Shapes and sizes : body image, body dissatisfaction and disordered eating in relation to gender and gender identity

Syftet med denna avhandling var att empiriskt undersöka kroppsbild, kroppsmissnöje och ätstörningssymptom hos vuxna i relation till kön och könsidentitet. Även sexuell kroppsbild studerades. Data samlades in via en populationsbaserad frågeformulärsstudie (11,468 deltagare) samt en intervjustudie med 20 transpersoner. Kvinnor rapporterade mer kroppsmissnöje och ätstörningssymptom än män. Till exempel uppgav mer än hälften av kvinnorna och en tredjedel av männen att de uppfattade sig som mindre attraktiva än de önskade att de var. Mer än hälften av kvinnorna och en tredjedel av männen uppgav sig banta, och självframkallade kräkningar rapporterades av var tionde kvinna och var hundrade man. Könsidentitetskonflikt var associerat med högre nivåer av kroppsnöje och ätstörningssymptom. Majoriteten av de intervjuade transpersonerna rapporterade omfattande missnöje med sina kroppar, särskilt gällande sexuell kroppsbild, samt ätstörningssymptom. Könskorrigering uppgavs i huvudsak lindra kroppsmissnöje och ätstörningssymptom. Vårdpersonal bör vara medveten om att kroppsmissnöje och ätstörningssymptom berör både vuxna kvinnor och män. Missnöje med de sexuella delarna av kroppen förefaller vara relativt vanligt bland vuxna och bör inte förbises. Vårdpersonal som arbetar med transpersoner bör vara medvetna om hur djupt och omfattande dessa personers kroppsmissnöje kan vara, samt uppmärksamma en eventuellt förhöjd risk för ätstörningssymptom. Det är även värt att notera att könskorrigering kan lindra kroppsmissnöje och ätstörningssymptom hos transpersoner.

Globaaleja ollaan - vai ollaanko?

Kirjallisuusarvostelu

Kuka soittaa ja kenelle? : musiikki, media ja sukupuoli

Kirjallisuusarvostelu

Dansen för åskådare : intresset för folkdansen som estradprodukt och insamlingsobjekt hos den svenskspråkiga befolkningen i Finland under senare delen av 1800-talet

Studien handlar om dans. I fokus står hur det gick till då den folkliga dansen började uppvisas på estraderna, vilka danser som uppvisades, vem som gick i spetsen, vilka drivkrafter som låg bakom och om danserna som uppvisades upptecknades i likhet med annan folklore. Området har inte ägnats uppmärksamhet inom tidigare dansforskning, varken i Finland eller övriga Norden. Med impulser från Schweiz ordnades den första folkdansuppvisningen i Finland på Konstnärsgillets årsfest 1866. Att inhemska folkdanser uppvisades då, bl.a. menuett och polska från Lappfjärd, var medicine- och kirurgieprofessorn, den Lappfjärdsbördige Jakob August Estlanders förtjänst. Han hade inflyttade Lappfjärdsbor i sin närhet – traditionsbärare som kunde dansa och spela och som var villiga att lära ut sina danser bland överklassen i Helsingfors. Drivkraften var av nationalistisk art och det nationella framställdes i historiska tablåer ur Runebergs diktverk Fänrik Ståhls sägner, i folkdräkter och i folkdanser. Mycket snabbt blev ekonomiska medel en drivkraft till att man arrangerade tillställningar, vid vilka en dansuppvisning ingick i programmet då man samlade in medel för olika ändamål. Med impulser från Sverige arrangerade Svenska landsmålsföreningen soaréer för att samla in medel till verksamheten med bl.a. uppvisning av danserna kontra, kadrilj och purpuri. Bland traditionsbärarna fanns även stadsbyggmästaren i Helsingfors, Sanfrid Hongell, född i Karleby och mag. Henrik Ståhl, född i Kronoby. Dessa två inövade den stora dansen purpuri som uppvisades för publik i Helsingfors. Hongell var samtidigt spelman som kunde spela melodierna till purpurins olika turer. Folkdansen tjänade även ekonomiska syften. Jag utgick ifrån att arrangörer valde danser att uppvisas. Resultatet visar att det överhuvudtaget inte handlade om att välja en dans, utan det handlade om att komma i kontakt med traditionsbärare som kunde lära ut danser ur sin egen tradition och med traditionsbärare som kunde spela musiken till danserna. Då traditionsbäraren kom från en svenskspråkig trakt, var dansen från samma trakt. De som ivrade för det finska inövade och uppvisade även danser från det svenska språkområdet. Språket och språkpolitiska frågor avgjorde inte vad man arbetade med. I studien analyseras en lång rad dansuppvisningar som lade grunden för 1900-talets folkdansrörelse.

Nuorten kansalaiskulttuurit ja media. Näkökulmia nuorten aktiiviseen kansalaisuuteen

Tutkielmassa perehdytään nuorten ja median väliseen suhteeseen kansalaisuusnäkökulmasta, jonka mukaan nuoret, siinä missä muutkin, ovat aktiivisia toimijoita yhteiskunnassamme. Tutkimuksen päätavoite on luoda haastatteluaineiston avulla kokonaiskuva siitä, millaisena kansalaisosallistuminen ja -identiteetti ilmenevät nuorten kertomuksissa sekä selvittää sitä, millainen rooli medialla on suhteessa nuorten aktiiviseen kansalaisuuteen. Tutkielma linkittyy Jyväskylän yliopiston koordinoimaan Youth Media Participation (YMP) -projektiin, joka on vertaileva tutkimus Suomen, Argentiinan, Intian, Kenian ja Egyptin nuorten mediaosallistumisesta. Tutkimuksen teoreettis-käsitteellinen viitekehys koostuu nuoriso- ja mediatutkimuksellisista lähtökohdista sekä kansalaiskulttuureja koskevista näkemyksistä. Julkisessa keskustelussa nuoria, mediaa ja kansalaisuutta koskevat käsitteistöt kietoutuvat toisiinsa. Viime vuosina on puitu erityisesti nuorten passiivisuutta yhteiskunnallisessa ja poliittisessa osallistumisessa. Taustalla on huoli myös yleisemmin nuorten elämänhallinnan puutteesta ja pelko siitä, että yhä useampi nuori syrjäytyy. Median on toisaalta pelätty passivoivan nuoria entisestään, mutta siihen on liitetty myös toive siitä, että sen avulla nuoret voisivat löytää omalle sukupolvelleen ominaisia keinoja kiinnittyä paremmin yhteisiin asioihin ja vahvistaa omaa identiteettiään. Aineistoni koostuu 12 teemahaastattelusta (6 kpl tyttöjä, 6 kpl poikia), joita analysoin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Haastattelut kerättiin 17–18-vuotiailta nuorilta turkulaisella nuorisotalolla (4 kpl), turkulaisessa lukiossa (6 kpl) ja nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa (2 kpl). Koska tutkimukseni tarkoitus on tuoda esiin nuorten ajatuksia, oli luonnollista valita aineistonkeruutavaksi haastattelu: keskustelemalla nuorten kanssa voin saada tietoa heidän kokemuksistaan, asenteistaan, tunteistaan ja jokapäiväisestä arjesta. Tutkimustulosteni mukaan media, pedagogiikka ja kansalaisosallistuminen kulkevat vahvasti käsi kädessä. Niillä nuorilla, jotka olivat saaneet kotoa ja koulusta tukea ”kansalaiseksi kasvamiseen” sekä median refleksiiviseen ja luovaan käyttöön, olivat pääsääntöisesti halukkaita hankkimaan lisää tietoa siitä, miten aktiivista kansalaisuutta voi toteuttaa – niin median avulla kuin sitä ilmankin – ja myös toimimaan aktiivisesti käytännössä omaa kansalaisuuttaan vahvistaen. Sekä yhteiskuntaopin että mediakasvatuksen merkitystä tulisi pohtia erityisesti erilaisista kotitaustoista tulevien oppilaiden kansalaisuuden tukemisessa. Mitä enemmän nuori saa tukea omille kansalais- ja mediataidoilleen, sitä enemmän hän voi hyödyntää niitä oman aktiivisen kansalaisuutensa vahvistamisessa. Sen sijaan, että yritetään sovittaa kaikki nuoret samaan muottiin pitämällä kansalaisosallistumista itseisarvona, tulisi kuitenkin mielestäni panostaa enemmän nuorten osallisuuden tunteen vahvistamiseen, mikä todennäköisesti lisää myös vastuuntuntoa. Jos nuori oppii lähiyhteisöissään olevansa arvostettu ja hyväksytty, mutta myös ottamaan vastuuta itsestään ja läheisistään, saa nuori hyvät lähtökohdat vastuullisena ja aktiivisena kansalaisena toimimiseen.

Vakuutusalan työn sisältö ja työntekijöiden ammatti-identiteetin muovautuvuus - Vakuutusvirkailijasta finanssialan myyjäksi?

Tutkimuksen tarkoituksena on ollut tarkastella työn sisällön ja ammattiidentiteetin suhdetta tilanteessa, jossa työn sisältö on muutoksessa. Tutkimus on kohdistunut vakuutusalan työntekijöihin Suomessa. Tutkimuskysymysten ratkaisemiseksi on ensin tunnistettu, millainen vakuutusalan ammattiidentiteetti on tällä hetkellä vallitseva ja sitten on tarkasteltu sen taustalla olevia mekanismeja. Tämän jälkeen on tunnistettu nykyiseen ammattiidentiteettiin kohdistuvia muutospaineita, miten työntekijät niistä selviävät ja millainen ammatti-identiteetti alalle on kehkeytymässä tulevaisuudessa. Työntekijöiden työn muuttumisen tuomia haasteita ammatti-identiteettiin tutkittiin mixed methods -tutkimusotteella eli yhdistämällä laadullinen ja määrällinen tutkimusote. Kyselyllä pyrittiin saamaan nimenomaan luotettava yleiskuva vakuutusalasta ja vakuutusalan ammatti-identiteetistä ja niiden muuttumisesta. Laadullisella aineistolla oli tärkeä rooli tulkinnallisena välineenä kyselyssä ilmenneille tuloksille sekä muuten tuomassa tietoa tutkittavista ilmiöistä. Tutkimusaineiston muodostivat kyselyn 686 palautettua vastauslomaketta, 10 teemahaastattelua ja 23 kirjoitelmaa. Tutkimuksen perusteella vakuutusalan työntekijät ovat varsin turvallisuushakuisia ja heille ovat tärkeitä ihmissuhteet. Vakuutusalan työntekijöiden ammatti-identiteetti osoittautui klassiseksi ammatti-identiteetiksi eli työntekijöillä on melko vahva sitoutuminen ammattiin ja vakuutusalaan. Tyypillinen ammatti-identiteetti on tällä hetkellä asiakaspalvelijan identiteetti. Tehdyn eksploratiivisen faktorianalyysin avulla löytyi ammatti-identiteetistä lisäulottuvuudet: työkaveri, asiantuntija, neuvoja, työnkehittäjä, virkailija, myyjä ja tunnetyöntekijä. Vakuutustyöntekijät rakentavat ammatti-identiteettiään monimuotoisessa sosiaalisessa verkostossa. Vakuutusalalla työntekijä sovitteleekin ammatillista minäkäsitystään, ei vain omien vaan myös monen muun tahon asettamiin odotuksiin. Nykyistä ammatti-identiteettiä horjuttavat työn sisällön muutokset siten, että identiteetin eri ulottuvuudet painottuvat uuteen työn sisältöön nähden väärässä suhteessa. Suurimmat paineet tällä hetkellä vakuutustyöntekijöiden ammatti-identiteetin muuttumiselle tulevat työn myynnillisyyden lisääntymisestä, toiminnan laajentumisesta finanssialan toiminnaksi sekä puhelinpalvelun kasvusta. Suureen osaan työtehtäviä sopisikin asiakaspalvelijan sijasta enemmän myyjän ammatti-identiteetti. Vakuutustyöntekijät vastaavat ammattiidentiteettiin kohdistuviin muutospaineisiin eri selviytymisstrategioin: sinnitteleminen, koulutususko, sopeutuminen ja vetäytyminen. Muutostilanteissa ihmisten identiteettityö on erilaista ja siksi esimerkiksi työpaikalla voi olla eri vaiheessa olevia työntekijöiden ammatti-identiteettejä. Nyt tehty tutkimus tukee näkemystä, jonka mukaan ammatti-identiteetit pysyvät suhteellisen vakaina erilaisten yksilö- ja sosiaalipsykologisten mekanismien tukemina. Tästä huolimatta ne ovat alttiita myös muuttumaan erilaisissa ja eritasoisissa muutospaineissa. Identiteetin muuttuminen on prosessi, joka ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan se voi viedä vuosia.

Postcolonial Cultural Identity and the Caribbean White Creole in Jean Rhys’s Wide Sargasso Sea and Phyllis Shand Allfrey’s The Orchid House

Tutkielmassani tarkastelen, miten teokset Wide Sargasso Sea (1966) ja The Orchid House (1953) käsittelevät kulttuuri-identiteettiä henkilöhahmojen luonnissa sekä millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja näissä esiintyy. Kulttuuri-identiteetti on yksi jälkikoloniaalisen kirjallisuudentutkimuksen keskeisimmistä teemoista. Tarkastelen tekstejä kahden keskeisen teeman kautta: nimet ja maisemakuvaukset. Molemmat teokset käyttävät näitä teemoja monipuolisesti eri identiteetin osa-alueiden kuvaamiseen. Tarkasteluni keskittyy pääasiassa teosten naispäähahmoihin, mutta käsittelen soveltuvilta osin myös muita henkilöhahmoja. Monet Jean Rhysia ja Phyllis Shand Allfreyta tutkineet kirjallisuuskriitikot ovat olleet haluttomia näkemään teosten välillä olevan yhteyden. Wide Sargasso Sean intertekstuaalinen yhteys Charlotte Brontën teokseen Jane Eyre onkin usein jättänyt hienovaraisemmat intertekstuaaliset viittaukset varjoonsa. Viimeisimpien vuosien aikana on jälkikoloniaalisen kirjallisuudentutkimuksen saralla kuitenkin ollut havaittavissa myönteisempää suhtautumista myös näihin intertekstuaalisiin viittauksiin. Lähtökohtani teosten tarkasteluun on jälkikoloniaalinen kirjallisuudentutkimus ja ensisijaisia teoreettisia lähteitäni ovat muun muassa Patrick Hoganin ja Stuart Hallin käsitykset jälkikoloniaalisesta kulttuuri-identiteetistä. Tarkastelen pääasiallisesti Karibian alueen valkoisten kreolien kulttuuri-identiteettiä. Koska kummankin teoksen keskeisimmät henkilöhahmot ovat pääasiassa naisia, myös naisnäkökulma tulee esiin tutkielmassani. Tutkielmastani käy ilmi, että teosten välillä on selkeä yhteys siinä, millaisia välineitä käytetään kulttuuri-identiteetin kuvaamiseen. Teokset liittyvät kiinteästi dominicalaiseen kirjallisuusperinteeseen, mutta yhteneväisyyksiä on havaittavissa siinä määrin, ettei niitä pystytä selittämään pelkästään samankaltaisella kulttuurisella taustalla.

Fanilaulut jalkapallokannattajien identiteetin rakentajana

Jalkapallon historiaa ; Jalkapallo ja kannattajakulttuuri ; Musiikki ja jalkapallo ; Jalkapallolaulun luonteesta ; Laulujen alkuperät ; Laulujen luokittelu funktion mukaan ; Lokaali identiteetti ; Kannustuslaulut vs. pilkkalaulut ; Lopuksi.

Euroopan unioni – ”yksi perhe”? Eurooppalaisen identiteetin diskursiivinen rakentuminen EU:n ”Muuttuva Eurooppa”- esitteissä

Tutkimuksessa tarkastellaan eurooppalaisen identiteetin diskursiivista rakentumista Euroopan komission laatimissa EU:n toimintaa käsittelevissä esitteissä. Esitteet nähdään tutkimuksessa osana Euroopan unionin identiteettipolitiikkaa, jonka tarkoituksena on luoda yhteisölle kollektiivinen identiteetti legitimoimaan unionin toimintaa ja yhteisön integraatiota. Tarkastelun keskiössä on komission kansalaisille suuntaama kuva eurooppalaisesta identiteetistä: mitä merkityksiä komissio eurooppalaiselle identiteetille esitteissä antaa ja miten näitä merkityksiä konstruoidaan. Tutkimuksessa nostetaan esille myös eurooppalaisen identiteetin konstruoimisprojektin yhteydet kansallisen identiteetin projektiin vertailemalla tutkimustuloksia kahden kollektiivisen identiteetin luonnetta kuvaavan mallin valossa. Lisäksi tarkastelun kohteena on identiteetin yhteys unionin toiminnan legitimointiin. Tutkimuksen lähtökohtana toimii konstruktivistinen käsitys kollektiivisista identiteeteistä. Merkittävimpiä lähteitä tutkielman teoreettisen viitekehyksen osalta ovat Lars-Erik Cedermanin ja Jeffrey T. Checkelin konstruktivismia koskeva tuotanto. Myös Theodora Kostakopouloun ja Anthony Smithin käsitykset kollektiivisen identiteetin rakentumisesta toimivat tutkimuksessa olennaisessa roolissa. Identiteettejä tarkastellaan tutkimuksessa muokattavina ja liikkuvina kielellisinä konstruktioina, mistä johtuen tutkimuksen metodologisena lähestymistapana on diskurssianalyysi. Aineistossa eurooppalaisesta identiteetistä piirtyy kuva EU:n ohjaamana projektina. Eurooppalaista identiteettiä konstruoidaan esitteissä hegemonisin diskurssein, jotka keskittyvät yhtenäisyyteen, eurooppalaiseen toimijaan ja eurooppalaisuuteen hankkeena. Diskurssit konstruoivat eurooppalaisuutta monilla eri tasoilla korostaen yhteisen identiteetin kulttuurista, sosiaalista, poliittista ja historiallista luonnetta. Identiteettien poliittisesta luonteesta kertoo myös se, että EU:n toimintaa legitimoidaan erilaisin menetelmin näiden diskurssien yhteydessä. Diskurssien toiseuttava olemus tulee esille maahanmuuttajien ja itäisten naapurien kohdalla. Eurooppalainen piirtyy aineistossa toisaalta essentialistisen stabiiliksi kansallisen identiteetin mallia toistavaksi kokonaisuudeksi, mutta toisaalta identiteetissä on erotettavissa konstruktivistisiä projektiluontoisuutta korostavia piirteitä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että Euroopan unionissa on käynnissä tietoinen identiteettiprojekti, joka sekä lainaa kansallisten identiteettien perinteestä rakennuspalikoita että pyrkii erottautumaan tästä traditioista.

Maailmalle yhtenä, takaisin toisena? Suomalaisten ekspatriaattiperheiden lapset kulttuurisissa siirtymissä

Tutkimuksessa tarkastellaan vanhemman globaalin työn vuoksi tapahtuvaa perheen ulkomaille muuttoa ja paluumuuttoa lapsen kulttuurisina siirtyminä. Tutkittavista lapsista käytetään käsitettä ekspatriaattiperheen lapset. Ekspatriaatti määrittyy väliaikaisesti ulkomailla työskenteleväksi työntekijäksi, joka voi olla ulkomailla joko työnantajansa lähettämänä tai itsenäisesti työpaikkansa järjestäneenä. Ekspatriaattiutta ei rajata perinteisen ekspatriaattitutkimuksen tapaan ainoastaan yritysmaailmaan, vaan siihen sisällytetään myös muiden alojen työntekijät kuten tutkijat. Tutkimus tarkastelee siten makrotason ilmiöiden – globaalin työelämän ja kansainvälisen liikkuvuuden – seurauksia mikrotasolla, lapsen elämässä. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdeksan suuren suomalaiskaupungin (Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu, Lahti, Kuopio ja Jyväskylä) peruskoulujen kautta. Aineisto koostuu vanhemmilta kerätystä sähköisestä kyselyaineistosta (N = 202 perhettä, 333 lasta) sekä lapsilta kerätystä haastatteluaineistosta (N = 8). Tutkimuksessa käytettiin erityisesti kahta teoreettista lähestymistapaa: perhetutkimuksellista näkökulmaa ja siinä tarkemmin perhesysteemistä teoriaa sekä lapsuudentutkimuksellista näkökulmaa. Tutkimuksessa selvitettiin ekspatriaattiperheiden voimavaroja, jotka muodostavat lasten kulttuuristen siirtymien keskeisen kontekstin. Tutkimuksen tehtävänä oli kuvailla lasten sopeutumista siirtymiin sekä löytää sille mahdollisia selityksiä. Sopeutumisen käsite kattaa psykologisen ja sosiokulttuurisen sopeutumisen sekä kulttuurisen identiteetin. Lisäksi tutkimustehtävänä oli ymmärtää lasten kokemusten rakentumista ulkomaille muuton ja paluumuuton siirtymissä. Siirtymäkokemukset nähdään sopeutumisen ulottuvuuksia vastaten tunteina, toimintana ja identiteettinä. Keskiluokkaisilla ekspatriaattiperheillä oli runsaasti voimavaroja. Perheiden sisäiset voimavarat olivat vahvat, vaikkakin vanhemmuudessa oli havaittavissa epätasapainoisen lapsi-vanhempisuhteen merkkejä. Ekspatriaattiperheet olivat kulttuurisissa siirtymissä dynaamisessa muutoksessa. Tulosten perusteella vanhempien tulisi ulkomaille muuton ja paluumuuton siirtymissä keskittyä takaamaan lasten jatkuvuuden kokemuksia sekä tukemaan lasten emotionaalista hyvinvointia. Perheiden ulkopuolisissa voimavaroissa epävirallisen sosiaalisen tuen merkitys oli tärkeä. Virallinen tuki, työn ja koulun tuki, oli ulkomailla asuttaessa hyödyllisempää kuin paluumuuton jälkeen. Kansainvälisten koulujen sijaan lapset kävivät pääosin ”tavallista” koulua. Vanhemmilta kerätyn aineiston perusteella lasten ulkomaille muuttoon ja paluumuuttoon sopeutumisesta piirtyi erittäin myönteinen kuva. Lapsen sopeutumiseen heijastuivat erityisesti perheeseen liittyvät asiat. Perhe oli lasten kulttuuristen siirtymien keskeisin konteksti ja myös tärkein tukija. Ulkomaille muutto näyttäytyi paluumuuttoa vaikeampana siirtymänä ainoastaan sosiaaliskielellisten vaikeuksien näkökulmasta. Paluumuuton haasteellisuus suhteessa ulkomaille muuttoon tuli esiin tuloksissa. Lasten haastatteluaineisto toi vanhempien myönteisen käsityksen rinnalle myös muita sävyjä. Lasten kokemuksia rakensi muun muassa ikävän tunne. Lasten identiteetit näyttäytyivät lapsilta kerätyn aineiston valossa dynaamisina ja tilanteisina. Paluumuuton jälkeen osalla lapsista oli kulttuurienvälinen identiteetti. Lasten kulttuurienvälisyys on suomalaisessa kontekstissa piilossa: lapset nähdään ainoastaan suomalaisina. Lasten identiteettien kulttuurienvälisyys tulisi saada näkyviin kodin ulkopuolella. Koulukontekstissa tätä tukisi paluuoppilaskäsitteen uudelleen käyttöönotto, joka liittäisi nämä kulttuurienväliset lapset osaksi kulttuurienvälisyyskasvatusta.

Aidaton maanpäällinen taivas. Gerrard Winstanleyn englantilaisuus ja ehdotus kansakunnasta 1600-luvun puolenvälin Englannissa

Tarkastelen tutkielmassani 1600-luvulla eläneen Gerrard Winstanleyn käsityksiä englantilaisuudestaan sekä hänen ehdotustaan uudenlaisesta Englannin kansakunnasta. Winstanley oli valtaeliitin ulkopuolinen kauppias. Hän joutui muiden aikansa englantilaisten tavoin pohtimaan kansalaisuuttaan ja uskollisuutensa kohdetta tilanteessa, jossa kuningas ja parlamentti taistelivat vallasta asein ja hakivat kannatusta asioilleen myös painotuottein. Sisällissodan aikana painotuotteita pystyi julkaisemaan muun muassa kuningashuoneen sensuurikoneiston hiljentymisen myötä poikkeuksellisen vapaasti. Keskustelua Englannin tulevaisuudesta, oikeasta hallintomallista sekä uskonnosta käytiin vilkkaasti ja siihen osallistui englantilaisia yhteiskunnan kaikista kerroksista. Winstanley toimi paremmaksi kokemansa Englannin puolesta hänelle avointen hallintoelinten lisäksi kirjallisesti ja suoraan. Hän perusti samanmielistensä kanssa siirtokunnan, jossa he toteuttivat joutomaata viljelemällä päävaatimustaan kaikkien englantilaisten oikeudesta maahan. Ryhmittymää kutsuttiin diggerseiksi. Alkuperäisaineistonani on Winstanleyn kuusitoista vuosina 1648-1652 julkaistua pamflettia. Tarkastelen sitä, miten hän esitti ja millaiseksi hän koki englantilaisuutensa ja Englannin kansakunnan sekä miten hän hyödynsi niitä perustellessaan yhteiskunnallisia vaatimuksiaan. Suhteutan niitä aikalaislähteiden sekä Winstanleyn elämää, sisällissodan yhteiskunnallista tilannetta ja uuden ajan alun englantilaista kansallisuusaatetta käsittelevän tutkimuskirjallisuuden avulla hänen ympäristönsä tarjoamiin mahdollisuuksiin ja rajoihin toimia sekä kirjoittaa. Tutkielmani sijoittuu englantilaisen kansallisuusaatteen ja kansallisten identiteettien tutkimukseen. Ymmärrän englantilaisuuden osaksi Winstanleyn identiteettiä, joka oli rakentunut koko hänen elämänsä aikana ja jota hän rakensi myös teksteissään. Lähestyn Englannin kansakuntaa symbolina, jonka sisällön määrittelystä sekä käytöstä omien tavoitteiden ajamiseen kamppailtiin eri ihmisten ja ryhmien kesken sisällissodankin aikana. Englantilaisuus ja Englannin kansakunta olivat hallitsijan ja uskonnon sijaan Winstanleyn identiteetin keskiössä. Sisällissota-ajan Englannissa oli mahdollista identifioitua ensisijaisesti kansakuntaan. Vallitsevia käytäntöjä ja uskonnollisia näkemyksiä saattoi haastaa laillisuudeltaan tulkinnanvaraisin keinoin ilman yhteiskuntakelpoisuuden tai hengen menettämistä.

Turun Kakolanmäki 2025 - Kakolanmäen historiallisen vankila-alueen jatkokäyttö ja sen erilaiset tulevaisuuskuvat ja -toiveet

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Turun kaupungin Kakolanmäen vankila-alueen tulevaisuutta ja jatkokäyttöä. Kakolanmäellä sijatsee kolme vankilaa – keskusvankila eli Kakola, lääninvankila ja vankimielisairaala – sekä työntekijöiden asumuksia. Vankilan vanhimmat rakennukset ovat vuodelta 1853. Vankila oli toiminnassa aina vuoteen 2007 asti, jolloin Kakolanmäki tyhjeni ja vangit siirrettiin uuteen paikkaan. Koko vankilamäki on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja museoviraston suojelema. Rakennusten ja Kakolanmäen uudesta käytöstä on puhuttu paljon. Kakolanmäelle on kaavoitettu uudisrakennuksia asuinkäyttöön, ja myös vankilarakennuksille on pohdittu uutta käyttöä. Varmoja suunnitelmia vanhojen rakennusten uusiokäytöstä ei ole tehty vielä, eikä uudisrakentamista aloitettu syksyllä 2012. Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia, mitä käyttöä vanhoihin rakennuksiin voisi tulla ja millaiseksi Kakolanmäen alueen toivottaisiin kehittyvän. Tutkimuksen metodina käytän tulevaisuudentutkimuksen Delfoi-paneelia, jossa vastaajat kertovat mielipiteensä Kakolanmäen tulevaisuudesta. Vastauksista nousi esiin erilaisia teemoja, joita käsittelen työssäni. Delfoi-vastaajat kokivat Kakolanmäen tärkeänä osana Turun kaupunkikuvaa ja turkulaista identiteettiä. Kakolanmäen toivottiin pysyvän kaupunkilaisille avoimena tilana, jotta ihmiset voisivat hyödyntää alueella sijaitsevaa puistoa sekä tutustua vankilarakennuksiin. Vastaajat toivat esiin, että alueen monipuolinen käyttö on tärkeää ja alueelle pitäisi saada niin kulttuuritoimintaa kuin kaupallista käyttöä. Matkailukäytössä toivottiin Kakolanmäen pitkän historian hyödyntämistä. Uhkakuvana nähtiin “Turun tauti” – vanhojen rakennusten purkaminen uusien, rumina pidettyjen rakennusten tieltä – ja suunnittelijoiden pelättiin tuhoavan alueen nykyisen ilmeen. Pelkona oli myös, että Kakolanmäkeä hyödynnetään liikaa vain kaupallisuuden ehdoilla, samalla unohtaen kulttuuri ja alueen historia. Kakolanmäki linkittyy osaksi kaupunkisuunnittelua. Historiallisille tiloille on usein keksitty uutta käyttöä vanhan käyttötarkoituksen poistuttua; alueen arvo on noussut ja tiloihin on saneetattu kulttuuritiloja tai asuntoja. Kakolanmäen kohdalla on käyty keskustelua siitä, kenellä on oikeus suunnitella ja hyödyntää kaupunkitilaa sekä tuoda mielipiteensä esiin.