Suomea rajan takana 1918-1944 : näyttely Venäjän Kansalliskirjastossa lokakuussa 2011

Venäjän Kansalliskirjastossa oli esillä lokakuussa 2011 järjestetyssä näyttelyssä Neuvostoliitto-Karjalassa ja Neuvosto-Venäjällä Suomen sisällissodan jälkeen maailmansotien välillä painettuja suomenkielisiä kirjoja ja lehtiä.

Syvää vai pelkästään tiheää : neuvostoliittolaisen ja venäläisen sotataidollisen ajattelun lähtökohdat, kehittyminen, soveltaminen käytäntöön ja nykytilanne. Näkökulmana 1920- ja 1930-luvun syvän taistelun ja operaation opit

Sosialistisen vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjän oli monien muiden kysymysten ohella ratkaistava sosialismin saavutusten puolustaminen. Aluksi ratkaisuksi suunniteltiin vapaaehtoisuuteen perustuvaa punakaartia, mutta riittävän miesvahvuuden turvaamiseksi päädyttiin yleiseen asevelvollisuuteen. Pian Venäjän sisällissodan jälkeen sotataidon suunta painottui enemmän vanhan armeijan asiantuntijoiden näkemysten kuin vallankumoussankarien kokemusten mukaiseksi, vaikka Frunzen puna-armeijalle kirjoittama doktriini perustui luokkataisteluun ja korosti sisällissodassa hyväksi koettua operatiivista liikkuvuutta. Neuvostoliiton ja Venäjän sotataidon perustana on Pietari I:n aloittama länsimainen suuntaus, jota kuitenkin täydentävät vahvat kansalliset piirteet. Venäläisen sotataidon henkisenä isänä voidaan hyvällä syyllä pitää Aleksandr Suvorovia, jonka opetukset näkyvät tekstilainausten lisäksi myös periaatteissa ja sotilaskasvatuksessa. Napoleonin sotien jälkeen perustettu Keisarillinen yleisesikunta-akatemia loi Venäjälle sotatieteellisen tutkimuksen ja opetuksen. Sotatieteen mahdollisuuksia ei 1800-luvun Venäjällä osattu täysin hyödyntää. Aseistuksen kasvavan tehon merkitystä vähättelevä asenne johti sotataidon taantumisen ja katastrofiin Venäjän–Japanin sodassa. Sen kokemuksia analysoidessaan Aleksandr Neznamov kehitti edelleen saksalaista operaation käsitettä ja loi perustan Neuvostoliitossa 1920-luvulla kehitetylle operaatiotaidolle. Neuvostoliittolaisen sotataidon päämääränä oli kehittää taktinen ja operatiivinen ratkaisu aseistuksen tehon kasvun aikaansaamaan puolustuksen ylivoimaisuuteen. Ratkaisussa hyödynnettiin brittien kokemuksia ja tutkimusta. Neuvostoliittolainen taktiikka ja operaatiotaito eivät kuitenkaan olleet brittiläisen mekanisoidun sodankäynnin tai saksalaisen salamasodan itäinen kopioita vaan itsenäisiin ratkaisuihin pohjautuvia. Syvän taistelun ja operaation teoriaa kokeiltiin harjoituksissa, ja sitä kehitettiin Stalinin vuoden 1937 puhdistuksiin saakka. Toisen maailmansodan taisteluissa puna-armeija sovelsi alkuvaiheen katastrofin jälkeen syvän taistelun ja syvän operaation oppeja. Komentajien ja joukkojen taito ei riittänyt teorian vaatimusten mukaiseen toimintaan, siksi syväksi aiotusta taistelusta tuli ajoittain ainoastaan tiheää. Suuren isänmaallisen sodan kokemusten perusteella neuvostoliittolainen sotatiede kehitti yleisjoukkojen taistelun periaatteet, jotka ovat säilyneet muuttumattomina nykypäivään saakka. Kylmän sodan aikakaudella ydin- ja tavanomaisen aseistuksen merkitys sodan ja taistelun kuvassa vaihteli. Lännen sotataidon ja aseteknologian kehitys pakotti Neuvostoliiton siirtymään 1980-luvulla sotilaallisessa ajattelussaan hyökkäyksestä puolustukseen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän sotilaallisen turvallisuuden takaajana on ydinaseistus. Yhdysvaltain tavanomainen ilma-avaruushyökkäyskyky vaatii Venäjää kehittämään torjuntajärjestelmiä. Tavanomaisten joukkojen rakentamisessa Venäjä seuraa tarkasti läntisen sotataidon kehittymistä, mutta pitäytyy omaperäisiin ratkaisuihin, joiden kehittämisessä sen vahvalla sotatieteellisellä järjestelmällä ja dialektisen materialismin metodilla on edelleen olennaisen tärkeä merkitys.

Barentsin alueen strateginen merkitys geopolitiikan näkökulmasta

Barentsin alueella nähdään olevan kasvava strateginen merkitys Venäjälle, Norjalle, EU:lle ja Yhdysvalloille. Barentsinmerellä on tulevaisuuden kannalta tärkeitä energialähteitä sekä pohjoiseen on avautumassa uusi merireitti joka lyhentää matkaa Euroopasta Aasiaan huomattavasti. Geopolitiikalla on edelleen suuri merkitys käsiteltäessä Barentsin alueen kansainvälistä politiikkaa. Tämä tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelma on: Mikä on Barentsin alueen strateginen merkitys siellä toimiville valtioille? Tutkimus vertailee eri valtioiden strategioita Barentsin alueella ja pyrkii tekemään johtopäätöksiä valtioiden välisen yhteistyön mahdollisuuksista geopolitiikan viitekehyksessä. Tavoitteena on luoda geopolitiikan käsitteiden avulla kokonaiskuva Barentsin alueen tilanteesta. Tutkimusmenetelmänä on asiakirja ja kirjallisuus tutkimus. Näkökulmana on geopolitiikka joka ymmärretään poliittisten, sotilaallisten ja taloudellisten intressien analysointina ja konstruointina maantieteellisessä tilassa. Geopolitiikka perustuu todellisiin maantieteellisiin realiteetteihin sekä yleisiin ja perinteisiin mielikuviin, jotka ilmenevät teksteissä ja retoriikassa. Lähteinä on käytetty geopolitiikkaa käsittelevää teoreettista kirjallisuutta sekä nykypäivän poliittisia kirjoittajia. Barentsin aluetta on tarkasteltu sen historiaa ja politiikkaa käsittelevien teosten ja artikkeleiden kautta. Tutkimuksen kannalta keskeisimpiä johtopäätöksiä ovat, että Barentsin alue on tällä hetkellä muutoksessa ja sen strateginen merkitys on kasvussa. Pohjoisten jääalueiden sulaminen avaa pääsyn Barentsin meren energialähteille ja avaa uuden meriväylän pohjoiseen. Nämä ovat globaalilla tasolla merkittäviä muutoksia ja voivat aiheuttaa kiistoja eri valtioiden välillä. Tällä hetkellä tilanne alueella on rauhallinen ja yhteistoiminta jatkuu hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta jokainen tuntuu varautuvan siihen, että kaikki ei menekään niin hyvin. Norja ja Venäjä ovat Barentsin alueen keskeisimmät toimijat ja niille alueen strateginen merkitys on kaikkein suurin. Suomi ja Ruotsi pitävät pohjoisia alueitaan periferiana eikä niiden merkitystä pidetä korkeana. Euroopan unionilla on oma pohjoinen ulottuvuus aloitteensa mutta ainakaan vielä unioni ei ole ollut valmis panostamaan käytännön tasolla Barentsin alueeseen. Alueen strateginen merkitys on tiedostettu unionissa jollain tasolla mutta nähdään kaikesta huolimatta periferiana. Yhdysvallat on vasta heräämässä virallisen politiikan tasolla arktisten alueiden merkitykseen ja Barentsin alue edustaa vain pientä osaa Yhdysvalloille merkittävästä arktisesta alueesta. Yhdysvaltojen mielenkiinto on kohdistunut enemmänkin kiistaan Luoteisväylän hallinnasta Kanadan kanssa.

Sodan oikeutuksesta : varusmiesjohtajien ajatuksia sodasta ja sen moraalisesta oikeutuksesta

Oikeutetun sodan teorialla pyritään määrittelemään, mitkä ovat oikeudenmukaisen sodan perusteet ja milloin sota on oikeutettu. Sodan oikeutuksesta on käytetty pääsääntöisesti kahta eri nimitystä, jotka ovat oikeudenmukainen sota ja oikeutettu sota. Oikeudenmukainen sota viittaa valtioiden väliseen, tai Yhdistyneiden kansakuntien vahvistamaan kansainvälisten lakien mukaiseen oikeuteen käydä sotaa. Oikeudenmukainen sota saa perustansa kansainväliseltä oikeudelta, joka määrittelee oikeudenmukaisen sodan ehdot. Oikeudenmukainen sota perustuu valtioiden, Yhdistyneiden Kansakuntien ja sotilasliittojen välisiin lakeihin ja sopimuksiin. Termi oikeutettu sota viittaa sodan moraaliseen oikeutukseen. Oikeutetulla sodalla tarkoitetaan sellaisia sodan käymisen eettisiä ehtoja, joiden vallitessa on oikeus tarttua aseisiin. Tässä tutkimuksessa käsitellään Hämeen Ratsujääkäripataljoonan varusmiesjohtajien ajatuksia sodasta ja sodan oikeudesta. Tutkimus on toteutettu laadullisena fenomenografisena tutkimuksena, jonka tarkoituksena on tutkia varusmiesten eettisiä näkökulmia sodan oikeutuksesta. Tutkimuksessa kartoitetaan varusmiesten mielipiteitä niissä tilanteissa, joissa he kokevat sodan oikeutetuksi. Tutkimuksella pyritään selvittämään kohtaavatko Puolustusvoimien ja varusmiesten eettiset näkökannat sodan oikeutuksesta, vai onko näkökannoissa ristiriitaisuuksia. Tutkimukseen osallistui yhteensä 17 varusmiestä. Tutkimuksen pääkysymys on: Missä tilanteissa varusmiesjohtajat kokevat sodan oikeutetuksi? Tutkimuksen pääkysymystä tukeva alakysymys on: Onko varusmiespalvelus muokannut varusmiesjohtajien eettisiä arvoja sodan kysymyksen osalta? Tulokset ja johtopäätökset. Puolustussota koetaan ainoana sodan muotona, joka on hyväksytty. Sodan oikeuttamiseen tarvitaan, sekä moraalinen perustelu, että sopimuksellinen hyväksyntä. Oikeutetun sodan kriteerit voidaan varusmiesjohtajien vastausten, Sotilaan käsikirjan ja kirkkoisä Augustinuksen oikeutetun sodan teorian perusteella määritellä viiteen tekijään, jotka ovat: 1. Sotaan tulee olla aina oikeutettu syy. 2. Sodan tulee olla viimeinen keino. 3. Sotaa tulee käydä laillisen esivallan johdolla. 4. Sodankäynnin päämääränä on rauhan palauttaminen ja vääryyden estäminen. 5. Sodassa tulee välttää tarpeetonta hävitystä ja kärsimystä.

Euroopan unionin sotilaallinen kriisinhallinta vuonna 2030

Tulevaisuuden tutkimus on vielä nuori ja Maanpuolustuskorkeakoulun opinnäytetöissä suhteellisen vähän käytetty tutkimuksen ala. Se on kuitenkin merkittävä osa strategista suunnittelua ja johtamista, mikä tekee siitä myös merkittävän tutkimussuuntauksen puolustusvoimien toiminnan kannalta. Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on arvioida tulevaisuudentutkimuksen tarjoamien menetelmien avulla Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehittymistä vuoteen 2030 asti. Tutkimuksen tutkimusongelmana on: ”Mitä Euroopan unionin sotilaallinen kriisinhallinta on vuonna 2030?” Tutkimusongelman lisäksi vastaan tutkimuksessa kahteen tutkimuskysymykseen, jotka ovat: ”Minkälaisia tulevaisuusskenaarioita on mahdollista rakentaa Euroopan unionin sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyen?” sekä ”Millaiset tekijät vaikuttavat Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämiseen?” Tutkimuskysymysten avulla pyrin saamaan vastauksen tutkimusongelmaan. Tutkimusmenetelmänä käytän tulevaisuudentutkimuksen menetelmiin kuuluvaa skenaariomenetelmää. Skenaarioiden rakentamisen apumetodina käytän tulevaisuustaulukkoa. Tutkimuksessa käyttämäni tulevaisuustaulukko koostuu kuudesta Euroopan unionin toimintaympäristöä sekä sen sisäistä kehitystä kuvaavasta muuttujasta, joille kullekin on asetettu kolme eriävää muuttujan tulevaisuutta kuvaavaa arvoa. Päädyin käyttämään tutkimuksessa taulukkometodia koska se mahdollistaa laajan aihealueen hallitun käsittelyn sekä monipuolisten skenaarioiden rakentamisen. Taulukon avulla rakennan viisi unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehittymisen kannalta oleellista toimintaympäristöä kuvaavaa skenaariota. Näiden skenaarioiden perusteella rakennan edelleen viisi erilaista unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehityksen suuntaa kuvaavaa vaihtoehtoa.Tutkimuksen lähtökohtana on Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan nykytila, jonka muutosta tarkkailen eri skenaarioiden antamien perusteiden mukaisesti. Tutkimusaineistona käy-tän ainoastaan julkista lähdemateriaalia. Aihealuetta lähestyn strategian ja kansainvälisen politii-kan tutkimuksen näkökulmasta. Tutkimuksessa selvisi, että Euroopan unionin kriisinhallinnan tulevaisuuden kehittymiseen vai-kuttavat merkittävästi sekä unioni-valtioiden sisäisten että ulkoisten suhteiden kehittyminen. Eri-tyisen merkittävänä unionin ulkopuolisena vaikuttajana tulee tulevaisuudessakin säilymään Yh-dysvallat. Taulukkometodin käyttöön liittyen selvisi, että muuttujien sekä muuttujien kehitysarvo-jen määrän rajallisuus vaikuttaa tutkimustuloksen luotettavuuteen. Samalla kuitenkin huomasin myös, että laajassa tulevaisuudentutkimuksessa kohteen käsittely on rajattava kurinalaisesti, jotta tutkimusmetodin tarkoitus täyttyy. Metodin käyttöön liittyen on myös huomioitava, että muuttuji-en valinta saattaa vaikuttaa suoranaisesti tutkimustulokseen. Kaikkien tutkimuksessa esittämieni Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan kehityssuuntia vuonna 2030 kuvaavien vaihtoehtojen toteutuminen on mahdollista. Muita todennäköisimmiksi osoittautui kuitenkin kaksi vaihtoehtoa. Toinen vaihtoehdoista kuvaa EU:n sotilaallisen kriisin-hallinnan hillityn kehityksen jatkumista myös tulevaisuudessa ja toinen unionin kriisinhallinnan painopisteen siirtymistä perinteiseen rauhanturvaamiseen ja siviilikriisinhallintaan.

Turvallisuusalan viranomaisyhteistyön tiivistäminen

Tämä on strateginen perustutkimus joka on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimuksen aihe on nykymuotoisen turvallisuusalan viranomaisyhteistyön kyky täyttää sille asetetut tavoitteet sekä sekä turvallisuusalan viranomaisyhteistyön tiivistäminen. Tutkimuksen teoreettisena taustana on Bullin rationalismi. Tutkimusongelma on ”Onko Suomella tarvetta tiivistää turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä perustamalla viranomaistoimintaa yhdistävä taho?” Tutkimusmenetelmänä on pääosin kvalitatiivinen dokumenttitutkimus, jota täydennetään tilastojen ja asiantuntijahaastattelun avulla. Tutkimusmateriaali koostuu pääasiassa eri valtioiden ja ylikansallisten toimijoiden valtionhallinnon raporteista, selonteoista, mietinnöistä, strategioista ja asiantuntijaryhmien raporteista sekä tutkimuksista. Suomeen suuntautuvista ei-sotilaallisista uhista vakavimpia ovat toteutuessaan terrorismi, laiton maahantulo, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ihmiskaupan ja huumekaupan muodossa sekä erilaiset suuronnettomuudet. Tästä tutkimuksesta selviää, että suomalainen turvallisuusalan viranomaisyhteistyö pystyy mahdollisten uhkien tapahduttua minimoimaan vahingot tehokkaasti ja toipumaan niistä. Suurimmat haasteet ovat onnettomuuksien ennalta ehkäisyyn johtavan kulttuurin puute ja viranomaisyhteistyötilanteen pitkittyessä operatiivisen suunnittelun kyvyn heikkous. Tutkimuksen mukaan on tarpeellista tiivistää turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä perustamalla toimintaa koordinoivan tahon, joka jalkauttaa vahvasti yhteistyöhön ohjaavat keskushallinnon suunnitelmat ja strategiat käytäntöön. Tällainen taho voisi olla kansallinen turvallisuusviranomainen tai turvallisuusministeriö.

Asutuskeskustaistelukoulutus Suomen puolustusvoimissa 1945–1989

Suomen puolustusvoimissa annettu asutuskeskustaistelukoulutus vuoden 1945 jälkeen on harvemmin tutkittu aihe. Toinen maailmansota osoitti, että taistelut asutuskeskuksissa kuuluivat erottamattomasti nykyaikaiseen taistelukenttään. Neuvostoliiton asema Itämeren alueen ainoana sotilasmahtina ja Porkkalan tukikohdan vuokraus Neuvostoliitolle muodostivat sotilaallisen uhkan niin valta-kunnan pääkaupungille kuin koko Etelä-Suomelle. Suomen itärajan siirtyminen lännemmäksi toi lisäksi useita asutuskeskuksia rajan läheisyyteen. Tässä tutkimuksessa on selvitetty miten asutuskeskustaistelukoulutus on kehittynyt Suomen puolustusvoimissa vuosien 1945–1989 välisenä aikana. Taustan tutkimukselle muodostaa koulutuksen yleinen kehittyminen tutkittavana olevana ajanjaksona. Lähdeaineina tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston, Sörnäisten toimipisteen julkista lähdemateriaalia ja koulutuksen yleisestä kehittymisestä kirjoitettua kirjallisuutta. Tutkimuksessa selvisi, että sotien jälkeen annettu asutuskeskustaistelukoulutus on ollut hyvin vähäistä 1980-luvun puoleen väliin saakka. Vuonna 1979 Afganistanin miehitykseen liittynyt Kabulin valtaus osoitti miten suurvalta lamauttaa yhdellä erikoisoperaatiolla valtion päätöksentekokyvyn. Sen seurauksena syntyi tarve kouluttaa pääkaupunkiseudulla toimimaan kykeneviä joukkoja.

Suomen sotilaallinen uskottavuus : läntinen ja venäläinen sodan kuva

Vuoden 1995 valtioneuvoston selonteossa, ”Turvallisuus muuttuvassa maailmassa”, todetaan, että sotilaallinen tilanne on muuttunut kylmän sodan jälkeen. Suursodan uhka on purkautunut, varustelua vähennetään ja avoimuutta lisätään. Tämä kylmän sodan jälkeen tapahtunut muutos toistuu kantavana aiheena myös kaikissa myöhemmissä turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa. Uudet uhkakuvat ja uudet käsitykset asevoimista ovat johtaneet mittaviin muutoksiin eri valtioiden kansallisen puolustuksen toteutuksessa. Suomen puolustusratkaisun keskeisinä periaatteina ovat kuitenkin säilyneet sotilaallinen liittoutumattomuus ja kansallinen puolustus. Tässä tutkielmassa tarkastellaan näitä muutoksia ja verrataan niitä Suomen tekemiin ratkaisuihin. Tutkielma on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelmana on: Onko Suomi sotilaallisesti uskottava läntisen ja/tai venäläisen sodan kuvan valossa? Tutkielmassa pyritään lisäksi määrittelemään uskottavuutta ja sotilaallista uskottavuutta. Tutkimusmenetelmänä on deduktiivinen asiakirjatutkimus. Tutkielman viitekehys pohjautuu konstruktivismiin kansainvälisen politiikan tutkimuksen välineenä. Konstruktivismi korostaa kansainvälisen järjestelmän sosiaalisesti rakentunutta luonnetta. Suomen sotilaallisen uskottavuuden arviointi toteutetaan venäläisen ja läntisen sodan kuvan ja niihin liittyvien muutostekijöiden avulla. Vertaamalla sodan kuvia Suomen puolustusvoimien ja puolustuksen kehittämiseen pyritään vastaamaan kysymykseen voidaanko Suomea pitää sotilaallisesti uskottavana kyseisten sodankuvien omaksuneiden tarkastelijoiden silmissä. Tutkielmasta ilmenee, että uskottavuus on tarkastelijan haluttu tulkinta kohteesta (olettaen, että haluamme olla uskottavia). Tulkintaan vaikuttaa ainakin lähde (tarkastelun kohde), viesti, viestintä ja tarkastelija. Jokainen tarkastelija asettaa omat odotuksensa uskottavuudelle. Uskottavuus ja sotilaallinen uskottavuus osoittautuivat tässä tutkielmassa luonteeltaan konst-ruktivistisiksi käsitteiksi. Ne saavat perustansa materiaalisesta todellisuudesta, mutta se mikä on uskottavaa, määrittyy vuorovaikutuksessa kansainvälisessä yhteisössä. Uskottavuus syntyy, muuttuu ja sitä ylläpidetään vuorovaikutuksessa. Yhteiset ymmärrykset luovat yleisen kehyksen uskottavuudelle, mutta pitää muistaa, että kansainvälisessä järjestelmässä on myös yksityisiä ymmärryksiä; kaikille uskottavuus (tai sotilaallinen uskottavuus) ei ole sama asia. Myös identiteetit ja intressit, niin vastaanottajan kuin lähteenkin, vaikuttavat tulkintaan: haluammeko tulkita jonkin joksikin. Tässä työssä on määritelty kaksi eri sodan kuvaa, venäläinen ja läntinen, kuvaamaan tarkas-telijoiden odotuksia. Työssä esitettyjen tarkastelijoiden odotusten (läntisen ja venäläisen so-dan kuvien) valossa Suomea ja Suomen puolustusta voidaan pitää sotilaallisesti uskottavina molemmissa tapauksissa. Sotilaallinen uskottavuus ei ole pysyvä olotila, vaan vaatimukset (tarkastelijoiden odotukset) uskottavuudelle muuttuvat. Molemmissa tapauksissa on löydettävissä tekijöitä, jotka vahvistuessaan joko tarkastelijassa tai lähteessä (tutkielmassa käsitellyissä sodan kuvissa tai Suo-men sotilaallisen maanpuolustuksen toteutuksessa) voivat kiistää Suomen sotilaallisen uskottavuuden.

Islamistinen terrorismi Maghrebin alueella : case Algeria & Marokko

Tässä tutkimuksessa kartoitetaan Maghrebin alueen yhteiskuntajärjestelmää, poliittista päätöksentekoa ja sen seurauksia sekä tutkitaan siihen liittyvää terrorismia ja terroristisen toiminnan päämääriä. Varsinaisiksi tutkimuskohteiksi on valittu alueen kaksi valtiota: Algeria ja Marokko. Edellä mainitun rajauksen vuoksi tämän tutkimuksen johtopäätökset eivät ole suoria vastauksia koko Maghrebia koskeviin kysymyksiin, vaan ne muodostavat vain osan kokonaiskuvasta. Maghreb on Euroopan unionin eteläinen naapuri. Sen historia pitää sisällään ranskalaisten ja italialaisten siirtomaavallan sekä väkivallan kierteen miltei koko alueen itsenäisen historian ajalta. Valtiot ovat muslimivaltioita, joissa vallitsee islamin sunnalainen aatesuunta. Alueella toimii useita varsinaisia terroristijärjestöjä sekä muita poliittisia järjestöjä, joiden edustajat näkevät terrorismin instrumenttina omien päämääriensä ajamiseksi, mutta jotka eivät kuitenkaan välttämättä tunnustaudu ideologialtaan puhtaiksi terroristeiksi. Maghrebin alue ja sen valtiot kuuluvat eurooppalaisen turvallisuusajattelun intresseihin. Tähän on monta syytä. Esimerkkinä voidaan mainita, että Maghrebin valtioiden alueilta on rakennettu useita maakaasuputkia Eurooppaan, jolloin voidaan rationaalisesti tulkita kyseisen alueen vakauden olevan energia- ja talouspoliittisestikin kiinnostava eurooppalaisille. Tämän lisäksi muun muassa yhä lisääntyvä laiton maahanmuutto Euroopan eteläisiin valtioihin on luonut uusia poliittisia haasteita niin turvallisuus- kuin yhteiskuntapoliittisessakin mielessä. Tutkimusmenetelmänä käytetään teemoitteluun perustuvaa laadullisen sisältöanalyysin keinoin tuotettua rationaalista selvitystä ja tulkintaa kunkin esiteltävän valtion sisäisen toimintaympäristön toimijoiden motiiveista ja perusteista. Täten tutkimuksen päämääränä on Algeriassa ja Marokossa toimivien islamististen terroristijärjestöjen sekä maiden hallintojen toiminnan, identiteetin ja päämäärien tulkitseminen ja ymmärtäminen annetussa viitekehyksessä. Tämän tutkimuksen kysymyksenasettelu on muodostettu siten, että ensin tutkitaan julkaistua tietoa Maghrebin alueesta sekä Algerian ja Marokon valtioista ja niiden alueella toimivista terroristijärjestöistä. Tätä tietoa tarkastellaan poliittisen realismin käsitteiden valossa, josta saadun analyysin kautta pyritään luomaan käsitys alueen terrorististen toimijoiden muodostamasta uhkasta edellä mainittujen valtioiden väliselle ja globaalille turvallisuudelle. Terrorismin aiheuttamaa uhkaa tarkastellaan valtioittain kansallisesta näkökulmasta. Lopuksi esitellään molempien valtioiden hallintojen toimet 2000-luvulla, joiden katsotaan tutkimuksen viitekehyksen mukaisesti vaikuttaneen terrorismia lisäävästi tai sitä vähentävästi. Tarkasteltaessa tutkimustuloksia voidaan todeta, että Algeria ja Marokko ovat molemmat voimakkaasti toteuttaneet terrorismin vastaista toimintaa ja täten todistaneet pyrkimyksensä vähentää islamististista terrorismia Maghrebin alueella. Molemmat tutkimuskohteet ovat demonstroineet kykyä ja tehokkuutta toimia terrorismia vastaan alueillaan. Tällaisella toiminnalla niiden voidaan katsoa saavuttaneen suotuisamman aseman kansainvälisessä tarkastelussa sekä ulkovaltojen luottamuksen niiden kykyyn ja vaikutusvaltaan liittyen terrorismiin. Molempien valtioiden hallinnot eivät ole pelkästään käyttäneet terrorismin vastaisen taistelun tuomaa positiivista julkisuuskuvaa oman valta-asemansa vahvistamiseen, vaan molemmissa tapauksissa voidaan todeta terrorismin vastaisen taistelun keinojen olleen osatekijöinä valta-aseman ylläpitämiseen. Tutkittavat valtiot suhtautuvat käsitteeseen valta omistushaluisesti ja tällöin niiden voi olettaa toimivan realistisen käsityksen mukaisilla motiiveilla terrorismia vastaan. Tutkittaessa molempien tapauksien toimintaympäristöä on havaittavissa, että islamistiset järjestöt toimivat pääsääntöisesti nationalistisesti, jos vastakohtana on separatismi tai islamismi.

Sotilaallisten kriisien strategiset ennusmerkit : tapausesimerkkinä Mali

Kriiseistä aiheutuu kärsimyksiä ihmisille ja koituu valtavia rahallisia kustannuksia. Euroopan unionissa kriisien ennaltaehkäiseminen on määritelty velvollisuudeksi. Ennaltaehkäiseminen vaatii kuitenkin aina ennakkotiedon tai ennustuksen tulevasta. Tässä tutkimuksessa vastausta haasteeseen etsittiin tutkimalla kriisien strategisia ennusmerkkejä. Päätutkimuskysymyksenä oli selvittää, voidaanko valtioiden sisäisten kriisien kärjistymistä ennakoida vakauden mittareilla. Valtioiden kehityksen säännönmukaisuuksia tai niissä olevia poikkeamia tutkittiin havainnoimalla vakauden mittareissa tapahtuneita muutoksia. Tutkimusmenetelmänä tähän käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jossa analysoitavat teemat koostuivat kriisin kärjistymisestä varoittavista tekijöistä. Primäärilähteinä käytettiin Maailmanpankin, IIAG:n ja Failed States:n tietopankkeja. Tutkimuksen perusteella ennusmerkeistä todettiin, että useamman vuoden seurannalla voidaan tehdä ennustuksia valtioiden kehityksen suunnasta. Suurimpana haasteena vakauden mittareista tehtävässä ennustamisessa on oikeiden muuttujien löytäminen.

Venäjän ja Kiinan sotilaallinen yhteistyö kylmän sodan jälkeen

Kylmän sodan päättyminen muutti maailman poliittisia valta-asemia ja jätti Yhdysvallat ainoaksi suurvallaksi. Venäjä on pyrkinyt palauttamaan Neuvostoliiton aikaista vaikutusvaltaansa samalla, kun Kiina on talouskasvunsa siivittämänä noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista valtioista. Venäjän ja Kiinan välisellä sotilaallisella yhteistyöllä on globaalia merkitystä, eikä yhteistyö voi jäädä huomiotta. Tässä tutkimuksessa selvitetään maiden välisen sotilaallisen yhteistyön muotoja ja motiiveja. Päätutkimuskysymyksenä ja tutkimusongelmana on, ovatko maiden kylmän sodan jälkeiselle keskinäiselle sotilaalliselle yhteistyölle asettamat tavoitteet toteutuneet ja millä tavalla. Tutkimuksen teoreettisena näkökulmana on poliittinen realismi. Realistisen näkökulman perusteella Venäjän ja Kiinan toimintaa kansainvälisessä yhteisössä ohjaavat niiden omat tavoitteet ja vallan tavoittelu. Omien etujen ajaminen johtaa näkökulman perusteella samanhenkisten valtioiden yhteistyöhön, kuten myös etujen samanlaisuus tai toisiaan täydentävä luonne. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu tutkimuskirjallisuudesta. Lisäksi aineistona on käytetty muun muassa tutkimuslaitosten vuosikirjoja sekä Kiinan ja Venäjän valtioiden julkaisemia virallisia asiakirjoja. Maiden välinen sotilaallinen yhteistyö voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: sotatekniseen yhteistyöhön, sotilaallisiin harjoituksiin ja sotilaspoliittiseen yhteistyöhön. Venäjän tavoite maiden väliselle sotatekniselle yhteistyölle on ensisijaisesti ollut maan Neuvostoliiton jäljiltä massiivisen aseteollisuuden säilyminen toimintakykyisenä. Kiina on tavoitellut yhteistyöllä ensisijaisesti Kansan vapautusarmeijan kehittämistä. Sotilaallisten harjoitusten tavoitteena on ollut sotilaallisen suorituskyvyn kehittäminen, mutta myös sotilaspoliittisen signaalin antaminen ulospäin maiden yhteistyöstä ja suhteen tasosta. Sotilaspoliittisen yhteistyön tavoite on molemmilla ollut vastustaa Yhdysvaltojen johtamaa yksinapaista maailmaa ja korvata se moninapaisella maailmalla, jossa sekä Venäjä että Kiina näkevät itsensä yhtenä navoista. Johtopäätöksenä on, että Venäjä ja Kiina ovat pääosin saavuttaneet maiden väliselle yhteistyölle asettamansa tavoitteet. Vuosien 1992–2007 välisenä aikana Kiinan asetuonnista 85 prosenttia tapahtui Venäjältä, mikä käytännössä mahdollisti Kansan vapautusarmeijan kehittämisohjelman käynnistämisen. Samana ajanjaksona Kiinan osuus Venäjän kaikesta aseviennistä oli kolmannes, millä on ollut suuri merkitys sen aseteollisuudelle. Sotilaalliset harjoitukset ovat olleet Kiinalle suhteellisesti merkittävämpiä kuin Venäjälle, koska Kiina on vasta kehittämässä sotilaallista suorituskykyään tasolle, jolla Venäjä on ollut jo pitkään. Lisäksi Kiina on saanut Venäjän kautta ensimmäiset kokemukset monikansallisista sotaharjoituksista. Sotilaspoliittisesti maat ovat onnistuneet yhdessä vastustamaan Yhdysvaltoja, mutta maiden omat intressit ovat niille kuitenkin tärkeämpiä kuin sotilaspoliittinen yhteistyö, mikä laskee yhteistyön painoarvoa ja uskottavuutta.

Sotilaalliset evakuointioperaatiot ja niiden kansainvälisoikeudelliset perusteet

Yleisesti valtiot ovat velvoitettuja suojelemaan kansalaisiaan ja puolustamaan heidän perusoikeuksiaan niin kotimaassa kuin myös ulkomailla. Valtioiden toimintaa rajoittaa kuitenkin kansainväliset oikeussäännöt ja sotilaallisten evakuointioperaatioiden osalta erityisesti voimankäyttöön liittyvät oikeussäännöt. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on vastata päätutkimuskysymykseen: Miten kansainvälinen oikeus vaikuttaa sotilaallisten evakuointioperaatioiden suorittamiseen? Aineistona käytetään kansainvälisen oikeuden ensisijaisia ja toissijaisia lähteitä, joita tulkitaan oikeustieteellisten tulkitsemissääntöjen kautta. Oikeudellisen tulkinnan keinoin pyritään vastaamaan tutkimuskysymyksiin ja alakysymyksiin, menetelmää kutsutaan kansainvälisessä oikeudessa eurooppalaiseksi oikeuspositivistiseksi lähestymistavaksi. Kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden näkökannat sotilaallisten evakuointioperaatioiden oikeutukseen ovat keskusteluissa jakautuneet vahvasti kahteen leiriin, puolesta ja vastaan. Asiantuntijoiden kirjoituksia tarkastelemalla tai Yhdistyneiden Kansakuntien Peruskirjaa lukemalla ei voi saada vastausta tutkimuksen pääkysymykseen, vaan vastaus löytyy vallitsevasta valtiokäytännöstä. Sekalaisista kannoista huolimatta on sotilaallisille evakuointioperaatioille tunnistettavissa kolme yleisesti hyväksyttyä perusedellytystä, joiden tulisi täyttyä: (i) evakuoinnin kohteena olevaan henkilöstöön tulee kohdistua välitön uhka, (ii) evakuointialueella suojeluvastuussa oleva valtio ei toteuta suojeluvelvoitettaan evakuoitavia kansalaisia kohtaan järjestelmässä olevan häiriön, kyvyttömyyden tai haluttomuuden takia ja (iii) evakuoivan valtion toimien tulee keskittyä ainoastaan evakuoitavan henkilöstön pelastamiseen. Tutkimuksen perusteella pääkysymykseen ei voida antaa kattavaa vastausta vaan se edellyttää jatkotutkimuksia erityisesti valtiokäytännön osalta. Johtopäätöksiä voidaan kuitenkin tehdä tutkitun valtiokäytännön perusteella tilanteista, joissa suvereenin valtion alueella käydään sotaa ja valtion hallitus on kykenemätön tai haluton ulkomaan kansalaisten evakuointiin. Tällaisissa olosuhteissa sotilaalliset evakuointioperaatiot ovat tämän tutkimuksen perusteella kansainvälisessä oikeudessa hyväksyttyjä.

Turkin ulkopolitiikan uudet kasvot : kehitysapu osana Turkin uuden ulkopolitiikan keinovalikoimaa

Tutkielma sijoittuu aihealueeseen alueelliset suurvallat maailmanpolitiikassa. Tutkimus keskittyy Turkin uuteen ulkopolitiikkaan ja kehitysavun käyttämiseen yhtenä poliittisen keinovalikoiman osana. Turkin pyrkimykset vakiinnuttaa asemansa alueellisena suurvaltana ovat polttava ja mielenkiintoinen aihe strategian tutkimuskentässä. Turkin maantieteellinen sijainti, jo saavutettu ja Turkin tavoittelema geopoliittinen asema, arabikevään jälkeinen valtatyhjiö alueen islamilaisten maiden keskuudessa sekä USA:n ja Venäjän pyrkimykset vakiinnuttaa valtapiirejään Lähi-idässä ja Kaukasuksella ovat esimerkkejä tekijöistä jotka alleviivaavat Turkin merkitystä alueellisena toimijana. Tutkimuksen tutkimuskysymyksenä on, miten kehitysapu sijoittuu Turkin uuden ulkopolitiikan keinovalikoimaan? Tutkimuksen alakysymyksiä ovat: - Voidaanko ja minkälaisia päätelmiä voidaan tehdä Turkin avun kanavoimisesta? - Miten Turkin ulkopoliittinen linja on kehittynyt ja ovatko Turkin kehitysapu ja siihen liittyvät kansalliset toiminnot kehittyneet suhteessa uuden ulkopolitiikan tarpeisiin? Tutkimus on perustutkimus, jossa metodeina käytetään rationaalista selittämistä sekä myös osin motiiveihin pohjautuvaa selittämisen metodia. Tutkimus toteutetaan laadullisena kirjallisuus- ja asiakirjatutkimuksena, jossa pääosa aineistosta muodostuu julkaistuista kirjallisuuslähteistä sekä valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen selonteoista sekä raporteista. Turkin jakaman virallisen kehitysavun voimakas kasvu vuodesta 2004 on jo itsessään indikaatio siitä että kehitysavusta on tullut kiinteä osa Turkin vaikuttamista ja vaikutusvallan kasvattamista. Ahmet Davutoğlun ulkopoliittisen vision konkretisoituminen Turkin uudeksi ulkopoliittiseksi malliksi on edesauttanut kehitysavun sisällyttämistä turkkilaisen ulkopolitiikan keinovalikoimaan. Kehitysavusta on muodostunut keskeinen tekijä Turkin ennakoivassa ja ennaltaehkäisevässä ulko- ja rauhanpolitiikassa.

Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kansalliset päämäärät : haasteet ja mahdollisuudet

Kansainvälisen kriisinhallinnan merkitys Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keinona on laajentuneen turvallisuuskäsityksen myötä lisääntynyt. Kriisien taustalla vaikuttavien syiden on huomattu edellyttävän kokonaisvaltaista kriisinhallintaa. Kokonaisvaltaisuuden edellyttämä koordinointi on haastavaa, sillä konkreettisia kansallisia päämääriä ei ole selkeästi muodostettu. Afganistanin kriisinhallintaoperaatio tarjoaa mahdollisuuden tarkastella Suomen kansallisten intressien toteuttamiseen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Kansainvälisen kriisinhallinnan roolin selkeyttämiseksi tämä laadullinen tutkimus vastaa päätutkimuskysymykseen mitä haasteita ja mahdollisuuksia liittyy Suomen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan päämäärien saavuttamiseen Afganistanin operaation esimerkin kautta tarkasteltuna. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen mukaisesti sosiaalinen konstruktivismi selittää valtioiden intressien rakentumisen ja Suomessa kriisinhallintaan liittyvät päätökset ja niistä seuraavan käytännön toiminnan. Keskeistä on ajatus siitä, että Suomi edistää ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan omia intressejään osana kansainvälisen vuorovaikutuksen kautta rakentuvaa toimintaympäristöä. Tutkimusmenetelmänä on sisällönanalyysi, sillä strategia-asiakirjat ilmentävät Suomen intressejä ja niistä voidaan analysoimalla selvittää kriisinhallinnan kansalliset päämäärät. Kriisinhallinnan kansalliset päämäärät strategia-asiakirjojen mukaan ovat kansainvälisen vastuun kantaminen, Suomen turvallisuuden rakentaminen ja ulko- ja turvallisuuspoliittisten pyrkimysten edistäminen. Kriisinhallinnan kansalliset päämäärät linkittyvät kansainväliseen toimintaympäristöön Suomen identiteetin rakentamisen kautta. Kriisinhallinnan keinoin Suomen on mahdollista edistää omia intressejään ainakin lievittämällä inhimillistä hätää antamalla humanitaarista apua, osallistumalla Naton kriisinhallintaoperaatioon, toimimalla kriisinhallintaoperaatiossa yhdessä Pohjoismaiden kanssa, käyttämällä kehittyneitä sotilaallisia suorituskykyjä vaativissa monikansallisissa operaatioissa, kehittämällä uskottavaa sotilaallista suorituskykyä sekä tukemalla kohdemaan kehitystä ja talouskasvua. Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon osallistuminen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan keinoin vuosina 2010–2012 edisti Suomen kansallisia intressejä kaikin edellä mainituin keinoin. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomen kanta suojeluvastuuseen, kokonaisvaltaisuuden tarjoama laaja kriisinhallinnan keinovalikoima sekä monikäyttöinen kansainvälisen vastuun kantaminen yleisperusteluna mahdollistavat Suomelle erinomaiset lähtökohdat tavoitteellisen kriisinhallinnan toteuttamiseen. Afganistanin esimerkin perusteella kriisinhallinnan kokonaisvaltaisuus mahdollistaa ulko- ja turvallisuuspoliittisten intressien edistämisen. Suurimpana haasteena näyttäytyy kansallisten intressien hahmottumattomuus kansallisten osallistumisperusteiden esiintuomisessa.

Eteläisten merirajojen vaikutus Euroopan unionin rajaturvallisuuden kehitykselle

Euroopan unionin keskeisimpiä tavoitteita on ollut luoda sisärajaton alue, jossa kansalaiset voivat liikkua, asua ja työskennellä vapaasti luottaen siihen, että heidän turvallisuutensa on taattu. Vuonna 1985 viisi Eurooppalaista valtiota allekirjoitti Schengen-sopimuksen, jolla poistettiin rajatarkastukset sopimusmaiden välisiltä rajoilta. Schengen-sopimus liitettiin osaksi Euroopan unionin perussopimusta vuonna 1999 allekirjoitetulla Amsterdamin sopi-muksella. Oikeuteen, vapauteen ja turvallisuuteen perustuvan sisärajattoman Schengen-alueen turvallisuuden ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa yhteistyötä ja solidaarista vastuun-jakoa sopimusvaltioiden kesken. Sisärajattoman alueen muodostaminen johti uudentyyppisiin valtioiden sisäisen turvalli-suuden uhkiin. Erityisesti EU:n eteläisiin merirajoihin rajoittuvissa jäsenvaltioissa modernit rajaturvallisuuden uhkakuvat konkretisoituvat jatkuvina laajamittaisina maahantulovirtoina. Vastatakseen lisääntyneeseen turvallisuusvajeeseen EU perusti vuonna 2004 jäsenvaltioi-densa operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston (Frontex). Frontexin pääteh-tävänä on tukea EU:n ulkorajojen valvontaa toteuttamalla riskianalyysiin perustuvia yhteis-operaatioita. Yhteisoperaation järjestävä jäsenvaltio vastaa rajavalvontatehtävien johtami-sesta ja Frontex jäsenvaltioiden yhteistoiminnan koordinoinnista. Frontexin koordinoimien merellisten yhteisoperaatioiden merkitys on korostunut unionin poliittisella agendalla eri-tyisesti Italian Lampedusan traagisten tapahtumien johdosta. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimuksen tarkoitus on deduktiivisen analyysin kautta selvittää Frontexin toimintaa unionin eteläisillä merirajoilla. Tutkimukses-sa selvitetään uusfunktionalistisen teorian spill over –mekanismin ilmentymistä eurooppa-laisen rajaturvallisuuden integraatiossa. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi EU:n rajaturvallisuuden kehittymistä ja arvioidaan Fron-texin koordinoimien merellisten yhteisoperaatioiden vaikutusta unionin jäsenvaltioille. Tutkimuksen primääriaineisto muodostuu Eurooppa-neuvoston, Euroopan komission ja Frontexin asiakirjoista ja vuosiraporteista.