985 resultados para Turun synagoga
Resumo:
E18 Turun kehätie (kantatie 40) on osa Suomen tärkeintä päätieyhteyttä. E18 kulkee Naantalista Turun ja pääkaupunkiseudun kautta Vaalimaalle. Valtakunnallisen merkityksen lisäksi Turun kehätiellä on tärkeä seudullinen rooli. Suunnittelukohde sisältää Turun kehätien parantamisen noin yhdeksän kilometrin matkalta Kuparivuoren tunnelin suulta (entisen Satamatien liittymästä) Naantalista Raisionkaaren eritasoliittymän itäpuolelle Juhaninkujan liittymään Raisioon. Kehätie parannetaan nykyiselle paikalleen. Tämä ympäristövaikutusten arviointimenettely liittyy maantielain mukaisen yleissuunnitelman laadintaan. Yleissuunnitelmassa määritetään tien likimääräinen sijainti ja tilantarve sekä suhde nykyiseen ja tulevaan maankäyttöön. Lisäksi määritetään tien tekniset ja liikenteelliset perusratkaisut. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan E18 Turun kehätien parantamisen aiheuttamat ympäristövaikutukset YVA-lain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla ja tarkkuudella. Hankkeen vaikutusalueen asukkailla ja muilla intressiryhmillä on mahdollisuus osallistua suunnitteluun ja vaikutusten arviointiin. Näkemyksiä hankkeesta ja sen vaihtoehdoista voi esittää koko suunnittelun ajan. Hankkeesta ja YVA-menettelystä tiedotetaan asukkaille ja muille sidosryhmille tiedotteiden, postituslistan (sähköposti/kirje) sekä internetin välityksellä.
Resumo:
Tässä pro gradu -tutkielmassa arvioin Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimiston vuosina 1995–2000 toteuttamien projektien yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Projektit ovat: muovijätteen kierrättämiseen keskittynyt KAPULA, ilmanlaadun seurannan kehittämiseen luotu City Simulator, eri sektorien väliseen ympäristöyhteistyöhön kannustanut Green Know-How Turku, Hirvensalon kaavoituksen tulevaisuutta valottanut ICTULA sekä kansainvälinen sähköautoprojekti EVD-POST. Kaikki viisi projektia on toteutettu yhteistyönä, ja osallistujina niissä on ollut ympäristönsuojelutoimiston lisäksi niin Turun alueen kuntia, yrityksiä kuin eurooppalaisia kaupunkejakin. Tutkielmassa arvioin projektien yhteiskunnallista vaikuttavuutta julkishallinnollisesta näkökulmasta. Tässä tapauksessa yhteiskunnallinen vaikuttavuus merkitsee muun muassa sitä, miten ympäristönsuojelutoimisto on vastannut sille asetettuihin tavoitteisiin ja miten toiminta on vastannut siihen kohdistuvia yhteiskunnallisia tarpeita. Tutkimukseni perusteella tarpeet ovat muodostuneet 1990-luvun Suomen talouslaman, 1980- ja 1990-lukujen globaalin ja EU:n ympäristöpolitiikan sekä 1990-luvun kaupunkistrategioiden ja ympäristönsuojeluohjelman kautta. Projektien arviointiin hyödynnän tavoitelähtöistä metodia Evert Vedungin Public Policy and Program Evaluation sekä Huey-Tsyh Chenin Theory-Driven Evaluations -teoksia. Metodilla tarkennan tavoitteiden, toimenpiteiden ja lopputulemien suhdetta. Sen lisäksi käytän Ray Pawsonin ja Nick Tilleyn Realistic Evaluation -kirjan realistista arviointitapaa, jolla tutkin kontekstin ja tehtyjen toimenpiteiden vaikutusta projekteissa. Projektien arvioinnin jälkeen kokoan yhteen päätelmiä projektien yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja pohdin syitä siihen, miksi projektit eroavat vaikuttavuudeltaan. Tutkielman johtopäätöksinä on, että projektit eroavat yhteiskunnalliselta vaikuttavuudeltaan lähtökohtien ja hyväksyttävyyden johdosta esimerkiksi lainsäädännön ja ympäristöpolitiikan vuoksi. Kyse on osaksi myös siitä, että joissain projekteissa tavoitteet on asetettu epärealistisiksi suhteessa niiden toteutumiseen. Projekteihin kohdistuvat ulkoiset tarpeet, toimintaympäristö ja realistiset tavoitteet eivät kuitenkaan ehdottomasti takaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Myös yhteistyöprojektien toteuttajien ominaisuudet eli sisäiset tekijät vaikuttavat yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ilmenemiseen.
Resumo:
Turun 1600-luvun johtavan porvariston naiset toimivat aktiivisesti ja päättäväisesti omiin ja perheensä etuihin liittyvissä asioissa. He jatkoivat jo keskiajalla alkanutta traditiota, jossa myös porvarisvaimojen taloudellisen toiminnan merkitys korostui. He eivät kuitenkaan olleet perheestään, suvustaan tai Turun paikallisyhteisöstä erillään olevia yksilöitä, vaan tärkeä osa niitä. Siksi heidän toimijuuttaan ei voi eikä tule erottaa aikakautensa ja yhteisönsä kontekstista. Johtavan porvariston naiset ajoivat asioitaan Turun kaupungin oikeusasteissa kaikissa kolmessa siviilisäädyssä, naimattomina tyttärinä, aviovaimoina ja leskinä, aktiivisimmat heistä elämänsä aikana yli sata kertaa. Verrattuna muihin saman ajanjakson kaupunkeihin naimattomaksi jääneet turkulaiset porvaristyttäret esiintyivät korostuneen aktiivisesti valvomassa taloudellisia etujaan. Heidän toimintansa hyväksyttiin silloin, kun se ei ylittänyt porvariyhteisön sovinnaisuuden rajoja, joita he pyrkivät koettelemaan parantaakseen talouttaan. Leskinaisten oikeustoimikelpoisuus kertoo siitä, että naisia ei pidetty vaimoinakaan lähtökohtaisesti kyvyttöminä hoitamaan perheen asioita, vaan ainoastaan velvollisina alistumaan miehensä edusmiehisyyteen ja määräysvaltaan tämän eläessä. Talouden pää oli yleensä mies ja hänen velvollisuutenaan oli ajaa perheensä asioita. Siksi aviovaimot esiintyvät oikeudessa siviilisäädyistä harvimmin. Leskillä oli puolestaan oikeus hoitaa itse omaisuuttaan. Tämä tarkoitti myös velvollisuutta valvoa lasten perintöä. Turun johtava porvaristo koostui joistakin kymmenistä perheistä, joista suurin osa oli 1600-loppupuolelle tultaessa muodostanut avioliittojen kautta laajan sukulaisverkoston. Tätä verkostoa ei olisi voinut syntyä ilman porvarisnaisia, joiden avioliitot mahdollistivat omaisuuden siirtämisen uusille yrittäjille. Vaikka sukulaisuussuhteet olivat tärkeitä kaupankäynnissä, kokivat naiset ne myös uhkaksi itselleen. Sukulaismiehet pyrkivät usein saamaan naisten omaisuutta käyttöönsä vetoamalla näiden heikkoon kykyyn hallita omaisuutta. Porvarisnaiset kuitenkin puolustautuivat tällaisissa tilanteissa voimakkaasti ja hakivat turvaa porvariyhteisöä edustaneelta raadilta. He osasivat vedota asemaansa yhteisön jäseninä ja saivat yleensä raadin ja porvariyhteisön tuen. Aviomiehen kuoltua porvarisnaisen oli päätettävä, jatkoiko hän miehensä liiketoimintaa vai hankkiko hän elantonsa jollain muulla tavalla. Monet lesket järjestelivät taloudellisia asioitaan heti miehensä kuoltua ja jäivät sitten elämään esimerkiksi kaupunkitalonsa, maatilojensa ja pääomansa turvin. Osa naisista jatkoi yrittäjyyttä pienimuotoisesti esimerkiksi lainaamalla rahaa korkoa vastaan tai panemalla olutta. Muutamat johtavan porvariston naiset jatkoivat kuitenkin laajaa taloudellista toimintaa vuosikausia. Heidän menestyksensä osoittaa, että he olivat saaneet jo kotonaan perusteellisen koulutuksen porvarisammattiin. He olivat myös toimineet miehensä kumppaneina yrityksen toiminnassa, joten heillä oli hyvät edellytykset itsenäiseen asioiden hoitamiseen. Saamansa koulutuksen turvin porvarisnaiset siirsivät osaamisensa myös lapsilleen.
Resumo:
Kaupunkikartoituksen historia alkaa Suomessa Olof Gangiuksen piirtämästä kaupunkikartasta vuodelta 1634. Tämä kartta on Suomen vanhin mittauksiin perustuva kaupunkikartta. Myöhemmin Turusta, Suomen vanhimmasta kaupungista, on julkaistu karttoja runsaasti, joista tässä työssä käsitellään kymmentä aikakaudelleen tyypillistä kuvausta vuodesta 1634 vuoteen 2011. Tutkimuksessa vertaillaan karttoja, joiden mittaustavassa tai valmistusajankohdassa on jokin tietty erikoisuutensa tai tunnusmerkkinsä. Kaikki tutkittavat historialliset kartat on oikaistu koordinaatistoon paikkatieto-ohjelmalla. Tutkimuksessa selvitetään miten koordinaatistoon oikaistut eri aikakausien kartat kuvaavat Turun ruutukaava-aluetta. Vertailussa keskitytään pääasiassa tiettyihin kohteisiin (tuomiokirkkoon, Turun linnaan, Vartiovuorenmäkeen ja Kauppatoriin), koska ne ovat löydettävissä suurimmassa osassa kartoista. Tutkimuksessa tarkastellaan tapahtuneita kaupunkikuvaamisessa tapahtuineita muutoksia vuosisatojen ajalta ja syitä niihin. Lisäksi pohditaan paikkatieto-ohjelmien hyötyjä ja haasteita historiallisiin karttoihin perustuvissa tutkimuksissa. Tutkimuksessa vertaillaan historiallisia kaupunkikarttoja retrospektiivisesti toisiinsa sekä lisäksi jokaista karttaa verrataan nykyiseen ruutukaavarakenteeseen.. Tutkimuksessa on myös selvitetty kaupunkikartoituksen historiaa laajasti. Tuloksissa esiin nousi Turun kaupungin muuttuminen maaseutumaisesta asutuskeskittymästä runsasväestöiseksi kaupungiksi. Kasvanut väestömäärä ja runsastunut rakennus- ja liikennekanta ovat muovanneet kaupunkirakennetta vahvasti ja nämä muutokset näkyvät kartoilla selkeästi. Teknologian sekä mittausvälineiden ja -tapojen kehittyminen ovat osaltaan muokanneet eri aikakauden karttoja. Tutkimuksessa selvisi karttojen mittaustulosten tarkkuuden suuri vaihtelevuus riippumatta kartan valmistusvuodesta. Aineiston vanhin kartta on virhekeskiarvoa vertaillen parempi mittaustarkkuudeltaan kuin aineiston nuorin oikaistu kartta. Tutkimustulosten perusteella Turun ruutukaava-alueella on suuri määrä kohteita, joiden kuvaaminen kartoilla on ollut tärkeää kartoitustoiminnan aloituksesta asti.
Resumo:
Osa I ilmestyi 1962-1966.
Resumo:
Julkaistu viitenä vihkona vuosina 1962-1966: 1, Achrelius-Jac. Flachsenius. 1962. 128 s. - 2, Jac. Flachsenius-A. Kempe. 1963. s. 129-272. - 3, A. Kempe-Æsch. Petræus. 1964. s. 273-376. - 4, Æsch. Petræus-H. Snellman. 1965. s. 277-472. - 5, [Nimiölehti ; Esipuhe ; Katsaus väitöskirjojen vaiheisiin] ; H. Snellman-O. Öhrlin. 1966. XX, [1] s., s. 473-585.
Resumo:
Kannen signeeraus: AR.
Resumo:
Tutkielmani on kulttuurihistoriallista muistitietotutkimusta, ja se käsittelee kuuden tyttöoppilaan kokemuksia Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa (TSYK) vuosina 1962–1972, jolloin oli vielä voimassa rinnakkaiskoulujärjestelmä. Haastatteluissa tuottamani muistitiedon avulla paneudun ensiksi kertojieni muistoihin, jotka koskevat heidän koulupolkunsa valintaa. Miksi kouluvalinta oli oppikoulu ja nimenomaan elitistisenä pidetty TSYK? Ketkä valintaan vaikuttivat ja millaisia argumentteja he käyttivät. Toiseksi selvitän haastateltavieni kokemuksia opettajien kohtaamisista luokkatilanteissa. Miten haastateltavani kokivat koulun, opettajat ja opetuksen sekä itsensä oppilaina ja oppijoina? Kolmanneksi tarkastelen kertojieni muistoja koulutyön tavoitteesta, ylioppilastutkinnosta ja sen näkymisestä koulutyössä ja kotona. Alkuperäisaineistoni koostuu puoli-strukturoiduista temaattisista haastatteluista, jotka sisältävät kertojieni muistamia kokemuksia sekä oppikouluun pyrkimisen ajalta että kouluvuosilta. Sitä täydentävät muutamat sähköpostiviestit. Koska kulttuurihistoriallista koulututkimusta on tehty vähän, hyödynnän myös useiden eri tieteen alojen julkaisuja. Kokemuksellisuus on työni keskeinen näkökulma, mutta 1960-luvun yhteiskunnallisten ja koulutuspoliittisten muutosten turbulenssissa nousee oppilaiden vanhempien sosioekonominen ja koulutuksellinen tausta olennaiseksi. Akateemisista perheistä tulevat haastateltavani uusinsivat perheidensä koulutuspolkuja, mutta myös ei-akateemiset vanhemmat halusivat tarjota tyttärilleen paremman koulutuksen kuin olivat itse saaneet. TSYK valittiin tyttöjen oppikouluksi koulun hyvän maineen ja laadukkaaksi tiedetyn opetuksen vuoksi. Koulun valintaan vaikuttivat lähinnä vanhemmat ja ikätoverit. Eräissä perheissä valinta oli selviö: jo vanhemmat olivat käyneet samaa koulua. Opettajien kohtaamisista haastateltavani muistelivat erityisesti vahvoja ja autoritaarisia opettajia, joita pidettiin vaativina ja vähän pelottavinakin. Ensimmäisestä oppikoululuokasta lähtien sekä opettajien että oppilaiden yhteisenä tavoitteena oli ylioppilastutkinto ja ylioppilaslakki. Opettajat korostivat ylioppilastutkinnossa menestymisen tärkeyttä. Myös perheille tyttärien menestyminen koulussa ja ylioppilastutkinnossa oli tärkeää. Tutkijana katson, että riippumatta haastateltavieni vaihtelevista koulukokemuksista heistä jokaista voidaan pitää oman elämänsä ”femme fortena”. 1970-luvun tyttöoppilaiden kokemukset tarjoaisivat kiintoisan vertailukohdan omalle tutkimukselleni. Myös tyttö- ja poikaoppilaiden kokemusten vertailu voisi tarjota antoisan jatkotutkimuksen aiheen.
Resumo:
Turku sijaitsee Lounais-Suomessa ja sen maaperän kerrostuminen on tapahtunut pää-asiassa viimeisen Veiksel-jäätiköitymisen loppuvaiheessa ja sen jälkeen. Jäätikön pe-rääntymisen jälkeen Yoldiameren, Ancylusjärven ja Litorinameren aikana kerrostui pak-suja savikoita, jotka ovat tasoittaneet maisemaa. Kerrostumiseen vaikuttivat jäätikön sulamisvedet, maankohoaminen, veden pinnan korkeusvaihtelut ja suolapitoisuuden vaihtelut. Savinen maaperä tuo haasteita niin rakennusten, väylien kuin yhdyskuntatekniikankin rakentamiseen. Tähän mennessä Turun maaperää on tutkittu tapauskohtaisesti mm. tiettyjen suunnittelu- tai kaavoitushankkeiden yhteydessä. Laajamittaisempi maaperä-kerrosten ja niiden ominaisuuksien tutkimus tältä alueelta on puuttunut. Pohjatutkimus-tietoa löytyy valtavasti. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina havaittiin, että saven paksuudet vaihtelevat erit-täin pienipiirteisesti, mikä saattaa johtua alla olevasta kallioperästä. Paksuimmat kohdat ovat nauhamaisia tai pistemäisiä. Savet ovat pääosin pehmeitä, vesipitoisia, humuspi-toisia ja sensitiivisiä. Suurin osa savesta on kerrostunut Yoldiameren ja Ancylusjärven aikana ja on rakeisuudeltaan lihavaa savea. Edellä mainittujen savien päällä esiintyy ohuempi humuspitoisemman saven kerros, joka on kerrostunut Litorinameren aikana. Sulfidisavien esiintyminen on myös todennäköistä. Yoldia/Ancylussavien sekä Litorina-savien välissä esiintyvä epäjatkuvuuspinta näyttää ulottuvan ainakin Myllysillalta Koroi-siiin saakka varsin samalla korkeudella ja on merkittävä tekijä savikerrostumien synty-historian määrittelyssä. Epäjatkuvuuspinnasta merkkinä ovat mm. samanlaiset ohuet hiekkakerrokset samoilla korkeuksilla. Maaperä on koostumukseltaan varsin kerroksel-lista, hienorakeiset ja karkeammat kerrokset vaihtelevat. Nämä edellä mainitut seikat ovat tärkeitä ottaa huomioon niin kaavoituksessa, suunnitteluvaiheessa kuin rakennet-taessa.
Resumo:
Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat yhä suuremman kansanterveydellisen huomion kohteena. Näihin ongelmiin liittyvät suorat ja epäsuorat kustannukset ovat kansantaloudellisesti huomattavia. Mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään hajanaisessa palvelu¬järjestelmässä, mikä vaikeuttaa palveluihin pääsyä ja toisaalta edesauttaa putoamista pois hoidon piiristä. Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -projektin (PPPR) tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita vastaamaan paremmin palveluiden suur¬kuluttajien, erityisesti päihde- ja mielenterveysasiakkaiden tarpeita. Projektin yhtenä tavoitteena on luoda uusia palvelumalleja, jotka tarjoavat asiakkailla matalan kynnyksen palveluita moniammatillisena yhteistyönä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida ja analysoida mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluketjujen ongelmia ja selvittää, millä mekanismeilla projektissa luodut uudet palvelumallit voivat parantaa palveluketjujen kustannustehokkuutta ja -vaikuttavuutta. Tutkimuskysymykset ovat rajattu koskemaan vain PPPR-projektin kohderyhmän asiakkaita ja heidän palveluketjujaan. Tutkimuksen tulosten pohjalta voidaan kuitenkin tehdä joitain yleistyksiä myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden palveluketjujen ongelmista ja niiden syistä. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena ja aineistona käytettiin PPPR-projektissa luotuja oikeisiin asiakastapauksiin pohjautuvia esimerkkitapauksia. Aineisto analysoitiin tutkimuksessa esitellyn teoreettisen viitekehyksen avulla. Suurimpia havaittuja palveluketjun ongelmia olivat mm. henkilöstön kapea näkökulma, kannusteiden puute, standardoitujen menettelytapojen puute, yksikköjen välisen johtajuuden puute, asiakkaiden huono sitoutuminen hoitoon, asiakkaiden liian suuri vastuu oman hoitonsa etenemisestä sekä hoidon vaikuttavuuden ennustamattomuus ja palveluketjun suorituskyvyn mittaamisen moniselitteisyys. Tutkimuksen tulosten perusteella PPPR-projektin uudet palvelumallit korjaavat melko hyvin kohderyhmän asiakkaiden palveluketjuissa havaittuja ongelmia. Palvelumalleilla ei vaikuteta kaikkiin havaittuihin ongelmiin, mutta sillä on potentiaalia parantaa palveluketjujen kustannus¬tehokkuutta ja -vaikuttavuutta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. PPPR-projektin ongelmat liittyvät siihen, että se ei käytännössä vaikuta, eikä voikaan vaikuttaa ongelmien taustalla oleviin tekijöihin. Lisäksi se vaatii erityisen poikkihallinnollisen toimintatavan, jonka ylläpitäminen muuten funktionaalisesti organisoidussa palvelujärjestelmässä vaatii erityistä huomiota. Nämä ongelmat voivat aiheuttaa sen, että muutoksesta tulee lyhytkestoista. PPPR -projektissa luodut uudet palvelu¬mallit voidaan myös tulkita yritykseksi taivuttaa funktionaalinen palvelujärjestelmä suorittamaan sellaisia asioita, joita se ei luonnostaa tee hyvin.