenteista kootun lennokin teoreettinen suorituskyky verrattuna olemassa olevien sotilaallisten järjestelmien suorituskykyihin? o Mikä on sotilaallisen lennokkijärjestelmän suorituskyky? Työn mahdollistamiseksi on selvitetty tärkeimpiä vaatimuksia komponenteille sekä valmiille järjestelmille tekstianalyysillä aiemman tutkimuksen pohjalta. Vaatimuksiksi osoittautuivat noin tunnin toiminta-aika, lennokin noin 60 kilometrin tuntivauhti, noin kymmenen kilometrin toimintasäde sekä kyky tuottaa yksinkertaista, mieluiten paikkatiedollista kuvamateriaalia. Myös valaistusolosuhteista ja ulkolämpötiloista aiheutuvia vaatimuksia tutkittiin. Itse komponenttien kartoitus on toteutettu lennokkiharrastajille tarkoitettuihin nettisivuihin tutustumalla. Kerätyn aineiston luotettavuuden arvioimiseksi toteutettiin koelento, jossa mitattiin kaupallisen lennokkikokoonpanon massa ja sillä saavutettavaa lentoaikaa, -matkaa ja - vauhtia. Samalla tutkijalle on syntynyt käsitys siitä, mitä toimivan lennokkijärjestelmän rakentaminen kaupallisista komponenteista vaatii ilman aikaisempaa tietoa aiheesta. Tutkimuksessa käsitellään vain kiinteäsiipisen, taktiseen tiedusteluun soveltuvan lennokin välttämättömiä komponentteja. Maa-aseman komponentit on rajattu työn ulkopuolelle tiedustelutiedon vastaanottamiseen tarkoitettua videovastaanotinta lukuun ottamatta. Johtopäätöksinä todetaan, että markkinoilla on teoriassa taktisen tiedustelulennokin vaatimuksia vaihtelevasti täyttävän lennokin rakentamiseen vaadittavat COTS-komponentit, mutta käytännössä niiden hyödyntäminen autonomiseen toimintaan kykenevän lennokin rakentamisessa saattaa aiheuttaa arvaamattomia ongelmia, ja esimerkiksi elektronista taistelunkestävyyttä ei pystytty toteamaan. Tutkija sai laskeutumisen jälkeen analysoitavaa videokuvaa COTS-komponenteista kootulla lennokilla, mutta koelennon aikainen tihkusade aiheutti sen, että videokuva ei ollut tiedustelutarkoitukseen käyttökelpoista.
Resumo:
Kyrönjoen yläosan tulvasuojeluhankkeen eri osille on useita lupapäätöksiä, joissa luvanhaltijana on valtio. Lupapäätöksissä on velvoite tarkkailla mm. vaikutuksia Kyrönjoen edustan merialueen kalakantoihin ja kalastukseen. Ammattikalastuksen tilaa ja saaliita selvitettiin vuotta 2012 koskeneella tiedustelulla. Tiedustelu postitettiin alueella asuville Maa- ja metsätalousministeriön ammattikalastajarekisteriin kuuluneille kalastajille. Aiemmin vastaavia kalastustiedusteluja on tehty vuosien 1996, 2000, 2003, 2006 ja 2009 kalastuksesta. Vastanneista ammattikalastajista 27 % (7 kpl) oli kalastanut suiston tutkimusalueella vuonna 2012. Tutkimusalueella kalastaneiden ammattikalastajien määrä laski vuoden 2009 jälkeen, ja vuonna 2012 ammattikalastajia oli vähiten koko 2000-luvulla. Kyrönjoen suistossa ammattikalastajien määrä on laskenut vuodesta 2000 vuoteen 2012 noin kaksi kolmasosaa. Ammattikalastajien alueelta saama kokonaissaalis oli vuonna 2012 vain noin 6 % vuoden 2000 saaliista ja vajaa kaksi kolmasosaa vuoden 2009 saaliista. Kalastajakohtainen keskisaalis oli vuonna 2012 samaa tasoa kuin vuonna 2009, mutta merkittävästi pienempi kuin sitä aiemmin. Runsain saalislaji oli vuoteen 2006 saakka kuore, mutta sen jälkeen lahna. Kuoreen pyynti loppui vuosien 2006 ja 2009 tiedustelujen välissä Särkimon rehutehtaan toiminnan päättymisen takia, ja kuoresaaliille ei sen jälkeen ole ollut paikallista ostajaa. Taloudellisesti arvokkain saalislaji kalastajahinnoilla laskettuna oli vuoteen 2006 saakka joko kuore tai silakka, vuonna 2009 siika ja vuonna 2012 made. Madesaaliin arvoa vuonna 2012 nosti hyvien saaliiden lisäksi sen kilohinta, joka oli noin kolminkertainen haukeen ja yhdeksänkertainen lahnaan nähden. Huono vedenlaatu, pyydysten likaantuminen ja virtaaman vaihtelu olivat aiempien vuosien tapaan ammattikalastajien mielestä merkittäviä haittatekijöitä. Suuri osa ammattikalastajista piti Kyrönjoen suistoa hyvänä kalavetenä, kun aiemmissa tiedusteluissa sitä on yleensä pidetty keskinkertaisena. Arvostuksessa tapahtuneeseen muutokseen saattoi vaikuttaa aiempaa pienempi vastanneiden määrä.
Resumo:
Työn lähtökohtana oli tieto siitä, että Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on lähtenyt tarjoamaan kustannuslaskentajärjestelmien sertifiointeja valtion virastoille ja laitoksille. Ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää, mitä kustannuslaskentajärjestelmien sertifioiminen valtionhallinnossa tarkoittaa. Työn toisena tavoitteena oli selvittää, miten Maanmittauslaitoksen kustannuslaskenta muuttuu vuoden 2014 vaihteessa tapahtuvan organisaatiouudistuksen johdosta, ja miten ja milloin tämä uusi kustannuslaskentajärjestelmä voidaan sertifioida. Diplomityö toteutettiin tapaustutkimuksena ja empiirinen aineisto kerättiin kvalitatiivisin menetelmin tekemällä organisaation sisäisiä ja ulkoisia haastatteluja. Maanmittauslaitoksen lisäksi haastateltavat osapuolet olivat VTV, Ernst & Young, sertifiointiprosessin lähes läpikäyneen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen entinen ja nykyinen talouspäällikkö, Maa- ja metsätalousministeriö ja Valtiokonttori. Haastatteluiden lisäksi valtion virastoilta ja laitoksilta kysyttiin ovatko he kuulleet VTV:n tarjoamasta sertifiointipalvelusta ja ovatko he kiinnostuneita tästä kyseisestä palvelusta. Työn tuloksista käy ilmi, että VTV:n palvelu etenee samalla tavalla kuin mikä tahansa muu sertifiointiprosessi. VTV:n palvelu eroaa kuitenkin jonkin verran sertifioinnin perusrakenteesta, koska kustannuslaskentajärjestelmien tapauksessa ei ole laadittu yleisiä standardeja kustannuslaskennalle. Tämän vuoksi perusrakenteessa ei ole ollenkaan standardin omistajaa. Standardin omistajan paikalle sijoittuvat laki valtion talousarviosta ja asetus valtion talousarviosta. Maanmittauslaitoksen kustannuslaskenta muuttuu organisaatiouudistuksen myötä odotettua enemmän. Uuden organisaatiorakenteen vuoksi kustannuksia ei tarvitse vyöryttää toimintayksiköille, tulosyksiköille ja vastuualueille. Kustannukset vyörytetään jatkossa vain tuotteille ja projekteille. Maanmittauslaitoksen kannattaa sertifioida uusi kustannuslaskentajärjestelmänsä vuonna 2014, vaikka seuraavien vuosien aikana on tiedossa uusia muutoksia sekä organisaatioon, että tietojärjestelmiin. Ennen varsinaista tarkastusta Maanmittauslaitoksen kustannuslaskentajärjestelmä kuvattiin uudelleen.
Resumo:
Nykyaikainen sotataito – sotilaallinen voima muutoksessa esittelee nykyaikaisen sotataidon keskeisiä ja ajankohtaisia piirteitä. Painopiste on sotateorioissa ja operaatiotaidossa. Tähän liittyen tarkastellaan erityisesti liikesodankäynnin teoriaa, koska sillä on ollut 1970-luvulta alkaen merkittävä rooli sodankäyntiä koskevassa keskustelussa. Myös puolustushaarojen yhteisoperaatioita käsitellään osana sotataidon nykyisiä trendejä. Kirja ei ole siis perinteinen kuvaus Napoleonin sotien jälkeisen ajan sotahistoriasta. Se pyrkii sen sijaan osoittamaan meidän aikaamme asti ulottuvien sotaan liittyvien ajatusten ja teknologisten trendien kehittymisen. Kirjassa on myös kiinnitetty huomiota sotaan inhimillisenä ilmiönä. Näitä ajatuksia on tuotu esiin erityisesti valittujen sotateoreetikoiden ja sodankäynnin filosofien kautta. Kirjassa pohditaan sotataidon historian lisäksi myös kylmän sodan päättymisen jälkeistä aikaa ja näistä kokemuksista mahdollisesti johdettavia trendejä. Sotaa on yleensä käyty maa-alueiden, voimavarojen ja kansojen hallinnasta, vaikka aseellisen konfliktin puhkeamiseen on luonnollisesti muitakin syitä. Sota on syttynyt, kun osapuolet eivät ole voineet päästä keskenään hyväksyttävään ja rauhanomaiseen ratkaisuun sisäpoliittisesti tai valtioiden tai liittoutumien välillä. Tavanomaisten sotien tarkastelu ei toisaalta anna kattavaa kuvaa sodankäynnin kokonaisvaltaisesta muuttumisesta, koska erityisesti nykyaikaa leimaa yhä enemmän epätavanomainen sodankäynti, sissisodat sekä matalan intensiteetin konfliktit. Tämä kirja on tarkoitettu opetuskäyttöön sotilasopetuslaitoksissa (alun perin Ruotsissa ja Norjassa). Sotilasalaan liittyvä kansainvälinen yhteistyö saattaa lisääntyä Euroopassa tulevina vuosina. Tämä merkitsee sitä, että entistä useampien upseerien mutta myös poliitikoiden tulee tuntea sotataitoon liittyvät kansainväliset termit sekä keskeiset ongelmanasettelut sotatieteissä sotateorian sekä sotahistorian aloilta. Luonnollisesti tämän tietämyksen tulee olla myös osa siviiliasiantuntijoiden asevoimia koskevaa taustatietoa.
Resumo:
The oxidation potential of pulsed corona discharge concerning aqueous impurities is limited in respect to certain refractory compounds. This may be enhanced in combination of the discharge with catalysis/photocatalysis as developed in homogeneous gas-phase reactions. The objective of the work consists of testing the hypothesis of oxidation potential enhancement in combination of the discharge with TiO2 photocatalysis applied to aqueous solutions of refractory oxalate. Meglumine acridone acetate was included for meeting the practical needs. The experimental research was undertaken into oxidation of aqueous solutions under conditions of various target pollutant concentrations, pH and the pulse repetition rate with plain electrodes and the electrodes with TiO2 attached to their surface. The results showed no positive influence of the photocatalyst, the pollutants were oxidized with the rate identical within the accuracy of measurements. The possible explanation for the observed inefficiency may include low UV irradiance, screening effect of water and generally low oxidation rate in photocatalytic reactions. Further studies might include combination of electric discharge with ozone decomposition/radical formation catalysts.