Itämerennorppien (Phoca hispida botnica) esiintymisalueet ja paikanvalinta Saaristomerellä karvanvaihdon aikaan

Itämerennorppa on Suomen uhanalaisuusluokituksessa luokiteltu silmälläpidettäväksi, ja lajina se on tunnustettu olevan tärkeä suojelun kohde. Syy lajin harvinaisuuteen ovat lajin aikaisempi liikametsästys sekä lisääntymisterveydelliset häiriöt. Tieto siitä miten itämerennorpat hyödyntävät elinympäristöään ajallisesti ja tilallisesti, voivat auttaa määrittämään lajiin kohdistuneita hoitotoimenpiteitä ja arvioimaan niiden laatua. Tutkin millä Saaristomeren alueilla itämerennorppia esiintyy karvanvaihtoaikoina sekä selvitän itämerennorppien suosimat paikat. Lisäksi tutkin eri ympäristötekijöiden vaikutusta paikanvalintaan karvanvaihtoaikoina. Lopuksi arvioin millä tekijöillä on suurin vaikutus itämerennorppien paikanvalintaan. Itämerennorppien suosimia alueita tutkin Kernelin tiheyslaskennan avulla. Itämerennorppien suosittuja paikkoja tutkin summaruudukon avulla. Paikanvalintaan vaikuttavien ympäristötekijöiden tutkimiseen käytin yleistettyä lineaarista mallia. Itämerennorppien pääesiintymisalue ja ydinalueet sijaitsivat Gullkronan saaristoalueella ja Korppoon eteläisellä saaristoalueella. Paikanvalinta keskittyi Gullkronan saaristoalueella olevan Nötön koillis- ja kaakkoispuolelle sekä Enklingen länsipuolelle. Suurimmat vaikutukset itämerennorppien paikanvalintaan oli rakennusten määrällä, syvyydellä ja laivaväylillä. Ydinalueet ja pääesiintymisalueet sijaitsevat Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueella, mikä korostaa alueen tärkeyttä. Tulosten perusteella itämerennorpat valitsevat itselleen otollisimpia karvanvaihtopaikkoja huomioiden samalla mahdolliset häiriötekijät ja ympäristössä olevat resurssit. Lajin tiukat paikanvalintakriteerit vaikeuttavat lajin selviytymistä tulevaisuudessa näinkin vilkkaasti liikennöidyllä merialueella kuin Saaristomerellä.

Julkisoikeudellisten ympäristökiistojen sovittelun erityispiirteet ja ongelmat

Tutkielmassa perehdytään lakisääteisen ympäristösovittelun mahdollistamiseen Suomessa. Ympäristökiistojen sovittelua tarkastellaan hallinto-oikeudellisesta näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää julkisoikeudellisten ympäristökiistojen sovittelun erityispiirteitä ja ongelmia. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen, eli aihetta tarkastellaan lainsäädännön, lain esitöiden sekä oikeuskirjallisuuden avulla. Tutkielman keskeisimpiä lähteitä ovat ympäristösovittelusta tehdyt tutkimushankkeet Suomessa, kuten Sovittelu osana paikallisten ympäristökiistojen hallintaa (SOMARI) - sekä Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? -hankkeet sekä niiden perusteella tuotettu aineisto. Ympäristösovittelua on jo Yhdysvalloissa ja jossain määrin myös Euroopassa. Suomessa ei ole virallista ympäristösovittelua, vaan ainoastaan epävirallisia sovittelukeinoja ympäristöasioissa. Ympäristökiistojen sovittelussa sääntelyllä, julkisen vallalla ja yleisellä edulla on vahva rooli. Sovittelu on kehitetty varsin vapaamuotoiseksi menettelyksi, joka sopii huonosti muodollisen julkisoikeuden kanssa. Julkisoikeudessa korostuu lakisidonnaisuus, jäykät toimivaltanormit sekä oikeusturva. Sovittelun sen sijaan perustuu joustavuuteen, luottamuksellisuuteen ja puolueettomuuteen. Ympäristösovittelussa on osapuolina usein monia erilaisia intressiryhmiä, kuten kansalaisia, järjestöjä ja yrityksiä. Näiden lisäksi sovitteluun osallistuvat myös sovittelija ja viranomainen. Tutkielmassa on myös pohdittu erillisen luonnon edustajan osallistumista sovitteluun. Ympäristösovittelun mahdollistaminen edellyttäisi sääntelyä muun muassa sovintomenettelystä, sen oikeusvaikutuksista, viranomaisen ja sovittelijan roolista sekä luonnon intressien huomioon ottamisesta. Sääntelyä tulisi kuitenkin olla mahdollisimman vähän, jotta sovittelu säilyisi mahdollisimman joustavana menettelynä. Ympäristösovittelusta saatavina hyötyinä on pidetty prosessitaloudellisia säästöjä ja valitusten vähentymistä. Lisäksi sen uskotaan vaikuttavan positiivisesti ratkaisujen ymmärrettävyyteen, ja niihin sitoutumiseen sekä mahdollistavan paremmat ratkaisut ympäristön kannalta. Ympäristösovittelun haasteellisuuden vuoksi osallistumisjärjestelmien parantamista ja vuorovaikutteisuuden lisäämistä pidettiin tutkielmassa parempana vaihtoehtona.

Suurten erikoiskuljetusten tavoitetieverkon verkkoselvitys : Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset

Suurten erikoiskuljetusten tavoitetieverkon (SEKV) tehtävänä on varmistaa, että mitoiltaan suurille erikoiskuljetuksille taataan vähintään perusedellytykset kulkea Suomen tieverkolla. Näin tuetaan elinkeinoelämän kilpailukykyä varmistamalla muun muassa energiateollisuuden ja raskaan metalliteollisuuden tuotteiden sekä rakennusteollisuuden koneiden ja elementtien kuljetusmahdollisuudet ulkomaan vientiin ja kotimaisille markkinoille. SEKV määrittää mitoitusperusteet kattamilleen tie- ja katuosuuksille sekä toimii osaltaan erikoiskuljetusten lupakäsittelyssä reitinhaun lähtötietona. Suurten erikoiskuljetusten tavoitetieverkon kehittämistyötä on tehty viime vuosina ahkerasti ja SEKV:n uudistamispäätös tehtiin Liikennevirastossa 4.3.2013 ja päätöksen myötä reittiluokittelua sekä osin verkon laajuutta ja sijoittumista muutettiin periaatteellisella ja yhteysvälitasolla. Käsillä olevassa työssä on muodostettu yksityiskohtainen verkkokuvaus, jotta voimassa oleva verkko voidaan viedä tierekisteriin saataville. Verkkokuvauksen laadinnan yhteydessä koottiin ELY-keskuskohtaiset kehittämisohjelmat, jotka sisältävät listauksen merkittävimmistä erikoiskuljetusreittien parannustoimenpiteistä. Reittien yksityiskohtien ja ongelmakohteiden selvittämiseksi sekä erikoiskuljetusreitteihin vaikuttavien maankäyttö- ja liikennehankkeiden kartoittamiseksi pidettiin alueellisia työpajoja, joihin osallistui edustajia ELY-keskuksista, erikoiskuljetusluparyhmästä, kunnista ja kuljetusalalta. Hanketta esiteltiin myös erikoiskuljetusalan seminaareissa ja ELY-keskusten erikoiskuljetusyhdyshenkilöiden tapaamisessa. Tämän raportin ohella työn tuloksena tuotettiin tierekisteriin viemistä varten verkkokuvaus tieosoiteväleittäisenä taulukkolistauksena sekä kehittämisohjelma taulukkomuodossa. Lisäksi koottiin työstämistä tarvitsevat kohteet ELY-keskuksittain, jotta esimerkiksi tieosoiteverkkoa voidaan näiden pohjalta korjata ja täydentää ja sen jälkeen viedä erikoiskuljetusreitit puuttuville osoiteväleille. Erikoiskuljetusreittien parantamistarpeet on hyvä pitää esillä hankesuunnittelun yhteydessä sekä mahdollisuuksien mukaan koota parannuskohteista erillisiä erikoiskuljetusreittien toimivuuden paranemiseen tähtääviä toimenpidekokonaisuuksia. Työn aikana käytiin alueellisen selvityksen ohessa keskustelua Liikenneviraston kanssa valtakunnallisista linjauksista ja uudistuksista, jotta verkkokuvaus pystyttiin tekemään kerralla mahdollisimman hyvin hyödynnettävissä ja vähän jatkokäsittelyä vaativaan muotoon. Uudistetun SEKV:n viemiseksi tietojärjestelmiin perustettiin tierekisteriin uusi tietolaji ja lisäksi käynnistettiin selvitys erikoiskuljetusajoneuvoista suunnitteluohjeistuksen parantamisen ja väyläsuunnittelun tueksi. Valtakunnallisten linjausten osalta avoinna olevia asioita tulee edistää Liikenneviraston johdolla yhteistyössä alueellisten ELY-keskusten ja erikoiskuljetusluparyhmän kesken. Yhtenä merkittävimmistä kehityshankkeista on käynnistymäisillään oleva uuden erikoiskuljetuslupajärjestelmän toteuttaminen ja tulevan järjestelmän yhteensovittaminen muiden erikoiskuljetusreittien hallinnointiin liittyvien järjestelmien ja sopimusten kanssa. Roolien ja vastuiden selkiyttäminen ja nimeäminen on ensisijaista kehittämistoiminnan kannalta.

Pienyrittäjän sosiaalinen pääoma – henkilökohtaisissa verkostoissa muodostuvat resurssit

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen on pienyrittäjän sosiaalinen pääoma ja miten se muodostuu pienyrittäjien henkilökohtaisissa verkostoissa. Tutkimus selvitti elämysalalla toimivien pienyrittäjien tärkeiksi kokemia ihmissuhteita ja minkälaisia resursseja ihmissuhteissa nähdään. Näitä resursseja pohdittiin niiden yritystoimintaan tai yrittäjyyteen vaikuttamisen näkökulmasta. Lisätietoa haettiin erityisesti sosiaalisen pääoman muodostumiseen ja hyödyntämiseen. Tutkimuskysymykset olivat: Millainen on pienyrittäjän sosiaalinen pääoma? Miten pienyrittäjän sosiaalinen pääoma muodostuu? Tutkimusote oli kvalitatiivinen, osittain narratiivinen. Empiirinen aineisto hankittiin kertomuksia hakevilla haastatteluilla, joihin osallistui kuusi ohjelma- ja elämyspalveluja Turussa tai lähialueilla tarjoavaa pienyrittäjää. Teoreettinen tausta sisälsi yksilön henkilökohtaisissa verkostoissa esiintyviin ihmissuhteisiin liittyvän sosiaalisen pääoman tarkastelun yrittäjyyden kontekstissa verkosto-näkökulmaa hyödyntäen. Analyysi tehtiin aineistolähtöisesti, temaattisella sisällönanalyysilla. Tärkeimpinä tuloksina havaittiin, että pienyrittäjä hyödyntää yritystoiminnassaan runsaasti ihmissuhteitaan, joita hän muodostaa sekä yritystoiminnassa että vapaa-ajalla. Vahvat suhteet muodostavat tärkeimmät sidokset sosiaalisen pääoman kannalta, mutta myös heikoissa suhteissa esiintyy runsaasti erimuotoista sosiaalista pääomaa. Eri resurssimuotojen välinen raja on monitulkintainen ja samassa ihmissuhteessa voi esiintyä monenlaisia resursseja. Pienyrittäjät tiedostavat ihmissuhteiden merkityksen, mutta suhtautuvat niiden hyödyntämiseen osittain eri tavalla. Suhteissa esiintyvät resurssit perustuvat sekä luottamukseen että pienyrittäjän tavoitteisiin. Sosiaalisen pääoman muodostuminen edellyttää ihmissuhteen ja resurssin olemassaoloa sekä näiden kahden tiedostamista. Muodostuminen hyödylliseksi resurssiksi edellyttää käyttöä ja hyödyntäminen edellyttää sosiaalisen pääoman olemassaolon ja tiedostamisen lisäksi motivaatiota ja mahdollisuutta käyttää sitä. Yrittäjän aktiivisuus ja aikajänne yhdessä vaikuttavat sosiaaliseen pääomaan sisältyvän resurssin muodostumiseen. Eniten tarvetta ihmissuhteille ja erilaisille kontakteille on yrityksen suunnittelu- ja perustamisvaiheessa sekä toiminnan alkaessa, mutta ihmissuhteiden käyttö monipuolistuu toiminnan edetessä. Pienyrittäjät eivät kuitenkaan välttämättä tiedosta suhteidensa potentiaalia. Pienyrittäjän sosiaalinen pääoma muuttaakin muotoaan ihmissuhteiden roolin muuttuessa ja ajan kuluessa.

Itämerennorppien (Phoca hispida botnica) esiintymisalueet ja paikanvalinta Saaristomerellä karvanvaihdon aikaan

Itämerennorppa on Suomen uhanalaisuusluokituksessa luokiteltu silmälläpidettäväksi, ja lajina se on tunnustettu olevan tärkeä suojelun kohde. Syy lajin harvinaisuuteen ovat lajin aikaisempi liikametsästys sekä lisääntymisterveydelliset häiriöt. Tieto siitä miten itämerennorpat hyödyntävät elinympäristöään ajallisesti ja tilallisesti, voivat auttaa määrittämään lajiin kohdistuneita hoitotoimenpiteitä ja arvioimaan niiden laatua. Tutkin millä Saaristomeren alueilla itämerennorppia esiintyy karvanvaihtoaikoina sekä selvitän itämerennorppien suosimat paikat. Lisäksi tutkin eri ympäristötekijöiden vaikutusta paikanvalintaan karvanvaihtoaikoina. Lopuksi arvioin millä tekijöillä on suurin vaikutus itämerennorppien paikanvalintaan. Itämerennorppien suosimia alueita tutkin Kernelin tiheyslaskennan avulla. Itämerennorppien suosittuja paikkoja tutkin summaruudukon avulla. Paikanvalintaan vaikuttavien ympäristötekijöiden tutkimiseen käytin yleistettyä lineaarista mallia. Itämerennorppien pääesiintymisalue ja ydinalueet sijaitsivat Gullkronan saaristoalueella ja Korppoon eteläisellä saaristoalueella. Paikanvalinta keskittyi Gullkronan saaristoalueella olevan Nötön koillis- ja kaakkoispuolelle sekä Enklingen länsipuolelle. Suurimmat vaikutukset itämerennorppien paikanvalintaan oli rakennusten määrällä, syvyydellä ja laivaväylillä. Ydinalueet ja pääesiintymisalueet sijaitsevat Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueella, mikä korostaa alueen tärkeyttä. Tulosten perusteella itämerennorpat valitsevat itselleen otollisimpia karvanvaihtopaikkoja huomioiden samalla mahdolliset häiriötekijät ja ympäristössä olevat resurssit. Lajin tiukat paikanvalintakriteerit vaikeuttavat lajin selviytymistä tulevaisuudessa näinkin vilkkaasti liikennöidyllä merialueella kuin Saaristomerellä.

Puolustusvoimien, poliisin ja pelastustoimen johtamiskoulutus : yhteistyöviranomaisten yhteinen näkemys johtamisesta?

Tämä diplomityö analysoi ja vertaa puolustusvoimien johtamiskäsitystä poliisin ja pelastustoimen johtamiskäsityksiin. Työ on johtamisen näkökulmasta tehty laadullinen tutkimus. Tutkimus on perustutkimus, jolla kuvataan keskeisten yhteistyöviranomaisten näkemyksiä johtamisesta sekä johtamisen koulutusta kullakin viranomaisalalla. Diplomityö on tehty puolustusvoimien kontekstissa, jota verrataan poliisitoimen ja pelastustoimen konteksteihin. Tutkimuksessa ei ole tarkoitus asettaa verrattuja viranomaisia järjestykseen paremmuuden perusteella, vaan osoittaa eri alojen suhtautumista johtamiseen ja kuinka se opetuksen muodossa ilmenee. Puolustusvoimat on ollut vahva johtajakouluttaja Suomessa ja johtamisoppeja on välitetty myös muualle yhteiskuntaan erityisesti asevelvollisten johtajakoulutuksen kautta. Toimintaympäristön muutoksessa puolustusvoimat on mukauttanut käsitystä johtamisesta ja huomioinut entistä voimakkaammin toimintaympäristöjen erilaisuuden keskeisenä osana johtamista. Tämä tuo joustavuutta perinteisesti kankeana ja hierarkkisena pidetyn organisaation johtamiseen. Samalla se luo haasteita johtajien osaamiselle ja myös alaisten asennoitumiselle eri toimintaympäristöjen vaatimuksiin. Poliisitoimi ja pelastustoimi ovat kohdanneet historiansa aikana samankaltaiset haasteet kuin puolustusvoimatkin. Tämän hetkinen toimintaympäristö vaatii johtajilta entistä enemmän tilannetajua ja joustavuutta. Poliisin koulutusjärjestelmä tuottaa henkilöstöä esimiestehtäviin vasta ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen ja pelastustoimi ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen. Tämä näkyy hieman alhaisempana määränä johtamiskoulutuksen määrässä verrattuna upseerin urallaan saamaan johtamiskoulutukseen. Upseerit valmistuvat esimies- ja johtajatehtäviin heti ensimmäisen koulutusasteen jälkeen. Opetuksellisten sisältöjen sekä johtamiskäsitystä muokkaavien teorioiden osalta ei viranomaisten välillä ole havaittavissa suuria eroja. Tämä osin selittynee sillä, että kaikilla tutkimukseen nyt valituilla viranomaisilla on kaksijakoinen toimintaympäristö. Toisaalta hallinto ja henkilöstöjohtaminen näyttelee merkittävää roolia päivittäisessä työssä, toisaalta nopea tilannejohtaminen vaatii erilaista kyvykkyyttä reagoida nopeasti muuttuvaan tilanteeseen.

Johtoryhmätyöskentely yhtymän suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa

Toimintaympäristönä taistelukenttä on muuttunut yhä monimuotoisemmaksi, mikä aiheuttaa komentajakeskeiselle päätöksenteolle yhä enemmän haasteita. Komentajaa lähimpänä toimii yhtymän johto, josta viimeisimmissä esikuntaohjeissa käytetään nimitystä johtoryhmä. Tämän tutkimuksen päämääränä oli selvittää miten johtoryhmätyöskentelyä voitaisiin hyödyntää suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa yhtymän komentajan johtamistoiminnan tehostamiseksi. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jossa lähteinä ovat olleet asiantuntijalausunnot, asiakirjat sekä asiaan liittyvät tutkimukset ja kirjallisuus. Johtoryhmään liittyvät asiantuntijalausunnot on kerätty upseeriasiantuntijoilta delfoimenetelmällä, jonka tuloksia on analysoitu fenomenografista tutkimusotetta hyödyntäen. Tutkimuksessa selvisi, että yhtymän suunnittelu- ja päätöksentekoprosessi ei nimestään huolimatta kuvaa päätöksentekoa itsessään. Päätöksentekoa eikä komentajan antamaa ohjausta kuvata myöskään muissa ohjeissa tai oppaissa. Näiden kuvausten puuttuminen vaikeuttaa komentajan päätöksenteon tukemista käytännössä ja tekee sen tukemisen kuvaamisen ohjeissa haastavaksi. Päätöksentekoa tukeva johtoryhmä käsitteenä sekä sen rooli esikunnan organisaatiossa jää epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana erityisesti liike-elämässä johtoryhmiä on perustettu vastaamaan johtamisympäristön nopeasti muuttuviin ja moninaisiin haasteisiin. Johtoryhmät tuottavat lisäarvoa organisaatiolleen osallistumalla tulosyksikköjohtajan apuna strategiseen ja operatiiviseen johtamiseen. Johtoryhmät kyetään muodostamaan organisaation tarpeen mukaan ja toiminta- sekä päätöksentekotavat voivat olla erilaisia toimintaympäristöstä johtuen. Liike-elämässä havaittuja hyviä käytänteitä on mahdollista soveltaa yhtymän komentajan päätöksenteon tukemisessa. Tutkimustulosten perusteella upseereilla vaikuttaa olevan varsin monenlaisia käsityksiä johtoryhmästä ja johtoryhmätyöskentelystä yhtymätasolla. Upseerit ovat muodostaneet käsityksensä johtoryhmästä pääsääntöisesti spontaanisti virkauransa aikana saatujen kokemusten perusteella, jolloin yhtenäistä käsitystä ei ole muodostunut. Tutkimukseen osallistuneiden asiantuntijoiden näkemykset hyvästä sotilasjohtoryhmästä osoittautuivat varsin samansuuntaisiksi, mutta käsitys johtoryhmän roolista organisaatiossa ymmärrettiin usealla eri tavalla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että nykyisellään linjaorganisaatio ohjeistuksineen ei kykene tukemaan riittävän tehokkaasti komentajan päätöksentekoa nykyisessä suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa. Johtoryhmätyöskentelyn nykyistä parempi ohjeistaminen, ja sen sisällyttäminen yleisesikuntaupseerin koulutukseen, luo ylimmälle upseeristolle yhtenäiset perusteet ohjata johtoryhmän toimintaa komentajana tai toimia osana sitä. Tässä tutkimuksessa on esitetty johtoryhmätyöskentelyn hyödyntämismahdollisuuksia nykyisessä suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa siten, että se tukee komentajan päätöksentekoa.

Työmuistiharjoittelun vaikutukset pienten lasten työmuistivalmiuksiin ja varhaisiin matemaattisiin taitoihin

Lyhytkestoisen muistettavan aineksen varastointiin ja käsittelyyn erikoistunut työmuisti on oleellinen osa ihmisen tiedonkäsittelyjärjestelmää ja tärkeä erityisesti oppimisen kannalta. Rajallisen kapasiteetin työmuistijärjestelmää voidaan kuvata havainnollisesti Baddeleyn komponenttimallilla, joka toimi tämän työn teoreettisen viitekehyksen pohjana. Erityispedagogisesta näkökulmasta aihe on tärkeä, sillä työmuistia arvioimalla voidaan jo ennen kouluikää ennustaa lapsen tulevaa koulusuoriutumista ja saada tietoa oppimispotentiaalista. Kapeammat tiedonkäsittelyvalmiudet näkyvät jo esikoulussa monin tavoin ja vaikeuttavat esimerkiksi matematiikan oppimista. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan työmuistin harjoittamisesta voivat hyötyä eritoten ne, joiden työmuistin resurssit ovat kapeammat. Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena olikin selvittää työmuisti-intervention vaikutusta 6 – 7 -vuotiaiden lasten työmuistivalmiuksiin sekä varhaisiin matemaattisiin taitoihin. Lisäksi selvitettiin intervention vaikutuksia lukujonotaidoiltaan heikompien lasten suoriutumiseen. Tutkielma on osa laajempaa Työmuistin varhainen harjoittaminen -tutkimushanketta. Lasten työmuistia ja varhaisia matemaattisia taitoja arvioitiin alku- ja loppumittauksissa keväällä 2015. Tutkimusjoukko (n=50) jaettiin aktiiviseen verrokkiryhmään sekä kahteen työmuistipelejä pelanneeseen interventioryhmään, joista toinen sai lisäksi muististrategiaohjausta. Intervention vaikutuksia analysoitiin tilastollisten testien avulla käyttäen SPSS -ohjelmaa. Testipisteiden tarkastelu osoitti syksyllä koulunsa aloittavien lasten olevan työmuistivalmiuksiltaan melko heterogeeninen joukko. Tutkimus ei osoittanut selvää intervention ryhmä-aika -yhteisvaikutusta, mutta viitteitä saatiin erityisesti ohjauksellisen työmuisti-intervention hyödyistä lukujonotaidoiltaan heikompien lasten suoriutumiseen etenkin tehtävissä, joissa vaadittiin muistettavan aineksen samanaikaista mielessä pitämistä ja muokkaamista. Lukujonotaidot olivat siis vahvasti yhteydessä lasten työmuistisuoriutumiseen. Tulokset peilaavat myös tarvetta lisätutkimukselle liittyen pienten lasten muististrategiapainotteisen työmuisti-interventioon.