Maalle! Helsingin seudun kulttuuriympäristöopas

Helsingin ympäristön rakennuskulttuuria on tutkittu pitkään. Kunnalliset ja maakunnalliset museot, museovirasto ja kaupunkisuunnitteluviranomaiset ja monet tutkijat ovat tehneet perusteellista työtä. Nyt nämä tiedot on yhtenäistetty ja koottu yksiin kansiin. Rakennuskulttuuria on tarkasteltu tiheästi rakennettujen kaupunkiympäristöjen ulkopuolella. Olemme keskittyneet maaseudun vanhoihin, arvokkaisiin ja mielenkiintoisiin kohteisiin. Viisikymmentä vuotta nuorempia kohteita ei yleensä ole mukana. Alue käsittää puoliympyrän, jonka säde on runsaat 50 km Helsingin keskustasta mitattuna. Rakennuskulttuuriin kuuluu tässä kaikki se mitä ihminen on muokannut maaseutumaisemassa. Muinaismuistot, vanhat tiet, meriväylät ja viljelymaisemat kuuluvat rakennuskulttuuriin yhtä hyvin kuin kylät, kartanot, talonpoikaistalot ja torpat. Olemme käsitelleet kesähuviloita ja urheilumajoja yhtä hyvin kuin teollisuuden ja kaupan ympäristöjä ja julkisten laitosten alueita. Puistot ja puutarhat ovat mukana ensisijaisesti rakennusten ympäristöinä. Tältä osin inventoinnit eivät ole vielä aivan täydellisiä. Kohteita on kaikkiaan 2000 kpl kahdeksassatoista kunnassa ulkosaaristosta kansallispuiston syviin metsiin asti. Olemme käsitelleet kesähuviloita ja urheilumajoja yhtä hyvin kuin teollisuuden ja kaupan ympäristöjä ja julkisten laitosten alueita. Puistot ja puutarhat ovat mukana ensisijaisesti rakennusten ympäristöinä. Tältä osin inventoinnit eivät ole vielä aivan täydellisiä. Kohteita on kaikkiaan 2000 kpl kahdeksassatoista kunnassa ulkosaaristosta kansallispuiston syviin metsiin asti.

Verkkosodankäynnin peliteoreettinen mallintaminen

Verkkosodankäynti on informaatiosodankäynnin laji, jota käydään tietokoneiden ja viestintäverkkojen avulla. Viestintäverkkoihin ja niiden sisältämään informaatioon pyritään vaikuttamaan, tai niiden avulla pyritään vaikuttamaan vastustajaan. Peliteoria on matematiikan osa-alue, jonka avulla kahden tai useamman tahon välisiä päätöksenteko-ongelmia voidaan mallintaa eksaktisti. Verkkosodankäynti soveltuu pitkälti mallinnettavaksi kahden pelaajan pelinä, joten tutkielmassa ei ole syytä tarkastella useamman pelaajan pelejä. Tutkielmassa esitellään verkkosodankäyntiä ja peliteoriaa yleisesti. Tämän lisäksi esitellään malleja, joissa peliteoriaa on käytetty verkkosodankäynnin analysointiin. Tutkielmassa osoitetaan, että peliteorian avulla on mahdollista analysoida verkkosodankäynnin osa-alueita tietoteknistä lähestymistapaa täydentäen. Täten peliteoria monipuolistaa käsitystä verkkosodankäynnistä.

Paperikartattoman ohjaamon vaatimukset merivartiotoiminnassa : PV08-luokan partioveneen aluskohtainen soveltuvuus

PV08-luokan partiovene on uusin merivartioston työvene, jota käytetään merivartiotoiminnan eri tehtävissä. Merivartioston erilaiset tehtävät, aluksen nopeus ja toiminta-alueen ulottuvuus väylästöjen ulkopuolelle asettavat haasteita turvalliselle navigoinnille. Tämä tutkielma käsittelee PV08-luokan partioveneen soveltuvuutta paperikartattomalle ohjaamolle. Tutkielman tarkoituksena on selvittää ja analysoida onko nykyisellä integroidulla navigointijärjestelmällä ja elektronisen merikartan esitysjärjestelmällä mahdollisuuksia korvata paperikarttaa vaarantamatta merkittävästi aluksen ja merenkulun turvallisuutta. Tutkimusaineisto kerättiin elektronista merikarttaa koskevista tutkimuksista ja opinnäytetöistä, paperikartattoman ohjaamon vaatimuksiin liittyvistä standardeista, pysyväisasiakirjoista, PV08-luokan partioveneen laitteiden käyttömanuaaleista, merenkulkujärjestöjen julkaisuista ja artikkeleista sekä käyttäjien kautta saatujen käyttökokemusten perusteella tehdystä haastatteluista. Tutkimusmenetelmänä käytetään kvalitatiivista kirjallisuusselvitystä sekä asiantuntijoiden ja käyttäjien haastatteluita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että partioveneen integroidun merenkulkujärjestelmän puolesta paperikartattomuuteen voitaisiin siirtyä, mutta vaihtelevien olosuhteiden aiheuttamat haasteet sekä väyläalueiden ulkopuolella rajoitettu elektronisen kartta-aineiston saatavuus ja luotettavuus eivät toistaiseksi mahdollista paperikartattomuutta. Partioveneen toiminta-alue on varsin haasteellinen ja tehtävän suorittamisen edellyttävät toimenpiteet, kuten etsintäkuviot, ovat hankalia toteuttaa nykyisellä elektronisen merikartan esitysjärjestelmällä. Tutkimuksen tuloksena on, että nykyisellä merenkulkujärjestelmällä varustettu partiovene ei sovellu korvaamaan paperikarttoja merivartiotoiminnan navigoinnille asettamien haasteiden takia. Tehtävien suorittamiseksi vaadittavat toimenpiteet elektronisen merikartan osalta, kuten etsintäkuvion piirtäminen, ovat liian haasteellisia esitysjärjestelmän piirtotyökalujen puutteellisuudesta johtuen. Laitteiden ominaisuudet ja toimintavarmuus eivät yllä vaaditulle tasolle, jonka merivartiotoiminta asettaa. Haastatteluista saadut mielipiteet elektronisen merikartan esitysjärjestelmän käytöstä tukevat paperikarttojen käyttöä.

Heinäveden reitin valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen maisemanhoidon esisuunnitelma

Heinäveden reitti kuuluu valtioneuvoston hyväksymään luetteloon valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Näille alueille laaditaan maisemanhoitosuunnitelmia, joiden ohjaamina tunnistettuja maisema-arvoja voidaan eri toimijoiden yhteistyöllä ylläpitää, hoitaa ja palauttaa. Heinäveden reitti kulkee Heinäveden, Savonlinnan, Varkauden ja Enonkosken kuntien alueilla Vuoksen vesistön keskivaiheilla. Se on maisemallisesti monipuolisimpia sisävesiliikenteen reittejä Suomessa ja siihen liittyy monia arvokkaita liikenne- ja teollisuushistoriallisia muistomerkkejä. Reitin merkitys kasvoi erityisesti 1800- ja 1900-luvun taitteessa, kun Vuoksen vesistön laaja kanavaverkosto toteutettiin. Esisuunnitelman tavoitteena on tunnistaa reitin tärkeät ja sille ominaiset piirteet, kohdentaa ne paikallisesti ja esittää sekä perustella ne alueet, joille yksityiskohtainen maisemanhoitosuunnitelma laaditaan. Reitiltä on selvitetty laajan lähdeaineiston perusteella maisemakokonaisuudet, luontoarvot ja suojelukohteet, asutuksen, teollisuuden ja liikenteen historian piirteet sekä alueen maankäyttö, kaavatilanne, matkailu ja palvelut. Alueen kaavoista tärkein on laaja-alainen Heinäveden reitin rantaosayleiskaava vuodelta 2002. Johtopäätöksinä selvityksistä on todettu reitillä olevan merkittäviä luontoarvoja, jotka jaksottuvat kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kanavajaksojen ja teollisen historian ympäristöjen kanssa vuorotellen. Reitille ja sen imagolle merkityksellisintä ovat maisemalliset ja toiminnalliset solmukohdat, joita ovat erityisesti kanavat ja niiden ympäristöt. Esisuunnitelmassa on tunnistettu seitsemän kohdealuetta, joille esitetään laadittavaksi tarkemmat maisemanhoitosuunnitelmat. Maisemanhoitosuunnitelmat kohdistetaan alueille, joilla on maisemallisten arvojen rinnalla kulttuuri- ja teollisuushistoriallisia tai muita, yleensä ihmisen käden luomia arvoja. Näiden lisäksi kahdeksanneksi suunnittelukohteeksi on esitetty yleispiirteisempää luonnonmaiseman hoitosuunnitelmaa, jossa tarkastellaan arvokasta vesistömaisemaa kokonaisuutena, metsien merkitystä lähi- ja kaukomaisemassa sekä esitetään metsänhoidon toimenpide-ehdotuksia maisemallisten arvojen ylläpitämiseksi.

Sulkavan Rauhaniemen ja Kirkkokankaan pohjavesialueiden suojelusuunnitelma

Suojelusuunnitelma on laadittu Sulkavan Rauhaniemen ja Kirkkokankaan pohjavesialueille EAKR osarahoitteisessa Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi -hankkeessa. Hankkeen muut rahoittajat ovat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos ,Pieksämäen Vesi, Savonlinnan Vesi ja JJR (Juva-Joroinen-Rantasalmi). Rauhaniemi on luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi riskikohteeksi ja huonoon tilaan. Alueella on kaksi käytöstä poistettua vedenottamoa. Rauhaniemen vedenottamo on suljettu pintaveden päästyä kaivoon vesijohtokaivannon kautta. Kukkapään vedenottamo on suljettu vedestä löytyneiden kloorifenoleiden vuoksi. Kloorifenolit ovat peräisin vanhalta saha-alueelta. Kukkapään saha-alueella pohjaveden tarkkailua tulisi muuttaa siten, että havaintopisteistä otettaisiin esim .kahdesti vuodessa näytteet. Tämän lisäksi esimerkiksi joka kolmas vuosi tehtäisiin laajempi näytteenotto. Laajemman näytteenottovuoden aikana näytteitä otettaisi esimerkiksi joka toinen tai joka kolmas kuukausi. Alueella tulisi tehdä myös pidempiaikainen koepumppaus, jolla selvitettäisiin pumppauksen vaikutuksia pohjaveden kloorifenolipitoisuuksiin. Kirkkokankaan pohjavesialueella on Sulkavan kunnan uusin vedenottamo. Alue on pääosin luonnontilainen. Alueen laidalla kulkee yhdystie 4371. Tien ja vedenottamon välissä on Kirkkolampi, johon voi tiellä tapahtuvan onnettomuuden yhteydessä päästä haitta-aineita. Tie on riski pohjavedelle mahdollisten onnettomuuksien takia, sillä vettä saattaa imeytyä ottamolle Kirkkolammen kautta. Pohjavesialueen kautta tapahtuvat vaarallisten aineiden kuljetukset tulisi selvittää ja laatia toimintaohjeet onnettomuustilanteiden varalle. Pohjavesialueet tulee merkitä hyvin teiden varsiin ja selvittää mahdollisuudet rakentaa tiesuojaus Kirkkolammen kohdalle. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Vanhat maa-ainestenottoalueet tulee kunnostaa ja maisemoida. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. Etelä-Savon ELY-keskuksen tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulee viedä Sulkavan kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Raskaan liikenteen pysäköinti- ja levähdysalueet Uudenmaan ELY:n alueella : Käyttäjälaskennat 2010

Raskaiden ajoneuvojen kuljettajien lakisääteisiin taukoihin ja yöpymiseen soveltuvien pysäköintipaikkojen kysyntä pääkaupunkiseudulla on kasvanut ja toisaalta paikkojen tarjonta on vähentynyt, kun käytöstä on poistunut tai poistumassa rakennustoiminnan tai uusien liikennejärjestelyjen takia useita kuljettajien käyttämiä pysäköintialueita. Uudenmaan ELY-keskus selvitti syksyllä 2010 tehdyssä käyttäjälaskennoissa yhteensä 33 palvelualueen sekä pysäköinti- ja levähdysalueen käyttöä raskaiden ajoneuvojen pysäköintiin yöaikaan. Kartoitus kattoi 50 – 70 km säteellä Kehä III:lta sijaitsevat tärkeimmät raskaalle liikenteelle soveltuvat tauko- ja yöpymispaikat päätieverkon varrella. Laskennassa todettiin, että näillä alueilla oli pysäköitynä öisin noin 200 - 250 rekkaa ja alueiden pysäköintipaikoista on käytössä 70 – 90%. Noin joka kolmannelle alueelle oli pysäköitynä enemmän rekkoja kuin alueelle oli suunniteltu pysäköintipaikkoja. Suosituimpia yöpymispaikkoja ovat öisin auki olevat palvelualueet ja liikenneasemat, joilla on yleisesti pysäköitynä yöaikaan 15 – 30 rekkaa. Myös eräät levähdysalueet, joilla ei ole palveluja, ovat suosittuja yöpymispaikkoja. Esimerkiksi valtatien 7 Tammion levähdysalueella laskettiin 20 pysäköityä rekkaa, vaikka alue on mitoitettu vain 10 – 12 autolle. Rekkoja joudutaan pysäköimään yöllä myös henkilöautoille tarkoitetuille pysäköintipaikoille ja levähdysalueen ramppien varrelle. Selvityksen tuloksena todettiin, että valtatien 3 varrelta lähivuosina poistuvaa Keimolanportin palvelualuetta korvaava uusi Luhtaanmäen alue tulisi mitoittaa vähintään 30 – 50 rekka-auton yöaikaista pysäköintiä varten. Kysytyimmillä levähdysalueilla tulisi muuttaa liikenteenohjausta vastaamaan alueiden todellista käyttötarvetta siten, että ainakin yöaikaan sallitaan raskaiden ajoneuvojen pysäköinti myös henkilöautopaikoilla.

Pohjanmaan aluetalouskatsaus

Tässä katsauksessa on käsitelty aluetalouksia mahdollisimman monipuolisesti väestön, yritysten, tuotannon ja työllisten näkökulmista eri aluetasoilla. Sekä mennyttä kehitystä että ennusteita tulevasta on esitelty. Tärkeimpinä ennusteina on käytetty Tilastokeskuksen väestöennustetta tämän vuoden syyskuulta ja ETLA:n alue- ja toimialaennustetta tämän vuoden lokakuulta. Historiatilastot ovat pääasiassa Tilastokeskuksen StatFin-tilastokannasta ja TEM:n Toimiala Onlinesta. Käsittelytapana on ollut se, että ensin on esitelty maakuntien %-muutosennusteita ja sitten ELY-alueen seutukuntien ja kuntien toteutuneita %-muutoksia. Aikajänne on vaihdellut muutamasta vuodesta vuosikymmeniin. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ELY-alueen molemmat maakunnat ovat selvinneet ja pärjäävät ennusteiden mukaan jatkossakin varsin hyvin muihin maakuntiin verrattuna. Seutukuntatasolla on kuitenkin havaittavissa polarisaatiota suurten työssäkäyntikeskusten hyväksi syrjäisten seutukuntien kustannuksella niin koko maassa kuin maakunnissakin. Tämä tendenssi tulee todennäköisesti vain voimistumaan kuluvalla vuosikymmenellä.

Pohjois-Karjalan vesienhoidon toimenpideohjelma vuosille 2010-2015

Vesienhoidon tavoitteena on pinta- ja pohjavesien hyvä tila vuonna 2015 Euroopan Unionin alueella. Suomessa valmisteltiin seitsemälle vesienhoitoalueelle vesienhoitosuunnitelmat, jotka valtioneuvosto hyväksyi 10.12.2009. Vesienhoitosuunnitelmat perustuvat alueittaisiin toimenpideohjelmiin. Vuoksen vesienhoitoalueeseen kuuluvassa Pohjois-Karjalassa laadittiin pinta- ja pohjavesille toimenpideohjelmat vuonna 2009. Tässä julkaisussa ne on koottu yhteen Pohjois-Karjalan vesienhoidon toimenpideohjelmaksi vuosille 2010-2015. Pohjois-Karjalan vesistöjä tarkastellaan osa-alueittain: Pielisen reitti, Koitajoen alue, Viinijärven – Höytiäisen alue, Pielisjoen – Pyhäselän – Oriveden alue ja Jänisjoen – Kiteenjoen – Tohmajoen alue. Vesienhoidon suunnittelua varten luokiteltiin 186 järvi- ja jokivesistöä vuonna 2008. Hyvää heikommassa tilassa on luokitelluista järvistä 8 % ja jokivesistöistä 34 %. Tarkasteltavina ovat keskikokoiset ja sitä suuremmat vesistöt, 47 järveä ja 72 jokea. Näistä 20 tyydyttäväksi luokitellulle kohteelle on esitetty toimenpiteet tilatavoitteen saavuttamiseksi. Lisätoimenpiteitä ehdotetaan maa- ja metsätalouden kuormituksen vähentämiseksi ja vesistöjen kunnostamiseksi. Pohjois-Karjalassa pohjaveden tilaa uhkaavat pilaantuneet maa-alueet, tiestö, asutuksen leviäminen, maa-ainesten otto ja ampumaradat. Maakunnan 342 pohjavesialueesta neljä on määritelty riskialueeksi ja kemialliselta tilaltaan huonoksi. Selvityskohteiksi on esitetty 18 pohjavesialuetta. Tärkeimpinä vesienhoitotoimenpiteinä ovat mm. suojelusuunnitelmien laatiminen ja päivittäminen, pohjaveden tilan seuranta, riskitoimintojen ohjaaminen pohjavesialueen ulkopuolelle sekä neuvonnan ja valvonnan tehostaminen. Ehdotettujen nykykäytännön mukaisten vesienhoitotoimien kustannukset ovat 49 milj. euroa vuodessa. Tämä koostuu yhdyskuntien sekä haja- ja loma-asutuksen jätevedenpuhdistuksesta, maatalouden ympäristötuista ja pilaantuneiden alueiden kunnostuksesta. Lisätoimenpiteiden rahoitustarve on 3,7 milj. € vuodessa. Siitä suuren osan muodostavat pilaantuneiden kohteiden kunnostus pohjavesialueilla, siirtoviemäreiden rakentaminen, maatalouden kuormituksen vähentämistoimenpiteet ja vesistöjen kunnostus. Toteuttamalla esitetyt vesienhoitotoimet hyvä tila arvioidaan pääosin saavutettavan vuoteen 2015 mennessä. Heposelässä ja useissa pienehköissä vesistöissä tilatavoitteen toteutumiseen tarvitaan jatkoaikaa vuoteen 2021. Pohjavesialueilla hyvän tilan arvioidaan säilyvän kaikissa selvityskohteissa, sen sijaan riskialueilla jatkoaika on tarpeen.

Översiktsplan för landskaps- och naturvård vid Petalax åmynning

Natura 2000-området Petalax åmynning (FI0800054) ligger vid Bottniska vikens kust i Petalax ås mynningsområde i Malax kommun, ca trettio kilometer sydväst om Vasa stad. Till Naturaområdet hör också Öfjärden som ligger ungefär tre kilometer nordost om åmynningen och som består av en flada och en liten glosjö som håller på att växa igen. Hela Natura området utgör 543 ha, varav ungefär 350 ha är land- och 193 ha är vattenområde. Åmynningsområdet är speciellt betydande för häckande och flyttande fåglar, de vidsträckta och grunda stränderna har, speciellt före vassens utbredning, erbjudit rikligt med föda. Även en stor del av området hör till det nationella fågelskyddsprogrammet. Som en följd av kraftig igenväxning av de tidigare lågväxta havsstrandängarna är naturvärdena hotade i stora delar av åmynningsområdet. Petalax åmynning har redan på 1700-talet använts som betesmark och gamla fäbodsplatser kan ännu skönjas i terrängen. Det traditionella skärgårdsbetet har fortgått ända till 1960-talet. Målsättningen med översiktsplanen är att utarbeta förslag på restaurerings- och skötselåtgärder för naturtyper vars naturliga tillstånd försämrats eller som annars behöver skötsel samt för livsmiljöer för arter som blivit sällsynta. I delar av området har betesdriften redan återupptagits, ca 50 ha betas nu av höglandskor (Highland cattle) och skötseln finansieras med hjälp av jordbrukets miljöspecialstöd. I planen ges förslag på vilka delar av området som borde skötas för att naturvärdena i området skall bevaras. Planen kartlägger de nuvarande skötselområdena och föreslår även nya områden för betesskötsel. Delar av området föreslås bevaras som mångfaldsområde för att bevara även de arter som gynnas av vassbetäckta och vattensjuka områden. Planen presenterar även olika finansieringsmöjligheter för natur- och landskapsskötseln. Eftersom det är fråga om en översiktsplan där potentiella skötselobjekt presenteras, är det helt frivilligt att följa skötselrekommendationerna. Översiktsplanen för landskaps- och naturvård vid Petalax åmynning har uppgjorts inom det landskapsöverskridande projektet Härkää sarvista vars målsättning är att främja natur- och landskapsvård genom ökad betesdrift. Härkää Sarvista projektet finansieras av EU:s jordbruksfond samt närings-, trafik-, och miljöcentralerna i Mellersta Finland, Birkaland, Södra Savolax och Södra Österbotten. Verksamhetstiden för projektet är 1.6.2009 - 30.9.2012.

Koivujärven valuma-alueen kunnostushanke : Asukaskyselyn loppuraportti

Koivujärven valuma-alueen kunnostushankkeen kohdealueeseen kuuluvat Laukaan ja Toivakan kunnissa sijaitsevat Koivujärvi, Vääräjärvi, Ruuhijärvi, Keskinen sekä Leppäveden Metsolahti. Järvet ovat altistuneet Laukaan Koivusuon Lipeälammesta peräisin olevien valumien vuoksi ympäristöhaitoille vuosikymmenien ajan. Lipeälammen aluetta on aiemmin kunnostettu ja nyt Keski-Suomen ympäristökeskus on suunnittelemassa uutta kunnostushanketta Koivujärven valuma-alueelle. Kunnostushankkeen tarpeen taustoittamiseksi tehtiin asukaskysely, joka lähetettiin alueen ranta-asukkaille ja maanomistajille postikyselynä. Asukaskyselyllä selvitettiin paikallisten kokemuksia alueella aiemmin tehdyistä kunnostuksista, nykyisistä haitoista sekä odotuksista tulevaisuuden kunnostuksia kohtaan. Kyselyn tulokset osoittivat, että Lipeälammen alueella aiemmin toteutetut kunnostukset olivat parantaneet myös Koivujärven valuma-alueen järvien tilaa jonkin verran. Tästä huolimatta erilaisia ympäristöhaittoja koettiin edelleen kaikissa valuma-alueen järvissä ja mahdollisen uuden kunnostushankkeen toteuttamista pidettiin erittäin tärkeänä. Ranta-asukkaat ja maanomistajat halusivat kiinnittää huomiota erityisesti järvivesien laadun parantamiseen. Ongelmallisina koettiin muun muassa veden ruskea väri ja epämiellyttävä haju, jotka osatekijöinä heikensivät veden käyttömahdollisuuksia. Myös heikoista kalakannoista ja rehevöitymisestä oltiin huolissaan. Lipeälammen aluetta kaikkein lähimpänä sijaitseva Koivujärvi nähtiin ensisijaisena kunnostuskohteena, sillä Koivujärven tila vaikuttaa suoraan sen alapuolisiin järviin. Vastaajat olivat kuitenkin huolissaan myös omista lähijärvistään. Vastaajat pitivät kaikkia kyselyssä esiteltyjä kunnostustoimenpidevaihtoehtoja hyvin tärkeinä, mutta veden kirkkauden parantaminen nousi hiukan muiden yläpuolelle. Keskeisimpänä kunnostushankkeen toimijana vastaajat pitivät Keski-Suomen ympäristökeskusta ja toimintamuotona yhteistyötä asiantuntijoiden ja paikallisten kanssa. Paikallisten asukkaiden mielipiteiden huomiointiin ja tehokkaampaan tiedottamiseen toivottiin kiinnitettävän huomiota uuden hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Tuusulanjoen ja Palojoen vesistöalueet : Suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen yleissuunnitelma

Suojavyöhykkeiden ja maatalouskosteikkojen yleissuunnitelma Tuusulanjoen ja Palojoen valuma-alueella tehtiin kesällä ja syksyllä 2012. Työssä päivitettiin aikaisemmat suojavyöhykesuositukset ja etsittiin uusia. Samalla etsittiin sopivia paikkoja kosteikoille. Suojavyöhyketarvetta vesistöjen varsien pelloilla todettiin olevan yhteensä lähes 46 kilometrin matkalla. Suurin osa suojavyöhyketarpeesta sijoittuu Palojoen varteen. Suojavyöhykkeeksi suositeltavia pohjavesialueen peltoja on 133 hehtaaria ja tulvapeltoja on noin sata hehtaaria. Suunnitelmaan sisältyy yhteensä 40 kosteikkopaikkaa, yhteisalaltaan noin 36 hehtaaria. Kosteikkoehdotuksista 18 sijaitsee Palojoen valuma-alueella, yhdeksän Tuusulanjokilaaksossa ja 13 Tuusulanjärven valuma-alueella. Suuri osa kohteista sijaitsee pienempien ojien ja norojen notkelmissa, joissa kosteikko voidaan perustaa patoamalla. Kosteikoista 35 on sellaisia, jotka voidaan perustaa ei-tuotannollisten investointien tuella. Yleissuunnitelman tavoitteena on innostaa viljelijöitä vesiensuojelutoimiin – perustamaan suojavyöhykkeitä ja kosteikkoja. Toimenpiteiden toteuttaminen on maanomistajille vapaaehtoista. Suunnitelman tietoja voidaan käyttää yksityiskohtaisen suunnittelun tukena haettaessa ei-tuotannollista investointitukea, maatalouden ympäristötukea tai muuta rahoitusta kohteiden toteuttamiseen. Suunnitelma perustuu kohteiden maastoinventointeihin. Maastokäyntien kohteet valittiin karttatarkastelun sekä eri tahoilta saatujen vihjeiden ja tietojen perusteella. Paikkatietoaineiston luominen oli tulosten käsittelyssä merkittävässä asemassa. Paikkatietojen avulla voitiin laskea mm. kohteiden pinta-alat ja kosteikkojen osalta valuma-alue ja kosteikon pinta-alan osuus valuma-alueesta. Raportissa kerrotaan asiaan liittyvää perustietoa alueesta ja vesistöistä. Tietoa tarjotaan suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustamisesta ja hoidosta. Edellä mainittujen toimien mahdollisia rahoituslähteitä ja rahoituksen ehtoja esitellään.

Savukosken museosilta, Loviisa ja Pyhtää : Museosillan hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Savukosken museosilta, siltanumero KaS-973, sijaitsee Suurella Rantatiellä Ahvenkosken kylässä Kymijoen läntisimmässä haarassa, mikä Pyhtään ja Loviisan, vuoteen 2010 saakka Pyhtään ja Ruotsinpyhtään kuntien raja. Paikalla on ollut vuosina 1743–1809 Ruotsin ja Venäjän valtioiden raja. Suuri rantatie tunnetaan 1300-luvulta alkaen. Ahvenkosken sillat mainitaan Jaakko Teitin valitusluettelossa vuosilta 1555–1556. Ahvenkoski on ollut myös kauppa- ja satamapaikka. Savukosken silta on otettu käyttöön vuonna 1928 osana Helsingin Kotkan Viipurin maantien parannusta. Se on rakenteeltaan harvinainen yksinivelinen teräsbetoninen kaarisilta. Sitä on mainittu rakenteeltaan maailman ensimmäiseksi. Sillan rakensi tanskalainen Christiani & Nielsen. Se on ollut valtatien 7 silta 1960-luvulle saakka. Sillan kunto on erittäin hyvä peruskorjauksen jäljiltä. Nykyinen valtatien 7 silta, Ahvenkosken silta, muistuttaa ulkonäöltään Savukosken siltaa. Lähelle rakennettava moottoritien Ahvenkosken silta toistaa samaa muotokieltä. Ahvenkosken alue siltoineen kuuluu Museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) ja yleiskaavassa sillalla on suojelumerkintä. Savukosken silta edustaa Liikenneviraston museokohdekokoelmassa ajanjaksoa: ”Vuoden 1918 tielaki ja autoistumisen vaikutukset 1920- ja 1930-luvuilla.” Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Savukosken museosilta todisteena valtakunnallisen maantieverkon muutoksesta moottoriliikenteen vaatimusten mukaiseksi. Suunnitelmassa korostetaan sillaan saavutettavuutta nykyisen valtatien ja rakennettavan moottoritien Ahvenkosken levähdysalueilta. Maankäytön kehittämistä on alueella suunniteltu, mutta osayleiskaava tai mikään muukaan ei uhkaa museosillan säilymistä. Sillan poikkeuksellisen hyvä kunto ja säilyneisyys 1930–1950-lukujen asussa edellyttävät hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon sillan liittyminen tiehen sekä näiden liittyminen ympäristöönsä ja poikkeuksellisen kauniiseen maisemaan. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi tienpitäjän, kunnan ja maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja mahdollisesti talvihoidon aloittamisen.

Espoonkartanon sillat Sågbro ja Qvarnbro, Espoo : Hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Sågbron museosilta, siltanumero U-127, Espoonkartanon silta II, sijaitsee yhdystiellä 11310 Muuralassa Espoossa. Se ylittää Mankinjoen Espoonkartanon pihapiirissä historiallisella Suurella Rantatiellä. Joki haarautuu kahteen uomaan kartanon kohdalla. Läntisen uoman ylittää Sågbro, joka saanut nimensä jokiuomassa toimineen sahan mukaan. Itäisessä uomassa on mylly ja sen ylittää Qvarnbro. Espoonkartanon sillat ovat kylmäkivimuurina ladottuja kiviholvisiltoja. Niitä on yleisesti pidetty Suomen vanhimpina kiviholvisiltoina. Siltojen tai ainakin toisen niistä, todennäköisesti Qvarnbron, rakentaminen on aloitettu vuonna 1775, kun Ruotsin kuningas Kustaa III Eerikinretkellään osallistui sillan ja myllyn peruskivien laskemiseen. Siltojen historiasta on julkaistu useita, hieman ristiriitaisia tietoja. Suuri Rantatie tunnetaan 1300-luvulta alkaen. Espoonkartano on perustettu vuonna 1556, mutta sitä eikä kartanon siltoja mainita Jaakko Teitin tie- ja kuninkaankartanoluetteloissa. Syynä on pidetty sitä, että kartano päätettiin perustaa valitusluettelon laatimisen jälkeen, vaikkakin samana vuonna. Espoonkartano on ollut suuri karja- ja maanviljelytila, jolla on ollut myös teollista toimintaa vuosisatojen ajan. Rakennuskanta on noin sadan vuoden takaisessa asussa. Sillat ja Suuri Rantatie Espoonkartanon kohdalla ovat säästyneet autoliikenteen raskaimmalta kuormitukselta, kun kaukoliikenne on siirtynyt jo viime vuosisadan alkupuolella uusille väylille. Sillat ovat jatkuvasti paikallisen liikenteen käytössä ja niillä on painorajoitus 16 tonnia. Sågbron alkuperäinen rakenne on silmämääräisesti ehjä. Sama havainto voidaan tehdä myös Qvarnbrosta. Siltojen kantavuutta kuitenkaan ei ole voitu selvittää. Siltojen säilyneisyys on kärsinyt siitä, että tien tasausviivaa on nostettu tien päällystyksen ja sen korjauksien yhteydessä jopa 70 senttimetriä. Tasausta on nostettu myös sillan museokokoelmaan valinnan, vuoden 1982, jälkeen. Tämän seurauksena kivipylväskaiteita on liikenneturvallisuuden takia jouduttu korottamaan metallirakenteisilla kaiteilla. Tasauksen nosto ja melko vilkas liikenne aiheuttavat fyysisiä ja visuaalisia vaurioita sekä sillalle että sen lähiympäristölle, erityisesti myllyrakennukselle. Visuaalisesti kohde ei ole kovin edustavassa kunnossa. Sillan ja siltaympäristön Suomen oloissa poikkeuksellisen loistokas ilme ovat palautettavissa melko rajallisin toimenpitein. Espoonkartanon alue siltoineen kuuluu Museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) ja yleiskaavassa sillalla on suojelumerkintä. Espoonkartanon maita kaavoitetaan asuinalueeksi. Se lisää koko rakennetun kulttuuriympäristön kuormitusta, mutta ei välttämättä uhkaa museosillan säilymistä. Espoonkartanon Sågbro edustaa Liikenneviraston museokohdekokoelmassa ajanjaksoa: ”1600-1700-luvun tieverkon rakentaminen”, mihin olennaisesti liittyivät aikajakson lopulla kivisillat. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Sågbro todisteena valtakunnallisen maantieverkon kehittymisestä, erityisesti kustavilaiselle aikakaudelle tyypillisen kaupan, sotilaskuljetuksien ja hallinnon liikenneyhteyksien rakentamisesta. Samalla Sågbro on myös osana Suomessa poikkeuksellisen suuren ja edustavan kuninkaankartanon rakennettua kulttuuriympäristöä. Suunnitelmassa on tarkasteltu myös Qvarnbrota, jota on Såbron historiaselvityksen yhteydessä esitetty valittavaksi museosillaksi. Suunnitelmassa korostetaan sillan ja siltojen saavutettavuutta sekä Espoon kaupungin ulkoilu- ja virkistäytymiskohteena, mutta myös Espoonkartanon palveluiden osana. Sillan ja siltojen kohtuullisen hyvä kunto ja viime vuosikymmeninä alentunut säilyneisyys museointihetken asusta edellyttävät hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon siltakokonaisuuden liittyminen tiehen sekä näiden liittyminen ympäristöönsä ja poikkeuksellisen arvokkaaseen kartanomaisemaan. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä sillan (kahden sillan muodostaman siltakokonaisuuden) ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi tienpitäjän, kunnan ja maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät siltaympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja mahdolliselle peruskorjaukselle.

Pirkanmaan ELY-keskuksen kevyen liikenteen tarveselvitys 2010

Tämän työn tavoitteena oli päivittää Pirkanmaan ELY-keskuksen alueen maanteiden kevyen liikenteen väylien ja alikulkujen tarpeet sekä menettely, jolla nämä hanketarpeet asetetaan keskinäiseen kiireellisyysjärjestykseen yhtenäisin perustein. Edellinen vastaava tarveselvitys valmistui lokakuussa 2005. Valtion aluehallinnossa vuoden 2010 alussa toteutetun rakenneuudistuksen myötä liikenneasioiden vastuu Päijät- ja Kanta-Hämeen maakuntien alueella siirtyi Tiehallinnon Hämeen tiepiiriltä Uudenmaan ELY-keskukselle. Täten entisen Hämeen tiepiirin alue pieneni Pirkanmaan maakunnan kokoiseksi ja uuden viraston nimeksi tuli Pirkanmaan ELY-keskus. Tämän tarveselvityksen yhteydessä tarkasteltiin myös Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen kevyen liikenteen hanketarpeita, mutta raportti on laadittu koskemaan vain Pirkanmaan aluetta. Kanta- ja Päijät-Hämeen hanketarpeet on raportoitu erikseen Uudenmaan ELY-keskukselle. Tarveselvityksessä on tarkasteltu erityisesti sellaisia hankkeita, joiden toteutus kuuluu selkeästi maanteiden pitäjälle ja jotka on mahdollista toteuttaa omina yksittäisinä hankkeina. Työn aikana erillisille listoille kerättiin esimerkiksi hanketarpeet, jotka tulevat toteutumaan osana laajempaa hankekokonaisuutta, joiden kohdalla on jo kevyen liikenteen väylä tien toisella puolella tai joiden kohdalla on olemassa kohtuullinen vaihtoehtoinen yhteys. Työ käynnistyi päivittämällä tiedossa olevat hanketarpeet. Työssä käytiin läpi muun muassa edellisen tarveselvityksen hankelista, erilaisissa neuvotteluissa esille tulleet hanketarpeet, saadut aloitteet hankkeiden toteuttamisesta sekä edellisen selvityksen jälkeen laadituissa erilaisissa selvityksissä ja suunnitelmissa esille tulleet hanketarpeet. Hanketarpeita ja hankkeisiin liittyviä tietoja täydennettiin kunnille syksyllä 2009 suunnatun kyselyn pohjalta. Hankkeet priorisoitiin alustavasti turvallisuusvaikutusten ja käyttäjiä koskevien tietojen perusteella neljää muuttujaa käyttäen. Tarveindeksi laskettiin pääosin tierekisterin tietoihin, Tarva-ohjelman tuloksiin, Koululiitu-menetelmään sekä erilaisiin paikkatietotarkasteluihin perustuen. Tarveindeksiä kehitettiin aiempaa monipuolisemmaksi ja tarkemmaksi, mutta rakenteeltaan ja yleisperiaatteiltaan se säilytettiin ennallaan. Tarveindeksiä käytettiin tarkempaan tarkasteluun otettavien hankkeiden valinnassa sekä lopullisen kiireellisyysarvion yhtenä keskeisenä perusteena. Tarveindeksi ei kuitenkaan automaattisesti määrännyt kiireellisyysluokitusta, vaan hankkeiden lopullinen kiireellisyysluokitus tehtiin asiantuntijatyönä sekä tarveindeksin että muiden asiaan vaikuttavien seikkojen perusteella. Käyttäjämäärien arviointiin panostettiin voimakkaasti. Käyttäjämäärä arvioitiin aluetyyppikohtaisten matkatuotoslukujen sekä arvioitujen matkanpituuksien ja matkojen suuntautumisen perusteella. Tulevaisuudessa tavoitteeksi voidaan asettaa ainakin kiireellisimpien kohteiden käyttäjämäärien laskenta maastossa. Kiireellisyyden lopullinen arviointi tehtiin useiden asiantuntijoiden ryhmätyönä ja iteratiivisesti siten, että useampien arviointikierrosten välillä voitiin tehdä tarvittavia lisäselvityksiä ja analyysejä. Arvioinnin tavoitteena oli löytää hankkeet, jotka tehokkaimmin vähentävät henkilövahinkoon johtavia onnettomuuksia, edistävät jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen käyttöä sekä tukevat yhdyskuntarakenteen eheytymistä. Terävimpään kärkeen pyrittiin löytämään Pirkanmaan ELY-keskuksen näkökulmasta tärkeimmät hankkeet, joihin ei liity merkittäviä toteuttamiskelpoisuuteen tai rahoitusmahdollisuuksiin liittyviä epävarmuustekijöitä. Kiireellisimmät hankkeet jaettiin kahteen kiireellisyysluokkaan A1 ja A2. Luokka A1 on kärkihankejoukko, joka sisältää kahdeksan kiireellisintä hanketta. Kiireellisyysluokassa A2 hankkeita on kymmenen. Luokassa B on 163 hanketta, jotka eivät Pirkanmaan ELY-keskuksen näkökulmasta ole ajankohtaisia. Pirkanmaan ELY-keskus nostaa toteutusohjelmiinsa kevyen liikenteen väyliä ja alikulkuja rahoitustasonsa mahdollistamassa laajuudessa ensisijaisesti kiireellisyysluokasta A1. Kunnan osaksi rahoittamana voidaan hankkeita ottaa toteutusohjelmiin myös kiireellisyysluokasta A2. Pirkanmaan ELY-keskuksen rahoitusosuudesta neuvotellaan tapauskohtaisesti. Pirkanmaan ELY-keskus ei pääsääntöisesti osallistu kiireellisyysluokan B hankkeiden rahoitukseen. Hankkeita koskevia tietoja ja arvioita voidaan tarkentaa ilmi tulevien tietojen tai muutoin muuttuneen tilanteen perusteella. Kaikkien hankkeiden kiireellisyysluokat tarkistetaan myös jatkossa säännöllisesti.