Johdatus tekoälyyn

Kirjallisuusarvostelu

Lapin joukkoliikenteen palvelutaso 2012-2016

Joukkoliikennelaki ja Palvelusopimusasetus velvoittavat joukkoliikenteen toimivaltaiset viranomaiset määrittelemään toimivalta-alueensa joukkoliikenteen palvelutason. Tässä työssä on määritetty Lapin joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet vuosille 2012–2016. Palvelutasomäärittely palvelee joukkoliikenteen suunnittelua ja kehittämistä sekä toimii lähtökohtana liikenteen hankinnalle. Määrittely on tehty yhteysvälikohtaisesti. Määritelty palvelutaso on tavoitteellinen ja luokat joustavat alueellisten tarpeiden mukaan. Tavoitteet on asetettu talviajan näkökulmasta ja kesäaika vaikuttaa palvelutasoa laskevasti. Palvelutason määrittelyssä on otettu huomioon myös matkailuliikenne ja sen edellyttämät matkaketjut. Palvelutasotavoitteet päivitetään viiden vuoden välein, mutta tarvittaessa jo aikaisemmin suunnitelmakaudella. Tavoiteltavaan palvelutasoon ei ole mahdollista edetä kerralla, vaan palvelutaso toteutuu käytettävissä olevien rahoitusresurssien puitteissa. Lapissa on Lapin ELY-keskuksen lisäksi kaksi itsenäistä toimivaltaista viranomaiskaupunkia, Rovaniemi ja Kemi, jotka määrittelevät alueensa palvelutason omien tarpeidensa perusteella. Kaukoliikenteen palvelutason määrittelee liikenne- ja viestintäministeriö. Joukkoliikenteen palvelutasotavoitteiden määrittelytyö on jatkuva prosessi, joka tehdään yhteistyössä alueella toimivien toimivaltaisten viranomaisten, kuntien, maakuntaliittojen sekä palvelujen tuottajien kanssa. Joukkoliikenteen palvelutaso liittyy kiinteästi maankäytön ja liikennejärjestelmän suunnitteluun sekä kuntien palvelujen ja lakisääteisten henkilökuljetusten järjestämiseen. Jatkossa palvelutason toteutumisen seuranta liitetään osaksi Lapin liikennejärjestelmäsuunnitelman seurantaa.

The role of van der Waals interactions in the case of H2 adsorption on ruthenium (0001) surface

Computational material science with the Density Functional Theory (DFT) has recently gained a method for describing, for the first time the non local bonding i.e., van der Waals (vdW) bonding. The newly proposed van der Waals-Density Functional (vdW-DF) is employed here to address the role of non local interactions in the case of H2 adsorption on Ru(0001) surface. The later vdW-DF2 implementation with the DFT code VASP (Vienna Ab-initio Simulation Package) is used in this study. The motivation for studying H2 adsorption on ruthenium surface arose from the interest to hydrogenation processes. Potential energy surface (PES) plots are created for adsorption sites top, bridge, fcc and hcp, employing the vdW-DF2 functional. The vdW-DF yields 0.1 eV - 0.2 eV higher barriers for the dissociation of the H2 molecule; the vdW-DF seems to bind the H2 molecule more tightly together. Furthermore, at the top site, which is found to be the most reactive, the vdW functional suggests no entrance barrier or in any case smaller than 0.05 eV, whereas the corresponding calculation without the vdW-DF does. Ruthenium and H2 are found to have the opposite behaviors with the vdW-DF; Ru lattice constants are overestimated while H2 bond length is shorter. Also evaluation of the CPU time demand of the vdW-DF2 is done from the PES data. From top to fcc sites the vdW-DF computational time demand is larger by 4.77 % to 20.09 %, while at the hcp site it is slightly smaller. Also the behavior of a few exchange correlation functionals is investigated along addressing the role of vdW-DF. Behavior of the different functionals is not consistent between the Ru lattice constants and H2 bond lengths. It is thus difficult to determine the quality of a particular exchange correlation functional by comparing equilibrium separations of the different elements. By comparing PESs it would be computationally highly consuming.

Organisaatioiden mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa Finnan kehittämiseen

Esitys Kirjastoverkkopäivillä 24.10.2012 Helsingissä

Burden of Influenza in Children

Background: Most children with influenza are treated as outpatients but, especially among young children, influenza-attributable illnesses often result in hospitalization. However, relatively scarce data exist on the clinical picture and the full disease burden of pediatric influenza. Prompt diagnosis of influenza could enable the institution of antiviral therapy and adequate cohorting of patients. Data are needed to help clinicians correctly suspect influenza at the time of hospital admission. Aims and methods: We conducted a prospective 2-year cohort study of respiratory infections in children aged ≤13 years to determine the incidence of influenza in outpatient children and to assess the clinical presentation of influenza in various age groups seen in primary care. We also determined the rates of different complications attributable to influenza and the absenteeism of the children and their parents due to the child’s influenza infection. We then conducted a further 16-year retrospective study of children ≤16 years of age, hospitalized with virologically confirmed influenza. We estimated the population-based rates of hospitalizations and determined the primary admission diagnoses of the hospitalized children in different age groups. Results: The average annual rate of influenza was highest (179 / 1000) among children <3 years old. In this age group, acute otitis media was diagnosed as a complication of influenza in 40% of children. High fever was the most prominent sign of influenza, and 20% of children <3 years of age had a fever ≥40oC. Most children had rhinitis already during the first days of the illness. The average annual incidence of influenzarelated hospitalization was highest (276 / 100,000) among infants <6 months of age, of whom 52% were primarily admitted due to sepsis-like illnesses. Respiratory symptoms accounted for 38% of the hospitalizations. Conclusions: Influenza causes a substantial burden of illness on outpatient children and their families. The clinical presentation of influenza is most severe in children <3 years of age. The high incidence of influenza-associated hospitalizations among infants aged <6 months calls for more effective ways to prevent influenza in this age group. The clinical manifestations of influenza vary widely in different age groups of children at the time of hospital admission. Awareness of this phenomenon is important for the early recognition of the illness and the potential initiation of effective antiviral treatment of these patients.

Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen

Pohjaveden suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) on valtakunnallinen monivuotinen tutkimus- ja kehittämishanke. POSKI-projektin tavoitteena on turvata laadukkaiden kiviainesten sekä hyvälaatuisen pohjaveden saanti yhdyskuntien tarpeisiin sekä osoittaa kiviainesten ottoon soveltuvia maa-ainesten ottamisalueita pitkällä aikavälillä. POSKI-projekteja on toteutettu maakunnittain ja ne ovat valmistuneet Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa. Valtakunnallisen projektin periaattein työtä on jatkettu Etelä-Savossa. POSKI-projektissa kootaan ja yhdistetään aikaisempaa tietoa sekä uutta aineistoa pohjavesistä, maa-aineksista, maa-ainesten otosta ja tulevasta kiviainestarpeesta, vesihuollosta ja erilaisista suojelukohteista. Näitä tietoja yhdistämällä saadaan aiemmin eri paikoissa säilytettyä tietoa koottua paremmin viranomaisten ja eri toimijoiden käyttöön. Tietoa hyödynnetään erityisesti maa-ainesten ottoon liittyvässä lupakäsittelyssä sekä alueiden käytön suunnittelussa kaavavarauksia laadittaessa. POSKI-projekti käynnistyi Etelä-Savon alueella vuonna 2004. Yhteistyötahoina projektissa ovat olleet Geologian tutkimuskeskus (GTK), Etelä-Savon maakuntaliitto ja Etelä-Savon ympäristökeskus, Kaakkois-Suomen tiepiiri sekä tutkimusalueen kunnat. Hanketta ovat rahoittaneet Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon ympäristökeskus, Geologian tutkimuskeskus ja Tiehallinto. Projektia valvoneessa ja ohjanneessa ohjausryhmässä oli edustettuna hankkeen kaikki osallistujatahot. Tämä loppuraportti on laadittu vuonna 2010 Geologian tutkimuskeskuksen laatimien väliraporttien pohjalta. Työn tekijänä oli Eeva-Maija Hyvönen ja työ kuului Pohjavesien suojeluohjelma- Itä-Suomi –hankkeeseen.

Pohjois-Karjalan elinkeinokalatalouden kehittämisohjelma vuoteen 2015

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa virkatyönä valmisteltu elinkeinokalatalouden (ammattikalastus, vesiviljely, kalanjalostus, tukkukauppa) kehittämisohjelma esittelee alan nykytilaa, ongelmia, kehittämistarpeita sekä toimenpide-ehdotuksia alan kehittämiseksi. Elinkeinokalataloudessa on tapahtunut monia muutoksia. Kalan käsittely- ja valmistustaidot ovat siirtymässä yhä enemmän kodista yrityksiin. Matka tuottajalta lopputuotemarkkinoille on pidentynyt ja monimutkaistunut. Ammattikalastuksen väheneminen ja kannattavuusongelmat ovat uhkaamassa järvikalan saatavuutta. Ruokakalatuotantoon tähtäävä vesiviljely on myös vähentynyt Pohjois-Karjalassa. Norjalainen lohi ja kirjolohi ovat korvanneet kotimaista kalaraakaaineen saantia. Kalanjalostuksen kehitys on ollut kovasta kilpailutilanteesta huolimatta maakunnassa pääosin myönteistä. EU:n rahoitusjärjestelmän avulla maakunnan elinkeinokalatalouden rakenteita on pystytty kehittämään merkittävästi (mm. kalasatamat, jäähileasemat, yritysinvestoinnit). Pohjois-Karjalan elinkeinokalatalouden kehittämisessä tärkeää lähitulevaisuudessa on: - Maakunnan ammattikalastussaaliin lisääminen, jalostusasteen nostaminen, jatkojalostuksen lisääminen ja monipuolistaminen. - Vesiviljelytuotannon lisääminen ja monipuolistaminen sekä yleisten toimintaedellytysten kehittäminen. - Markkinoinnin (maakunnallinen, valtakunnallinen sekä kansainvälinen taso) tehostaminen. - Ekologisesti, taloudellisesti ja eettisesti kestävän kalantuotannon varmistaminen. - Elinkeinokalatalousalan sisäisen ja ulkoisen yhteistyön vahvistaminen. - Innovaatioiden käyttöönoton ja yritysosaamisen edistäminen. Elinkeinokalatalouden merkittäviin kehittämistuloksiin pääseminen edellyttää laajaa sitoutumista ja yhteisiä ponnisteluja.

Europeana workshop - National Initiative Finalnd

Heli Kautosen esitys Europeana työpajassa 20.11.2012 Helsingissä.

Saimaan järvilohen hoito-ohjelma

Vuonna 2003 julkaistun Järvilohistrategian toimenpiteiden avulla on pyritty parantamaan järvilohikannan tilaa. Tämä järvilohen hoito-ohjelma korvaa järvilohistrategian toimenpideosan ja päivittää keskeiset kannan hoitoon liittyvät taustatiedot. Järvilohi on määritelty vuoden 2010 Suomen uhanalaisten lajien punaisessa kirjassa äärimmäisen uhanalaiseksi yhdessä meritaimenen, meriharjuksen ja Saimaan nieriän kanssa. Pitkän aikavälin tavoitteena on järvilohen palautuminen vähitellen luontaisen elinkierron piiriin, vesiviljelyn sekä istutusten osuutta samalla pienentäen. Nykytilanteessa vesiviljelyn rooli on kuitenkin vielä hyvin tärkeä. Järvilohen perinnöllisestä monimuotoisuudesta on syytä olla huolissaan. Perinnöllinen monimuotoisuus on tutkimuksin osoitettu heikoksi ja tutkimushavainnot mm. viittaavat järvilohen poikasen heikkoon kilpailukykyyn tilanteessa, jossa samasta elinalueesta on kilpailemassa samanikäisiä järvitaimenen poikasia. Järvilohi-istutukset eivät vielä vastaa asetettua 100 000 vaelluspoikasen tavoitetta. Järvilohistrategian julkaisua edeltävänä kahdeksana vuonna istutettiin keskimäärin 87 200 vaelluspoikasta vuosittain Pielisjokeen, mutta strategian julkaisusta lähtien istukasmäärä on jäänyt keskimäärin 69 200 vaelluspoikaseen vuodessa. Istutusmäärän aleneminen johtuu pääasiassa viljelylaitosten huonoista poikasvuosista, jolloin poikasia oli käytettävissä tavallista vähemmän. Myöskään emokalamäärätavoite, 100 emokalaa vuosittain Pielisjoesta, ei ole toteutunut. Keskimääräinen emokalamäärä on kuitenkin noussut 36:sta 49:ään edellä mainittuina ajankohtina. Tilannetta yritetään jatkossa korjata myös rasvaeväleikkausmenetelmän avulla. Rasvaeväleikatut kalat on tarkoitettu kalastettaviksi, mutta rasvaevälliset kalat on vapautettava takaisin vesistöön. Tavoitteena on nostaa järvilohen alamitta 60 senttimetriin koko järvilohen elinalueella. Järvilohen suojelun kannalta tarpeellisia kalastusrajoituksia on asetettu vaihtelevasti eri puolilla järvilohen elinaluetta, mutta toimenpiteet eivät ole kattavia eivätkä riittäviä. Kalastusoloja edistetään lähivuosina erillisen ´Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen´ -hankkeen (LIFE+/ Tiedotus ja Viestintä) Saimaan järvilohen hoito-ohjelma | 23 sekä SVK:n ja Etelä-Savon ELY-keskuksen kestävää kalastusta edistävien hankkeiden avulla. Lisäapua kalastuskuolevuuden alentamiseen on saatu norpparajoituksista. Kalastuksen sopeuttaminen, ottaen huomioon kalastuskulttuuri, jolle on tyypillistä monien eri lajien yhtäaikainen ja monimuotoinen kalastus sekä päätöksentekojärjestelmän monitasoisuus, on tehtävänä hyvin haasteellinen. Muutoshakemus Ala-Koitajoen virtaamaan lisäämisestä on edennyt myönteisesti yhdessä Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten kalatalousvelvoitteiden muutoshakemusten kanssa, mutta lopullisia ratkaisuja ei vielä ole saatu. Kaikki kolme hakemusasiaa ovat parhaillaan Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä. Ohjelma kattaa yhteensä 34 seitsemään osakokonaisuuteen jaettua toimenpidettä perusteluineen. Osa toimenpiteistä on jo osittain toteutettu, osa jäänyt toteutumatta ja osa on kokonaan uusia. Toimenpiteitä ei kalastuksen osalta pystytä kaikilta osin tässä ohjelmassa määrittelemään aivan tarkkaan, vaan ne on paikallisesti sovitettava, ottaen huomioon jo olemassa olevat rajoitukset, kalastusolosuhteet ym. asiaan vaikuttavat tekijät. Täydentävien sekä vaihtoehtoisten toimenpiteiden käyttöä tulee harkita mm. silloin, jos perustoimenpiteiden avulla ei pystytä saavuttamaan hoito-ohjelmalle asetettuja keskeisiä tavoitteita. Lieksanjoen – Pielisen alueella, ja mahdollisesti muilla erikseen päätettävillä alueilla, sovelletaan kaikkia tämän ohjelman toimenpiteitä siten, kuin siitä eri tahoilla erikseen neuvotellaan ja mahdollisesti tilanteen niin vaatiessa sovitaan.

Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015

Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2015 tavoitteena on: 1) parantaa Lapin nuorten hyvinvointia, tukea nuorten kasvua ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä, 2) luoda kokonaisvaltainen näkemys nuorten monialaisten palvelujen järjestämisestä sekä 3) lisätä nuorten palveluja tuottavien monialaisten toimijoiden välistä yhteistyötä. Ohjelman lähtökohtana toimii nuorisolaki, joka koskee kaikkia alle 29-vuotiaita lapsia ja nuoria. Kehittämisohjelma sisältää valtakunnallisen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012–2015 sekä nuorisotakuun alueellisia ja paikallisia tavoitteita. Kehittämisohjelma luo yhtenäisen kehikon nuorten hyvinvoinnin edistämiselle ja palveluiden kehittämiselle koko Lapin alueella. Se tarjoaa konkreettisen työvälineen kuntien nuorten ohjaus- ja palveluverkostoille sekä kaikille nuorten parissa toimiville ammattilaisille, alueviranomaisille ja päättäjille. Toimenpiteiden toteutuessa kehittämisohjelmasta hyötyvät Lapin nuoret, joiden hyvinvointi, elinolot ja palvelut paranevat. Kehittämisohjelma on laadittu maakunnallisena verkostoyhteistyönä, ja se pohjautuu lappilaisten toimijoiden tuottamaan kokemus ja asiantuntijatietoon. Valmisteluun on osallistunut laaja ja monialainen joukko nuorten parissa toimivia käytännön ammattilaisia, järjestö- ja hanketoimijoita, aluehallinnon edustajia, tutkijoita sekä nuoria eri puolilta Lappia. Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 sisältää kolme toimenpidekokonaisuutta: 1) yhteisöllisyys voimavarana, 2) sujuva koulutus- ja työllistymispolku sekä 3) itsenäinen arki. Toimenpidekokonaisuudet sisältävät yhteensä viisi tavoitelinjaa ja kaikkiaan 15 toimenpidettä. Toimenpidekokonaisuuksia toteutetaan alueellisena ja paikallisena monialaisena yhteistyönä huomioiden ohjelman läpäisevät arvot; yhteistyö, välittäminen ja luovuus. Toimenpiteiden toteutumisen visiona vuoteen 2015 on: Turvallisesti tulevaisuuteen tähtäävä nuori, jonka tukena on ennakoiva, nopeasti reagoiva ja yksilölliset tarpeet huomioon ottava laaja-alainen palvelujärjestelmä. Kehittämisohjelma on laadittu Lapin ELY-keskuksen toteuttamassa hankkeessa, joka on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston varoin.

Väsymiskestävyyden määritys murtumismekaanisilla särönmallinnusohjelmilla

Tässä työssä tutkitaan Wärtsilä Oyj:n moottorin ja ABB Oy:n generaattorin muodostaman aggregaatin väsymiskestävyyttä lineaarisen murtumismekaniikan avulla. Työn tavoitteena on selvittää ABAQUS/XFEM- ja FRANC3D-ohjelman soveltuvuus kuormitukseltaan ja geometrialtaan vaativan generaattorirungon suunnittelutyökaluksi. Generaattorirungon kuormitukset aiheutuvat aggregaatin käynnin sekä käynnistys- ja sammutusvaiheen aikai-sista syntyvistä värähtelyistä. Tutkimuksessa tarkastellaan generaattorirungon väsymistä käynninaikaisella kuormituksella. Työssä mallinnettiin generaattorirungosta valittu hitsausdetalji alimallinnustekniikalla, jolloin alimallin reunaehdot voitiin määrittää aggregaatille tehdyn vastelaskennan perus-teella. Alimallista tutkittiin kahta erilaista hitsiliitostyyppiä, joihin mallinnettiin XFEM- ja FRANC3D-ohjelmilla erikokoisia säröjä hitsiliitosten rajaviivalle sekä juuren puolelle. Tutkittavilla ohjelmilla saatujen jännitysintensiteettikertoimien avulla säröille voitiin las-kea ekvivalentti jännitysintensiteettikerroin, jota verrattiin kokeellisesti saatuun jännitysin-tensiteettikertoimen kynnysarvoon. XFEM- ja FRANC3D-ohjelmia vertailtiin käytön helppouden, tulosten tarkkuuden sekä laskenta-aikojen perusteella. Käytettävyyden ja laskenta-aikojen perusteella XFEM-ohjelma soveltui paremmin käytettäväksi teollisuudessa suunnittelu- ja kehitystyön apu-työkaluna. FRANC3D taas antoi XFEM-ohjelmaa luotettavampia tuloksia, mutta laskenta-ajat olivat moninkertaiset.