Osuuskauppafunkis

Osuuskauppafunkis on pohjoismainen arkkitehtuurin ilmiö, jolla tarkoitetaan osuuskauppojen rakennuttamia funktionalistisen tyylisuunnan mukaisia myymälä-, varasto- ja tuotantorakennuksia, jotka on rakennettu enimmäkseen 1930-luvulla. Funktionalistisia osuuskauppojen rakennuksia ja niiden suunnittelijoita on tutkittu aikaisemmin suunnittelija- ja rakennuskohtaisesti. Esimerkiksi Erkki Huttusesta ja Väinö Vähäkalliosta on tehty väitöskirjat, mutta itse osuuskauppafunkis on ollut yllättävän vähäisessä määrin tutkimuksen kohteena. Tässä tutkimuksessa arkkitehtuuria lähestytään retorisesta näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi ja millä tavalla Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) sisäisiin sidosryhmiin vaikutettiin arkkitehtuurin kysymyksissä lehdistön avulla. Tutkimusaineisto koostuu suurelta osin 1930-luvun aikakauslehtien – kuten Osuuskauppalehden – artikkeleista, joista oli luettavissa selkeitä vaikuttamisen pyrkimyksiä. Pääasiallisena vaikuttamisen kohteena olivat SOK:n jäsenosuuskauppojen hallintohenkilöstö sekä jäsenistö. Vaikuttamisen tavoitteena oli saada osuuskauppojen jäsenistö ja päättäjät myöntyväisiksi modernille rakennustyylille sekä saada osuuskaupat käyttämään yksinomaan SOK:n rakennusosastoa rakennussuunnittelussa. Täten kyse oli myös SOK:n rakennusosaston institutionalisoitumisesta. Itse funktionalistisen tyylisuunnan edistämisen taustalla oli ns. ajan henki, joka korosti taloudellista ja teknistä rationaalisuutta. Ominaista osuuskauppafunkikselle oli myymäläkulttuurin kehittäminen, joka loi osaltaan modernia yrityskuvaa.

Barentsin alueen strateginen merkitys geopolitiikan näkökulmasta

Barentsin alueella nähdään olevan kasvava strateginen merkitys Venäjälle, Norjalle, EU:lle ja Yhdysvalloille. Barentsinmerellä on tulevaisuuden kannalta tärkeitä energialähteitä sekä pohjoiseen on avautumassa uusi merireitti joka lyhentää matkaa Euroopasta Aasiaan huomattavasti. Geopolitiikalla on edelleen suuri merkitys käsiteltäessä Barentsin alueen kansainvälistä politiikkaa. Tämä tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelma on: Mikä on Barentsin alueen strateginen merkitys siellä toimiville valtioille? Tutkimus vertailee eri valtioiden strategioita Barentsin alueella ja pyrkii tekemään johtopäätöksiä valtioiden välisen yhteistyön mahdollisuuksista geopolitiikan viitekehyksessä. Tavoitteena on luoda geopolitiikan käsitteiden avulla kokonaiskuva Barentsin alueen tilanteesta. Tutkimusmenetelmänä on asiakirja ja kirjallisuus tutkimus. Näkökulmana on geopolitiikka joka ymmärretään poliittisten, sotilaallisten ja taloudellisten intressien analysointina ja konstruointina maantieteellisessä tilassa. Geopolitiikka perustuu todellisiin maantieteellisiin realiteetteihin sekä yleisiin ja perinteisiin mielikuviin, jotka ilmenevät teksteissä ja retoriikassa. Lähteinä on käytetty geopolitiikkaa käsittelevää teoreettista kirjallisuutta sekä nykypäivän poliittisia kirjoittajia. Barentsin aluetta on tarkasteltu sen historiaa ja politiikkaa käsittelevien teosten ja artikkeleiden kautta. Tutkimuksen kannalta keskeisimpiä johtopäätöksiä ovat, että Barentsin alue on tällä hetkellä muutoksessa ja sen strateginen merkitys on kasvussa. Pohjoisten jääalueiden sulaminen avaa pääsyn Barentsin meren energialähteille ja avaa uuden meriväylän pohjoiseen. Nämä ovat globaalilla tasolla merkittäviä muutoksia ja voivat aiheuttaa kiistoja eri valtioiden välillä. Tällä hetkellä tilanne alueella on rauhallinen ja yhteistoiminta jatkuu hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta jokainen tuntuu varautuvan siihen, että kaikki ei menekään niin hyvin. Norja ja Venäjä ovat Barentsin alueen keskeisimmät toimijat ja niille alueen strateginen merkitys on kaikkein suurin. Suomi ja Ruotsi pitävät pohjoisia alueitaan periferiana eikä niiden merkitystä pidetä korkeana. Euroopan unionilla on oma pohjoinen ulottuvuus aloitteensa mutta ainakaan vielä unioni ei ole ollut valmis panostamaan käytännön tasolla Barentsin alueeseen. Alueen strateginen merkitys on tiedostettu unionissa jollain tasolla mutta nähdään kaikesta huolimatta periferiana. Yhdysvallat on vasta heräämässä virallisen politiikan tasolla arktisten alueiden merkitykseen ja Barentsin alue edustaa vain pientä osaa Yhdysvalloille merkittävästä arktisesta alueesta. Yhdysvaltojen mielenkiinto on kohdistunut enemmänkin kiistaan Luoteisväylän hallinnasta Kanadan kanssa.

Yhteistoiminta pelastusviranomaisten kanssa pelastustehtävissä rauhan aikana

Aiheena yhteistoiminta pelastusviranomaisten kanssa on ajankohtainen. Yhteistoiminnan tarve on lisääntynyt ja sen muoto muuttunut yhteiskunnassa tapahtuneen kehityksen vuoksi. Pelastusviranomaisten kanssa tehtävän yhteistyön tarkoituksenmukaiset toimintatapamallit eivät ole yksiselitteisiä ja tämän vuoksi yhteistoiminnan muotoja on tarpeellista selventää myös johtamisen näkökulmasta. Tutkimus on kvalitatiivinen ja pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on käytetty hermeneuttista tutkimusmenetelmää. Lakien lisäksi erilaiset oppaat, asetukset ja käsikirjat ovat antaneet tutkimukseen ne tosiasioihin perustuvat tiedot, mitkä ovat olleet tärkeitä tutkimuksen rakenteen kannalta. Johtamiseen liittyvä kirjallisuus on toiminut perusteena vastauksen saamiseksi pääkysymykseen ja lisännyt ymmärrystä pelastustehtävien haasteisiin liittyen johtamisen näkökulmasta. Tutkimustyössä käsitellään ensisijaisesti sitä, millaisia pelastustehtävät ovat erityisesti johtamisen näkökulmasta. Pääkysymys on, mitä haasteita ja rajoituksia yhteistoiminta pelastustehtävissä aiheuttaa johtamisen näkökulmasta. Tutkimuksen pääkysymyksen käsittelyn yhteydessä tutkitaan pelastustehtävien johtosuhteita, kun mukana on useita viranomaisia. Alakysymyksenä tutkitaan myös, mitä vaiheita pelastustehtäviin sisältyy. Puolustusvoimat osallistuu pelastustehtäviin pelastusviranomaisten pyynnöstä tai ennalta sovittujen sopimusten mukaisesti. Puolustusvoimien antama tuki voi olla esimerkiksi tehtävän toteuttamiseen tarvittavaa erikoiskalustoa tai erikoisasiantuntijoita. Pelastustehtävissä johtovastuu on käytännössä aina apua hälyttäneellä siviiliviranomaisella. Yhteistoiminta on välttämätöntä eri viranomaisten välillä ja sen tarkoituksen on tehdä toiminnasta tehokkaampaa sekä taloudellisesti kannattavampaa. Johtamisen kenttä viranomaisyhteistyön näkökulmasta on haastava. Pelastustehtävien osalta rauhan ajan toimintaympäristössä johtamisen nelikentän tarkastelussa painottuvat erityisesti johtajuus ja johtaminen.

Yhdysvaltojen maavoimien ja merijalkaväen taktiset periaatteet Vietnamin sodassa 1965–1973

Tutkimus käsittelee Yhdysvaltojen maavoimien ja merijalkaväen taktisia periaatteita Vietnamin sodassa aikana, jolloin Yhdysvaltojen maataistelujoukot vaikuttivat Vietnamissa vuosina 1965 – 1973. Tutkimusongelmana on selvittää, millaisia taktisia periaatteita Yhdysvaltojen maavoimat ja merijalkaväki käyttivät Vietnamin sodassa ja miksi juuri kyseisiä periaatteita käytettiin. Tutkimuksessa pyritään lisäksi selvittämään, kuinka Yhdysvaltojen maavoimat ja merijalkaväki toimivat Vietnamissa, kuinka ennen sotaa käytetyt taktiset periaatteet toimivat Vietnamissa ja kuinka taktiset periaatteet kehittyivät sodan kuluessa. Tutkimus on vertaileva kirjallisuustutkimus, joka perustuu hyvin laajan lähdemateriaalin analysointiin. Perustana on yhdysvaltalainen kirjallisuus ja kotimaiset aiheeseen liittyvät tutkimukset. Yhdysvallat ei ollut valmistautunut Vietnamin sodan kaltaiseen konfliktiin, ja pyrki tuhoamaan Pohjois-Vietnamin armeijan ja Vietkongin joukot massiivisella tulenkäytöllä. Voimakkaan tulenkäytön ohella Yhdysvaltojen maavoimien ja merijalkaväen taktiikalle oli ominaista helikopterien laajamittainen käyttö. Taktisista periaatteista korostuivat hyökkäyksellisyys, joka leimasi kaikkea Yhdysvaltojen joukkojen toimintaa Vietnamissa, helikopterien käytön tuoma joustavuus, sekä liike, jossa Yhdysvaltojen joukot olivat vastustajaansa edellä liikuttaessa tiestöllä tai helikoptereilla. Viidakossa liikuttaessa amerikkalaisjoukot kuitenkin hävisivät vastustajilleen. Kokonaisuutena voidaan todeta, että kaikki määritellyt taktiset periaatteet toteutuivat Vietnamin sodassa, mutta joidenkin periaatteiden käytössä oli kehitettävää.

POP UP & LEAN START UP - yrittäjyyden opetusmallin kehittämishanke toisen asteen koulutuksessa

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella ammatillisen koulutuksen yrittäjyyskasvatuksen käytännön opetuksen toteutusmahdollisuuksia. Tarkasteluun vaikuttaa vuonna 2015 voimaan astuva ammatillisen perusopetuksen opetussuunnitelmauudistus. Käytännön opetuksen toteutuksen viitekehykseksi valittiin synteesi pop up ja lean startup liiketoimintamallien viitekehyksistä. Tutkimuksen kohteena olivat viralliset opetussuunnitelmauudistuksen asiakirjat ja liiketoimintamalleja käsittelevä kirjallisuus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin integoivaa narratiivista kirjallisuusanalyysiä. Aineiston analyysissä käytettiin Atlas-ti ohjelmistoa. Tutkimuksen tuloksena muodostui kuva työelämälähtöisistä uudistuvista opetussuunnitelmista, missä yrittäjyyskasvatuksen rakenteet eivät todellisuudessa muutu entisestä merkittävästi. Sen sijaan, uutta tulevat olemaan opetuksen toteutukselle asetetut haasteet: yksilöllistetyt opintopolut ja opiskelumallien monipuolistamisen merkittävä kasvu. Yrittäjyyskasvatukselle asetetaan Suomessa yhteiskunnallisesti korkeita tavoitteita. Se, miten niihin päästään ja millaisella pedagogiikalla, jää eri ammatillisten oppilaitosten ratkaistavaksi paikallisesti. Pop up ja lean startup liiketoimintamallit tarjoavat tulevaisuuden kannalta merkittäviä mahdollisuuksia yrittäjyyden käytännön opetuksen viitekehyksiksi. Lisäksi ne sopivat nopeatempoiseen ja ajallisesti tiukkarajaiseen opetuksen viitekehykseen hyvin uudenaikaisina asiakaslähtöisinä innovaatio- ja liiketoimintamalleina.

Irlantilainen ja italialainen terrorismi vastarinnan muotona : tarkastelussa IRA ja BR

Pro Gradu käsittelee IRA:n ja BR:n yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia molempien järjestöjen aktiivisimpana toiminta-aikana. Tutkimuksessa tarkastellaan järjestöjen päämäärien, organisaatiorakenteen, strategian ja taktiikoiden muutosta kyseisenä ajanjaksona. Lisäksi tarkastellaan järjestöjen historian ja kansan suhtautumisen vaikutuksia järjestöjen toimintaan. Tutkimusongelma on: Mitkä olivat IRA:n ja BR:n harjoittaman poliittisen terrorismin yhtäläisyydet ja eroavaisuudet vuosina 1969-1986? Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään järjestöjen käyttämien iskutaktiikoiden hyvät ja huonot puolet. Tutkimuksessa myös vertaillaan molempien järjestöjen ominaista ja heidän iskutapojaan hyvin kuvaavaa terrori-iskua. Tämä tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja analysoiva. Kuvailevalla tutkimustavalla on esitetty IRA:n toimintaa Pohjois-Irlannissa ja BR:n toimintaa Italiassa kyseisenä ajanjaksona. Analysoivalla tutkimuksella on kartoitettu IRA:n ja BR:n yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Viimeisenä on analysoitu järjestöjen yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin johtaneita syitä. Tutkimus perustuu sekundäärilähteisiin, jotka ovat englanninkielinen ja suomenkielinen kirjallisuus. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty lähteenä yhtä Helsingin yliopiston opinnäytetyötä. Käytetty kirjallisuus perustuu kirjoittajien tekemiin haastatteluihin, joita he ovat käyneet järjestöjen avainhenkilöiden kanssa. Lisäksi kirjallisuus perustuu kirjoittajien perehtymiin primäärilähteisiin, kuten järjestöjen kokouspöytäkirjoihin ja sekundäärilähteisiin, kuten tapahtuma-aikoihin julkaistuihin sanomalehtiin. Tutkielman lopputuloksena voidaan esittää IRA:n ja BR:n yhtäläisyydet ja eroavaisuudet ja niihin johtaneet syyt. Yhtäläisyyksiä löytyi järjestöjen organisaatiorakenteesta ja yksittäisten iskujen tavoitteista. Suurimmat eroavaisuudet olivat iskutaktiikoissa ja kansan tuessa. Suurimmat eroavaisuuteen vaikuttaneet tekijät löytyivät järjestöjen ja toiminta-alueen historiasta, toiminnan erilaisista tavoitteista ja järjestöjen yhteydestä politiikkaan. Lisäksi tutkitaan syitä järjestöjen kuihtumiseen ja väkivallan hiipumiseen, missä suurimmat vaikuttaneet tekijät olivat muuntautumiskyky ja yhteydet poliittiseen kenttään. Lisäksi tutkittiin, miten terrorin käyttö vaikuttaa poliittisten päämäärien saavuttamisessa ja missä olosuhteissa vastaavanlaisen poliittisen terrorin käyttö olisi mahdollista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että poliittisien päämäärien saavuttaminen väkivallan keinoin on erittäin haasteellista ja epätodennäköistä. Vastaavia terroriaaltoja ei ole odotettavissa lähitulevaisuudessa tutkimuksessa olleille alueille, mikäli suvaitsevuutta eri etnisten yhteisöjen välillä pystytään edistämään ja eri kansanosia ei sorreta.

Luova talous ja alueellinen toimintaympäristö : luovien toimijoiden kokemuksia Fiskarsin ruukissa.

Luovan talouden merkitys talouden uutena resurssina on vahvistunut viime vuosina varsinkin kehittyneissä maissa. Sen tutkimisen ongelmana on kuitenkin, ettei alan kirjallisuus tunne yhteistä sääntöä siitä, mitä termi tarkoittaa ja mitkä ammattikunnat se pitää sisällään. Tässä tutkimuksessa luovuudella tarkoitetaan uutta ideaa, joka on samalla arvokasta ja hyödyllistä. Luovasta taloudesta puhuttaessa luova panos on voitu laittaa myytävään muotoon. Luovia toimijoita on luokiteltu tässä tutkimuksessa suunnittelijoihin ja muotoilijoihin, käsityöläisiin ja taiteilijoihin. Luovat toimijat ovat yleensä yksityis- tai mikroyrittäjiä ja alan toimintaa varjostaa epävarmuus. Luovat toimijat ovat heterogeeninen joukko ja yksilöt eroavat toisistaan esimeriksi suhtautumisellaan liiketoimintaan, asiakkaisiin, kasvuun ja kilpailuun. Tutkimus on tehty, koska on haluttu selvittää, millainen on hyvä luova toimintaympäristö. Tätä on pohdittu selvittämällä toimijoiden kohtaamia haasteita, jotka voivat liittyä alueellisen toimintaympäristön lisäksi myös alan kansallisen tai kansainvälisen tilaan. Tutkimuksessa on käytetty teoriana luovan talouden kirjallisuutta. Koska luovaa taloutta on vaikea mitata sellaisenaan, on rinnalle otettu luovista kaupungeista ja keskittymistä kertova kirjallisuus, jonka taustalla ovat vaikuttaneet perinteiset klusteriteoriat. Luovasta maaseudusta on kirjoitettu toistaiseksi melko vähän, vaikka luova keskittymä voi kaupungin sijaan sijaita myös syrjäisemmällä alueella, kuten myös tutkimuksen kohteessa. Tutkimus on laadullinen ja siinä on käytetty metodologiana haastattelua. Tutkimusta varten on haastateltu kymmentä luovan alan toimijaa Fiskarsin ruukissa. Kaikki haastattelut yhtä lukuun ottamatta on nauhoitettu ja litteroitu. Haastateltavien puhetta on vertailtu alan kirjallisuuden teemoihin. Tutkimuksen keskeiset tulokset ovat, että luovien toimijoiden työtä varjostaa epävarmuus sekä liiketoiminnallisen ja rahallisen tuen vähyys. Luoville toimijoille viralliset ja epäviralliset verkostot ovat elinehto toiminnan kannattavuuden säilymiselle. Myös edulliset työtilat ja asumiskustannukset, inspiroiva ympäristö ja mahdollisuus erakoitumiseen ovat tärkeässä roolissa hyvää toimintaympäristöä etsiessä. Suurin osa haastatelluista toimijoista suhtautuu maltillisesti kasvuun ja vientiin. Kasvua haetaan yleensä vientiä tai digitaalisia kanavia hyödyntämällä. Useat luovat toimijat luottavat kestävän kulutuksen trendin lisääntymiseen, mutta osa on pessimistinen tulevaisuuden suhteen. Tutkimuksen perusteella on positiivista, että luovia aloja on alettu ymmärtää taloudellisena toimintana. Luovat alat vaativat jatkossa kuitenkin selkeämmät termit ja mittariston, jotta eri toimintoja voidaan mitata, vertailla ja seurata. Lisäksi luovien toimijoiden kannalta olisi hyödyllistä lisätä liiketaloudellista koulutusta ja vuoropuhelua erilaisten kumppanuuksien välillä.

Turkin ulkopolitiikan uudet kasvot : kehitysapu osana Turkin uuden ulkopolitiikan keinovalikoimaa

Tutkielma sijoittuu aihealueeseen alueelliset suurvallat maailmanpolitiikassa. Tutkimus keskittyy Turkin uuteen ulkopolitiikkaan ja kehitysavun käyttämiseen yhtenä poliittisen keinovalikoiman osana. Turkin pyrkimykset vakiinnuttaa asemansa alueellisena suurvaltana ovat polttava ja mielenkiintoinen aihe strategian tutkimuskentässä. Turkin maantieteellinen sijainti, jo saavutettu ja Turkin tavoittelema geopoliittinen asema, arabikevään jälkeinen valtatyhjiö alueen islamilaisten maiden keskuudessa sekä USA:n ja Venäjän pyrkimykset vakiinnuttaa valtapiirejään Lähi-idässä ja Kaukasuksella ovat esimerkkejä tekijöistä jotka alleviivaavat Turkin merkitystä alueellisena toimijana. Tutkimuksen tutkimuskysymyksenä on, miten kehitysapu sijoittuu Turkin uuden ulkopolitiikan keinovalikoimaan? Tutkimuksen alakysymyksiä ovat: - Voidaanko ja minkälaisia päätelmiä voidaan tehdä Turkin avun kanavoimisesta? - Miten Turkin ulkopoliittinen linja on kehittynyt ja ovatko Turkin kehitysapu ja siihen liittyvät kansalliset toiminnot kehittyneet suhteessa uuden ulkopolitiikan tarpeisiin? Tutkimus on perustutkimus, jossa metodeina käytetään rationaalista selittämistä sekä myös osin motiiveihin pohjautuvaa selittämisen metodia. Tutkimus toteutetaan laadullisena kirjallisuus- ja asiakirjatutkimuksena, jossa pääosa aineistosta muodostuu julkaistuista kirjallisuuslähteistä sekä valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen selonteoista sekä raporteista. Turkin jakaman virallisen kehitysavun voimakas kasvu vuodesta 2004 on jo itsessään indikaatio siitä että kehitysavusta on tullut kiinteä osa Turkin vaikuttamista ja vaikutusvallan kasvattamista. Ahmet Davutoğlun ulkopoliittisen vision konkretisoituminen Turkin uudeksi ulkopoliittiseksi malliksi on edesauttanut kehitysavun sisällyttämistä turkkilaisen ulkopolitiikan keinovalikoimaan. Kehitysavusta on muodostunut keskeinen tekijä Turkin ennakoivassa ja ennaltaehkäisevässä ulko- ja rauhanpolitiikassa.

Suomen kansainvälinen sotilaallinen yhteistyö suomalaisessa lehdistössä vuonna 2013

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisessa lehdistössä käytävää keskustelua Suomen kan-sainvälisestä sotilaallisesta yhteistyöstä ja esitetään millaisia teemoja keskustelussa on ha-vaittavissa. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui Aamulehden, Helsingin Sanomien, Iltalehden, Ilta-Sanomien ja Turun Sanomien sotilasyhteistyötä käsittelevistä kirjoituksista. Tarkastelu ajanjakso oli vuosi 2013 ja tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Tutkituista lehdistä Helsingin Sanomissa käytiin laajinta keskustelua aiheesta. Muiden tut-kittujen lehtien jutut perustuivat lähinnä uutistoimistojen ja muiden lehtien uutisten uu-tisointiin. Helsingin Sanomissa oli myös valtaosa aiheeseen liittyvistä pääkirjoituksista ja kolumneista. Keskustelussa nousi esiin kuusi pääteemaa: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Suo-men puolustusratkaisu, Pohjoismainen puolustusyhteistyö, Ruotsi, Venäjä ja Nato. Esiinty-neitä pääteemoja verrattiin valtion virallisiin tavoitteisiin. Tutkimus osoitti, että lehdistö seurasi valtion virallisia linjauksia kohtuullisen tarkasti. Joissain teemoissa, kuten Pohjois-maisessa puolustusyhteistyössä oli kuitenkin havaittavissa joitain eriäväisyyksiä hallituksen linjausten ja lehdistön esittämien tendenssien välillä. Venäjän vaikutus keskusteluun oli merkittävä. Tästä esimerkkinä Venäjän harjoituslennot keväällä 2013 lähellä Ruotsin rajaa, mikä kiihdytti Ruotsin puolustuspoliittista keskustelua, heijastuen myös Suomeen. Tässäkin tapauksessa keskustelu kääntyi nopeasti Natoon ja sen kannatukseen Suomessa ja Ruotsissa. Huolimatta oletuksesta, että kansainvälistä sotilaallista yhteistyöstä koskeva keskustelu kiertää tietyn tyyppistä kehää, on sen seuraaminen perusteltua. Argumenttina tälle on, että jo yksittäiset teot keskeisiltä toimijoilta Itämeren alueella voivat siirtää keskustelun uudelle tasolle. Tämä oli nähtävissä myös tässä tutkimuksessa.

Yhdysvaltain maavoimien operatiivisen doktriinin kehitys 1991–2001

Yhdysvaltain maavoimien operatiivinen doktriini määrittelee miten maavoimat suunnittelevat ja toteuttavat sotatoimia, yhdessä muiden puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa. Tutkimuksen päämääränä on ollut selvittää, miten Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini kehittyi kylmän sodan päättymisen ja terrorismin vastaisen sodan välisenä aikana. Tutkimusta ohjanneita kysymyksiä on ollut: - Mihin Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan päättyessä vuonna 1991 ja millä tavalla sen kehittämistä ohjattiin? - Mitkä tekijät ohjasivat vuosina 1993 ja 2001 julkaistuja operatiivisia doktriineja ja miten niitä kehitettiin? Tutkimus on luonteeltaan laadullinen asiakirja-, kirjallisuus- ja aikakauslehtitutkimus. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä on käytetty kirjallisen materiaalin keräämistä. Kirjallisen aineiston analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Tutkimuksen perusteella Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan päättyessä hyökkäykselliseen ilma- maataisteluoppiin. Doktriinin kehittämisen lähtökohtana oli selkeästi ymmärrys Yhdysvaltojen olevan joukoiltaan alivoimaisia Varsovan liiton joukkoja vastaan sekä tietoisuus siitä, että nykyaikaisessa sodassa korostuisi sodankäynnin tuhovoima ja tempo. Doktriinin hyökkäyksellisyydellä vastattiin alivoimaisuuteen ja muuttuneen sodankäynnin haasteisiin. Tutkimustulosten mukaan vuonna 1993 julkaistua operatiivista doktriinia ohjasi selkeästi Persianlahden sota sekä kylmänsodan päättyminen. Doktriini lähtökohdaksi valittiin korkeassa valmiudessa olevat hyvin varustetut joukot. Persianlahden sodan opit ohjasivat uutta doktriinia ja sodassa havaittuihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan. Kylmänsodan päättymisen aiheuttamaan muuttuvaan tilanteeseen, sekä joukkojen vähennyksiin vastattiin doktriinissa kyvyllä vaikuttaa kriiseihin ennen niiden puhkeamista, sekä kyvyllä yhteisoperaatioihin. Doktriinin kehittämisen johtajaksi valittiin henkilö, jolla oli käytännön kokemusta kehitettävästä asiasta. Vuoden 2001 doktriinissa on selkeästi havaittavissa sotaa alemmanasteisiin kriiseihin osallistumisen vaikutteita. Tämä tulee parhaiten esille uusissa operaatiotyypeissä. Doktriinissa vahvennettiin myös aikaisemmassa vuoden 1993 doktriinissa esille tuotua vaatimusta osallistua yhteisoperaatioihin. Näitä tuettiin lisäksi kyvyllä strategiseen reagointiin, sekä digitalisoinnilla mahdollistettiin informaation lisääminen taisteluvoiman osa-alueeksi. Tutkimuksen tarkastelujaksolla on Yhdysvaltojen maavoimien operaatiotaitoa ohjaavassa doktriinissa korostunut taisteluvoimaisilla joukoilla kyky nopeaan vaikuttamiseen yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa, kaikissa operaatiotyypeissä ja niiden yhdistelmissä.

Pohjoismaisen yhteistyön synergiaedut materiaalihankinnoissa

Suomi osallistuu aktiivisesti kansainväliseen puolustusyhteistyöhön kahdenvälisesti sekä useissa eri turvallisuusyhteisöissä. Yhteistyön tavoitteena on esimerkiksi vahvistaa osa-puolten kansallista puolustusta, selvittää yhteisiä synergiaetuja ja löytää tehokkaita, yhteisiä ratkaisuja eri aloilta. Tutkimuksessa selvitettiin Pohjoismaisella yhteistyöllä saavutettuja synergiaetuja ja kus-tannussäästöpotentiaalia taloudellisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa käytettiin teoriana hankintatoimen keskittämisen teoriaa. Pohjoismaisella yhteistyöllä tähän mennessä saavutetut edut ovat pääasiasiassa toiminnalli-sia. Rahallisia säästöjä on ollut vaikeampi mitata. Pohjoismainen yhteistyö tulee tulevai-suudessa tiivistymään. Muun muassa Pohjoismaiden samankaltainen turvallisuusympäristö ja turvallisuusuhat tukevat yhteistyön tiivistämistä. Lisäksi yhteistyöllä on vahva kansalais-ten tuki. Haasteita on kuitenkin ollut esimerkiksi yhteisten materiaalihankintojen aikatau-luissa. Kustannussäästöjen varmistamiseksi yhteishankinnoissa on varmistettava hankitta-vien tuotteiden soveltuminen yhteishankintaan. Yhteishankinnoilla tulisi taloudellisesta näkökulmasta katsoen hankkia sellaisia tuotteita, joiden kustannussäästöpotentiaali on suu-ri. Lisäksi hankintaprosessin on oltava joustava, jotta prosessikustannukset säilyvät pieninä ja yhteishankinnoilla tuetaan kansallisten suorituskykyjen kehittämistä.

Länsimaisen kirjallisuuden historiaa jälkikoloniaalisen ajan ihmisille

Kirjallisuusarvostelu

Viitekehyksen kehitys, kehykseen perustuvat tutkimukset ja niiden anti : case: Levers of Control

Tutkielmassa tarkastellaan yrityksen strategian ja ohjauksen yhdistävän Levers of Control -viitekehyksen syntymistä ja kehittymistä nykyiseen muotoonsa. Lisäksi tutkimus perehtyy viitekehystä hyödyntävien tieteellisten tutkimusten antiin strategian ja ohjausjärjestelmien ymmärtämisessä sekä näiden tutkimusten antia itse viitekehykselle. Tutkielma on luonteeltaan käsiteanalyyttinen, analysoiden aiheesta julkaistua aikaisempaa kirjallisuutta. Kirjallisuus on rajattu viitekehyksen kehittäjän Robert Simonsin aiheesta kirjoittamaan materiaaliin sekä eri journaaleista löytyvään viitekehystä hyödyntävään aineistoon. Vaikka viitekehys on luotu myös käytännön toimijoiden avuksi, on tähän liittyvä aineisto kuitenkin rajattu tässä tutkielmassa pois tarkastelusta. Viitekehyksen kehityksen havaitaan noudattavan hermeneuttisen kehän piirteitä, sillä kehityksessä voidaan nähdä neljä erilaista vaihetta: esiymmärrys, esikehys, idea viitekehyksestä ja varsinaisen viitekehyksen vaihe. Kutakin näistä kehistä analysoidaan erikseen ja kaikkia vielä yhdessä. Havaitaan myös, että viitekehyksestä käyty vähäinen diskurssi on pääosin positiivista tunnustaen viitekehyksen ansiot mutta myös ongelmat myönnetään. Viitekehysanalyysin jälkeen siirrytään tarkastelemaan viitekehystä hyödyntävää materiaalia. Huomataan, että nämä tutkimusartikkelit voidaan luokitella neljään pääkategoriaan: empiriapohjaisiin, viitekehystä teoreettisesti hyödyntäviin, viitekehystä kehittämään pyrkiviin sekä opetustarkoituksessa kirjoitettuihin artikkeleihin. Näitä pääkategorioita analysoidaan usein eri tavoin erillisinä sekä yhtenä kokonaisuutena. Eri tutkimusartikkeleiden tuloksia on hankala kuitenkin yhdistää viitekehyksessä olevan ongelman takia: useimpien käytännön pohjalta luotujen selitysmallien tapaan Levers of Control –viitekehyksen käsitteet eivät ole yksiselitteisiä ja sama ongelma on nähtävissä myös viitekehystä hyödyntäneissä tutkimuksissa. Joitakin suuntaa antavia tuloksia interaktiivisuuden roolista ja dynaamisesta jännitteestä voidaan kuitenkin tehdä. Tiedeyhteisö ei ole hyväksynyt Levers of Control –viitekehystä varsinaiseksi teoriaksi. Tutkielmassa todetaan, että teoria-statuksen saaminen ei ole mahdotonta, mutta teoriaksi nousemiseen viitekehyksellä on kuitenkin vielä reilusti matkaa. Ennen sitä on havaitut ongelmat kyettävä ratkaisemaan ja löydettävä hyödyntämisen rajat. Ensimmäisiä askeleita tähän suuntaan ovat viitekehystä hyödyntämään pyrkivät tutkimusartikkelit pyrkineet jo kuitenkin ottamaan. Tutkielmassa tullaan siihen loppupäätelmään, että viitekehys on tällä hetkellä kehityskaarensa toisessa vaiheessa, sillä viitekehystä koskeva kirjoittelu keskittyy perustutkimukseen, arvolatautuneen kriittisen tutkimuksen puuttuessa vielä kokonaan.

Spitfirestä Bloodhoundiin : Kuninkaallisten Ilmavoimien hävittäjäilmavoimien kehitys 1945–1958

Tässä tutkielmassa käsitellään Kuninkaallisten Ilmavoimien hävittäjäilmavoimien kehitystä vuosina 1945 - 1958. Ison-Britannian hävittäjäilmavoimat kehittyi suurin harppauksin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Kehitys käsitti teknisiä, strategisia ja organisaatiota kos-kevia muutoksia. Suurvaltojen ilmavoimien pelikenttä laajentui yhä suuremmaksi nopeuksien kasvaessa ja asejärjestelmien kehittyessä. Kuninkaallisten Ilmavoimien oli tärkeä pysyä mu-kana tässä kehityksessä niin strategisella, kuin teknisellä tasolla. Kylmän sodan edetessä RAF tasapainoili myös sen faktan kanssa, että puolustusmäärärahoja leikattiin toisen maailmanso-dan jälkeen. Demobilisaatio käynnistyi heti sodan loputtua ja tärkeimmät investoinnit kohdis-tettiin sodan runteleman Ison-Britannian talouden elvyttämiseen. Politiikassa ja sotilasjoh-dossa oltiin yleisesti sitä mieltä, että laajamittaiset sotatoimet eivät olleet todennäköisiä aina-kaan seuraavaan kymmenen vuoden aikana. Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty pääosin englanninkielisiä kirjallisuus- ja internet-lähteitä. Vertailussa on otettu huomioon teoksia mahdollisimman monelta eri aikakaudelta. Eri aikakausien lähteiden vertailu ja niiden avulla hävittäjäilmavoimien kehityksen selvittä-minen on tutkimuksen ydin. Tärkeimpänä aikalaislähteenä käytetään Ison-Britannian asevoi-mien vuosittaista julkaisusarjaa Brassey’s Annual: The Armed Forces Year-Book. Muut kir-jallisuusläheet jakautuvat tasaisesti eri vuosikymmenille vanhimpien ollessa 1950-luvulta ja uusimmat 2010-luvulta Tutkimuksessa on käytetty myös saatavilla olevia suomenkielisiä tut-kimuksia kuten Petteri Joukon väitöskirjaa Strike Hard, Strike Sure – Operation Musketeer: British Military Planning during the Suez Crisis, 1956. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan hävittäjäilmavoimien roolin kasvaneen osana sodan-käyntiä toisen maailmansodan jälkeen. Hävittäjätoiminnan kehityksen suuntaan on vaikutta-nut etenkin toisessa maailmansodassa ensimmäisen kerran käytetty ydinase. Hävittäjäilma-voimien tehtävät muuttuivat vuosien 1945–1958 aikana sen moton mukaisesta hyökkäyksestä ja puolustuksesta (Offence, Defence) lähemmäs valvontaa ja turvaamista. Taustalla tärkeim-pänä säilyi kuitenkin aina Ison-Britannian ilmatilan puolustaminen. Hävittäjäilmavoimat ei osallistunut laajamittaisesti operaatioihin edellä mainittuina vuosina. Tämä ei kuitenkaan tar-koittanut, että se olisi ollut toimettomana. Ison-Britannian ilmatilaa oli valvottava idästä nousseen uhan takia vuoden jokaisena päivänä 24 tuntia vuorokaudessa sääolosuhteista riip-pumatta.