988 resultados para Yrjänheikki, Leena: Hoitotyöntekijä työssään ja ympäristössään
Resumo:
Hyvä työ on tavoite, jonka saavuttamisesta hyötyvät sekä työntekijät että työnantajat ja erityisesti asiakkaat. Tässä tutkimuksessa mielenkiinto on diagnostisessa radiografiassa ja röntgenhoitajan kuormittumisessa, joista kummastakin on löydettävissä suhteellisen vähän tietoa. Tutkimuksen näkökulma rajattiin diagnostisen radiografian sisältöön ja erityisesti potilaan hoitamiseen. Tarkoituksena oli kuvata kuvantamistapahtuman aikainen potilaan hoitaminen ja röntgenhoitajan kuormittuminen sekä niihin yhteydessä olevat tekijät. Potilaan hoitaminen määriteltiin aihetta koskevan esitutkimuksen perusteella toiminnaksi, jonka tavoitteena on potilaan kannalta inhimillinen ja turvallinen kuvantamistapahtuma. Inhimillisyys- ja turvallisuustoimintojen kuvaaminen perustui esitutkimuksen lisäksi diagnostista radiografiaa kuvaavaan aikaisempaan kirjallisuuteen. Kuormittumista tarkastellaan työn vaatimusten ja voimavarojen välisenä ristiriitana. Tutkimuksen empiirinen osa oli luonteeltaan poikkileikkaustutkimus. Aineisto kerättiin syksyllä 2008 tutkimusta varten laadituilla aineistonkeruulomakkeilla viiden (5) suomalaisen kuvantamiskeskuksen eri yksiköissä (n=60) työskenteleviltä röntgenhoitajilta (n = 596; vastausosuus 76 %). Aineisto analysoitiin kuvailevan tilastotieteen menetelmillä. Potilaan hoitamiseen ja röntgenhoitajan kuormittumiseen yhteydessä olevia tekijöitä tutkittiin käyttämällä Mann-Whitneyn U –testiä ja Kruskall-Wallisin –testiä, Spearmanin -korrelaatio kerrointa, toistettujen mittausten t-testiä sekä varianssianalyysiä. Potilaan hoitamista ja sen kuormittavuutta mallinnettiin käyttämällä askeltavaa varianssianalyysia. Tutkimuksen tulosten mukaan erilaiset inhimillisyys- ja turvallisuustoiminnot kuvaavat kuvantamistapahtuman aikaista potilaan hoitamista. Inhimillisyystoiminnoista korostui potilaan ja röntgenhoitajan välinen kommunikointi. Radiografiset toiminnot olivat puolestaan tyypillisimpiä turvallisuustoimintoja. Inhimillisyystoiminnot olivat itsenäisesti yhteydessä erityisesti röntgenhoitajaa kuvaaviin taustamuuttujiin kuten työkokemukseen (p < 0,001), ikään (p = 0,001) ja työn tärkeäksi kokemiseen (p = 0,001). Sen sijaan turvallisuustoiminnot olivat yhteydessä erilaisiin työtä kuvaaviin tekijöihin kuten röntgenhoitajan käyttämään kuvantamismenetelmään (p < 0,001) sekä toimintaympäristön kokoon (p < 0,001). Röntgenhoitajat kokivat kuormittuvansa erityisesti vuorovaikutuksellisesti haastavissa tilanteissa sekä tilanteissa, joissa potilas ei pysty aktiivisesti itse osallistumaan. Kuormittuminen oli yhteydessä resurssien riittävyyteen (p < 0,001) ja röntgenhoitajan käyttämien kuvantamismenetelmien määrään (p = 0,001). Sekä potilaan hoitaminen että röntgenhoitajan kuormittuminen olivat yhteydessä diagnostisen radiografian kokonaiskuormittavuuteen (p < 0,001). Tutkimuksen kuormittumista kuvaava lähtökohta sai tukea röntgenhoitajan kuormittumisen korreloidessa käänteisesti käytettävissä olevien resurssien riittävyyteen (r = –,304; p < 0,001). Tehty tutkimus tuo lisän diagnostista radiografiaa koskevaan aikaisempaan tutkimukseen, jossa alan nuoruudesta johtuen on korostunut kuvaileva tutkimusintressi. Röntgenhoitajien lisäksi tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää diagnostisen radiografian johtamisessa sekä henkilöstön ja työympäristön kehittämisessä. Tutkimus auttaa omalta osaltaan määrittelemään diagnostisen radiografian luonnetta, ominaisuuksia ja laadun ulottuvuuksia. Tulokset osoittavat röntgenhoitajan omien sekä toimintaympäristön voimavarojen olevan laadukkaan työn edellytyksiä. Tutkimuksen tulokset herättävät kysymyksen myös tekijöistä, jotka ovat yhteydessä työn merkitykselliseksi kokemiseen.
Resumo:
Miten ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin? Kysymys on helppo asettaa, mutta siihen on käytännössä melkoisen vaikea vastata. Tämä kysymys on askarruttanut myös tutkijoita pitkään. Lasten ja nuorten ohjatusta, pääosin urheilu- ja liikuntaseuroissa tapahtuvasta liikunnasta tiedetään paljon niin sukupuoli- ja ikäjakauman suhteen kuin harrastamisen lajivalikoiman ja intensiteetin suhteen. Sen sijaan liian vähän on tietoa siitä, mistä koostuu muu fyysinen aktiivisuus, omaehtoinen ja omatoiminen1 liikunta ja erityisesti mitkä tekijät kannustavat sekä omaehtoiseen että ohjattuun liikuntaan, mitkä puolestaan estävät sen. Lisää tietoa tarvitaan erityisesti siitä, miten lapset ja nuoret itse käsittävät liikunnan merkityksen niin subjektiivisena kokemuksena kuin heidän terveyttään edistävänä tekijänä. Edellä kuvattujen tekijöiden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta löydetään keinoja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia liikunnan avulla. Näistä lähtökohdista käsin lähestyimme lapsia ja nuoria kyselyin eri puolella Suomea ja saimme kerättyä kokoon kattavan ja suomalaisten lasten ja nuorten liikkumisen laaja-alaisen tarkastelun mahdollistavan aineiston. Kysely oli kieltämättä melkoisen melko pitkä ja raskas, mikä käy ilmi myös lapsilta ja nuorilta saamastamme palautteessa. Joten suuri kiitos kuuluu kaikille kyselyyn osallistuneille lapsille ja nuorille. Haluamme osoittaa lämpimän kiitoksen myös osallistuneiden koulujen rehtoreille ja opettajille, joiden panos aineistonkeruussa osoittautui yksittäisten vastaajien kohdalla hyvinkin ratkaisevaksi, kuten erään pojan vastauksesta käy ilmi: ”…Nää asiat ei kuulu teille, mut valitettavasti ope käski mun tehä tän testin!!!” Haluamme ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin. Vaikka tai nimenomaan koska tavoitteemme on näin suureellinen, haluamme iloita jo pienestäkin saavutetusta voitosta: ”…Kiitän kyselystä, koska sain lisää vinkkejä ja kiinnostusta liikuntaa kohtaan, vaikka en siinä hirveän hyvä olekaan.” Tutkimustiimillemme oli ilo huomata, että kysely jo itsessään oli joidenkin kohdalla herättänyt ajatuksia ja saanut pohtimaan omaa liikkumista ja terveyttä. Lapsille ja nuorille kyselyihin vastaaminen on tuttua, joillekin jopa kyllästymiseen saakka, minkä saimme myös palautteenannosta huomata. Palautteista oli tulkittavissa myös varautuneisuutta kyselyitä ja etenkin niiden merkitystä ja vaikuttavuutta kohtaan. Usein kyseltiin, että ”Miksi näitä tehdään?” ja ”…ihan kivaa että välitätte toisten ajatuksista, mutta mitä te teette tällä tiedolla?”. Tässä kommentissa osutaan asian ytimeen, mitä me teemme näillä tiedoilla? Miten me varmistamme sen, että kysely ei jää vain kyselyksi muiden rinnalla, vaan tuloksista hyötyvät niin lasten ja nuorten kanssa toimivat kuin lapset ja nuoret itse? Kyselymme on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa toteutettavaa hanketta Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla: Tieto, taito ja tunne osana liikuntasuhdetta, missä tarkastellaan suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaa ja liikuntasuhdetta laaja-alaisesti eri tutkimusaineistoja ja -menetelmiä hyväksikäyttäen ja mikä tärkeintä; lapset ja nuoret osallistaen. Hankkeen päätavoitteena on tutkimustiedon jalkauttaminen käytäntöön. Tämä tarkoittaa konkreettisten työvälineiden kehittämistä niin kunta-, koulu-, perhe- kuin yksilötasollekin. Tässä tehtävässä kyselymme toimii pohjatyönä. Käsissäsi on kyselymme perusraportti, jossa on esitetty tiivistetysti keskeiset kyselyn tulokset. Kyselystä saatua tutkimustietoa lasten ja nuorten liikunnasta jalkautetaan käytännön tasolle muun muassa kunta- ja koulukohtaisten raporttien avulla, joita on mahdollisuus tilata myös aihealueittain räätälöityinä. Näin pyrimme vastaamaan haasteeseen tutkimuksen konkreettisesta vaikuttavuudesta.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa yhdistyy kaksi ajankohtaista tutkimuskohdetta: henkilöstöpalveluala sekä vastuullisuus. Tutkimuksen näkökulma on yksilölähtöinen, sillä organisaation toiminnan kannalta jokaisen yksilön työskentelyllä on merkitystä. Myös yksilöllisyys ja ainutkertaisuus on tärkeää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ja tuottaa syvällisempää tietoa siitä, miten henkilöstökonsultit kokevat vastuun ja vastuullisuuden työssään henkilöstöpalvelualalla, mitä vastuu heille merkitsee ja millaisia tuntemuksia se heissä herättää. Henkilöstöpalveluala on ajankohtainen, sillä alan yritykset ovat kohonneet Suomessa merkittäviksi työllistäjiksi ja palveluntarjoajiksi viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Yleisimmät henkilöstöpalvelualan palvelut ovat henkilöstövuokraus ja työvoiman rekrytointi, joihin tässäkin tutkimuksessa keskitytään. Vastuullisuuskeskustelu puolestaan on jatkunut liiketaloustieteissä vilkkaana jo 1980-luvulta lähtien. Tutkimuksen lähtökohtana on narratiivinen tutkimustapa, joka soveltuu hyvin kokemustutkimukseen. Narratiivista tutkimustapaa voidaan tutkijasta riippuen soveltaa eri tavoin. Tässä tutkimuksessa narratiivisuudella eli tarinallisuudella on monta eri roolia. Se nähdään sekä tapana jäsentää tietoa ja kokemuksia mielissämme että tapana tuoda kokemukset sosiaalisesti ymmärrettäviksi. Sen lisäksi 12 haastattelun tutkimusaineisto nähdään narratiivisesti, ja analyysivaiheessa aineistosta muokataan narratiivisen tyypittelyn avulla neljä henkilöstökonsulttityyppiä: Tyypillinen Tyyne, Tunteilematon Tuomas, Ihmisläheinen Ismo ja Sooloileva Sofia. Näitä henkilöstökonsulttityyppejä tulkitaan aineistolähtöisesti, jotta olisi mahdollista tavoittaa haastateltavien kokemukset pakottamatta niitä mihinkään ennalta määriteltyyn teoreettiseen viitekehykseen. Tulkinnan apuvälineinä käytetään Kohlbergin moraalisen kehityksen teoriaa sekä Harrén moraalijärjestystä. Vastuukokemuksista nostetaan esiin ne merkitykset, jotka henkilöstökonsultit vastuuseen liittävät. Sen lisäksi vastuukokemuksia tuodaan esiin konkreettisia työtilanteita kuvaavien esimerkkien avulla. Kaikki neljä henkilöstökonsulttityyppiä pitivät omaa työskentelyään vastuullisena. Heidän käsityksensä vastuullisesta työskentelystä henkilöstöpalvelualalla kuitenkin erosivat toisistaan merkittävästi ja olivat jopa ristiriidassa keskenään. Jokaiselle yhteisiä vastuuseen liitettyjä merkityksiä olivat lainsäädännön noudattaminen, avoimuus ja rehellisyys. Sen sijaan erot henkilöstökonsulttien kokemuksissa syntyivät siitä, pitäisikö lainsäädäntöä ja henkilöstöpalvelualan normeja noudattaa orjallisesti vai ei, miten yritysasiakkaisiin ja työntekijäasiakkaisiin tulisi suhtautua, ja saako työasioihin vaikuttaa tunteet ja arvomaailma vai ainoastaan järki ja faktat. Henkilöstökonsulttityypit näkivät vastuun pääasiassa positiivisena, motivaatiota ja hehkua työhön lisäävänä. Joskus vastuu voi olla myös raskas. Vastuu jakautui henkilöstökonsulttien kokemuksissa muun muassa työroolista kumpuaviin käytännön vastuisiin sekä identiteetistä kumpuavaan moraaliseen vastuuseen.
Resumo:
Tutkimuksessa selvitettiin luokanopettajien tämänhetkisen työhyvinvoinnin tilaa. Lisäksi tarkasteltiin, millaisessa yhteydessä työympäristötekijät ja stressinhallintakeinot olivat työuupumukseen ja työn imuun sekä millaista työhyvinvointia työuupumus ja työn imu osoittivat ja välittivät luokanopettajan työssä. Tutkimuksen perusjoukkona olivat Suomen perusopetuksen luokkien 1–6 luokanopettajat, joista satunnaisotannalla tutkimusjoukoksi muodostui 111 opettajaa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin internetissä vastattavalla kyselylomakkeella vuoden 2006 loka- ja marraskuussa. Aineistoa analysoitiin käyttäen tilastollisia analysointimenetelmiä, ja aineiston kuvaamiseen käytettiin tilastollisia tunnuslukuja. Tutkimuksen mukaan suurin osa opettajista piti työtään haastavana, viihtyi työssään hyvin ja piti työkykyään korkeana. Kuitenkin kolmannes opettajista olisi ollut valmis vaihtamaan toiselle ammattialalle tai toiseen kouluun töihin. Työn yksittäisistä stressitekijöistä kiire, melu, opetuksen valmistelu ja oppilaiden yksilöllisen käsittelyn korostaminen aiheuttivat opettajille eniten stressiä. Stressi ilmeni useimmiten fysiologisina oireina, kuten selkäsärkynä, päänsärkynä ja unihäiriöinä, mutta kaikkiaan opettajat ilmoittivat kokevansa työstressiä aiempiin tutkimuksiin verrattuna vähän. Myös työuupumusta opettajilla ilmeni keskimääräisesti vähän. Työuupumusoireista yleisin oli uupumusasteinen väsymys, josta 49 % opettajista kärsi vähintäänkin jonkin verran. Työn imua opettajat kokivat puolestaan keskimäärin runsaasti. Työn imun ulottuvuuksista eniten koettiin omistautumista, jota esiintyi runsaana 80 %:lla opettajista. Yksilötason stressinhallintakeinoista opettajat käyttivät eniten tehtäväsuuntautuneita hallintakeinoja, ja työyhteisöstä saatavan sosiaalisen tuen määrän opettajat arvioivat keskimääräisesti korkeaksi. Työympäristötekijät olivat keskeisesti yhteydessä työuupumukseen ja työn imuun niin, että työn vaatimukset, työstressi ja yksittäisten työstressitekijöiden määrä olivat yhteydessä työuupumukseen, kun taas opettajan kokemat hallintamahdollisuudet työssään olivat yhteydessä työn imuun. Työhyvinvointia osoittavina muuttujina työuupumus ja työn imu olivat käänteisessä yhteydessä keskenään, minkä lisäksi työuupumus oli yhteydessä lisääntyneeseen psykosomaattiseen oireiluun. Työhyvinvointia välittävinä tekijöinä ne olivat yhteydessä – työuupumus heikkoon ja työn imu korkeaan – työkykyyn ja työviihtyvyyteen. Johtopäätöksenä tutkimuksen perusteella voitiin todeta, että työn vaatimukset ja työntekijän hallintamahdollisuudet olisi tärkeää huomioida työpaikalla. Tällöin voitaisiin pyrkiä suojaamaan työntekijöitä liiallisilta vaatimuksilta ja stressitekijöiltä sekä vahvistamaan työntekijän hallintamahdollisuuksia. Samalla voitaisiin ehkäistä työntekijän työuupumusta ja kohentaa työn imua, mikä olisi tärkeää siksi, että työuupumuksen ja työn imun havaittiin sekä osoittavan että välittävän hyvinvointia työssä.
Resumo:
Luvian ja Eurajoen kuntien alueella toteutettiin maa- ja metsätalousalueiden monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma 2009–2010. Hankkeessa etsittiin maatalousympäristöstä ja osin metsäalueilta erityisesti ei-tuotannollisella investointituella toteutettavaksi soveltuvia kosteikkoja ja ympäristötuen erityistuella hoidettavaksi soveltuvia luonnon monimuotoisuuskohteita. Samalla tarkasteltiin suojavyöhykkeiden tarvetta kaltevilla ja tulvahaitoista kärsivillä pelloilla. Alueelta löydettiin runsaasti luonnon monimuotoisuuskohteita sekä useita kosteikkokohteita, mutta maaston tasaisuus ja uomien reunoille ulottuva viljely rajoittaa monien kosteikkojen rakentamismahdollisuuksia. Useat kohteet ovat mukana erityisesti maisema- tai luonnon monimuotoisuussyistä, joten niiden toteuttaminen olisi ympäristön kannalta kuitenkin suotuisaa. Hankkeessa kartoitettiin erikseen myös metsäluonnon monimuotoisuuskohteita, joita maanomistaja voi halutessaan hoitaa tai suojella valtakunnallisen METSO-ohjelman keinoilla. Alueelta löytyi noin 40 selvää METSO-kohdetta.
Resumo:
Rauman alueella toteutettiin maa- ja metsätalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnitelma vuonna 2010. Hankkeessa etsittiin maatalouden ympäristötuen erityistuella hoidettavaksi soveltuvia luonnon monimuotoisuuskohteita ja ei-tuotannollisella investointituella perustettavaksi sopivia kosteikkoja. Lisäksi tarkasteltiin suojavyöhykkeiden tarvetta erityisesti tulvahaitoista kärsivillä ja kaltevilla pelloilla. Alueelta löytyi runsaasti luonnon monimuotoisuuskohteita, joiden hoidolla seudun luontoarvot kohenisivat. Kosteikkoja alueelta löytyi aika vähän ja useimpiin niihin eivät maataloustuet sovellu. Kuitenkin kosteikkojen ja lisäksi myös tarpeellisten suojavyöhykkeiden toteuttaminen todennäköisesti parantaisivat jonkin verran Rauman alueen vesistöjen tilaa. Lisäksi hankkeessa kartoitettiin metsäluonnon monimuotoisuuskohteita, joita metsänomistaja voi halutessaan hoitaa ja suojella valtakunnallisen METSO-ohjelman keinoin. Sekä metsä- että maatalouskohteiden mukanaolo suunnitelmassa ei velvoita maanomistajia mihinkään, mutta tuo toivottavasti tarpeellista taustatukea ja tietoa, jos alueita suunnitellaan hoidettavan.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Teemanumero: Lukivaikeus.
Resumo:
Lectio praecursoria.