232 resultados para Savolainen, Raimo: Sivistyksen voimalla : J. V. Snellmanin elämä
Resumo:
Tämä tutkimus on etnografinen kuvaus roolipeliharrastuksesta ja yritys määritellä tätä harrastusta. Tutkimuksen keskeinen aineisto on koottu teemakirjoituksin, joista suurin osa on saatu sähköpostin vlityksellä eri puolelta Suomea. Paradigmaltaan tämä työ on lähinnä antropologista folkloristiikkaa, jossa ei keskitytä yksittäisiin perinnetuotteisiin, vaan tarkastelukohteena on roolipelaaminen kokonaisuutena, roolipelin käyttö ja merkitys harrastusyhteisössä. Roolipelaaminen on jotakin sellaista, mitä ei ole ollut olemassa ennen 1970-lukua ja mitä ei voi täysin palauttaa mihinkään muuhun toimintaan. Roolipeleissä, varsinkin sen pöytäpelimuodossa, ovat yleensä selvsti mukana pelaamisen tunnusmerkit, kun taas livepelaaminen voi muisttuttaa enemmän leikkimistä tai improvisoitua näyttelemistä. Roolipelaamisen eri muodoissa leikin ja pelin osuus vaihtelee, mutta useimmiten molemmat ovat läsnä. Tutkimuksen rakenteellisena viitekehyksenä olen käyttänyt Gary Alan Finen muotoilemaa roolipelaajan identiteetin kolmijakoa, joka perustuu Erving Goffmanin rooliteorioihin. Tämän mukaisesti olen tarkastellut roolipelaamista roolipelaajan kolmella minuustasolla, nimittäin henkilön, pelaajan ja pelihahmon tasoilla. Kussakin tasossa omia erityispiirteitään, mutta ne kaikki vaikuttavat jatkuvasti myös toinen toisiinsa. Henkilön ja pelaajan tasot ovat aina tavallaan läsnä pelihahmossa, sillä pelihahmo ei pysty kokonaan sulkemaan pois tietoja ympäröivstä maailmasta ja pelikontekstista. Toisaalta pelihahmon toiminta antaa yksilölle henkilökohtaisia kokemuksia ja elämyksiä tietyissä tilanteissa olemisesta, vaikka tämä oleminen onkin kuvitteellista. Roolipeliharrastus koostuu neljstä keskeisestä osa-alueesta, jotka ovat roolin vaihtaminen, pelimaailma, vuorovaikutus ja pelin sosiaalinen aspekti. Roolin vaihtamiseen kuuluvat sekä pelihahmo että samastumisprosessi. Pelimaailma on kokonaisuus, joka sisältää sekä pelin kuvitteellisen maailman että seikkailun, pelin ”juonen”. Vuorovaikutus on keskeinen osa roolipelin rakennetta. Siihen kuuluvat pelin viralliset säännöt, muut peliä varten sovitut säännöt ja ne säännöt, jotka lausumattomina ohjaavat toimintaa. Tähän kuuluu sekä pelihahmon että pelaajan toiminta pelin aikana. Tärkeä osa roolipeliharrastusta on myös roolipelaamisen sosiaalinen konteksti, mitä ilman tätä harrastusta ei voi kuvata ja ymmärtää täysin. Kaiken kaikkiaan roolipeli voidaan nähdä lähes karnevaalin tapaisena kokonaisuutena, jossa yhdessä irrottaudutaan tavallisesta arkisesta olotilasta ja siirrytään vhäksi aikaa toisenlaiseen maailmaan, jossa vallitsevat aivan erilaiset säännöt.
Resumo:
Opinnäytetyö tutkii Circus Helsingin ja Fazer-konsernin vlisen sponsorointiyhteistyön ominaispiirteitä. Tutkimuskysymystä selvitetään alakysymysten kautta, joista keskeisimpiä ovat yhteistyön hyödyntämiseen liittyvt kysymykset sekä kysymys siitä, miksi Fazer sponsoroi Circus Helsinkiä. Työssä tarkastellaan myös yhteistyön osapuolten näkemyksiä sirkussponsoroinnista. Työn tavoitteena on selvittää esimerkkinä toimivan sponsorointiyhteistyön syitä, yhteistyön luonnetta, sen tavoitteita sekä sirkukseen liitettäviä mielikuvia ja arvoja. Työssä pohditaan, mitä esimerkkitapauksen kautta voidaan oppia sirkuksen sponsoroinnista. Opinnäytetyön primääriaineistoa ovat tapausesimerkin eri osapuolten asiantuntijahaastattelut. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty teemoittelua. Sekundääriaineisto koostuu erilaisista dokumenteista, internetsivustoista sekä opinnäytetyön tekijn omasta kokemuksesta. Työn keskeisin tulos on, että Fazer-konserni kokee Circus Helsingin sopivan imagoonsa ja arvomaailmaansa. Osapuolten vlinen sponsorointiyhteistyö lähti liikkeelle harvinaisella tavalla ja se on vielä lapsenkengissä. Yhteistyössä on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia. Vastineita kehittämällä ja kohderyhmiä laajentamalla sponsorointiyhteistyöstä olisi mahdollista saada irti sen todellinen potentiaali. Työn pohdintaosuudessa käy ilmi, että keskusteluyhteyden luominen sponsorointiyhteistyön osapuolten vlille on tärkeää. Keskeisiä pohdinnan aiheita ovat myös sponsoroinnin yhteiskuntavastuullisuus, työn sponsorointimääritelmän riittävyys sekä se, kuinka sponsorointikohteiden kohdalla puhutaan sponsoroinnin tarpeesta, ei tavoitteista.
Resumo:
Kirjallisuutta