Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Funktionaalisuus ja formaalisuus suomi toisena kielenä -opetuksessa. Opettajien ja opiskelijoiden haastattelukyselyn ja opiskelijoiden testitehtävän analyysi

Pro gradu -tutkielmani käsittelee funktionaalisuutta ja formaalisuutta suomi toisena kielenä -opetuksessa. Tutkimus on kvalitatiivis-kvantitatiivinen analyysi, ja se koostuu kolmesta eri osasta: S2-opettajien haastattelun tuloksista, S2-oppijoiden haastattelun tuloksista ja S2-oppijoiden tekemän oppimistuloksia mittaavan testitehtävän tuloksista. S2-opettajien haastattelu kartoittaa sitä, missä määrin vastaajat käyttävät suomi toisena kielenä -opetuksessa formaalisen ja funktionaalisen kielenopetuksen menetelmiä sekä sitä, missä määrin nämä menetelmät vastaavat opettajien edustamaa opetusnäkemystä. Tutkimukseen osallistui 30 S2-opettajaa eri puolilta Suomea ja ulkomailta. S2-oppijoiden haastattelussa analysoin sitä, toivovatko vastaajat saavansa ennemmin formaalista vai funktionaalista S2-opetusta ja miten heidän aiemmat kokemuksensa S2-opetuksesta suhteutuvat näiden lähestymistapojen periaatteisiin. Lisäksi opiskelijoiden tuli arvioida omaa rooliaan oppijoina funktionaalisuuden ja formaalisuuden näkökulmasta. S2-oppijoiden testitehtävän analyysissä puolestaan vertailen opiskelijoiden oppimistuloksia prolatiivin reseptiivisessä ja produktiivisessa hallinnassa sen jälkeen, kun he ovat tutustuneet joko formaaliseen tai funktionaaliseen itseopiskelumateriaaliin. Haastatteluun ja testitehtävän tekoon osallistui 22 S2-oppijaa. Kaikki aineisto on kerätty keväällä 2010. Haastattelukyselyn tuloksista käy ilmi, että vastaajien näkemykset S2-opetuksen lähestymistapojen toimivuudesta ovat monipuolisesti sekä funktionaalisen että formaalisen suuntauksen mukaisia. Opettajien haastatteluvastauksissa painottuu opetuksen funktionaalisuus hieman enemmän kuin formaalisuus, ja suurin osa (60 %) opettajista vastasi myös eksplisiittisesti olevansa ennemmin funktionaalisen kuin formaalisen opetusnäkemyksen edustaja. Opiskelijoiden kohdalla haastattelukyselyn tulokset osoittavat, että he arvostavat opetuksessa yhtä lailla sekä funktionaalisia että formaalisia menetelmiä ja sisältöjä, kenties jopa formaalista lähestymistapaa suosien. Funktionaalisen ja formaalisen testitehtävän tulokset osoittavat, että formaalisen itseopiskelumateriaalin saanut ryhmä selvisi aukko- ja lauseselitystehtävästä huomattavasti paremmin. Tämä voi kertoa formaalisen lähestymistavan eduista rakenneasioita opetettaessa. Toisaalta funktionaalisen materiaalin saanut ryhmä osoitti kuitenkin prolatiivin hyvää reseptiivistä hallintaa itseopiskelumateriaalin yhteydessä olleissa alustavissa tehtävissä. Testissä ei myöskään tutkittu sitä, onko lähestymistapojen välillä eroa prolatiivin hallinnassa pitkällä aikavälillä.

Valtatie 3 Tampere-Vaasa : Palvelutasolähtöinen kehityskäytäväselvitys

Valtatie 3 Tampere-Vaasa kehityskäytäväselvitys on Liikenneviraston liikennepoliittiseen selontekoon liittyvä yhteysvälin liikenneselvitys. Valtatie 3 on yksi Suomen tärkeimmistä ja vilkkaimmista päätieyhteyksistä sekä osa kansainvälistä Euroopan laajuista kattavaa verkkoa (TEN-T ja E12) Tampereelta Vaasaan. Tarkasteluosuuden pituus on 230 km. Tampereen, Seinäjoen ja Vaasan välisissä kuljetuksissa tavaraliikenne keskittyy valtatielle 3. Yhteysvälin päissä, Tampereen ja Vaasan kaupunkiseuduilla liikennemäärät ovat suuria 9 000 - 16 900 ajon./vrk. Tarkastelujakson keskiosissa liikenne on hieman vähäisempää, mutta esimerkiksi Parkanon pohjoispuolella korostuu raskaan liikenteen suuret määrät. Yhteysvälin haasteina ovat ennen kaikkea turvallisten ohitusmahdollisuuksien puute, kuljetusten hallittavuus, puutteet matka-ajassa ja sen ennakoitavuudessa sekä joukkoliikenteenyhteys puutteet, joita 1.vaiheen kehittämistoimenpiteillä on pyritty parantamaan. Toimenpiteet on muodostettu palvelutasoanalyysin ja kehittämisvaihtoehtojen kustannustehokkuus- ja vaikuttavuusarvioiden perusteella. Työssä tutkittiin ja vertailtiin neljää vaihtoehtoista koria, joista suositusehdotus muodostettiin yhteistyössä Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusten, Liikenneviraston ja alueen maakuntaliittojen kesken. Valtatietä 3 parannetaan pääosin nykyisellä paikallaan kaksikaistaisena, mutta tie on tavoitetilassa 4-kaistainen Tampereelta Hämeenkyröön ja Vaasasta Laihialle. Merkittävin parannushanke on Hämeenkyrön ohitustie, jossa valtatie on 4-kaistainen ja ohittaa nykyisen ongelmallisen Hämeenkyrön taajamaosuuden. 1.vaiheen hankepaketti sisältää myös useita ohituskaistahankkeita, sekä pienempiä liittymä ja liikenneturvallisuushankkeita, jotka on katsottu kustannustehokkaiksi. Valtatien 3 ensimmäisen vaiheen hankkeiden kustannusarvio on 158 miljoonaa euroa. Hanke on taloudellisesti kannattava ja sen hyöty-kustannussuhde on 1,3. Hankkeen suunnitelmavalmius on hyvä. Useita tiesuunnitelmia on hyväksytty tai valmiina hyväksymiskäsittelyyn.

Liettuan ja suomen kielen aspektin vertailua

TURUN YLIOPISTO Kieli- ja käännöstieteiden laitos / Humanistinen tiedekunta LAPĖNAITĖ, VAIDA: Liettuan ja suomen kielen aspektin vertailua Pro gradu -tutkielma, 79 s., 4 liites. Suomi ja sen sukukielet Joulukuu 2014 Tämän tutkielman tavoitteeksi valitsin vertailla liettuan ja suomen aspektia. Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä lyhyesti molempien kielten aspektin tutkimushistoriaa ja tutustuttaa lukijat siihen, miten käsitys aspektista on muuttunut ajan myötä. Tutkielmassani tutkin aspektin ilmaisemista sekä käyttöä molemmissa kielissä. Tarkoituksena on myös eritellä aspektiin vaikuttavia tekijöitä. Tämän ohella analysoin suomenkielisten ja liettuankielisten kääntämiä lauseita ja pyrin löytämään niille tarkimmat vastineet. Aineiston analyysissa esittelen myös käännösten merkityseroja. Tässä tutkimuksessa on käytetty deskriptiivistä ja kontrastiivista menetelmää. Aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että käännös ei välttämättä sisällä alkuperäisen lauseen merkitystä. Aspektuaalisia eroja käännöksissä pitää joskus täsmentää esimerkiksi lisäämällä adverbiaaleja. Etuliitteellisten ja etuliitteettömien verbien aspektuaalisia eroja voi suomen kielessä korvata sijanvaihtelulla. Etuliitteet sisältävät yleensä merkityksen lisävivahteita, ja sijanvaihtelusta ei näy, millä tavalla toiminta tapahtuu. Kaikki mahdolliset tulkinnat eivät myöskään ilmene käännöksistä. Äidinkielen on havaittu vaikuttavan käännöksiin silloin, kun samaa asiaa liettuassa voidaan esittää sekä rajatulla että rajaamattomalla lauseella, ja suomessa puolestaan vain toinen niistä on mahdollinen. Havaitsemiani tuloksia eivät kuitenkaan muodosta kokonaiskuvaa suomen ja liettuan kielen aspektin eroista ja mahdollisista vastineista. Toisaalta tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena ei ole luetteloida kaikkia mahdollisia vastineita, vaan olen halunnut tarkastella aspektin näkökulmasta erityyppisiä lauseita. Tutkimuksesta on hyötyä niille, jotka ovat kiinnostuneita aspektin käytöstä ja vaihtelusta, sekä niin äidinkieleltään suomenkielisille liettuan kielen opiskelijoille kuin äidinkieleltään liettuankielisille suomea opiskeleville. Uskon tämän tutkielman olevan hyödyllinen myös kääntäjille sekä tulkeille. Asiasanat: aspekti, suomen kieli, liettuan kieli, verbi, etuliite, sijanvaihtelu.

Striatal and extrastriatal dopamine D2/3 receptors studied with [11C]raclopride and high-resolution PET

The human striatum is a heterogeneous structure representing a major part of the dopamine (DA) system’s basal ganglia input and output. Positron emission tomography (PET) is a powerful tool for imaging DA neurotransmission. However, PET measurements suffer from bias caused by the low spatial resolution, especially when imaging small, D2/3 -rich structures such as the ventral striatum (VST). The brain dedicated high-resolution PET scanner, ECAT HRRT (Siemens Medical Solutions, Knoxville, TN, USA) has superior resolution capabilities than its predecessors. In the quantification of striatal D2/3 binding, the in vivo highly selective D2/3 antagonist [11C] raclopride is recognized as a well-validated tracer. The aim of this thesis was to use a traditional test-retest setting to evaluate the feasibility of utilizing the HRRT scanner for exploring not only small brain regions such as the VST but also low density D2/3 areas such as cortex. It was demonstrated that the measurement of striatal D2/3 binding was very reliable, even when studying small brain structures or prolonging the scanning interval. Furthermore, the cortical test-retest parameters displayed good to moderate reproducibility. For the first time in vivo, it was revealed that there are significant divergent rostrocaudal gradients of [11C]raclopride binding in striatal subregions. These results indicate that high-resolution [11C]raclopride PET is very reliable and its improved sensitivity means that it should be possible to detect the often very subtle changes occurring in DA transmission. Another major advantage is the possibility to measure simultaneously striatal and cortical areas. The divergent gradients of D2/3 binding may have functional significance and the average distribution binding could serve as the basis for a future database. Key words: dopamine, PET, HRRT, [11C]raclopride, striatum, VST, gradients, test-retest.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien sidosryhmätutkimus 2015

Tutkimuksen kohteena olivat sidosryhmien edustajat, joiden kanssa ELY-keskukset ovat tehneet yhteistyötä vuoden 2014 aikana. Tutkimus toteutettiin kahtena sähköisenä kyselynä: sidosryhmille sekä ohjaaville ministeriöille ja virastoille suunnattuna kyselynä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 2 429 henkilöä, ja vastausprosentiksi muodostui 40 %. Viranomaiskumppaneiden, muiden kumppaneiden ja palvelutuottajien antamat keskimääräiset kokonaistyytyväis-yysarvosanat ovat pysyneet käytännössä ennallaan vuoden 2013 tutkimuksen kanssa. Niiden vastaajien osuus, jotka kokevat ELY-keskusten toiminnan kehittyneen huonompaan suuntaan osuus on kuitenkin kasvanut (22% 2015/3% 2011). Taloudellisesti tiukat ajat näkyvät sidosryhmien vastauksissa. ELY-keskusten elinkeinopoliittiset tavoitteet korostuivat. Sidosryhmät toivovat käytännön yhteistyötä paikallisten yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Henkilötason yhteistyökynnystä tulisi alentaa. ELY-keskusten odotetaan jalkautuvan aikaisempaa paremmin paikallisten toimijoiden ja yritysten pariin. Toimintojen valtakunnallinen keskittäminen aiheuttaa huolta vastaajissa. Monet toivat esille huolestumisensa paikallistuntemuksen katoamisesta sekä alueellisen vaikutusvallan vähentymisestä. ELY-keskuksilta odotetaan aiempaa palveluhenkisempää otetta yhteistyöhön ja asiakastoimintaan. Lisäksi toivotaan kehitysmyönteisempää suhtautumista: rajoittamisesta ja sääntelystä tulisi siirtyä kohti yhteistä kehittämistä, ratkaisujen hakemista sekä ohjausta. Toiminnan yhtenäisyyteen ja yhdenmukaisuuteen sekä sisäisen yhteistyön toimivuuteen tulisi panostaa. Ohjaavien tahojen antama keskimääräinen kokonaistyytyväisyysarvosana on laskenut hivenen vuoden 2013 tutkimukseen nähden. Sen sijaan ohjaavien tahojen tyytyväisyys toiminnan eri osa-alueisiin on pääosin parantunut. Kehityskohteiden ohella sidosryhmät näkevät ELY-keskusten toiminnassa myös paljon hyvää ja kehityksen olleen oikean suuntaista resurssien vähenemisestä huolimatta. Asiantuntemus ja asiantuntijoiden toiminta saivat myös paljon kiitosta sidosryhmiltä.

Ilmanlaatu Uudellamaalla vuonna 2014

Vuonna 2014 HSY mittasi jatkuvatoimisesti typenoksidien ja hiukkasten pitoisuuksia liikenneympäristössä Hyvinkäällä ja kaupunkitaustaa edustavalla mittausasemalla Lohjalla. Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Kirkkonummella, Lohjalla, Nurmijärvellä, Porvoossa, Tuusulassa ja Vihdissä kartoitettiin passiivikeräimillä typpidioksidin pitoisuuksia yhdessä pisteessä/kunta. Ilmanlaatuindeksin perusteella arvioituna ilmanlaatu oli vuonna 2014 Hyvinkäällä ja Lohjalla enimmäkseen hyvä tai tyydyttävä (96 % vuoden tunneista Hyvinkäällä ja 98 % Lohjalla). Välttäväksi ilmanlaatu luokiteltiin melko harvoin (Hyvinkäällä noin 3 % ja Lohjalla noin 1 % vuoden tunneista). Huonon ja erittäin huonon ilmanlaadun tunteja oli Hyvinkäällä 57 ja Lohjalla 11. Korkeat hiukkaspitoisuudet olivat syynä huonoon ja erittäin huonoon ilmanlaatuun. Edelliseen vuoteen verrattuna huonon ja erittäin huonon ilmanlaadun tunteja oli sekä Hyvinkäällä että Lohjalla selvästi edellisvuotta vähemmän. Hengitettäville hiukkasille annetut raja-arvot eivät vuonna 2014 ylittyneet Hyvinkäällä eivätkä Lohjalla. Kriittisin on hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvo, joka ylittyy, jos PM10-pitoisuuden vuorokausikeskiarvo ylittää 50 μg/m3 vähintään 36 päivänä vuoden aikana. Hyvinkäällä näitä ylityksiä mitattiin 10 päivänä ja Lohjalla kahtena päivänä. Hengitettävien hiukkasten vuorokausiohjearvo ylittyi Hyvinkäällä maaliskuussa, Lohjalla ei lainkaan. Hengitettävien hiukkasten vuosipitoisuus oli Hyvinkäällä sama kuin vuonna 2013 ja selvästi matalampi kuin vuonna 2008. Lohjalla hengitettävien hiukkasten vuosipitoisuudet ovat vuosina 2009–2014 pysyneet lähes muuttumattomina, mutta ne ovat olleet selvästi matalampia kuin vuosina 2004 tai 2005, jolloin mittausasema sijaitsi samassa paikassa. Lohjalla pienhiukkaspitoisuuksien vuosikeskiarvo oli 6 μg/m3, mikä on selvästi alle vuosiraja-arvon (25 μg/m3). Vuosikeskiarvo oli alle WHO:n ohjearvon, mutta korkein vuorokausipitoisuus oli WHO:n ohjearvon tasolla. Vuonna 2014 typpidioksidipitoisuudet olivat sekä jatkuvatoimisissa mittauksissa että passiivikeräinkartoituksissa selvästi raja-arvojen alapuolella. Vuonna 2014 vuosipitoisuus oli Järvenpään passiivikeräinpisteessä edellisvuoden tasolla, muissa mittauspisteissä edellisvuotta matalampia. Vuosina 2004–2014 pitoisuudet ovat laskeneet tilastollisesti merkitsevästi Porvoon mittauspisteessä Rihkamatorilla ja melkein merkitsevästi Järvenpäässä Sibeliuksen väylän ja Tuusulassa Järvenpääntien mittauspisteissä. Kaukokulkeuma vaikuttaa huomattavasti sekä pienhiukkasten että otsonin pitoisuuksiin. Vuonna 2014 oli kuitenkin ainoastaan yksi lyhytkestoinen pienhiukkasten kaukokulkemaepisodi helmikuun alkupuolella eikä episodi heikentänyt ilmanlaatua merkittävästi. Otsonin episoditilanteita puolestaan oli kesäkaudella muutamana päivänä. Puun poltossa syntyy terveydelle haitallisia päästöjä: pienhiukkasia, häkää sekä orgaanisia yhdisteitä. Tämän vuoksi vuonna 2014 aloitettiin bentso(a)pyreenin pitoisuuksien kartoitus Uudenmaan asuinalueilla. Ensimmäiset mittaukset tehtiin Loviisassa. Puunpolton vaikutus oli selvästi havaittavissa, mutta vuosipitoisuus pysyi EU:n tavoitearvon alapuolella. Seuranta-alueen energiantuotannon, teollisuuden ja tieliikenteen yhteenlasketut typenoksidien päästöt lisääntyivät kymmenisen prosenttia ja rikkidioksidin päästöt kolmisen prosenttia vuoteen 2012 verrattuna. Hiukkaspäästöt puolestaan vähenivät kymmenisen prosenttia ja hiilimonoksidin sekä haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöt nelisen prosenttia. Vuosina 2004–2013 eri epäpuhtauksien päästöt ovat vaihdelleet vuodesta toiseen eikä niissä ole havaittavissa mitään säännönmukaista kehitystä. Hiukkaspäästöt ovat viime vuosina kuitenkin vähentyneet voimakkaasti Koverharin terästehtaan päästöjen vähenemisen myötä.

Uudella liiketoimintamallilla palloiluhalli menestykseen?

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, voisiko uudella Keravan seudulle mahdollisesti rakennettavalla palloiluhallilla olla mahdollisuuksia erottautua kilpailijoistaan ja sitä kautta menestyä. Tutkimusta varten haastateltiin kolmea eri yritystä jotka toimivat eri puolella Suomea. Palloiluhalliyritykset tuottavat voittoa ja mahdollistavat toiminnan kehittämisen pitkällä aikavälillä. Liiketoimintamalleja ei kuitenkaan ole järjestelmällisesti mietitty, joten sitä kautta on saavutettavissa uusia mahdollisuuksia. Täydellisellä liiketoimintamallilla on mahdollista saada palloiluhalli vielä entistä paremmin tuottavaksi ja sitä kautta menestyväksi.

Organizational creativity – Hegemonic and alternative discourses

SUMMARY Organizational creativity – hegemonic and alternative discourses Over the course of recent developments in the societal and business environment, the concept of creativity has been brought into new arenas. The rise of ‘creative industries’ and the idea of creativity as a form of capital have attracted the interests of business and management professionals – as well as academics. As the notion of creativity has been adopted in the organization studies literature, the concept of organizational creativity has been introduced to refer to creativity that takes place in an organizational context. This doctoral thesis focuses on organizational creativity, and its purpose is to explore and problematize the hegemonic organizational creativity discourse and to provide alternative viewpoints for theorizing about creativity in organizations. Taking a discourse theory approach, this thesis, first, provides an outline of the currently predominant, i.e. hegemonic, discourse on organizational creativity, which is explored regarding themes, perspectives, methods and paradigms. Second, this thesis consists of five studies that act as illustrations of certain alternative viewpoints. Through these exemplary studies, this thesis sheds light on the limitations and taken-for-granted aspects of the hegemonic discourse and discusses what these alternative viewpoints could offer for the understanding of and theorizing for organizational creativity. This study leans on an assumption that the development of organizational creativity knowledge and the related discourse is not inevitable or progressive but rather contingent. The organizational creativity discourse has developed in a certain direction, meaning that some themes, perspectives, and methods, as well as assumptions, values, and objectives, have gained a hegemonic position over others, and are therefore often taken for granted and considered valid and relevant. The hegemonization of certain aspects, however, contributes to the marginalization of others. The thesis concludes that the hegemonic discourse on organizational creativity is based on an extensive coverage of certain themes and perspectives, such as those focusing on individual cognitive processes, motivation, or organizational climate and their relation to creativity, to name a few. The limited focus on some themes and the confinement to certain prevalent perspectives, however, results in the marginalization of other themes and perspectives. The negative, often unintended, consequences, implications, and side effects of creativity, the factors that might hinder or prevent creativity, and a deeper inquiry into the ontology and epistemology of creativity have attracted relatively marginal interest. The material embeddedness of organizational creativity, in other words, the physical organizational environment as well as the human body and its non-cognitive resources, has largely been overlooked in the hegemonic discourse, although thereare studies in this area that give reason to believe that they might prove relevant for the understanding of creativity. The hegemonic discourse is based on an individual-centered understanding of creativity which overattributes creativity to an individual and his/her cognitive capabilities, while simultaneously neglecting how, for instance, the physical environment, artifacts, social dynamics and interactions condition organizational creativity. Due to historical reasons, quantitative as well as qualitative yet functionally- oriented studies have predominated the organizational creativity discourse, although studies falling into the interpretationist paradigm have gradually become more popular. The two radical paradigms, as well as methodological and analytical approaches typical of radical research, can be considered to hold a marginal position in the field of organizational creativity. The hegemonic organizational creativity discourse has provided extensive findings related to many aspects of organizational creativity, although the con- ceptualizations and understandings of organizational creativity in the hegemonic discourse are also in many respects limited and one-sided. The hegemonic discourse is based on an assumption that creativity is desirable, good, necessary, or even obligatory, and should be encouraged and nourished. The conceptualiza- tions of creativity favor the kind of creativity which is useful, valuable and can be harnessed for productivity. The current conceptualization is limited to the type of creativity that is acceptable and fits the managerial ideology, and washes out any risky, seemingly useless, or negative aspects of creativity. It also limits the possible meanings and representations that ‘creativity’ has in the respective discourse, excluding many meanings of creativity encountered in other discourses. The excessive focus on creativity that is good, positive, productive and fits the managerial agenda while ignoring other forms and aspects of creativity, however, contributes to the dilution of the notion. Practices aimed at encouraging the kind of creativity may actually entail a risk of fostering moderate alterations rather than more radical novelty, as well as management and organizational practices which limit creative endeavors, rather than increase their likelihood. The thesis concludes that although not often given the space and attention they deserve, there are alternative conceptualizations and understandings of organizational creativity which embrace a broader notion of creativity. The inability to accommodate the ‘other’ understandings and viewpoints within the organizational creativity discourse runs a risk of misrepresenting the complex and many-sided phenomenon of creativity in organizational context. Keywords: Organizational creativity, creativity, organization studies, discourse theory, hegemony

Kognitiivinen radio sotilaallisen maanpuolustuksen kontekstissa

Kognitiiviteknologialla on ennustettu olevan disruptiivisia vaikutuksia sodankäyntiin. Kognitiiviteknologian avulla pyritään löytämään myös ratkaisu kasvavista datansiirtovaatimuksista aiheutuvaan radiotaajuisen spektrin ahtauteen. Tämän tutkimuksen keskiössä on kognitiivinen radio. Diplomityössä ennakoidaan niitä muutoksia, joita radion kognitiiviset ominaisuudet tuovat sotilaalliseen toimintaympäristöön. Tutkimuksessa etsitään kognitiivisen radion suorituskykyyn, suorituskyvyn rakentamiseen ja käyttöön liittyviä tekijöitä, jotka ovat merkityksellisiä sotilaallisesta näkökulmasta. Radion kognitiivisuutta käsitellään kongitiivisten ominaisuuksien, kuten adaptiivisuuden tai tilannetietoisuuden, kautta. Painopisteenä on kognitiivisten ominaisuuksien keskinäinen arvottaminen, mahdollisten vaikutusten tarkastelu operatiivisessa viitekehyksessä sekä tarvittavien toimenpiteiden kartoittaminen kognitiivisen tekniikan operatiivisen käytön mahdollistamiseksi. Tutkimuksen pohjalta esitetään kognitiivisten ominaisuuksien tärkeysjärjestys suorituskyvyn ja johtamisjärjestelmien kehittämisen näkökulmista ja alustavia operatiivisia vaatimuksia kognitiiviselle radiolle sekä kuvataan spektrin hallinnan kehittämismahdollisuuksia. Operatiivisia vaikutuksia tutkitaan myös uhkalähtöisesti eli arvioimalla, miten tietty kognitiivinen ominaisuus vaikuttaisi yleisimpiin tiedonsiirtoverkkoihin kohdistuviin uhkiin. Lisäksi työssä arvioidaan kognitiivisen radion käyttöönoton esteitä Puolustusvoimissa. Tutkimuksen päämenetelmä on delfoi, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluin sekä -arvioin. Kognitiiviselle radiolle on useita erilaisia määritelmiä. Kaikkia kriteerejä täyttävää kognitiivista radiota ei ole vielä olemassa, vaikka kognitiivisia ominaisuuksia radioissa on ollut pitkään. Kognitiivinen radio, tai jo pelkästään ohjelmistoradio kehittyneillä kognitiivisilla ominaisuuksilla, tuo huomattavia mahdollisuuksia parantaa langattoman tiedonsiirron toimintakykyä sotilaallisessa käyttöympäristössä. Merkittävin suorituskykylisä sotilaallisessa käyttöympäristössä saadaan seuraavista kognitiivisista ominaisuuksista: 1) dynaaminen spektrin hyväksikäyttö (DSA) 2) yhteyksien adaptiivisuus ja radioresurssien hallinta (SLA ja RRM) sekä 3) älykäs verkonmuodostus (SON ja RBR). Tiedonsiirtojärjestelmien ylläpito ja rakentaminen vaativat aiempaa enemmän suunnittelua ja ammattitaitoa, mutta toisaalta loppukäyttäjän osaamistasovaatimuksia voidaan laskea sitä mukaa, kun lähestytään 0-konfiguraatiojärjestelmiä. Radioiden kognitiivisuuden myötä voidaan myös passiivisiin uhkiin, esimerkiksi elektroniseen tiedusteluun, varautua aiempaa tehokkaammin. Aktiivisiin uhkiin, kuten häirintään, kognitiiviset ominaisuudet vaikuttavat jopa toiminnan fundamentteja muuttavasti. Tiedonsiirtojärjestelmien ohjelmistopohjaisuus nostaa kyberin merkitttävyyttä arvioitaessa eri uhkien kokonaismerkityksiä. Onnistunut kyberoperaatio voi tarkoittaa koko järjestelmän lamautumista tai vakavaa tietovuotoa. Kognitiivisten ominaisuuksien liittäminen osaksi sotilasradiojärjestelmiä on haasteellista. Käyttöönoton esteitä ovat osaamisen puute, lainsäädännön ja regulaation jäykkyys, tekniikan osittainen kypsymättömyys sekä tietoturvan hallinta. Spektri on muutoksessa, mikä tulee näkymään spektrin sirpaloitumisena vuoteen 2020 mennessä. Paine taajuushallinnan muuttamisesta kognitiivitekniikkaa sallivampaan suuntaan nousee erityisesti siviilipuolen kehittyvien mobiililaitteiden datansiirtomäärien kasvaessa. Lainsäädäntö antaa viranomai-sille suuret valtuudet säädellä spektrin käyttöä poikkeusoloissa. Tämä mahdollistaa sotilaallisten järjestelmien suunnittelun ja kehittämisen taajuusriippumattomasti jo normaalioloissa. Haasteena on spektrin hallinnoinnin kehittäminen esimerkiksi ennakoitua nopeammassa tilannekehityksessä. Spektriä tulisi hallita kokonaisturvallisuuden näkökulmasta joustavasti viranomaisten yhteisillä päätöksillä. Kognitiivisen radion tulisi tulevaisuudessa voida käyttää muille järjestelmille osoitettuja taajuusresursseja taajuuksien ollessa käyttämättömänä. Kognitiivista radiota kannattaisi kehittää taajuusvapaasti. Spektri tullee olemaan tulevaisuudessa yhä ahtaampi, ja tähän haasteeseen kognitiivinen radio tarjoaa osaltaan ratkaisun.

Puolustusvoimien henkilöstöalan sähköisten palveluiden käytettävyyden parantaminen

Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli selvittää Puolustusvoimien sähköisten palveluiden käytettävyys ja esittää toimenpiteitä käytettävyyden parantamiseksi. Tutkimus selvittää mitä ovat Puolustusvoimien sähköiset palvelut. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sitä, mistä käytettävyys muodostuu, mitkä tekijät vaikuttavat käytettyyden kokemukseen ja mitä ovat hyvän käytettävyyden ominaisuudet. Sähköisten palveluiden käytettävyyttä arvioitiin useilla menetelmillä. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jossa tutkittiin käytettävyyttä ilmiönä aikaisempien tutkimusten ja muun kirjallisen aineiston pohjalta. Sähköisten palveluiden käytettävyyttä tutkittiin sekä laadullisin että määrällisin menetelmin. Tutkimuksessa käytettyjä tiedonkeruumenetelmiä olivat haastattelut ja kysely. Käytettävyyden arviointimenetelminä olivat haastatteluina toteutettu asiantuntija-arviointi ja kyselynä toteutettu loppukäyttäjäarviointi sekä loppukäyttäjäarviointiin sisältynyt System Usability Scale -kysely. Haastatteluissa ja kyselyssä ongelmanratkaisumenetelmänä oli kahdeksan ominaisuuden heuristiikka. Heuristiikat sopivat sellaisten monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseen, joita ei voida kattavasti määritellä, eikä niihin ole olemassa vain oikeaa tai väärää, tai vain hyvää tai huonoa vaihtoehtoa. Mittausmenetelmänä kyselyssä käytettiin sisäistä ja samanaikaista triangulaatiota. Haastatteluiden ja kyselyn avointen kysymysten aineiston analyysimenetelmänä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Kyselyn suljettuja kysymyksiä analysoitiin lisäksi tilastollisesti kuvailevalla analyysillä ja tilastollisella päättelyllä. Tutkimuksen tuloksena osoitettiin, että sähköisten palveluiden käytettävyydessä on parannettavaa. Arvioinneissa löydettiin useita käytettävyysongelmia. Ongelmista osa oli myös sellaisia kriittisiä ongelmia, joiden seurauksena voi syntyä virheellistä tietoa tai ne voivat vaarantaa henkilötietosuojan. Tutkimuksen tuloksena kuvattiin toimenpiteitä, joita toteuttamalla sähköisten palveluiden käytettävyyttä voidaan parantaa merkittävästi. Lisäksi kyselystä kyettiin laatimaan sellainen käytettävyyden mittaus- ja arviointimenetelmä, jota voidaan käyttää myös muiden järjestelmien käytettävyysarvioinneissa.

Opas kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille vesilain mukaisten ojitusasioiden ratkaisemiseen

Kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille tulee säännöllisesti käsiteltäväksi ojitusta koskevia asioita. Vesilaissa ojitusta koskevien asioiden toimivalta on jaettu aluehallintovirastolle, ojtustoimitukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Lisäksi ELY-keskus toimii kunnan kanssa vesilain valvontaviranomaisena. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluvat erityisesti eräät ojituserimielisyydet. Toimivallan jakautuminen on yksi esimerkki vesilain ja sen ojitussäännösten omintakeisuudesta verrattuna muuhun ympäristölainsäädäntöön. Kunnan ympäristönsuojeluviranhaltijoilta onkin tullut kommenttia vesilain tulkinnan haastavuudesta ja ajantasaisen ohjeistuksen tarpeesta ojitusasioiden ratkaisemisessa. Ojitusasioiden lisääntyminen kunnissa alleviivaa lainmukaisten, hyväksyttävien ja johdonmukaisten päätösten tarvetta. Tämä opas on suunnattu kuntien ympäristönsuojelusta vastaaville viranhaltijoille pyrkimyksenä auttaa heille kuuluvissa ojitusasioissa. Viranhaltijoiden tarpeita on käytetty oppaan valmistelun lähtökohtana ja opas on pyritty tekemään heidän arkensa tukemiseksi. Oppaassa käsitellään ojitusta koskevaa lainsäädäntöä myös muilta osin kuin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen osalta, mutta pääosa oppaasta keskittyy kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluviin asioihin. Opas on tehty ympäristöministeriön asettaman ja maa- ja metsätalousministeriön ohjaaman valtakunnallisen peruskuivatus- ja ojitustoimitustehtävien toimintamalliryhmän toimeksiannosta. Oppaan tarkoitus on antaa tietoa vesilain ojitusta koskevista normeista ja antaa apua laintulkintaan. Oppaalla ei ole oikeudellista sitovuutta, vaan opas antaa pelkästään tulkintasuosituksia. Oikeudellisen päätöksenteon tulee aina perustua voimassa olevaan lainsäädäntöön. Lakia sovellettaessa on muistettava kunkin tapauksen yksilöllisten piirteiden huomioon ottaminen, jotta toisistaan poikkeavat tapaukset myös ratkaistaan toisistaan poikkeavalla tavalla, samalla kuitenkin muistaen myös ennakoitavuuden ja johdonmukaisuuden toteutuminen. Vaikka opas keskittyykin lakiin, on myös hyvä muistaa, että ojitusta koskevissa erimielisyyksissä on kyse usein paljon muustakin kuin laista ja sen soveltamisesta. Joskus ojitusriidan taustalla voivat olla myös muut erimielisyydet, jotka saattavat kummuta jopa edellisten sukupolvien aikaisista riidoista. Siksi asioita hoitavalta viranhaltijalta vaaditaan usein muitakin taitoja kuin oikeudellista osaamista.