345 resultados para arktinen alue
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää tarkoituksenmukaisin etabloitumismenetelmä teräsyhtiön kansainvälistymisessä Pietarin markkinoille. Vaikka kansainvälistymistä onkin tutkittu paljon, kyseisen kontekstin erityispiirteisiin on aiemmissa tutkimuksissa kiinnitetty vain vähän huomiota. Kansainvälistymisteorioista työhön valittiin John Dunningin eklektinen paradigma sekä Uppsala-malli. Etabloitumismenetelmän valintaa puolestaan tarkastellaan eri vaihtoehtojen kautta, jotka kattavat viennin, suorat ulkomaan investoinnit, sopimusjärjestelyt sekä yhteisyrityksen. Valintaa selitetään taustalla vaikuttavien tekijöiden sekä kansainvälistymisprosessin kautta. Kohteena olevan markkina-alueen potentiaalin, ongelmien sekä yrityksen kilpailuetujen arvioinnin jälkeen ehdotetaan optimaalista ratkaisua. Omat haasteensa operaatiomuodon valintaan luovat potentiaalinen mutta haastava kohdemarkkina-alue sekä yrityksen sisäiset tekijät. Kontekstiin parhaiten sopivaksi etabloitumismenetelmäksi esitetään aloittamista välittömällä viennillä asiakkaiden etsimiseksi ja suhteiden luomiseksi. Kun asiakkuuksia alueella on riittävästi, myyntikonttorin perustaminen Pietarin lähelle nähdään tarkoituksenmukaisena paikallisen läsnäolon lisäämiseksi. Empiirinen data kattaa kahdeksan asiantuntijahaastattelua, jotka yhdessä muun lähdeaineiston kanssa rakentavat perustan empiirisille tuloksille. Tutkimuksen tulokset tarjoavat yritykselle perustellun ratkaisuehdotuksen siitä, kuinka Pietarin markkinoille tulisi etabloitua.
Resumo:
Energian kulutus ja siitä aiheutuvat haittavaikutukset lisääntyvät globaalisti, minkä johdosta tarve uusille toimintamalleille ja ajatustavoille on merkittävä. Yksi mahdollisuus vastata energian kulutuksen kasvuun on lisätä energiatehokkuutta. Energiatehokkuudella voidaan vähentää energian käytöstä aiheutuvia päästöjä kustannustehokkaasti. Tässä työssä tarkastellaan energiatehokkuutta ja sen lisäämistä alueellisella tasolla. Työssä käsitellään menetelmiä ja keinoja alueellisen energiatehokkuuden lisäämiseksi esimerkiksi kaupungeissa ja yhteisöissä. Työssä esitetään alueellisen energiatehokkuuden arviointimalli, jolla voidaan määrittää alueellisen energiatehokkuuden toteutumista ja energiaratkaisujen kannattavuutta ympäristön kannalta. Malli sisältää matemaattisesti määritettäviä tunnuslukuja, jotka kuvaavat ympäristövaikutuksia. Mallia sovelletaan Lohjan alue-tarkasteluun, jossa mallin pohjalta esitetään vaihtoehtoja energiatehokkuuden lisäämiseksi. Voidaan todeta, että arviointimalli on käyttökelpoinen ja sillä voidaan havainnol-listaa alueellista energian käyttöä ja sen energiatehokkuutta. On kuitenkin huomattava, että malli huomioi lähinnä vain ympäristövaikutuksia ja sisältää virheläh-teitä johtuen esimerkiksi käytettävissä olevan tiedon määrästä.
Resumo:
Uudellamaalla voi olla johtava rooli Suomessa ja maailmassa arktisessa meriteknologiassa myös jatkossa. Tämä edellyttää muun muassa koulutuksen, tutkimuksen ja muun toiminnan suuntaamista palvelemaan arktisen meriteknologian kysyntää. Hankkeessa pyrittiin määrittämään arktisen meriteknologian sisältöä ja käsitettä, tarkastelemaan mahdollisuuksia etenkin Uudenmaan ja muun Suomen pk-yritysten näkökulmasta, tunnistamaan ”miniklustereita” muun muassa kansainvälistymisinstrumenttien soveltamiseksi, tunnistamaan koulutustarpeita ja löytämään suosituksia valtakunnantason politiikalle. Ennakoinnin ydinmenetelmänä oli Delfoi-prosessi, jota täydensi tulevaisuusverstas ja viestintäympäristön käyttö Internetissä osoitteessa www.amtuusimaa.net. Toimintaympäristön muutoksia arvioitiin vuoteen 2030 ja tarvittavia kehittämistoimia viiden vuoden aikajänteellä. Tulosten perusteella ”Arktinen meriteknologia on mereen liittyvää teknologiaa merellä, ilmassa, meren alla tai maalla. Teknologia liittyy etenkin kaasun- ja öljyntuotantoon ja kaivostoimintaan. Teknologia toimii arktisissa olosuhteissa ja se on etenkin 1) kylmän, lumen ja jään kestävää, 2) luontoa vähän rasittavaa, 3) teknologia toimii pitkien etäisyyksien toimintaympäristössä. Hankkeessa testattiin noin 50 asiantuntijoiden kehittämää hankealoitetta. Alustavasti esitetään toteutettavaksi seuraavat hankkeet, jotka pääasiassa perustuvat Delfoi-paneelin 2. haastattelukierroksen perusteella tehtyyn arvottamiseen. ”Hard / kovat kärjet” – vaatii päätöksiä laajalla rintamalla ja ”isännän otetta” (muun muassa valtion) ja investointeja: Offshore-koulutuksen kehittäminen, Öljyntorjuntalaboratorion perustaminen ja siihen tukeutuvan koulutus- ja kehittämistoiminnan edistäminen, Materiaalien kylmässäkäyttäytymisen tutkimusohjelma ja testiolosuhteiden luominen, AMT-teknologian esille tuominen viestinnässä, Yhteistyömahdollisuudet tuotannossa suomalaisten ja venäläisten toimijoiden kanssa -selvitys ja valtion ja suuryhtiöiden strategioiden tarkistus ja liittoutuminen relevanttien toimijoiden kanssa. ”Medium-hankkeissa” muun muassa projektirahoituksen oikealla ja ohjelmallisella suuntaamisella saadaan merkittäviä tuloksia aikaan - korostavat ELY:n, oppilaitosten/kuntien/maakuntien ja yliopiston roolia: Telakoiden tuottavuuden nosto (edellyttää tilauskuormaa, aloite kuuluu myös ”hard” ryhmään), Projektiosaamisen vahvistaminen, Arktisen meriteknologian jäämallilaboratorio suureksi ja kansainväliseksi, Jäämanagement toiminnan koulutus ja simulaattori, Työnjohtotason koulutus ja Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi. ”Soft–hankkeet” korostavat muun muassa kehittämisorganisaatioiden, yritysten ja yhdistysten roolia: Kronstadin telakkayhteistyöhön ja teollisuuspuistokonseptiin varautuminen, Alan keksintöjen ja keksijöiden esille nostaminen, Meri- ja kaivosteollisuuden yhteisten mahdollisuuksien etsiminen ja Viestintä / ennakointiraportin tulosten toimeenpano viestinnän keinoin. Kiistanalaisista merkittäviä mahdollisuuksia sisältävistä teemoista voidaan nostaa muun muassa seuraavat: Arktisen meriteknologian klusterin laajentaminen Ouluun ja Pietariin, Arktiset risteilyalukset ja Arktisen sisävesiliikenteen laivat ja järjestelmät.
Resumo:
Etelä-Kaukasiassa sijaitseva, Azerbaidzhanin neuvostotasavaltaan kuulunut, mutta etnisesti armenialaisenemmistöinen Vuoristo-Karabahin alue sijaitsee Azerbaidzhanin tunnustetulla alueella, mutta on käytännössä Armenian hallinnassa. Vuoristo-Karabahin konflikti on niin sanottu jäätynyt konflikti. Tällä tarkoitetaan konfliktia, jossa ei käydä aktiivisia taisteluja, mutta jonka pohjalla olevat ristiriidat ovat edelleen ratkaisematta. Armenia ja Azerbaidzhan ovat kamppailleet alueen hallinnasta vuoden 1994 tulitaukosopimuksesta lähtien. Konfliktin ratkaisua on yritetty pääsääntöisesti ETYJ:n Minskin ryhmän välityksellä, mutta mo-lempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei ole löytynyt. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Vuoristo-Karabahin konfliktin muodostumiseen johtaneet syyt sekä sen ratkaisumahdollisuudet. Tutkimuksen pääkysymys on: Miksi Vuoristo-Karabahin konfliktia ei ole kyetty ratkaisemaan ja millaisia mahdollisia kehitys-polkuja sen ratkaisemiseksi on löydettävissä? Tutkimuksessa tarkastellaan Etelä-Kaukasian alueen valtioiden lisäksi myös ulkopuolisten, alueella vaikuttavien valtioiden toimintaa ja intressejä koko aluetta kohtaan. Tutkimus on toteutettu pääosin asiakirjatutkimuksena, jota on täydennetty osallistumalla kahteen aihetta käsitelleeseen seminaariin. Lisäksi saatua aineistoa on täydennetty asiantuntijakeskusteluilla. Tutkimuksen keskeisen aineiston muodostavat monipuolisen tutkimuskirjallisuuden lisäksi YK:n ja ETYJ:n raportit sekä seminaariesitykset ja keskustelut. Tutkimuksen viitekehys muodostuu muuttuvan geopolitiikan ja kuvitteellisen maantieteen lähestymistavasta, jossa Etelä-Kaukasian tilassa käytävä geopoliittinen kamppailu tapahtuu erilaisin mielikuvien varaan rakennettujen kokonaisuuksien kautta.Tutkimuksen alussa tarkastellaan konfliktin muodostumista ja siihen johtaneita syitä. Seuraavissa luvuissa perehdytään alueen historiaan ja konfliktin osapuoliin sekä näiden näkemyksiin konfliktista. Tutkimuksen keskeisen osan muodostaa kokonaisuus, jossa tarkastellaan alueella vaikuttavien toimijoiden suhteita ja näiden vaikutusta konfliktin mahdolliseen ratkaisuun. Tutkimuksen tuloksena on muodostettu muutamia mahdollisia kehityspolkuja, jotka voisivat toteutua nykyisten olosuhteiden vallitessa. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että konfliktin ratkaiseminen on haastavaa. Periaatteellista halua konfliktin ratkaisemiseksi löytyy kaikilta osapuolilta, mutta todennäköistä on, että konflikti säilyy ratkaisemattomana myös jatkossa. Tähän vaikuttavat eri osapuolien toisistaan merkittävästi poikkeavat näkemykset alueen hallinnasta. Konfliktin ratkaisemiseksi ei myöskään ole nähtävissä vain yhtä vaihtoehtoa. Todennäköiseltä vaikuttaa myös se, että konflikti ei ratkea ilman ulkopuolista sovittelijaa. Kokonaisuutena voidaan todeta, että kaikista hyvistä pyrkimyksistä huolimatta on erittäin todennäköistä, että konfliktia ei ilman merkittävää kehitystä tulla ratkaisemaan lähitulevaisuudessa. Konflikti jatkuu nykyisen kaltaisena jäätyneenä konfliktina, jonka vaikutukset näkyvät koko alueen tilanteessa vielä pitkään.
Resumo:
Arktisen alueen kysymykset puhuttavat maailmanlaajuisesti. Mielenkiinnon taustalla ovat etenkin teknologian kehitys ja ilmaston lämpeneminen, jotka ovat viime aikoina avanneet entistä realistisempia mahdollisuuksia hyödyntää aluetta energiahankkeissa ja merenkulussa. Tutkimuksessa tarkastellaan Venäjän federaation vuonna 2008 julkaiseman Venäjän federaation arktisen alueen politiikan perusteet vuoteen 2020 -asiakirjan poliittisten tavoitteiden toteuttamista arktisella alueella viime vuosina. Aiheen tutkiminen on perusteltua, sillä Venäjän arktisten alueiden politiikalla on kansainvälistä merkitystä, joka heijastuu Suomeenkin. Tätä tutkimusta puoltaa myös se, että useiden aluetta koskevien kysymysten osalta on viime vuo-sina tapahtunut merkittävää kehitystä, jonka johdosta kansainvälinen aktiivisuus ja mielenkiinto aluetta kohtaan ovat lisääntyneet. Tutkimusongelma oli, miten Venäjä toteuttaa arktista strategiaansa. Siihen pyrittiin vastaamaan selvittämällä Venäjän intressit alueella ja Venäjän toiminta arktiseen alueeseen liittyvien poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi vuosina 2008–2013. Lisäksi arvioitiin sitä, miten Venäjä turvaa keskeisimmät strategiset intressinsä alueella. Tutkimuksesta rajattiin pois sotilaalliset turvallisuuskysymykset ja sotilasstrateginen tarkastelu. Tutkimus toteutettiin kirjallisuustutkimuksena. Aineisto koostuu Venäjän ja muiden valtioiden virallisista asiakirjoista, aihetta koskevista tieteellisistä tutkimuksista ja kirjallisuudesta, Venäjän johdon kannanotoista ja uutismateriaalista. Venäjän arktisen politiikan perusteet vuoteen 2020 -asiakirjassa on mainittu maan keskeisimpinä arktisina intresseinä neljä osa-aluetta. Ne ovat alueen merkitys Venäjän federaation strategisena resurssilähteenä, Pohjoisen merireitin kehittäminen uutena kansainvälisenä merireittinä, alueen säilyttäminen rauhan ja yhteistyön alueena sekä arktisen luonnon ja ekosysteemin säilyttäminen. Tässä tutkimuksessa arvioitiin kyseisen strategian tavoitteiden ja Venäjän käytännön toiminnan suhdetta. Johtopäätösten mukaan Venäjä turvaa keskeisimmät arktiset intressinsä poliittisesti varmistamalla itselleen edulliset alueelliset rajat, oikeuden luonnonvaroihin ja Koillisväylään nojaten YK:n merioikeusyleissopimuksen antamiin mahdollisuuksiin. Alueen asema resurssilähteenä turvataan harjoittamalla dynaamista energiateollisuutta ja kansainvälisiä yrityksiä suosivaa vero- ja talouspolitiikkaa sekä tukemalla pohjoisia alueita valtion tuilla. Venäjä turvaa rauhalliset olosuhteet ja toiminnanvapautensa alueella sovittelevalla ulkopolitiikalla toimien aktiivisesti YK:ssa ja alueen kansainvälisissä järjestöissä. Koillisväylän infrastruktuuria kehitetään valtion tuella, ja arktinen ympäristö pyritään suojaamaan kehittämällä alueen ympäristölainsäädäntöä sekä aktiivisin ympäristönsuojelu- ja siivousohjelmin.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkielman aihe on esitetty Sotilaslääketieteen Keskuksen esikunnasta, joka on nähnyt poikkeuksellisen laajasti hajasijoittuneen ja moniammmatillisen asiantuntijaorganisaation johtamistoiminnassa tehostettavaa. Esikuntajohtoisesti laadittujen toimintamallien jalkauttaminen hajasijoittuneessa organisaatiossa alayksikkötasolle käytännön toteutukseen asti koettiin organisaation esikunnan näkökulmasta akuutiksi kehittämisen kohteeksi. Tutkimuksen tieteenfilosofiset taustasitoumukset perustuivat konstruktuvismiin ja fenomenologishermeneuttiseen tutkimusperinteeseen, joiden kautta tieto nähtiin tässä tutkimuksessa ihmisten välisenä ja subjektiivisena. Tutkimus on laadullinen tutkimus, ja tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelulla. Tiedon kohteena olivat kohdeorganisaation yhden eniten maantieteellisesti hajasijoittuneen yksikön yhdeksän lähiesimiestä, joilla todennäköisesti olisi paras tietämys johtamistoiminnasta alayksikkötasolla. Lähiesimiehet edustivat myös kolmea eri ammattiryhmää; lääkäriä (päällikkölääkäri), hoitohenkilökuntaa (osastonhoitaja) ja sotilasta (hallintopäällikkö), jolloin kohdeorganisaation monikulttuurisuuden näkökulma otettiin myös huomioon tiedonkeräämiseen liittyen. Tutkimuksen tulosten kannalta keskeisinä tekijöinä toimintamallien jalkauttamisen kannalta nousivat tiedottaminen ja yhtenäisen toimintakulttuurin luominen. Tiedottamiseen liittyen keskeisenä ongelmaalueena on tiedon runsaus ja tehtäväkeskeinen johtaminen. Kaikki tieto, mukaan lukien uudet toiminatamallit välitetään pääsääntöisesti alayksiköihin sähköisesti, intranetin tehtävät -sovelluksen kautta, mistä johtuen oikeaa tietoa on vaikeaa löytää suuresta tietomäärästä, ja se jää usein sähköisessä muodossa etäiseksi. Lähiesimiehet toivoivatkin tilannetietoisuuden lisäämistä ennakoivasti, ennen kuin asiakirjat lähetetään alayksiköihin toteutettavaksi. Toinen keskeinen osa-alue tutkimuksen tulosten kannalta oli yhtenäisen toimintakulttuurin ja me -hengen luominen, tällä hetkellä paikallinen toiminta alayksiköiden sisällä korvaa näiden merkitystä. Lähiesimiehet kokivat kuitenkin itsensä etäiseksi muuhun organisaation nähden, ja tavoitteita omalle toiminnalle johdon suunnasta odotettiin ennakoivasti enemmän. Myös palautekäytännöt koettiin ontuviksi ja puutteellisiksi, palautteeseen ei ole aina reagoitu ylempää ja esimerkiksi toimintamallien jalkauttamiseen liittyen sitä ei ollut pääsääntöisesti kysytty. Tutkimuksen tulosten kautta pystytään organisaation esikunnalle, ja sen henkilöstölle välittämään sekä hajasijoittuneisuuden että monikulttuurisuuden näkökulmasta moniulotteisesti organisaation johtamisympäristöön liittyviä erityispiirteitä ja mahdollisia kehittämiskohteita.
Resumo:
Talvisodan päätyttyä 13.3.1939 Suomi joutui vuokraamaan Hankoniemen saaristoalueineen Neuvostoliitolle 30 vuodeksi laivastotukikohtaa varten. Vuokra-alueen kokonaispinta-ala oli yhteensä 115 neliökilometriä. Neuvostoliitto rakensi välirauhan aikana tukikohdasta vahvan rannikkolinnoituksen, jonka miesvahvuus oli jatkosodan alkaessa lähes 27 000 miestä. Sijaintinsa ja merellisen luonteensa takia päävastuu puolustuksesta Hangon vuokra-aluetta vastaan annettiin merivoimille. Merivoimien komentaja antoi joukoilleen tehtävän ryhmittyä puolustukseen ja eristää sekä varmentaa Hangon vuokra-alue. Varautumistehtävänä oli vuokra-alueen valtaus heti sodan alettua. Operatiivisia valmisteluja ja suunnittelua varten perustettiin 28.4.1940 Karjaan sotilaslääni, joka alistettiin myöhemmin merivoimille. Karjaan sotilasläänillä oli käytössään merivoimien rannikkopuolustuksen joukkoja sekä maavoimien yksiköitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten merivoimat varautui Neuvostoliiton Hangon tukikohtaa vastaan välirauhan aikana. Tähän tutkimuksen pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: millaisen uhan tukikohta asetti, millaisia suunnitelmia merivoimat teki Hankoa vastaan, miten puolustus oli järjestetty Hangon lohkolla, mitä joukkoja merivoimilla oli asettaa tukikohtaa vastaan sekä miten ne oli perustettu ja koulutettu? Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus, jossa lähdeaineiston sisältöä on analysoitu teemoittelemalla. Teemoina on käytetty tutkimuksen pää- ja apukysymyksiä. Tutkimuksen tärkeimpänä lähteenä on käytetty Kansallisarkiston arkistomateriaalia. Keskeisimpiä kokonaisuuksia ovat pääesikunnan, merivoimien esikunnan sekä Karjaan sotilasläänin esikunnan materiaalit. Tärkeän lähdekokonaisuuden muodostaa myös julkaistu kirjallisuus aiheeseen liittyen. Työssä on pyritty selvittämään mitä toimenpiteitä merivoimat tekivät vastatakseen siihen vaatimukseen minkä päämaja oli sille asettanut. Hangon tukikohta tuotti merivoimille suuria haasteita toimia Suomen rannikolla. Tukikohta jakoi rannikon kahtia ja hallitsi olemassaolollaan Suomenlahden suuta. Merivoimat aloitti varautumistoimenpiteet ryhmittämällä joukot puolustukseen ja aloittamalla linnoitustoimenpiteet tukikohdan ympärillä. Kesällä 1940 perustettu Karjaan sotilaslääni vastasi operatiivisista valmisteluista Hangon lohkolla merivoimien alaisuudessa. Karjaan sotilaslääni vastasi puolustusjärjestelyiden toteuttamisesta, perustamissuunnitelmista sekä hyökkäysoperaation suunnittelusta ja valmistelusta. Merivoimien joukoilla oli oltava korkea valmius vastata maahan kohdistuviin merellisiin uhkiin, mutta Hangon kohdalla valmius oli erittäin korkea. Joukkojen koulutukseen kiinnitettiin erityistä huomiota, sillä talvisodasta oli saatu paljon kokemuksia saaristotaisteluista. Puolustusvalmistelut ja kantalinnoittaminen eteni varsinkin Hankoniemen alueella ripeästi. Jatkosodan alkaessa varautumistoimenpiteet osoittautuivat riittäviksi, sillä vuokra-alue jouduttiin evakuoimaan 2.12.1941.
Resumo:
Rajavartiolaitoksessa siirryttiin kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään vuoden 2011 alussa. Organisaatiorakenteen muutoksessa raja- ja merivartioalueet poistuivat ja raja- ja merivartioasemat toimivat nykyään suoraan vartioston komentajan alaisuudessa. Muutoksen tavoitteena oli kohdentaa henkilöstöä operatiiviseen toimintaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten rajavartioaseman päällikön johtamistoiminta on muuttunut vuoden 2011 alusta siirryttäessä uuteen kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään. Tutkimuksessa tarkastellaan rajavartioaseman päällikön johtamistoimintaa johtamisen nelikentän ja päällikön toimintakyvyn kautta. Tutkimus on tehty Lapin rajavartiostossa, joka on rajavartiolaitoksen painopistealueen ulkopuolinen rajavartiosto. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on käytetty fenomenografiaa. Fenomenografialla pyritään saamaan esille tutkittavaan ilmiöön (rajavartioaseman johtaminen) liittyvien erilaisten käsitysten ja kokemusten kirjo. Tutkimuksen pääaineistona ovat rajavartioasemien päälliköille tehdyt teemahaastattelut. Kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään siirtyminen ei itsessään ole vaikuttanut merkittävästi rajavartioaseman johtamiseen. Muutoksen mukana käyttöön otetulla kenttä- ja tilannejohtojärjestelmällä on ollut suurin vaikutus johtamistoimintaan. Rajavartioaseman päällikkö ei enää sitoudu päivittäiseen operatiiviseen johtamiseen johtokeskuksen vastatessa siitä. Rajavartioalueen lakkauttamisen myötä osa sen tehtävistä on siirtynyt rajavartioasemien hoidettavaksi. Nämä tehtävät eivät kuitenkaan kuormita liikaa rajavartioasemaa tai sen päällikköä. Uudet tehtävät lisäävät kiinnostusta ja motivaatiota työtä kohtaan. Siirtyminen kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään onnistui hyvin. Osa rajavartioasemien päälliköistä oli mukana muutoksen suunnittelussa, mikä osaltaan helpotti uuteen johtamisjärjestelmään siirtymistä. Lapin rajavartiostossa olisi oltu valmiita tähän muutokseen jo useita vuosia aiemmin. Rajavartioalueet olivat turha ja työllistävä porras. Enää ei tarvitse tehdä kaksinkertaista työtä. Rajavartioaseman päällikön johtamistoimintaa selkeyttävät vastuu sekä yksi toimintalinja. Hänen tulee kyetä toimimaan itsenäisesti ja tekemään omia ratkaisuja. Lähin esimies on kauempana ja yhteydenoton kynnys on korkeampi. Aiemmin rajavartioalueelta oli mahdollista saada tukea johtamistoimintaan. Päällikön päätehtävä on toimia henkilöstöjohtajana. Hänen tulee olla ammattitaitoinen, luotettava, tasapuolinen, alaiset huomioon ottava ja kenttätyöhän aktiivisesti osallistuva johtaja. Johtajaksi koulutetaan ja esimieheksi kasvetaan. Hyvällä esimiehellä on paljon kokemuksen tuomaa ammattitaitoa, jota myös alaiset arvostavat. Tulevaisuudessa korostuu ammattitaidon merkitys niin johtajien kuin henkilöstönkin osalta. Henkilöstövalinnoissa tulee ottaa huomioon koulutuksen lisäksi myös henkilön kokemus erilaisista työtehtävistä. Hyvällä johtajalla tulee olla kyky hyödyntää monipuolisesti alaistensa ammattitaitoa. Hänen tulee myös pyrkiä tukemaan alaisiaan ammattitaidon kehittymisessä. Lapin rajavartioston yhtenä haasteena ja kokemuksen osalta vahvuutena on henkilöstön korkea keski-ikä. Viime vuosien aikana on tapahtunut paljon muutoksia ja tapahtuu edelleen. Tulevat muutokset vaikuttavat aiempaa enemmän ja rajavartioaseman päällikön tulee olla kykenevä muutosjohtamiseen. Lapin rajavartioston toiminta-alue on hyvin laaja. Jatkuva viranomaisten määrän vähentyminen pakottavat yhä tiiviimpään yhteistyöhön niin rajavartioston sisällä kuin muidenkin viranomaisten kanssa. Tiivis yhteistyö takaa, että vähenevillä resursseilla kyetään toimimaan tehokkaasti. Rajavartioaseman päällikkö vastaa omalla alueellaan yhteistyöstä. Yhteistyötä helpottaa oman alueen ja siellä toimivien ihmisten tunteminen.
Resumo:
Tutkimuksen pääongelma oli selvittää, miten maavoimien helikopteriohjaajien fyysinen kunto korreloi heidän tuki- ja liikuntaelinsairastavuuteensa. Tutkimuksen alaongelmia olivat seuraavat: mitkä tuki- ja liikuntaelimistön osat ovat herkimpiä kipeytymään maavoimien helikopteriohjaajilla ja poikkeavatko maavoimien helikopteriohjaajien oireet muiden organisaatioiden ohjaajien vastaavista. Tutkimuksen kohderyhmänä oli maavoimien virassa palvelevat helikopteriohjaajat, joita oli 35 kappaletta tutkimuksen aloitushetkellä. Tutkimukseen otti osaa 29 ohjaajaa, jotka olivat keski-iältään 34-vuotiaita miehiä. Tutkimuksen aineistokeruumenetelmiä olivat kirjallisuuskatsaus ja lomakekysely. Niiden lisäksi kuntotesteihin liittyvää aineistoa saatiin Puolustusvoimien tietojärjestelmistä. Muina lähteinä tutkimuksessa on käytetty tieteellisiä artikkeleita, kirjoja, käsikirjateoksia ja puolustusvoimien julkisia pysyväisasiakirjoja. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 83 %, ja kuntotestitulokset saatiin heistä 27 ohjaajalta, jolloin analysointivaiheessa otos pieneni 77 prosenttiin perusjoukosta. Aineiston analysointimenetelmänä käytettiin ristiintaulukointia yhdistettynä khiin neliö -testiin. Kyselyn tuloksena peräti 76 %:lla ohjaajista oli ilmennyt lentotehtäviin liittyen erilaisia tuki- ja liikuntaelinoireita. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia aiemmin suoritettujen tutkimusten kanssa, joissa 67–82 %:lla tutkituista ohjaajista oli lentämiseen liittyen ilmennyt erilaisia tuki- ja liikuntaelimistön oireita. Fyysisen kunnon yhteydestä tuki- ja liikuntaelinsairastavuuteen ei kuitenkaan ainakaan tässä aineistossa ollut havaittavissa merkkejä. Tuki- ja liikuntaelimistön osista niska-hartiaseutu ja alaselän alue olivat herkimpiä kipeytymään. Molemmissa tapauksissa oireista kärsi 83 % ohjaajista. Maavoimien ohjaajien oireiden esiintyvyys oli melko samansuuruinen kuin Israelin ilmavoimien (78 %), Royal Navyn (82 %) ja Rajavartiolaitoksen helikopteriohjaajilla (67 %).
Resumo:
Merelliset toimijat eli puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja Merenkulkulaitos muodostavat yhteistyönä reaaliaikaista meritilannekuvaa, jonka tarkoituksena on edesauttaa kyseisten viranomaisten lakisääteisten tehtävien täyttämistä. Meritilannekuva on keskeinen työväline METO-viranomaisten toteuttaessa yhteiskunnan niille asettamia tehtäviä, jotka ovat kirjoitettu lakinormien muotoon. Tutkielmassa meritilannekuvaa käsitellään johtamisen apuvälineenä. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia meritilannekuvan avulla hoidettavien tehtävien tehtävänantojen, eli lakinormien sisältö ja sen jälkeen, miten meritilannekuva vastaa näihin tehtäviin. Tutkimusongelmana on: Miten meritilannekuva soveltuu lainsäädännön asettamien tehtävien täyttämiseen? Tutkielman päämääränä oli selvittää antaako meritilannekuva tarpeeksi informaatiota päätöksenteon tueksi, sillä meritilannekuvan käyttäjä tekee päätelmiä ja päätöksiä meritilannekuvan antamaan informaation tuella. Tutkielmassa lähestyttiin oikeuslähteitä oikeuspositivistisen lainopin näkökulmasta, käyttäen analyyttistä argumentaatioteoriaa. Lähteinä työssä käytettiin pääsääntöisesti oikeudellisia lähteitä. Meritilannekuvan soveltuvuutta tutkittiin teemahaastatteluin, joita analysoitiin sisällönanalyysin keinoin, näiltä osin tutkielma on kvalitatiivinen. Tutkielmassa päädyttiin käsittelemään seitsemää lakisääteistä tehtävää: alue- ja rajavalvonta, alusliikennepalvelu, meripelastus, öljyn- ja öljypitoisen seoksen mereen päästämisen ja talousvyöhykkeen- ja hylkyjen valvonta. Tutkielmassa todettavien kehittämiskohteiden avulla todennettiin meritilannekuvan soveltuvuus lakisääteisten tehtävien täyttämiseksi.
Resumo:
Maavoimien taistelutapaa ja joukkorakenteita uudistetaan laajasti. Uudistus koskee koko organisaatiota, materiaalia, henkilöstöä ja toimintatapoja. Uudistuksen myötä jääkäriryhmän kokoonpanoa on muutettu ja toiminta-alueen koko on kasvanut useiden kymmenien neliökilometrien kokoiseksi. Kokoonpanomuutokset ja kasvanut toiminta-alue muodostavat uudenlaiset haasteet jääkäriryhmän johtamiselle vanhaan taistelutapaan verrattuna. Tutkimuksessa pyritään löytämään yhtäläisyyksiä jääkäriryhmänjohtajan muuttuneen johtamistoiminnan ja verkostojohtamisen teorian väliltä. Havaittujen tulosten perusteella jääkäriryhmänjohtajan johtamistoimintaa ja koulutusta voidaan kehittää vastaamaan uudistetun taistelutavan haasteisiin. Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä. Aineistona käytetään tutkimuksia, artikkeleita ja oppaita. Dokumentit analysoidaan perusteellisesti, ja niiden kautta muodostetaan tiivistetty kuvaus verkostojohtamisesta ja jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminnasta. Teorioiden kuvaamisen ja käsitteellistämisen jälkeen niistä luodaan johtopäätös, jossa kuvataan verkostojohtamisen teorian soveltumista jääkäriryhmänjohtajan johtamistoimintaan. Tutkimuksen varsinainen tutkimusongelma on: ”Mitkä ovat verkostojohtamisen mahdollisuudet jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminnassa hajautetussa taistelutavassa ?” ja osaongelmina ovat: ”Mitkä ovat verkostojohtamisen edut ?” ja ”Mitä on jääkäriryhmän johtaminen hajautetussa taistelutavassa ?”. Jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminta eroaa verkostojohtamisen teoriasta käskyvaltasuhteessa, sillä jääkäriryhmänjohtajalla on hierarkkinen käskyvalta kaikkiin verkoston toimijoihin. Jääkäriryhmänjohtamisesta ja verkostojohtamisen teoriasta on kuitenkin löydettävissä useita yhtäläisyyksiä. Yhtäläisyyksiä ovat verkoston luonti, sen toimivuuden edistäminen, luottamuksen ja sitoutuneisuuden rakentaminen ja toiminnan kehittäminen. Ryhmänjohtajan on omalla toiminnallaan edistettävä verkoston toimintaa, sillä verkoston toimivuuden kautta koko ryhmä pääsee tavoitteeseensa. Ryhmänjohtajan johtamistoiminnassa korostuvat henkilökohtaiset ominaisuudet ja johtamisvalmiudet. Hänen on synnytettävä luottamusta ja sitoutuneisuutta verkoston sisälle sekä edistettävä hyvän ryhmäkiinteyden syntymistä. Ryhmänjohtajan on korostettava yhteisvastuuta tehtävän täyttämiseksi, ja hänen on otettava alaisensa mukaan päätöksentekoon ja toiminnan kehittämiseen. Yhteisen päätöksenteon ja toiminnan kehittämisen kautta hän saa lisättyä luottamusta ja sitoutuneisuutta. Ryhmä toimii ja saavuttaa tavoitteensa paremmin, kun sen sisällä on vahvaa keskinäistä luottamusta ja sitoutuneisuutta.