298 resultados para suomalaiset
Resumo:
Sosiaalinen media on uusi ilmiö, jonka käyttö on erittäin yleistä. Tärkeä osa ilmiötä on vuorovaikutteisuus. Myös useat eri maiden sotilasorganisaatiot käyttävät sosiaalista mediaa. Tutkimuksessa tutkittiin sosiaalista mediaa sotilaallisesta näkökulmasta painopisteenä maineenhallinta. Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää sosiaalisen mediaan liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jossa menetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa tutkittiin seuraavia sosiaalisia medioita: Facebook, Twitter, YouTube ja blogit. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että puolustusvoimille sosiaalisen median käyttö tarjoaa hyvän välineen tiedonhankintaan. Se mahdollistaa myös kansalaisten keskuudessa käytävien, puolustusvoimiin liittyvien keskustelujen seuraamisen siellä missä niitä käydään. Sosiaalisen median sisältöön vaikuttaminen ei ole puolustusvoimien hallinnassa tai päätettävissä, mutta osallistumalla siihen haluttua sanomaa voidaan viedä oikeaan suuntaan ja ohjata kävijöitä puolustusvoimat.fi sivustolle. Editoimattoman ja muun kuin ammattilaisen kuvaaman materiaalin käyttöönottoa tulee harkita. Sosiaalisen media käyttöön liittyy eritasoisia riskejä, mutta osa niistä on hyväksyttävissä. Sosiaalisen median mahdollisuuksia ei voi ymmärtää, jollei sitä käytä. Jos sitä käyttää, täytyy ymmärtää siihen liittyvät riskit. Puolustusvoimista tehtyjä televisiosarjoja ei hyödynnetä johdonmukaisesti. Sarjoista käytävä keskustelu tapahtuu puolustusvoimien ulkopuolella. Sosiaalista mediaa tultaneen käyttämään tulevaisuudessa yhä enemmän mitä erilaisimmissa käyttötarkoituksissa. Puolustusvoimat ei voi olla ulkona tästä kehityksestä. Kaikki suomalaiset eivät käytä sosiaalista mediaa. Yhdenvertaisuuden nimissä tulee heille tuottaa informaatiota perinteisin keinoin.
Resumo:
Suomen kohtaloa ratkaistiin kesällä 1944 Karjalan kannaksella. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tavoitteena oli vähintään pakottaa Suomi irtaantumaan sodasta, jotta neuvostojoukkoja voitaisiin käyttää saksalaisia vastaan Suomen muodostamasta sivustauhasta välittämättä. Alkuun suurhyökkäys näytti onnistuvan tavoitteessaan mutta suomalaiset onnistuivat pysäyttämään Neuvostoliiton hyökkäyksen Talin – Ihantalan kaksoistaistelussa. Torjuntavoitto saavutettiin kaikkien aselajien yhteistoiminnalla. Ilmatorjuntajoukot joutuivat taistelemaan ylivoimaista ilmavihollista vastaan. Varsinkin suurhyökkäyksen alussa vihollinen pyrki toimimaan ilmatorjunnasta piittaamatta, välillä itse ilmatorjunnan kimppuun hyökätenkin. Ilmatorjuntajoukot saavuttivat kuitenkin sen verran hyviä tuloksia, että ilmavihollinen joutui muuttamaan toimintatapojaan ja jopa toimimaan ilmatorjuntaa vältellen. Näinollen ilmatorjunnan voidaan katsoa hoitaneen tehtävänsä kunnialla siellä missä toimi, ilmatorjuntaa oli vain tarpeeseen nähden aivan liian vähän. Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä lukijalle ilmatorjunnan järjestelyitä kyseisenä ajankohtana. Järjestelyillä pyrittiin luomaan ilmatorjunnalle edellytykset menestyksekkääseen toimintaan. Järjestelyihin katsottiin tässä tutkimuksessa kuuluvan johtaminen ja viestitoiminta, tulenkäytön johtaminen, tuliasematoiminta, yhteistoiminta sekä huolto. Taktiikkaa ja muita asioita käsitellään niiltä osin kuin niillä oli vaikutusta järjestelyihin. Armeijakunnan ilmatorjuntajoukkoja johti ilmatorjuntarykmentin komentaja, IV AK:lle alistettua It.R 12:a everstiluutnantti Pietarinen. Tässä rykmentissä oli vallalla varsin komentajakeskeinen johtamiskulttuuri rykmentin komentajan antaessa tarkkoja toiminta-alueita alaisilleen patteristoille. Tämä muodostui osaltaan ongelmaksi koska patteristoilta puuttui näin ollen tietynlainen vapaus käyttää joukkojaan oma-aloitteisesti. Tulenkäytön johtamista ei jatkosodan aikana toteutettu paikallisia torjuntakeskuksia ja yötorjuntaa lukuunottamatta kenttäarmeijan joukoissa. Tähän oli syynä tarpeellisen kaluston puute, joukkojen käyttö sekä laajat vastuualueet. Ilmatorjuntaohjesäännöt määrittelivät tarkoin käytettävät tulimuodot mutta taisteluiden aikana näitä jouduttiin jatkuvasti soveltamaan. Tulikurin höltyminen vaikeutti huomattavasti pattereiden jo ennestään heikkoa ampumatarviketilannetta. 40 mm jaoksissa olisi ollut mahdollisuus tehokkaaseen jaoskohtaiseen ammuntaan mutta heikot 2T –yhteydet heikensivät tätä kykyä. Yhteistoiminta katsottiin ensiarvoisen tärkeäksi ilmatorjuntajoukoissa. Suurhyökkäyksen alussa yhteistoiminnassa maavoimien kanssa epäonnistuttiin ja tästä oli seurauksena suuret tappiot maavihollisen päästessä suoraan taisteluun ilmatorjuntajoukkojen kanssa. Yhteistoiminta ilmavoimien kanssa rajoittui lähinnä omakoneviestien ja ilmatorjunnan ryhmitystietojen välittämiseen. Yhteistoiminnan määrää voidaan pitää ihmeteltävän vähäisenä, vastasivathan molemmat osapuolet samasta tehtävästä – ilmatilan puolustamisesta. Ilmatorjuntajoukot tukeutuivat yleishuollollisesti pääsääntöisesti sen maavoimien yhtymän huoltolaitoksiin minkä alueella toimivat. Huollon toiminta onnistui hyvin, ainoana selkeänä haittatekijänä oli huoltohenkilöstön vähyys esikunnissa. Aselajin erikoishuollosta vastasi ilmatorjuntavarasto-osasto jonka kanssa toimittiin rykmentin kautta. Suurimpana huollollisena ongelmana oli amputarvikkeet, suurhyökkäyksen alussa osa joukoista ampui varastonsa lähes tyhjiksi ja jouduttiin säätelemään tulitoimintaa. Ilmatorjuntajoukkoja suunniteltiin käytettäväksi patterikokonaisuuksina mutta asemasota-vaiheessa toiminta-alueen laajuus pakotti käyttämään joukkoja jaoskohtaisesti. Näin ollen ei pystytty luomaan selkeitä painopistealueita vaan ilmatorjunta oli kaikkialla yhtä heikko. Suurhyökkäyksen edetessä joukkoja ryhdyttiin käyttämään kuitenkin enenevässä määrin patterikokonaisuuksina.
Resumo:
Tutkimus on historiatieteellinen kuvaileva ja analysoiva kirjallisuustutkimus, jonka kohteena on suomalainen iskuosastotoiminta Karjalan kannaksella jatkosodassa. Suomalaisten jatkosodassa toteuttamaa iskuosastotoimintaa on tutkittu hyvin vähän. Varsinaista aiheesta kirjoitettua ja julkaistua teosta ei ole lainkaan, vaikka iskuosastotoiminta oli melko oleellinen osa suomalaisten taktiikkaa ja sotatointa jatkosodan taisteluissa. Kadettialikersantti Kim Westerlund on tutkinut 1996 valmistuneessa kadettitutkielmassaan ”Iskuosastotoiminta ja kokemukset siitä asemasodan aikana Suomen rintamilla” myös suomalaisten Karjalan kannaksella suorittamaa iskuosastotoimintaa. Jatkosodan hyökkäys- ja torjuntataisteluvaiheiden aikaista iskuosastotoimintaa ei kuitenkaan ole aiemmissa tutkimuksissa selvitetty. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty jatkosodasta kirjoitettua yleistä kirjallisuutta, Karjalan kannaksella toimineiden rykmenttien ja divisioonien historiikkeja sekä Kansallisarkiston arkistolähteitä. Tutkimuksen varsinaisena päämääränä on ollut selvittää, minkälaista iskuosastotoimintaa suomalaiset suorittivat jatkosodan eri vaiheissa Karjalan kannaksella sekä mitä yhtäläisyyksiä ja eroja suoritetuissa iskuosastohyökkäyksissä on ollut. Lisäksi tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten iskuosastojen kokoonpano sekä miten ja miksi iskuosastoja käytettiin ja miten iskuosastotoimintaa tuettiin. Suomalaiset toteuttivat iskuosastohyökkäyksiä jatkosodan kaikissa vaiheissa. Samoin iskuosastohyökkäyksiä käytettiin kaikissa taistelumuodoissa: hyökkäyksessä, puolustuksessa ja viivytyksessä. Aktiivisinta ja suunnitelmallisinta iskuosastojen käyttö oli asemasotavaiheen aikana. Toteutettujen iskuosastohyökkäysten taktiikassa ei varsinaisesti tapahtunut suuria muutoksia jatkosodan kuluessa. Valtaosin kaikki tehtävät olivat tietyllä tavalla erilaisia ja 3 suoritettuun iskuosastotaktiikkaan vaikutti monet tekijät, kuten esimerkiksi iskuosaston tavoite, maasto, säätila, vuodenaika ja vihollisen ryhmitys. Suomalaiset eivät vakioineet jatkosodan iskuosastohyökkäyksissä käytettyä kokoonpanoa vaan kokoonpano vaihteli aina tehtävittäin. Hyökkäys- ja torjuntataisteluvaiheessa iskuosastotoimintaa käytettiin taistelukentällä ilmenevien haastavien ja monesti odottamattomien tehtävien ratkaisuksi. Tehtäviä ei ollut ennalta suunniteltu eikä käsketty. Asemasotavaiheessa iskuosastojen käyttö perustui taktisiin tehtäviin tiettyjen tarkkaan valittujen tehtävien suorittamiseksi. Tärkeää asemasodan iskuosastotoiminnassa oli lisäksi myös joukoille toiminnan tuloksena syntynyt positiivinen vaikutus motivaatioon ja mielialaan sekä omiin toimintamahdollisuuksiin vihollista vastaan. Kaikissa jatkosodan vaiheissa iskuosastohyökkäyksiä pyrittiin tukemaan mahdollisimman voimakkaasti muiden aselajien toimesta. Parhaiten iskuosastojen tukemisessa suomalaiset onnistuivat asemasotavaiheen aikana, jolloin joukot olivat puolustusasemissa, etäisyydet lyhyehköt, aselajien yhteistoiminta tiivistä ja iskuosastohyökkäykset tarkasti suunniteltuja. Jatkosodan aikaiset iskuosastohyökkäykset sisälsivät runsaasti samoja periaatteita ja suoritustapoja, mutta kaikissa kolmessa jatkosodan vaiheessa iskuosastohyökkäyksissä käytettiin myös kulloisellekin vaiheelle tyypillisiä ratkaisuja ja muotoja.
Resumo:
Muurmannin rata oli merkittävä Neuvostoliiton ulkomaanavun ja sotajoukkojen kuljetusreitti toisessa maailmansodassa vuoden 1941 loppupuolelta alkaen. Vuoden 1940 lopussa valmistunut Sorokasta alkanut Obozerskajan kautta Sisä-Venäjän rautatieverkkoon liittyvä rautatie osoitti merkityksensä suomalaisten vallattua Muurmannin radan Syväri – Karhumäki alueella. Suomalaisten ja saksalaisten sodankäynnille olisi ollut edullista vallata Sorokan rautatieliittymä ja katkaista sitä pitkin toimitettu ulkomaanapu ja vihollisjoukkojen keskitykset omia joukkoja vastaan. Valtausoperaatiota varten laadittiin maaliskuussa 1942 operaatiosuunnitelma, jota kenraali Aksel Airo nimitti sotien jälkeen ”Sorokka-suunnitelmaksi”. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää olisiko suunnitelma ollut toteutettavissa vuoden 1942 maaliskuun loppuun mennessä saatujen tiedustelutietojen perusteella. Tutkimustehtävän avulla selvitetään Neuvostoliiton joukkojen sotilaallista suorituskykyä operaatioon suunnitelluilla hyökkäysalueilla. Tiedustelutietojen perusteella verrataan Neuvostoliiton ja Suomen joukkojen sotilaallista suorituskykyä. Vertailun perusteella tutkija arvioi toteuttamatta jääneen operaation menestymisen mahdollisuuksia. Tutkimus on asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisältöanalyysi. Pääaineistona tutkimuksessa ovat suomalaiset arkistoasiakirjat ja jatkosotaan liittyvä tutkimuskirjallisuus. Arkistoasiakirjoista hyödyllisimpiä ovat Päämajan Operatiivisen osaston asiakirjat, Maaselän ryhmän ja 14. Divisioonan vihollistilanneilmoitukset. Näiden joukkojen sotapäiväkirjat ja tiedustelupäiväkirjat osoittautuivat myös hyödyllisiksi alkuperäislähteiksi. Kirjallisuuslähteistä hyödyllisimpiä ovat tiedusteluun ja viholliseen liittyvät teokset, tärkeimpinä Heiskasen, Saressalon ja Mannisen teokset. Neuvostoliiton sotilaallinen suorituskyky oli heikko alkuvuodesta 1942. Puna-armeijan joukot valmistautuivat kuitenkin puolustamaan Muurmannin rataa ja Sorokkaa. Suomalaisten suunnittelemalle operaatioalueelle keskitettiin puna-armeijan lisäjoukkoja, puolustusasemia parannettiin ja maaliskuun lopussa sen joukkojen painopistettä siirrettiin sekä suomalaisjoukkojen suunnitellun hyökkäyksen painopistesuuntiin että Muurmannin radan suojaksi. Suomalaiset kykenivät selvittämään tiedustelullaan vastassa olleet vihollisen voimat, niiden vahvuudet ja heikkoudet, painopisteiden muodostumiset ja joukkojen keskitykset. ”Sorokkasuunnitelman” todennäköinen tarkoitus oli vallata Kotskoman tasalla oleva edullinen puolustusasema maaliskuun lopussa 1942. Myöhemmin hyökkäystä olisi voitu jatkaa Sorokkaan. Moni suunnitteluvastuussa olleista upseereista piti Kotskoman tasan valtaamisoperaatiota toteuttamiskelpoisena. Myös Mannerheim kannatti operaation sotilaallista toteutusta. Suurimmaksi esteeksi operaation toteuttamiselle muodostui mahdollisuus Yhdysvaltojen ulkopoliittisten suhteiden menettämiseen.
Resumo:
Tutkimus käsittelee suomalaisten ja itäkarjalaisten suhdetta Itä-Karjalan miehityksen aikana 1941 – 1944. Lähestyn aihetta Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan opettajaleirin kautta. Leirillä opiskeli joulukuun 1941 ja elokuun 1944 välisenä aikana yli sata itäkarjalaista opettajaa Paltamossa, Jämsässä ja Raumalla. Koulutuksen tavoitteena oli antaa opiskelijoille suomalaisen kansakoulunopettajan pätevyys ja kasvattaa heistä suursuomalaisen aatemaailman omaksuneita opettajia Suomeen liitettävän Itä-Karjalan tarpeisiin. Tutkimuksen lähdeaineistona on opettajaleirin arkistoksi kutsuttu aineistokokonaisuus. Tarkastelen tutkimuksessa suomalaisten ja itäkarjalaisten suhteita sotilashallinnon kontekstissa. Tutkimuksessa käsitellyt suomalaiset olivat miehityshallinnon edustajia, itäkarjalaiset taas miehitetyn alueen asukkaita ja vihollismaan kansalaisia. Tämä valtasuhde määritteli pitkälti sen, miten he toisensa näkivät. Perinteisen sotahistorian sijaan tutkimukseni sijoittuu pikemminkin uuden sotahistorian kenttään. Varsinaisten sotatapahtumien sijaan tutkimus keskittyy siihen, millaiselle ajatusmaailmalle Itä-Karjalan sotilashallinto rakentui. Tutkimus rakentuu kolmen tapahtumasarjan ympärille. Helmikuussa 1942 leirin opiskelijat järjestivät Leninin kuolinpäivänä mielenilmauksen, jonka seurauksena useita leirin opiskelijoita lähetettiin keskitysleireille. Käsittelen tapahtuman yhteydessä opettajaleiriä miehitysvallan välineenä ja opiskelijoiden mahdollisuuksia vastarintaan. Kesällä 1942 Mikko Karvosen itäkarjalaisesta opettajasta kertovan romaanin Heräävän elämän maa julkaisu herätti opettajaleirillä suuttumusta. Käyn leiriläisten reaktion kautta läpi kansallisuuden ja rodun merkitystä suomalaisten ja itäkarjalaisten suhteen pohjana. Viimeisessä käsittelyluvussa tutkin sitä, mitä sodan päättyminen ja opettajaleirin lakkauttaminen merkitsivät sen opettajille ja opiskelijoille. Sotilashallinnon ja opettajaleirin työ perustui siihen ajatukseen, että Itä-Karjala liitettäisiin sodan jälkeen Suomeen. Tämän takia itäkarjalaisia kohdeltiin ennen kaikkea tulevina suomalaisina. Opettajaleirin opiskelijat tuottivat pettymyksiä, koska heidän taivuttamisensa Suur-Suomi -ajatuksen puolelle oli ennakkoon ajateltua vaikeampaa. Heissä nähtiin myös kielteisiä piirteitä, jotka tulkittiin venäläisen kulttuurin vaikutuksiksi. Leirillä ajateltiin, että syntyperänsä takia opiskelijoista voisi tulla hyviä suomalaisia, mutta heidän piti oppia vihaamaan ”ryssää” ja pääsemään irti venäläisyyden vaikutuksista. Suomen vetäytyminen Itä-Karjalasta teki tyhjäksi haaveet Suur-Suomen luomisesta. Osa leirin entisistä opettajista ja Suomeen jääneistä opiskelijoista jatkoi yhteydenpitoa sodan jälkeenkin. Leiriläisiä yhdistivät yhteiset kokemukset, mutta etenkin leirin johtajan Matti Koskenniemen toiminnassa näkyi myös tavoite pitää kiinni ajatuksesta, että opettajaleirin työ ei ollut mennyt hukkaan. Sodan jälkeisessä Suomessa Itä-Karjalan miehitys haluttiin yleisesti unohtaa, mutta säilyttämällä ja kartuttamalla opettajaleirin arkistoa Koskenniemi piti kiinni oikeudesta omaan tulkintaansa siitä, mistä opettajaleirissä oli ollut kyse.
Resumo:
Suomalaiset arkistoinstituutiot vallan verkostoina ja muistin paikkoina (Making and Interpreting National Pasts - Role of Finnish Archives as Networks of Power and Sites of Memory).
Resumo:
The purpose of this thesis is to examine the performance of Finnish equity funds and their market timing ability. Fund performance is evaluated by using annual returns and various risk-adjusted measures, including Sharpe ratio, DDSR, SKASR, Treynor ratio and Jensen’s alpha, whereas portfolio manager’s timing ability is examined with Treynor-Mazuy model and Henriksson-Merton model. The data is collected from the Finnish fund market during the sample period from January 1997 to February 2010. Results show that Finnish equity funds have been able to outperform the market return on a risk-adjusted basis, but these results are influenced heavily by the exceptionally good performance during the IT-bubble. Market timing models show that fund managers have been, to some degree, able to time the market but not a single fund have been able to possess security selection ability and market timing ability simultaneously.
Resumo:
Tutkin pro gradu -tutkielmassani englannin kielen oppijoiden pragmaattista kompetenssia. Tarkoitukseni oli selvittää, miten suomalaiset yläkoululaiset ja lukiolaiset osaavat käyttää englannin kieltä erilaisissa kommunikaatiotilanteissa. Tutkielmani voidaan sijoittaa välikielen pragmatiikan tutkimukseen. Halusin selvittää, millä tasolla suomalaisten oppijoiden pragmaattinen kompetenssi on ja kehittyykö se yläkoulun ja lukion välillä. Lisäksi tutkin, vaikuttavatko oppimisympäristö ja oppimismahdollisuudet oppijoiden kykyyn käyttää englannin kieltä. Toisin sanoen vertasin englantipainotteisilla luokilla olevia oppilaita formaalin opetuksen oppijoihin sekä tutkin, vaikuttavatko englanninkieliset vapaa-ajan aktiviteetit ja oppijoiden mahdolliset oleskelut englanninkielisissä maissa heidän pragmaattiseen kompetenssiinsa. Tutkimukseni kohderyhmä koostui yläkoulun kahdeksasluokkalaisista ja lukion toisen vuosikurssin opiskelijoista. Testasin neljä eri ryhmää, joissa oli sekä formaalissa opetuksessa olevia oppijoita (yksi ryhmä kahdeksasluokkalaisia ja yksi ryhmä toisen vuosikurssin opiskelijoita) että kielipainotteisten luokkien oppijoita (yksi ryhmä kahdeksasluokkalaisia ja yksi ryhmä toisen vuosikurssin opiskelijoita). Arvioin kohderyhmäni pragmaattista kompetenssia monivalintatestillä, jossa testattiin oppijoiden kykyä käyttää ja ymmärtää implikaatioita, tilannekohtaisia rutiineja sekä puheakteja. Taustakysymysten avulla selvitin, kuinka usein oppijat käyttivät englantia vapaa-aikanaan ja olivatko he vierailleet englanninkielisissä maissa. Tutkimustulokseni osoittavat, että suomalaisten yläkoululaisten ja lukiolaisten pragmaattinen kompetenssi oli korkea. Pragmaattinen kompetenssi kehittyi kahdeksasluokkalaisten ja lukion toisen vuosikurssin välillä. Kehitys oli suurempaa formaalissa opetuksessa kuin kielipainotteisilla luokilla. Englantipainotteisilla luokilla olevat oppilaat suoriutuivat testistä paremmin kuin formaalin opetuksen oppilaat. Tosin erot olivat tilastollisesti merkitseviä vain yläkoulussa. Tutkimuksessani siis päättelin, että vieraskielinen opetus vaikutti enemmän nuorempiin oppijoihin. Eri oppimismahdollisuudet osoittautuivat haastaviksi analysoida. Tulokset osoittivat, että vain englanninkielisessä maassa oleskelulla oli vaikutusta oppijoiden pragmaattiseen kompetenssiin. Kysyttäessä vapaa-ajan aktiviteettien merkitystä oppijat kuitenkin kertoivat, että ne auttoivat heitä testiin vastaamisessa enemmän kuin englanninopetuksessa käydyt asiat. Kouluissa tulisikin jatkossa painottaa yhä enemmän vuorovaikutteista kieltenopetusta.
Resumo:
Nimekkeen selitys: Kommentteja Suomalaiset luokkakuvassa -tutkimuksen herättämään keskusteluun.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
I avhandlingen undersöktes hur journalister själva reagerar efter att ha arbetat med en plötslig krissituation, samt vilka faktorer som kan bidra till en förhöjd risk för allvarliga långsiktiga stressymptom. Temat undersöktes (1) genom att se på hur journalisters tidigare erfarenheter av krisuppdrag och traumatiska upplevelser i privatlivet var relaterade till stressymptom (posttraumatiskt stressyndrom, sekundär traumatisk stress, depression och utmattningssyndrom), och (2) genom att studera riskfaktorer i en identifierad typ av kris, de finländska skolskjutningarna 2007-08. Avhandlingens resultat baserades på enkätsvar från finländska nyhetsjournalister (N = 503) och intervjuer med personer som jobbat på plats vid skolskjutningar (N = 28). En klar majoritet av journalisterna hade inte allvarliga långsiktiga stressymptom vid tiden för undersökningen. De som varit på ett tidigare krisuppdrag där man bevittnat många obehagliga detaljer hade fler allvarliga stressymptom. En annan riskfaktor var att ha ett förflutet med fler traumatiska händelser i privatlivet. Bland de som arbetat med skolskjutningar var starka kortsiktiga reaktioner, t.ex. hjälplöshet och chock, relativt vanliga. Reaktionerna hörde ändå oftast till den normala återhämtningsprocessen, och ledde inte till en långsiktig försämring av måendet. Journalister som i hög grad identifierade sig med krisen, t.ex. personer med egna barn, hade större risk för att drabbas av allvarliga symptom på lång sikt. Detsamma gällde de som på plats upplevt journalistiska etiska dilemman, t.ex. att beordras av överordnade till uppdrag som gick emot egna principer. För att förebygga psykisk stress bland journalister är det viktigt att inom branschen sprida kunskap om stressreaktioner och utveckla rekommendationer för etisk krisjournalistik. Därmed kan journalister få bättre verktyg för att minimera risken att via sitt yrkesutövande orsaka ytterligare skada åt krisdrabbade.
Resumo:
MiG-21 F-13 -hävittäjät hankittiin vuonna 1963. MiG-koneiden saapuminen Suomeen vaikutti suuresti ilmavoimien hävittäjälentokoulutukseen. Uusien torjuntahävittäjien käyttöönotto, lentokoulutus ja infrastruktuurin rakentaminen oli suuri haaste Suomen ilmavoimille. Tässä tutkielmassa on tavoitteena selvittää vaikutuksia ja muutoksia, joita MiG-21 F-13 -hävittäjähanke aiheutti Suomen ilmavoimien hävittäjälentokoulutukseen. Tutkielmassa keskitytään myös hävittäjälentokoulutuksessa, lentokoulutusohjelmissa ja infrastruktuurin rakentamisessa ilmenneisiin ongelmiin ja kehityksiin. Tutkielman lähdeaineistona ovat alan kirjallisuus, tutkielma, proseminaarin käsikirjoitus ja kaksi haastattelua. Tutkimusmenetelmä on laadullinen eli kvalitatiivinen menetelmä. Kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä tarkoittaa sitä, että kirjallisuuslähteiden ja haastattelujen avulla pyritään löytämään vastaukset pää- ja alakysymyksiin. Suomalaiseen hävittäjälentokoulutukseen suurina muutoksina tulivat MiG-koneiden suorituskyky ja aseistus. Uuden torjuntahävittäjän suoritusarvot, erityisesti nopeus ja lentokorkeus, olivat muokkaamassa lentokoulutusta. MiG-koneiden mukana Suomeen saatiin ensimmäiset puolustukselliset ohjukset. Uuteen torjuntahävittäjään tarvittavan ammattitaidon puute oli suuri haaste. Lentokoulutuksen alku oli hidasta, ja siihen vaikuttivat kokemuksen vähäisyys uuteen koneeseen, suomenkielisten ohjekirjojen puute ja resurssipula. Kokemuksen lisääntyessä lentokoulutus saatiin toimivaksi kokonaisuudeksi, ja suomenkieliset lentokoulutusohjelmat valmistuivat. Resurssipula vaikutti hidastavasti lentokoulutukseen, tekniseen huoltoon ja infrastruktuurin rakentamiseen. Jos suomalaiset lentäjät olisivat koelentäneet MiG-21 F-13 -koneet ennen niiden ostamista, olisi ohjekirjojen laatiminen voitu aloittaa aikaisemmin. Suomalaiset ohjekirjat olisivat nopeuttaneet koulutuksen alkua ja kehitystä. Ilman resurssipulaa ja lentotuntikiintiöitä lentokoulutus olisi edennyt ja kehittynyt nopeammin. Huolto ja infrastruktuurin rakentaminen olisi helpottunut huomattavasti, jos rahaa olisi ollut niiden parantamiseen.
Resumo:
Kirjallisuudesta välittyy useitten vuosikymmenten ajalta tietämys sotilaslentämisen fyysisestä kuormittavuudesta. G-voimista aiheutuva kuormittuminen näyttää johtavan joko akuutisti tai pitkäaikaisesti lentäjän tuki- ja liikuntaelimistön toimintakykyä alentaviin ongelmiin. Erityisesti on selvitetty niskan alueen työperäisten ongelmien syntyä, jolloin on havaittu lentotoiminnan fyysisen kuormittavuuden johtavan ennenaikaiseen rakenteelliseen rappeumaan, haittaa aiheuttavan oireen lisäksi. Kansainvälisen kirjallisuuden mukaan ammatista johtuvista eli työperäisistä oireista kärsii vähintään 2/3 kaikista sotilaslentäjistä. Tietyin edellytyksin lentäjien kaularangan alueen rappeuma on Suomessa hyväksytty ammattitaudiksi vuodesta 1995 alkaen. On arveltu, että hyvästä fyysisestä suorituskyvystä olisi apua tuki- ja liikuntaelin (TULE)-oireilun ennaltaehkäisemisessä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Tutkimusnäyttö tästä on lentäjien osalta ollut toistaiseksi erittäin niukkaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten sotilaslentäjien työperäisen TULE-oireilun esiintyvyyttä, oireista koetun haitan tasoa, lentäjien fyysisen kunnon tasoja virkauran aikana ja näitten kaikkien välisiä yhteyksiä sekä työperäisen TULE-oireen merkitystä sotilaan toimintakykyyn. Tutkimus jakautui kahteen osaan. Poikkileikkauksena lentotoimintaperäisiä TULE-oireita kartoitettiin kyselytutkimuksella, johon vastasi vuositarkastuksen yhteydessä 267 lentäjää vuosina 2004-2005. Joukosta poimittiin ne 195 lentäjää, jotka olivat suorittaneet yleissotilaalliset kuntotestit puolen vuoden sisällä kyselyyn vastaamisesta, ja mitatut testitulokset yhdistettiin kyselytutkimusaineistoon. Tässä aineistossa toteutettiin fyysisesti erilailla kuormittuvien lentäjäryhmien välisiä vertailuja fyysisen kunnon, TULE-esiintyvyyden ja koetun haitan suhteen. Poikkileikkausosassa tutkittiin myös lentäjien virkauran aikaisia tasoeroja yleissotilaallisissa kuntotesteissä (n=195) verrattuna muihin suomalaisiin sotilaisiin. Lisäksi (N=289) selvitettiin ilmailulääketieteellisen tarkastuksen yhteydessä mitattuja, ns. ammatillisia fyysisiä erityisominaisuuksia eri ikäluokissa. Pitkittäisosassa seurattiin 67:n Hawk-suihkuharjoituskoneella aloittaneen Ilmavoimien sotilaslentäjien lentouran aikaista lentotoimintaperäisten TULE-oireitten esiintyvyyttä vuosien 1996 ja 2008 välillä. Lisäksi tutkittiin lentäjien kontakteja työterveyshuoltoon, oireen aiheuttamaa lentokelvottomuusaikaa, työn kuormituksen kumulatiivista kertymää lentotuntien lisääntyessä ja TULE-oireiden esiintyvyyden kannalta kriittisiä ajankohtia lentouran aikana. Tulokset osoittivat, että kaikki seurannassa olleet suomalaiset sotilaslentäjät kokivat jonkinasteisen lentotoimintaperäisen TULE-oireen uransa aikana. Niskan ammattitautiluokituksen tasoisen ongelman esiintyvyys oli 4 % koko lentäjäpopulaatiosta ja 10 % suihkuharjoituskonevaiheen jo läpäisseistä, mutta vastaavanlaisia TULE-ongelmia, ilman riittävää näyttöä ammattitaudista, esiintyi lähes joka kolmannella sotilaslentäjällä. Alaselän osalta lentäjät oireilivat lähes samassa määrin, mutta näitä oireita ei toistaiseksi ole mahdollista määrittää ammattitaudiksi. Lentäjät kävivät varsin vähän valittamassa oireistaan työterveyshuoltoon, jossa käytäneen vasta silloin, kun oire jo selvästi heikentää työtehtävissä vaadittavaa toimintakykyä. Merkittävin lentotoimintaperäisten oireitten esiintymisen kasvu ajoittui 200 Hawk-lentotunnin kohdalle, jolloin koneella saavutetaan eräänlainen optimaalinen G-indeksi eli taktisen liikehtelyn G-tasoylitysten vaihtelu. Tämän jälkeen lentäjät ovat erityisen alttiina akuuteille lennonaikaisille TULE-ongelmille. Oireitten esiintyminen kasvoi eksponentiaalisesti noin 600 lentotuntiin asti. Monimuuttujamallien mukaan työperäisen TULE-oireen esiintyvyysriskiä vähensivät alaraajojen hyvä motoriikka, korkeat valintapisteet ja korkea kaulan fleksion voimataso maksimaalisessa isometrisessä testissä. Yleissotilaallisilla kuntotasoilla ei ollut yhteyttä oireiluun, mutta lihaskunnoltaan voimakkaimmat lentäjät kärsivät tilastollisesti merkittävästi vähemmän haittaa lentotoimintaperäisistä TULE-oireistaan. Yleissotilaallisissa kuntotesteissä lentäjät olivat parempia kuin muut suomalaiset sotilaat. Aktiivisimman lentouran aikana, 30-40-vuotiaina, lentäjien fyysinen suorituskyky oli normaaliväestöön nähden vain keskimääräinen ja urheilijoihin nähden keskimääräistä heikompi. Käytännössä lentäjät eivät kyenneet ylläpitämään valintavaiheen fyysistä suorituskykyään edes kadettivaiheen loppuun asti. Huomattavaa oli lisäksi, että aktiivisen lentouran päätyttyä fyysinen kunto näytti jossain määrin palautuvan kohti lähtötasoa lentäjien ikääntymisestä huolimatta. Lentäjien valintavaiheen aikana mitatun fyysisen suorituskyvyn tason säilyminen aktiivisen lentopalveluksen loppuun asti vaatisi lentäjien fyysisen toimintakyvyn ylläpidon ja kehittämisen tehostamista koulutuksen ja työuran eri vaihessa. Tähän tavoitteeseen nähden Ilmavoimien fyysisen kasvatuksen järjestelyt vaikuttivat alimitoitetuilta. Operatiivisesti huolestuttavaa oli Ilmavoimien ohjaajien fyysisen suorituskyvyn heikentyminen silloin, kun heidän taitojensa puolesta olisi pitänyt olla suorituskykyisimpiä taistelutehtäviinsä. Myös lentäjän terveyttä ja toimintakykyä pitäisi pystyä reaaliaikaisemmin seuraamaan koko lentouran aikana. Ilmavoimille suositellaan moniammatillista lähestymistä sotilaslentäjien toimintakyvyn ylläpitämiseen ja terveysriskien hallintaan yhdessä liikunnan, työterveyshuollon, lentoturvallisuusalan ja operatiivisen suunnittelun asiantuntijoitten kanssa. Lisäksi suositellaan avoimempaa ja eettisesti kestävämpää suhtautumista ammattiin liittyvien terveysongelmien kuvaamiseen sekä fyysisen kunnon kysymyksiin jo lentäjien rekrytointivaiheessa.